Yleisperustelut
Lainmuutosten tarpeellisuus
Viime vuosikymmenellä toteutettiin merkittävä yleisiä tuomioistuimia
ja oikeudenkäyntimenettelyä koskenut uudistusten
sarja. Vuonna 1993 yhtenäistettiin alioikeudet käräjäoikeuksiksi
ja uudistettiin riita-asioiden oikeudenkäyntimenettely
alioikeuksissa. Vuonna 1997 uudistettiin rikosasioiden oikeudenkäyntimenettely.
Hovioikeusmenettelyn uudistaminen toteutettiin uudistussarjan
viimeisenä. Sille luotiin pohja vuonna 1994 voimaan tulleella
hovioikeuslailla (56/1994), jolla hovioikeuksien sisäinen organisaatio
uudistettiin. Varsinaisesti hovioikeusmenettely uudistettiin 1 päivänä toukokuuta
1998 voimaan tulleilla oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta
annetulla lailla ja siihen liittyneillä laeilla.
Hovioikeusmenettelyuudistuksen tavoitteena oli uudistaa aiemmin
lähes yksinomaan kirjallinen hovioikeusmenettely
siten, että se on yhteensopiva nykyisen alioikeusmenettelyn
kanssa ja että se täyttää ihmisoikeussopimusten
asettamat vaatimukset. Hovioikeusmenettely jaettiin valmisteluun,
joka on yleensä kirjallista, sekä ratkaisuvaiheeseen,
jona on joko suullinen pääkäsittely tai
esittely. Hovioikeudelle asetettiin velvollisuus pääsääntöisesti
toimittaa pääkäsittely, kun asianosainen
sitä vaatii tai kun kysymys on suullisen todistelun uskottavuuden
arvioimisesta hovioikeudessa.
Alioikeus- ja hovioikeusmenettelyjen uudistukset olivat niin
perustavanlaatuisia, ettei niiden kaikkia vaikutuksia ollut mahdollista
vielä säätämisvaiheessa täysin
ennakoida. Eduskunnan kannanottojen mukaisesti oikeusministeriö on
seurannut uudistusten toimivuutta käytännössä.
Seurannan tuloksena riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn
edelleen kehittämistä koskeva lainsäädäntö on
hyväksytty hallituksen esityksen HE 32/2001
vp pohjalta. Nyt on vuorossa hovioikeusmenettelyn uudistaminen.
Hovioikeusmenettelyn seurannassa uudistuksen tavoitteiden on
voitu todeta toteutuneen suurelta osin. Suullisten pääkäsittelyjen
määrä on kasvanut hovioikeuksissa selvästi.
Oikeudenkäytön ja ratkaisujen taso on noussut,
ja työn mielekkyys on pääosin lisääntynyt.
Suomi on peruuttanut hovioikeuksien osalta Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien
ja perusvapauksien suojaamiseksi tekemän yleissopimuksen
(SopS 19/1990) 6 artiklaan tehdyn varauman, joka koski
asianosaisen oikeutta suulliseen käsittelyyn.
Vuoden 1998 menettelyuudistuksella on ollut myös ennalta
arvaamattomia, ei-toivottuja seurauksia. Hovioikeusmenettely on
niissä asioissa, joissa järjestetään
pääkäsittely, asianosaisille aikaisempaa
selvästi kalliimpi. Uusi menettely edellyttää hovioikeuksilta
ja syyttäjiltä aikaisempaa suurempaa työpanosta
asiaa kohti. Pääkäsittelyn järjestäminen
on osoittautunut työlääksi ja byrokraattiseksi.
Pääkäsittelyyn on otettava asioita, joissa
suullinen käsittely tuntuu tarpeettomalta resurssien tuhlaamiselta.
Epäkohdat ovat johtaneet siihen, että ratkaisemattomien
asioiden lukumäärä on kasvanut ja keskimääräiset
käsittelyajat ovat pidentyneet. Vaarana on hovioikeuksien
ruuhkautuminen.
Keinoina, joilla ruuhkautumiskehitystä voidaan estää,
on esitetty hovioikeuksien työtapojen kehittäminen
ja lainsäädännön muuttaminen.
Suhteellisen laaja yksimielisyys näyttää vallitsevan
siitä, että hovioikeuksissa on edelleen tehostettava
ja yhtenäistettävä työtapoja. Sen
sijaan siitä, onko lainsäädännön
muuttamiseen ylipäänsä syytä ryhtyä ja
jos on, niin kuinka laajalti, on esitetty täysin eri suuntiin
meneviä käsityksiä.
Kaiken saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää hovioikeusmenettelysäännösten
tarkistamista
tarpeellisena. Kokemuksesta tiedetään, että silloin
kun hyvistä tavoitteista huolimatta kaikkien säännösten
soveltaminen käytäntöön ei eri
syistä ole onnistunut, oikeuskäytännön
muuttamiseen tarvitaan yleensä sekä lainmuutoksia
että koulutusta.
Valiokunnan toiveena on, että uusien menettelysäännösten
myötä saadaan uusi alku nykyaikaiselle hovioikeusmenettelylle
ja käytäntö ohjatuksi nykyistä toimivampaan
suuntaan.
Ns. tilkkutäkkilainsäädännön
välttämiseksi valiokunta on edellä kerrotuin
tavoin yhdistänyt kahden hallituksen esityksen käsittelyn
(HE 83/2001 vp ja HE 91/2002
vp). Tarkoituksena on saada aikaan laajahko ja selkeä säännöskokonaisuus.
Tätä varten valiokunta on pyrkinyt ottamaan kattavasti
huomioon asiantuntijalausunnoissa esitetyn rakentavan kritiikin.
Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin
ja muutosehdotuksin.
Hovioikeusmenettelyn kehittämisen lähtökohdat
Käsiteltävinä olevat hallituksen
esitykset ovat kirjoitus- ja esittämistavoiltaan kovin
erityylisiä, vaikka kummankin tavoitteena on saman asian,
hovioikeusmenettelyn, tehostaminen ja jälkimmäinen
on kirjoitettu tietäen, että se tulee käsiteltäväksi
yhdessä ensimmäisenä annetun esityksen
kanssa. Esitysten perusteluista on vaikea koota kokonaiskuvaa toisaalta
hovioikeusmenettelyn tämänhetkisistä ongelmista
ja toisaalta periaatteista, joiden varaan uusi menettely
on tarkoitus rakentaa. Uutta säännöstöä arvioitaessa
lisähankaluuden muodostaa vuodenvaihteessa voimaan tullut
riita-asioiden menettelyn tarkistamista koskeva lainsäädäntö,
jossa on sekä suoraan että välillisesti
hovioikeusme-nettelyyn säännöksiä (HE
32/2001 vp — LaVM 12/2002
vp, L 768/2002).
Esitysten lähtökohdat, periaatteet ja tavoitteet
on koottu valiokunnassa. Tärkeimmiksi periaatteiksi ja
tavoitteiksi ovat nousseet seuraavat seikat:
-
Oikeudenkäyntien
painopisteen tulee olla käräjäoikeuksissa.
Tämä tavoite ei ole uusi, mutta edelleen ajankohtainen.
Tavoite on esitetty vuoden 1989 hovioikeuskomitean mietinnössä, joka
sittemmin johti vuoden 1998 hovioikeusuudistukseen, alioikeusuudistuksen
lainvalmisteluasiakirjoissa ja lukuisissa suunnitteluasiakirjoissa.
Viimeksi se on todettu hallituksen esityksessä HE
32/2001 vp.
Käräjäoikeuksien oikeudenkäyttö on
nykyisin luotettavaa. Muutoksenhaku on ensiasteen oikeudenkäyntiä täydentävä oikeusturvakeino.
Hovioikeuden
tärkein tehtävä on asianosaisen valituksen
johdosta kontrolloida käräjäoikeuden
ratkaisun oikeellisuus ja korjata siinä mahdollisesti ilmenevät
virheet. Vain harvoissa asioissa myönnetään
valituslupa korkeimpaan oikeuteen, joten hovioikeuden ratkaisu jää useimmiten
lopulliseksi.
-
Hovioikeuksien tehtäväkuvausta on
tarkennettava. Tähän työhön
on ryhdytty jo vuonna 1993, kun oikeudenkäymiskaaren 26
lukua muutettiin niin, että hovioikeuksien toimivaltaa
valitusten tutkimisessa supistettiin hovioikeuksien työn
kohdentamiseksi valitusmenettelyyn kuuluviin asioihin.
Hovioikeuden kontrollitehtävän mukaisesti menettelyssä on
korostettava piirteitä, jotka merkitsevät käräjäoikeuden
ratkaisujen oikeellisuuden tarkastamista asioiden täydellisen
uuden tutkinnan sijaan. Lisäksi hovioikeuksien tehtävänä on
valvoa oikeusvarmuuden toteutumista. Hallituksen esityksessä HE
91/2002 vp kuitenkin nimenomaisesti todetaan,
että tavoitteena ei ole vähentää suullisia
käsittelyjä, vaan kohdentaa ne nykyistä paremmin.
-
Hovioikeusmenettelyn on joustettava nykyistä enemmän
asian laadun mukaan. Voimassa olevassa laissa ei ole mahdollisuutta
eriyttää asioiden käsittelyjärjestystä sen
mukaan, kuinka perustellusti valitus on tehty ja millainen tarve sen
ylioikeustutkintaan siten on. Ehdotuksen tavoitteena on parantaa
hovioikeuksien edellytyksiä kohdentaa voimavarojaan asioiden
laadun vaatimalla tavalla. Tällä voidaan myös
vähentää hovioikeusmenettelystä asianosaisille
ja todistajille johtuvia kustannuksia ja vaivannäköä.
Sama tavoite on asetettu hallituksen esityksessä HE 32/2001
vp.
-
Hovioikeusmenettelyn on edelleen rakennuttava suullisuus-,
välittömyys- ja keskitysperiaatteiden varaan niissä asioissa,
jotka on tarpeen käsitellä suullisessa pääkäsittelyssä.
Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi esityksissä ehdotetaan
ns. seulontajärjestelmän käyttöönottoa,
hovioikeuksien valmistelun tehostamista, vastamuutoksenhaun käyttöönottoa
ja eräitä kevennyksiä pääkäsittelyn
todistajankuulemiseen. Valiokunta keskittyy yleisperusteluissaan
näihin neljään säännöskokonaisuuteen
sekä uuden lainsäädännön
toimeenpanoon.
Käsittelyjärjestyksen eriyttäminen,
ts. seulontamenettely
Yleistä
Hallituksen esityksessä HE 91/2002
vp päädytään siihen,
että hovioikeusmenettelyyn on saatava joustoa, jotta hovioikeuksissa
ei tarvitsisi käsitellä lukuisia sellaisia asioita,
joiden ratkaiseminen asialliselta kannalta ei edellytä nykyisen
hovioikeusmenettelyn mukaista täystutkintaa, etenkään
pääkäsittelyä. Tällaiset
asiat on voitava ratkaista niitä varten mukautetussa kevyemmässä menettelyssä valitusoikeutta
kaventamatta ja oikeusvarmuutta vaarantamatta.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön
asioiden käsittelyn eriyttämisjärjestelmä.
Järjestelmä on suunniteltu sellaiseksi, että se
täyttää perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen
vaatimukset ja sopeutuu mahdollisimman hyvin hovioikeuden tehtävien
täyttämiseen. Siten järjestelmä mahdollistaa
nykyistä paremmin hovioikeuksien rajallisten resurssien
oikeasuuntaisen kohdentamisen ja toiminnan tehokkuuden lisäämisen.
Valiokunta hyväksyy hallituksen esityksen lähtökohdat.
