Yleisperustelut
Nykyinen isyyslaki (700/1975) on
ollut voimassa noin 40 vuotta. Laki on käytännössä toiminut hyvin,
mutta sääntelyä on tarpeen uudistaa yhteiskunnassa
tapahtuneiden muutosten vuoksi. Esimerkiksi perheiden perustamistavat
ovat muuttuneet siten, että kun isyyslain voimaan tullessa
1970-luvulla alle 10 % lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella,
nykyisin avoliittojen yleistyttyä noin 40 % lapsista
syntyy avioliiton ulkopuolella. Muutoksia on tapahtunut myös
isyyden selvittämiskeinoissa, kun veriryhmätutkimuksista
on siirrytty DNA-tutkimuksiin. Lainsäädännön
muutostarpeita aiheutuu myös sitoutumisesta Euroopan ihmisoikeussopimukseen
ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä.
Muutosten huomioon ottamiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan
uuden isyyslain säätämistä.
Esitys perustuu pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Isyysolettama
Hallituksen esitykseen sisältyy säännös
lakimääräisestä isyysolettamasta
(1. lakiehdotuksen 2 §), joka suurelta osin vastaa nykytilaa.
Isyysolettamaa käytettäessä isyys ratkaistaan
olettaman mukaisesti, jollei toisin osoiteta.
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 10/II) arvioidaan,
että äidin avioliittoon lapsen syntymähetkellä perustuva
isyysolettama toimii varsin hyvin, eikä käräjäoikeuksissa
kumottujen isyyksien lukumäärä suhteutettuna
kaikkiin äidin avioliiton perusteella todettuihin isyyksiin (0,1— 0,2 % vuosittain)
tue käsitystä siitä, että nykyinen
isyysolettama olisi liian laaja. Lakivaliokunta toteaa, että edellä esitetyn
valossa lakimääräisen isyysolettaman
käyttö on perusteltua. Jos isyyden määräytymiseksi
tulisi kaikissa tapauksissa tehdä oikeusgeneettinen isyystutkimus,
aiheutuisi tästä merkittäviä kustannuksia valtiolle
sekä vaivaa perheille. Isyysolettamaa käytettäessä on
kuitenkin tärkeää huolehtia siitä,
että käytettävissä on riittävät
oikeusturvamekanismit olettaman tuottamien mahdollisten virheiden
korjaamiseksi.
Isyyden tunnustaminen ennen lapsen syntymää
Yksi esityksen merkittävimmistä uudistuksista on
mahdollisuus tunnustaa isyys selvissä tapauksissa ennen
lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Lakivaliokunta
pitää ehdotettua isyyden etukäteistä tunnustamismahdollisuutta
myönteisenä ottaen huomioon muutokset perheiden
perustamistavoissa. Näin voidaan helpottaa isyyden tunnustamista
erityisesti tapauksissa, joissa lapsi syntyy vakiintuneelle avoparille.
Esityksessä on myös asianmukaisesti otettu huomioon ne
tilanteet, joissa lapsen ennen syntymää tunnustanut
mies ei voikaan olla lapsen isä tai toinen mies haluaisi
tunnustaa lapsen tämän syntymän jälkeen.
Tällaisissa tilanteissa oikeusturvamekanismina on tunnustamisen
peruuttaminen tai kiistäminen (1. lakiehdotuksen 17 §).
Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset kuitenkin
jakaantuivat siltä osin kuin kyse on siitä, missä tunnustaminen
tapahtuu. Osa kannattaa ehdotettua äitiysneuvolaa, kun taas
osa vastustaa katsoen, ettei isyyden tunnustamisen vastaanottamista
ole mahdollista sisällyttää neuvolan
nykyisiin käynteihin. Lisäksi on tuotu esiin näkemys,
että muutoksen kustannusvaikutukset olisi arvioitu virheellisesti.
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 23—26) on arvioitu
ehdotuksen vaikutuksia yhtäältä lastenvalvojien
ja toisaalta terveydenhuollon toimijoiden kannalta. Esityksen mukaan
isyyden tunnustamismahdollisuus äitiysneuvolassa vähentää tuntuvasti
kansalaisten henkilökohtaista asiointia lastenvalvojan
luona. Toisaalta, vaikka asiakaskäynnit siirtyisivät äitiysneuvolaan,
isyyden tunnustamislausumien jatkokäsittely säilyy
lastenvalvojilla, ja arviolta vain puolet kyseisiin tapauksiin käytetystä työajasta
voidaan kohdentaa uudelleen. Lastenvalvojilla säilyy siten
jatkossakin keskeinen asema isyyden tunnustamisasioissa.
Sen sijaan neuvoloiden kannalta ehdotuksen vaikutukset ovat
merkittävät: kyse on uudesta tehtävästä,
johon sisältyy myös oikeudellisen tiedon antamista.
Ehdotettu muutos lisää henkilökunnan
työmäärää ja edellyttää henkilöstön kouluttamista
ja ohjeistamista. Hallituksen esityksessä lähdetään
kuitenkin siitä, ettei uusi tehtävä edellytä erillistä neuvolakäyntiä,
vaan siihen voidaan varata keskimäärin 30 minuutin
lisäaika muun määräaikaistarkastuksen
yhteyteen. Oikeusministeriö on esityksen valiokuntakäsittelyssä pitäytynyt
hallituksen esityksessä esitetyissä arvioissa.
Lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan hallituksen
esittämää ratkaisua. Asian arvioinnissa valiokunta
on antanut erityistä painoarvoa sille, että mahdollisuus
tunnustaa isyys neuvolassa ennen lapsen syntymää helpottaa
ja yksinkertaistaa menettelyä erityisesti perheiden kannalta.
Hallituksen esityksessä on myös arvioitu, että ehdotus
säästäisi merkittävästi
kotitalouksien ansiotyöhön käytettävissä olevaa
aikaa (ks. HE s. 27). Voidaan myös katsoa, että isyyden
tunnustaminen selvissä tapauksissa myös sopii
neuvolan tehtäviin, joihin jo nykyisin kuuluu vanhemmuuden
ja vanhempien parisuhteen tukeminen. Lisäksi on huomattava,
että jatkossa isyys on ennen lapsen syntymää mahdollista
tunnustaa toissijaisesti myös lastenvalvojan luona.
