Yleisperustelut

Yleistä

Ehdotetulla lainsäädännöllä perustetaan uusi lupajärjestelmä oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia (jäljempänä oikeudenkäyntiasiamies) varten. Jatkossa oikeudenkäyntiasiamiehenä yleisissä tuomioistuimissa voi toimia yleensä vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiasiamies. Lupajärjestelmä ehdotetaan ulotettavaksi myös hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäviin lastensuojeluasioihin. Lisäksi avustajapakko otetaan käyttöön korkeimpaan oikeuteen tehtävissä tuomiovirhekantelua ja tuomion purkamista koskevissa ylimääräisen muutoksenhaun hakemuksissa.

Uudistuksen päätavoitteena on oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa nostamalla. Uudistuksen myötä kaikki oikeudenkäyntiasiamiehet saatetaan ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piiriin. Lisäksi lupajärjestelmän piiriin kuuluvien oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusehtoja tiukennetaan jonkin verran nykyisestä. Uusi lupajärjestelmä ei koske asianajajia eikä julkisia oikeusavustajia, joiden kelpoisuusehdot ovat nykyisellään riittävät ja jotka jo ovat ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piirissä.

Valiokunta toteaa, että prosessin asettamiin laatuvaatimuksiin ja kuluttajansuojaa koskeviin näkökohtiin yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa kiinnitettiin huomiota jo vuonna 2002 toteutetun oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusvaatimusten tiukennusta tarkoittaneen uudistuksen yhteydessä (HE 82/2001 vp — LaVM 22/2001 vp). Sittemmin tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea on tarkastellut syitä, joiden vuoksi oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevaa sääntelyä tulisi komitean mielestä arvioida uudelleen ja tiukentaa kelpoisuusvaatimuksia yleisissä tuomioistuimissa (Komiteanmietintö 2003:3). Komitean mukaan tavoitteena tulisi olla, että toisen asiaa voi ajaa tuomioistuimessa vain ammatillisesti pätevä ja ammattieettisesti moitteeton asiamies, jonka toiminta on itsenäisen ja riippumattoman valvonta- tai kurinpitoelimen kontrollin alaista.

Oikeudenkäyntiasiamiesten toimintaympäristö — tuomioistuimet ja syyttäjälaitos — on ollut viime vuosina merkittävien uudistusten kohteena. Siten on perusteltua tarkastella myös oikeudenkäyntiasiamiehiä, heille asetettavia vaatimuksia sekä heidän toimintaansa koskevia säännöksiä. Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin. Lisäksi valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi neljä uutta lakiehdotusta uudistuksesta johtuvien lakiteknisten viittausten huomioonottamiseksi.

Luvan myöntämisen edellytykset

Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista ehdotetun lain 2 §:ssä säädetään oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuusedellytyksistä. Kun hakija täyttää luvan myöntämisen edellytykset, lupa oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimiseen on myönnettävä hänelle. Lupahakemusta ei voi hylätä tarkoituksenmukaisuusperusteilla.

Kelpoisuusehdot tiukentuvat jonkin verran nykyisestä siten, että oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetään oikeustieteellisen tutkinnon suorittamisen lisäksi riittävää perehtyneisyyttä oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtäviin. Perehtyneisyyden voi saavuttaa työkokemuksen kautta tai suorittamalla asianajajatutkinnon. Riittävä perehtyneisyys on esimerkiksi henkilöllä, joka on suorittanut tuomioistuinharjoittelun tai toiminut vähintään vuoden ajan syyttäjän tehtävissä. Riittävä perehtyneisyys on myös henkilöllä, joka lakimiestutkinnon suorittamisen jälkeen on toiminut vähintään vuoden ajan muussa oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään perehdyttävässä työssä. Tällainen voi olla esimerkiksi avustavan lakimiehen työ asianajo- tai lakiasiaintoimistossa silloin, kun siihen säännönmukaisesti kuuluu oikeudenkäyntiasioihin liittyvää avustamista. Lisäksi edellytetään, että henkilö on rehellinen ja sopiva oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään ja ettei hän ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu.

Valiokunta pitää oikeudenkäyntiasiamieheltä vaadittavia kelpoisuusehtoja asianmukaisina ja perusteltuina. Esityksen tarkoituksena on nimenomaan nostaa oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa ja siten parantaa asianosaisten oikeusturvaa ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytyksiä. Valiokunnan mielestä kelpoisuusehtoja ei ole syytä lieventää esitetystä. Valiokunta ei toisaalta myöskään näe aihetta tiukentaa esitettyjä kelpoisuusehtoja, vaan pitää niitä riittävinä muutoksina nykytilaan nähden. Huomattava kelpoisuusehtojen tiukentaminen saattaisi esimerkiksi vaikeuttaa alalle pääsyä.

