Yleisperustelut
Yleistä
Hallituksen esityksessä on keskeisesti kyse Euroopan
parlamentin ja neuvoston sovittelua koskevan direktiivin täytäntöönpanon
edellyttämistä lainsäädäntömuutoksista.
Direktiivin tavoitteena on edistää sovittelun
käyttöä jäsenvaltioissa ja parantaa
sovittelumenettelyn saatavuutta rajat ylittävissä tilanteissa.
Tässä tarkoituksessa esitetään
säädettäväksi uusi laki, joka koskisi
sekä sovittelua tuomioistuimessa että tuomioistuimen
ulkopuolella tehdyn sovinnon vahvistamista täytäntöönpanokelpoiseksi
tuomioistuimessa. Soveltamisalan piiriin kuuluisivat niin rajat
ylittävät kuin myös kansalliset riita-asiat.
Uusi laki korvaisi riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa
annetun lain (663/2005), jonka säännökset
siirrettäisiin pääosin sellaisinaan uuteen
lakiin.
Lakivaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin.
Koulutus ja tiedotus
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että alioikeuksissa
on vuosina 2006—2009 soviteltu noin 500 tapausta. Tämä on
noin kolme prosenttia tapauksista, joita on normaalisti suullisessa valmistelussa
tai pääkäsittelyssä. Tuomioistuinsovittelussa
käsiteltyjen asioiden määrä on
siten jäänyt varsin vähäiseksi,
eikä menettely ole vielä vakiintunut. Lakivaliokunta
katsookin, että tuomioistuinsovittelun käytön
edistäminen edellyttää myös
jatkossa tehokasta tiedottamista ja tuomareiden koulutuksesta huolehtimista.
Uudessa laissa mahdollistetaan tuomioistuimen ulkopuolella
tehdyn sovinnon vahvistaminen täytäntöönpanokelpoiseksi
tuomioistuimessa tietyin direktiiviin perustuvin edellytyksin.
Ottaen huomioon, että tuomioistuinten ulkopuolella sovittelua
voidaan toimittaa hyvinkin eri tavoin, on tärkeää tiedottaa
myös siitä, millaisessa sovittelussa syntynyt
sovinto voidaan vahvistaa laissa tarkoitetulla tavalla.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta
yleisessä tuomioistuimessa
4 §. Tuomioistuinsovittelun aloittaminen.
Pykälän 1 momentista ilmenee, että tuomioistuinsovittelua
koskevassa hakemuksessa voidaan pyytää tietyn
tuomarin määräämistä sovittelijaksi.
Tällaista mahdollisuutta ei ole erikseen mainittu voimassa
olevassa laissa.
Lakivaliokunta toteaa, että pyyntöön
määrätä tietty tuomari sovittelijaksi
liittyy periaatteellisia näkökohtia,
sillä oikeudenkäynnissä osapuolet eivät
voi vaikuttaa asiaansa käsittelevään tuomariin.
Toisaalta sovittelussa ei ole kyse lainkäytöstä.
Sovittelun tarkoituksena on, että osapuolet itse ratkaisevat
riitansa sovinnollisesti, ja sovittelijan tehtävänä on
avustaa osapuolia tämän tavoitteen saavuttamisessa.
Sovittelun onnistumiseksi onkin tärkeää,
että osapuolet luottavat sovittelijaan. Valiokunta katsoo,
että mainitut seikat puoltavat osapuolten mahdollisuutta pyytää tietyn
tuomarin määräämistä sovittelijaksi.
Selkeyssyistä on perusteltua, että tällainen
mahdollisuus mainitaan laissa nimenomaisesti. On kuitenkin tarpeen
korostaa, että kyse on pyynnöstä, johon
suostuminen on tuomioistuimen harkinnassa.
5 §. Sovittelija ja sovittelijan avustaja.
Pykälän 1 momentin mukaan
sovittelijana toimii asiaa käsittelevän tuomioistuimen
tuomari. Momentti vastaa voimassa olevaa sääntelyä.
