Yleisperustelut

Nykyinen isyyslaki (700/1975) on ollut voimassa noin 40 vuotta. Laki on käytännössä toiminut hyvin, mutta sääntelyä on tarpeen uudistaa yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Esimerkiksi perheiden perustamistavat ovat muuttuneet siten, että kun isyyslain voimaan tullessa 1970-luvulla alle 10 % lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella, nykyisin avoliittojen yleistyttyä noin 40 % lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella. Muutoksia on tapahtunut myös isyyden selvittämiskeinoissa, kun veriryhmätutkimuksista on siirrytty DNA-tutkimuksiin. Lainsäädännön muutostarpeita aiheutuu myös sitoutumisesta Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä. Muutosten huomioon ottamiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan uuden isyyslain säätämistä. Esitys perustuu pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Isyysolettama

Hallituksen esitykseen sisältyy säännös lakimääräisestä isyysolettamasta (1. lakiehdotuksen 2 §), joka suurelta osin vastaa nykytilaa. Isyysolettamaa käytettäessä isyys ratkaistaan olettaman mukaisesti, jollei toisin osoiteta.

Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 10/II) arvioidaan, että äidin avioliittoon lapsen syntymähetkellä perustuva isyysolettama toimii varsin hyvin, eikä käräjäoikeuksissa kumottujen isyyksien lukumäärä suhteutettuna kaikkiin äidin avioliiton perusteella todettuihin isyyksiin (0,1— 0,2 % vuosittain) tue käsitystä siitä, että nykyinen isyysolettama olisi liian laaja. Lakivaliokunta toteaa, että edellä esitetyn valossa lakimääräisen isyysolettaman käyttö on perusteltua. Jos isyyden määräytymiseksi tulisi kaikissa tapauksissa tehdä oikeusgeneettinen isyystutkimus, aiheutuisi tästä merkittäviä kustannuksia valtiolle sekä vaivaa perheille. Isyysolettamaa käytettäessä on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että käytettävissä on riittävät oikeusturvamekanismit olettaman tuottamien mahdollisten virheiden korjaamiseksi.

Isyyden tunnustaminen ennen lapsen syntymää

Yksi esityksen merkittävimmistä uudistuksista on mahdollisuus tunnustaa isyys selvissä tapauksissa ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Lakivaliokunta pitää ehdotettua isyyden etukäteistä tunnustamismahdollisuutta myönteisenä ottaen huomioon muutokset perheiden perustamistavoissa. Näin voidaan helpottaa isyyden tunnustamista erityisesti tapauksissa, joissa lapsi syntyy vakiintuneelle avoparille. Esityksessä on myös asianmukaisesti otettu huomioon ne tilanteet, joissa lapsen ennen syntymää tunnustanut mies ei voikaan olla lapsen isä tai toinen mies haluaisi tunnustaa lapsen tämän syntymän jälkeen. Tällaisissa tilanteissa oikeusturvamekanismina on tunnustamisen peruuttaminen tai kiistäminen (1. lakiehdotuksen 17 §).

Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset kuitenkin jakaantuivat siltä osin kuin kyse on siitä, missä tunnustaminen tapahtuu. Osa kannattaa ehdotettua äitiysneuvolaa, kun taas osa vastustaa katsoen, ettei isyyden tunnustamisen vastaanottamista ole mahdollista sisällyttää neuvolan nykyisiin käynteihin. Lisäksi on tuotu esiin näkemys, että muutoksen kustannusvaikutukset olisi arvioitu virheellisesti.

Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 23—26) on arvioitu ehdotuksen vaikutuksia yhtäältä lastenvalvojien ja toisaalta terveydenhuollon toimijoiden kannalta. Esityksen mukaan isyyden tunnustamismahdollisuus äitiysneuvolassa vähentää tuntuvasti kansalaisten henkilökohtaista asiointia lastenvalvojan luona. Toisaalta, vaikka asiakaskäynnit siirtyisivät äitiysneuvolaan, isyyden tunnustamislausumien jatkokäsittely säilyy lastenvalvojilla, ja arviolta vain puolet kyseisiin tapauksiin käytetystä työajasta voidaan kohdentaa uudelleen. Lastenvalvojilla säilyy siten jatkossakin keskeinen asema isyyden tunnustamisasioissa.

