Yleisperustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Lähtökohdat

Riita-asiain oikeudenkäyntimenettely uudistettiin yhtenä alioikeusuudistuksen osana vuonna 1993 voimaan tulleilla laeilla. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena oli muuttaa oikeudenkäyntimenettely niin, että se täyttäisi länsieurooppalaisissa riita-asiain menettelyä koskevissa suosituksissa vakiintuneet suullisuuden, välittömyyden ja keskittämisen periaatteet. Lisäksi tavoitteena oli nopea, varma ja halpa oikeudenkäynti.

Hyväksyessään riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyuudistuksen lakivaliokunta edellytti, että uuden lainsäädännön toimivuutta oli alusta alkaen seurattava tarkoin. Erityisen tärkeää oli varmistautua siitä, että oikeuskäytäntö muuttuu ja että uudet menettelysäännökset omaksutaan. Lisäksi tuli seurata, aiheutuiko uudistuksesta sellaisia epäkohtia, joita ei ollut osattu ottaa huomioon. Lakivaliokunnan ehdotuksesta eduskunta edellytti, että tarvittaessa tuli ryhtyä toimenpiteisiin virheellisen käytännön ja epäkohtien korjaamiseksi (LaVM 16/1990 vp — HE 15/1990 vp).

Koska riita-asioiden menettelyuudistus merkitsi huomattavaa muutosta verrattuna aikaisempaan oikeudenkäyntimenettelyyn, uudistuksen omaksumisen edistämiseksi toteutettiin tuomareihin ja muihin oikeudenkäynnin osapuoliin kohdistunut laaja koulutusohjelma.

Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa suoritettu seuranta on osoittanut, että uutta riitaprosessia pidetään yleisesti selvästi vanhaa menettelyä parempana eikä suullis-pöytäkirjallista menettelyä toivota takaisin. Uuden riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn etuina pidetään keskitettyä oikeudenkäyntiä, turhien istuntojen välttämistä, tuomarin parempaa mahdollisuutta prosessinjohtoon sekä riidattomien asioiden erottamista riitaisista. Ongelmallista sen sijaan on, että menettelytavat ja käytännöt eri tuomioistuinten välillä ovat osaksi eriytyneet ja suurissa tuomioistuimissa muodostuneet erilaiseksi jopa eri tuomareiden välillä. Haittapuolina on noussut esiin uuden menettelyn ja etenkin valmistelun hitaus, siitä seuraava käsittelyaikojen piteneminen sekä kulukorvausten kasvu ja oikeudenkäynnin kalleus. Jälkimmäisten seurauksena on epäkohdaksi muodostunut prosessikynnyksen liiallinen nousu.

Hallituksen esityksen luonne ja tavoitteet

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen seurantatutkimus osoitti selkeästi, että säännösten korjaamiseen on aihetta. Hyvistä tavoitteista huolimatta kaikkien säännösten soveltaminen käytäntöön ei eri syistä ole onnistunut. Kokemuksesta tiedetään, että oikeuskäytännön muuttamiseen tarvitaan yleensä sekä lain muuttaminen että koulutusta.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan osittain uudenlaisen järjestelmän luomista. Ehdotus on kokonaisuus, jonka eri osien merkittävä muuttaminen horjuttaisi ehdotuksen tasapainoa. Valmisteluvaiheessa on haettu kokonaisratkaisua, joka takaisi mahdollisimman tarkoituksenmukaisen oikeudenkäynnin ilman turhia muotomääräyksiä.

Alkuperäisten oikeudenkäyntiperiaatteiden, suullisuuden, välittömyyden ja keskittämisen, oikeusperusta on riitaprosessisäännösten voimaantulon jälkeen vahvistunut perusoikeusuudistuksen ja uuden perustuslain säätämisen myötä. Periaatteista pidetäänkin kiinni, mutta niiden keskinäisessä yhteensovittamisessa on pyritty löytämään uusi tasapaino.

Valiokuntakäsittelyssä hallituksen esityksen tavoitteita ja uudistusehdotuksia on yleisesti pidetty kannatettavina. Hallituksen esitys on kuitenkin osoittautunut siten vaikeaksi, ettei se helposti avaudu esitystä lukemalla. Lainsääntökokonaisuus sisältää lukuisia yksityiskohtia ja esitys on muodostunut sirpaleiseksi. Kokonaisuus ei näy suoraan esitykseen sisältyvistä lakiteksteistä.

