Ehdotus neuvoston asetukseksi

Asetusehdotuksen pääasiallinen sisältö

Sääntelyn tausta.

Komission syyskuussa 2001 tekemän aloitteen taustalla ovat Tampereella 15. ja 16.10.1999 pidetyn Eurooppa-neuvoston päätelmät. Päätelmäkohdassa 34 Eurooppa-neuvosto pyytää komissiota tekemään ehdotuksen siitä, kuinka voitaisiin edelleen vähentää välivaiheita, jotka ovat tarpeen päätösten ja tuomioiden tunnustamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi pyynnön vastaanottavassa valtiossa. Päätelmäkohdan mukaan ensi vaiheessa olisi poistettava välivaiheen menettelyt muun muassa tiettyjen perheoikeudellisissa riita-asioissa (esim. tapaamisoikeusasioissa) annettujen tuomioiden täytäntöönpanossa.

Asetuksen tarkoitus ja tavoitteet.

Asetusehdotuksella pyritään siihen, että jäsenvaltioilla olisi lapsen huoltoa koskevissa asioissa yhteiset säännökset kansainvälisestä toimivallasta sekä toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpantavuudesta. Tämä tekisi mahdolliseksi eksekvatuurimenettelyn poistamisen laajemmin kuin Ranskan aloitteessa ehdotettiin.

Asetuksen soveltamisala.

Asetusta sovellettaisiin kaikkiin lapsen huoltoa koskeviin yksityisoikeudellisiin oikeudenkäynteihin. Ehdotuksessa on katkaistu Bryssel II -asetukseen liittyvä yhteys avioliiton purkamista koskeviin menettelyihin, joten se koskee lapsen perhetilanteesta riippumatta kaikkia lapsen huoltoa koskevia yksityisoikeudellisia päätöksiä. Soveltamisalan osalta lapsen huollon katsotaan sisältävän tapaamisoikeuden, mutta ei elatusvelvollisuutta, joka sisältyy asetukseen (EY) N:o 44/2001. Asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät Tanskassa annetut huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat tuomiot.

Toimivaltaperusteiden määräytyminen.

Asetusehdotuksen keskeisimmän osan muodostaa toimivaltaperusteiden määräytymistä koskeva sääntely. Ehdotuksen taustalla on Haagissa vuonna 1996 tehty yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta lainsäädännöstä, tunnustamisesta, täytäntöönpanosta ja yhteistyöstä lasten huoltoa ja lastensuojelutoimenpiteitä koskevissa asioissa (Haagin 1996 lastensuojelusopimus)Haagin 1996 lastensuojelusopimus tuli kansainvälisesti voimaan 1.1.2002. Useiden muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden tavoin Suomi on pitänyt tärkeänä sitä, että jäsenvaltiot ratifioivat tämän sopimuksen, jonka voidaan ennakoida muodostuvan yleismaailmalliseksi viitekehykseksi lastensuojelua koskevissa asioissa. Koska asia kuuluu osittain yhteisön toimivaltaan, komissio on 20.11.2001 tehnyt asiasta ehdotuksen neuvostolle (KOM (2001) 680)..

Ehdotus poikkeaa useissa kohdin yleissopimuksesta. Kansainvälinen toimivalta kuuluisi asetusehdotuksen mukaan ensisijaisesti lapsen asuinpaikkavaltion tuomioistuimille (3 artikla). Eräissä tapauksissa toimivalta kuitenkin säilyisi määräajan jäsenvaltiolla, jossa viimeisin lapsen huoltoa koskeva tuomio on annettu (4 artikla). Tilanteissa, joissa lapsi on luvattomasti viety toiseen valtioon tai jätetty luvattomasti sieltä palauttamatta, toimivalta säilyisi tietyin edellytyksin sillä jäsenvaltiolla, jossa lapsella oli asuinpaikka välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä (5 artikla). Tällä pyritään estämään se, että kansainvälinen toimivalta saataisiin lapsikaappauksen avulla siirtymään toiseen valtioon.