Kansallisen perusoikeusjärjestelmän tulkinnan
mukaan muutoksenhakumahdollisuus käräjäoikeudesta
hovioikeuteen on pääsääntö,
jota voidaan rajoittaa vain vähäisin poikkeuksin,
jotka eivät muuta muutoksenhakuoikeuden asemaa
pääsääntönä eivätkä vaaranna yksilön
oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Valitukseen
tulee saada asiaratkaisu, jossa tarkistetaan, onko käräjäoikeuden
ratkaisu oikea. Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamiskäytännöstä seuraa
toisaalta, että mahdollisuudet olla järjestämättä suullinen
käsittely valittajan sitä vaatiessa ovat myös
muutoksenhakuasteessa rajoitetut.
Perus- ja ihmisoikeusvaatimusten yhteen sovittamiseksi on vaikea
nähdä muuta mallia kuin hallituksen esityksessä ehdotettu
käsittelyjärjestyksen eriyttäminen, jossa
ensi vaiheessa valituksen perusteella arvioidaan, onko tarvetta
ottaa asia täystutkintaan. Jos käräjäoikeuden
tuomio ei tässä vaiheessa vakuuta hovioikeutta, asian
käsittely jatkuu. Siten asian aineellisesti oikeasta ratkaisusta
varmistutaan aina.
Valiokunta katsoo, ettei hovioikeusmenettelyn kaikkia
ongelmia voida poistaa pelkästään valmistelun
tehostamisella taikka pääkäsittelyn järjestämisvelvollisuutta
koskevien säännösten nykyistä joustavammalla
tulkinnalla, koska ihmisoikeussopimuksen säännökset
asianosaisen oikeudesta suulliseen käsittelyyn asettavat
rajat sille, millaisin edellytyksin suullinen käsittely voidaan
torjua.
Muutoksenhakulupajärjestelmä vai seulontajärjestelmä?
Hovioikeusmenettelyä vuonna 1997 uudistettaessa
hallitus esitti, että otettaisiin käyttöön muutoksenhakulupajärjestelmä.
Eduskunta ei hyväksynyt ehdotettua muutoksenhakulupajärjestelmää,
vaan laki säädettiin sellaiseksi, että kaikilla
oli yhdenvertainen muutoksenhakuoikeus.
Eräissä valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa
katsotaan, että nyt ehdotetussa seulontajärjestelmässä ja
muutoksenhakulupajärjestelmässä on kysymys
samasta asiasta. Lakivaliokunnan mielestä näin
ei ole, vaan järjestelmillä on tärkeä periaatteellinen
ero. Seulontamenettely koskee kaikkien asianosaisten valituksia
kaikissa asiaryhmissä. Eroa ei myöskään tehdä kysymyksessä olevien
vaatimusten vakavuuden tai raha-arvon perusteella. Asianosaisten
kohtelu on yhdenvertaista. Perustuslakivaliokunnan lausunnoista
ilmenee, että seulontajärjestelmä täyttää paremmin
Suomen perustuslain tulkinnassa omaksutut vaatimukset kuin muutoksenhakulupajärjestelmä
(PeVL
9/1997 vp ja PeVL 35/2002 vp).
Ehdotettu käsittelyjärjestyksen eriyttäminen ei
merkitse muutoksenhakulupajärjestelmää. Asianosainen
saa valituksensa aina tutkittavaksi. Asian ei tarvitse täyttää erityisiä valituslupaperusteita,
joiden täyttymistä hovioikeus arvioisi tutkinnan
esikysymyksenä.
Muutoksenhakulupajärjestelmässä hakijan sen
sijaan olisi erikseen osoitettava lupaperusteen olemassaolo ja herätettävä epäilyksiä
siitä, että hänen
asiansa sittenkin on ratkaistu väärin ja kuuluu
hovioikeudessa tutkittavaksi, vaikka lain mukaan sitä ei
lähtökohtaisesti otettaisi täystutkintaan.
Kumpikin menettely tosin johtaa siihen, että osa tarjotuista
asioista ei tule hovioikeudessa täystutkintaan. Seulontajärjestelmässä kuitenkin
selvä pääosa asioista otetaan täystutkintaan. Valiokunnan
käsityksen mukaan seulontamenettelyssä valikoituminen
tapahtuu asialähtöisemmin ja siten oikeudenmukaisemmin.
Seulontamenettely on myös täysin erilainen kuin
korkeimman oikeuden valituslupajärjestelmä, jossa
valituslupa voidaan myöntää vain, jos laissa
säädetyt edellytykset täyttyvät.
Korkeimman oikeuden tehtävänä ei ole
hovioikeuden ratkaisun oikeellisuuden tutkiminen.
Yhteenvetona valiokunta toteaa, että seulontajärjestelmän
käyttöönotto antaa mahdollisuuden nykyistä tarkoituksenmukaisempaan,
tehokkaampaan ja varmempaan hovioikeusprosessiin. Hovioikeuksien
rajalliset voimavarat voidaan entistä paremmin kohdentaa
laajoihin ja vaikeisiin asioihin. Vastaisen varalta valiokunta kuitenkin
korostaa, että seulontamenettelyä ei ole tarkoitettu
hovioikeuksien työmäärän sääntelykeinoksi
eikä sitä saa sellaisena käyttää.
Hallituksen esityksessä omaksuttu terminologia
Hallituksen esityksessä HE 91/2002
vp viitataan yhtenä lainvalmistelussa käytettynä esikuvana norjalaiseen
seulontajärjestelmään. Hallituksen esityksessä ei
kuitenkaan nimenomaisesti mainita, mitä järjestelmää ehdotus
edustaa.
Esityksessä käytetään sellaisia
sanontoja kuin "asian käsittelyjärjestyksestä päättäminen"
ja "valituksen käsittelyn eriyttäminen". Ilmaisut ovat
epäselviä, jopa harhaanjohtavia siinä,
että ne antavat lupauksia jonkinmuotoisen käsittelyn jatkumisesta.
Valiokunnan mielestä avoimuus ja omaksutun järjestelmän
sisällön ja merkityksen ymmärrettävyys
edellyttävät myös uuden ja selkeän
terminologian käyttöönottoa.
Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 a §:ään
ehdotetusta säännöksestä ilmenee
selvästi, että kysymys on lähinnä norjalaisvaikutteisesta
epäämisjärjestelmästä,
joka asian aloitusvaiheessa edellyttää kannanottoa
siihen, otetaanko asia täystutkintaan vai evätäänkö tämä,
mikä siis merkitsee asian lopullista ratkaisua. Tämän
pohjalta valiokunta on päätynyt nimittämään
uutta järjestelmää lainvalmistelun yhteydessä omaksutun
terminologian mukaisesti seulontamenettelyksi.
Valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa, että nimeä käytetään
myös lakitekstissä. Lisäksi valiokunta
katsoo, ettei uutta menettelyä voida vaivihkaa sisällyttää valituksen
käsittelyn aloitusvaiheeseen, vaan sitä on korostettava
lakitekstissä myös siten, että seulontamenettelyä koskevat
säännökset muodostavat oman jaksonsa.
Seulontamenettelyn sisältö
Seulontamenettelyä koskeva perussäännös
ehdotetaan sisällytettäväksi oikeudenkäymiskaaren
26 lukuun lisättävään uuteen
2 a §:ään, jaksoon "Käsittelyn
aloittaminen". Säännöksen mukaan hovioikeuden
on viipymättä tutkittava, onko valituksen perusteella
aihetta epäillä, että käräjäoikeuden
ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole oikea.
Seulontaratkaisu tehdään valituksen, käräjäoikeuden
ratkaisun ja mahdollisesti pyydetyn vastauksen perusteella. Tarvittaessa
voidaan myös selvittää todistelutallenteelta
käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun sisältö.
Ehdotuksen mukaan kaikista käräjäoikeuden päätöksistä voi
valittaa niin oikeus- kuin tosiseikkakysymystenkin osalta hovioikeuteen,
kuten nykyisinkin. Seulontamenettelyn yleiseen soveltamisalaan ei
ehdoteta asiaryhmittäisiä tai asian vakavuuteen
perustuvia poikkeuksia. Aiheettomia valituksia voi esiintyä kaikissa
asiaryhmissä. Esimerkiksi vakavia rikoksia koskevissa syyteasioissa
valitus voidaan tehdä pelkästään
täytäntöönpanon lykkäämisen
tarkoituksessa. Ehdotuksen mukaan kaikki asianosaiset ovat yhdenvertaisessa
asemassa. Heidän tosiasialliset oikeussuojatarpeensa
ratkaisevat sen, käsitelläänkö valitusta
hovioikeudessa täystutkintaisesti vai ei.
Jos hovioikeus yksimielisesti toteaa, että valitus
selvästi ei voi johtaa tulokseen eikä erityisesti
asianosaisten oikeusturva huomioon ottaen ole muutakaan perustetta
jatkaa käsittelyä, valitusta ei oteta enempään
tutkintaan. Päätös käsittelyn lopettamisesta
voi koskea myös valituksen osaa.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 35/2002
vp todennut, että ehdotettu sääntely
täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
takeisiin kuuluvat sisällölliset vähimmäisvaatimukset.
Perustuslakivaliokunta katsoo kuitenkin, että lainsäätäjään
kohdistuvan perusoikeuden turvaamisvelvoitteen sisältämien
täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten kannalta
ehdotus on epäasianmukaisen väljä ja
osin epämääräisesti muotoiltu.
Lisäksi perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että seulonnan edellytysten sääntely
näyttää jäävän
ehdotuksessa ristiriitaiseksi, minkä vuoksi seulontaedellytysten
sääntelyä on syytä täsmentää. Laista
tulee käydä ilmi, millä objektiivisin
perustein arvioitavissa olevilla edellytyksillä valitusta
ei hovioikeudessa oteta enempään tutkintaan.
Edelleen perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että ehdotettu
säännös ei valiokunnan mielestä riittävästi
ohjaa hovioikeuksien päätöksentekoa asioiden
käsittelyn eriyttämisessä. Sen vuoksi
sääntelyä tulee tältäkin
osin täsmentää. Laissa on mainittava
ainakin suullinen käsittely ja mahdollisesti muitakin sellaisia asianosaisten
oikeusturvan kannalta olennaisia seikkoja, joiden perusteella valitus
on esityksen tarkoitusta vastaavasti otettava täystutkintaisessa
menettelyssä käsiteltäväksi.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyn johdosta lakivaliokunta
ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa seulontapykälän muotoilemista ehdotettua
täsmällisemmin.
Käsittelyjärjestyksen eriyttämisen
perusteet, ts. seulontamenettelyn edellytykset
Käsittelyjärjestyksen eriyttämisen
perusteita on selvitetty hallituksen esityksessä HE
91/2002 vp (s. 25 ja 26). Vaikka seulontamenettelypykälää täsmennetään,
hallituksen esityksessä esitetyt perusteet seulontamenettelyn
käyttämiselle ovat asianmukaiset. Kokonaiskuvan
saamiseksi valiokunta on koonnut perusteiden pääkohdat tähän.
Tärkein ohje on, että virheellisiä ratkaisuja
ei saisi jäädä lainvoimaisiksi. Käsittely
voidaan lopettaa vain, jos hovioikeus vakuuttuu siitä,
että valitus ei osaksikaan johtaisi vaadittuun tulokseen
ja että käräjäoikeuden ratkaisua
ei myöskään viran puolesta huomioon otettavien
seikkojen johdosta tarvitse korjata. Tarkastelun kohteena on ensi
sijassa, ovatko käräjäoikeuden ratkaisu
ja menettely voimassa olevan oikeuden kannalta hyväksyttäviä.
Silloin kun asiassa on valituskirjelmän mukaan kysymys
suullisen todistelun uskottavuuden arvioimisesta, seulontamenettelyssä arvioidaan
kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella se, onko
käräjäoikeuden näytön
arvioinnin oikeellisuutta syytä epäillä.
Mikäli epäilyä ei ole, käräjäoikeuden
näytön arviointiin voidaan luottaa ja jättää asia
käräjäoikeuden ratkaisun varaan (ns.
luottamusperiaate). Jos sen sijaan valittaja pystyy horjuttamaan
luottamusta käräjäoikeuden näytön
arviointiin tai jos siihen ei voida riittävällä varmuudella
ottaa asiakirjojen perusteella kantaa, asia siirtyy täystutkintaan.