Valiokunnassa esityksen pääteemat ovat kiteytyneet seuraaviksi:

• valmistelun vaiheistaminen,
• pääkäsittelyä koskevien säännösten kokoaminen yhteen ja
• oikeudenkäyntiaineiston kulkeutumista koskevien säännösten yhtenäistäminen ja eriyttäminen omaksi kokonaisuudekseen pääkäsittelyn muodosta riippumattomaksi.

Valiokunta keskittyy tässä mietinnössä pääasiassa näihin kokonaisuuksiin.

Valmistelu

Nykyisen riitaprosessin yhtenä ongelmana on se, että valmistelua koskevat säännökset koskevat samanlaisina kaikkia juttuja niiden laadusta ja laajuudesta riippumatta. Tästä on seurannut valmistelun pitkittyminen ja puuroutuminen.

Valmistelun keventämiseksi ehdotetaan

• haastehakemusta ja vastausta koskevien pykälien sanamuotojen muuttamista siten, että haastehakemukset ja vastaukset olisivat nykyistä lyhyempiä ja paremmin jäsenneltyjä. Haastehakemusten turhaa täydennyttämistä pyritään ehkäisemään. Täydentäminen voidaan tehdä myös puhelimella tai muulla soveltuvalla tiedonvälitystavalla, ja
• kirjallisen valmistelun muodostamista itsenäiseksi osaksi siten, että riitainen juttu voidaan, toisin kuin nyt, tietyissä rajatuissa tilanteissa ratkaista pelkästään kirjallisessa menettelyssä. Uudeksi keinoksi tulisi myös se, että suullinen valmistelu voidaan jättää väliin ja siirtyä kirjallisesta valmistelusta suoraan pääkäsittelyyn.

Valmisteluistunto jatkuisi siitä, mihin kirjallisessa valmistelussa on päädytty. Asianosaisten ei ole pakko toistaa kaikkea kirjallisesti esittämäänsä valmisteluistunnossa. Valmisteluistunto muutetaan ehdotuksen mukaan enemmän tuomarivetoiseksi.

Oikeudenkäymiskaaren valmistelua koskevaan 5 lukuun otetaan kattavat säännökset tuomarin aktiivisesta asian selvittämisvelvollisuudesta.

Valmisteluistunnossa puheenjohtajan on aluksi selostettava, mistä asiassa on kysymys ja mihin kirjallisessa valmistelussa on päädytty. Sen jälkeen puheenjohtajan on tehtävä valmistelun tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset kysymykset. Puheenjohtajan on valmistelussa huolehdittava siitä, että valmistelun tavoitteet, jotka säilyvät nykyisinä (OK 5:19) toteutuvat, ja siitä, että asianosaiset mm. mainitsevat kaikki seikat, joihin he haluavat vedota (OK 5:15c ja 5:21).

Suullisessa valmistelussa ei asiaa sen sijaan saisi ratkaista. Tarkoituksena on välttää se vaara, että koko oikeudenkäynti kaikkine argumentteineen pyritään käymään loppuun valmistelun aikana, viimeistään suullisessa valmistelussa. Tavoitteena on, että valmistelu on kevyehkö ja oikeudenkäynti siirtyy nopeasti vaiheesta toiseen. Asiassa tulisi siten mahdollisimman helposti siirtyä valmistelusta pääkäsittelyyn. Pääkäsittelyn aloittamista ei saisi pelätä, ja nykyisestä korkeasta kynnyksestä siirtyä pääkäsittelyyn tulisi päästä eroon.

Oikeudenkäyntiä ei tarvitse käydä loppuun kaikkine argumentteineen valmistelussa. Jos ja kun asia on suullisen valmistelun jälkeen ratkaisukypsä, voidaan tarvittaessa heti välittömästi siltä istumalta pitää pääkäsittely ja ratkaista asia siellä. Pääkäsittelystä ei näin aiheudu lisäkustannuksia, mutta päästään eroon siitä, että asiaa pyritään valmistelemaan niin kauan, että se ratkeaa jo valmistelussa.

Pääkäsittely ja oikeudenkäyntimateriaalin kulkeutuminen

Nykyisessä laissa on kahdenlaisia pääkäsittelyjä: ns. varsinaisia pääkäsittelyjä ja ns. pikkupääkäsittelyjä. Näissä on erona paitsi kokoonpano (1 tai 3 tuomaria) myös se, miten oikeudenkäyntiaineisto niihin kulkeutuu. Varsinaista pääkäsittelyä ei nykyisin voi pitää yhden tuomarin kokoonpanossa. Pikkupääkäsittely on nykyisin pidettävä viimeistään 14 päivän kuluessa viimeisen valmisteluistunnon jälkeen.