Saadun selvityksen mukaan avioliiton ulkopuolella syntyy vuosittain
noin 24 000 lasta, joista noin 70—80 % voidaan
tunnustaa äitiysneuvolassa. Kyse on siten merkittävästä määrästä.
Uudistuksen toimeenpano edellyttääkin, että neuvoloille
uudesta tehtävästä aiheutuva lisätyö ja
sen vaatima työaika otetaan asianmukaisesti huomioon neuvoloiden
henkilöstömitoituksessa. Lisäksi valiokunta
korostaa henkilökunnan riittävän koulutuksen
ja ohjeistamisen tärkeyttä.
Jos mies tunnustaa isyytensä neuvolassa ennen lapsen
syntymää, mies ja syntyvän lapsen äiti
voivat samassa yhteydessä tehdä myös
sopimuksen lapsen yhteishuollosta (4. lakiehdotuksen 8 a §).
Yksinhuoltoa tai lapsen asumista ja tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen
tekemiseksi on sen sijaan käännyttävä lastenvalvojan puoleen.
Valiokunta pitää ehdotusta kannatettavana. Muutoinkin
valiokunta pitää tärkeänä,
että lasta koskevista asioista pyritään
sopimaan etukäteen, sillä tämä edistää mahdollisten
myöhempien riitojen ratkaisemista sovinnollisesti.
Isyyden selvittäminen
Isyyden selvittämiseen ehdotetaan useita myönteisiä uudistuksia,
kuten isyyden selvittämisen käyttöalan
laajentamista koskemaan kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia, kun nykyisin
lastenvalvojan velvollisuus selvittää isyys päättyy
lapsen täyttäessä 15 vuotta. Lisäksi
uutta on se, että aviopuolisot voivat yhdessä pyytää lastenvalvojaa
selvittämään isyyden sellaisessa tapauksessa,
jossa isyys todetaan isyysolettaman perusteella. Myös isyyden
selvittämisen keinot ajanmukaistuvat. Oikeusgeneettisissä isyystutkimuksissa
käytettäisiin pääsääntöisesti
suun limakalvolta otettavia solunäytteitä verinäytteiden
sijaan, mikä nopeuttaa isyyden selvittämistä.
Nykyisen isyyslain mukaan lastenvalvoja ei saa aloittaa tai
jatkaa isyyden selvittämistä vastoin äidin
tahtoa, jos äiti on kirjallisesti ilmoittanut lastenvalvojalle
vastustavansa isyyden selvittämistä ja jos lapsi
on äitinsä huollossa tai hoidettavana. Äidin
vastustusoikeutta on perusteltu sillä, että isyyden
vahvistaminen ei ole lapsen edun mukaista, jos lapsen huoltajana
oleva äiti vastustaa isyyden selvittämistä eikä isä ole vapaaehtoisesti
tunnustanut isyyttään. Nyt ehdotetaan, että äidin
yksipuolinen vastustusoikeus poistetaan ja korvataan sillä,
että lastenvalvoja voi laissa määritellyillä perusteilla
keskeyttää isyyden selvittämisen. Yksi
tällainen peruste on se, että mies ei ole tunnustanut
lasta ja on erityinen syy olettaa, että isyyden selvittäminen
ei olisi lapsen edun mukaista, eikä 15 vuotta täyttänyt lapsi
vaadi isyyden selvittämistä (1. lakiehdotuksen
11 §:n 2 mom. 3 kohta).
Valiokunta kannattaa äidin yksipuolisen vastustusoikeuden
poistamista, koska muutos edistää nykyistä paremmin
sekä lapsen oikeutta tietää vanhempansa
että sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Hallituksen esityksen mukaisesti (s. 36/I) valiokunta kuitenkin
katsoo, että isyyden selvittämispyrkimyksen tulee
väistyä tätä painavampien inhimillisten
syiden vuoksi, kuten jos lapsi on saanut alkunsa raiskauksen tai
insestin seurauksena. Lisäksi valiokunta korostaa, että myös äidin
terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavat seikat on otettava lapsen
edun arvioinnissa huomioon, vaikkei niitä säännöksessä nimenomaan mainita,
koska ne voivat esityksessä todetuin tavoin välillisesti
vaikuttaa lapsen etuun.
Isyyden kumoaminen
Isyyden kumoamista koskevilla nykyisillä säännöksillä on
kaksi tavoitetta. Yhtäältä tarkoituksena
on mahdollistaa se, että isyysolettamaan tai isyyden tunnustamiseen
sisältyvät virheet voidaan korjata. Toisaalta
tavoitteena on antaa suojaa perhe-elämälle silloin,
kun lapsi elää äidin ja aviomiehen kanssa
vakiintuneessa perhesuhteessa ja lapsi pitää aviomiestä isänään.
Kun kyse on isänä itseään pitävän
perheen ulkopuolisen miehen mahdollisuudesta saada aikaan muutos
aviomiehen isyydessä, sosiaalisten perhesuhteiden suojaaminen
on nykyisin ensisijaista biologisen isyyden selvittämisintressiin
nähden. Tämä ilmenee siitä,
että perheen ulkopuolinen mies ei nykyisin voi saada aviomiehen
isyyttä kumotuksi, jolleivät äiti ja
aviomies anna tähän suostumustaan, ja isyyden
kumoamiskanteen voi nostaa vain lapsi, äiti tai aviomies
itse.
Hallituksen esitys rakentuu edellä selvitetylle lähtökohdalle,
eli pääsääntö olisi
jatkossakin, että perheen ulkopuolinen ei voi vaatia aviomiehen
isyyttä kumottavaksi. Isänä itseään
pitävälle miehelle ehdotetaan kuitenkin eräissä tapauksissa
kanneoikeutta. Ehdotetussa säännöksessä (1.
lakiehdotuksen 42 §:n 2 mom.) oikeus nostaa isyyden kumoamiskanne
edellyttää, että äiti ja aviomies
ovat asuneet erillään lapsen syntymän aikaan.
Toiseksi edellytetään, että isänä itseään pitävä mies
on asunut yhdessä lapsen äidin kanssa lapsen syntymän
aikaan ja osallistunut lapsen hoitoon tai miehen ja lapsen välille
on muutoin syntynyt perheyhteyteen rinnastettava suhde. Edellä mainittujen
edellytysten lisäksi vaaditaan, että tuomioistuin
arvioi, että kanteen nostaminen on lapsen edun mukainen.