Tällöin suullisen todistelun uskottavuutta koskevassa asiassa
on järjestettävä pääkäsittely,
jossa tarpeellinen todistelu otetaan uudelleen vastaan.
Valituksen käsittelyä jatketaan, jos valituksen
tuloksettomuus ei ole riidattoman selvää. Jos käräjäoikeuden
ratkaisun oikeellisuuteen ei voida ottaa riittävällä varmuudella
kantaa ilman valituksen täystutkintaa, käsittelyä on
jatkettava. Myös tarve ennakkopäätöksen
saamiseen edellyttää käsittelyn jatkamista.
Tällöinhän oikeustila ei ole
riidattoman selvä, vaan hovioikeuden kannanottoa tarvitaan.
Vaikka hovioikeus vakuuttuu siitä, että valitus
ei johda tulokseen, täystutkintaan on kuitenkin ryhdyttävä,
jos asianosaisten oikeusturva sitä edellyttää.
Tätä arvioidaan sen merkityksen kannalta, joka
asialla on asianosaiselle. Tällä perusteella saatetaan
jatkaa esimerkiksi törkeästä rikoksesta
tuomitun rangaistuksen mittaamista koskevan valituksen käsittelyä.
Hovioikeudella ei milloinkaan ole velvollisuutta
lopettaa käsittelyä, vaikka se olisi päätynyt
siihen, että valitus on aiheeton eikä edellä tarkasteltuja
oikeusturvasyistäkään johtuvia tarpeita
täystutkintaiseen käsittelyyn ole. Esimerkkeinä hallituksen
esityksessä mainitaan käräjäoikeuden
ratkaisun perustelujen täydentämis- tai kehittämistarve
ja alioikeuskäytännön mallintaminen uudessa
asiaryhmässä.
Seulontaratkaisun perusteleminen
Hallituksen esityksen HE 91/2002 vp perusteluissa
todetaan mm., että ratkaisussaan hovioikeuden on tarvittaessa
yksilöitävä, mihin muuhun aineistoon
kuin käräjäoikeuden ratkaisuun ja valitukseen
hovioikeuden ratkaisu perustuu, ja muuten hovioikeuden ratkaisu
voidaan kirjoittaa 24 luvun 16 §:n mukaisesti lyhyesti.
Perustelujen kirjoittamistapa on antanut aihetta niiden arvostelemiseen
ja johtanut osittain myös väärinymmärryksiin.
Muun muassa perustuslakivaliokunta huomauttaa lausunnossaan painokkaasti,
että oikeus saada perusteltu päätös kuuluu
perustuslain 21 §:n 2 momentissa nimenomaisesti mainittuihin
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin. Seulontaratkaisut
on siksi perusteltava, ja perustelujen tulee kaikissa tapauksissa
täyttää oikeudenkäymiskaaren
24 luvun 16 §:ssä säädetyt vähimmäisvaatimukset.
Lakivaliokunta toteaa tarkoituksena olevan, että seulontaratkaisu
perustellaan oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 16 §:n
mukaisesti. Hallituksen esitystä laadittaessa oikeusministeriö ei
kuitenkaan ole pitänyt asianmukaisena perusteluissa ehdottaa
yksityiskohtaisia malleja ratkaisuiksi, koska niiden kehittäminen
kuuluu hovioikeuksille itselleen.
Lakivaliokunnan käsityksen mukaan, kun ratkaistaan
vain se, onko asia otettava täystutkintaan vai ei, tutkinnan
epäävää päätöstä ei
pidä ryhtyä perustelemaan ikään
kuin se olisi ratkaistu täystutkinnassa. Tällöin
on luontevaa käyttää ratkaisun perusteluina
laissa ilmaistuja epäämiskriteerejä lisätoteamuksin,
että käräjäoikeuden ratkaisu
jää voimaan.
Laillinen oikeudenkäyntiaineisto ja päätöksentekomenettely
Laillista oikeudenkäyntiaineistoa koskevat säännökset
ovat nykyisin oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 10—12 §:n
muodostamassa jaksossa "Oikeudenkäyntiaineisto ja hovioikeuden tutkimisvalta".
Hallituksen esityksessä HE 91/2002 vp ehdotetaan
luvun systematiikan parantamista siten, että tämä jakso
täydennettynä seulontamenettelyn oikeudenkäyntiaineistoa
koskevilla säännöksillä siirretään
pääosin luvun alkuun. Päätöksentekomenettelyä koskevat säännökset
sitä vastoin on sijoitettu luvun viimeiseen 29 §:ään
seurauksin, ettei 26 luvussa ole selkeää säännöstä,
josta ilmenisi, että hovioikeus tekee päätöksiä pääkäsittelyn
lisäksi myös kirjallisessa menettelyssä.
Ehdotettua muutosta on valiokuntakäsittelyssä arvosteltu
toteamuksin, että luvulle luotu uusi systematiikka ei vakuuta
lainkäyttäjää laajoista perusteluista
huolimatta. Heti luvun alussa törmätään
vaikeaselkoisiin laillista oikeudenkäyntiaineistoa koskeviin
säännöksiin, vaikka vielä ei
ole tehty selkoa, millaisessa menettelyssä nämä tulevat
sovellettaviksi. Paljon luontevampaa olisi sijoittaa laillista oikeudenkäyntiaineistoa
ja päätöksentekomenettelyä koskevat
säännökset asianomaisten menettelysäännösten
yhteyteen, jolloin vaikeasti avautuvat säännökset olisivat
ehdotettua ymmärrettävämpiä.
Valiokunta yhtyy tähän kritiikkiin ja esittää jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa oikeudenkäyntiaineistoa ja päätöksentekomenettelyä koskevien
säännösten hajauttamista asianomaisten
menettelysäännösten yhteyteen.
Valituskirjelmä
Valituskirjelmä on asian käsittelyn perusta hovioikeudessa. Hallituksen esityksen
HE 83/
2001 vp perusteluiden mukaan käytännössä valituskirjelmien
sisällössä on usein erityisesti pääkäsittelypyyntöä ja
sen perusteluja koskevia puutteita. Vaikka pyyntö pääkäsittelyn
toimittamisesta on asian hovioikeuskäsittelyn
kannalta keskeinen, se ei aina tule selvästi ilmi kirjelmästä.
Valittajat eivät aina ilmoita riittävän
yksilöidysti perusteita, joilla muutosta vaaditaan, eivätkä myöskään
esitä, miltä osin käräjäoikeuden
ratkaisun perustelut heidän mielestään
ovat virheelliset.
Oikeudenkäymiskaaren säännösten
mukaan valittajaa on kehotettava täydentämään
valitustaan puutteellisten perustelujen johdosta (OK 26:1). Tämä koskee
myös pääkäsittelypyyntöä. Vaikka
valittaja ei noudattaisi kehotusta, valitusta ei käytännössä ole
jätetty tällä perusteella tutkimatta.
Myös vastauskirjelmissä on ollut samankaltaisia
ongelmia kuin valituskirjelmissä pääkäsittelypyynnön
ja sen perustelujen osalta.
Tilanteen kohentamiseksi hallituksen esityksessä HE
83/2001 vp ehdotetaan täsmennettäväksi
valituskirjelmää koskevia säännöksiä. Hallituksen
esityksessä HE 91/2002 vp palataan valituskirjelmiä koskeviin
säännöksiin.
Uusien säännösten myötä valituskirjelmän merkitys
kasvaa entisestään, kun se luo pohjan seulontaratkaisun
tekemiselle. Osa valiokunnassa kuulluista asiantuntijoista on esittänyt
pessimistisiä käsityksiä tehostamispyrkimysten
onnistumisesta.
Valiokunnan mielestä ainoa järkevä etenemistapa
on se, että hovioikeudet sekä oikeudenkäyntiasiamiehet
ja -avustajat yhteistoimin löytävät toimivan
tavan valituskirjelmien muotoilulle. Jos sitten kuitenkin selvästi
nähdään, ettei hovioikeudessa toistuvasti
asioiva avustaja tai asiamies edes pyri järkevään
ja asialliseen esitystapaan, hovioikeuden on käytettävä oikeudenkäymiskaaren
säännöksiä, jotka mahdollistavat
asian jättämisen tutkittavaksi ottamatta.
Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää huomiota
asiantuntijakuulemisessa esitettyyn näkemykseen siitä,
että oikeutta ei pidä antaa enempää kuin
sitä vaaditaan. Perusteluna on viitattu ihmisoikeussopimuksen
periaatteisiin ja johtopäätöksenä on
esitetty, että valittajan pitää voida
luopua suullisesta pääkäsittelystä.
Tällöin hovioikeus tekisi päätöksensä asiakirjojen
ja taltiointien pohjalta. Valiokunta ei hyväksy
tällaista kantaa, vaan katsoo, että välittömyysperiaate ja
luottamuksensuoja ovat niin vahvoja periaatteita, ettei niitä voi
sivuuttaa. Jos valittaja perustellusti kyseenalaistaa näytön
uskottavuuden, hovioikeus ei voi ratkaista valitusta kirjallisessa menettelyssä vain
sillä perusteella, että valittaja ei halua pääkäsittelyn
järjestämistä.
Vastamuutoksenhaku
Hallituksen esityksessä HE 91/2002
vp ehdotetaan, että Suomessa otetaan käyttöön
vastamuutoksenhaku. Sen arvioidaan hillitsevän valituksia,
koska valittajan on otettava huomioon, että hovioikeus
tällöin voi muuttaa käräjäoikeuden päätöstä myös
hänen vahingokseen.
Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat suhtautuneet vastamuutoksenhakuun
myönteisesti kuitenkin niin, että käsitykset
siitä, annetaanko syyttäjälle oikeus
vastavalituksen tekemiseen, vaihtelevat suuresti. Osa asiantuntijoista
katsoo, ettei syyttäjälle pidä myöntää valitusoikeutta, osa
taas katsoo, että syyttäjän pitää käyttää vastamuutoksenhakuoikeutta
ahkerasti.
Valiokunta hyväksyy hallituksen esityksessä omaksutun
kannan, että vastamuutoksenhaku on kaikkien asianosaisten
käytettävissä. Syyttäjä toimii
virkavastuulla ja on sen perusteella velvollinen harkitsemaan, milloin
rikosvastuun asianmukainen toteutuminen edellyttää,
että myös syyttäjä tekee valituksen,
jotta hovioikeudella on mahdollisuus tarkastella rikosasiaa laajempana
kokonaisuutena.
Epäasianmukaisia vastavalituksia puolin ja toisin
on omiaan ehkäisemään se, että myös
vastavalitus on seulontamenettelyn piirissä. Perusteeton
vastavalitus voi siis tulla seulotuksi pois samoilla edellytyksillä kuin
valitus yleensä. Siten on mahdollista, että vaikka
varsinaisen valituksen käsittelyä jatketaan, vastavalituksen
käsittely päättyy seulontamenettelyyn.
Vastavalitus voidaan kohdistaa eri syytekohtaan kuin alkuperäinen
valitus, jotta kysymyksessä olevia rikoksia voidaan arvioida
kokonaisuutena. Tämä johtaa siihen, että lainvoimaisuustodistusta
ei valitustilanteessa voida antaa ennen kuin vastavalituksenkin
määräaika on päättynyt.
Vastamuutoksenhaku ei kuitenkaan tuo olennaista muutosta nykykäytäntöön.
Vastavalituksen tuoma aikalisä ei ole pitkä. Rangaistuksen
täytäntöönpanoonkaan ei yleensä voida ryhtyä,
jos yhdestäkin syytekohdasta on valitettu, kun yhteinen
rangaistus saattaa muuttua.
Valiokuntakäsittelyssä on huomautettu vastavalitussäännöstön
epäselvästä kirjoitustavasta. Kun kysymyksessä on
uusi oikeudellinen käsitteistö, on tärkeätä,
että säännöksistä saa
oikean mielikuvan asiasta. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa vastavalitussäännöstön
lakiteknisen toteuttamistavan muuttamista.