Ehdotuksen mukaan (mm. OK 2:5) erottelusta pikkupääkäsittelyyn ja pääkäsittelyyn luovutaan. Pääkäsittely voidaan jatkossa toimittaa joko yhden tuomarin kokoonpanossa tai täysilukuisessa kokoonpanossa. Kolmen tuomarin kokoonpanoa käytetään, jos asian laatu ja laajuus sitä edellyttävät. Määräajasta ei enää säädetä. Kolmen tuomarin kokoonpanoon kuuluu pääsäännön mukaan valmistelusta vastannut tuomari (OK 6:1).

Tarkoituksena on mm. selkeyttää pääkäsittelyn ja valmistelun välistä suhdetta, yksinkertaistaa pääkäsittelyn järjestämistä sekä jonkin verran lisätä täysilukuiseen kokoonpanoon meneviä juttuja.

Kahden erityyppisen pääkäsittelymuodon poistaminen on eräs hallituksen esityksen keskeisimmistä muutosehdotuksista. Nykyisessä laissa pääkäsittelyyn on kytketty se keskeinen oikeusvaikutus, että laillinen oikeudenkäyntiaineisto määräytyy eri sääntöjen mukaan eri nimisissä pääkäsittelyissä. Nykyisessä pikkupääkäsittelyssä voidaan ottaa laillisena oikeudenkäyntiaineistona huomioon viimeisessä valmisteluistunnossa tapahtunut. Tämä merkitsee sitä, ettei pääkäsittelyssä enää tarvitse käydä läpi asianosaisten valmistelussa esittämiä lausumia kanteen tai vastauksen sisällöstä. Sen sijaan nykyisessä varsinaisessa kolmen tuomarin pääkäsittelyssä on lähettävä "kokonaan alusta", asianosaisen on siten esitettävä vaatimuksensa ja niiden perusteet uudelleen täydellisenä pääkäsittelyssä. Tämä suuri ero asianosaisten velvollisuuksissa pikkupääkäsittelyn ja varsinaisen pääkäsittelyn suhteen on korostanut kaikkien asianosaisten ja tuomareidenkin halua käsitellä lähes kaikki asiat pikkupääkäsittelyssä.

Nyt hallituksen esityksessä ehdotetaan yhdenmukaisia sääntöjä oikeudenkäyntiaineiston kulkeutumisesta lailliseksi oikeudenkäyntiaineistoksi. Ehdotus ei pohjaudu kumpaakaan voimassa olevista malleista. Nykyinen varsinaisen pääkäsittelyn suullisuus- ja välittömyysperiaatetta äärimmilleen korostava malli on käytännölle vieras, se aiheuttaa päällekkäistä työtä eikä sillä ole sellaisia välttämättömiä oikeusturvaan liittyviä perusteita, joiden johdosta tämä malli tulisi ottaa ehdotettavan uuden pääkäsittelyn pohjaksi. Toisaalta nykyisessä pikkupääkäsittelyn mallissa valmistelun ja pääkäsittelyn raja on hämärä, eikä suullisuudesta tai välittömyydestä voida näissä tilanteissa juuri puhua. Hallituksen esitykseen sisältyvät ehdotukset "uuden" pääkäsittelyn kulusta (OK 6:2 ja 3) pyrkivätkin löytämään keskitien näille nyt voimassa oleville kahdelle ääripäälle.

Pääkäsittelyn uudelleen järjestely on valiokunnan mielestä asianmukaista. Lakiin ei enää sisälly määräaikasäännöksiä, jotka usein ryhdistävät toimintaa. Valiokunta korostaa, että tästä huolimatta asiat on hoidettava viivyttelemättä. Säännösten mukaan pääkäsittely voidaan edelleenkin järjestää samana päivänä kuin valmisteluistunto.

Tuomioistuintoiminnan kehittämisessä yksi yleisesti hyväksytty tavoite on se, että oikeudenkäytön painopiste on saatava käräjäoikeusmenettelyyn. Kolmen tuomarin kokoonpanon käyttäminen vaikeammissa tai laajoissa asioissa antaa mahdollisuuden lisätä oikeudenkäynnin kaikkien osapuolten luottamusta oikeudenhoitoon ja voi sitä kautta vähentää tarvetta muutoksenhakuun. Valiokunnan käsityksen mukaan useampiosastoisissa käräjäoikeuksissa on tarpeen sopia lainsäännöksiä tarkemmista yhtenäisistä periaatteista kolmen tuomarin kokoonpanon käyttämisessä.