Asetusehdotuksen 5 artiklan 3 kappale koskee lapsen palauttamista tapauksissa, joissa lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on artiklan 4 kappaleen mukaan pidettävä luvattomana. Lapsi on tällöin määrättävä välittömästi palautettavaksi, eikä Haagissa vuonna 1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyssä yksityisoikeuden alaa koskevassa yleissopimuksessa (Haagin 1980 lapsikaappaussopimus) olevia kieltäytymisperusteita saada soveltaa.

Tuomioistuin, joka päättää lapsen palauttamisesta, voisi kuitenkin toteuttaa asetusehdotuksen 9 artiklassa tarkoitettuja väliaikaisia toimenpiteitä lapsen suojelemiseksi. Toimenpiteet raukeaisivat, jollei "pääasiaa" ole lapsen oleskeluvaltion tuomioistuimen asettamassa määräajassa pantu vireille siinä valtiossa, jolla on toimivalta asian ratkaisemiseen.

Asetusehdotuksen vaikutus Suomen lainsäädäntöön

Nykytilanne Suomessa.

Suomen tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta lapsen huoltoa koskevissa asioissa määräytyy nykyisin kolmen eri säännöstön perusteella, nimittäin 1) lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983), 2) Pohjoismaisen avioliittokonvention (SopS 20/1931) tai 3) Bryssel II -asetuksen nojalla.

Muutokset Suomen lainsäädäntöön.

Asetusehdotus muuttaisi tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa koskevien kansallisten säännösten soveltamisalaa, ulkomaisten päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa sekä lapsikaappaustilanteiden käsittelyä.

Tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa koskevien kansallisten säännösten soveltamisala kaventuisi merkittävästi. Muutokset koskisivat lähinnä säännöstön yksityiskohtia. Keskeisin toimivaltaperuste, lapsen asuinpaikka, pysyisi kuitenkin ennallaan.

Ulkomaisten päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon osalta muutos merkitsisi päätösten tunnustettavuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden parantumista, sillä perusteet, joiden nojalla päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, ovat vähäisemmät kuin nykyisin.

Lapsikaappaustilanteiden käsittelyssä muutos olisi huomattava. Suomi on vuodesta 1994 alkaen ollut osapuolena Haagin 1980 lapsikaappaussopimuksessa. Sopimuksessa on tällä hetkellä osapuolena 69 valtiota, joiden joukossa ovat kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot. Lapsi, joka on luvattomasti viety maasta pois tai jätetty luvattomasti palauttamatta, on Haagin sopimuksen mukaan määrättävä välittömästi palautettavaksi. Sopimuksen tehokkuustavoitteen ja lapsen suojaamisen tavoitteen välillä on kuitenkin pyritty löytämään tasapaino. Tämän vuoksi lapsen palauttamisesta voidaan kieltäytyä, jos

• lapsen huoltoa koskevien oikeuksien haltija on suostunut lapsen pois viemiseen tai palauttamatta jättämiseen tai on sen jälkeenpäin hyväksynyt;
• on vakava vaara, että palauttaminen saattaa lapsen alttiiksi ruumiillisille tai henkisille vaurioille tai että lapsi muutoin joutuu sietämättömiin olosuhteisiin;
• lapsi, joka on saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota, vastustaa palauttamista.

Asetusehdotuksen mukaan em. kieltäytymisperusteita ei voitaisi soveltaa, jos lapsi, jolla on asuinpaikka jäsenvaltiossa, on luvattomasti viety pois tai jätetty luvattomasti palauttamatta. Jäsenvaltio, jossa lapsi on, voisi kuitenkin toteuttaa 9 artiklassa tarkoitettuja väliaikaisia toimenpiteitä lapsen suojelemiseksi. Tällä perusteella lapsi voitaisiin ilmeisesti toistaiseksi jättää palauttamatta ehdolla, että lapsen asuinpaikkavaltiossa pannaan vireille lapsen huoltoa koskeva asia oleskeluvaltion osoittamassa määräajassa. Jos määräaikaa on noudatettu, väliaikainen suojelutoimenpide voitaisiin ilmeisesti pitää voimassa siihen asti, kunnes lapsen asuinpaikkavaltiossa on annettu lapsen huoltoa koskeva ratkaisu.