Valmistelu hovioikeudessa
Voimassa olevat hovioikeudessa tapahtuvaa valmistelua koskevat
säännökset on kirjoitettu varsin suppeiksi.
Tämä lienee ainakin osasyy siihen, että valmistelu
hovioikeuksissa ei ole toteutunut laissa tarkoitetulla tavalla,
vaan valmistelussa nähdään paljon korjaamisen
varaa.
Kumpaankin hallituksen esitykseen sisältyy ehdotuksia,
joilla pyritään valmistelun tehostamiseen. Valiokunnassa
kuullut asiantuntijat ovat yleisesti pitäneet uusia säännöksiä hyvinä ja puoltaneet
niiden hyväksymistä. Erityisesti on korostettu
tuomarivetoiseen valmisteluun siirtymisen tärkeyttä ja
painotettu ns. valmistelusta vastaavan jäsenen roolin tärkeyttä.
Valmistelusta vastaava jäsen (HE 83/2001
vp)
Uuden säännöksen mukaan asialle määrätään heti
sen saavuttua hovioikeuteen valmistelusta vastaava jäsen,
jonka tehtävänä on huolehtia asian
valmistelusta. Tarkoituksena on, että valmistelusta vastaava
jäsen nimensä mukaisesti vastaa asian valmistelusta
eli aktiivisesti suunnittelee ja johtaa valmistelua. Käytännössä konkreettiset
valmistelutoimenpiteet kuuluvat yleensä suurelta osin esittelijälle,
mutta valmistelusta vastaava jäsen voi myös valmistella asian ilman
esittelijää. Sen sijaan sellainen järjestely, että valmistelu
olisi yksinomaan esittelijän vastuulla, ei ole
hyväksyttävä.
Valmistelusta vastaavan jäsenen aseman ja tehtävien
korostamiseksi lakiin on valiokunnan mielestä syytä lisätä yleisluonteinen
säännös valmistelusta vastaavan jäsenen
tehtävistä.
Yhteenvedon käyttö hovioikeuden valmistelussa
Hallituksen esityksen HE 83/2001 vp perusteluissa
on lyhyt viittaus oikeudenkäymiskaaren 5 luvun
24 §:n säännökseen riita-asian
valmistelussa tehtävästä yhteenvedosta.
Siinä kerrotaan, että yhteenvedon käyttöä ehdotetaan
lisättäväksi riitaprosessia koskevassa
esityksessä (HE 32/2001 vp)
ja että säännös koskisi myös
hovioikeutta.
Hallituksen esityksessä HE 91/2002
vp on oikeudenkäyntiaineistoa koskeviin säännöksiin ehdotettu
lisättäväksi maininta siitä,
että pääkäsittelyssä ratkaistavassa
asiassa otetaan huomioon myös se aineisto, johon
vedotaan pääkäsittelyssä.
Perusteluiden mukaan tällä on tarkoitettu viitata
yhteenvedon lisääntyvään merkitykseen.
Nämä perustelut ja säännösehdotukset
ovat herättäneet kummastusta, eivätkä ne
ole avautuneet lukijoille. Asian selkeyttämiseksi valiokunta
esittää seuraavan:
Kun asian valmistelussa hovioikeudessa noudatetaan soveltuvin
osin, mitä valmistelusta käräjäoikeudessa
säädetään, myös hovioikeudessa toimitettavassa
riita-asian valmistelussa on noudatettava 1.1.2003 voimaan tullutta
oikeudenkäymiskaaren 5 luvun uutta 24 §:ää,
joka koskee velvollisuutta laatia yleensä kirjallinen yhteenveto
asianosaisten vaatimuksista, niiden perusteista ja tarvittaessa
todisteista asian valmistelussa.
Uutta yhteenvetosääntelyä on selostettu
hallituksen esityksessä HE 32/2001
vp. Lakivaliokunnan mietinnössä LaVM
12/2002 vp asiasta todetaan mm. seuraavaa:
Yhteenvedon laatiminen on omiaan edistämään
oikeusvarmuutta, selkeyttämään prosessia
ja jäntevöittämään
asian myöhempää käsittelyä.
Tuomari voi käyttää sitä tehokkaasti
informatiivisen prosessijohdon välineenä, sillä asianosaiset
saavat tätä kautta tiedon siitä, miten
tuomari on asianosaisten esitykset ymmärtänyt
ja onko vedottu aineisto tullut kokonaisuudessaan asianmukaisesti
huomioiduksi.
Tarkoituksena on, että oikeudenkäyntimateriaalin
siirtyminen tapahtuu yhteenvedon avulla. Kun tämä ei
selkeästi ilmene lakitekstistä, valiokunta ehdottaa
oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 2 §:n täydentämistä.Laki
hyväksyttiin valiokunnan ehdottamalla tavalla täydennettynä.
Yhteenvedon laatimisesta hovioikeuden valmistelussa valiokunta
esittää seuraavan.
Hovioikeuskäsittelyn pohjana on aina käräjäoikeuden
tuomio. Yhteenvedon laatiminen ei yleensä ole tarpeen hovioikeudessa
silloin, kun asia ratkaistaan esittelystä. Yhteenvedon
laatiminen ei ole tarpeen myöskään silloin,
jos pääkäsittely voidaan toimittaa sen
perusteella, mitä asianosaiset ovat valitus- ja vastauskirjelmässä sekä mahdollisessa
kirjallisessa lausumassa todenneet. Tällöinhän
varsinainen asiavalmistelu ei ole enää hovioikeudessa
tarpeen.
Yhteenveto on hovioikeudessa laadittava lähinnä silloin,
kun hovioikeudessa toimitetaan varsinainen asiavalmistelu, ts. suullinen
valmistelu, joka muistuttaa käräjäoikeudessa
toimitettavaa valmistelua. Tähän saattaa antaa
aihetta esimerkiksi hovioikeudessa huomioon otettava uusi oikeudenkäyntiaineisto
tai pyrkimys rajoittaa pääkäsittelyssä vastaanotettavaa
aineistoa tai yritys päästä asiassa sovintoon.
Tällöin on yleensä tarpeen kirjata yhteenvetoon
se, mihin asian valmistelussa hovioikeudessa on päädytty.
Silloin kun riita-asian valmistelusta on laadittu hovioikeudessa
yhteenveto, sen merkitys on sama kuin käräjäoikeudessa.
Oikeudenkäyntiaineisto kulkeutuu pääkäsittelyyn
yhteenvedon avulla. Hovioikeus voi hyödyntää kirjallista
yhteenvetoa muun muassa selostaessaan pääkäsittelyn
alussa, mihin asian valmistelussa on päädytty
(OK 26:24,1), ja asianosaiset saavat pääkäsittelyssä tukeutua
yhteenvetoon tarkoituksenmukaisella tavalla (OK 6:3,3).
Lainuudistusten voimaantulo, toimeenpano ja seuranta
Kummankin hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena on, että uudistukset
tulevat voimaan mahdollisimman pian. Lakivaliokunta ei voi hyväksyä tätä.
Uudistuksen toteuttaminen niin, että myös lain
tavoitteet toteutuvat, ei käytännössä onnistu
pelkillä lain säännöksillä.
Toimeenpanoa varten on varattava riittävästi aikaa.
Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että uusi lainsäädäntö saatetaan
voimaan 1 päivänä lokakuuta 2003.
Koulutus
Ennen lainsäädännön voimaantuloa
on järjestettävä riittävän
kattava koulutus, kuten kaikissa suuremmissa prosessiuudistuksissa
vuoden 1993 alioikeusuudistuksesta lähtien on säännönmukaisesti
tehty. Kaikki oikeudenkäynnin osapuolet — tuomarit,
syyttäjät, asianajajat ja muut oikeudenkäyntiavustajat — on
koulutettava. Valiokunta pitää erityisen tärkeänä,
että asianajajat ja oikeudenkäyntiavustajat kutsutaan
mahdollisimman lukuisasti mukaan niin kouluttajakoulutukseen kuin
hovioikeuspiireissä järjestettäviin koulutustilaisuuksiin.
Tuomioistuinten yhteistyö
Valiokunta kantaa erityistä huolta siitä,
että kaikki hovioikeudet ryhtyvät soveltamaan
seulontasäännöksiä samalla tavalla
ja että jatkossakin huolehditaan oikeuskäytännön
yhtenäisyydestä. Vain siten voidaan saavuttaa
suuren yleisön luottamus. Valiokunnan käsityksen
mukaan tämän onnistuminen edellyttää korkeimman
oikeuden ja hovioikeuksien keskinäistä kiinteätä ja
jatkuvaa yhteistyötä sekä yhteistyömuotojen kehittämistä.
Muita toimenpiteitä
Ennen lainsäädännön voimaantuloa
on lisäksi huolehdittava siitä, että käräjäoikeuksissa
on lain voimaantullessa riittävä valmius vastamuutoksenhaun
takia muuttuvien valitusosoitusten antamiseen ja että hovioikeudet
pystyvät ajamaan rinnan vanhat jutut ja uuden järjestelmän mukaiset
jutut.
Hovioikeuksien työtavat
Seulontamenettelyyn ja -säännöksiin
perehdyttäessä hovioikeudet eivät saa
unohtaa työtapojen uudistamista, josta on puhuttu ainakin
viimeiset kymmenen vuotta. Vuonna 1993 hovioikeuslakia säädettäessä valiokunta
kiinnitti huomiota työtapojen uudistamistarpeeseen ja piti sitä yhtenä perusteena
silloin kiistellyn hovioikeuslain säätämiselle
(LaVM 24/1993 vp — HE 139/1993
vp). Samassa yhteydessä eduskunta hyväksyi
asiaa koskevan lausuman. Vuonna 1997 hovioikeusmenettelyuudistuksen
yhteydessä lakivaliokunta totesi mietinnössään
uudistuksen toteuttamisen edellyttävän myös,
että viimeistään silloin hovioikeuksien
työtapoja kehitetään ja uusitaan (PeVL
9/1997 vp — HE 33/1997
vp). Nyt lain muuttamista on vastustettu siksi, että hovioikeuksien
työtapojen uudistaminen on nähty ensisijaiseksi
ja riittäväksi toimenpiteeksi.
Ennen lakien voimaantuloa hovioikeuksien on siten välttämättä yhteistoimin
saatava aikaiseksi työtapojensa muuttaminen nykyaikaiselle tasolle.
Tätä varten on yhdessä etsittävä parhaat käytänteet
ja kirjattava ne käsikirjaksi.
Seuranta
Hovioikeusmenettelyä on seurattu sen voimaantulosta
lähtien. Seurantaan on luvattu tehdä uuden lainsäädännön
vaatimat muutokset ja seurata uutena asiana seulontamenettelyn onnistumista.
Valiokunnan käsityksen mukaan seurantaa on syytä tehostaa
niin, että sen avulla saadaan varmaa tietoa menettelyuudistusten
toimivuudesta. Ainakin jos hovioikeuksien resurssien lisääminen
taikka hovioikeusmenettelyn peruspilareiden muuttaminen käy
välttämättömäksi, tarvittavien
lisäresurssien tai muutosehdotusten valmistelu on voitava
perustaa luotettavien seurantatietojen varaan.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta (HE 83/2001
vp ja HE 91/2002 vp)
2 luku. Päätösvaltaisuudesta
8 § (HE 91/2002 vp).
Pykälän 2 momentin 1 kohdassa on
viittaus 26 luvun 2 a §:ään. Kun valiokunta
jäljempänä ehdottaa tuon pykälän
numeron muuttamista 2 §:ksi, myös viittaussäännöstä on
muutettava.
16 luku. Oikeudenkäyntiväitteistä
3 § (HE 91/2002 vp).
Pykälässä on säännöksiä siitä,
miten käräjäoikeuden käsittelyratkaisuihin voidaan
hakea muutosta. Säännökset toistavat osittain
25 luvun 1 §:ssä olevia säännöksiä.
