Yleisperustelut
Aikaisemmissa kannanotoissaan lakivaliokunta on pitänyt
kansainvälisen rikosoikeusapusopimuksen päätavoitetta,
kansainvälisen oikeusapumenettelyn yksinkertaistamista,
kannatettavana. Valiokunnan mielestä on ollut
luonnollista pyrkiä sellaisten kansainvälisten
järjestelyjen aikaansaamiseen, joiden perusteella Suomen viranomaiset
voivat saada muiden valtioiden viranomaisilta yhtä laajalti
oikeusapua kuin ne sisäisen lainsäädäntömme
perusteella antavat muiden valtioiden viranomaisille. Valiokunta
ei myöskään ole vastustanut väliaikaista
siirtämistä koskevan säännöksen
ottamista oikeusapusopimukseen. Tässä yhteydessä,
kun oikeusapusopimus on hyväksytty ja sen kansallinen täytäntöönpano
on loppusuoralla, valiokunta uudistaa aikaisemmat kannanottonsa.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen
hyväksymistä seuraavin huomautuksin.
Yleissopimuksen voimaansaattamistapa
Yleissopimuksen kansallisessa voimaansaattamisessa
käytetään blankettimuotoista tekniikkaa.
Samalla ehdotetaan hyväksyttäväksi eräitä kansallisia
asiasisältöisiä säännöksiä,
niin että rikosoikeusapulain säännökset
säilyvät kaikkiin valtioihin soveltuvina yleisluontoisina
säännöksinä. EU-valtioiden välisissä oikeusaputilanteissa
Suomen viranomaiset joutuvat rikosoikeusapulain rinnalla soveltamaan
lisäksi nyt käsiteltävänä olevaa
EU:n oikeusapusopimusta.
Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat arvostelleet valittua
voimaansaattamistapaa katsoen, että rikosoikeusapua
koskevasta säännöskokonaisuudesta muodostuu
näin mutkikas ja vaikeaselkoinen. Myös perustuslakivaliokunta on
kiinnittänyt voimaansaattamistapaan kriittistä huomiota.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan sääntelyn
mutkikkuus ja vaikeaselkoisuus ei ole aivan merkityksetön
perusoikeussääntelyyn kohdistuvien täsmällisyyden
ja tarkkarajaisuuden vaatimusten kannalta. Asiasisältöisen
sääntelyn edelleen vahventamista puoltaa tällaisessa
yhteydessä se näkemys, että asiasisältöisestä lainsäädännöstä tulisi
näkyä perusoikeuksien kannalta merkitykselliset
asiat.
Lakivaliokunta toteaa, ettei asian ja sääntelyn vaikeutta
voi kiistää. Säännöstö ei
aukea helposti. Mm. useissa asiantuntijalausunnoissa näyttää esiintyvän
virheellisiä käsityksiä lainsäädännön sisällöstä.
Saamansa lisäselvityksen perusteella valiokunta kuitenkin
pitää valittua perusratkaisua tässä vaiheessa
perusteltuna.
Valiokunnan hyväksyntä perustuu seuraaviin näkökohtiin:
-
Kun yleissopimus saatetaan
Suomessa lailla voimaan, se on Suomessa voimassa lain tasoisena
säännöksenä siltä osin
kuin määräykset kuuluvat lainsäädännön
alaan. Yleissopimuksen määräykset ovat
pääasiallisesti niin yksityiskohtaisia
ja tarkkarajaisia, että niitä voidaan soveltaa
suoraan suhteessa Euroopan unionin jäsenvaltioihin.
-
Oikeudenala on juuri nyt keskeisten muutosten kohteena.
Sen vuoksi yleisen kattavan kansallisen lainsäädännön
luominen ei tällä hetkellä ole tarkoituksenmukaista. Tässä vaiheessa
ei myöskään ole tarkoituksenmukaista
luoda erillistä EU:n jäsenvaltioita koskevaa yleistä sääntelyä.
