Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Joukkoliikenteen käyttäjiin kohdistuvan valvontajärjestelmän
kehittäminen
Hallituksen esityksen keskeisenä tavoitteena on pyrkiä eri
keinoin estämään se, että joukkoliikenteen
liikennevälineissä yleisesti matkustettaisiin
suorittamatta vaadittavaa maksua. Esityksen keskeisimmät
ehdotukset ovat toimenpiteitä, joilla lisätään
ilman lippua matkustavien kiinnijäämisriskiä.
Tässä tarkoituksessa esityksessä ehdotetaan
sekä joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain (469/1979)
soveltamisalan laajentamista että mahdollisuutta järjestää tarkastusmaksutehtävän
hoitaminen entistä joustavammin kuntien välisenä yhteistoimintana.
Lakivaliokunta puoltaa edellä mainittujen ehdotusten hyväksymistä.
Hallituksen esityksen yleisperusteluista (s. 4) ilmenee,
että pääkaupunkiseudulla — josta
tutkimustietoa lähinnä on saatavilla — ilman
asianmukaista lippua matkustaminen on viime vuosina lisääntynyt.
Pääasiallisena syynä tähän
ovat muutokset rahastustavassa. Pääkaupunkiseudun raideliikenteessä on
siirrytty lähes kokonaan avoimeen rahastukseen. Samaa menettelyä sovelletaan
osittain myös linja-autoliikenteessä, kun käyttöön
on otettu erilaiset matkakortit. Avoimeen rahastukseen siirtyminen
on omiaan vähentämään matkustajiin
kohdistuvaa valvontaa, ja siten tällainen rahastustapa
pienentää kiinnijäämisriskiä.
Kuten liikennevaliokunnan lausunnossa huomautetaan, avoimen rahastustavan
käyttö kuitenkin nopeuttaa liikennettä,
mikä taas lisää halukkuutta joukkoliikenteen
käyttämiseen.
Lakivaliokunnan arvion mukaan pelkästään tarkastajien
määrää lisäämällä ei
pystytä kasvattamaan ilman asianmukaista lippua matkustavien
henkilöiden kiinnijäämisriskiä.
Tämän vuoksi valiokunta yhtyy hallituksen esityksen perusteluihin
(s. 6/II) sisältyvään
mainintaan siitä, että joukkoliikenteen käyttäjiin
kohdistuvaa valvontajärjestelmää kehitettäessä tulee
jatkuvasti pitää silmällä mahdollisuutta
ottaa käyttöön erilaisia teknisiä ratkaisuja,
joilla ilman lippua matkustamista voitaisiin vähentää.
Järjestyksenvalvojien tehtävät matkalippujen tarkastuksessa
Esityksen mukaan tarkastusmaksutoiminnassa voidaan virkasuhteisten
tarkastajien apuna käyttää myös
järjestyksenvalvojia. Järjestyksenvalvojia koskevaa
ehdotusta harkitessaan lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota
siihen, että 1. lakiehdotuksen mukaan kyseeseen tulevat
järjestyksenvalvojat, jotka järjestyslain (612/2003) mukaisesti
on asetettu ylläpitämään järjestystä tai
turvallisuutta sille liikenneasemalle tai siihen joukkoliikenteen
kulkuneuvoon, jossa tarkastajan avustaminen tapahtuu. Tämä kytkentä järjestyslakiin
johtaa valiokunnan käsityksen mukaan siihen, että järjestyksenvalvojien
käyttäminen apuna matkalippujen tarkastamisessa on
mahdollista vain niissä tapauksissa, joissa järjestyksen
ja turvallisuuden ylläpitäminen jo muutoin on
edellyttänyt järjestyksenvalvojan asettamista.
Lakivaliokunta pitää hyvänä,
että järjestyksenvalvojan tehtävä on
lakiehdotuksessa rajoitettu nimenomaan tarkastajan apuna toimimiseen.
Tätä ilmentää muun muassa säännös, jonka
mukaan järjestyksenvalvoja ei voi määrätä tarkastusmaksua.