Kirjoitustavan ajanmukaistamiseksi säännökset
on kirjoitettu ja ryhmitetty uudelleen. Samalla ehdotetaan kumottavaksi
1 momentin ns. liittymisoikeutta koskeva säännös
siitä, että vastatessaan vastapuolen valitukseen
asianosainen voi uudistaa alioikeuskäsittelyn aikana hylätyn
oikeudenkäyntiväitteensä. Pykälän
perusteluiden mukaan tällaiset tilanteet voitaisiin vastaisuudessa hoitaa
vastavalituksen avulla.
Liittymisoikeuden kumoamista on pidetty arveluttavana taka-askeleena.
Se johtaisi siihen, että voittaneenkin asianosaisen pitää nimenomaan
valittaa asiasta, jotta hänen aikaisemmin esittämänsä oikeudenkäyntiväite
voidaan tutkia. Sen jälkeen hänen pitää vielä vastata
vastapuolen valitukseen, vaikka tämä kaikki olisi
hoidettavissa yhdellä kertaa vastineessa.
Valiokunta ehdottaa, että liittymisoikeutta koskeva
säännös palautetaan pykälään
ja liitetään sen 3 momenttiin.
22 luku. Käräjäoikeuden pöytäkirja
ja todistelun taltiointi
9 § (HE 91/2002 vp).
Äänitettyä lausumaa koskevaa pykälää ehdotetaan
muutettavaksi niin, että se koskee todistelutallenteen
saattamista kirjalliseen muotoon ja se on astetta velvoittavampi
kuin voimassa oleva.
Pykälän perustelujen mukaan kirjallinen toisinto
on laadittava, jos se edistää asian käsittelyä tuomioistuimessa.
Tarkoitus on, että toisintoja laaditaan tuomioistuimissa
jonkin verran useammin kuin nykyisin, mutta asianosaisella ei kuitenkaan
ole ehdotonta oikeutta kirjalliseen toisintoon. Perusteluiden mukaan
toisinnon laatimisesta päättää asiaa
käsittelevä tuomioistuin. Lakitekstistä tämä ei
kuitenkaan enää ilmene, toisin kuin nykyisin.
Koska oikeudenkäynnissä on usein riidanalaista,
mikä edistää käsittelyä, valiokunta
ehdottaa pykälän täydentämistä siten,
että siitä edelleen ilmenee ratkaisuvallan kuuluvan
asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle.
25 luku. Muutoksenhaku käräjäoikeudesta
hovioikeuteen
10 a § (HE 91/2002 vp).
Pykälän mukaan käräjäoikeus
voi tarvittaessa määrätä, että asian
käsittely keskeytetään, jos oikeudenkäynnin
aikana tehdystä ratkaisusta valitetaan erikseen.
Valiokunta ehdottaa, että pykälän
sanajärjestystä muutetaan säännöksen
kieliasun yksinkertaistamiseksi.
Vastavalitussäännöstö:
11, 12 ja 12 a § (HE 91/2002 vp).
Uusi vastamuutoksenhakumahdollisuus ehdotetaan lakiteknisesti
toteutettavaksi määräaikasäännöksenä siten,
että
-
11 §:n 2 momenttiin
tehtäisiin ehdotetusta vastavalitusoikeudesta johtuva muutos, jonka
mukaan valitusosoituksessa on mainittava varsinaisen valitusajan
määräpäivän lisäksi
myös vastavalituksen määräpäivä ja
se, mitä kummankin valituksen perilleajamisessa on noudatettava,
-
12 §:n 2 momenttiin sijoitettaisiin vastamuutoksenhaun
mahdollistava säännös ja
-
12 §:n 1 ja 2 momentit siirrettäisiin
uuteen 12 a §:ään, jonka 3 momenttiin
otettaisiin vastavalituksen raukeamista koskevat säännökset.
Kun ehdotettu toteuttamistapa on johtanut epäselväksi
arvioituun lopputulokseen, valiokunta on kirjoittanut ja ryhmittänyt
vastavalitussäännökset uudelleen. Valiokunta
ehdottaa, että 11 §:n kirjoittamistapaa
muutetaan, 12 § säilytetään
ennallaan ja 12 a § poistetaan lakiehdotuksesta. Ehdotetun
sijaan vastavalitussäännöstö kirjoitetaan
lakiin seuraavasti:
Uusi väliotsikko Vastavalitus.
Edellä lausuttuun viitaten valiokunta ehdottaa, että vastavalitusta
koskevat säännökset kootaan omaksi jaksokseen
14 §:n jälkeen sijoitettavan uuden väliotsikon
"Vastavalitus" alle.
14 a § (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että vastamuutoksenhaun mahdollistava
säännös, ts. vastavalituksen perusmääritelmä ja
vastavalituksen määräaika, siirretään
12 §:stä uuteen 14 a §:ään. Säännös
on tarkoituksella muotoiltu yleisluonteiseksi niin, että määräaika
vastavalitusta varten on kaksi viikkoa valittajalle asetetun määräajan
päättymisen jälkeen. Tällöin
on selvää, että jos käräjäoikeus
hakemuksesta pidentää valittajan määräaikaa,
myös vastavalituksen määräaika
pitenee vastaavasti.
Vastavalitussäännöstö tuo
uuden elementin myös niihin tilanteisiin, joissa korkein
oikeus palauttaa valittajalle menetetyn määräajan.
Valiokunnan käsityksen mukaan tällaisissa tilanteissa
on tarkoituksenmukaista menetellä siten, että korkeimman
oikeuden päätöksessä valittajalle
asetetaan velvollisuus ilmoittaa vastapuolilleen palautetusta määräajasta
uhalla, ettei vastavalituksen kahden viikon määräaika
ala kulua.
14 b § (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että hallituksen esityksessä 12
a §:n 3 momentiksi ehdotettu säännös
vastavalituksen raukeamisesta siirretään ehdotettua
yksinkertaisemmin kirjoitettuna uudeksi 14 b §:ksi.
14 c § (Uusi).
Hallituksen esityksen lähtökohtana on, että vastavalitus
on muutoksenhakemus niin kuin varsinainen valituskin. Lain säännöksiä valituksesta
ja sen käsittelystä sovelletaan siten myös
vastavalitukseen, ellei vastavalituksesta erikseen toisin säädetä.
Tämä ei kuitenkaan ilmene lakitekstistä.
Valiokunta ehdottaa, että selkeyden vuoksi asiasta säädetään
lakiin lisättävässä uudessa
14 c §:ssä.
Valituskirjelmän sisältö ja liitteet
15 § (HE 91/2002 vp).
Pykälässä on yksityiskohtaiset säännökset
valituksen sisältövaatimuksista. Pykälään
ehdotetaan tehtäväksi useampia muutoksia,
jotta hovioikeuden valmistelu tehostuisi ja käynnistyisi
heti valituskirjelmän saavuttua. Tämän
vuoksi mm. 1 momentin eri kohtien keskinäistä järjestystä ehdotetaan muutettavaksi.
Järjestyksen muuttamista koskevat perustelut eivät
ole osoittautuneet vakuuttaviksi. Muutoksenhakukirjelmä rakentuu
loogisimmin ja tukee parhaiten käsittelyä, kun
siinä noudatetaan voimassa olevan säännöksen
järjestystä. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että 1
momentin kohtien keskinäinen järjestys säilytetään
ennallaan.
26 luku. Valitusasian käsittelystä hovioikeudessa
Oikeudenkäyntiaineisto ja hovioikeuden tutkimisvalta.
Luvun säännökset ehdotetaan ryhmiteltäviksi
uudelleen siten, että muutoksenhakumenettelyn tavoitetta
ja oikeudenkäyntiaineistoa koskevat 10—12 §:n
säännökset siirretään luvun
alkuun uusiksi 1—1 c §:ksi, jolloin nykyinen 1 § siirtyy
uuden jakson jälkeen 1 d §:ksi. Järjestyksen
muuttaminen perustuu ajatukseen, että tällöin
-
laista selvästi ilmenee
hovioikeudessa käytävän oikeudenkäynnin
luonne muutoksenhakumenettelynä, jonka tavoitteena on alioikeusratkaisun
oikeellisuuden kontrollointi eikä alioikeusmenettelyn toistaminen
sellaisenaan, ja
-
kaikille asianosaisille ja tuomioistuimelle on selvää,
minkä aineiston perusteella asia käsitellään
ja ratkaistaan.
Ehdotettua uutta systematiikkaa ei ole kaikin osin pidetty onnistuneena,
vaikka tavoitteisiin sinänsä ei ole ollut huomauttamista.
Kun valiokunta on samaa mieltä, se ehdottaa, että luvun alkuun
jätetään hovioikeuden tutkimisvaltaa koskevat
säännökset 1 ja 1 c §. Sen sijaan
oikeudenkäyntiaineistoa koskevat säännökset
hajautetaan yhdessä 29 §:ään
sisältyvien päätöksentekoa koskevien
säännösten kanssa asianomaisten menettelyvaiheiden
yhteyteen. Muutoksen johdosta myös väliotsikosta
on poistettava oikeudenkäyntiaineistoon viittaavat sanat.
Väliotsikoksi jää Hovioikeuden tutkimisvalta.
1 § (HE 91/2002 vp).
Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun nykyinen 10 §,
joka sääntelee sitä, mitä oikeudenkäynti
hovioikeudessa koskee, esitetään siirrettäväksi
luvun 1 §:ksi ja siihen esitetään liitettäväksi
uusi toinen virke seuraavin sanamuodoin: "Tutkittavana on, onko
ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava."
Pykälän tarkoituksena on korostaa sitä,
että hovioikeuden tutkinnan kohteena on käräjäoikeuden
ratkaisu ja että asioiden käsittely hovioikeudessa
tämän mukaisesti on — prosessijohtotoimenpitein
niin valmistelussa kuin pääkäsittelyssä — kohdennettava
kysymyksiin, jotka on otettu esille valituksessa ja jotka edelleen
ovat riitaisia. Hovioikeuskäsittely ei siten saa muodostua
koko asiaa koskevaksi uudeksi oikeudenkäynniksi muutoin
kuin jos siihen on todellista tarvetta.
1 a § (HE 91/2002 vp).
Pykälään ehdotetaan otettaviksi
säännökset hovioikeuden oikeudenkäyntiaineistosta.
Nykyisin 12 §:ssä olevia säännöksiä ehdotetaan
täydennettäviksi siten, että niistä ilmenee
myös seulontamenettelyssä käytettävä oikeudenkäyntiaineisto.
Lopputuloksena on erittäin vaikeaselkoinen säännös,
jossa tavoiteltu selkeys on jäänyt saavuttamatta.
Valiokunta ehdottaa, että pykälä poistetaan
tästä kohdin ja oikeudenkäyntiaineistoa
koskevat säännökset hajautetaan luvun
eri menettelyvaiheita koskeviin jaksoihin 2 a, 12 ja 24 b §:ksi.
1 b § (HE 91/2002 vp).
Luvun nykyisen 12 §:n 3 momentin säännös
aikaisemmin kertyneen oikeudenkäyntiaineiston huomioon
ottamisesta ehdotetaan siirrettäväksi tähän
pykälään.
Johdonmukaisena jatkona edellä 1 a §:n kohdalla
selostetulle valiokunta ehdottaa, että myös tähän
pykälään sisältyvät
säännökset poistetaan tästä kohdin
ja hajautetaan eri menettelyvaiheita koskeviin jaksoihin 12 ja 24
b §:ään.
1 a (1 c) § (HE 91/2002 vp).
Pykälään ehdotetaan sijoitettavaksi
nykyisin 11 §:ssä oleva hovioikeuden tutkimisvallan
rajoja rikosasiassa koskeva säännös.
Valiokunnan edellä ehdottamien poistojen vuoksi pykälästä tulee 1
a §.
Väliotsikko Käsittelyn aloitusvaihe.