Ehdotetun muutoksen taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
tulkintakäytännön muuttuminen. Aikaisemmin
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että oikeusvarmuuden
ja perhesuhteiden turvaaminen puoltaa sitä, ettei perheen
ulkopuolinen voi rikkoa isyysolettamaa. Sittemmin tuomioistuin
on katsonut, että isyysolettamaa voidaan suojata perheen
ulkopuolista miestä vastaan vain, jos isyysolettaman
mukaisen isän ja lapsen välillä vallitsee
sosiaalinen perhesuhde. Niin ikään taustalla on
nykyisen lainsäädännön soveltamisessa
havaitut käytännön ongelmat (ks. LA 51/2009
vp).
Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset asiasta
jakaantuivat. Osa kannattaa isänä itseään
pitävän miehen rajoitettua kanneoikeutta,
kun taas joidenkin mielestä ehdotus on riittämätön
ja suojaa liikaa sosiaalisten perheiden asemaa.
Ehdotetussa sääntelyssä tulee valiokunnan mukaan
ottaa huomioon yhtäältä lapselle muodostuneiden
tosiasiallisten ja kiinteiden perhesuhteiden suojaaminen sekä toisaalta
se, että lapsella on lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen
ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön
mukaan oikeus tuntea alkuperänsä. Haasteelliseksi
sääntelytilanteen tekee se, että vaikka
kumpikin mainituista tavoitteista pyrkii lapsen edun toteuttamiseen,
ne ovat toisensa syrjäyttäviä eikä kumpaakin
voi samanaikaisesti toteuttaa. Tämän vuoksi on
huolellisesti punnittava, mikä on kyseisten tavoitteiden painoarvo
suhteessa toisiinsa eri tilanteissa.
Hallituksen ehdottamassa säännöksessä isänä itseään
pitävälle miehelle on annettu hyvin rajoitettu
kanneoikeus. Käytännössä kanneoikeus
on vain sellaisissa tapauksissa, joissa isänä itseään pitävän
miehen ja lapsen välille on lapsen syntymän jälkeen
muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde. Saadun selvityksen
mukaan ehdotettu lopputulos on kompromissi eri suuntaan käyvien
intressien välillä. Valiokunta pitää kanneoikeutta
säännösehdotuksessa tarkoitetuissa tapauksissa
perusteltuna ottaen huomioon, että nykytila on erityisesti
niissä osoittautunut käytännössä ongelmalliseksi
(ks. LA 51/2009 vp). Biologisen isyyden
selvittämisen tavoitetta voidaan tällaisissa tapauksissa
pitää ensisijaisena ottaen huomioon, että kyse
on pienestä lapsesta, jonka elämään
isänä itseään pitävä mies
on lapsen synnyttyä aktiivisesti osallistunut. Edellä esitetyn
perusteella ja ehdotettua kokonaisuutena arvioituaan valiokunta
pitää ehdotusta ja sen rajausta siten hyväksyttävänä.
Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä,
että rajoitetun kanneoikeuden toimivuutta jatkossa seurataan.
Sen lisäksi, että ehdotetut kanneoikeuden edellytykset
on muotoiltu tiukoiksi, edellytetään, että kaikki
säännöksessä mainitut kriteerit täyttyvät
samanaikaisesti. Valiokuntakäsittelyssä on tuotu
esiin, ettei säännösehdotuksessa mainittu
edellytys lapsen edun arvioinnista ole lainkaan tarpeen, jos muut
edellytykset jo täyttyvät. Valiokunta pitää tuomioistuimen
suorittamaa lapsen edun arviointia kuitenkin tarpeellisena, jotta
perheiden tilanne ja siinä mahdollisesti tapahtuvat muutokset
lapsen syntymän jälkeen voidaan ottaa huomioon.
Voi esimerkiksi käydä niin, että jonkin
ajan kuluttua lapsen syntymän jälkeen aviomies
palaa äidin ja lapsen luo, kun taas isänä itseään
pitävän miehen ja lapsen välinen sosiaalinen
suhde lakkaa. Tällaisessa tapauksessa on tärkeää,
että tuomioistuin voi arvioida myös
sitä, onko kanteen nostaminen lapsen edun mukaista. Lapsen
etua tulee arvioida ottamalla yksittäisen tapauksen erityispiirteet
ja olosuhteet kokonaisuutena huomioon.
Oikeusgeneettinen isyystutkimus
Esityksen valiokuntakäsittelyssä on noussut esiin
kysymys vainajalta hänen eläessään
otettujen näytteiden saatavuudesta tilanteessa, jossa vainajan
oikeudenomistajat eivät halua myötävaikuttaa
näytteen saamiseen ja vainaja on jo haudattu. Saadun selvityksen
mukaan oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain (378/2005)
5 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen
tehtäväksi myös vainajasta aiemmin otetusta
saatavilla olevasta kudosnäytteestä. Lain esitöiden
mukaan (HE 56/2004 vp) määräystä näytteen
tutkimisesta ei voida antaa, jollei määräystä vaativa
ole kyennyt saattamaan todennäköiseksi, että tällainen näyte
on olemassa esimerkiksi tietyssä terveydenhuollon toimintayksikössä.
Näytteen olemassaolon osoittamiseksi merkityksellisiä ovat
potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992)
säännökset. Kyseisen lain 13 §:n
1 momentin mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät
tiedot ovat salassapidettäviä, mutta kyseisen
pykälän 3 momentin 5 kohdan mukaan kuolleen henkilön
elinaikana annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevia tietoja
voidaan kuitenkin perustellusta kirjallisesta hakemuksesta antaa
sille, joka tarvitsee tietoja tärkeiden etujensa tai oikeuksiensa
selvittämistä tai toteuttamista varten. Valiokunta
katsoo, että isyyden selvittämisessä on
kyse tällaisesta asiasta. Näin ollen tällaiseen
oikeudenkäyntiin valmistautuva jälkeläinen
voi tehdä vainajasta otettujen näytteiden olemassaoloa
koskevan tietopyynnön vainajan oikeudenomistajien vastustuksesta
huolimatta sairaanhoitopiirille, jolla näyte on tai sen
arvioidaan olevan.