Järjestyksenvalvojalla on itsenäinen oikeus ottaa
kiinni ilman asianmukaista matkalippua matkustava henkilö,
poistaa tämä kulkuneuvosta tai laiturialueelta
taikka luovuttaa tällainen henkilö poliisin haltuun
vain niissä tilanteissa, joissa henkilö matkustaa
kokonaan ilman matkalippua. Kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan
huomauttaa, järjestyksenvalvojan oikeudet voimakeinojen
käyttöön ovat ajallisesti ja paikallisesti
rajattuja. Tästä tosiseikasta huolimatta lakivaliokunta
pitää matkustajien oikeusturvan kannalta tärkeänä,
että järjestyksenvalvojille annetaan riittävä koulutus
myös nyt säädettävän lain
mukaisissa tehtävissä toimimiseen. Järjestyksenvalvojien
toimintaan kohdistuva valvonta on niin ikään järjestettävä selkeäksi
ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Tässä suhteessa
lakivaliokunta ei kaikilta osin ole pitänyt hallituksen
esitykseen sisältyviä säännöksiä onnistuneina,
minkä vuoksi se ehdottaa valvontaa koskevan sääntelyn
selventämistä jäljempänä yksityiskohtaisista
perusteluista ilmenevin tavoin.
Seuraamusjärjestelmä
Ilman asianmukaista lippua matkustamiseen liitettävien
seuraamusten osalta hallituksen esityksen sisältämät
lakiehdotukset perustuvat voimassa olevan tarkastusmaksujärjestelmän
kehittämiseen. Vaikka tarkastusmaksun määräämiseen
liittyykin tiettyjä rankaisullisia piirteitä,
se on kuitenkin oikeudelliselta luonteeltaan hallinnollinen eikä rikosoikeudellinen
seuraamus. Ehkä osittain tästä syystä asianmukaisen
matkalipun ostamatta jättämistä ei aina
pidetä kovin paheksuttavana tekona.
Hallituksen esityksessä perustellaan laajahkosti, miksi
matkustamista ilman asianmukaista matkalippua ei nyt ehdoteta säädettäväksi
rangaistavaksi teoksi. Kuten perusteluissa mainitaan, rikoslain
kokonaisuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa (HE
66/1988 vp) ehdotettiin erityisen palvelupetostunnusmerkistön
ottamista rikoslakiin. Sen mukaan olisi rangaistu muun muassa sitä,
joka aikomatta suorittaa asianmukaista maksua, ketään
kuitenkaan erehdyttämättä tai erehdystä hyväksi
käyttämättä hankkii itselleen
pääsyn kulkuvälineeseen. Rangaistukseksi
palvelupetoksesta olisi voitu tuomita sakkoa tai enintään
kuusi kuukautta vankeutta. Tuolloin lakivaliokunta kuitenkin torjui
ehdotuksen, koska sen mielestä kyseisten menettelytapojen
rankaiseminen erityisen petossäännöksen
avulla ei näyttänyt tarpeelliselta. Samalla valiokunta
viittasi siihen, että mainitun kaltaiseen menettelyyn voidaan
soveltaa joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annettua lakia (ks. LaVM
6/1990 vp, s. 14/II).
Lakivaliokunta on eri yhteyksissä ottanut kantaa rikoslainsäädännön
hyväksyttävälle käytölle
asetettaviin yleisiin edellytyksiin (ks. LaVM 15/2005 vp ja LaVL 9/2004 vp).
Valiokunta on painottanut, että kaikelle rikoslainsäädännölle
tulee ensinnäkin olla hyväksyttävä peruste.
Toiseksi on kyettävä osoittamaan, että on painava
yhteiskunnallinen tarve, joka edellyttää juuri
uuden rikostunnusmerkistön säätämistä hyväksyttäväksi
arvioidun tavoitteen saavuttamiseksi. Kolmanneksi säädettävän
kriminalisoinnin tulee olla ennaltaehkäisevä,
eli uuden rangaistussäännöksen on voitava
perustellusti olettaa edes jossain määrin vaikuttavan
tarkoitetulla tavalla. Neljänneksi rikosoikeudellisesta
laillisuusperiaatteesta johtuu, että tunnusmerkistön on
oltava täsmällinen ja tarkkarajainen.
Valiokunta toteaa, että pyrkimys estää julkisen
vallan ylläpitämän joukkoliikenteen käyttäminen
vastikkeetta muodostaa sinänsä hyväksyttävän
perusteen uudelle kriminalisoinnille. Kuten hallituksen esityksen
perusteluissa (s. 6/I) todetaan, nykyisin ei kuitenkaan
ole käytettävissä kovin täsmällistä tietoa
siitä, millaisia syitä eri henkilöillä on
matkustaa ilman asianmukaisesti maksettua lippua. Toisaalta myöskään maksun
laiminlyövien todellisesta määrästä ei liene
esitettävissä luotettavia arvioita. Valiokunnan
mielestä tällaisessa tilanteessa on vaikea arvioida,
voitaisiinko juuri uuden rikossäännöksen
säätämisellä vaikuttaa niihin
henkilöihin, jotka nykyisin jättävät
tietoisesti matkalipun hankkimatta. Liputta matkustavien joukossa
erityisen ongelmaryhmän muodostavat vielä henkilöt,
jotka toistuvasti jättävät lipun ostamatta.
Edellä mainittujen epävarmuustekijöiden vuoksi
lakivaliokunta yhtyy hallituksen esityksen kantaan, jonka mukaan
liputta matkustamista ei tässä yhteydessä ole
syytä kriminalisoida. Samalla valiokunta kuitenkin pitää tärkeänä,
että tarkastusmaksua perivät tahot yhteistoiminnassa
pyrkisivät hankkimaan maksun laiminlyövistä henkilöistä ja
heidän vaikuttimistaan sellaista tietoa, joka jatkossa
antaisi mahdollisuudet arvioida erilaisia keinoja puuttua
liputta matkustamiseen. Vasta tällaiseen tietoon perustuen
voidaan valiokunnan mielestä tehdä ratkaisuja
siitä, onko pyrittävä edelleen kehittämään
voimassa olevaa tarkastusmaksujärjestelmää vai
onko hallinnollinen maksujärjestelmä joko kokonaan tai
osittain syytä korvata rikosoikeudellisilla seuraamuksilla.
Lakivaliokunta pitää tärkeänä selvittää erityisesti
se, voitaisiinko suunnitelmallinen liputta matkustaminen kriminalisoida.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta
2 §. Tarkastusmaksun perimisoikeuden saaneiden julkisyhteisöjen
yhteistoiminta.
Pykälässä säädetään
niistä eri mahdollisuuksista, joita 1 §:n
1 momentissa tarkoitetuilla tarkastusmaksun perimisoikeuden
saaneilla tahoilla on perimistoiminnan järjestämisessä.
Pykälän ensimmäisessä virkkeessä mainittuihin
tahoihin viitataan "julkisyhteisö"-ilmaisulla, vaikka 1 §:n 1
momentissa tarkoitettu rautateiden turvallisuudesta vastaava viranomainen
ei ole julkisyhteisö vaan valtion toimielin. Tämän
vuoksi lakivaliokunta on korjannut pykälässä olevan
ilmaisun muotoon "julkisyhteisöt ja viranomainen". Valiokunta
on myös muuttanut pykälän otsikkoa siten,
että siinä viitataan yleisesti tarkastusmaksun
perimisoikeuden saaneisiin tahoihin.
Edellä esitetystä syystä valiokunta
on muuttanut myös 6 §:n 1,
2 ja 4 momenttia, 6 a ja 7 §:ää sekä 13 §:n
1 ja 3 momenttia ja 13 a §:n 1 momenttia.
6 §. Matkalippujen tarkastajat.
Pykälän 1 momentissa säädetään
siitä, miten eri poliisilaitosten toimivalta matkalippujen
tarkastajien hyväksymisessä määräytyy.
Valiokunta on poistanut tähän pykälään
kuulumattomana maininnan siitä, että matkalippujen
tarkastaja määrää tarkastusmaksun,
koska tämä seikka ilmenee lakiehdotuksen 8 §:n
1 ja 2 momentista.
6 a §. Tarkastuksessa apuna olevat järjestyksenvalvojat.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkastuksessa
apuna olevien järjestyksenvalvojien toiminnasta sovitaan
tarkastusmaksun perimisoikeuden saaneen julkisyhteisön
ja järjestyksenvalvojan työnantajan kanssa. Valiokunnan
mielestä säännöksen ehdotettu
sanamuoto jättää epäselväksi,
ketkä ovat sopimuksen osapuolia. Tämän
vuoksi valiokunta on tarkistanut momentin sanamuotoa viittaamaan
nimenomaan tarkastusmaksuoikeuden saaneen julkisyhteisön
tai viranomaisen ja järjestyksenvalvojan työnantajan välillä tehtävään
sopimukseen.
Tehtävä sopimus koskisi ehdotetun sanamuodon
mukaan "järjestyksenvalvojien toimintaa". Koska järjestyksenvalvojan
toimintaa koskevat perussäännökset kuitenkin
sisältyvät nyt säädettävään
lakiin, valiokunta ehdottaa momenttia tarkistettavaksi niin, että sopimus
tehdään tarkastuksessa avustavien järjestyksenvalvojien tehtävien
suorittamisesta.
