LAKIALOITE 83/2003 vp

LA 83/2003 vp - Hanna-Leena Hemming /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 a §:n ja 5 luvun 13 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Alaikäisiin kohdistuvat väkivaltarikokset ovat vakava ongelma. Paitsi että nämä henkeen ja terveyteen sekä seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat rikokset loukkaavat uhrin fyysistä koskemattomuutta, horjuttaa väkivalta myös uhriensa mielenterveyttä.

Syyteharkinnan viipyminen ja aika käräjäoikeudessa pidettävään asian pääkäsittelyyn vaihtelevat suuresti eri syyttäjäyksiköissä ja käräjäoikeuksissa. Erityisen vaikea tilanne on suurimmissa käräjäoikeuksissa, joissa asian tultua viteille oikeuskäsittelyä saattaa joutua odottamaan jopa kahdeksan kuukautta.

Suomen laissa on jo säännökset alle 18-vuotiaan rikoksentekijän asian syyteharkinnan joutuisuudesta ja pääkäsittelyn järjestämisestä kahden viikon kuluessa jutun vireille tulosta.

Alaikäisen asianomistajan asema ei sen sijaan ole yhtä turvattu kuin alaikäisen rikoksentekijän. Uhrin oikeusturva ja selviäminen rikoksen aiheuttamasta traumasta edellyttävät, että asia sekä syyteharkinnassa että oikeudenkäynnissä tapahtuu ilman viivytystä. Ripeyttämistä puoltaa myös se, että alaikäisen henkilön ollessa väkivaltarikoksen uhri on tavanomaista, että rikos tulee ilmi vasta viiveellä, jopa vuosien päästä itse tapahtumasta.

Alaikäisen asianomistajan asema on syytä turvata prosessioikeudessa yhteneväksi alaikäisen vastaajan aseman kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain1 luvun 8 a §:n ja 5 luvun 13 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa 11 päivänä heinäkuuta 1997 annetun lain (689/1997) 1 luvun 8 a §:n 2 momentti ja 5 luvun 13 § seuraavasti:

1 luku

Syyteoikeudesta

8 a §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jos rikoksen tekijä tai uhri on alle 18-vuotias, syyttäjän on kiireesti ratkaistava, nostaako hän rikoksesta syytteen. Myös syyte on nostettava ilman viivytystä.

5 luku

Syytteen vireillepanosta

13 §

Jos asianomistaja on alle 18-vuotias tai jos alle 18-vuotias vastaaja on syytteessä rikoksesta, josta syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä on säädetty kuutta kuukautta ankarampi vankeusrangaistus, taikka jos vastaaja on vangittuna, matkustuskiellossa tai virantoimituksesta pidätettynä, pääkäsittely on pidettävä kahden viikon kuluessa rikosasian vireilletulosta. Jos vangitsemisesta, matkustuskiellosta tai virantoimituksesta pidättämisestä on päätetty syytteen nostamisen jälkeen, määräaika lasketaan siitä, kun sellainen päätös on tehty.

Jos 7 tai 11 §:ssä tarkoitettu toimenpide, syytteiden käsitteleminen yhdessä tai muu tärkeä syy vaatii, 1 momentissa tarkoitettu määräaika voidaan määrätä kahta viikkoa pidemmäksi.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 5 päivänä syyskuuta 2003

  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Timo Soini /ps
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Ahti Vielma /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Ville Itälä /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Petri Salo /kok
  • Jyri Häkämies /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Ben Zyskowicz /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Tuija Nurmi /kok
  • Tero Rönni /sd
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Jari Vilén /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Eero Lankia /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Klaus Pentti /kesk
  • Susanna Haapoja /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Arto Satonen /kok
  • Lyly Rajala /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Tapani Tölli /kesk
  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Maija Perho /kok
  • Mikko Immonen /vas
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Risto Kuisma /sd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Seppo Särkiniemi /kesk
  • Tuomo Hänninen /kesk
  • Marja Tiura /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Anne Huotari /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Esko Kurvinen /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Pertti Salovaara /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Hannu Hoskonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Esko Ahonen /kesk
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Miapetra Kumpula /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Jukka Roos /sd
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Christina Gestrin /r
  • Pia Viitanen /sd
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Satu Hassi /vihr
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Suvi Lindén /kok
  • Heidi Hautala /vihr
  • Esa Lahtela /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Kari Uotila /vas
  • Jouko Skinnari /sd
  • Timo Seppälä /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Maija Rask /sd
  • Rauno Kettunen /kesk
  • Arto Bryggare /sd
  • Arja Alho /sd
  • Annika Lapintie /vas
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Ilkka Taipale /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Leena Rauhala /kd
  • Pehr Löv /r
  • Lasse Virén /kok
  • Minna Sirnö /vas
  • Virpa Puisto /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Ulla Anttila /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk