Yksityiskohtaiset perustelut

1. Esitutkintalaki

3 luku. Esitutkinnan toimittamisen yleiset säännökset

8 §. Ulkomailla tehty rikos.

Pykälän 1 momentin säännökset ovat uusia verrattuna voimassa olevaan esitutkintalakiin. Ehdotuksen mukaan esitutkintaviranomainen voi tutkia ulkomailla tehdyksi epäillyn rikoksen, jos rikokseen rikoslain 1 luvun säännösten nojalla voidaan soveltaa Suomen lakia ja jos esitutkinnan toimittaminen Suomessa on tutkinnallisista syistä ja rikosvastuun toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaista.

Pykälän perustelujen (s. 184/I) mukaan syyttäjällä on tärkeä asema arvioitaessa sitä, käynnistetäänkö ulkomailla tehdyksi epäiltyä rikosta koskeva esitutkinta Suomessa. Tällaisten rikosten tutkinnan käynnistämisen voi katsoa kuuluvan 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisen yhteistyövelvollisuuden piiriin. Tämä näkökohta korostuu tapauksissa, joissa rikoslain 1 luvun 12 §:n nojalla tarvitaan valtakunnansyyttäjän syytemääräys. Esitutkintayhteistyö ei tässä yhteydessä tarkoita sitä, että esitutkintaviranomaisen olisi oltava tältä osin yhteydessä suoraan Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Vaikka mainittu rikoslain pykälä koskee syytteen nostamista, on sillä merkitystä myös esitutkinnan käynnistämisen suhteen. Tarkoituksenmukaista ei ole tutkia asiaa, jossa syytemääräystä ei kuitenkaan tultaisi antamaan.

Itse pykälästä ei kuitenkaan käy ilmi rikoslain 1 luvun 12 §:n merkitys. Asian selventämiseksi on valiokunnan mielestä aiheellista, että pykälässä säädetään syyttäjän osallistumisesta päätöksentekoon. Koska syyttämiselle tuomioistuimessa tarvitaan syytemääräys, on syyttäjän kanta asiassa ratkaiseva. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa 1 momentin toiseksi virkkeeksi lisättäväksi säännöksen, jonka mukaan syyttäjä päättää tällaisessa tapauksessa esitutkinnan aloittamisesta.

Esitykseen sisältyvän pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukaan kansainvälisestä yhteistyöstä rikosten selvittämiseksi säädetään laissa erikseen. Lakiteknisen selkeyden vuoksi valiokunta ehdottaa, että mainittu säännös siirretään pykälän uudeksi 3 momentiksi.

4 luku. Esitutkintaperiaatteet ja esitutkintaan osallistuvien oikeudet

9 §. Henkilön asema esitutkinnassa.

Ehdotuksen mukaan, kun henkilöön kohdistetaan esitutkintatoimenpiteitä, hänelle on mahdollisimman nopeasti ilmoitettava hänen asemansa esitutkinnassa. Tällainen ilmoittamisvelvollisuus koskee myös asemassa tapahtuneita muutoksia.

Henkilön aseman määrittämisessä voi tulla vastaan rajanvetotilanteita, jotka liittyvät henkilön asemaan rikoksesta epäiltynä, todistajana tai kuultavana. Tällaisia tilanteita silmällä pitäen pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että henkilöä voidaan kohdella esitutkinnassa kuultavana, jos hänen asemansa on epäselvä. Valiokunta toteaa, että tällaisen henkilön kuulemisessa on noudatettava varovaisuutta. Perustelujen (s. 197/II) mukaan vähäisenkin rikosepäilyn tapauksissa on syytä katsoa henkilö epäillyksi, koska mainittuun asemaan liittyy oikeus olla myötävaikuttamatta kyseisen rikoksen selvittämiseen, mistä säädettäisiin 4 luvun 3 §:ssä. Epäillyn asemaan liittyy lukuisia muitakin oikeuksia. Jos henkilöä ei epäselvissä tapauksissa kohdella epäiltynä ja jos rikosepäilyjen vahvistumisen myötä henkilöstä tulee kuitenkin rikoksesta epäilty, hänen todistajana antamansa lausumat voivat olla asian selvittämisen ja epäillyn oikeuksien toteutumisen kannalta ongelmallisia. Valiokunta on voimassa olevaa esitutkintalakia säädettäessä katsonut, että tällaiseen lausumaan kohdistuu hyödyntämiskielto eli että se on jätettävä esitutkintapöytäkirjan ulkopuolelle (LaVM 9/1986 vp).

Valiokunnan näkemyksen mukaan kuultavana kuulemista tulee käyttää vain, jos se on ennen aseman selviämistä välttämätöntä jonkin esitutkinnassa selvitettävän asian (1 luvun 2 §) selvittämiseksi. Tällöin on yleensä jokin kiireellinen rikostutkinnallinen syy. Lähtökohtana on se, että henkilön kuulemista tulisi lykätä, kunnes hänen asemansa selviää, jotta hänen oikeutensa esitutkinnassa tulevat turvatuiksi.

