Maassamme hukkuu vuosittain noin 200 ihmistä. Puolet kaikista näistä onnettomuuksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuolemaan johtaneissa veneilyonnettomuuksissa noin kahdessa kolmasosassa tapauksista alkoholilla on ollut osuutta onnettomuuteen. Hukkumisonnettomuus on useimmiten monen tekijän summa. Lieväkin humalatila lisää onnettomuusriskiä, koska arviointikyky, reaktionopeus ja liikkeiden hallinta heikkenevät. Onnettomuusriski on kaksinkertainen kahden keskioluen ja kymmenkertainen 5—6 oluen jälkeen. Myös erilaisten huumaavien ja väsyttävien lääkkeiden käyttö moninkertaistaa onnettomuusriskin.

Todellisuus on vielä tilastotietojakin synkempi. Alkoholin osuus tapaturman syntyyn kirjataan tilastoihin vasta, jos onnettomuuden uhrin veren alkoholipitoisuus on ollut yli 1 promillea, joka on vesiliikennejuopumuksen alaraja. Henkilö, jonka verestä mitataan 1 promille tai vastaavasti uloshengitysilmasta 0,50 milligrammaa alkoholia litrasta, on jo kohtalaisen voimakkaasti päihtynyt. Ei ole mitään perustetta sille, että vesiliikennejuopumuksen promilleraja on kaksi kertaa niin korkea kuin tieliikenteen ja niin ollen lähentelee jo tieliikenteessä määriteltyä törkeän rattijuopumuksen raja-arvoa.

Myös vesiskoottereilla ja muilla niihin rinnasteisilla moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla liikkuminen tulee liittää vesiliikennejuopumusta säätelevän lainsäädännön piiriin. Vesiliikenteen turvallisuuden parantamiseksi ja kuolemaan johtavien onnettomuuksien vähentämiseksi on vesiliikennejuopumuksen promilleraja muutettava yhdenmukaiseksi tieliikenteessä voimassa olevan 0,5 promillen rajan kanssa.