PERUSTELUT

Suurin osa adoptiolapsista on hyvin nuoria tullessaan Suomeen; vuosina 1985—2001 oli lapsista 64 % 0—2-vuotiaita ja 81 % lapsista 0—4-vuotiaita. Seitsemän vuotta täyttäneitä lapsia tuli Suomeen 20 vuonna 2000 ja viime vuoden aikana kahdeksan. Adoptioista suurin osa tapahtuu juuri ulkomailta, koska kotimaisesta adoptiosta on lapsia kaiken kaikkiaankin vain parisenkymmentä tuhatta halukasta perhettä kohti.

Seitsemän vuotta täyttänyt ulkomailta adoptoitu lapsi tai nuori ei voi aloittaa koulua välittömästi. On opeteltava monia käytännön asioita perheestä ja suomalaisista toimintatavoista, kieli on tietysti suuri hidaste toisenlaisella kielialueella eläneelle lapselle tai nuorelle. Adoption alussa tehdään myös erilaisia terveystutkimuksia ja kartoitetaan sopivaa luokka-astetta. Alkuvaiheeseen liittyy myös monia vanhempien hoidettavia asioita sosiaalityöntekijän seurantakäynneistä adoptiovahvistukseen ja kansalaisuusilmoitukseen. Palkattoman vapaan pitäminen on tässä tilanteessa adoptiovanhemmille suuri taloudellinen rasite, erityisesti tilanteessa, jossa ollaan yksin hakemassa adoptiota, mikä on suhteessa tyypillisempää vanhempien adoptiolasten kohdalla.

Näiden syiden vuoksi on kohtuullista, että adoptiovanhemmille annetaan vanhempainrahakausi myös silloin, kun lapsi on tullessaan yli 7-vuotias. Tämä luonnollisesti maksaa yhteiskunnalle jonkin verran, mutta kustannusvaikutus esimerkiksi viime vuoden tilanteessa olisi ollut vain noin 80 000 euroa. Nämä pienet kustannukset ovat kannattava sijoitus siihen, että seitsemän vuotta täyttänyt lapsikin saa mahdollisuuden siihen tukeen ja turvaan, jota hän tarvitsee adoptiosuhteen muodostumisen ensimmäisinä kuukausina.