-
Esityksessä on huolehdittu siitä,
ettei rikosoikeusapulain säännösten ja
yleissopimuksen määräysten välillä ole
ristiriitaa. Asiantuntijakuulemisessa esitetty käsitys siitä,
että monessa tapauksessa yleissopimusta edellytetään
sovellettavan suoraan vastoin rikosoikeusapulain toisensisältöisiä säännöksiä,
ei ole oikea.
-
Pelkästään se seikka, että sääntelyä ei
ole koottu yhteen yleiseen lakiin, ei voi tarkoittaa sitä,
että lainsäädäntö on
ristiriidassa perusoikeussääntelyyn kohdistuvan
täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksen
kanssa.
-
Jos kansainvälisiin yleissopimuksiin sisältyvää sääntelyä ryhdytään
säännönmukaisesti laajemmin toistamaan
rikosoikeusapulaissa, kyseinen yleislaki tulee vuorostaan erittäin
laajaksi, mutkikkaaksi ja siten myös vaikeaselkoiseksi.
-
Kansainvälisen yhteistyön jatkuvasti
lisääntyessä väistämätön
tosiseikka on, että lainsäädäntö pirstoutuu
yhä enemmän erilaisiin kansainvälisiin
sopimuksiin ja Euroopan unionin yhteistyössä käytettyihin lainsäädäntöinstrumentteihin.
-
Rikosoikeusapusopimus on Euroopan neuvoston vuoden
1959 rikosoikeusapusopimusta täydentävä sopimus
eikä itsenäinen sopimus. EU:n oikeusapusopimuksella
ei siis luoda itsenäistä, yksin sovellettavaa säännöstöä.
Säännökset siitä, milloin oikeusapua
pääsääntöisesti annetaan,
sisältyvät vuoden 1959 sopimuksen 1 artiklaan.
-
Yleissopimus koskee kansainvälistä rikosoikeusapua.
Sen tarkoituksena ei ole harmonisoida jäsenvaltioiden telekuuntelua koskevaa
lainsäädäntöä, vaan
periaatteena on, että oikeusapupyynnöt täytetään
kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
Suoraan sopimuksen perusteella ei synny velvollisuutta antaa oikeusapua
valeostoihin ja peitetoimintaan, vaan näistä sovitaan
tapaus kerrallaan.
Suomessa oikeusavun antamista koskevat päätökset
tehdään kansainvälistä rikosoikeusapua
koskevan lain, pakkokeinolain ja poliisilain säännösten
mukaisesti. Esityksessä ei ehdoteta muutosta kansainvälistä rikosoikeusapua
koskevan lain 15 §:ään, joka sääntelee
oikeutta käyttää pakkokeinoja rikosoikeusavussa.
Esimerkiksi pakkokeinojen käyttö edellyttää kaksoisrangaistavuuden
ja kansallisen lainsäädännön mukaisuuden
vaatimusten täyttymistä.
-
Kun yleissopimus on laaja kokonaisuus, yleissopimuksen
voimaansaattamisvaiheessa on vaikea ennakoida kaikkia ongelmia,
joita yleissopimuksen soveltaminen voi käytännössä aiheuttaa.
Yleissopimuksen soveltamista on sen vuoksi tarkoitus seurata oikeusministeriössä,
tarvittaessa oikeusministeriön johdolla toimivassa kansainvälisten
rikosoikeusapuasioiden seurantatyöryhmässä,
jonka työhön osallistuvat myös muut toimivaltaiset
viranomaiset. Mahdollisesti tarvittavat lisämuutokset säädöksiin
on tarkoitus tehdä yleissopimuksen soveltamisesta saatujen
kokemusten perusteella.
-
Esityksen perusteluissa todetaan, että yleissopimuksen
video- ja puhelinkuulemista koskevat 10 ja 11 artikla edellyttävät joitakin
laitehankintoja, jotka aiheuttavat kustannuksia sisäasianministeriön
ja oikeusministeriön hallinnon alalla. Perustelujen mukaan
videolaitteistojen ym. teknisten laitteistojen hankkimista koskevia
kustannuksia ei kuitenkaan voida pitää merkittävinä.
