Perustelut
Rangaistussäännösten säätämisperiaatteet
Lakialoitteessa tarkoitettu metsätöiden häirintää koskeva
rangaistussäännös ehdotetaan sijoitettavaksi
rikoslain ulkopuolelle metsälakiin (1093/1996)
ja rangaistusasteikon ehdotetaan sisältävän
vain sakkoa. Näistä seikoista huolimatta ehdotuksen
tulee täyttää samat edellytykset, joita
rangaistussäännösten hyväksyttävälle
käyttämiselle yhteiskunnallisina sääntelyvälineinä yleensäkin
asetetaan. Näiden edellytysten mukaan kaikelle rikoslainsäädännölle
tulee ensinnäkin olla hyväksyttävä peruste.
Toiseksi on kyettävä osoittamaan, että on painava
yhteiskunnallinen tarve, joka edellyttää juuri
uuden rikostunnusmerkistön säätämistä hyväksyttäväksi
arvioidun tavoitteen saavuttamiseksi. Tällöin
huomioon tulevat otettaviksi ennestään voimassa oleva
muu sääntely samoin kuin mahdolliset tavoitellun
päämäärän saavuttamiseen
johtavat vaihtoehtoiset menettelyt. Kolmanneksi säädettävän
kriminalisoinnin tulee olla ennaltaehkäisevä eli
uuden rangaistussäännöksen on voitava perustellusti
olettaa edes jossain määrin vaikuttavan tarkoitetulla
tavalla. Neljänneksi jo perustuslain 8 §:ssä säädetystä rikosoikeudellisesta
laillisuusperiaatteesta johtuu, että tunnusmerkistön
on oltava täsmällinen ja tarkkarajainen.
Sääntelyn tarve
Lakialoitteen sisältämän ehdotuksen
tarkoituksena on edistää mahdollisuuksia laillisten
metsän hakkuiden häiriöttömään
suorittamiseen. Tällainen sääntelytavoite
muodostaa sinänsä epäilyksettä hyväksyttävän
perusteen kriminalisoinnille varsinkin, kun sääntelyn
tavoite on kiinnitettävissä perustuslain 18 §:ssä turvattuun elinkeinon
ja ammatin harjoittamisen vapauteen. Toisaalta on huomattava, että metsätöille aiheutuva
häiriö voi liittyä myös sanan-
ja mielenosoitusvapauden käyttämiseen, joka sekin
on perustuslain 12 ja 13 §:ssä nimenomaisesti
suojattu.
Lakivaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota
siihen lakialoitteen perusteluistakin ilmenevään
seikkaan, että lakiehdotuksessa tarkoitettu metsätöiden
häiritseminen on eri tekotapojen osalta jo voimassa olevien
säännösten mukaan varsin laajasti rangaistavaa.
Metsätyön ja metsätyöntekijän
rikosoikeudelliseksi suojaamiseksi voi tulla sovellettavaksi ensinnäkin hallinnan loukkausta koskeva
säännös (RL 28:11). Sen mukaan rangaistaan
esimerkiksi sitä, joka luvattomasti ottaa haltuunsa toisen
hallinnassa olevaa irtainta omaisuutta tai toisen hallinnassa olevaa
maata. Niin ikään sovellettavaksi voi tulla pakottamista koskeva
tunnusmerkistö (RL 25:8). Pakottamiseen syyllistyy muun
muassa se, joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella
pakottaa toisen sietämään tai jättämään
tekemättä jotakin. Pakottamissäännöstä onkin aiemmassa
oikeuskäytännössä sovellettu
myös lakiehdotuksessa tarkoitettuun toimintaan verrattavissa
olevissa tapauksissa (ks. KKO 1983 II 159). Lakivaliokunta
muistuttaa tässä yhteydessä myös
poliisilain (493/1995) 20 §:n 1 momentista, jonka
mukaan poliisimiehellä on oikeus poistaa paikalta
henkilö, jos tämän uhkauksista tai muusta
käyttäytymisestä voidaan päätellä,
että hän syyllistyisi muun muassa vapauteen tai
omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen. Saman pykälän
3 momentin mukaan henkilö voidaan ottaa myös kiinni
ja pitää säilössä enintään
24 tuntia, jos paikalta poistaminen on ilmeisesti riittämätön
toimenpide eikä vaaraa tai häiriötä voida
muutoin poistaa.
Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta ei ole voinut
täysin vakuuttua siitä, että lakiehdotuksen
sisältämälle uudelle kriminalisoinnille
on osoitettavissa sellainen painava yhteiskunnallinen
tarve kuin uusien rangaistussäännösten säätämiseltä on
valiokunnan mielestä välttämättä edellytettävä. Valiokunnan
arvion mukaan ehdotettu säännös, joka
jo lähtökohtaisesti olisi vain yhden elinkeinon
harjoittamista turvaava, voisi tulla sovellettavaksi lähinnä eräänlaisilla nykyisten
rikosoikeudellisten säännösten katve- ja
reuna-alueilla. Toisaalta tällaisen sääntelyn tarvetta
ei lakivaliokunnan mielestä voida ehdottomasti sulkea poiskaan
ottaen erityisesti huomioon metsätöiden
estämisellä aiheutettu haitta lailliselle elinkeinolle.
Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta laintulkinnalle johtuvien
rajojen vuoksi voi kenties myös esiintyä tilanteita, joissa
edellä tarkasteltujen, nykyisin voimassa olevien säännösten
soveltaminen ei ole aivan ongelmatonta. Jos maa- ja metsätalousvaliokunta päätyy
ehdottamaan lakialoitteessa tarkoitetun erityiskriminalisoinnin
säätämistä metsälakiin, lakivaliokunnan
mielestä kyseessä voi olla vain väliaikaisratkaisu.
Valiokunnan näkemyksen mukaan maa- ja metsätalousvaliokunnan
tulisikin mietintönsä perusteluissa vaatia, että hallitus
selvittää mahdollisuuden säätää rikoslakiin yleinen
laillisen elinkeinon harjoittamista suojaava rangaistussäännös
ottaen samalla huomioon rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta
ja muista perusoikeuksista tällaiselle sääntelylle
asettuvat rajoitukset.
Sääntelyn täsmällisyys
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sisältää vaatimuksen
sääntelyn täsmällisyydestä.
Sen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava
laissa riittävällä täsmällisyydellä siten,
että säännöksen sanamuodon perusteella
on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti
rangaistavaa (PeVL 48/2002 vp, PeVL 41/2001
vp ja PeVL 10/2000 vp). Täsmällisyyden
ja tarkkarajaisuuden vaatimus korostuu erityisesti lakialoitteessa
tarkoitetun kaltaisissa kriminalisoinneissa, joiden tunnusmerkistössä kuvattu
käyttäytyminen voi omata liittymäkohtia
toisten perusoikeuksien käyttämiseen. Ehdotettu
metsätöiden häirintää koskeva
tunnusmerkistö on täsmällisyysvaatimuksen
näkökulmasta altis arvostelulle. Erityisen ongelmallista
laillisuusperiaatteen kannalta on se, että ehdotuksen
mukaan rangaistavaan tekoon syyllistyisi myös se, joka
"häiritsee" käynnissä olevaa metsätyötä.
"Häiritä"-teonsana on jo itsessään
monitulkintainen ja soveltamisalaltaan laaja. Lakivaliokunnan mielestä tällaisen
"häiritsevän" toiminnan säätäminen
rangaistavaksi koettelee myös niitä rajoja, joita
suhteellisuusperiaatteesta johtuu kriminalisointien hyväksyttävyydelle. Valiokunnan
arvion mukaan ehdotuksen sääntelytavoitteen kannalta
keskeistä on turvata laillisten metsätöiden
jatkuminen, jolloin juuri toiminnan estämisen tulee olla
kriminalisoinnin ydin. Tällöin rangaistavan käyttäytymisen
alaan kuuluisivat kaikki ne tapaukset, joissa meneillään oleva
työ on jätettävä tekemättä.