Pykälän 3 momentti sisältää muun
ohessa viittauksen 6 §:n 4 momentin säännöksiin,
jotka koskevat poliisin suorittamaa valvontaa ja varoituksen antamista.
Lakivaliokunnan mielestä kyseisten säännösten
soveltaminen järjestyksenvalvojaan tekisi valvontasääntelystä epäselvän. Tämä johtuu
siitä, että poliisi ei erikseen hyväksy
järjestyksenvalvojaa toimimaan matkalippujen tarkastajan
apuna, vaan tämä avustava tehtävä perustuu
viime kädessä tarkastusmaksun perimisoikeuden
saaneen tahon ja järjestyksenvalvojan työnantajan
väliseen sopimukseen. Tällöin poliisi
ei — toisin kuin tarkastajan kohdalla — voi myöskään
erikseen peruuttaa järjestyksenvalvojan mahdollisuutta
toimia tarkastajan apuna. Jos järjestyksenvalvojan hyväksyminen peruutetaan,
se kohdistuu järjestyksenvalvojan tehtäviin kokonaisuudessaan.
Tästä ei kuitenkaan ole tarpeen säätää tässä laissa,
koska järjestyksenvalvojaksi hyväksymisen
peruuttamisesta ja väliaikaisesta peruuttamisesta
säädetään järjestyksenvalvojista
annetun lain 10 a ja 10 b §:ssä.
Näiden pykälien mukaiset peruuttamisen
edellytykset samoin kuin peruuttamisoikeutta koskeva alueellinen
toimivaltasääntely taasen poikkeavat siitä,
mikä 6 §:n 4 momentin kautta tulisi sovellettavaksi.
Valvontaa koskevan sääntelyn selkeyttämiseksi
lakivaliokunta ehdottaa, että nyt esillä olevan
pykälän 3 momentista poistetaan viittaus 6 §:n
4 momenttiin. Samalla valiokunta on tehnyt momenttiin sanonnallisen
tarkistuksen.
11 §. Tarkastajan ja järjestyksenvalvojan
oikeudet ja vastuu.
Pykälän 1 momentissa säädetään tarkastajan
oikeudesta ottaa ilman asianmukaista matkalippua matkustava henkilö kiinni,
poistaa tämä kulkuneuvosta ja luovuttaa poliisin
haltuun. Momentin viimeisen virkkeen mukaan tarkastuksessa avustava
järjestyksenvalvoja voi ilman tarkastajan pyyntöäkin
poistaa matkaliputtoman matkustajan kulkuneuvosta tai laiturialueelta,
jos siitä on sovittu tarkastusmaksun perimisoikeuden saaneen
julkisyhteisön kanssa.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt valtiosääntöoikeudellisesti
ongelmallisena sitä, että järjestyksenvalvojan
oikeus itsenäisesti poistaa matkustaja kulkuneuvosta tai
laiturialueelta voisi perustua julkisyhteisön kanssa tehtyyn
sopimukseen. Sääntely on sen mukaan tältä osin
ristiriidassa perustuslain 2 §:n 3 momentin ja
perustuslain 124 §:n kanssa. Jotta lakiehdotus
voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä,
tulee pykälän 1 momentin viimeinen sivulause perustuslakivaliokunnan
lausunnon mukaan poistaa laista. Lakivaliokunta ehdottaa momenttia
muutettavaksi tämän mukaisesti. Lisäksi
valiokunta on täsmentänyt momenttia sanonnallisesti.
Pykälän 2 momentissa säädetään
tarkastajan oikeudesta voimakeinojen käyttöön.
Jos matkustaja koettaa vastarintaa tekemällä välttää kiinni ottamisen,
poliisin luo toimittamisen taikka kulkuneuvosta tai laiturialueelta
poistamisen, tarkastajalla on oikeus käyttää sellaisia
toimenpiteen suorittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja,
joita voidaan pitää puolustettavina, kun otetaan
huomioon matkustajan käyttäytyminen ja muut olosuhteet.
Tarkastajan apuna olevalla järjestyksenvalvojalla on samanlainen
oikeus voimakeinojen käyttöön.
Ehdotuksen mukaan momenttia ei asiallisesti muutettaisi, vaan
siihen ainoastaan lisättäisiin viittaus tarkastajan
apuna olevan järjestyksenvalvojan voimankäyttöoikeuksiin.
Tällaisena momentti asiallisesti vastaisi järjestyksen
pitämisestä joukkoliikenteessä annetun
lain (472/1977) 4 §:n
1 momenttia.