-
Jotta yleissopimusta voidaan tehokkaasti soveltaa
Suomessa, toimivaltaisille viranomaisille eli lähinnä esitutkintaviranomaisille,
syyttäjille ja tuomioistuimille luvataan järjestää suhteellisen
laajasti koulutusta yleissopimuksen sisällöstä.
-
Uusien teknisten välineiden hankinta ja riittävän
laaja koulutus mahdollistavat sen, että Suomen viranomaiset
voivat hyödyntää yleissopimuksen mahdollistamia
tehokkaampia yhteistyömuotoja.
-
Yleissopimuksen voimaantulo aiheuttaa muutoksia viranomaisten
yhteydenpitojärjestykseen, sillä yleissopimus
vähentää tarvetta keskusviranomaisen
käyttöön kansainvälisessä rikosoikeusapuyhteistyössä.
Syyttäjien vastuu oikeusavusta lisääntyy, ja
suurimmissa syyttäjäyksiköissä töitä ja hallintoa
on järjestettävä uudelleen. Viranomaisten
yhteydenpitojärjestykseen aiheutuvat muutokset ovat merkittäviä.
Se, että myös suoraan yhteydenpitojärjestykseen siirtyminen
lisää paikallisten toimivaltaisten viranomaisten
koulutustarvetta, on otettu huomioon.
Ehdottaessaan kansainvälisen rikosoikeusapusopimuksen
hyväksymistä lakivaliokunta edellyttää,
että esityksessä annetut lupaukset täytetään asianmukaisesti.
Ao. viranomaisille on järjestettävä riittävän
laaja ja kattava koulutus. Koulutusta varten on koottava omiksi
asiakokonaisuuksikseen toisaalta EU-jäsenvaltioiden keskinäiset
oikeusapusäännökset ja -määräykset
ja toisaalta Suomen ja muiden kuin EU-valtioiden välillä noudatettavat
säännökset ja määräykset. Viranomaisille
on hankittava kunnolliset videointi- ym. tekniset laitteet. Kun
oikeusapusäännösten toimivuudesta on
saatu jonkin verran kokemusta, on selvitettävä kansallisen
lainsäädännön uudistamis- ja
täydentämistarve, esimerkiksi se, onko EU-jäsenvaltioiden
välisiä oikeusaputoimia varten säädettävä erillinen
laki, ja tarvittaessa annettava eduskunnalle ao. esitykset.
Valvottu läpilasku
Oikeusapusopimus sisältää määräyksiä erityisistä tutkintamenetelmistä,
joihin kuuluu mm. valvottu läpilasku. Suomen kansallinen
lainsäädäntö ei nykyisellään
sisällä säännöksiä valvotuista läpilaskuista.
Niiden salliminen perustuu lakivaliokunnan rikosoikeusapulain valmistelun
yhteydessä esittämään
näkemykseen, että lain 1 §:n 2 momentin
6 kohta rikosasian käsittelyä varten tarvittavasta
muusta oikeusavusta kattaa myös valvottuja läpilaskuja
koskevan yhteistyön (LaVM 25/1993 vp,
s. 2).
Rikosoikeusapulain säätämisen jälkeen
Suomi on sitoutunut uusiin kansainvälisiin yleissopimuksiin,
kuten Schengenin yleissopimukseen ja YK:n huumausaineiden ja psykotrooppisten
aineiden laittoman kaupan vastaiseen yleissopimukseen, joihin sisältyy
valvottua läpilaskua koskevia määräyksiä.
Näitä määräyksiä sovelletaan
rinnakkain rikosoikeusapulain säännösten
kanssa. Samalla tavoin on tarkoitus soveltaa nyt voimaansaatettavan
yleissopimuksen määräyksiä.
Tämän yleissopimuksen lisäksi eduskunnassa
on parhaillaan hyväksyttävänä kaksi
muuta kansainvälistä sopimusta, joiden keinovalikoimaan
kuuluu valvottu läpilasku. Tässä muuttuneessa
tilanteessa valiokunta ei enää voi pitää hyväksyttävänä sitä,
että tällaista erityistä tutkintamenetelmää käytetään
ilman selvää kansallisen lainsäädännön
tukea.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että oikeustila saatetaan hyväksyttävälle
kannalle. Valvottua läpilaskua koskevat säännökset
on valmisteltava ja annettava eduskunnalle mahdollisimman
pian. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan lausumaehdotuksen
hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus).