Käsitellessään hallituksen esitystä riita-asioiden
sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa (HE 114/2004 vp)
lakivaliokunta katsoi, että tuomioistuimen voimavarojen
tarkoituksenmukaiseksi käyttämiseksi olisi jatkossa
syytä arvioida saatavien kokemusten valossa,
olisiko mahdollisuuksia sovittelijana toimimiseen syytä laajentaa.
Valiokunnan mukaan sovittelijoina alioikeudessa voisivat tulla kyseeseen
esimerkiksi saman hovioikeuspiirin muiden käräjäoikeuksien
tuomarit (LaVM 4/2005 vp).
Nyt käsiteltävänä olevaan
hallituksen esitykseen ei sisälly muutosehdotusta sovittelijana
toimimisen laajentamisesta eikä esityksessä ole arvioitu
tällaisen muutoksen tarpeellisuutta. Valiokunnan saaman
selvityksen mukaan kysymys oli esillä valmistelussa, mutta
sen suhteen ei edetty, koska tarkoituksena oli keskeisesti valmistella
direktiivin täytäntöönpanon
edellyttämät lainsäädäntömuutokset.
Katsottiin, että tällainen muutos tulisi arvioida
ja valmistella erikseen. Viitaten aiemmin esittämäänsä lakivaliokunta
pitää kuitenkin tärkeänä,
että sääntelyn toimivuutta ja mahdollisia
muutostarpeita tältä osin arvioidaan sopivana
ajankohtana myöhemmässä vaiheessa. Tällöin
on tarpeen ottaa huomioon muun muassa se, onko vuonna 2010 toteutetulla
käräjäoikeuksien toimialueiden laajentamisella
vaikutuksia sovittelijana toimimiseen.
Pykälän 2 momentista ilmenee voimassa
olevan sääntelyn mukaisesti, että sovittelija
voi tietyin edellytyksin käyttää avustajaa.
Avustajan palkkion ja korvauksen hänen kuluistaan suorittavat
osapuolet. Tässä yhteydessä lakivaliokunta
kiinnittää huomiota siihen, ettei oikeusapulaki
(257/2002) mahdollista oikeusavun saamista
sovittelijan avustajan palkkion maksamiseen. Valiokunta on edellä viitatussa
aiemmassa mietinnössään hyväksynyt
tällaisen ratkaisun, mutta pitänyt välttämättömänä,
että osana sovittelun seurantaa kerätään
tietoja myös sovittelijan avustajan käyttöön
liittyvistä seikoista ja että tämän
seurannan pohjalta tarvittaessa valmistellaan erikseen esitys oikeusapulain
muuttamisesta.
Saadun selvityksen mukaan oikeusapulain muutostarvetta ei ole
arvioitu nyt käsiteltävänä olevan
esityksen valmistelun yhteydessä samoista syistä kuin
siinä ei ole arvioitu edellä käsiteltyä sovittelijana
toimimisen laajentamistarvetta. Lakivaliokunta kuitenkin toistaa
myös tältä osin aiemmin esittämänsä seurannan
ja arvioinnin tarpeesta. Tässä yhteydessä valiokunta viittaa
lisäksi ns. Follo-hankkeeseen, joka on vuonna 2011 neljässä käräjäoikeudessa
alkava kokeilu asiantuntija-avustajan käyttämisestä lapsen
huoltoa koskevien asioiden tuomioistuinsovittelussa. Kokeilusta
saatavista kokemuksista voi olla yleisemminkin hyötyä arvioitaessa avustajan
käyttöä tuomioistuinsovittelussa.
7 §. Sovinnon aikaansaaminen.
Pykälän 2 momentissa säädetään,
että osapuolten pyynnöstä tai suostumuksella
sovittelija voi tehdä ehdotuksen asian sovinnolliseksi
ratkaisemiseksi. Ehdotus voidaan perustaa siihen, minkä sovittelija osapuolten
sovittelussa esiin tuomien seikkojen perusteella harkitsee tarkoituksenmukaiseksi.
Voimassa
olevan sääntelyn mukaan sovintoehdotus tulee perustaa
siihen, minkä sovittelija harkitsee kohtuulliseksi.