Tässä yhteydessä valiokunta myös toteaa, että oikeusministeriö on vahvistanut asianajajatutkinnon tutkintojärjestyksen muutoksen, jota sovelletaan 1.3.2011 järjestettäviin asianajajatutkintoihin. Uuden tutkintojärjestyksen mukaan asianajajatutkintoon voi ilmoittautua oikeusnotaarin tutkinnon suorittanut henkilö. Siten oikeustieteen maisterin tutkintoa opiskeleva henkilö voi oikeusnotaarin tutkinnon suoritettuaan jo opiskeluaikana suorittaa asianajajatutkinnon ja oikeustieteen maisteriksi valmistuttuaan välittömästi hakea tässä tarkoitettua lupaa.

Oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien velvollisuudet

Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista ehdotetun lain 8 §:ssä säädetään lupajärjestelmän piiriin kuuluvien oikeudenkäyntiasiamiesten ammattieettisistä velvollisuuksista. Ehdotuksen mukaan oikeudenkäyntiasiamiehen tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävät. Lisäksi pykälässä luetellaan oikeudenkäyntiasiamiehen omaan asiakkaaseen, asiakkaan vastapuoleen, viranomaisiin ja asiakkaan vastapuolen asiamieheen liittyvät keskeisimmät velvollisuudet. Muista kuin luettelossa nimenomaisesti mainituista velvollisuuksista, kuten myös velvollisuuksien tarkemmasta sisällöstä, on mahdollista hakea johtoa asianajajia velvoittavasta hyvästä asianajajatavasta sekä sitä koskevasta soveltamiskäytännöstä. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että esityksen nimenomaisena tarkoituksena on säätää oikeudenkäyntiasiamiehille oma velvollisuuksia koskeva säännös sen sijaan, että esimerkiksi viitattaisiin Suomen Asianajajaliiton hyväksymiin hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin. Esityksen perusteluissa (s. 19) mainituista syistä valiokunta pitää esityksessä omaksuttua sääntelyratkaisua perusteltuna. Luvan saaneet oikeudenkäyntiasiamiehet ovat puheena olevan 8 §:n nojalla velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä velvollisuuksia kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat nykyisin.

Luvan saaneiden oikeudenkäyntiasiamiesten tulee noudattaa laissa säädettyjä velvollisuuksiaan hoitaessaan oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtäviä. Näihin sisältyvät paitsi varsinainen edustaminen ja esiintyminen tuomioistuimessa, myös esimerkiksi oikeudenkäyntiä valmistelevat toimet, kuten asianosaisen avustaminen rikosasian esitutkinnassa. Oikeudenkäyntiasiamiehen tehtäviin liittymättömien oikeudellisten palvelujen tarjoaminen ei sisälly velvollisuuden piiriin. Oikeudenkäyntiasiamies on kuitenkin velvollinen noudattamaan 8 §:ssä säädettyjä velvollisuuksia sellaisessa muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella tai johon hänet on määrätty oikeusapulaissa (257/2002) tarkoitetuksi avustajaksi. Tällainen muu tehtävä voi olla esimerkiksi tuomioistuimen määräykseen perustuvan pesänjakajan tehtävän hoitaminen.

Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että oikeudenkäyntiasiamiehen velvoite noudattaa mainitussa 8 §:ssä säädettyjä velvollisuuksiaan ei koske vain niitä asioita, joissa häneltä edellytetään tässä tarkoitettua lupaa, vaan hänen tulee noudattaa niitä kaikissa hoitamissaan oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävissä. Valiokunnan mielestä ei ole ajateltavissa, että esimerkiksi ns. summaarisessa riita-asiassa, jossa oikeudenkäyntiasiamieheltä ei edellytetä tässä tarkoitettua lupaa, velvoite noudattaa mainittuja velvollisuuksia syntyisi vasta, jos hänen hoitamansa asia muuttuu kesken prosessin vastaajan kiistämisen johdosta riitaiseksi.

Oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien toiminnan valvonta

Luvan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimiseen myöntää valtioneuvoston asettama oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Oikeudenkäyntiasiamiesten toimintaa valvovat edellä mainittu oikeudenkäyntiavustajalautakunta, Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta sekä valtioneuvoston oikeuskansleri. Johdonmukaisesti sen kanssa, mitä edellä on todettu oikeudenkäyntiasiamiehen velvollisuuksista, valvonta koskee ainoastaan hänen toimintaansa oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävässä, tuomioistuimen määräykseen perustuvassa tehtävässä ja oikeusapulaissa tarkoitetun avustajan tehtävässä.

