Yleisperustelut
Yleistä
Ehdotetulla lainsäädännöllä perustetaan
uusi lupajärjestelmä oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia
(jäljempänä oikeudenkäyntiasiamies) varten.
Jatkossa oikeudenkäyntiasiamiehenä yleisissä tuomioistuimissa
voi toimia yleensä vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja
tai luvan saanut oikeudenkäyntiasiamies. Lupajärjestelmä ehdotetaan
ulotettavaksi myös hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa
hallinto-oikeudessa käsiteltäviin lastensuojeluasioihin.
Lisäksi avustajapakko otetaan käyttöön
korkeimpaan oikeuteen tehtävissä tuomiovirhekantelua
ja tuomion purkamista koskevissa ylimääräisen
muutoksenhaun hakemuksissa.
Uudistuksen päätavoitteena on oikeudenkäyntien
asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten
parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa nostamalla.
Uudistuksen myötä kaikki oikeudenkäyntiasiamiehet
saatetaan ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piiriin.
Lisäksi lupajärjestelmän piiriin kuuluvien
oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusehtoja tiukennetaan
jonkin verran nykyisestä. Uusi lupajärjestelmä ei koske
asianajajia eikä julkisia oikeusavustajia, joiden kelpoisuusehdot
ovat nykyisellään riittävät
ja jotka jo ovat ammattieettisten velvollisuuksien ja
valvonnan piirissä.
Valiokunta toteaa, että prosessin asettamiin laatuvaatimuksiin
ja kuluttajansuojaa koskeviin näkökohtiin yleisissä tuomioistuimissa
käsiteltävissä asioissa kiinnitettiin
huomiota jo vuonna 2002 toteutetun oikeudenkäyntiasiamiesten
kelpoisuusvaatimusten tiukennusta tarkoittaneen uudistuksen yhteydessä (HE 82/2001 vp — LaVM
22/2001 vp). Sittemmin tuomioistuinlaitoksen
kehittämiskomitea on tarkastellut syitä, joiden
vuoksi oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevaa sääntelyä tulisi
komitean mielestä arvioida uudelleen ja tiukentaa
kelpoisuusvaatimuksia yleisissä tuomioistuimissa (Komiteanmietintö 2003:3).
Komitean mukaan tavoitteena tulisi olla, että toisen asiaa
voi ajaa tuomioistuimessa vain ammatillisesti pätevä ja
ammattieettisesti moitteeton asiamies, jonka toiminta on itsenäisen
ja riippumattoman valvonta- tai kurinpitoelimen kontrollin alaista.
Oikeudenkäyntiasiamiesten toimintaympäristö — tuomioistuimet
ja syyttäjälaitos — on ollut viime vuosina
merkittävien uudistusten kohteena. Siten on perusteltua
tarkastella myös oikeudenkäyntiasiamiehiä,
heille asetettavia vaatimuksia sekä heidän toimintaansa
koskevia säännöksiä. Hallituksen
esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa
selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen
sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin. Lisäksi valiokunta ehdottaa
hyväksyttäväksi neljä uutta
lakiehdotusta uudistuksesta johtuvien lakiteknisten viittausten
huomioonottamiseksi.
Luvan myöntämisen edellytykset
Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista ehdotetun
lain 2 §:ssä säädetään
oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuusedellytyksistä.
Kun hakija täyttää luvan myöntämisen edellytykset,
lupa oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana
toimimiseen on myönnettävä hänelle.
Lupahakemusta ei voi hylätä tarkoituksenmukaisuusperusteilla.
Kelpoisuusehdot tiukentuvat jonkin verran nykyisestä siten,
että oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetään
oikeustieteellisen tutkinnon suorittamisen lisäksi riittävää perehtyneisyyttä oikeudenkäyntiasiamiehen
ja -avustajan tehtäviin. Perehtyneisyyden voi saavuttaa
työkokemuksen kautta tai suorittamalla asianajajatutkinnon.