Lakivaliokunnan mielestä ehdotettu sääntely ei
ole ongelmaton siltä osin kuin se koskee järjestyksenvalvojan
voimakeinojen käytön puolustettavuuden arviointia.
Ehdotetun säännöksen mukaan puolustettavuuden
kriteereinä olisivat matkustajan käyttäytyminen
ja muut olosuhteet. Sen sijaan järjestyksenvalvojista annetun lain
9 §:n 2 momentin mukaan voimakeinojen puolustettavuutta
arvioitaessa on otettava huomioon tehtävän tärkeys
ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevat
voimavarat sekä muut tilanteen kokonaisarvosteluun liittyvät
seikat. Valiokunnan mielestä säännösten väliset
erot johtaisivat siihen, että järjestyksenvalvojan
voimakeinojen käytön puolustettavuutta arvioitaisiin
eri kriteerein sen mukaan, toimiiko hän matkalippujen tarkastajan
apuna vai pitääkö hän kulkuneuvossa
järjestystä yllä järjestyslain
22 §:n mukaisesti sinne asetettuna. Erityisesti
toimenpiteen kohteeksi joutuvan henkilön on vaikea hahmottaa
tällaista eroa etenkin, kun itse konkreettiset toimenpiteet — kiinni
ottaminen ja poistaminen — voivat olla samoja. Tämän
vuoksi on perusteltua, että järjestyksenvalvojan
voimakeinojen käytön puolustettavuutta koskeva
sääntely on molemmissa laeissa samanlainen. Toisaalta
puolustettavuuden arviointi ei voi olla erilainen myöskään
sen mukaan, sattuuko matkalippujen tarkastamisen yhteydessä voimankäyttöön
ryhtymään tarkastaja vai järjestyksenvalvoja.
Tämän vuoksi arviointikriteerien tulee näiden
molempien toimijoiden kohdalla olla samanlaiset.
Edellä mainituista syistä lakivaliokunta on päätynyt
ehdottamaan, että nyt esillä olevan pykälän
2 momentin säännös voimakeinojen puolustettavuuden
arvioinnista muutetaan vastaamaan järjestyksenvalvojista
annetun lain 9 §:n 2 momentin säännöstä.
Valiokunta on tehnyt pykälän 5 momenttiin lakiteknisen
korjauksen.
13 §. Muutoksenhaku tarkastusmaksua koskevaan
päätökseen.
Pykälän 1 momentissa säädetään
oikaisuvaatimuksen tekemisestä tarkastusmaksua koskevaan
päätökseen. Sen mukaan oikaisua saa vaatia
tarkastusmaksun perimiseen oikeutetun kunnan tai muun julkisyhteisön
tähän tehtävään määräämältä toimielimeltä.
Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota momentin sanamuotoon,
jonka mukaan oikaisua vaaditaan "toimielimeltä". Valiokunnan
mielestä tällaisen ilmaisun käyttäminen
estää sen, että oikaisuasioita määrättäisiin
käsittelemään yksittäinen virkamies.
Tällainen järjestely saattaa kuitenkin olla tietyissä tilanteissa
tarkoituksenmukainen. Tämän vuoksi valiokunta
ehdottaa, että oikaisuvaatimusta käsittelevinä tahoina mainitaan
sekä toimielin että virkamies samaan tapaan kuin
ehdotetussa 13 a §:n 1 momentissa.
13 a §. Muutoksenhaku muuhun päätökseen.
Pykälän 1 momentissa säädetään
oikaisun vaatimisesta muuhun kuin tarkastusmaksua koskevaan päätökseen.
Näihin päätöksiin kuuluu ehdotuksen
mukaan myös 6 a §:n 2 momentissa tarkoitettu
sopimus, jonka tarkastusmaksun perimisoikeuden saanut julkisyhteisö tai
viranomainen tekee järjestyksenvalvojan työnantajan kanssa
järjestyksenvalvojan tehtävien hoitamisesta. Ilman
ehdotettua erityissäännöstä tällaista hallintosopimusta
koskevat riitaisuudet käsiteltäisiin
hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain
(586/1996) 69 §:ssä tarkoitettuna
hallintoriita-asiana. Hallituksen esityksessä ei ole esitetty
syytä poiketa hallintolainkäyttölain
mukaisesta ratkaisusta. Tämän vuoksi lakivaliokunta
ehdottaa, että nyt esillä olevasta momentista
poistetaan viittaus 6 a §:n 2 momenttiin.