Esityksen mukaan oikeudenkäyntiasiamiehet ovat oikeuskanslerin valvonnan alaisia vastaavasti kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat ovat jo nykyisin. Oikeuskanslerilla on oikeus panna valvonta-asia vireille, jos hän katsoo, että oikeudenkäyntiasiamies laiminlyö velvollisuutensa. Oikeudenkäyntiasiamies on velvollinen antamaan oikeuskanslerille ne tiedot ja selvitykset, jotka ovat tarpeen tälle valvontatehtävän suorittamiseksi.

Valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan valvonta perustuu pääsääntöisesti kanteluihin. Kantelujen käsitteleminen ja ratkaiseminen kuuluvat lähtökohtaisesti valvontalautakunnalle. Valvontalautakunta voi määrätä kurinpidollisena seuraamuksena huomautuksen tai varoituksen. Vakavimmista rikkeistä voi seurata enintään 15 000 euron seuraamusmaksu tai luvan peruuttaminen, joista päättää oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Valvonta-asian ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain (496/1958) mukaiset valitukset. Asianajajaliitosta erotetulle tai lupansa menettäneelle voidaan myöntää uusi lupa aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua.

Valiokunta on pohtinut oikeudenkäyntiasiamiehen valvontamenettelyn erilaisia järjestämistapoja. Valiokunnan mielestä esitettyä valvontarakennetta voidaan puoltaa ottaen huomioon esityksen lähtökohta, jonka mukaan oikeudenkäyntiasiamiehet ovat velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat. Ehdotukset valvontalautakunnan roolista ja muutoksenhaun järjestämisestä yhdenmukaisesti asianajajia ja julkisia oikeusavustajia koskevien valvonta-asioiden kanssa ovat perusteltuja yhteneväisen ratkaisukäytännön turvaamisen kannalta. Valiokunta pitää kuitenkin tarpeellisena, että valvonnan toimivuutta seurataan ja arvioidaan, tuleeko järjestelmää jatkossa kehittää.

Kun valvontalautakunnalle annetaan oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevia valvontatehtäviä, on tarpeellista, että valvontalautakunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta vahvistetaan. Esityksessä ehdotetaankin, että valvontalautakunnan kokoonpanoa laajennetaan ja että siihen otetaan jäseniksi asianajajien ja laissa tarkemmin määriteltyjen muiden lakimiesten lisäksi myös luvan saaneita oikeudenkäyntiasiamiehiä. Tässä yhteydessä on syytä tähdentää, että valvontalautakunnan jäsenet toimivat tehtävässään tuomarin vastuulla ja asioita valmistelevan valvontayksikön toimihenkilöihin sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Lisäksi valvonta-asioiden käsittelyn järjestämiseen liittyvä yksi periaatteellinen lähtökohta on se, että valvonta-asioiden ohjautuminen valvontalautakunnan eri jaostojen kesken tapahtuu tuomioistuinten tapaan sattumanvaraisesti, jolloin etukäteen ei ole tiedossa, ketkä tiettyä valvonta-asiaa käsittelevät. Myös tämä osaltaan turvaa käsittelyn objektiivisuutta.

Ottaen huomioon, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiasiamiesten osuus valvontalautakunnan jäsenistöstä on suhteellisen pieni — kaksi kahdestatoista jäsenestä — heidän asemaansa on kuitenkin syytä vahvistaa. Sopusoinnussa sen edellä mainitun periaatteellisen lähtökohdan kanssa, että asiat jakautuvat jaostojen kesken sattumanvaraisesti, voidaan pitää järjestelyä, jossa oikeudenkäyntiasiamiestä koskevaa valvonta-asiaa käsiteltäessä puheenjohtajana valvontalautakunnan jaostossa toimii aina muu kuin asianajajakuntaan kuuluva jäsen. Valiokunta ehdottaa jäljempänä 1. lakiehdotuksen 11 §:n täydentämistä tätä tarkoittavalla säännöksellä.

Poikkeukset lupajärjestelmästä yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa

Lupajärjestelmä yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa on lähtökohtaisesti yleinen. Lupajärjestelmä koskee kaikkia yleisiä tuomioistuimia ja kaikkia niissä käsiteltäviä asiaryhmiä, jollei jonkin asiaryhmän osalta ole toisin säädetty. Merkitystä ei siten ole esimerkiksi sillä, onko henkilön toiminta ammattimaista vai satunnaista, sillä myös yksittäinen asia on hoidettava ammattitaitoisesti.