Riittävä perehtyneisyys on esimerkiksi henkilöllä,
joka on suorittanut tuomioistuinharjoittelun tai toiminut
vähintään vuoden ajan syyttäjän
tehtävissä. Riittävä perehtyneisyys
on myös henkilöllä, joka lakimiestutkinnon
suorittamisen jälkeen on toiminut vähintään
vuoden ajan muussa oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan
tehtävään perehdyttävässä työssä. Tällainen
voi olla esimerkiksi avustavan lakimiehen työ asianajo-
tai lakiasiaintoimistossa silloin, kun siihen säännönmukaisesti
kuuluu oikeudenkäyntiasioihin liittyvää avustamista. Lisäksi
edellytetään, että henkilö on
rehellinen ja sopiva oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan
tehtävään ja ettei hän ole konkurssissa
eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu.
Valiokunta pitää oikeudenkäyntiasiamieheltä vaadittavia
kelpoisuusehtoja asianmukaisina ja perusteltuina. Esityksen tarkoituksena
on nimenomaan nostaa oikeudenkäyntiasiamiesten työn
laatutasoa ja siten parantaa asianosaisten oikeusturvaa ja asianmukaisen
oikeudenhoidon edellytyksiä. Valiokunnan mielestä kelpoisuusehtoja
ei ole syytä lieventää esitetystä.
Valiokunta ei toisaalta myöskään näe
aihetta tiukentaa esitettyjä kelpoisuusehtoja, vaan pitää niitä riittävinä muutoksina
nykytilaan nähden. Huomattava kelpoisuusehtojen tiukentaminen
saattaisi esimerkiksi vaikeuttaa alalle pääsyä.
Tässä yhteydessä valiokunta myös
toteaa, että oikeusministeriö on vahvistanut asianajajatutkinnon
tutkintojärjestyksen muutoksen, jota sovelletaan 1.3.2011
järjestettäviin asianajajatutkintoihin. Uuden
tutkintojärjestyksen mukaan asianajajatutkintoon voi ilmoittautua
oikeusnotaarin tutkinnon suorittanut henkilö.
Siten oikeustieteen maisterin tutkintoa opiskeleva henkilö voi
oikeusnotaarin tutkinnon suoritettuaan jo opiskeluaikana suorittaa
asianajajatutkinnon ja oikeustieteen maisteriksi valmistuttuaan
välittömästi hakea tässä tarkoitettua
lupaa.
Oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien velvollisuudet
Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista ehdotetun
lain 8 §:ssä säädetään
lupajärjestelmän piiriin kuuluvien oikeudenkäyntiasiamiesten ammattieettisistä velvollisuuksista.
Ehdotuksen mukaan oikeudenkäyntiasiamiehen tulee rehellisesti
ja tunnollisesti täyttää hänelle
uskotut oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan
tehtävät. Lisäksi pykälässä luetellaan
oikeudenkäyntiasiamiehen omaan asiakkaaseen, asiakkaan vastapuoleen,
viranomaisiin ja asiakkaan vastapuolen asiamieheen liittyvät
keskeisimmät velvollisuudet. Muista kuin luettelossa nimenomaisesti
mainituista velvollisuuksista, kuten myös velvollisuuksien
tarkemmasta sisällöstä, on mahdollista
hakea johtoa asianajajia velvoittavasta hyvästä asianajajatavasta
sekä sitä koskevasta soveltamiskäytännöstä.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että esityksen
nimenomaisena tarkoituksena on säätää oikeudenkäyntiasiamiehille
oma velvollisuuksia koskeva säännös sen
sijaan, että esimerkiksi viitattaisiin Suomen Asianajajaliiton
hyväksymiin hyvää asianajajatapaa koskeviin
ohjeisiin. Esityksen perusteluissa (s. 19) mainituista
syistä valiokunta pitää esityksessä omaksuttua
sääntelyratkaisua perusteltuna. Luvan saaneet
oikeudenkäyntiasiamiehet ovat puheena olevan 8 §:n
nojalla velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä velvollisuuksia
kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat nykyisin.
Luvan saaneiden oikeudenkäyntiasiamiesten tulee noudattaa
laissa säädettyjä velvollisuuksiaan
hoitaessaan oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan
tehtäviä. Näihin sisältyvät
paitsi varsinainen edustaminen ja esiintyminen tuomioistuimessa,
myös esimerkiksi oikeudenkäyntiä valmistelevat
toimet, kuten asianosaisen avustaminen rikosasian esitutkinnassa.