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa
Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn
yleissopimuksen lainsäädännön
alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
ja yleissopimuksen soveltamisesta
4 §. Telekuuntelun tai televalvonnan teknistä toteuttamista
koskevien pyyntöjen täyttäminen kuuntelun
kohteen ollessa muualla kuin Suomessa.
Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelun
tai televalvonnan teknistä toteuttamista koskevien pyyntöjen
täyttämisestä päättää pidättämiseen
oikeutettu virkamies. Pykälän 2 momentin mukaan
pidättämiseen oikeutettu virkamies suostuu pyynnön
täyttämiseen, kun pyynnön esittänyt
jäsenvaltio on toimittanut yleissopimuksessa
määritellyt tiedot ja kolmas jäsenvaltio,
jossa telekuuntelun tai televalvonnan kohde mahdollisesti on, on
saanut yleissopimuksen mukaisen ilmoituksen.
Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota 2 momentin
sanamuotoon "virkamies suostuu", josta ei ilmene, onko ao. virkamiehellä tällaisessa
tilanteessa harkintavaltaa vai ei. Pykälän perustelujen
mukaan riittää, kun ao. virkamies toteaa saaneensa
säännöksessä tarkoitetut tiedot. Sen
jälkeen hänen on suostuttava pyynnön
täyttämiseen. Perusteluihin viitaten valiokunta
ehdottaa, että 2 momentissa käytetään
ilmaisua "virkamiehen on suostuttava".
5 §. Kuuntelukieltoja koskevien ehtojen asettaminen
telekuuntelua koskeviin päätöksiin.
Pykälän mukaan tuomioistuimen on myöntäessään luvan
yleissopimuksessa tarkoitettuun telekuunteluun asetettava ehto,
jonka mukaan pyynnön esittäneen jäsenvaltion
viranomaisen tulee noudattaa pakkokeinolain 5 a luvun 10 §:n
1 momentin säännöksiä kuuntelukielloista.
Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, ettei
ole säännöksiä siitä,
miten kuuntelussa syntyvän ylimääräisen
tiedon suhteen menetellään.
Pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:ään
sisältyy säännökset ylimääräisen
tiedon säilyttämisestä ja tallentamisesta,
mutta lakiin ei sisälly varsinaista ylimääräisen
tiedon käytön kieltämistä koskevaa
säännöstä.
Hallituksen esityksessä on pidetty riittävänä, että tietojen
säilyttämisessä ja käyttämisessä noudatetaan
sen jäsenvaltion lainsäädäntöä,
jossa telekuuntelussa saatu aineisto tullaan käyttämään
oikeudenkäyntiaineistona. Esityksen perusteluiden mukaan
ei kuitenkaan ole estettä sille, että tuomioistuin
asettaa muitakin kansallisen lain mukaisia ehtoja kuin
voimaansaattamislain 5 §:ssä mainitun. Tuomioistuimen
harkinnassa siis on, asettaako se esimerkiksi pakkokeinolain 5 a
luvun 13 §:n mukaisen ehdon.
Valiokunta katsoo, että pykälän ehdoton
sanamuoto voi johtaa econtrario- eli vastakohtaispäätelmään:
muita ehtoja ei saa asettaa. Sen vuoksi pykälässä on
syytä ohjata tuomioistuimia harkitsemaan muiden mahdollisten
ehtojen tarpeellisuutta. Valiokunta ehdottaa pykälän täydentämistä virkkeellä,
joka koskee telekuuntelun kohteena olevan henkilön oikeusturvan kannalta
tarpeellisten ehtojen asettamista. Tällaisia ovat esimerkiksi
pakkokeinolakiin perustuvat muut ehdot telekuuntelun käyttämiselle kuin
pykälässä jo erikseen mainittu 5 a luvun 10 §:n
1 momentti.
8 §. Voimaantulo.
Pykälän mukaan säännöksiä lain
täytäntöönpanosta voitaisiin
antaa tasavallan presidentin asetuksella.