Yhteenveto

Tuomioistuimen, ts. valmistelua johtavan tuomarin, on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta jatkossa valmistelun kuluessa laadittava kirjallinen yhteenveto. Yhteenvetosääntelyä siis kiristetään ja sitä koskevat säännökset ovat aikaisempaa tarkemmat. Yhteenveto laaditaan asianosaisten vaatimuksista, niiden perusteista sekä tarvittaessa todisteista ja siitä, mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää toteen (OK 5:24). Pääsäännön mukaan yhteenveto on tehtävä jo ennen valmisteluistuntoa.

Yhteenvedon laatiminen on omiaan edistämään oikeusvarmuutta, selkeyttämään prosessia ja jäntevöittämään asian myöhempää käsittelyä. Tuomari voi käyttää sitä tehokkaasti informatiivisen prosessijohdon välineenä, sillä asianosaiset saavat tätä kautta tiedon siitä, miten tuomari on asianosaisten esitykset ymmärtänyt ja onko vedottu aineisto tullut kokonaisuudessaan asianmukaisesti huomioiduksi.

Asiantuntijakuulemisessa on ehdotettu, että yhteenvedon tekeminen annettaisiin asianosaisten vastuulle tai säännöksiä muutettaisiin ainakin niin, että vastuu jaettaisiin tuomarin ja asianosaisten välillä. Valiokunta toteaa, että yhteenvedon eräs keskeinen tehtävä on saada tuomioistuimen ja asianosaisen välille vuoropuhelua siitä, miten tuomioistuin on ymmärtänyt asianosaisten esitykset. Kun tuomari laatii yhteenvedon, voivat asianosaiset huomata virheet ja huomauttaa sen sisältämistä puutteista. Asianosaisillehan on aina varattava tilaisuus lausua käsityksensä yhteenvedosta (OK 5:24,5). Tässä mielessä yhteenvedon laatiminen on myös ehdotuksen mukaan tuomioistuimen ja asianosaisten yhteistyötä.

Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan, kuten edellä jo on todettu, ehdotetaan yhdenmukaisia sääntöjä oikeudenkäyntiaineiston kulkeutumisesta lailliseksi oikeudenkäyntiaineistoksi. Tarkoituksena on, että oikeudenkäyntimateriaalin siirtyminen tapahtuu yhteenvedon avulla. Kun tämä ei selkeästi ilmene lakitekstistä, valiokunta ehdottaa jäljempänä oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 2 §:n täydentämistä.

Asiantuntijakuulemisessa on arveltu, että kun kolmen tuomarin kokoonpanossa ryhdytään toimimaan yhteenvedon avulla, suullisuusperiaatteen toteutuminen heikentyy. Valiokunnan käsityksen mukaan mahdollinen ongelma hoituu sillä, että puheenjohtajan asiaesittelyn laajuus pääkäsittelyn alussa määräytyy mm. riita-asian vaikeusasteen ja laajuuden, valmistelun ja pääkäsittelyn välisen ajan pituuden sekä tuomioistuimen kokoonpanon mukaan.

Sovinto

Hallituksen esityksessä ei käsitellä tuomioistuimessa tapahtuvaa sovittelutoimintaa, vaan sitä koskevat säännökset jäävät toistaiseksi ennalleen. Sovintoa ja muita vaihtoehtoisia riidanratkaisuja kaikkine niihin liittyvine näkökohtineen ryhdytään erikseen selvittämään 3.6.2002 asetetussa työryhmässä.

Asiantuntijakuulemisessa on kuitenkin noussut esiin huoli siitä, että suullisen valmistelun rajoittaminen hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla vaikeuttaa sovintoon pääsemistä. Sovintoasiat edellyttävät nimittäin muita useammin kahden ja jopa kolmen suullisen istunnon pitämistä.

Oikeuskäytännössä ilmenneiden ongelmien vuoksi valiokunta pitää valmistelun rajoittamista koskevaa säännösehdotusta tarpeellisena valmistelun keventämiseksi ja valmistelun ja pääkäsittelyn eriyttämiseksi toisistaan. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että aito sovinto on asianosaisten kannalta edullisin ratkaisu ja sovintoon pyrkiminen on edelleen perusteltua. Valiokunta toteaa, ettei säännöksen sanamuoto "suullinen valmistelu on pyrittävä saattamaan loppuun viivytyksettä yhdessä istunnossa" estä valmistelun lykkäämistä silloin, kun siihen on ilmeinen tarve. Mikäli sovintoneuvotteluista muuta johtuu, yhden istunnon pääsäännöstä voidaan luopua ja jatkaa valmistelua toisessa istunnossa. On muistettava se, että sovinto voidaan tehdä myös pääkäsittelyssä.