Nykyinen väliotsikko Valituksen täydentäminen
ja tutkimatta jättäminen ehdotetaan muutettavaksi
kattamaan koko käsittelyn aloitusvaihe. Otsikon alaiset
säännökset olisivat luvun nykyistä 1 §:ää vastaava
1 d §, samaan jaksoon kuuluva 2 § sekä uusi
2 a §, johon ehdotetaan sisällytettäväksi säännökset
valituksen käsittelyjärjestyksestä päättämisestä.
Yleisperusteluissa lausuttuun viitaten valiokunta katsoo, että käsittelyjärjestyksen
eriyttämistä koskevat säännökset
on poistettava tästä jaksosta ja ryhmiteltävä omaksi
jaksokseen. Valiokunta ehdottaa, että jäljelle
jäävien säännösten
muodostaman jakson otsikko muutetaan nimeksi Valmistelun aloittaminen.
1 b (1 d) § (HE 91/2002 vp).
Pykälä vastaa luvun voimassa olevaa 1 §:ää,
jossa on säännökset saapuneen valituksen
täydellisyyden tarkastamisesta, puutteellisen valituksen
täydennyttämisestä ja käsittelyn
pohjaksi kelpaamattoman valituksen tutkimatta jättämisestä.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi nykyisestä laista
puuttuva säännös siitä, milloin valmistelu
hovioikeudessa alkaa. Yleisperusteluihin viitaten valiokunta ehdottaa
momentin täydentämistä niin, että asian
valmistelusta vastaa hovioikeuden yksi jäsen (valmistelusta
vastaava jäsen).
Lisäksi valiokunta ehdottaa, että nykyinen 2 §,
jossa myös on säännös valituksen
jättämisestä tutkittavaksi ottamatta,
siirretään tämän pykälän
5 momentiksi. Säännöksessä olevaan viittaukseen
on tehtävä lakitekninen tarkistus.
Edellä tehtyjen poistojen johdosta pykälä muuttuu
1 d §:stä 1 b §:ksi.
Uusi väliotsikko Seulontamenettely.
Yleisperusteluissa lausuttuun viitaten valiokunta ehdottaa,
että lukuun lisätään uusi väliotsikko
Seulontamenettely.
2 (2 a ) § (HE 91/2002 vp).
Valiokunta on edellisen pykälän kohdalla
ehdottanut pykälässä nykyisin olevan
säännöksen siirtämistä sen
5 momentiksi. Näin vapautuvalle paikalle 2 §:ään siirtyvät
seulontamenettelyä koskevat säännökset.
Edellä yleisperusteluissa on todettu, että perustuslakivaliokunnan
lausunnossa esitetyn arvostelun johdosta pykälää on
välttämättä täsmennettävä.
Lakivaliokunnan tavoitteena pykälän uudelleen
muotoilussa on, että säännöksiin saadaan
yksinkertaiset ja selkeät ratkaisukriteerit eikä niihin
sisälly päällekkäisyyksiä.
Tätä varten
-
ratkaisukriteerit kootaan
ehdotetun kahden momentin sijasta yhteen momenttiin,
-
säännöksen harkinnanvaraisuutta
rajoitetaan nostamalla hallituksen esityksen perusteluissa esiintyviä näkökohtia
lakitekstiin,
-
seulontapäätöksen kynnystä lakitekstitasolla
nostetaan ja
-
harkinnan yleinen lähtökohta kirjoitetaan siten,
että hovioikeuden tulee seulontapäätöstä tehdessään
todeta tiettyjen seikkojen olevan selvästi olemassa, toisin
kuin pohjaehdotuksessa, jonka mukaan hovioikeuden tulisi todeta,
että ei ole aihetta epäillä säännöksessä mainittujen
seikkojen olevan olemassa.
Valiokunta ehdottaa pykälän 1 ja 2 momentin yhdistämistä ja
kirjoittamista luettelomuotoon. Pykälän 1
momentin johdantokappaleessa todetaan ensin, että kysymyksessä on
hovioikeuden päätös, jossa ratkaistaan,
jatketaanko valituksen tutkimista. Sen jälkeen johdantokappale
jatkuu tekstillä "Valituksen tutkimista ei jatketa, jos hovioikeus
yksimielisesti toteaa olevan selvää, että".
Sanalla "selvää" tarkoitetaan sitä,
että jos ei voida varmistautua ratkaisun tai menettelyn oikeellisuudesta
ilman laajempaa käsittelyä, tämä kriteeri
ei täyty. Tarkoitus on, että sana "selvää"
merkitsee korkeampaa kynnystä seulomiselle kuin mitä esityksen
lakitekstiin on kirjoitettu.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan
edellytyksenä on, että asiassa ei ole 15 §:n
nojalla toimitettava pääkäsittelyä.
Seulonta ei tule kyseeseen, jos valituskirjelmän ja muiden
asiakirjojen perusteella päädytään
siihen, että hovioikeudessa on otettava vastaan uutta suullista
todistelua. Säännöksen taustalla on koko
oikeudenkäyntimenettelysääntelymme perusajatus
todistelun välittömyydestä.
Valiokunta korostaa, että uudistuksella ei ole ollut
eikä ole tarkoitus puuttua siihen periaatteeseen, ettei
suullisen todistelun uskottavuutta sinänsä voida
arvioida uudelleen yksin kirjallisessa menettelyssä. Jos
näytön uskottavuutta on valituskirjelmässä perustellusti
horjutettu, on järjestettävä pääkäsittely.
Uskottavuuden horjuttamiseen ei riitä, että valituksessa
vain väitetään todistajan valehdelleen.
Viittauksella, joka kohdistuu vain 15 §:ään, tarkoitetaan
tuomioistuimen virallisharkintaa siitä, voidaanko asia
ratkaista myös ilman suullisen todistelun uskottavuusharkintaa.
Pykälässä ei ole tarvetta viitata 14 §:ään,
vaan valittajan oikeusturva tulee riittävällä tavalla
huomioiduksi 15 §:n kautta.
Momentin 2 kohdan mukaan edellytyksenä on,
että käräjäoikeuden ratkaisu
tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen.
Kohta on asiallisesti sama kuin vastaava säännös
hallituksen esityksessä.
Momentin 3 kohdassa edellytetään,
että asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen
ei muustakaan syystä edellytä valituksen käsittelyn
jatkamista. Asianosaisten oikeusturva saattaa edellyttää valituksen
käsittelyn jatkamista esimerkiksi törkeän
rikoksen rangaistuksen mittaamista koskevassa asiassa taikka tilanteessa,
jossa samasta oikeuskysymyksestä on vireillä useampia
oikeudenkäyntejä (esimerkiksi massasopimuksista)
ja pidetään tärkeänä saada myös
perustelujen osalta ylioikeuden ratkaisu.
Erityisesti momentin 1 ja 3 kohdassa on pyritty ottamaan huomioon
perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetty. Samalla on haluttu
välttää jyrkkien rajojen (esim. tuomitun
vankeusajan tai euromäärän) asettamista.
Asian laatu on otettava huomioon yleisemmin. Harkinnassa otetaan huomioon
esimerkiksi rikoksen vakavuus, jolla voi olla merkitystä myös
asianomistajan kannalta, ja intressin suuruus sekä vastaavat
asian sisällölliseen laatuun viittaavat tekijät,
esimerkiksi asian erityinen merkitys yksittäiselle asianosaiselle.
Pykälän 2 momentin alkuosaan lisätään
säännös, jonka mukaan päätös
siitä, että valituksen tutkimista ei jatketa,
voidaan tehdä myös myöhemmin valmistelun
aikana. Tällainen säännös on
tarpeellinen etenkin kirjallisessa esittelyssä ratkaistavien
asioiden järkevän käsittelyn kannalta.
Pykälän 2 momentin loppuosa, jonka mukaan seulontapäätös
voi koskea myös valituksen osaa, on asiallisesti sama kuin
pohjaehdotuksessa, mutta sen kieliasua on pyritty selkeyttämään.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa katsotaan, että lakivaliokunnan
on aiheellista vielä harkita, tulisiko lakiin ottaa säännös
vakavimpien, esimerkiksi käräjäoikeudessa
tuomitun vankeusajan perusteella määräytyvien
rikosasioiden rajaamisesta seulontamenettelyn ulkopuolelle. Lausunnon
johdosta asiaa on vielä uudelleen selvitetty. Asiassa ei
kuitenkaan ole ilmennyt aihetta hallituksen esityksen linjausten muuttamiseen.
Myös vakavissa rikosasioissa tehdään
perusteettomia valituksia, joissa ei ole aitoja oikeussuojatarpeita.
Tällainen valittaja saisi siten perusteetonta etua toisten
valittajien kustannuksella, jos aiheetonkin valitus ilman muuta
otettaisiin täystutkintaan ja siten viivytettäisiin
asiallisten valitusten ratkaisua.
Yhteenvetona kaikesta edellä esitetystä valiokunta
toteaa pitävänsä selvänä,
että valituksen käsittelyä on jatkettava,
kun
-
lakia on sovellettu virheellisesti
eikä lopputulos sen vuoksi ole oikea,
-
asiassa on rikottu ihmisoikeussopimuksen tai perustuslain
määräyksiä oikeudenmukaisesta
oikeudenkäynnistä,
-
muutoin ei ole noudatettu lainmukaista menettelyä,
-
asiassa on ratkaistavana kysymys, jolla on merkitystä muiden
samanlaisten asioiden ratkaisemisessa,
-
valituksessa on saatettu näytön
arviointi kyseenalaiseksi siten, että on aihetta epäillä käräjäoikeuden
näyttöratkaisun oikeellisuutta, tai
-
täystutkinta asiassa on muusta syystä tarpeen.
2 a § (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että uuteen 2 a §:ään
siirretään 1 a §:n 1 kohdan säännökset seulontamenettelyssä huomioon
otettavasta oikeudenkäyntiaineistosta. Pykälän
2 momentiksi siirretään sanonnallisesti selkeytettynä 1
a §:n 2 momentin säännös
siitä, että tarvittaessa voidaan selvittää myös
tallenteiden sisältöä. Pykälän
3 momenttiin sijoitetaan 29 §:ään ehdotettu säännös
siitä, että asia voidaan ratkaista seulontamenettelyssä ilman
esittelyä. Pykälän 4 momentiksi lisätään
hallituksen esityksen perusteluissa esitetty, mutta lakitekstistä puuttuva
informatiivinen säännös siitä,
että jos valituksen tutkimista päätetään
jatkaa, noudatetaan, mitä jäljempänä luvussa
säädetään.
Seulontamenettelyssä huomioon otettavaa oikeudenkäyntiaineistoa
koskevaa säännösehdotusta on pidetty
ongelmallisena siksi, että seulonnassa ja perinteisessä kirjallisessa
menettelyssä käytettävän
aineiston välillä näyttäisi
ainakin lakitekstistä päätellen olevan
eroja, vaikka sellaisia on käytännössä vaikeaa
löytää.
Periaatteessa sekä seulontamenettelyssä että kirjallisessa
menettelyssä käytetään oikeudenkäyntiaineistona
hovioikeuteen kertynyttä kirjallista materiaalia. Valiokunnan
mielestä on kuitenkin informatiivisempaa kirjoittaa säännökset
eri tavoin, koska seulontavaiheessa oikeudenkäyntiaineiston
tulisi olla mahdollisimman suppea. Tällöinhän
tutkitaan vain seulontaedellytysten olemassaolo, eikä asiaa
ole tarkoitus ryhtyä laajasti selvittelemään.
Siksi tuolloin aineistona on yleensä vain valituskirjelmä ja
käräjäoikeuden tuomio sekä poikkeustapauksissa myös
vastapuolen vastaus. Käräjäoikeuden tuomion
ja valituksen välityksellä asiassa esitetyt kirjalliset
todisteet tulevat tarvittavilta osilta oikeudenkäyntiaineistoksi.
Kirjallinen vastaus
3 § (HE 83/2001 vp).
Pykälän 2 momentissa on viittaus 2 a §:ään.
Kun valiokunta on ehdottanut tuon pykälän numeron
muuttamista 2 §:ksi, myös viittausta on muutettava.
