Perustelut

Vesiliikennejuopumuksen promillerajan laskeminen ammattimaisessa vesiliikenteessä

Hallituksen esityksessä on kyse vesiliikennejuopumusta koskevan rikoslain säännöksen muuttamisesta niin, että veren alkoholipitoisuuden rangaistavuuden raja laskettaisiin ammattimaisessa vesiliikenteessä nykyisestä 1,0 promillesta 0,5 promilleen. Muutoksen taustalla on kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) nk. STCW-yleissopimus (SopS 22/1984), jota on vuonna 2010 muutettu määräämällä aluksen päällikölle, päällystölle sekä turvallisuustehtäviä hoitavalle henkilökunnalle 0,5 promillen alkoholiraja. Hallituksen esityksen tarkoituksena on saattaa Suomen lainsäädäntö vastaamaan yleissopimukseen tehtyä alkoholirajaa koskevaa lisäystä. Yleissopimuksen alkoholirajat koskevat kansainvälisiä kauppa-aluksia, mutta hallituksen esityksessä alkoholiraja esitetään laskettavaksi myös kansallisen vesiliikenteen osalta. Lakivaliokunta puoltaa Suomen lainsäädännön muuttamista siten, että se vastaa yleissopimuksen velvoitteita.

Vesiliikennejuopumuksen promillerajan yleinen laskeminen

Hallituksen esityksen lähtökohdat

Hallituksen esityksen valmistelussa on pohdittu myös vesiliikennejuopumuksen rajan yleistä laskemista 0,5 promilleen, mutta tätä ei ole päädytty ehdottamaan, koska valmistelussa ei tullut esiin painavaa perustetta muutoksen tekemiseen. Hallituksen esityksessä ratkaisua perustellaan ensinnäkin sillä, että veneiden määrän ja veneilyn suosion kasvusta huolimatta vesiliikenteen turvallisuus on viimeisen 30 vuoden aikana parantunut merkittävästi. Venekantaan suhteutettuna kuolleiden määrä on laskenut 90 %. Esityksessä todetaan myös, että suurimmassa osassa vesiliikenteen kuolemantapauksista on kysymys selvästi rangaistavuuden rajan ylittäneestä, vahvasta yli kahden promillen humalatilasta. Lisäksi hallituksen esityksen perusteluissa katsotaan, että promillerajan yleisen laskemisen puolesta on esitetty lähinnä periaatteellisia sekä sellaisia näkökohtia, joita ei pidetä rikoslain säätämisen kannalta erityisen painavina.

Esityksen valmistelussa on pohdittu myös vesiliikennejuopumuksen promillerajan laskemista aluksen koon taikka nopeuden perusteella. Tätä ei kuitenkaan ole päädytty ehdottamaan, sillä on arvioitu, että aluksen koko tai nopeus ei yksistään kerro aluksen vesiliikenteelle tuottamasta vaarasta.

Hallituksen esityksen käsittely valiokunnassa

Lakivaliokunnan hallituksen esityksestä kuulemien asiantuntijoiden näkemykset vesiliikennejuopumuksen yleisen promillerajan laskemisesta ovat olleet erisuuntaisia. Osa on kannattanut hallituksen esityksessä valittua ratkaisua pitää yleinen raja nykyisessä yhdessä promillessa, kun taas eräät ovat kannattaneet yleisen rajan laskemista 0,5 promilleen. Lisäksi on tuotu esiin, että jos vesiliikennejuopumuksen rajaa alennettaisiin, tulisi sitä soveltaa erityisesti isokokoisiin tai nopeisiin huviveneisiin.

