Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisessä tuomioistuimessa

4 §. Tuomioistuinsovittelun aloittaminen.

Pykälän 1 momentista ilmenee, että tuomioistuinsovittelua koskevassa hakemuksessa voidaan pyytää tietyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi. Tällaista mahdollisuutta ei ole erikseen mainittu voimassa olevassa laissa.

Lakivaliokunta toteaa, että pyyntöön määrätä tietty tuomari sovittelijaksi liittyy periaatteellisia näkökohtia, sillä oikeudenkäynnissä osapuolet eivät voi vaikuttaa asiaansa käsittelevään tuomariin. Toisaalta sovittelussa ei ole kyse lainkäytöstä. Sovittelun tarkoituksena on, että osapuolet itse ratkaisevat riitansa sovinnollisesti, ja sovittelijan tehtävänä on avustaa osapuolia tämän tavoitteen saavuttamisessa. Sovittelun onnistumiseksi onkin tärkeää, että osapuolet luottavat sovittelijaan. Valiokunta katsoo, että mainitut seikat puoltavat osapuolten mahdollisuutta pyytää tietyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi. Selkeyssyistä on perusteltua, että tällainen mahdollisuus mainitaan laissa nimenomaisesti. On kuitenkin tarpeen korostaa, että kyse on pyynnöstä, johon suostuminen on tuomioistuimen harkinnassa.

5 §. Sovittelija ja sovittelijan avustaja.

Pykälän 1 momentin mukaan sovittelijana toimii asiaa käsittelevän tuomioistuimen tuomari. Momentti vastaa voimassa olevaa sääntelyä.

Käsitellessään hallituksen esitystä riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa (HE 114/2004 vp) lakivaliokunta katsoi, että tuomioistuimen voimavarojen tarkoituksenmukaiseksi käyttämiseksi olisi jatkossa syytä arvioida saatavien kokemusten valossa, olisiko mahdollisuuksia sovittelijana toimimiseen syytä laajentaa. Valiokunnan mukaan sovittelijoina alioikeudessa voisivat tulla kyseeseen esimerkiksi saman hovioikeuspiirin muiden käräjäoikeuksien tuomarit (LaVM 4/2005 vp).

Nyt käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen ei sisälly muutosehdotusta sovittelijana toimimisen laajentamisesta eikä esityksessä ole arvioitu tällaisen muutoksen tarpeellisuutta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kysymys oli esillä valmistelussa, mutta sen suhteen ei edetty, koska tarkoituksena oli keskeisesti valmistella direktiivin täytäntöönpanon edellyttämät lainsäädäntömuutokset. Katsottiin, että tällainen muutos tulisi arvioida ja valmistella erikseen. Viitaten aiemmin esittämäänsä lakivaliokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että sääntelyn toimivuutta ja mahdollisia muutostarpeita tältä osin arvioidaan sopivana ajankohtana myöhemmässä vaiheessa. Tällöin on tarpeen ottaa huomioon muun muassa se, onko vuonna 2010 toteutetulla käräjäoikeuksien toimialueiden laajentamisella vaikutuksia sovittelijana toimimiseen.

Pykälän 2 momentista ilmenee voimassa olevan sääntelyn mukaisesti, että sovittelija voi tietyin edellytyksin käyttää avustajaa. Avustajan palkkion ja korvauksen hänen kuluistaan suorittavat osapuolet. Tässä yhteydessä lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei oikeusapulaki (257/2002) mahdollista oikeusavun saamista sovittelijan avustajan palkkion maksamiseen. Valiokunta on edellä viitatussa aiemmassa mietinnössään hyväksynyt tällaisen ratkaisun, mutta pitänyt välttämättömänä, että osana sovittelun seurantaa kerätään tietoja myös sovittelijan avustajan käyttöön liittyvistä seikoista ja että tämän seurannan pohjalta tarvittaessa valmistellaan erikseen esitys oikeusapulain muuttamisesta.

Saadun selvityksen mukaan oikeusapulain muutostarvetta ei ole arvioitu nyt käsiteltävänä olevan esityksen valmistelun yhteydessä samoista syistä kuin siinä ei ole arvioitu edellä käsiteltyä sovittelijana toimimisen laajentamistarvetta. Lakivaliokunta kuitenkin toistaa myös tältä osin aiemmin esittämänsä seurannan ja arvioinnin tarpeesta. Tässä yhteydessä valiokunta viittaa lisäksi ns. Follo-hankkeeseen, joka on vuonna 2011 neljässä käräjäoikeudessa alkava kokeilu asiantuntija-avustajan käyttämisestä lapsen huoltoa koskevien asioiden tuomioistuinsovittelussa. Kokeilusta saatavista kokemuksista voi olla yleisemminkin hyötyä arvioitaessa avustajan käyttöä tuomioistuinsovittelussa.