Kanneoikeuden takautuva palauttaminen
Kun nykyinen isyyslaki tuli voimaan 1.10.1976, siinä rajattiin
ennen lain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden isyyden
vahvistamista koskeva kanneoikeus viiteen vuoteen. Käytännössä tämä tarkoitti
sitä, että kanne piti nostaa viimeistään
1.10.1981. Kanneoikeuden rajoituksella pyrittiin lieventämään
oikeudellista epävarmuutta, joka syntyi siitä,
että nykyisellä isyyslailla annettiin takautuvasti
mahdollisuus vaatia isyys vahvistettavaksi kanneteitse.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sittemmin antanut useita
ratkaisuja, joissa kanneoikeuden ehdottomuuden ja joustamattomuuden
on katsottu loukkaavan ihmisoikeussopimusta. Myös korkein
oikeus on eräissä tapauksissa katsonut, että ehdoton
kanneoikeus loukkaa paitsi ihmisoikeussopimusta myös perustuslain 10 §:ssä tarkoitettua
yksityiselämän suojaa, ja näin jättänyt
kanneoikeuden rajoitukset soveltamatta (ks. KKO 2012:11 ja KKO 2014:13).
Nyt hallituksen esityksessä ehdotetaan, että ennen
nykyisen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden
isyyden vahvistamista koskeva kanneoikeus palautetaan täysimääräisesti.
Ennen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset
asetetaan siten samaan asemaan lain voimaantulon jälkeen avioliiton
ulkopuolella syntyneiden kanssa. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan
lausunnossa (PeVL 46/2014 vp) pitänyt
ratkaisua varsin perusteltuna. Lakivaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan
näkemykseen ja puoltaa esityksen hyväksymistä tältä osin.
Perintöoikeus
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 69) todetaan, että voimassa
olevan lainsäädännön mukaan
isyyssuhteen vahvistamiseen liittyy automaattisesti oikeus isän
kuoleman jälkeen jaettavaan perintöön.
Tällainen oikeus kuuluu jo nykyisen lainsäädännön
perusteella niille 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella
syntyneille lapsille, joiden isyys on vahvistettu.
Hallituksen esityksessä avioliiton ulkopuolella ennen
1.10.1976 syntyneiden perintöoikeutta ehdotetaan kuitenkin
eräiltä osin rajoitettavaksi. Esitykseen sisältyvässä 1.
lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentissa ehdotetaan, että kanneoikeuden perusteella
vahvistettuun perhesuhteeseen liittyvää perintöoikeutta
ei avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella
ole, jos perittävä oli kuollut ennen kuin isyyden
vahvistamiseen johtanut kanne tuli vireille. Säännöstä sovelletaan
pykälän 2 momentin nojalla myös silloin,
jos isyys on isyyden voimaanpanosta annetun lain 7 §:n
2 momentissa oleva määräaikasäännös
syrjäyttäen vahvistettu tuomioistuimessa ennen
uuden isyyslain 67 §:n voimaantuloa. Lisäksi tällaisen
lapsen perintöoikeutta ehdotetaan 67 §:n 3 momentissa
lapsen lakiosan laskemista koskevien säännösten
perusteella eräiltä osin rajoitettavaksi myös
niissä tilanteissa, joissa lapsella on perintöoikeus
isänpuoleisen perittävän jälkeen
sen vuoksi, että tämä on ollut kanteen
nostamishetkellä elossa.
Hallituksen esitys merkitsee sitä, että avioliiton
ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on, jos
isyys vahvistetaan, perintöoikeus isän
ja sellaisen isänpuoleisen perittävän jälkeen,
joka on ollut elossa isyyden vahvistamiseen johtaneen kanteen tullessa
vireille. Muissa tapauksissa kyseisen lapsen perintöoikeudellinen
asema ei kuitenkaan kaikilta osin vastaisi aviolasten tai 1.10.1976
jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaa.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut, voidaanko
avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneiden lasten eri asemaan asettamiselle
perintöoikeudellisessa suhteessa esittää hyväksyttäviä ja
erittäin painavia syitä.
Lähtökohtana eri asemaan asettamisen arvioinnissa
on perustuslakivaliokunnan mielestä pidettävä sitä,
että sekä aviolapsella että 1.10.1976
jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella,
jonka isyys on vahvistettu, on perintökaaren mukainen perintöoikeus
isänpuoleisen perittävän jälkeen.
Toisaalta perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että perintöoikeutta rajoittavat perintökaaren
tietyt säännökset ja perintökaaren
(40/1965) 16 luvun 1 § merkitsee
muun ohella sitä, että sekä aviolapsen että 1.10.1976
jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen on saatettava
oikeutensa voimaan viimeistään kymmenen vuoden
kuluessa perittävän kuolemasta.
Arvioinnissaan perustuslakivaliokunta päätyy
siihen, että isyyslakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin
sääntelylle ei voida esittää hyväksyttävää perustetta
siltä osin kuin se merkitsee ennen 1.10.1976 avioliiton
ulkopuolella syntyneiden lasten asettamista eri asemaan myös
silloin, kun perittävä on kuollut lain voimaantulon
jälkeen. Tällainen tulevaisuuteen ulottuva eri
asemaan asettaminen on perustuslain 6 §:n 2 momentin vastaista.
Sen sijaan siltä osin kuin sääntely
merkitsee lain voimaan tullessa jo tehtyjen perinnönjakojen
peräyttämisen estämistä ehdotetulle
sääntelylle voidaan perustuslakivaliokunnan mukaan esittää hyväksyttäviä perusteita.
Nämä perusteet eivät perustuslakivaliokunnan
mielestä kuitenkaan lähtökohtaisesti
ole yhtä painavia kuin vaatimus tiettyyn aikaan avioliiton
ulkopuolella syntyneiden lasten syrjimättömyydestä.
Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyä tulee
siksi muuttaa siten, että avioliiton ulkopuolella ennen
1.10.1976 syntyneitä lapsia ei aseteta mainitun päivämäärän
jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin nähden
eri asemaan isyyden vahvistamisen perintöoikeudellisten
oikeusvaikutusten osalta. Tämä merkitsee sitä,
että perintösaanto vanhenee myös avioliiton ulkopuolella
ennen 1.10.1976 syntyneen lapsen osalta viimeistään
kymmenen vuoden kuluttua perittävän kuoleman jälkeen.