Saadun selvityksen mukaan esityksen taustalla on pyrkimys
korostaa sovittelun tarkoitusta saada aikaiseksi osapuolia
ja heidän tarpeitaan tyydyttävä ratkaisu.
Sovittelijan ehdotus tulisi perustua osapuolten tulevaisuuden tarpeisiin eikä välttämättä
siihen,
mikä voimassa oleva laki ja osapuolten välinen
riita huomioon ottaen olisi kohtuullista. Säännöksen
muotoilulla pyritään siten siihen, että sovintoehdotusta
harkittaessa tulisi — toisin kuin oikeudenkäynnissä —suuntautua
tulevaisuuteen.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella lakivaliokunta
on päätynyt hyväksymään
esitetyn sanamuodon. On kuitenkin syytä korostaa, että vaikka
sovintoehdotuksen tulee jatkossa perustua tarkoituksenmukaisuusharkintaan,
tämä ei tarkoita sitä, etteikö sovintoehdotuksen
tulisi olla myös kohtuullinen ja oikeudenmukainen. Sovinnon
kohtuullisuus tulee viime kädessä arvioitavaksi
sovintoa vahvistettaessa, sillä jos sovinto on selvästi
kohtuuton tai lain vastainen, sitä ei oikeudenkäymiskaaren
20 luvun 3 §:n mukaan saa vahvistaa.
12 §. Tuomioistuinsovittelun julkisuus.
Pykälän mukaan tuomioistuinsovittelu olisi
jatkossakin nykyiseen tapaan lähtökohtaisesti
julkista. Julkisuutta esitetään kuitenkin
rajoitettavaksi enemmän kuin voimassa olevassa
laissa, sillä sovittelu voitaisiin jatkossa toimittaa kokonaisuudessaan
siten, ettei yleisö ole läsnä. Tämä kuitenkin
edellyttää asianosaisten yhteistä pyyntöä ja
sitä, että luottamus sovittelun asianmukaisuuteen
tai muu syy ei edellytä asian julkista käsittelyä.
Muutosehdotus ei perustu välittömästi
direktiivin vaatimuksiin, vaan tarkoitus on parantaa nykyisen lain
käytännön toimivuutta.
Vaikka tuomioistuinsovittelu ei ole oikeudenkäyntiä,
lakivaliokunta pitää tärkeänä sitä,
että tuomioistuinsovittelun julkisuus on jatkossakin pääsääntö,
sillä kyse on viranomaistoiminnasta. Toisaalta on otettava
huomioon, että sovittelun tavoitteiden saavuttaminen edellyttää luottamuksellista
ilmapiiriä, mitä yleisön läsnäolo voi
heikentää. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta
katsoo, että esityksessä on onnistuttu löytämään
tasapainoinen ratkaisu sovittelun julkisuuden ja luottamuksellisuuden
välillä, ja siten puoltaa esitettyä muutosta.
Lisäksi on huomattava, että vaikka itse sovittelutapahtuman yleisöjulkisuus
on jatkossa nykyistä rajoitetumpi, esitys ei
tuo muutosta sovittelumenettelyssä käsiteltyjen
asiakirjojen ja sovintosopimuksen julkisuuteen. Valiokunta pitää tärkeänä, että muutoksen
käytännön soveltamista ja vaikutuksia
seurataan.
2. Laki oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n
muuttamisesta
23 §.
Pykälän 1 momenttiin esitetään
lisättäväksi uusi 5 kohta oikeudenkäymiskaaren
todistamiskiellon ulottamisesta sovittelijaan ja sovittelijan avustajaan.
Lakivaliokunta toteaa, että esitetty sanamuoto perustuu
direktiiviin ja vastaa pitkälti saman momentin 3 kohdan
muotoilua. Pääsääntö siis
on, ettei sovittelija tai hänen avustajansa ole velvollinen
todistamaan sovittelua seuranneessa riita-asian oikeudenkäynnissä.
Todistaminen edellyttää joko sovinnon osapuolten
suostumusta tai erittäin tärkeiden syiden olemassaoloa.
Tällaiset syyt voivat liittyä esimerkiksi lasten
etujen tai henkilön ruumiillisen tai henkisen koskemattomuuden
suojaan.