7 §. Sovinnon aikaansaaminen.

Pykälän 2 momentissa säädetään, että osapuolten pyynnöstä tai suostumuksella sovittelija voi tehdä ehdotuksen asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Ehdotus voidaan perustaa siihen, minkä sovittelija osapuolten sovittelussa esiin tuomien seikkojen perusteella harkitsee tarkoituksenmukaiseksi. Voimassa olevan sääntelyn mukaan sovintoehdotus tulee perustaa siihen, minkä sovittelija harkitsee kohtuulliseksi.

Saadun selvityksen mukaan esityksen taustalla on pyrkimys korostaa sovittelun tarkoitusta saada aikaiseksi osapuolia ja heidän tarpeitaan tyydyttävä ratkaisu. Sovittelijan ehdotus tulisi perustua osapuolten tulevaisuuden tarpeisiin eikä välttämättä siihen, mikä voimassa oleva laki ja osapuolten välinen riita huomioon ottaen olisi kohtuullista. Säännöksen muotoilulla pyritään siten siihen, että sovintoehdotusta harkittaessa tulisi — toisin kuin oikeudenkäynnissä —suuntautua tulevaisuuteen.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella lakivaliokunta on päätynyt hyväksymään esitetyn sanamuodon. On kuitenkin syytä korostaa, että vaikka sovintoehdotuksen tulee jatkossa perustua tarkoituksenmukaisuusharkintaan, tämä ei tarkoita sitä, etteikö sovintoehdotuksen tulisi olla myös kohtuullinen ja oikeudenmukainen. Sovinnon kohtuullisuus tulee viime kädessä arvioitavaksi sovintoa vahvistettaessa, sillä jos sovinto on selvästi kohtuuton tai lain vastainen, sitä ei oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 3 §:n mukaan saa vahvistaa.

12 §. Tuomioistuinsovittelun julkisuus.

Pykälän mukaan tuomioistuinsovittelu olisi jatkossakin nykyiseen tapaan lähtökohtaisesti julkista. Julkisuutta esitetään kuitenkin rajoitettavaksi enemmän kuin voimassa olevassa laissa, sillä sovittelu voitaisiin jatkossa toimittaa kokonaisuudessaan siten, ettei yleisö ole läsnä. Tämä kuitenkin edellyttää asianosaisten yhteistä pyyntöä ja sitä, että luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu syy ei edellytä asian julkista käsittelyä. Muutosehdotus ei perustu välittömästi direktiivin vaatimuksiin, vaan tarkoitus on parantaa nykyisen lain käytännön toimivuutta.

Vaikka tuomioistuinsovittelu ei ole oikeudenkäyntiä, lakivaliokunta pitää tärkeänä sitä, että tuomioistuinsovittelun julkisuus on jatkossakin pääsääntö, sillä kyse on viranomaistoiminnasta. Toisaalta on otettava huomioon, että sovittelun tavoitteiden saavuttaminen edellyttää luottamuksellista ilmapiiriä, mitä yleisön läsnäolo voi heikentää. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta katsoo, että esityksessä on onnistuttu löytämään tasapainoinen ratkaisu sovittelun julkisuuden ja luottamuksellisuuden välillä, ja siten puoltaa esitettyä muutosta. Lisäksi on huomattava, että vaikka itse sovittelutapahtuman yleisöjulkisuus on jatkossa nykyistä rajoitetumpi, esitys ei tuo muutosta sovittelumenettelyssä käsiteltyjen asiakirjojen ja sovintosopimuksen julkisuuteen. Valiokunta pitää tärkeänä, että muutoksen käytännön soveltamista ja vaikutuksia seurataan.

2. Laki oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n muuttamisesta

23 §.

Pykälän 1 momenttiin esitetään lisättäväksi uusi 5 kohta oikeudenkäymiskaaren todistamiskiellon ulottamisesta sovittelijaan ja sovittelijan avustajaan. Lakivaliokunta toteaa, että esitetty sanamuoto perustuu direktiiviin ja vastaa pitkälti saman momentin 3 kohdan muotoilua. Pääsääntö siis on, ettei sovittelija tai hänen avustajansa ole velvollinen todistamaan sovittelua seuranneessa riita-asian oikeudenkäynnissä. Todistaminen edellyttää joko sovinnon osapuolten suostumusta tai erittäin tärkeiden syiden olemassaoloa. Tällaiset syyt voivat liittyä esimerkiksi lasten etujen tai henkilön ruumiillisen tai henkisen koskemattomuuden suojaan.