Lain täytäntöönpanossa on
kuitenkin kysymys Euroopan unionissa tehtyyn päätökseen
liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jolloin täytäntöönpanoasetuksen
antaminen kuuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin takia valtioneuvostolle. Sen
vuoksi pykälän 1 ja 2 momenttia on muutettava
niin, että lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston
asetuksella (PeVL 49/2001 vp, s. 3).
2. Laki kansainvälisestä oikeusavusta
rikosasioissa annetun lain muuttamisesta
8 §. Kieli ja käännökset
(Uusi) ja 9 §.
Pyynnön toimeenpano.
9 §:n 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi
virke, jonka mukaan toimivaltainen viranomainen voi päättää,
että oikeusapupyynnön täyttämisessä käytetään
vierasta kieltä, jos se pitää tätä perusteltuna.
Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, ettei 9 §:n
1 momenttiin ehdotettu lisäys ole riittävän
selkeä Suomen kansalaisten kielellisten oikeuksien turvaamisen
kannalta. Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelyssä tulee
varmistaa, ettei sillä rajoiteta yksilöiden perustuslain 17 §:n
säännöksiin pohjautuvaa oikeutta käyttää viranomaisissa
suomea tai ruotsia.
Lakivaliokunta on todennut, että lain 8 § koskee
oikeusapupyynnön kieltä ja käännöksiä.
Kun vieraan kielen käyttämismahdollisuutta koskeva säännös
liitetään tämän asiakokonaisuuden
yhteyteen, korostuu se, että tuomioistuimissa
käytetään pääsääntöisesti
suomen tai ruotsin kieltä. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa,
että po. säännös tarpeellisin
osin uudelleen muotoiltuna siirretään 8 §:ään
uudeksi 4 momentiksi.
Siirron johdosta 9 §:n 1 momentista on poistettava
2. virke, ja momentin 1. virkkeen sana "jäljempänä"
on muutettava ilmaisuksi "tässä laissa".
11 § . Pyynnössä esitetyn erityisen
menettelyn noudattaminen.
Pykälän 1 momentin mukaan oikeusapupyynnön
toimeenpanossa on noudatettava pyynnössä esitettyä erityistä muotoa
tai menettelyä, milloin tätä ei voida
pitää Suomen lainsäädännön
perusperiaatteiden vastaisena, jollei toisin ole erikseen sovittu
tai säädetty.
Valiokunnan mielestä 1 momentti on sanonnallisesti
epäselvä. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että momentin
sanamuotoa sen sisältöä muuttamatta tarkistetaan
ja täsmennetään.
23 § . Pakkokeinojen käyttäminen
todisteiden hankkimiseksi ja menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon
turvaamiseksi.
Pykälän 1 momentissa luetellaan ne pakkokeinot,
joita voidaan käyttää vieraan valtion
viranomaisen tekemän oikeusapupyynnön perusteella
todisteiden hankkimiseksi, jos tätä on pyydetty
oikeusapupyynnössä taikka se on tarpeen oikeusapupyynnön
toimeenpanemiseksi. Luetteloon ehdotetaan lisättäväksi
peitetoiminta ja valeostot, jotka on hyväksytty Suomessa
laillisiksi pakkokeinoiksi poliisilain muutoksella vuonna 2001.
Puheena olevan lain säätämisen jälkeen
pakkokeinoja koskevaa lainsäädäntöä on
1990-luvulla täsmennetty huomattavasti. Perusoikeusuudistus
tuli voimaan vuonna 1995 ja uusi perustuslaki vuonna 2000. Siten
myös perusoikeuksiin kohdistuva sääntely
on entisestään täsmentynyt. Sen vuoksi
valiokunta ei enää pidä asianmukaisena
23 §:n 1 momentin lopussa olevaa edellytystä "on
tarpeen". Valiokunta ehdottaa momentin muuttamista siten, että siinä mainittujen
toimenpiteiden pitää olla "välttämättömiä" oikeusapupyynnön
toteuttamiseksi.
Tässä yhteydessä valiokunta on kiinnittänyt huomiota
myös pykälän 3 momentin sanamuotoon.