Sen sijaan neuvoloiden kannalta ehdotuksen vaikutukset ovat merkittävät: kyse on uudesta tehtävästä, johon sisältyy myös oikeudellisen tiedon antamista. Ehdotettu muutos lisää henkilökunnan työmäärää ja edellyttää henkilöstön kouluttamista ja ohjeistamista. Hallituksen esityksessä lähdetään kuitenkin siitä, ettei uusi tehtävä edellytä erillistä neuvolakäyntiä, vaan siihen voidaan varata keskimäärin 30 minuutin lisäaika muun määräaikaistarkastuksen yhteyteen. Oikeusministeriö on esityksen valiokuntakäsittelyssä pitäytynyt hallituksen esityksessä esitetyissä arvioissa.

Lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan hallituksen esittämää ratkaisua. Asian arvioinnissa valiokunta on antanut erityistä painoarvoa sille, että mahdollisuus tunnustaa isyys neuvolassa ennen lapsen syntymää helpottaa ja yksinkertaistaa menettelyä erityisesti perheiden kannalta. Hallituksen esityksessä on myös arvioitu, että ehdotus säästäisi merkittävästi kotitalouksien ansiotyöhön käytettävissä olevaa aikaa (ks. HE s. 27). Voidaan myös katsoa, että isyyden tunnustaminen selvissä tapauksissa myös sopii neuvolan tehtäviin, joihin jo nykyisin kuuluu vanhemmuuden ja vanhempien parisuhteen tukeminen. Lisäksi on huomattava, että jatkossa isyys on ennen lapsen syntymää mahdollista tunnustaa toissijaisesti myös lastenvalvojan luona.

Saadun selvityksen mukaan avioliiton ulkopuolella syntyy vuosittain noin 24 000 lasta, joista noin 70—80 % voidaan tunnustaa äitiysneuvolassa. Kyse on siten merkittävästä määrästä. Uudistuksen toimeenpano edellyttääkin, että neuvoloille uudesta tehtävästä aiheutuva lisätyö ja sen vaatima työaika otetaan asianmukaisesti huomioon neuvoloiden henkilöstömitoituksessa. Lisäksi valiokunta korostaa henkilökunnan riittävän koulutuksen ja ohjeistamisen tärkeyttä.

Jos mies tunnustaa isyytensä neuvolassa ennen lapsen syntymää, mies ja syntyvän lapsen äiti voivat samassa yhteydessä tehdä myös sopimuksen lapsen yhteishuollosta (4. lakiehdotuksen 8 a §). Yksinhuoltoa tai lapsen asumista ja tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen tekemiseksi on sen sijaan käännyttävä lastenvalvojan puoleen. Valiokunta pitää ehdotusta kannatettavana. Muutoinkin valiokunta pitää tärkeänä, että lasta koskevista asioista pyritään sopimaan etukäteen, sillä tämä edistää mahdollisten myöhempien riitojen ratkaisemista sovinnollisesti.

Isyyden selvittäminen

Isyyden selvittämiseen ehdotetaan useita myönteisiä uudistuksia, kuten isyyden selvittämisen käyttöalan laajentamista koskemaan kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia, kun nykyisin lastenvalvojan velvollisuus selvittää isyys päättyy lapsen täyttäessä 15 vuotta. Lisäksi uutta on se, että aviopuolisot voivat yhdessä pyytää lastenvalvojaa selvittämään isyyden sellaisessa tapauksessa, jossa isyys todetaan isyysolettaman perusteella. Myös isyyden selvittämisen keinot ajanmukaistuvat. Oikeusgeneettisissä isyystutkimuksissa käytettäisiin pääsääntöisesti suun limakalvolta otettavia solunäytteitä verinäytteiden sijaan, mikä nopeuttaa isyyden selvittämistä.