Oikeudenkäyntiasiamiehen tehtäviin liittymättömien
oikeudellisten palvelujen tarjoaminen ei sisälly velvollisuuden
piiriin. Oikeudenkäyntiasiamies on kuitenkin velvollinen
noudattamaan 8 §:ssä säädettyjä velvollisuuksia
sellaisessa muussa tehtävässä, jonka
hän on saanut tuomioistuimen määräyksen
perusteella tai johon hänet on määrätty oikeusapulaissa
(257/2002) tarkoitetuksi avustajaksi.
Tällainen muu tehtävä voi olla esimerkiksi
tuomioistuimen määräykseen perustuvan pesänjakajan
tehtävän hoitaminen.
Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että oikeudenkäyntiasiamiehen
velvoite noudattaa mainitussa 8 §:ssä säädettyjä velvollisuuksiaan ei
koske vain niitä asioita, joissa häneltä edellytetään
tässä tarkoitettua lupaa, vaan hänen
tulee noudattaa niitä kaikissa hoitamissaan oikeudenkäyntiasiamiehen
ja -avustajan tehtävissä. Valiokunnan mielestä ei
ole ajateltavissa, että esimerkiksi ns. summaarisessa riita-asiassa,
jossa oikeudenkäyntiasiamieheltä ei edellytetä tässä tarkoitettua
lupaa, velvoite noudattaa mainittuja velvollisuuksia syntyisi vasta,
jos hänen hoitamansa asia muuttuu kesken prosessin vastaajan kiistämisen
johdosta riitaiseksi.
Oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien toiminnan
valvonta
Luvan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana
toimimiseen myöntää valtioneuvoston asettama
oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Oikeudenkäyntiasiamiesten
toimintaa valvovat edellä mainittu oikeudenkäyntiavustajalautakunta,
Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta
sekä valtioneuvoston oikeuskansleri. Johdonmukaisesti sen
kanssa, mitä edellä on todettu oikeudenkäyntiasiamiehen velvollisuuksista,
valvonta koskee ainoastaan hänen toimintaansa oikeudenkäyntiasiamiehen ja
-avustajan tehtävässä, tuomioistuimen
määräykseen perustuvassa tehtävässä ja
oikeusapulaissa tarkoitetun avustajan tehtävässä.
Esityksen mukaan oikeudenkäyntiasiamiehet ovat oikeuskanslerin
valvonnan alaisia vastaavasti kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat ovat
jo nykyisin. Oikeuskanslerilla on oikeus panna valvonta-asia vireille,
jos hän katsoo, että oikeudenkäyntiasiamies
laiminlyö velvollisuutensa. Oikeudenkäyntiasiamies
on velvollinen antamaan oikeuskanslerille ne tiedot ja selvitykset,
jotka ovat tarpeen tälle valvontatehtävän suorittamiseksi.
Valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan
valvonta perustuu pääsääntöisesti
kanteluihin. Kantelujen käsitteleminen ja ratkaiseminen
kuuluvat lähtökohtaisesti valvontalautakunnalle.
Valvontalautakunta voi määrätä kurinpidollisena
seuraamuksena huomautuksen tai varoituksen. Vakavimmista rikkeistä voi
seurata enintään 15 000 euron seuraamusmaksu
tai luvan peruuttaminen, joista päättää oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Valvonta-asian ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla Helsingin
hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista
annetun lain (496/1958) mukaiset valitukset.
Asianajajaliitosta erotetulle tai lupansa menettäneelle
voidaan myöntää uusi lupa aikaisintaan
kolmen vuoden kuluttua.
Valiokunta on pohtinut oikeudenkäyntiasiamiehen valvontamenettelyn
erilaisia järjestämistapoja. Valiokunnan mielestä esitettyä valvontarakennetta
voidaan puoltaa ottaen huomioon esityksen lähtökohta,
jonka mukaan oikeudenkäyntiasiamiehet ovat velvollisia
noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin
asianajajat ja julkiset oikeusavustajat. Ehdotukset valvontalautakunnan
roolista ja muutoksenhaun järjestämisestä yhdenmukaisesti
asianajajia ja julkisia oikeusavustajia koskevien valvonta-asioiden
kanssa ovat perusteltuja yhteneväisen ratkaisukäytännön
turvaamisen kannalta. Valiokunta pitää kuitenkin
tarpeellisena, että valvonnan toimivuutta seurataan ja arvioidaan,
tuleeko järjestelmää jatkossa kehittää.