Myös "metsätyömaa-alueen" määrittelyyn liittyy
useita ongelmia, joita myös lakialoitteen perusteluissa
on tarkasteltu. Jos tunnusmerkistön mukainen seuraus kuitenkin
rajoitetaan käynnissä olevan metsätyön
estämiseen, lakivaliokunnan mielestä rikoksen
tekotavat voidaan säännöksessä rajata
tapauksiin, joissa metsätyön käynnissä ollessa
sen estämiseksi asetutaan metsälain mukaista metsätyötä toimeenpanevan
työnsuorittajan työn välittömään
vaikutuspiiriin siten, että työ estyy. Tällöin
erillisen "metsätyömaa-alueen" määrittäminen
ei valiokunnan käsityksen mukaan enää ole
tarpeen.
Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota myös
"metsätyö"-käsitteen epämääräisyyteen. Käsitettä ei
ole metsälaissa määritelty, eikä sitä siinä edes
käytetä. Tällainen soveltamisalaltaan avoin
käsite on laillisuusperiaatteen kannalta pulmallinen. Lakialoitteen
perustelut huomioon ottaen valiokunta pitää kuitenkin
selvänä, että uudella rangaistussäännöksellä pyritään
suojaamaan nimenomaan metsän hakkuun häiriötöntä suorittamista.
Laillisuusperiaatteen kannalta selvästi parempi vaihtoehto
lakivaliokunnan mielestä onkin se, että uuden
tunnusmerkistön soveltaminen rajataan niihin tapauksiin,
joissa kyse on meneillään olevan laillisen metsän
hakkuun estämisestä.
Edellä olevilla perusteilla lakivaliokunta esittää,
että
jos maa- ja metsätalousvaliokunta päätyy
ehdottamaan lakialoitteessa tarkoitetun rangaistussäännöksen
säätämistä, se rajaa tunnusmerkistön
soveltamisalan niihin tapauksiin, joissa joku metsälain mukaisen
metsän hakkuun käynnissä ollessa asettuu
hakkuuta toimeenpanevan työnsuorittajan työn välittömään
vaikutuspiiriin ja siten oikeudettomasti estää metsän
hakkuun.
Menettämisseuraamus
Lakialoitteessa ehdotetaan myös metsälain 19 §:n
muuttamista lisäämällä siihen
viittaus uuteen 18 a §:ään. Muutoksen
tarkoituksena on ilmeisesti muistuttaa lainsoveltajaa siitä,
että ehdotetun metsätyön estämistä koskevan
rikoksen yhteydessä voi syntyä menetettäväksi
tuomittavaa taloudellista hyötyä. Lakialoitteen
perusteluissa mainitaan tällaisesta tapauksesta esimerkkinä kahden
metsänomistajan välinen kiista. Lakivaliokunta
huomauttaa, että tällaisessa tilanteessa vahinkoa
kärsineen oikeus vahingonkorvaukseen on rikoslain 10 luvun
mukaan ensisijainen hyödyn menettämiseen nähden
(RL 10:2.3). Valiokunnan mielestä on myös vaikea nähdä,
millaisia olisivat tilanteet, joissa hakkuiden toimeenpanon estäminen
voisi ylipäänsä tuottaa menetettäväksi
tuomittavaa taloudellista hyötyä siihen syyllistyneille.
Jos tällaisia tilanteita poikkeuksellisesti esiintyisi,
rikoslain menettämisseuraamussäännökset
ovat sovellettavissa asiaan ilman metsälakiin lisättävää viittaustakin,
aivan kuten lakialoitteen perusteluissakin todetaan. Käsitellessään
menettämisseuraamuksia koskevan rikoslain 10 luvun säätämiseen
johtanutta hallituksen esitystä lakivaliokunta nimenomaisesti
totesi, että uudet menettämisseuraamussäännökset
ovat yleissäännöksiä ja että rikoslain
ulkopuoliset erityissäännökset ovat tarpeellisia
vain silloin, kun on perusteltua syytä poiketa näistä yleissäännöksistä (LaVM
14/2001 vp — HE 80/2000
vp). Näistä syistä lakivaliokunta
esittää, että
jos
maa- ja metsätalousvaliokunta päätyy
ehdottamaan lakialoitteessa tarkoitetun rangaistussäännöksen
säätämistä, se ei kuitenkaan
hyväksy metsälain 19 §:ää koskevaa
ehdotusta.