Lupajärjestelmän ulkopuolelle esitetään rajattavaksi asianosaiseen työ- tai virkasuhteessa olevat oikeudenkäyntiasiamiehet sekä työmarkkinajärjestöjen palveluksessa olevat lakimiehet. Esityksen perusteluissa todetuista syistä (s. 17 ja 18) valiokunta pitää rajauksia perusteltuina.

Asian valiokuntakäsittelyn yhteydessä on noussut esiin kysymys siitä, tulisiko lakiin sisältyvä poikkeus työ- ja virkasuhteessa olevista asiamiehistä ulottaa koskemaan myös samassa konsernissa tai yritysryhmässä työskenteleviä lakimiehiä. Valiokunta toteaa esityksen lähtökohtana olevan, että lupajärjestelmän toteuttaminen yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa on vahva pääsääntö ja että kynnys pääsäännöstä poikkeamisille asettuu tästä syystä varsin korkealle. Järjestelmä on kaikkien toimijoiden kannalta sitä selkeämpi, mitä vähemmän poikkeuksia on.

Ehdotusta työ- ja virkasuhteessa olevasta asiamiehestä on esityksessä perusteltu muun ohessa sillä, että työntekijä on joka tapauksessa työnantajan valvonnan alainen ja että työnantaja on vastuussa työntekijän mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Valiokunnan käsityksen mukaan kumpikaan mainituista perusteista ei välttämättä sovellu läheskään kaikkiin eri yritysryhmittymiin. Tämän vuoksi edellä tarkoitettua konsernilakimiespoikkeusta ei valiokunnan mielestä voida asiallisesti samastaa esityksessä ehdotettuun työ- ja virkasuhteessa olevia asiamiehiä koskevaan poikkeukseen.

Samassa konsernissa tai yritysryhmässä työskenteleviä koskevaan poikkeukseen liittyisi myös käytännön ongelmia. Edes osakeyhtiölain (624/2006) mukaisen konserniaseman selvittäminen ja määrittely ei valiokunnan käsityksen mukaan aina ole yksinkertaista. Tuomioistuimilla on velvollisuus viran puolesta kontrolloida se, että asianomainen oikeudenkäyntiasiamies on kelpoinen toimimaan asiamiehenä. Jo tähän nähden on syytä pyrkiä välttämään kovin tulkinnanvaraisia säännöksiä tai säännöksiä, jotka edellyttävät laajaa asiantilan selvittämistä.

Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi voimassa olevasta pelkkään sukulaisuussuhteeseen perustuvasta oikeudesta toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Valiokunta katsoo, että lähisukulaista tai aviopuolisoa koskevan poikkeuksen säilyttämiselle ei nyky-yhteiskunnassa ole enää riittäviä perusteita, ja säännöksestä luopumista voidaan siten pitää perusteltuna.

Ehdotus merkitsee myös sitä, että lähiomainen ei ilman säädettyä lupaa voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä, vaikka hän olisi lakimies. Käytännössä voi syntyä kohtuuttomalta tuntuvia tilanteita esimerkiksi silloin, kun oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö omaa asiaa ajaessaan edustaisi samalla myös puolisoaan ja lapsiaan esimerkiksi yhteistä asuntoa koskevassa riita-asiassa. Vastaavanlainen tilanne voisi syntyä myös esimerkiksi jakamattomassa kuolinpesässä pesän osakkaiden kesken.

Valiokunta pitää edellä mainittuja näkökohtia ymmärrettävinä. Lupaedellytyksen väljentäminen siten, että laissa annettaisiin edellä kuvatun tyyppisissä tilanteissa oikeus oikeudenkäyntiasiamiehenä toimimiseen muullekin lakimiehelle kuin asianajajalle, julkiselle oikeusavustajalle tai luvan saaneelle oikeudenkäyntiasiamiehelle, ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton. Valiokunta viittaa siihen, mitä edellä on todettu lupajärjestelmän ehdottomasta pääsäännöstä ja tulkinnanvaraisten poikkeusten välttämisestä. Selvää ei myöskään ole se, missä määrin tällaiselle säännökselle olisi todellista tarvetta. Varsin monet yksinkertaiset tuomioistuinasiat voidaan nykyään käsitellä pelkästään kirjallisessa menettelyssä, jolloin ei ole tarvetta asiamiehen käyttämiseen. Istuntokäsittelyä vaativat asiat ovat taas usein riitaisia, jolloin aviopuolison tai lähisukulaisen ei välttämättä ole mahdollista toimia puolisonsa taikka vanhempansa tai lapsensa asiamiehenä jo erilaisten intressiristiriitojen vuoksi. Mainitut riitaiset asiat ovat usein myös siinä määrin vaativia, että ne yleensä annetaan ammatikseen asianajoa harjoittavan asiamiehen hoidettavaksi. Lisäksi voidaan myös todeta, että kelpoisuusehdot täyttävä lähiomainen voi tarvittaessa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä hankittuaan laissa säädetyn luvan. Valiokunta ei näin ollen pidä mainitunlaisen poikkeuksen säätämistä tässä yhteydessä aiheellisena.