Sen mukaan pakkokeinojen käyttämiseen on sovellettava,
mitä tämän lain 15 §:n 1 momentissa
ja pakkokeinolaissa säädetään.
Säännöksestä saa vaikutelman,
että kysymyksessä on lähinnä menettelyä koskeva
sääntely. Tarkoituksena on kuitenkin ollut, että pakkokeinolakia
sovelletaan sekä pakkokeinojen käyttämisen
edellytyksiin että niitä käytettäessä noudatettavaan menettelyyn.
Valiokunta ehdottaa, että 3 momentin sanamuoto muutetaan
aikaisempaa täsmällisemmäksi.
3. Laki vapautensa menettäneen henkilön
väliaikaisesta siirtämisestä todistelutarkoituksessa
rikosasioissa
2 §. Suhde muihin lakeihin ja kansainvälisiin velvoitteisiin.
Pykälässä määritellään
lain suhde muihin lakeihin ja Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin.
Pykälän 2 momentti on sanamuodoltaan epätäsmällinen.
Pykälän otsikkoon viitaten valiokunta ehdottaa
momentin tarkentamista niin, että lakitekstissä todetaan
nimenomaisesti tämän lain suhde Suomea sitoviin
kansainvälisiin velvoitteisiin.
3 §. Toimivaltainen viranomainen.
Pykälän mukaan laissa tarkoitetun oikeusavun
antamisesta tai pyytämisestä päättää oikeusministeriö.
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että termiä oikeusapu
käytetään oikeusministeriön
hallinnonalan kahden eri toiminnan nimenä. Oikeusapulailla
ja kansainvälistä oikeusapua koskevalla lainsäädännöllä ei
ole kovinkaan paljon yhteistä. Germaanisissa kielissä näistä käytetäänkin
eri käsitteitä.
Valiokunnan mielestä sekaannusta vältetään parhaiten,
kun lainsäädännössä johdonmukaisesti
tehdään selväksi, onko kyse oikeusavusta vai
kansainvälisestä oikeusavusta. Tämän
eron korostamiseksi valiokunta ehdottaa, että pykälää täydennetään
sanalla "kansainvälisen" seuraavasti: "Tässä laissa
tarkoitetun kansainvälisen oikeusavun...".
5 §. Väliaikaista siirtämistä koskeva
oikeusministeriön pyyntö.
Pykälän 3 momentin mukaan Suomessa vapautensa
menettäneenä olevan henkilön väliaikaista
siirtämistä vieraaseen valtioon ei tietyissä tilanteissa
pyydetä.
Valiokunta edellä 1. lakiehdotuksen 4 §:n kohdalla
esittämäänsä viitaten toteaa,
ettei tästäkään säännöksestä käy
ilmi, voiko virkamies käyttää harkintavaltaa
pyynnön esittämisessä vai ei. Tarkoituksena
on, ettei 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa saa pyytää väliaikaista siirtoa.
Valiokunta ehdottaa sanamuodon tarkentamista niin, ettei pyyntöä saa
tehdä.
8 §. Ehdot ja edellytykset.
Pykälän 4 momentin mukaan aika, jonka henkilö on
väliaikaisen siirtämisen johdosta vapautensa menettäneenä,
on Suomessa luettava vapaudenmenetysajaksi.
Asiantuntijat ovat pitäneet 4 momenttia epäselvänä,
koska siitä ei suoraan käy ilmi, että vapaudenmenetysaika
on vähennettävä myös sakkorangaistuksesta.
Momentin sanamuotoon on vaikuttanut se, että esityksen
valmisteluvaiheessa oli vireillä myös rikoslain
yleisiä oppeja koskevien säännösten
kokonaisuudistus. Nyt kun tiedetään, että nämä uudet
säännökset tulevat voimaan 1.1.2004,
momenttia voidaan selkeyttää viittaamalla rikoslain
6 luvun 13 §:ään. Valiokunta ehdottaa
tätä koskevan muutoksen tekemistä.
10 §. Muutoksenhaku.