Nykyisen isyyslain mukaan lastenvalvoja ei saa aloittaa tai jatkaa isyyden selvittämistä vastoin äidin tahtoa, jos äiti on kirjallisesti ilmoittanut lastenvalvojalle vastustavansa isyyden selvittämistä ja jos lapsi on äitinsä huollossa tai hoidettavana. Äidin vastustusoikeutta on perusteltu sillä, että isyyden vahvistaminen ei ole lapsen edun mukaista, jos lapsen huoltajana oleva äiti vastustaa isyyden selvittämistä eikä isä ole vapaaehtoisesti tunnustanut isyyttään. Nyt ehdotetaan, että äidin yksipuolinen vastustusoikeus poistetaan ja korvataan sillä, että lastenvalvoja voi laissa määritellyillä perusteilla keskeyttää isyyden selvittämisen. Yksi tällainen peruste on se, että mies ei ole tunnustanut lasta ja on erityinen syy olettaa, että isyyden selvittäminen ei olisi lapsen edun mukaista, eikä 15 vuotta täyttänyt lapsi vaadi isyyden selvittämistä (1. lakiehdotuksen 11 §:n 2 mom. 3 kohta).

Valiokunta kannattaa äidin yksipuolisen vastustusoikeuden poistamista, koska muutos edistää nykyistä paremmin sekä lapsen oikeutta tietää vanhempansa että sukupuolten välistä tasa-arvoa. Hallituksen esityksen mukaisesti (s. 36/I) valiokunta kuitenkin katsoo, että isyyden selvittämispyrkimyksen tulee väistyä tätä painavampien inhimillisten syiden vuoksi, kuten jos lapsi on saanut alkunsa raiskauksen tai insestin seurauksena. Lisäksi valiokunta korostaa, että myös äidin terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavat seikat on otettava lapsen edun arvioinnissa huomioon, vaikkei niitä säännöksessä nimenomaan mainita, koska ne voivat esityksessä todetuin tavoin välillisesti vaikuttaa lapsen etuun.

Isyyden kumoaminen

Isyyden kumoamista koskevilla nykyisillä säännöksillä on kaksi tavoitetta. Yhtäältä tarkoituksena on mahdollistaa se, että isyysolettamaan tai isyyden tunnustamiseen sisältyvät virheet voidaan korjata. Toisaalta tavoitteena on antaa suojaa perhe-elämälle silloin, kun lapsi elää äidin ja aviomiehen kanssa vakiintuneessa perhesuhteessa ja lapsi pitää aviomiestä isänään. Kun kyse on isänä itseään pitävän perheen ulkopuolisen miehen mahdollisuudesta saada aikaan muutos aviomiehen isyydessä, sosiaalisten perhesuhteiden suojaaminen on nykyisin ensisijaista biologisen isyyden selvittämisintressiin nähden. Tämä ilmenee siitä, että perheen ulkopuolinen mies ei nykyisin voi saada aviomiehen isyyttä kumotuksi, jolleivät äiti ja aviomies anna tähän suostumustaan, ja isyyden kumoamiskanteen voi nostaa vain lapsi, äiti tai aviomies itse.

Hallituksen esitys rakentuu edellä selvitetylle lähtökohdalle, eli pääsääntö olisi jatkossakin, että perheen ulkopuolinen ei voi vaatia aviomiehen isyyttä kumottavaksi. Isänä itseään pitävälle miehelle ehdotetaan kuitenkin eräissä tapauksissa kanneoikeutta. Ehdotetussa säännöksessä (1. lakiehdotuksen 42 §:n 2 mom.) oikeus nostaa isyyden kumoamiskanne edellyttää, että äiti ja aviomies ovat asuneet erillään lapsen syntymän aikaan. Toiseksi edellytetään, että isänä itseään pitävä mies on asunut yhdessä lapsen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja osallistunut lapsen hoitoon tai miehen ja lapsen välille on muutoin syntynyt perheyhteyteen rinnastettava suhde. Edellä mainittujen edellytysten lisäksi vaaditaan, että tuomioistuin arvioi, että kanteen nostaminen on lapsen edun mukainen.