Pykälän 3 momentissa on viittaus 1 d §:ään. Kun
valiokunta on ehdottanut tuon pykälän numeron
muuttamista 1 b §:ksi, myös tätä viittausta
on tarkistettu.
4 § (HE 83/2001 vp).
Pykälän 2 momentissa on viittaus 25 luvun
15 §:ään. Kun valiokunta on edellä palauttanut
15 §:n 1 momentin kohtien keskinäisen järjestyksen
ennalleen, vastaava muutos on tehtävä myös
2 momenttiin.
7 § (HE 83/2001 vp).
Pykälän 1 momentissa on luettelo hovioikeuden
valmistelussa selvitettävistä seikoista.
Luettelossa ei mainita selvitettävänä seikkana
sitä, toimitetaanko asiassa pääkäsittely.
Pykälän perusteluiden mukaan tällainen
kohta ei ole tarpeellinen, koska asiasta säädetään
jo voimassa olevassa 9 §:n 1 momentissa. Valiokunta katsoo,
että loogisen asiakokonaisuuden muodostamiseksi pääkäsittelyn
toimittamista koskeva harkinta on mainittava 7 §:ssä ja
sen seurauksena 9 §:n 1 momentti kumottava tarpeettomana. Valiokunta
ehdottaa, että pääkäsittelyn
toimittamista koskeva harkinta lisätään
pykälän 1 momenttiin uudeksi 5 kohdaksi.
Valiokunta ehdottaa lisäksi, että 1 momentin viimeisestä kohdasta
poistetaan tarpeettomaksi havaittu sana "vielä".
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi,
että hovioikeuden on asian valmistelussa suunniteltava
asian käsittely ja käsittelyvaiheiden aikataulu.
Säännöksen tavoitteena on tehdä hovioikeusprosessi
läpinäkyvämmäksi ja asianosaisille
läheisemmäksi. On tärkeää,
että asianosaiseen otetaan yhteyttä, hän
saa tietoa asiansa käsittelystä ja arvion sen
aikataulusta. Samalla asianosainen saa tietoonsa henkilön,
johon hän voi tarvittaessa ottaa yhteyttä. Ilmoitusvelvollisuus
luo perustan tuomioistuimen ja asianosaisten yhteistyölle
asian valmistelussa. Tavoitteena on samalla työtapojen
kehittäminen hovioikeuksissa.
Valiokuntakuulemisessa ehdotusta on pidetty liian yksioikoisena,
koska asian laatu vaikuttaa siihen, kuinka tarkkaan asian käsittely
ja aikataulusuunnitelma on tarpeen tehdä.
Valiokunta toteaa, että 1.1.2003 voimaan tulleen oikeudenkäymiskaaren
5 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan oikeuden tulee
ilmoittaa asianosaisille arvio asian tulevasta aikataulusta. Velvollisuus
koskee myös hovioikeutta viittaussäännösten
kautta.
Puheena olevaan pykälään ehdotetun
2 momentin säännöksen ja 5 luvun 18 §:n
2 momentin keskinäinen suhde on epäselvä.
Valiokunnan arvion mukaan 2 momentin tavoitteet saavutetaan 5 luvun
18 §:n avulla. Asian selkeyttämiseksi valiokunta
ehdottaa, että 7 §:n 2 momentti poistetaan.
Pykälän 3 momentiksi ehdotetaan siirrettäväksi
pykälän nykyinen pääsisältö siitä,
että valmistelussa hovioikeudessa noudatetaan soveltuvin
osin, mitä valmistelusta käräjäoikeudessa säädetään.
Valiokunta on todennut, että 3 momenttiin sisältyvä säännös
ei ole parhaassa mahdollisessa paikassa. Systemaattisesti säännös
kuuluu valmistelusäännösten loppuun samalla
tavalla kuin esimerkiksi pääkäsittelyyn
liittyvä vastaava säännös luvun
25 §:ssä. Valiokunta ehdottaa, että 3
momentti poistetaan tästä pykälästä ja
siirretään valmistelusäännösten
loppuun 11 §:ään.
9 § (Uusi).
Pykälä sisältää kolme
momenttia, joissa on yksityiskohtaisia säännöksiä valmistelussa
selvitettävistä asioista.
Valiokunta on edellä 7 §:n kohdalla todennut, että pykälän
1 momentti tulee tarpeettomaksi, joten se on kumottava.
Lisäksi valiokunta ehdottaa, että 9 §:ään
lisätään uusi momentti, jonka mukaan
hovioikeuden tulee valvoa, ettei asiassa esitetä tarpeetonta todistelua.
Säännös tehostaa 7 §:n 1 momentin säännöstä ja
täydentää 17 luvun 7 §:n yleissäännöstä asiasta.
Valiokunta ehdottaa, että em. muutosten toteuttamiseksi
9 § avataan ja muutokset tehdään lakiteknisesti
niin, että koko pykälä muutetaan. Tällöin
pykälän 1 ja 2 momentti ovat samat kuin voimassa
olevan pykälän 2 ja 3 momentti ja pykälän
3 momentti on uusi.
10 § (Uusi).
Pykälään sisältyvät
säännökset ehdotetaan siirrettäviksi
luvun alkuun ja pykälä kumottavaksi. Valiokunta
on edellä yleisperusteluissa todennut, että oikeudenkäyntiaineistoa ja
päätöksentekoa koskevat säännökset
sijoitetaan asianomaisten menettelysäännösten
yhteyteen. Valiokunta katsoo, että 1 a §:n valmistelua koskevat
säännökset sopivat 10 §:ksi
ja ehdottaa tällaista muutosta.
11 § (Uusi).
Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Valiokunta
ehdottaa kuitenkin, että tähän pykälään
sijoitetaan 7 §:stä poistettu 3 momentti, jossa
on yleissäännös siitä, että hovioikeuden
valmistelussa noudatetaan, mitä käräjäoikeudesta on
säädetty.
Uusi väliotsikko Asian ratkaiseminen kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston
perusteella.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että luvun
1 a §:ään otetaan säännökset
kirjallisessa menettelyssä ratkaistavissa asioissa huomioon
otettavasta oikeudenkäyntiaineistosta. Omaksumansa yleislinjauksen
mukaisesti valiokunta ehdottaa, että säännökset
sijoitetaan valmistelua ja pääkäsittelyä koskevien
säännösten väliin. Tätä varten lakiin
on lisättävä asianomainen väliotsikko.
12 § (Uusi).
Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Edellä selostetun
yleislinjauksensa mukaisesti valiokunta kuitenkin ehdottaa, että kumoamisen sijaan
pykälässä säilytetään
kirjallisessa menettelyssä ratkaistavissa asioissa käytettävää oikeudenkäyntiaineistoa
koskevat 1 ja 3 momentin säännökset.
Hallituksen esityksessä HE 91/2002 vp vastaavat
säännösehdotukset ovat tämän
luvun 1 a §:n 1 momentin 2 a kohdassa, 1 b §:ssä ja
29 §:ssä.
Pykälän 1 momentti säilytetään
ennallaan. Momentti ei ole aiheuttanut tulkintaongelmia, joten sitä ei
esityksen perusteluiden 1 a §:n 1 momentin 2 a
kohdassa esitetystä huolimatta ole tarpeen muuttaa.
Pykälän 2 momenttiin sisältyy
poikkeussäännös sen varalle, että valittajan
vastapuoli ei halua aktiivisesti toimia hovioikeudessa, vaan pysyttelee
passiivisena. Tällöin hovioikeudella on velvollisuus
ottaa huomioon tämän osapuolen käräjäoikeudessa
esittämä oikeudenkäyntiaineisto. Voimassa
olevaan 3 momenttiin verrattuna momentista on poistettu
pääkäsittelyä koskeva osuus.
Valiokunta ehdottaa, että selkeyden vuoksi pykälän 3
momentissa toistetaan säännös siitä, että tarvittaessa
tallenteita saa tutkia.
20 ja 21 § (HE 91/2002 vp).
Pykäliin sisältyy menettelysäännöksiä sen
varalta, että valittaja on ilman laillista estettä poissa
pääkäsittelystä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen
johdosta kumpaakin pykälää ehdotetaan
täydennettäväksi sellaisten rikosasiainkäsittelyssä esiintyvien tilanteiden
varalta, joissa oikeuteen henkilökohtaisesti vastaamaan
kutsuttu valittaja on jäänyt pois istunnosta,
mutta valittajan asiamies on saapunut paikalle.
Nykyisin valitus jätetään tällaisissa
tilanteissa sillensä. Hallituksen esityksen tavoitteena
on, että valitus hylättäisiin. Muutosta
perustellaan sillä, että on parempi saada asiaan
aineellinen kuin muodollinen ratkaisu.
Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksessä esitetty
ihmisoikeussopimuksen tulkinta ei ole kiistaton. Hallituksen esitys
on rakennettu sen olettamuksen varaan, että asia voitaisiin
sillensä jättämisen sijasta samassa istunnossa
hylätä, kun luovutaan poissaolevan vastaajan kuulemisesta
taikka, jos asiassa on kysymys poissaolijan lausuman uskottavuudesta
todisteena, kun todetaan, ettei poissaolevan vastaajan käräjäoikeudessa
lausumaa voida luottamuksensuojan takia muuttaa. Valiokunnan arvion
mukaan tilanne ei ratkea näin yksioikoisesti. Seulontamenettelyn
käyttöönoton jälkeen suullisessa
käsittelyssä tuskin voidaan luopua valmistelussa
tarpeellisena pidetystä henkilökohtaisesta kuulemisesta
tinkimättä asianmukaisesta oikeudenkäynnistä.
Jos valittajaa ei saada noudetuksi samaan istuntoon, joudutaan myös
hovioikeuksissa vaivalloisiin pääkäsittelyiden
lykkäämisiin. Toisaalta seulontamenettelyn käyttöönotto
vähentänee sellaisia pääkäsittelyitä,
joista valittaja jää aiheetta pois.
Valiokunta katsoo, että kun näiden muutosten
tarve ei ole kiistaton ja niistä aiheutuu haittaa hovioikeuksien
toiminnalle, muutoksia ei pidä toteuttaa. Siten valiokunta
ehdottaa muutosehdotusten poistamista lakiehdotuksesta.
24 a § (HE 83/2001 vp).
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi
käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa
kuultujen henkilöiden kertomusten kuuntelemisesta käräjäoikeuden
tallenteelta sekä heidän kuulemisestaan puhelimitse
tai muun viestintävälineen avulla hovioikeuden pääkäsittelyssä.
Pykälän 1 momentissa on säännös
siitä, miten käräjäoikeudessa
menetellään, jos käräjäoikeudessa
vastaanotettua suullista todistelua ei luvun 15 §:n 1 momentin
mukaan ole joltakin osin otettava vastaan uudelleen.
Valiokunta ei pidä viittausta 15 §:n 1 momenttiin
tarpeellisena ja ehdottaa, että se poistetaan.
Pykälän 2 momentissa säädetään
edellytyksistä, joiden vallitessa käräjäoikeudessa
todistelutarkoituksessa kuultuja henkilöitä voidaan kuulla
puhelimitse tai muun viestintävälineen avulla
hovioikeuden pääkäsittelyssä.
Kuuleminen edellyttää mm. asianosaisten suostumusta.
Asianosaisten suostumuksen edellyttäminen antaa asianosaisille
mahdollisuuden kieltää kevennetty kuulemismenettely
ilman asiallista syytä. Tällaisten tilanteiden
välttämiseksi valiokunta ehdottaa, että po.
edellytys poistetaan ja säännöksessä edellytetään
ainoastaan, että "hovioikeus pitää kuulemista
soveliaana". Hovioikeuden on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota asianosaisten
suhtautumiseen asiaan, kun se harkitsee kevennetyn kuulemisen käyttämistä.
24 b § (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että 1 a §:n 1 momentin
2 b kohdasta ja 29 §:n pääkäsittelyä koskevasta
säännöksestä muodostetaan uusi
pykälä, jossa säädetään
pääkäsittelyn oikeudenkäyntiaineistosta
ja siinä noudatettavasta menettelystä.