Kun valvontalautakunnalle annetaan oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevia
valvontatehtäviä, on tarpeellista, että valvontalautakunnan
riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta
vahvistetaan. Esityksessä ehdotetaankin, että valvontalautakunnan
kokoonpanoa laajennetaan ja että siihen otetaan jäseniksi
asianajajien ja laissa tarkemmin määriteltyjen
muiden lakimiesten lisäksi myös luvan saaneita
oikeudenkäyntiasiamiehiä. Tässä yhteydessä on
syytä tähdentää, että valvontalautakunnan
jäsenet toimivat tehtävässään
tuomarin vastuulla ja asioita valmistelevan valvontayksikön
toimihenkilöihin sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta
koskevia säännöksiä. Lisäksi valvonta-asioiden
käsittelyn järjestämiseen liittyvä yksi
periaatteellinen lähtökohta on se, että valvonta-asioiden
ohjautuminen valvontalautakunnan eri jaostojen kesken tapahtuu tuomioistuinten
tapaan sattumanvaraisesti, jolloin etukäteen ei ole tiedossa,
ketkä tiettyä valvonta-asiaa käsittelevät.
Myös tämä osaltaan turvaa käsittelyn
objektiivisuutta.
Ottaen huomioon, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiasiamiesten
osuus valvontalautakunnan jäsenistöstä on
suhteellisen pieni — kaksi kahdestatoista jäsenestä — heidän
asemaansa on kuitenkin syytä vahvistaa. Sopusoinnussa sen edellä mainitun
periaatteellisen lähtökohdan kanssa, että asiat
jakautuvat jaostojen kesken sattumanvaraisesti, voidaan pitää järjestelyä, jossa
oikeudenkäyntiasiamiestä koskevaa valvonta-asiaa
käsiteltäessä puheenjohtajana valvontalautakunnan
jaostossa toimii aina muu kuin asianajajakuntaan kuuluva jäsen.
Valiokunta ehdottaa jäljempänä 1. lakiehdotuksen
11 §:n täydentämistä tätä tarkoittavalla
säännöksellä.
Poikkeukset lupajärjestelmästä yleisissä tuomioistuimissa
käsiteltävissä asioissa
Lupajärjestelmä yleisissä tuomioistuimissa
käsiteltävissä asioissa on lähtökohtaisesti
yleinen. Lupajärjestelmä koskee kaikkia yleisiä tuomioistuimia
ja kaikkia niissä käsiteltäviä asiaryhmiä,
jollei jonkin asiaryhmän osalta ole toisin säädetty.
Merkitystä ei siten ole esimerkiksi sillä, onko
henkilön toiminta ammattimaista vai satunnaista, sillä myös
yksittäinen asia on hoidettava ammattitaitoisesti.
Lupajärjestelmän ulkopuolelle esitetään
rajattavaksi asianosaiseen työ- tai virkasuhteessa olevat
oikeudenkäyntiasiamiehet sekä työmarkkinajärjestöjen
palveluksessa olevat lakimiehet. Esityksen perusteluissa todetuista
syistä (s. 17 ja 18) valiokunta pitää rajauksia
perusteltuina.
Asian valiokuntakäsittelyn yhteydessä on noussut
esiin kysymys siitä, tulisiko lakiin sisältyvä poikkeus
työ- ja virkasuhteessa olevista asiamiehistä ulottaa
koskemaan myös samassa konsernissa tai yritysryhmässä työskenteleviä lakimiehiä.
Valiokunta toteaa esityksen lähtökohtana olevan,
että lupajärjestelmän toteuttaminen
yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa
on vahva pääsääntö ja
että kynnys pääsäännöstä poikkeamisille
asettuu tästä syystä varsin korkealle.
Järjestelmä on kaikkien toimijoiden kannalta sitä selkeämpi,
mitä vähemmän poikkeuksia on.