Ehdotetun muutoksen taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännön muuttuminen. Aikaisemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että oikeusvarmuuden ja perhesuhteiden turvaaminen puoltaa sitä, ettei perheen ulkopuolinen voi rikkoa isyysolettamaa. Sittemmin tuomioistuin on katsonut, että isyysolettamaa voidaan suojata perheen ulkopuolista miestä vastaan vain, jos isyysolettaman mukaisen isän ja lapsen välillä vallitsee sosiaalinen perhesuhde. Niin ikään taustalla on nykyisen lainsäädännön soveltamisessa havaitut käytännön ongelmat (ks. LA 51/2009 vp).

Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset asiasta jakaantuivat. Osa kannattaa isänä itseään pitävän miehen rajoitettua kanneoikeutta, kun taas joidenkin mielestä ehdotus on riittämätön ja suojaa liikaa sosiaalisten perheiden asemaa.

Ehdotetussa sääntelyssä tulee valiokunnan mukaan ottaa huomioon yhtäältä lapselle muodostuneiden tosiasiallisten ja kiinteiden perhesuhteiden suojaaminen sekä toisaalta se, että lapsella on lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan oikeus tuntea alkuperänsä. Haasteelliseksi sääntelytilanteen tekee se, että vaikka kumpikin mainituista tavoitteista pyrkii lapsen edun toteuttamiseen, ne ovat toisensa syrjäyttäviä eikä kumpaakin voi samanaikaisesti toteuttaa. Tämän vuoksi on huolellisesti punnittava, mikä on kyseisten tavoitteiden painoarvo suhteessa toisiinsa eri tilanteissa.

Hallituksen ehdottamassa säännöksessä isänä itseään pitävälle miehelle on annettu hyvin rajoitettu kanneoikeus. Käytännössä kanneoikeus on vain sellaisissa tapauksissa, joissa isänä itseään pitävän miehen ja lapsen välille on lapsen syntymän jälkeen muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde. Saadun selvityksen mukaan ehdotettu lopputulos on kompromissi eri suuntaan käyvien intressien välillä. Valiokunta pitää kanneoikeutta säännösehdotuksessa tarkoitetuissa tapauksissa perusteltuna ottaen huomioon, että nykytila on erityisesti niissä osoittautunut käytännössä ongelmalliseksi (ks. LA 51/2009 vp). Biologisen isyyden selvittämisen tavoitetta voidaan tällaisissa tapauksissa pitää ensisijaisena ottaen huomioon, että kyse on pienestä lapsesta, jonka elämään isänä itseään pitävä mies on lapsen synnyttyä aktiivisesti osallistunut. Edellä esitetyn perusteella ja ehdotettua kokonaisuutena arvioituaan valiokunta pitää ehdotusta ja sen rajausta siten hyväksyttävänä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että rajoitetun kanneoikeuden toimivuutta jatkossa seurataan.