Kuten esityksestä ilmenee, vesiliikennejuopumuksessa suojeltava oikeushyvä on liikenneturvallisuus. Eri tutkimuksista ilmenee, että tieliikenteessä liikenneonnettomuuteen joutumisen todennäköisyys kasvaa eksponentiaalisesti veren alkoholipitoisuuden noustessa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vesiliikennejuopumuksen rangaistuskäytäntöä koskevan selvityksen mukaan vesiliikennejuopumuksen tyyppitapauksissa kyse on ajosta varsin vahvassa 1,5—2 promillen humalassa. Toisaalta myös lievempien tapausten valvonnalla on lakivaliokunnan näkemyksen mukaan merkitystä yleisen vesiliikenneturvallisuuden kannalta.

Valiokunta on esityksen valiokuntakäsittelyn aikana pyytänyt sekä oikeusministeriöltä että sisäasiainministeriöltä arviota siitä, millaisia vaikutuksia vesiliikennejuopumuksen rangaistavuuden rajan laskemisella yleisesti 0,5 promilleen mahdollisesti olisi tapausten määrään sekä poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinlaitoksen resursseihin.

Oikeusministeriön lisäselvityksen mukaan ratsiatutkimuksissa puhallutetuista veneilijöistä noin 2 % on viime vuosina ylittänyt yhden promillen rajan. Niitä, jotka puhalsivat 0,5—0,99 promillea, on ollut noin 5 %. Oikeusministeriön käsityksen mukaan promillerajan laskeminen 0,5 promilleen kaksinkertaistaisi kyseisten rikosten määrän. Näin uusia rikoksia, jotka käsiteltäisiin poliisissa, syyttäjälaitoksessa ja tuomioistuinlaitoksessa, tulisi noin 400 kappaletta. Koska oikeusministeriön arvion mukaan yksi uusi rikosjuttu maksaisi noin 1 200—1 700 euroa, vesiliikenteen promillerajan lasku aiheuttaisi vuosittain kustannuksia noin 0,5—0,7 miljoonaa euroa.

Sisäasiainministeriö puolestaan arvioi, että jos promillerajaa yleisesti laskettaisiin, osa 0,5—0,99 promillen humalatilassa venettä ohjaavista ei jatkossa enää ajaisi samassa humalatilassa, koska teko olisi kielletty. Toisaalta sisäasiainministeriön mukaan mahdollinen lainmuutos ei välttämättä johtaisi automaattisesti viranomaisten tietoon tulleiden rikosten määrän suureen lisääntymiseen, koska poliisin tietoon tulleiden vesiliikennejuopumusten määrä on varsin alhainen ja valvontaresurssit vaikuttavat kiinnijääneiden määrään. Sisäasiainministeriöltä saadusta selvityksestä myös ilmenee, että yksi venepartio pystyy käsittelemään vain yhden tapauksen kerrallaan. Vesiliikennejuopumustapauksen käsittelyyn osallistuu myös mahdollinen maapartio, joka kuljettaa epäillyn tarkkuusalkometri- tai verikokeeseen ja mahdollisesti tekee rikosilmoituksen. Myös epäillyn kuulustelu ja esitutkinnan saattaminen loppuun vie henkilöresursseja. Sisäasiainministeriö kuitenkin kaiken kaikkiaan arvioi, että myös alempaa promillerajaa voitaisiin valvoa ilman resurssilisäystä tai hankittavia tarkkuusalkometrejä.

Lakivaliokunta toteaa, että edellä esitetyt arviot promillerajan yleisen laskun vaikutuksista ovat erisuuntaisia. Poissuljettua ei siten ole, etteikö muutoksella voisi olla resurssivaikutuksia nykyisessä rikosasian käsittelyssä. Vesiliikennejuopumustapausten käytännön valvonnan kannalta ongelmallista on valiokunnan mielestä se, että yhden venepartion aika on nykyisin sidottu yhteen vesiliikennejuopumustapaukseen kerrallaan ja yhden tapauksen käsittely voi viedä kaiken kaikkiaan lähes kaksi tuntia.

Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan vesiliikennejuopumustapausten käsittelyä käytännössä olisikin tärkeää yksinkertaistaa ja nopeuttaa. Promillerajasta riippumatta poliisilla ja rajavartiolaitoksella tulisi olla käytettävissään tehokkaan valvonnan kannalta riittävästi sellaisia mittareita, joilla veren alkoholipitoisuus voitaisiin luotettavasti todeta ilman, että kuljettajaa tarvitsee tuoda maihin mittauksiin. Tämä vähentäisi merkittävästi vesiliikennejuopumustapausten selvittämiseen kuluvaa aikaa. Poliisille hankittujen siirrettävien tarkkuusalkometrien (50 kpl) määrä ei valiokunnan saaman tiedon mukaan riitä siihen, että niitä laajasti sijoitetaan poliisiveneisiin. Kun poliisilla ja rajavartiolaitoksella ei ole veneissä tarkkuusalkometrejä, myös maissa olevien partioiden käyttötarve jatkoselvittelyssä lisääntyy.

Vesiliikennejuopumustapausten käsittelyä voisi valiokunnan näkemyksen mukaan nopeuttaa ja yksinkertaistaa myös se, jos lieviin vesiliikennejuopumustapauksiin olisi käytettävissä kevennetty menettely, joka mahdollistaisi sen, ettei kaikkia tapauksia tarvitsisi viedä täysimääräiseen rikosprosessiin syyttäjän ja tuomioistuinten käsiteltäviksi. Tällä hetkellä esimerkiksi rangaistusmääräysmenettely ei ole käytettävissä vesiliikennejuopumustapauksissa.

Edellä esitetyn perusteella valiokunta katsoo, että vesiliikennejuopumuksen rangaistavuuden rajan mahdollisen yleisen laskemisen yhteydessä voisi olla perusteltua tehdä muitakin menettelyä keventäviä muutoksia. Koska niitä ei voida tässä yhteydessä riittävästi pohtia, muutosta ei ole perusteltua toteuttaa nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen pohjalta ja sen eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että vesiliikennejuopumuksen rangaistavuuden rajan yleistä laskemista 0,5 promilleen arvioidaan jatkossa selvittämällä muun muassa mahdollisuudet tehdä samalla muita muutoksia, jotka keventäisivät viranomaisten työmäärää ja vähentäisivät tapausten selvittämiseen kuluvaa aikaa, kuten mahdollisuudet lisätä poliisin ja rajavartiolaitoksen käytettävissä olevien tarkkuusalkometrien määrää ja laajentaa esimerkiksi rangaistusmääräysmenettelyn käyttöönottoa. Arviointi on perusteltua tehdä, kun nyt tehtävästä lainmuutoksesta on saatu käytännön kokemuksia. Näin voidaan samalla arvioida, aiheuttavatko eri vesiliikennemuodoille esityksen myötä sovellettavat eri rajat käytännössä tulkinta- ja soveltamisongelmia.

Lakivaliokunta korostaa lisäksi, että vesiliikenteen turvallisuutta on tärkeää parantaa myös muin kuin lainsäädännön keinoin. Keskeisessä asemassa ovat muun muassa valistus sekä kuljettajien merimiestaitojen parantaminen.

Alle yhden promillen humalatila

Vesiliikennejuopumuksesta voidaan jo nykyisin tuomita myös se, jonka kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten turvallisuudelle. Alle yhden promillen humalatila voi siten edellä mainituissa tilanteissa johtaa rangaistusvastuuseen.

Edellä tarkoitettua lainkohtaa sovelletaan kuitenkin käytännössä harvoin, sillä tapaukset karsiutuvat pois rikosprosessista poliisin tai syyttäjän päätöksellä. Oikeuskäytäntöä ei siten ole muodostunut. Saadun selvityksen mukaan kyse on käytännössä siitä, ettei näyttöä suorituskyvyn huonontumisesta ole ollut. Toisaalta on tuotu esiin, että kyse voi olla myös siitä, että vesiliikennejuopumussäännöstä sovelletaan tältä osin käytännössä hyvin kaavamaisesti juuri säännöksessä edellytettyjen seikkojen arvioimiseen liittyvien näyttövaikeuksien vuoksi. Toisin sanoen tapaukset voivat karsiutua pois rikosprosessista pelkästään sillä perusteella, että kuljettajan humalatila on yhden promillen tuntumassa.