Tuomiokirja

Hallituksen esityksessä ehdotetaan kevennettäväksi tuomioiden arkistointia siten, ettei asiakirjavihkoon ei enää liitettäisi tuomion jäljennöstä. Tarkoituksena on luopua turhana pidetystä kopioinnista ja tuomioiden arkistoinnista kahteen paikkaan. Arkistointijärjestelmää ei ehdoteta muilta osin muutettavaksi.

Valiokuntakäsittelyssä suurten käräjäoikeuksien edustajat ovat kiinnittäneet huomiota epätarkoituksenmukaisiksi koettuihin tuomiokirjaa koskeviin säännöksiin. Oikeudenkäymiskaaren mukaan käräjäoikeuden tuomiot kootaan niiden antamisen mukaisessa järjestyksessä erilliseksi tuomiokirjaksi. Tästä aiheutuu paljon turhana pidettävää lisätyötä, kun asiakirjat joudutaan lajittelemaan ja sitomaan kahteen kertaan.

Erillisen tuomiokirjan olemassaoloa on perusteltu sillä, että asiakirjajulkisuus ja tutkijoiden mahdollisuus tutustua tuomioihin paranee. Perustelut eivät ole osoittautuneet painaviksi. Julkisuus ei parane sillä, että asiakirjoja joudutaan hakemaan eri paikoista ja jopa eri arkistoista. Tutkijoiden ja kansliahenkilökunnan työmäärä vain lisääntyy.

Valiokunta pitää arkistointitavan muuttamista tässä yhteydessä perusteltuna. Erillisten tuomiokirjojen aika on ohi. Nykyisenä sähköisten asianhallintajärjestelmien ja diaarien aikakautena haut toimivat diaarinumeron perusteella. Siksi kaikki asiakirjat, niin nykyinen asiakirjavihko kuin tuomiokin on syytä arkistoida toistensa yhteyteen, jolloin kaikki samaan asiakokonaisuuteen kuuluvat asiakirjat, myös mahdolliset osatuomiot, löytyvät samasta paikasta. Tämän toteuttamiseksi on muutettava useita säännöksiä. Valiokunta esittää jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarvittavat muutosehdotukset ja voimaantulosäännökset.

Koulutus ja seuranta

Valiokunta toteaa, että tämänkin uudistuksen toteuttaminen edellyttää oikeudenkäynnin osapuolten, niin tuomarikunnan kuin asianajajakunnan, koulutusta. Valiokunnan saamien tietojen mukaan koulutuksen suunnittelu on pitkällä ja se toteutetaan heti, kun eduskunta on hyväksynyt lait.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on oikeusministeriön toimeksiannosta tutkinut sekä riita-asioiden että rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn toimivuutta. Valiokunnan käsityksen mukaan seuranta on ollut tuloksellista. Sen avulla on saatu varmaa tietoa menettelyuudistusten toimivuudesta ja tarpeellisten muutosehdotusten valmistelu on nopeutunut. Valiokunnan mielestä seurannan jatkaminen myös tämän uudistuksen osalta on tarpeen.

Oikeudenkäyntisäännökset ja lakisystematiikka

Valiokunta on jo riita-asioiden oikeudenkäyntiuudistusta koskeneessa mietinnössään (LaVM 16/1990 vp) todennut, että osittaisuudistuksista johtuen oikeudenkäymiskaaren lukujen systematiikka ei ole enää looginen ja että alioikeusuudistuksen jatkovalmistelun yhteydessä on myös asian tähän puoleen kiinnitettävä riittävästi huomiota esimerkiksi ryhmittelemällä eri säännöskokonaisuudet omiksi jaksoikseen. Valiokunta on silloin myös todennut, että selkeä ja johdonmukainen laki edistää omalta osaltaan lainkäytön ja oikeudenhoidon yhtenäisyyttä ja turvallisuutta.

Lakivaliokunta on toistanut edellä kerrotun kannanottonsa rikosasiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista koskeneessa mietinnössään (LaVM 9/1990 vp — HE 82/1995 vp). Lakivaliokunnan ehdotuksesta eduskunta on edellyttänyt, että oikeudenkäyntiuudistuksen seuraavassa vaiheessa toteutetaan oikeudenkäyntisäännösten systemaattinen kodifiointi.

Valiokunta uudistaa jälleen kaiken aikaisemmin lausumansa.