Sen lisäksi, että ehdotetut kanneoikeuden edellytykset on muotoiltu tiukoiksi, edellytetään, että kaikki säännöksessä mainitut kriteerit täyttyvät samanaikaisesti. Valiokuntakäsittelyssä on tuotu esiin, ettei säännösehdotuksessa mainittu edellytys lapsen edun arvioinnista ole lainkaan tarpeen, jos muut edellytykset jo täyttyvät. Valiokunta pitää tuomioistuimen suorittamaa lapsen edun arviointia kuitenkin tarpeellisena, jotta perheiden tilanne ja siinä mahdollisesti tapahtuvat muutokset lapsen syntymän jälkeen voidaan ottaa huomioon. Voi esimerkiksi käydä niin, että jonkin ajan kuluttua lapsen syntymän jälkeen aviomies palaa äidin ja lapsen luo, kun taas isänä itseään pitävän miehen ja lapsen välinen sosiaalinen suhde lakkaa. Tällaisessa tapauksessa on tärkeää, että tuomioistuin voi arvioida myös sitä, onko kanteen nostaminen lapsen edun mukaista. Lapsen etua tulee arvioida ottamalla yksittäisen tapauksen erityispiirteet ja olosuhteet kokonaisuutena huomioon.

Oikeusgeneettinen isyystutkimus

Esityksen valiokuntakäsittelyssä on noussut esiin kysymys vainajalta hänen eläessään otettujen näytteiden saatavuudesta tilanteessa, jossa vainajan oikeudenomistajat eivät halua myötävaikuttaa näytteen saamiseen ja vainaja on jo haudattu. Saadun selvityksen mukaan oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain (378/2005) 5 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi myös vainajasta aiemmin otetusta saatavilla olevasta kudosnäytteestä. Lain esitöiden mukaan (HE 56/2004 vp) määräystä näytteen tutkimisesta ei voida antaa, jollei määräystä vaativa ole kyennyt saattamaan todennäköiseksi, että tällainen näyte on olemassa esimerkiksi tietyssä terveydenhuollon toimintayksikössä.

Näytteen olemassaolon osoittamiseksi merkityksellisiä ovat potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) säännökset. Kyseisen lain 13 §:n 1 momentin mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassapidettäviä, mutta kyseisen pykälän 3 momentin 5 kohdan mukaan kuolleen henkilön elinaikana annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevia tietoja voidaan kuitenkin perustellusta kirjallisesta hakemuksesta antaa sille, joka tarvitsee tietoja tärkeiden etujensa tai oikeuksiensa selvittämistä tai toteuttamista varten. Valiokunta katsoo, että isyyden selvittämisessä on kyse tällaisesta asiasta. Näin ollen tällaiseen oikeudenkäyntiin valmistautuva jälkeläinen voi tehdä vainajasta otettujen näytteiden olemassaoloa koskevan tietopyynnön vainajan oikeudenomistajien vastustuksesta huolimatta sairaanhoitopiirille, jolla näyte on tai sen arvioidaan olevan.

Kanneoikeuden takautuva palauttaminen

Kun nykyinen isyyslaki tuli voimaan 1.10.1976, siinä rajattiin ennen lain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden isyyden vahvistamista koskeva kanneoikeus viiteen vuoteen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kanne piti nostaa viimeistään 1.10.1981. Kanneoikeuden rajoituksella pyrittiin lieventämään oikeudellista epävarmuutta, joka syntyi siitä, että nykyisellä isyyslailla annettiin takautuvasti mahdollisuus vaatia isyys vahvistettavaksi kanneteitse.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sittemmin antanut useita ratkaisuja, joissa kanneoikeuden ehdottomuuden ja joustamattomuuden on katsottu loukkaavan ihmisoikeussopimusta. Myös korkein oikeus on eräissä tapauksissa katsonut, että ehdoton kanneoikeus loukkaa paitsi ihmisoikeussopimusta myös perustuslain 10 §:ssä tarkoitettua yksityiselämän suojaa, ja näin jättänyt kanneoikeuden rajoitukset soveltamatta (ks. KKO 2012:11 ja KKO 2014:13).

Nyt hallituksen esityksessä ehdotetaan, että ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden isyyden vahvistamista koskeva kanneoikeus palautetaan täysimääräisesti. Ennen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset asetetaan siten samaan asemaan lain voimaantulon jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneiden kanssa. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 46/2014 vp) pitänyt ratkaisua varsin perusteltuna. Lakivaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen ja puoltaa esityksen hyväksymistä tältä osin.