Perustuslakivaliokunta katsoo kuitenkin, että lainsäätäjällä on
harkintavaltansa puitteissa mahdollisuus rajoittaa lainsäädännön
taannehtivia vaikutuksia perillisten omaisuuden suojan ja siihen
liittyvän perusteltujen odotusten suojan sekä yleisen
oikeusvarmuuden turvaamiseksi. Lakivaliokunta voi siten harkita
edellä mainitun kymmenen vuoden vanhentumisajan kohtuullista
lyhentämistä lain voimaantuloa edeltävältä ajalta.
Perustuslakivaliokunta katsookin, että korkeimman oikeuden
vuonna 2012 antaman ratkaisun KKO 2012:11 jälkeen on ollut
tiedossa, että avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntynyt
lapsi voi ainakin joissakin tapauksissa saada perintöoikeuden
isyyden vahvistamisen seurauksena, minkä vuoksi ennakkopäätöksen antamisen
ajankohta muodostaa ehdottoman rajan vanhentumissäännön
lyhentämiselle. Käytännössä tämä tarkoittaisi
siitä säätämistä, että lapsella
ei olisi perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän
jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen
mainitun ratkaisun antamista.
Toisaalta perustuslakivaliokunta katsoo, että jos lakivaliokunta
päätyy mainitulla tavalla lyhentämään
vanhentumisaikaa lain voimaantuloa edeltävältä ajalta,
sen voisi olla aiheellista arvioida myös mahdollisuutta
lieventää vanhentumisajan ehdottomuutta kunkin
tapauksen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi. Tällaisia
voisivat valiokunnan mielestä olla esimerkiksi vaatimus siitä,
että avioliiton ulkopuolella eri aikoina syntyneitä sisaruksia
kohdellaan yhdenvertaisesti, sekä se, että lyhyempi
vanhentumisaika ei koske tilanteita, joissa omaisuus on mennyt valtiolle.Yhteenvetona
perustuslakivaliokunta toteaa, että tavallisen lain säätämisjärjestyksen
käyttämisen edellytyksenä on, että 1.
lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentti joko poistetaan tai sitä muutetaan
edellä esitetyllä tavalla ja että 67 §:n
2 ja 3 momentti poistetaan.
Lakivaliokunta toteaa, että 1. lakiehdotuksen 67 §:n
1 momentin poistaminen tarkoittaisi sitä, että avioliiton
ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneet lapset saisivat takautuvasti
samansisältöisen perintöoikeuden kuin
aviolapset tai mainitun päivämäärän
jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset. Perintöoikeus
tulisi kuitenkin saattaa voimaan perintöoikeuden yleistä vanhentumista
koskevan perintökaaren 16 luvun 1 §:n mukaisesti
viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän
kuolemasta. Edellä mainittu ratkaisu merkitsisi sitä,
että jo toimitettuja perinnönjakoja voitaisiin
joutua peräyttämään viimeisten
kymmenen vuoden ajalta. Asiaa arvioituaan lakivaliokunta pitää ehdotetun
lainsäädännön taannehtivien
vaikutusten rajoittamista perillisten omaisuuden suojan ja siihen
liittyvien perusteltujen odotusten suojan sekä yleisen
oikeusvarmuuden turvaamisen kannalta perusteltuna. Tämän
vuoksi ja ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan näkemys
lainsäätäjän harkintavallasta
tässä kysymyksessä lakivaliokunta ehdottaa
lainsäädännön taannehtivien
vaikutusten rajoittamiseksi erityissäännöstä 1.
lakiehdotuksen 67 §:n 1 momenttiin. Lisäksi lakivaliokunta
ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella, että 1.
lakiehdotuksen 67 §:n 2 ja 3 momentti poistetaan.
Lakivaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 67 §:n
1 momentissa lainsäädännön taannehtivia
vaikutuksia rajoitetaaan siten, että ennen nykyisen isyyslain
voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeutta
rajoitetaan niin, että tällaista oikeutta ei ole
isänpuoleisen perittävän jälkeen,
jos perittävä on kuollut ennen 31.1.2012. Säännöksen
ehdottomuutta lievennetään kuitenkin poikkeuksilla, jotka
mahdollistavat tapauskohtaisten olosuhteiden huomioon ottamisen
ja siten sen, että lapsella on perintöoikeus isänpuoleisen
perittävän jälkeen. Tällaisissa
tapauksissa oikeus perintöön on kuitenkin saatettava
voimaan perintökaaren 16 luvun 1 §:ssä säädetyssä määräajassa
eli viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.
Jos taas perittävä on kuollut 31.1.2012 tai
sen jälkeen, tällaisen lapsen oikeus perintöön
määräytyisi yleisten perintöoikeudellisten
säännösten mukaan. Tällöinkin
oikeus perintöön tulee saattaa voimaan perintökaaren
16 luvun 1 §:ssä säädetyssä määräajassa.
Niissä tapauksissa, joissa avioliiton ulkopuolella
ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on perintöoikeus
isänpuoleisen perittävän jälkeen edellä selvitetyin
tavoin, voidaan käytännössä joutua
peräyttämään jo toimitettuja
perinnönjakoja. Perinnönjaon peräyttämisestä ja
mahdollisesta palautusvastuusta ei voimassaolevassa lainsäädännössä ole
tällä hetkellä täsmällisiä säännöksiä.
Tällaisia tapauksia on saadun selvityksen mukaan tuomioistuimissa
käsitelty lähinnä perusteettoman edun
palautuskanteina. Nyt tarkoitetuissa tapauksissa, joissa jo toimitettuihin
perinnönjakoihin joudutaan mahdollisesti puuttumaan takautuvasti
lainsäädännön muuttumisen perusteella,
tilanne on ongelmallinen. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että oikeusvarmuuden
ja lainsäädännön vaikutusten
ennustettavuuden kannalta perustelluinta olisi, että tässä yhteydessä säädetään
myös nykyistä täsmällisemmin
perinnönjaon peräyttämisestä ja
mahdollisesta palautusvastuusta. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo,
ettei tällaista sääntelyä ole
perusteltua eikä mahdollista valmistella eduskunnassa esityksen
valiokuntavaiheessa ottaen myös huomioon, että kyse
on valtion talousarvioon liittyvästä hallituksen
esityksestä, joka tulee käsitellä valtion
talousarvioon liittyviä esityksiä koskevassa määräajassa.