Haagin 1980 lapsikaappaussopimus ja asetusehdotus perustuvat siten toisilleen lähes vastakkaisiin peruslähtökohtiin. Haagin sopimuksessa lähtökohtana on lapsen mahdollisimman nopea palauttaminen asuinpaikkavaltioonsa, jotta lapsen huoltoa koskeva oikeudenkäynti voitaisiin käydä siellä. Palauttamisesta voidaan Haagin sopimuksen mukaan kieltäytyä tarkasti osoitetuin perustein. Asetusehdotuksessa on sitä vastoin lähtökohtana, että palauttamisvelvollisuus on ehdoton ja lapsen mielipiteestä riippumaton, mutta palauttamista voidaan lapsen suojelemiseksi lykätä, kunnes lapsen huoltoa koskeva asia on lapsen asuinpaikkavaltiossa ratkaistu.

Lisäksi asetusehdotus ja Haagin 1980 lapsikaappaussopimus poikkeavat toisistaan eräiltä yksityiskohdiltaan.

Valtioneuvoston kanta

Valtioneuvosto pitää tärkeänä tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanokelpoisuuden kehittämistä Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti. Asetusehdotus edistää osaltaan tätä tavoitetta. Valtioneuvoston yleinen suhtautuminen asiaan on siten myönteinen.

Sen sijaan valtioneuvoston suhtautuminen lapsikaappausta koskeviin säännöksiin on varauksellinen, jopa kielteinen. Valtioneuvosto katsoo, ettei asetukseen tulisi ottaa säännöksiä, jotka ovat periaatteiltaan Haagin lapsikaappaussopimuksen vastaisia tai aiheuttavat tarpeettomia ja oikeusjärjestyksen yleiskatsauksellisuutta heikentäviä eroja näiden järjestelyjen välille. Jatkoneuvotteluissa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että asetusehdotuksella luotava alueellinen sääntely ja Haagin 1996 lastensuojelusopimuksessa oleva yleismaailmallinen sääntely voisivat kitkatta toimia yhdessä.

Valtioneuvosto pitää tarpeellisena, että komission asetusehdotus ja Ranskan edellä mainittu tapaamisoikeutta koskeva aloite sulautetaan toisiinsa. Näin voidaan välttää kovin kapea-alaisten ja sääntelyä pirstaloivien asetusten antamista.

Valtioneuvosto ei pidä hyväksyttävinä asetusehdotukseen sisältyviä säännöksiä, jotka koskevat lapsen palauttamista lapsikaappauksen tapahduttua. Haagin 1980 lapsikaappaussopimus on saavuttanut huomattavan levinneisyyden, ja sopimuksen on todettu toimivan hyvin. Sen vuoksi Euroopan unionin puitteissa on vältettävä toimenpiteitä, jotka saattavat antaa kolmansille maille sen kuvan, että lapsikaappaussopimus olisi riittämätön väline tarkoitukseensa. Palauttamisen lykkääminen siihen asti, kunnes pääasia on ratkaistu, voi johtaa siihen, että lapsi sopeutuu uuteen asuinympäristöönsä. Lapsen palauttaminen tämän jälkeen voisi olla hänen etujensa vastaista.

Valtioneuvoston mielestä ensisijaisesti on pyrittävä siihen, ettei asetusehdotukseen otettaisi säännöksiä, jotka koskevat lapsen palauttamista lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen jälkeen. Tällöin Haagin 1980 lapsikaappaussopimuksella luotu yleismaailmallinen järjestelmä säilyisi koskemattomana. Toissijaisesti, jos tähän ei päästä, on huolehdittava siitä, ettei asetukseen oteta säännöksiä, jotka saattavat tosiasiallisesti merkitä lapsen palauttamisen hidastumista nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Lisäksi on pyrittävä turvaamaan se, ettei lapsen turvallisuutta palauttamisen yhteydessä vaaranneta ja että varttuneen lapsen mielipiteelle annetaan palauttamisesta päätettäessä asianmukainen paino YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (SopS 60/1991) edellyttämällä tavalla.