Perintöoikeus

Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 69) todetaan, että voimassa olevan lainsäädännön mukaan isyyssuhteen vahvistamiseen liittyy automaattisesti oikeus isän kuoleman jälkeen jaettavaan perintöön. Tällainen oikeus kuuluu jo nykyisen lainsäädännön perusteella niille 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille, joiden isyys on vahvistettu.

Hallituksen esityksessä avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneiden perintöoikeutta ehdotetaan kuitenkin eräiltä osin rajoitettavaksi. Esitykseen sisältyvässä 1. lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentissa ehdotetaan, että kanneoikeuden perusteella vahvistettuun perhesuhteeseen liittyvää perintöoikeutta ei avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella ole, jos perittävä oli kuollut ennen kuin isyyden vahvistamiseen johtanut kanne tuli vireille. Säännöstä sovelletaan pykälän 2 momentin nojalla myös silloin, jos isyys on isyyden voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa oleva määräaikasäännös syrjäyttäen vahvistettu tuomioistuimessa ennen uuden isyyslain 67 §:n voimaantuloa. Lisäksi tällaisen lapsen perintöoikeutta ehdotetaan 67 §:n 3 momentissa lapsen lakiosan laskemista koskevien säännösten perusteella eräiltä osin rajoitettavaksi myös niissä tilanteissa, joissa lapsella on perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen sen vuoksi, että tämä on ollut kanteen nostamishetkellä elossa.

Hallituksen esitys merkitsee sitä, että avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on, jos isyys vahvistetaan, perintöoikeus isän ja sellaisen isänpuoleisen perittävän jälkeen, joka on ollut elossa isyyden vahvistamiseen johtaneen kanteen tullessa vireille. Muissa tapauksissa kyseisen lapsen perintöoikeudellinen asema ei kuitenkaan kaikilta osin vastaisi aviolasten tai 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaa.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut, voidaanko avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneiden lasten eri asemaan asettamiselle perintöoikeudellisessa suhteessa esittää hyväksyttäviä ja erittäin painavia syitä.

Lähtökohtana eri asemaan asettamisen arvioinnissa on perustuslakivaliokunnan mielestä pidettävä sitä, että sekä aviolapsella että 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella, jonka isyys on vahvistettu, on perintökaaren mukainen perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen. Toisaalta perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että perintöoikeutta rajoittavat perintökaaren tietyt säännökset ja perintökaaren (40/1965) 16 luvun 1 § merkitsee muun ohella sitä, että sekä aviolapsen että 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen on saatettava oikeutensa voimaan viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.

Arvioinnissaan perustuslakivaliokunta päätyy siihen, että isyyslakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin sääntelylle ei voida esittää hyväksyttävää perustetta siltä osin kuin se merkitsee ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asettamista eri asemaan myös silloin, kun perittävä on kuollut lain voimaantulon jälkeen. Tällainen tulevaisuuteen ulottuva eri asemaan asettaminen on perustuslain 6 §:n 2 momentin vastaista.

Sen sijaan siltä osin kuin sääntely merkitsee lain voimaan tullessa jo tehtyjen perinnönjakojen peräyttämisen estämistä ehdotetulle sääntelylle voidaan perustuslakivaliokunnan mukaan esittää hyväksyttäviä perusteita. Nämä perusteet eivät perustuslakivaliokunnan mielestä kuitenkaan lähtökohtaisesti ole yhtä painavia kuin vaatimus tiettyyn aikaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten syrjimättömyydestä.

Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyä tulee siksi muuttaa siten, että avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneitä lapsia ei aseteta mainitun päivämäärän jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin nähden eri asemaan isyyden vahvistamisen perintöoikeudellisten oikeusvaikutusten osalta. Tämä merkitsee sitä, että perintösaanto vanhenee myös avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneen lapsen osalta viimeistään kymmenen vuoden kuluttua perittävän kuoleman jälkeen.