Myös esimerkiksi sellainen peruste, joka mahdollistaisi lupaedellytyksestä poikkeamisen silloin, kun kysymys olisi satunnaisesta asianajosta, olisi valiokunnan mielestä tulkinnanvarainen. Lisäksi tuomioistuimen voisi olla mahdotonta kontrolloida sitä, milloin kyse on vain satunnaisesta asiamiehenä toimimisesta.

Valiokunnan näkemyksen mukaan myös se, että lupajärjestelmästä poikkeaminen mahdollistettaisiin tuomioistuimen harkintaan perustuvalla päätöksellä, olisi käytännössä edellä kuvatuista syistä ongelmallinen ja voisi etenkin laajemmin käytettynä merkitä tuomioistuimille huomattavaa lisärasitetta. Seurauksena voisi myös olla, että ensin käytäisiin oikeutta — mahdollisesti eri muutoksenhakuasteissa — siitä esikysymyksestä, kuka voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Tämä ei olisi linjassa järjestelmän selkeyttä ja oikeudenhoidon parantamista koskevien tavoitteiden kanssa.

Valiokunta puoltaa siten sääntelyä ehdotetussa muodossaan. Järjestelmän toimivuutta on kuitenkin hyvä myös näiltä osin seurata. Saatujen kokemusten perusteella voidaan myöhemmin arvioida mahdollisia kehittämistarpeita.

Selvyyden vuoksi valiokunta vielä toteaa, että ehdotettu lainsäädäntö ei tarkoita sitä, ettei kelpoisuusvaatimukset täyttävän oikeudenkäyntiasiamiehen rinnalla voisi käyttää erityisasiantuntemusta tai kielitaitoa edellyttävissä asioissa henkilöä, joka ei ole asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiasiamies. Tällainen menettely on mahdollinen jo nykyisen lain mukaan.

Lupajärjestelmän soveltaminen hallintolainkäytössä

Valiokunta pitää tarpeellisena lupajärjestelmän käyttöönottoa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäviin lastensuojeluasioihin. Lasten huostaanottoa ja muuta lastensuojelua koskevissa asioissa oikeusturvavaatimukset ovat korostuneita. Asioiden laatu edellyttää myös asianosaisten asiamiehiltä ja avustajilta oikeudellista ammattitaitoa ja ammattieettistä toimintaa. Lisäksi vuoden 2008 alusta voimaantulleella lastensuojelulailla uudistettiin päätöksentekojärjestelmää siten, että tahdonvastaisia huostaanottoasioita koskevat päätökset tehdään kuntatason sijasta ensivaiheessa hallinto-oikeuksissa. Korkein hallinto-oikeus muuttui samalla näissä asioissa ensimmäiseksi ja ainoaksi muutoksenhakuasteeksi.

Valiokunnan mielestä käsillä olevan uudistuksen tavoitteet oikeusturvan ja oikeudenhoidon parantamisesta ovat tärkeitä hallintolainkäytössä laajemminkin. Uudistustarpeiden arvioimisessa on kuitenkin kysymys käytännön toiminnan kannalta suurista ja periaatteellisesti merkittävistä asioista, jotka edellyttävät huolellista harkintaa. Siten niitä on luontevaa arvioida esimerkiksi vireillä olevien hallintolainkäytön kehittämistä koskevien valmisteluhankkeiden yhteydessä.

Lainsäädännön voimaantulo

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotetun lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan vasta vuoden 2013 alusta. Voimaantuloajankohtaa voidaan kuitenkin pitää perusteltuna ottaen huomioon tarvittavaan alemmanasteiseen sääntelyyn, tietojärjestelmän kehittämiseen, oikeudenkäyntiavustajalautakunnan perustamiseen ja muihin täytäntöönpanotoimiin vaadittava aika. Valiokunta tähdentää, että uudistuksen täytäntöönpanemiseksi tulee huolehtia myös asianmukaisista voimavaroista.