Ehdotusta työ- ja virkasuhteessa olevasta asiamiehestä on
esityksessä perusteltu muun ohessa sillä, että työntekijä on
joka tapauksessa työnantajan valvonnan alainen ja että työnantaja on
vastuussa työntekijän mahdollisesti aiheuttamasta
vahingosta. Valiokunnan käsityksen mukaan kumpikaan mainituista
perusteista ei välttämättä sovellu
läheskään kaikkiin eri yritysryhmittymiin.
Tämän vuoksi edellä tarkoitettua konsernilakimiespoikkeusta
ei valiokunnan mielestä voida asiallisesti samastaa esityksessä ehdotettuun
työ- ja virkasuhteessa olevia asiamiehiä koskevaan
poikkeukseen.
Samassa konsernissa tai yritysryhmässä työskenteleviä koskevaan
poikkeukseen liittyisi myös käytännön
ongelmia. Edes osakeyhtiölain (624/2006)
mukaisen konserniaseman selvittäminen ja määrittely
ei valiokunnan käsityksen mukaan aina ole yksinkertaista.
Tuomioistuimilla on velvollisuus viran puolesta kontrolloida se, että asianomainen
oikeudenkäyntiasiamies on kelpoinen toimimaan asiamiehenä.
Jo tähän nähden on syytä pyrkiä välttämään
kovin tulkinnanvaraisia säännöksiä tai
säännöksiä, jotka edellyttävät
laajaa asiantilan selvittämistä.
Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi voimassa olevasta
pelkkään sukulaisuussuhteeseen perustuvasta oikeudesta
toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Valiokunta katsoo,
että lähisukulaista tai aviopuolisoa koskevan
poikkeuksen säilyttämiselle ei nyky-yhteiskunnassa
ole enää riittäviä perusteita,
ja säännöksestä luopumista voidaan
siten pitää perusteltuna.
Ehdotus merkitsee myös sitä, että lähiomainen
ei ilman säädettyä lupaa voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä,
vaikka hän olisi lakimies. Käytännössä voi
syntyä kohtuuttomalta tuntuvia tilanteita esimerkiksi silloin,
kun oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö omaa
asiaa ajaessaan edustaisi samalla myös puolisoaan ja lapsiaan
esimerkiksi yhteistä asuntoa koskevassa riita-asiassa.
Vastaavanlainen tilanne voisi syntyä myös
esimerkiksi jakamattomassa kuolinpesässä pesän
osakkaiden kesken.
Valiokunta pitää edellä mainittuja
näkökohtia ymmärrettävinä.
Lupaedellytyksen väljentäminen siten, että laissa
annettaisiin edellä kuvatun tyyppisissä tilanteissa
oikeus oikeudenkäyntiasiamiehenä toimimiseen muullekin
lakimiehelle kuin asianajajalle, julkiselle oikeusavustajalle tai
luvan saaneelle oikeudenkäyntiasiamiehelle, ei kuitenkaan
ole aivan ongelmaton. Valiokunta viittaa siihen, mitä edellä on
todettu lupajärjestelmän ehdottomasta pääsäännöstä ja tulkinnanvaraisten
poikkeusten välttämisestä. Selvää ei
myöskään ole se, missä määrin
tällaiselle säännökselle olisi
todellista tarvetta. Varsin monet yksinkertaiset tuomioistuinasiat
voidaan nykyään käsitellä pelkästään
kirjallisessa menettelyssä, jolloin ei ole tarvetta asiamiehen käyttämiseen.
Istuntokäsittelyä vaativat asiat ovat taas usein
riitaisia, jolloin aviopuolison tai lähisukulaisen ei välttämättä ole
mahdollista toimia puolisonsa taikka vanhempansa tai lapsensa asiamiehenä jo
erilaisten intressiristiriitojen vuoksi. Mainitut riitaiset asiat
ovat usein myös siinä määrin
vaativia, että ne yleensä annetaan ammatikseen
asianajoa harjoittavan asiamiehen hoidettavaksi. Lisäksi
voidaan myös todeta, että kelpoisuusehdot täyttävä lähiomainen
voi tarvittaessa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä hankittuaan
laissa säädetyn luvan. Valiokunta ei näin
ollen pidä mainitunlaisen poikkeuksen säätämistä tässä yhteydessä aiheellisena.