Perustuslakivaliokunta katsoo kuitenkin, että lainsäätäjällä on harkintavaltansa puitteissa mahdollisuus rajoittaa lainsäädännön taannehtivia vaikutuksia perillisten omaisuuden suojan ja siihen liittyvän perusteltujen odotusten suojan sekä yleisen oikeusvarmuuden turvaamiseksi. Lakivaliokunta voi siten harkita edellä mainitun kymmenen vuoden vanhentumisajan kohtuullista lyhentämistä lain voimaantuloa edeltävältä ajalta. Perustuslakivaliokunta katsookin, että korkeimman oikeuden vuonna 2012 antaman ratkaisun KKO 2012:11 jälkeen on ollut tiedossa, että avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntynyt lapsi voi ainakin joissakin tapauksissa saada perintöoikeuden isyyden vahvistamisen seurauksena, minkä vuoksi ennakkopäätöksen antamisen ajankohta muodostaa ehdottoman rajan vanhentumissäännön lyhentämiselle. Käytännössä tämä tarkoittaisi siitä säätämistä, että lapsella ei olisi perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen mainitun ratkaisun antamista.

Toisaalta perustuslakivaliokunta katsoo, että jos lakivaliokunta päätyy mainitulla tavalla lyhentämään vanhentumisaikaa lain voimaantuloa edeltävältä ajalta, sen voisi olla aiheellista arvioida myös mahdollisuutta lieventää vanhentumisajan ehdottomuutta kunkin tapauksen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi. Tällaisia voisivat valiokunnan mielestä olla esimerkiksi vaatimus siitä, että avioliiton ulkopuolella eri aikoina syntyneitä sisaruksia kohdellaan yhdenvertaisesti, sekä se, että lyhyempi vanhentumisaika ei koske tilanteita, joissa omaisuus on mennyt valtiolle.Yhteenvetona perustuslakivaliokunta toteaa, että tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämisen edellytyksenä on, että 1. lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentti joko poistetaan tai sitä muutetaan edellä esitetyllä tavalla ja että 67 §:n 2 ja 3 momentti poistetaan.

Lakivaliokunta toteaa, että 1. lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin poistaminen tarkoittaisi sitä, että avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneet lapset saisivat takautuvasti samansisältöisen perintöoikeuden kuin aviolapset tai mainitun päivämäärän jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset. Perintöoikeus tulisi kuitenkin saattaa voimaan perintöoikeuden yleistä vanhentumista koskevan perintökaaren 16 luvun 1 §:n mukaisesti viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta. Edellä mainittu ratkaisu merkitsisi sitä, että jo toimitettuja perinnönjakoja voitaisiin joutua peräyttämään viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Asiaa arvioituaan lakivaliokunta pitää ehdotetun lainsäädännön taannehtivien vaikutusten rajoittamista perillisten omaisuuden suojan ja siihen liittyvien perusteltujen odotusten suojan sekä yleisen oikeusvarmuuden turvaamisen kannalta perusteltuna. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan näkemys lainsäätäjän harkintavallasta tässä kysymyksessä lakivaliokunta ehdottaa lainsäädännön taannehtivien vaikutusten rajoittamiseksi erityissäännöstä 1. lakiehdotuksen 67 §:n 1 momenttiin. Lisäksi lakivaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella, että 1. lakiehdotuksen 67 §:n 2 ja 3 momentti poistetaan.

Lakivaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentissa lainsäädännön taannehtivia vaikutuksia rajoitetaaan siten, että ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeutta rajoitetaan niin, että tällaista oikeutta ei ole isänpuoleisen perittävän jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen 31.1.2012. Säännöksen ehdottomuutta lievennetään kuitenkin poikkeuksilla, jotka mahdollistavat tapauskohtaisten olosuhteiden huomioon ottamisen ja siten sen, että lapsella on perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen. Tällaisissa tapauksissa oikeus perintöön on kuitenkin saatettava voimaan perintökaaren 16 luvun 1 §:ssä säädetyssä määräajassa eli viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.