Pykälän 1 momentti sisältää pääsäännön,
jonka mukaan pääkäsittelyssä ratkaistavissa
asioissa oikeudenkäyntiaineistoa on pääkäsittelytilaisuudessa
esitetty aineisto. Momentti vastaa hallituksen esityksen 1 a §:n
1 momentin 2 b kohtaa kuitenkin niin muutettuna, ettei siihen ole
otettu sanoja "tai johon vedotaan [pääkäsittelyssä]".
Pykälän perustelujen mukaan vetoamista koskeva
säännös on tarpeen, jotta tuomioistuimen asian
alkuesittelyssä esittämä aineisto tulee
huomioon otettavaksi oikeudenkäyntiaineistoksi. Useat valiokunnan
kuulemat asiantuntijat ovat arvioineet, ettei näin yleisluonteinen
säännös ole asianmukainen, koska se yhdessä perustelujen kanssa
näyttäisi mahdollistavan kirjallisen aineiston
rajattoman huomioon ottamisen.
Kuten edellä yleisperusteluissa on todettu, tarkoituksena
on, että hovioikeudessa toimitaan valmistelussa esitetyn
aineiston osalta samoin kuin käräjäoikeudessa:
Valmistelussa esitetty aineisto siirtyy pääkäsittelyyn
yhteenvedon avulla. Käräjäoikeutta koskevissa
säännöksissä ei tässä yhteydessä käytetä monimerkityksellistä vetoaminen-sanaa.
Sen vuoksi tätä ilmaisua ei valiokunnan mielestä ole
syytä käyttää myöskään
hovioikeussäännöksissä.
Pykälän 2 momenttiin siirretään
nykyisessä 12 §:n 3 momentissa oleva säännös
siitä, että hovioikeuden on otettava huomioon
poissaolevan valittajan vastapuolen käräjäoikeudessa
esittämä oikeudenkäyntiaineisto.
Valiokunta ei ehdota säännöksen ulottamista
koskemaan kaikkia niitä asianosaisen, todistajan tai muun
kuultavan poissaolotilanteita, joissa pääkäsittely
kuitenkin voidaan toimittaa ja asia ratkaista, kuten hallituksen
esityksen vastaavassa säännöksessä 1
b §:ssä on tehty. Kun otetaan huomioon ne erilaiset
tilanteet, joissa säännöstä voidaan
joutua käytännössä soveltamaan,
laajennusehdotusta ei ole riittävän huolellisesti
pohdittu. Näiltä osin valiokunta viittaa 24 a §:n
yleissäännökseen siitä, miten
toimitaan, jos käräjäoikeudessa vastaanotettua
todistelua ei ole otettava vastaan uudelleen hovioikeuden pääkäsittelyssä.
Pykälän 3 momenttiin sisällytetään
tässäkin kohdin tarpeellinen säännös
siitä, että hovioikeus voi tarvittaessa
selvittää todisteiden sisältöä tallenteelta.
28 § (HE 83/2001 vp).
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi
puhelintiedoksiantoa koskevat säännökset.
Valiokunta ehdottaa pykälän 2 ja 3 momentin kieliasun
parantamista.
29 § (HE 91/2002 vp).
Pykälään on koottu säännökset
siitä, milloin asia ratkaistaan esittelystä ja
milloin ilman esittelyä.
Valiokuntakäsittelyssä on kiinnitetty huomiota
pykälän epätarkoituksenmukaiseen sijaintipaikkaan.
Valiokunta on edellä todennut, että pykälän
säännökset sijoittuvat luontevimmin hajautettuina
kuhunkin menettelyvaiheeseen sijoitettuun oikeudenkäyntiaineistoa
koskevaan pykälään. Valiokunta ehdottaa
pykälän poistamista lakiehdotuksesta. Samalla
myös sen edelle ehdotettu uusi väliotsikko poistuu.
Voimaantulosäännös.
Kummankin esityksen mukaan laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
Lisäksi hallituksen esityksessä HE 91/2002
vp ehdotetaan, että uutta lakia sovelletaan asioissa,
joissa muutoksenhaun kohteena oleva alioikeuden ratkaisu julistetaan
tai annetaan lain voimaan tultua. Hallituksen esityksessä HE
83/2001 vp puolestaan ehdotetaan, että säännöksiä sovelletaan
heti niiden voimaantulosta kaikkiin hovioikeuksissa käsiteltäviin
asioihin, myös jo hovioikeuksissa vireillä oleviin
asioihin.
Soveltamissäännökset on yhteensovitettu
valiokunnassa. Sen tuloksena voimaantulosäännöksen
2 momentti alkaa hallituksen esityksen HE 91/2002
vp 2 momentilla ja sen perään on liitetty
hallituksen esityksen HE 83/2001 vp johdosta
säännös, jonka mukaan lain 2 luvun 8 §:n 2 momenttia,
sen 1 kohtaa lukuun ottamatta, ja 3 momenttia sekä 26
luvun 24 a §:ää ja 28 §:n 2 ja
3 momenttia sovelletaan myös asioissa, joissa käräjäoikeuden
ratkaisu on julistettu tai annettu ennen lain voimaantuloa.
Valiokunta viittaa edellä yleisperusteluissa esittämäänsä kantaan
siitä, että lakeja ei voida saattaa voimaan ennen
kuin niiden soveltamiseen on riittävä valmius,
ja ehdottaa, että laki tulee voimaan lokakuun 1 päivänä 2003.
Johtolause.
Kun kaksi hallituksen esitystä yhdistetään,
on johtolause rakennettava uudelleen. Johtolause on tehty niin,
että pohjaksi on otettu hallituksen esityksen HE
91/2002 vp johtolause ja sen sisään
on pujoteltu hallituksen esityksen HE 83/2001
vp lakiehdotukseen sisältyvästä johtolauseesta
tarvittavat tiedot, jotka on merkitty kursiivilla. Lisäksi
on tehty valiokunnan ehdottamista muutoksista johtuvat tarkistukset.
2. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun
lain 2 luvun 4 §:n ja 8 luvun 13 §:n muuttamisesta
(HE 83/2001 vp)
Voimaantulosäännös.
Yhdenmukaisesti 1. lakiehdotuksen kanssa valiokunta ehdottaa,
että laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta
2003.
3. Laki hovioikeuslain 9 §:n muuttamisesta (HE 83/2001
vp)
9 §. Hovioikeuden kokoonpano eräissä asioissa.
Pykälään sisältyy säännökset
hovioikeuden ns. kevennetystä istunnosta. Paitsi muuta,
pykälästä ehdotetaan poistettaviksi kevennettyyn
kokoonpanoon kuuluvaa esittelijää koskevat erityiset kelpoisuusehdot.
Tämän vastapainona ehdotetaan säädettäväksi,
että tällaiseen kokoonpanoon ei saa kuulua kahdeksi
kuukaudeksi tai sitä lyhyemmäksi ajaksi nimitettyä tuomaria.
Voimassa olevan lain mukaan sen sijaan yksi kokoonpanoon kuuluvista
jäsenistä voi olla tällainen kahdeksi
kuukaudeksi tai sitä lyhyemmäksi määräajaksi
nimitetty tuomari.
Pykälän perusteluiden mukaan kevennetyn kokoonpanon
esittelijältä ei ole johdonmukaista vaatia nykyisin
edellytettävää tuomioistuinkokemusta,
koska uudessa tuomareiden nimittämislaissa (205/2000)
tuomareiltakaan ei enää vaadita tällaista
kokemusta. Valiokunta suhtautuu perusteluun varsin kriittisesti.
Ensinnäkin, esittelijältä ja tuomarilta
vaaditun kokemuksen vertailussa on unohdettu se, että esittelijällä ei välttämättä
ole
juuri lainkaan ammatillista työkokemusta, mutta tuomarilla
sen sijaan on takanaan pitkähkö lakimiesura ja
hyvä kokemus joltakin oikeudenalalta. Toiseksi, kevennetyn
kokoonpanon käyttöönoton taustalla on
hovioikeuksien vinoutunut virkarakenne. Nykyisessä hovioikeusmenettelyssä tarvitaan
suhteellisesti enemmän tuomareita kuin aikaisemmassa lähes yksinomaan
kirjallisessa menettelyssä. Esittelijöiden lukumäärä on
alkuaan mitoitettu kirjallisen menettelyn mukaan. Kun
virkarakenteen korjaaminen vie aikaa, on katsottu tarkoituksenmukaiseksi
uskoa kokeneimmille esittelijöille tuomiovaltaa. Koskaan
ei ole ollut ajatuksena, että kaikki esittelijät
toimisivat kevennetyssä kokoonpanossa. Kolmanneksi, seulontamenettelyn
käyttöönoton takia kokoonpanoa on nyt tarkasteltava
uudelleen, jotta seulontamenettelyn oikeusvarmuus voidaan
taata. On otettava huomioon, että kevennetty kokoonpano
on toimivaltainen niissä asioissa, joissa se voi ratkaista
valituksen täystutkinnassakin. Seulontamenettelyn käyttöönotto
perustuu mm. siihen, että kokeneet tuomarit osaavat erottaa
kevyin perustein tehdyn valituksen perustellusta valituksesta.
Edellä sanotun perusteella valiokunta ei hyväksy
ehdotusta esittelijöiden kelpoisuusvaatimuksen poistamisesta.
Valiokunta ehdottaa, että voimassa olevat vaatimukset sijoitetaan
pykälän muiden muutosten vuoksi 4 momenttiin,
johon kootaan esittelijäjäsentä koskevat
säännökset.
Seulontamenettelyn käyttöönoton vuoksi
valiokunta pitää perusteltuna ehdotusta määräaikaisen
jäsenen erityisedellytyksen kiristämisestä niin,
että kokoonpanoon ei saa kuulua kahdeksi kuukaudeksi tai
sitä lyhyemmäksi ajaksi nimitettyä tuomaria.
Valiokunta ehdottaa kuitenkin säännöksen
täydentämistä niin, että vaihtoehtoisena
kriteerinä on henkilön kokemus tehtävässä. Tämä on
tarpeen siksi, että määräaikaiselle
tuomarille annettavan määräyksen pituus
voi riippua sattumanvaraisista seikoista, esimerkiksi siitä,
kuinka pitkäksi ajaksi vakinaisen jäsenen sairaustodistus
on kirjoitettu. Yhdeksi kuukaudeksi määrätyllä tuomarilla
voi olla vuoden pituinen kokemus tehtävästä.
Valiokunta ehdottaa, että määräaikaista
jäsentä koskevat edellytykset sijoitetaan pykälän 3
momenttiin.
Voimaantulosäännös.
Valiokunta ehdottaa, että laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta
2003.
Johtolause.
Johtolauseessa ei ole voitu ottaa huomioon hovioikeuslain 9 §:ään lailla 975/2001
tehtyjä ns. euromuutoksia. Valiokunta on täydentänyt
johtolausetta tätä lainmuutosta koskevalla maininnalla.
4. Laki rangaistusten täytäntöönpanosta
annetun lain 6 luvun 14 §:n 2 momentin kumoamisesta (HE
83/2001 vp)
Hallituksen esityksen antamisen jälkeen eduskunta on
hyväksynyt sakon täytäntöönpanon
uudistamista koskevan lainsäädännön
(HE 218/2002 vp — LaVM
9/2002 vp). Sen perusteella lailla 672/2002
on kumottu rangaistusten täytäntöönpanosta
annetun lain 6 luku sen 14 §:n 2 momenttia lukuun ottamatta.
Tämän johdosta lakiehdotuksen 1 §:ään,
johtolauseeseen ja lain nimikkeeseen on tehtävä lakiteknisiä muutoksia,
joilla ei kuitenkaan ole vaikutusta lakiehdotuksen sisältöön.
Lain voimaantuloajankohdaksi valiokunta ehdottaa lokakuun 1
päivää 2003.