Lakivaliokunta pitää kuitenkin tärkeänä,
että tällaiset säännökset
ovat sovellettavissa, kun valiokunnan ehdottamat säännökset
tulevat voimaan. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa
lausumaehdotusta, jossa edellytetään hallituksen
ryhtyvän kiireellisesti valmistelemaan esityksen perinnönjaon
peräyttämistä ja palautusvastuuta koskevaksi
täydentäväksi sääntelyksi
niitä tapauksia varten, joissa avioliiton ulkopuolella
ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on 67 §:n
1 momentissa tarkoitetuin tavoin tai sen seurauksena perintöoikeus,
ja antavan esityksen eduskunnan käsiteltäväksi
hyvissä ajoin niin, että ehdotetut muutokset voivat
tulla samanaikaisesti voimaan uuden isyyslain kanssa (Valiokunnan
lausumaehdotus 1). Tähän liittyen valiokunta
ehdottaa lisäksi, että 1. lakiehdotuksen 65 §:n
1 ja 2 momentin sekä 67 §:n voimaantuloa lykätään
niin, että ne tulevat voimaan samanaikaisesti esitykseen
sisältyvien muiden säännösten
kanssa eli noin vuoden kuluttua lain hyväksymisestä ja vahvistamisesta.
Perustuslakivaliokunta on lisäksi pitänyt
tarpeellisena perintö- ja testamenttisaannon vanhentumisen
laajempaa arviointia oikeusvarmuuden ja omaisuuden suojan näkökulmasta
ottaen huomioon esimerkiksi velan vanhentumisesta annetun lain mukainen
velan yleinen vanhentumisaika. Myös lakivaliokunta pitää tällaista
arviointia aiheellisena ottaen huomioon, että perintö-
ja testamenttisaannon yleinen vanhentumisaika on verraten pitkä verrattuna
esimerkiksi velan yleiseen vanhentumisaikaan. Samassa yhteydessä on
lakivaliokunnan mukaan aiheellista arvioida myös perinnönjaon
peräyttämistä ja palauttamisvastuuta
koskevia lainsäädännön uudistamistarpeita
yleisemmin kuin lausumaehdotuksessa 1 tarkoitettujen tapausten osalta.
Lakivaliokunta ehdottaa siten edellä esitetyn perusteella
toisen lausumaehdotuksen hyväksymistä (Valiokunnan
lausumaehdotus 2).
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Isyyslaki
3 luku. Isyyden tunnustaminen.
17 §. Tunnustamisen peruuttaminen ja kiistäminen.
Pykälän 1 momentissa säädetään
isyyden tunnustamisen peruuttamisesta ja isyyden tunnustamisen
kiistämisestä tapauksissa, joissa isyys on 16 §:n
mukaisesti tunnustettu ennen lapsen syntymää.
Valiokunta ehdottaa, että pykälään
lisätään selvyyden vuoksi uusi 3
momentti isyyden etukäteisen tunnustamisen vaikutuksettomuudesta
sellaisessa tapauksessa, jossa Suomen viranomaisilla ei 49 §:n
nojalla ole toimivaltaa isyyttä koskevassa asiassa. Lisäyksen vuoksi
myös pykälän otsikkoa on tarpeen laajentaa.
19 §. Tunnustamisen hyväksyminen.
Pykälän 4 momentissa säädetään
tunnustamisen hyväksymisen vastaanottamisesta. Momentin
mukaan hyväksyminen, jota 1 ja 2 momentissa tarkoitetaan,
annetaan sen kunnan lastenvalvojalle, joka selvittää isyyden.
Hyväksymisen voi vastaanottaa myös se, joka on
ottanut vastaan tunnustamisen. Hyväksyminen on momentin
mukaan annettava sen vastaanottajalle henkilökohtaisesti.
Valiokunta katsoo, että momentin sanamuoto voi osoittautua
ongelmalliseksi esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa tunnustamisen
hyväksyjä asuu ulkomailla. Tällaisessakin
tilanteessa hyväksyjän tulisi antaa se henkilökohtaisesti kunnan
lastenvalvojalle tai sille, joka on ottanut vastaan tunnustamisen.
Valiokunta ehdottaa näin ollen, että tunnustamisen
hyväksymisen vastaanottajista säädetään
yleisemmin ja joustavammin siten, että hyväksymisen
voi vastaanottaa myös se, joka 18 §:n 2 momentin
mukaan voi ottaa vastaan tunnustamisen. Kyseisessä momentissa
on määritelty, ketkä voivat toimia tunnustuksen
vastaanottajina.
20 §. Kuuleminen.
Pykälässä säädetään
siitä, keille on varattava tilaisuus tulla kuulluksi isyyden
tunnustamisen vuoksi ja kuulemisen toteuttamisesta. Pykälän 2
momentista ilmenee, että kuulemisen toteuttaa lastenvalvoja
tai se, joka on ottanut vastaan 18 §:ssä tarkoitetun
tunnustuksen. Edellä 19 §:n perusteluihin viitaten
valiokunta katsoo, että myös tämän
momentin sanamuoto voi osoittautua ongelmalliseksi esimerkiksi sellaisessa
tapauksessa, jossa kuultava asuu ulkomailla. Tämän
vuoksi valiokunta ehdottaa vastaavalla tavalla kuin 19 §:n
4 momentin osalta, että kuulemisen toimittajista säädetään
ehdotettua yleisemmin.
22 §. Tunnustamisesta ja sen hyväksymisestä laadittava
asiakirja.
Pykälän 1 momentin mukaan tunnustamisesta
ja sen hyväksymisestä on tehtävä asiakirja,
johon merkitään muun muassa lapsen, äidin
ja tunnustavan miehen yksilöinti- ja yhteystiedot. Yhteystiedoilla
tarkoitetaan henkilön postiosoitetta ja mahdollista sähköpostiosoitetta.
Valiokunta ei pidä tarpeellisena yhteystietojen
merkitsemistä isyyden tunnustamisen hyväksymisestä laadittavaan
asiakirjaan, minkä vuoksi se ehdottaa kyseisen ilmaisun poistamista
momentista.
4 luku. Miehen oikeudenomistajien suostumus isyyden vahvistamiseen.
24 §. Suostumus isyyden vahvistamiseen ilman oikeudenkäyntiä.