Myös esimerkiksi sellainen peruste, joka mahdollistaisi
lupaedellytyksestä poikkeamisen silloin, kun kysymys olisi
satunnaisesta asianajosta, olisi valiokunnan mielestä tulkinnanvarainen.
Lisäksi tuomioistuimen voisi olla mahdotonta kontrolloida
sitä, milloin kyse on vain satunnaisesta asiamiehenä toimimisesta.
Valiokunnan näkemyksen mukaan myös se, että lupajärjestelmästä poikkeaminen
mahdollistettaisiin tuomioistuimen harkintaan perustuvalla
päätöksellä, olisi käytännössä edellä kuvatuista
syistä ongelmallinen ja voisi etenkin laajemmin käytettynä merkitä tuomioistuimille
huomattavaa
lisärasitetta. Seurauksena voisi myös olla, että ensin
käytäisiin oikeutta — mahdollisesti eri
muutoksenhakuasteissa — siitä esikysymyksestä,
kuka voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Tämä ei
olisi linjassa järjestelmän selkeyttä ja
oikeudenhoidon parantamista koskevien tavoitteiden kanssa.
Valiokunta puoltaa siten sääntelyä ehdotetussa
muodossaan. Järjestelmän toimivuutta on kuitenkin
hyvä myös näiltä osin seurata.
Saatujen kokemusten perusteella voidaan myöhemmin arvioida
mahdollisia kehittämistarpeita.
Selvyyden vuoksi valiokunta vielä toteaa, että ehdotettu
lainsäädäntö ei tarkoita sitä,
ettei kelpoisuusvaatimukset täyttävän
oikeudenkäyntiasiamiehen rinnalla voisi käyttää erityisasiantuntemusta
tai kielitaitoa edellyttävissä asioissa henkilöä,
joka ei ole asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut
oikeudenkäyntiasiamies. Tällainen menettely on
mahdollinen jo nykyisen lain mukaan.
Lupajärjestelmän soveltaminen hallintolainkäytössä
Valiokunta pitää tarpeellisena lupajärjestelmän käyttöönottoa
hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäviin
lastensuojeluasioihin. Lasten huostaanottoa ja muuta lastensuojelua
koskevissa asioissa oikeusturvavaatimukset ovat korostuneita. Asioiden
laatu edellyttää myös asianosaisten asiamiehiltä ja avustajilta
oikeudellista ammattitaitoa ja ammattieettistä toimintaa.
Lisäksi vuoden 2008 alusta voimaantulleella lastensuojelulailla
uudistettiin päätöksentekojärjestelmää siten,
että tahdonvastaisia huostaanottoasioita koskevat päätökset
tehdään kuntatason sijasta ensivaiheessa hallinto-oikeuksissa.
Korkein hallinto-oikeus muuttui samalla näissä asioissa
ensimmäiseksi ja ainoaksi muutoksenhakuasteeksi.
Valiokunnan mielestä käsillä olevan
uudistuksen tavoitteet oikeusturvan ja oikeudenhoidon parantamisesta
ovat tärkeitä hallintolainkäytössä laajemminkin.
Uudistustarpeiden arvioimisessa on kuitenkin kysymys käytännön toiminnan
kannalta suurista ja periaatteellisesti merkittävistä asioista,
jotka edellyttävät huolellista harkintaa. Siten
niitä on luontevaa arvioida esimerkiksi vireillä olevien
hallintolainkäytön kehittämistä koskevien
valmisteluhankkeiden yhteydessä.
Lainsäädännön voimaantulo
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotetun
lainsäädännön on tarkoitus tulla
voimaan vasta vuoden 2013 alusta. Voimaantuloajankohtaa voidaan
kuitenkin pitää perusteltuna ottaen huomioon tarvittavaan
alemmanasteiseen sääntelyyn, tietojärjestelmän
kehittämiseen, oikeudenkäyntiavustajalautakunnan
perustamiseen ja muihin täytäntöönpanotoimiin
vaadittava aika. Valiokunta tähdentää,
että uudistuksen täytäntöönpanemiseksi
tulee huolehtia myös asianmukaisista voimavaroista.