Pykälän 3 momentin mukaan siirrettävä henkilö saa
valittaa käräjäoikeuden päätöksestä siten
kuin muutoksenhausta käräjäoikeuden ratkaisuun
säädetään. Käräjäoikeuden
päätöksestä tehty valitus ei
kuitenkaan estä päätöksen täytäntöönpanoa,
ellei asiaa käsittelevä käräjäoikeus
tai muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Asiantuntijakuulemisessa on esitetty 3 momentin poistamista.
Tällöin pakkokeinolain säännökset
tulisivat sovellettaviksi ja siirrettävä henkilö voisi
kannella käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.
Perusteluna on esitetty, että kantelu olisi siirrettävän
henkilön kannalta nopeampi ja joustavampi muutoksenhakukeino, joka
ei edellyttäisi tyytymättömyyden ilmoitusta.
Pakkokeinolain 1 luvun 27 §:ssä säädetty
kanteluoikeus on varsinainen muutoksenhakukeino. Valituksen ja kantelun
erona on lähinnä se, että valitusmenettelyssä on
ilmoitettava tyytymättömyyttä,
mutta kantelumenettelyssä tätä ei tarvita.
Kantelun tekemiselle ei ole säädetty määräaikaa.
Tyytymättömyyden ilmoittamisen etuna on, että sille
varatun ajan kuluttua umpeen tiedetään, aiotaanko
päätöksestä valittaa. Valitusmenettelystä on
säädetty selkeät menettelysäännöt, mutta
kantelun osalta ne puuttuvat. Menettelysäännökset
edistävät valittajan oikeusturvaa. On myös
huomattava, että ehdotetun 10 §:n 3 momentin mukaan
käräjäoikeuden päätöksestä tehty
valitus ei estä päätöksen täytäntöönpanoa,
ellei käräjäoikeus tai muutoksenhakutuomioistuin toisin
päätä. Valitukseen voi kuitenkin liittää pyynnön
täytäntöönpanon keskeytyksestä,
joten tarvittaessa hovioikeus voi ratkaista tällaisen asian
ainakin täytäntöönpanokieltopyynnön osalta
vähintään yhtä nopeasti kuin
kantelun.
Oikeusturvan kannalta on periaatteessa parempi se, että päätöksestä saa
valittaa, kuin se, että siitä ei saa valittaa,
mutta voi kannella. Edellä lausutun perusteella valiokunta
ei pidä aiheellisena 10 §:n muuttamista.
4. Laki ampuma-aselain 17 §:n muuttamisesta
17 §. Soveltamisalaa koskevat poikkeukset.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi
uusi 12 kohta, jossa säädettäisiin ampuma-aselain
ja rikosoikeusapulainsäädännön
keskinäisestä suhteesta.
Eduskunnassa samanaikaisesti käsiteltävänä olevassa
hallituksen esityksessä HE 92/2003 vp ehdotetaan
myös uuden 12 kohdan lisäämistä pykälään.
Tässä uusi 12 kohta koskee ampuma-aselain ja Napoli
II -yleissopimukseen liittyvän lainsäädännön
keskinäistä suhdetta.
Ehdotuksissa on siten kysymys eri asioista. Kummankin muutoksen
ehdotetaan tulevan voimaan valtioneuvoston asetuksella. Tällöin
ei voida ennakoida, kumpi muutoksista tulee ensin voimaan. Sen seurauksena
näiden kahden uuden kohdan yhteensovittaminen samaan luetteloon on
mahdotonta.
Jotta toista näistä laeista ei tarvitsisi
muuttaa jälkimmäisen voimaantuloa varten, lakivaliokunta
ehdottaa 17 §:n muuttamista siten, että pykälään
ehdotetaan uuden 12 kohdan sijaan lisättäväksi
uusi 2 momentti, joka sisällöltään
vastaa ehdotettua 12 kohtaa. Silloin Napoli II -yleissopimukseen
liittyvä ampuma-aselain muutos voidaan hyväksyä tuon
esityksen mukaisena.
Johtolause.
Valiokunnan edellä ehdottaman muutoksen johdosta myös
johtolausetta on tarkistettava.