Pykälässä säädetään
ennen lapsen syntymää kuolleen miehen vahvistamisesta
lapsen isäksi ilman oikeudenkäyntiä miehen
oikeudenomistajien suostumuksella. Säännös
koskee selviä tapauksia, joissa oikeusgeneettinen isyystutkimus
osoittaa kuolleen miehen olevan lapsen isä. Lakivaliokunnan
mukaan isyys tulisi voida vahvistaa maistraatissa ilman oikeudenkäyntiä oikeudenomistajien
suostumuksella myös sellaisessa tapauksessa, jossa mies
on kuollut lapsen syntymän jälkeen. Valiokunta
ehdottaa säännöstä muutettavaksi
tämän mukaisesti.
5 luku. Isyyden vahvistaminen maistraatissa.
26 §. Maistraatin toimivalta.
Pykälässä säädetään
isyyden vahvistamisesta maistraatissa. Pykälän 1
momentin
2 kohdassa säädetään
isyyden vahvistamisesta maistraatissa sellaisissa tapauksissa, joissa
ennen lapsen syntymää kuolleen miehen oikeudenomistajat
ovat 24 §:ssä säädetyin tavoin
antaneet suostumuksensa isyyden vahvistamiseen. Koska valiokunta
on edellä ehdottanut 24 §:n laajentamista koskemaan
myös tapauksia, joissa isäksi vahvistettava mies
on kuollut lapsen syntymän jälkeen, myös
nyt käsillä olevaa kohtaa on tarpeen laajentaa
vastaavasti.
6 luku. Isyyden vahvistamista koskeva oikeudenkäynti.
35 §. Oikeuspaikka.
Pykälän 2 momenttiin sisältyy
viittaus oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 22 §:ään.
Valiokunta ehdottaa viittauksen poistamista tarpeettomana.
7 luku. Isyyden kumoaminen.
43 §. Kuoleman vaikutus kanneoikeuteen ja vastaajan
puhevallan käyttöön.
Pykälän 3 momentin mukaan jos mies,
jonka 41 §:n 1 momentin mukaan tulisi olla asiassa vastaajana,
on kuollut, vastaajaksi on haastettava hänen oikeudenomistajansa.
Koska siitä, kenet on haastettava asiassa vastaajaksi,
säädetään 41 §:n 3
momentissa, valiokunta ehdottaa momentissa olevan säännösviittauksen
korjaamista.
44 §. Määräaika kanteen
nostamiselle.
Valiokunta ehdottaa, että pykälän 1
momentista poistetaan tarpeettomana ilmaisu "tunnustamisella".
8 luku. Kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat
säännökset.
49 §. Suomen viranomaisten kansainvälinen
toimivalta.
Pykälän 2 momentin mukaan Suomen viranomaiset
ovat sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään,
toimivaltaisia isyyden selvittämistä ja tunnustamista
koskevassa asiassa, jos mies haluaa tunnustaa syntyneen lapsen isyyden
ja miehellä on Suomessa asuin- tai oleskelupaikka. Momentissa
miehen asuin- tai oleskelupaikkaan perustuva erityinen toimivalta
rajautuu näin ollen vain niihin tilanteisiin, joissa lapsi
on jo syntynyt. Valiokunta ehdottaa kyseisen rajauksen poistamista
sen selventämiseksi, että Suomen viranomaiset
ovat toimivaltaisia ottamaan vastaan myös ennen lapsen
syntymää annetun tunnustamisen. Sellaisessa tapauksessa, jossa
isyyden selvittämisen alettua havaitaan, että Suomen
viranomaiset eivät ole toimivaltaisia isyyttä koskevassa
asiassa, isyyden tunnustaminen olisi vaikutukseton. Tästä säädettäisiin valiokunnan
edellä ehdottamassa 17 §:n uudessa 3 momentissa.
9 luku. Erinäiset säännökset.
56 §. Lapsen itsemääräämisoikeuden
rajoittaminen.
Pykälän mukaan lain 11, 19 ja 30 §:ää ei
sovelleta, jos 15 vuotta täyttänyt lapsi ei muun muassa
mielenterveyden häiriön vuoksi kykene ymmärtämään
asian merkitystä. Valiokunta katsoo, että ehdotettu
sanamuoto rajoittaa liikaa viitattujen säännösten
soveltamista. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa
säännöstä täsmennettäväksi niin,
että viitattuja säännöksiä sovelletaan
siltä osin kuin niissä säädetään
15 vuotta täyttäneen lapsen mielipiteen vaikutuksesta
asiaan.
10 luku. Voimaantulo.
61 §. Voimaantulo.
Pykälän 1 momenttiin sisältyy
kaksiportainen voimaantulosäännös. Hallituksen
esityksen tarkoituksena on, että pääosa 1. lakiehdotuksessa
tarkoitetuista säännöksistä tulisi
voimaan noin vuoden kuluttua lain hyväksymisestä ja
vahvistamisesta. Sen sijaan ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa
avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten kanne- ja perintöoikeutta
koskevat 65 §:n 1 ja 2 momentti sekä 67 § tulisivat
voimaan mahdollisimman pian. Edellä yleisperusteluissa
esittämäänsä viitaten lakivaliokunta
ehdottaa, että myös 65 §:n 1 ja 2 momentti
ja 67 § tulevat voimaan samanaikaisesti muiden säännösten
kanssa.
64 §. Isyyden tunnustaminen.
Pykälässä säädetään
siitä, mitä säännöksiä sovelletaan
tunnustamisen hyväksymiseen, jos mies on tunnustanut isyyden
ennen ehdotetun lain voimaantuloa. Valiokunta toteaa, että tunnustamisen
hyväksymisellä tarkoitetaan 19 §:n mukaan
tilanteesta riippuen äidin, aviomiehen tai lapsen antamaa
hyväksymistä. Valiokunta ehdottaa, että momentin sanamuotoa
laajennetaan koskemaan myös tunnustamisen perusteella tapahtuvaa
isyyden vahvistamista.
67 §. Lapsen perintöoikeus eräissä tapauksissa.
Edellä yleisperusteluissa esitetyn perusteella lakivaliokunta
ehdottaa, että pykälää muutetaan seuraavasti.