Lakivaliokunta painottaa, että sellaisissa tapauksissa, joissa kuljettajan humalatila on lähellä yhden promillen rajaa, vesiliikennejuopumusta koskevaa rangaistussäännöstä ei sovelleta kaavamaisesti, vaan kuljettajan kykyä ja olosuhteita todella arvioidaan. Jos kuljettajan kyky on käytännössä huonontunut, toimenpiteistä ei voi luopua. Kuljettajan kyvyn arvioinnissa huomiota tulee kiinnittää muun muassa kuljettajan ajotapaan ja ajonopeuteen sekä aluksen laatuun. Lakivaliokunta pitää myös tärkeänä, että jatkossa selvitetään tarkemmin, minkä vuoksi säännöstä sovelletaan harvoin, ja arvioidaan, olisiko säännöksen soveltamisesta tarpeen antaa vesiliikenteen valvontaa suorittaville viranomaisille käytännön ohjeistusta ja tulisiko siihen kiinnittää myös koulutuksessa huomiota.

Rajanveto ammattimaisen vesiliikenteen ja muun veneilyn välillä

Hallituksen esityksen myötä vesiliikennejuopumusta koskevaan rangaistussäännökseen sisältyy jatkossa kaksi eri promillerajaa: ammattimaisen vesiliikenteen osalta noudatetaan 0,5 promillen rajaa ja muun vesiliikenteen osalta 1 promillen rajaa. Kun kyse on rangaistavuuden alasta, on tärkeää, että vesiliikennejuopumusta koskevassa rangaistussäännöksessä on riittävän selkeästi ja tarkkarajaisesti säännelty siitä, milloin alempi promilleraja tulee sovellettavaksi.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee muun muassa, että uusi ammattimaisen vesiliikenteen promilleraja koskee kaikkea Suomen aluevesillä liikkuvaa ammattimaista rahti- ja henkilöliikennettä. Ammattiliikenteeseen luetaan lastin ja matkustajien kuljetukset, mutta uudet säännökset koskisivat myös esimerkiksi hinaajia, jäänmurtajia ja meripelastusaluksia. Sääntelyn piiriin kuuluvat myös liikennöivät ravintolalaivat, miehitettynä vuokratut alukset sekä kuntien ja valtion omistamat alukset ja ammattiveneet.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevien seikkojen lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että alemman promillerajan soveltamisen kannalta keskeistä on aluksen tai veneen käyttötarkoitus vesiliikennejuopumuksen tekohetkellä eli se, käytetäänkö alusta tai venettä tuolloin ammattimaiseen vesiliikenteeseen. Ratkaisevaa ei siten valiokunnan näkemyksen mukaan ole se, että alusta tai venettä voidaan käyttää ammattimaiseen vesiliikenteeseen, jos sitä ei edellä tarkoitettuna aikana käytetä kyseiseen tarkoitukseen.

Lakialoite

Edellä esitettyyn viitaten lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan vesiliikennejuopumuksen promillerajan laskemista 0,5 promilleen ammattimaisessa vesiliikenteessä hallituksen esityksessä esitetyin tavoin. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että lakialoite LA 4/2011 vp vesiliikennejuopumuksen rangaistavuuden rajan laskemisesta yleisesti 0,5 promilleen hylätään. Edellä todetuin tavoin valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että vesiliikennejuopumuksen rangaistavuuden rajan yleistä laskemista arvioidaan jatkossa selvittämällä muun muassa mahdollisuudet lisätä poliisin ja rajavartiolaitoksen käytettävissä olevien tarkkuusalkometrien määrää ja laajentaa esimerkiksi rangaistusmääräysmenettelyn käyttöönottoa.