Jos taas perittävä on kuollut 31.1.2012 tai sen jälkeen, tällaisen lapsen oikeus perintöön määräytyisi yleisten perintöoikeudellisten säännösten mukaan. Tällöinkin oikeus perintöön tulee saattaa voimaan perintökaaren 16 luvun 1 §:ssä säädetyssä määräajassa.

Niissä tapauksissa, joissa avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen edellä selvitetyin tavoin, voidaan käytännössä joutua peräyttämään jo toimitettuja perinnönjakoja. Perinnönjaon peräyttämisestä ja mahdollisesta palautusvastuusta ei voimassaolevassa lainsäädännössä ole tällä hetkellä täsmällisiä säännöksiä. Tällaisia tapauksia on saadun selvityksen mukaan tuomioistuimissa käsitelty lähinnä perusteettoman edun palautuskanteina. Nyt tarkoitetuissa tapauksissa, joissa jo toimitettuihin perinnönjakoihin joudutaan mahdollisesti puuttumaan takautuvasti lainsäädännön muuttumisen perusteella, tilanne on ongelmallinen. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että oikeusvarmuuden ja lainsäädännön vaikutusten ennustettavuuden kannalta perustelluinta olisi, että tässä yhteydessä säädetään myös nykyistä täsmällisemmin perinnönjaon peräyttämisestä ja mahdollisesta palautusvastuusta. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, ettei tällaista sääntelyä ole perusteltua eikä mahdollista valmistella eduskunnassa esityksen valiokuntavaiheessa ottaen myös huomioon, että kyse on valtion talousarvioon liittyvästä hallituksen esityksestä, joka tulee käsitellä valtion talousarvioon liittyviä esityksiä koskevassa määräajassa. Lakivaliokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että tällaiset säännökset ovat sovellettavissa, kun valiokunnan ehdottamat säännökset tulevat voimaan. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa lausumaehdotusta, jossa edellytetään hallituksen ryhtyvän kiireellisesti valmistelemaan esityksen perinnönjaon peräyttämistä ja palautusvastuuta koskevaksi täydentäväksi sääntelyksi niitä tapauksia varten, joissa avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on 67 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tai sen seurauksena perintöoikeus, ja antavan esityksen eduskunnan käsiteltäväksi hyvissä ajoin niin, että ehdotetut muutokset voivat tulla samanaikaisesti voimaan uuden isyyslain kanssa (Valiokunnan lausumaehdotus 1). Tähän liittyen valiokunta ehdottaa lisäksi, että 1. lakiehdotuksen 65 §:n 1 ja 2 momentin sekä 67 §:n voimaantuloa lykätään niin, että ne tulevat voimaan samanaikaisesti esitykseen sisältyvien muiden säännösten kanssa eli noin vuoden kuluttua lain hyväksymisestä ja vahvistamisesta.

Perustuslakivaliokunta on lisäksi pitänyt tarpeellisena perintö- ja testamenttisaannon vanhentumisen laajempaa arviointia oikeusvarmuuden ja omaisuuden suojan näkökulmasta ottaen huomioon esimerkiksi velan vanhentumisesta annetun lain mukainen velan yleinen vanhentumisaika. Myös lakivaliokunta pitää tällaista arviointia aiheellisena ottaen huomioon, että perintö- ja testamenttisaannon yleinen vanhentumisaika on verraten pitkä verrattuna esimerkiksi velan yleiseen vanhentumisaikaan. Samassa yhteydessä on lakivaliokunnan mukaan aiheellista arvioida myös perinnönjaon peräyttämistä ja palauttamisvastuuta koskevia lainsäädännön uudistamistarpeita yleisemmin kuin lausumaehdotuksessa 1 tarkoitettujen tapausten osalta. Lakivaliokunta ehdottaa siten edellä esitetyn perusteella toisen lausumaehdotuksen hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 2).