Pykälän 1 momentti koskee avioliiton
ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneen lapsen perintöoikeutta,
kun isyys vahvistetaan tuomioistuimessa. Momenttia sovelletaan,
kun isyys on vahvistettu tuomioistuimessa isyyslain voimaanpanosta
annetun lain 7 §:n 2 momenttiin sisältyvästä kannerajoituksesta
huolimatta tai nyt käsiteltävänä olevan
1. lakiehdotuksen 65 §:ssä tarkoitetun kanneoikeuden
perusteella.
Momentin ensimmäiseen virkkeeseen sisältyy
pääsääntö, jonka mukaan
avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella
ei ole perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän
jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen
31.1.2012. Säännöksen tarkoituksena on
rajoittaa lainsäädännön taannehtivia
vaikutuksia perillisten omaisuuden suojan ja siihen liittyvän
perusteltujen odotusten suojan ja yleisen oikeusvarmuuden turvaamiseksi.
Sen sijaan, jos perittävä on kuollut 31.1.2012 tai
sen jälkeen, avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneen
lapsen oikeus perintöön isänpuoleisen
perittävän jälkeen määräytyy yleisten
perintöoikeudellisten säännösten
mukaisesti. Tämä merkitsee sitä, että oikeus
perintöön tulee saattaa voimaan perintökaaren
16 luvun 1 §:ssä säädetyssä määräajassa
eli kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.
Jo toimitettujen perinnönjakojen mahdollisten peräyttämisten
osalta valiokunta viittaa edellä yleisperusteluissa esitettyyn
ja lausumaehdotukseen 1.
Säännöksessä mainittu päivämäärä perustuu siihen,
että korkein oikeus antoi 31.1.2012 ratkaisunsa KKO 2012:11,
jossa muutettiin voimassaolevan oikeuden tulkintaa ennen nykyisen isyyslain
voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen kanne- ja
perintöoikeuden osalta. Tämän jälkeen
on ollut tiedossa, että tällainen lapsi voi ainakin
joissakin tapauksissa saada perintöoikeuden tuomioistuimen
vahvistaman isyyden perusteella.
Momentin toisessa virkkeessä säädetään poikkeuksista
ensimmäisen virkkeen sisältämään
pääsääntöön.
Toisen virkkeen mukaan avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella
on kuitenkin oikeus perintöön, vaikka perittävä on
kuollut ennen 31.1.2012, jos perittävän omaisuus
on perintökaaren 5 luvun 1 §:n nojalla
mennyt valtiolle. Tällaisessa tapauksessa perintöoikeuden
saamista voidaan pitää perusteltuna, koska perinnönjaon
peräyttäminen ei loukkaa muiden perillisten perusteltuja odotuksia.
Toisen poikkeuksen mukaan tällaisella lapsella on oikeus
perintöön, jos perintöoikeuden
menetystä on pidettävä kohtuuttomana
avioliiton ulkopuolella syntyneiden sisarusten yhdenvertaisuuden
tai muun siihen verrattavan kantajasta riippumattoman erityisen
painavan syyn perusteella. Kyseisten säännösten
tarkoituksena on lieventää ensimmäiseen
virkkeeseen sisältyvää ehdotonta säännöstä.
Muut kantajasta riippumattomat erityisen painavat syyt jäävät
tuomioistuimen harkintaan. Tällainen syy voi lakivaliokunnan
mukaan olla perillistahon tietoisuus avioliiton ulkopuolisesta lapsesta
ja sen perillisasemaan mahdollisesti vaikuttavista muutoksista samoin
kuin lapsen oma tietoisuus ja aktiivisuus sen jälkeen,
kun hän on saanut tietoonsa mahdollisen perillisasemansa.
Testamenttiin perustumaton perintöoikeus on kuitenkin perintökaaren
16 luvun 1 §:n mukaan saatettava voimaan kaikissa tilanteissa
viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän
kuolemasta. Näin ollen myös ennen 1.10.1976 avioliiton
ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeus on
saatettava voimaan vastaavassa määräajassa.
Selvyyssyistä tämä mainitaan momentin kolmannessa
virkkeessä nimenomaisesti. Jo suoritettujen perinnönjakojen
mahdollisen peräyttämisen osalta valiokunta
viittaa edellä yleisperusteluissa esitettyyn ja lausumaehdotukseen
1.
Edellä yleisperusteluissa esittämäänsä viitaten
valiokunta ehdottaa, että pykälän 2 ja
3 momentti poistetaan. Tämän seurauksena säännösehdotuksen
4 momentti siirtyy pykälän 2 momentiksi. Hallituksen
esityksen mukaan säännös koskee tilanteita,
joissa lapsella oli 30.9.1976 eli ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa
isä, mutta isyys on sen jälkeen kumottu tai purettu.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan edellä mainituista
syistä isättömäksi jäänyt
lapsi rinnastetaan isyyslain voimaantulon jälkeen syntyneeseen
lapseen. Ehdotetun säännöksen on tarkoitus
vastata korkeimman oikeuden ratkaisuun 1993:58 perustuvaa oikeustilaa
siitä, että isyyslain voimaanpanosta annetun lain
kannerajoitukset eivät säännöksen
sanamuodosta huolimatta koske tilannetta, jossa isyyden vahvistamista koskevan
kanteen nostaminen on tullut mahdolliseksi vasta myöhemmin
kuin isyyslain voimaantullessa.
Hallituksen ehdottaman momentin tarkoituksena on varmistaa,
että edellä tarkoitetuissa tapauksissa esityksessä ehdotettuja
erityisiä perintöoikeuden rajoituksia ei sovelleta.
Lakivaliokunta pitää tarpeellisena, että tämä varmistetaan myös
valiokunnan edellä 1 momentin ensimmäisessä ja
toisessa virkkeessä ehdottamien perintöoikeuden
rajoitusten osalta. Valiokunta kuitenkin katsoo, että hallituksen
ehdottama momentti on muotoilultaan verraten vaikeaselkoinen, minkä vuoksi
valiokunta ehdottaa sen sanamuodon selkeyttämistä.
Lisäksi valiokunta ehdottaa selvyyssyistä, että momentin
alkuun lisätään lause, jonka mukaan 1
momentin ensimmäisessä ja toisessa virkkeessä säädettyjä perintöoikeuden
rajoituksia ei sovelleta, jos isyys on vahvistettu isyyslain voimaanpanosta
annetun lain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetussa määräajassa
eli ennen 1.10.1981.