12 §. Esitutkinnan käsittelykieli.

Pykälässä säädetään esitutkinnassa käytettävästä kielestä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kuulovammaisia ja puhevammaisia henkilöitä koskevan tulkkauksen järjestämisestä ehdotetaan säädettäväksi ainoastaan pykälän 4 momentissa, joka koskee muita kuin suomen-, ruotsin- ja saamenkielisiä henkilöitä. Pykälän 2 momentissa säädetään oikeudesta käyttää suomen tai ruotsin kieltä. Lähtökohtana tulee kuitenkin olla, että kielelliset oikeudet toteutuvat säännösten mukaisina myös kuulovammaisten ja puhevammaisten kohdalla. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että 4 momentin viimeinen virke siirretään uudeksi 5 momentiksi siten muutettuna, että se koskee sekä 2 että 4 momentissa tarkoitettuja tapauksia. Myös näissä tilanteissa on kysymys valtion kustannuksella tapahtuvasta tulkkauksesta. Oikeudesta käyttää saamen kieltä esitutkinnassa säädetään saamen kielilaissa (1086/2003).

Laissa ei esitetä säädettäväksi oikeudesta käyttää esteetöntä tulkkia. Kuten perusteluissa todetaan, mahdollisuuksien mukaan esitutkinnassa on kuitenkin pyrittävä siihen, että tulkkina käytetään henkilöä, joka ei ole asiaan tai asianosaiseen sellaisessa suhteessa, että hänen puolueettomuutensa vaarantuu asian selvittämistä tai asianosaisen oikeuksia vaarantavalla tavalla. Valiokunta tähdentää myös korkealaatuisen tulkkauksen merkitystä. Lokakuun 20 päivänä 2010 on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä (2010/64/EU). Direktiivi koskee myös kuulo- tai puhevaikeuksista kärsiviä ihmisiä. Direktiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä vielä varmistetaan, että Suomen lainsäädäntö vastaa direktiivin asettamia velvoitteita.

Lakivaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota viittomakielen asemaan. Viittomakielen on mahdollisesti ajateltu sisältyvän jo 4 momentin ilmaisuun "käyttää kieltä, jota hän ymmärtää ja osaa puhua riittävästi". Valiokunta pitää kuitenkin aiheellisena, että momenttiin lisätään erillinen säännös viittomakielisen oikeudesta käyttää viittomakieltä esitutkinnassa.

13 §. Asiakirjan kääntäminen.

Pykälän 1 momentin mukaan asian kannalta olennainen esitutkinta-aineistoon kuuluva asiakirja tai sen osa on käännettävä 12 §:ssä tarkoitetulle asianosaisen käyttämälle kielelle, jos kääntäminen on tulkkauksesta huolimatta tarpeen asianosaisen oikeuden valvomiseksi. Tämä koskee kaikkia niitä kieliä, joita asianosaisella on 12 §:n mukaan oikeus käyttää, mukaan lukien viittomakieli, jota koskevan erillisen säännöksen lisäämistä valiokunta on edellä ehdottanut.

15 §. Asianosaisjulkisuus esitutkinnassa.

Ehdotetun 1 momentin mukaan asianosaisella on esitutkinnan aloittamisen jälkeen oikeus saada tieto esitutkintaan johtaneista ja esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista. Pykälän 2 momentin mukaan tiedonsaantioikeutta voidaan rajoittaa vain, jos tietojen antamisesta on haittaa asian selvittämiselle tai jos on muusta lainsäädännöstä johtuva este tietojen antamiselle.

Säännöksessä täsmennetään nykyiseen lakiin verrattuna sitä, että tiedonsaantioikeus koskee esitutkinnan aloittamisen jälkeistä aikaa ja myös esitutkintaan johtaneita seikkoja. Tämä selkeyttää asianosaisen tiedonsaantioikeuden ulottuvuutta.

Jos jotakin seikkaa ei anneta asianosaisen tietoon ja jos kysymys ei ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisesta tapauksesta, kielteisestä päätöksestä tehdään 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukainen kirjallinen esitutkintapäätös. Ratkaisusta voidaan kannella päätöksentekijän esimiehelle tai laillisuusvalvojalle tai asia voidaan toimittaa syyttäjän käsiteltäväksi. Esitutkintapäätökseen liittyviä oikeussuojakeinoja käsitellään jäljempänä 11 luvun 1 §:n yhteydessä. Jos tapaukseen sovelletaan viranomaisten toiminnasta annettua lakia, viranomaisen päätöksestä haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

5 luku. Esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyö

1 §. Ilmoitus syyttäjälle.

Pykälässä säädetään esitutkintaviranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa sille tutkittavaksi tulleesta asiasta syyttäjälle.

Pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukaan esitutkinta- ja syyttäjäviranomaiset päättävät yhdessä ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvista rikoksista niille kuuluvan toimivallan perusteella. Perusteluista ilmenee, että yhteisellä päätöksenteolla on tarkoitus varmistaa se, että ilmoitettavien rikosten määrittelyssä otetaan tasapuolisesti huomioon esitutkintaviranomaisiin ja syyttäjäviranomaisiin liittyviä rikostutkinnallisia, viranomaisvoimavaroihin ja viranomaisten tehtävänkuvaan liittyviä näkökohtia. Virkkeessä mainitulla toimivallalla tarkoitetaan laista johdettavissa olevaa yleistä ohjeiden tai määräysten antamista koskevaa valtuutta.

Perustelujen mukaan ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien rikosten rajaamista koskevan säännöksen tarkoituksena on korostaa sitä, että ohjeistuksella voidaan yhtenäistää käytäntö koko valtakunnan alueella määrittelemällä tarkemmin ne rikokset, joista ilmoitus syyttäjälle on tarpeen tehdä. Valtakunnansyyttäjänvirasto (VKS:2008:2) ja sisäasiainministeriö (SM-2008-01595/Ri-2) ovat antaneet yhtenäiset ohjeet syyttäjälle ilmoitettavista rikosasioista. Valtakunnansyyttäjänviraston ohje on voimassa toistaiseksi ja sisäasiainministeriön ohje 1.5.2008—30.4.2013.

Valiokunnan käsityksen mukaan valtakunnalliset ohjeistukset ovat omiaan turvaamaan yhtenäisen käytännön koko maassa. Niissä myös voidaan yksittäistä lakipykälää laajemmin käsitellä ilmoittamista harkittaessa merkityksellisiä asioita. Valtakunnallinen yhdenmukainen syyttäjäviranomaisten ja esitutkintaviranomaisten ohjeistus on ensisijainen verrattuna paikalliseen sopimiseen nähden. Huomioon tulee kuitenkin voida ottaa myös se, että paikallisissa olosuhteissa saattaa olla sellaista, että joistakin tietyistä rikoksista ilmoittamiseen täytyy kiinnittää huomiota lyhytaikaisesti tai jopa pitkäkestoisemminkin.

Lakitekniseltä kannalta asioiden esittämistapaa ja -järjestystä on pykälässä kuitenkin tarpeen selkeyttää. Valiokunta ehdottaa pykälää jäsenneltäväksi uudelleen siten, että ensiksi mainitaan ne tilanteet, joissa ilmoitus on tehtävä sen vuoksi, että asialla on yhteys syyttäjän tutkinnanjohtajuuteen. Tämän jälkeen mainitaan asiat, joiden ilmoittaminen tapahtuu yhteisen päätöksen tai syyttäjän pyynnön perusteella. Näin muutettuna säännökset ehdotetaan myös koottavaksi yhteen momenttiin.

3 §. Yhteistyövelvollisuus.

Pykälä koskee esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyötä. Esitutkintaviranomaisen tulee asian laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja tutkinnan edistymiseen liittyvistä seikoista ja syyttäjän on tarvittavassa määrin osallistuttava esitutkintaan. Lisäksi esitutkintaviranomaisella ja syyttäjällä on velvollisuus neuvotella esitutkintayhteistyön järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä.

Lakivaliokunta toteaa, että esitutkintayhteistyön edistäminen on uudistuksen yksi keskeisistä painopisteistä. Tehokkaalla esitutkintayhteistyöllä on mahdollista merkittävästi lyhentää koko rikosprosessin kestoa. Yhteistyövelvoitteen tarkoituksena on toisaalta se, että esitutkintaviranomainen tarvittaessa saa syyttäjältä tukea harkinnanvaraisten tai tulkinnanvaraisten kysymysten arviointia varten, ja toisaalta se, että syyttäjä tarvittavassa määrin pysyy ajan tasalla esitutkinnan etenemisen suhteen ja tarvittaessa käyttää esitutkintatoimivaltuuksiaan. Esimerkiksi talousrikoksissa on tärkeää, että tutkinnanjohtaja ja syyttäjä yhdessä arvioivat, onko esitutkinta riittävä asianmukaista syyteharkintaa ja keskitettyä pääkäsittelyä varten. Yhteistyön merkitystä on syytä korostaa myös esimerkiksi ulkomailla tehtyjen rikosten tutkinnassa. Myös perustuslakivaliokunta on lausunnossaan korostanut poliisin ja syyttäjän yhteistyön tiivistämistä.

Pykälässä tarkoitettu yhteistyö on tarpeen myös tilanteissa, joissa esitutkintaviranomainen on tehnyt ilmoituksen syyttäjälle esitutkinnan alkuvaiheessa ja joissa syyttäjä on osallistunut tai hänellä on ilmoituksen perusteella ollut ainakin mahdollisuus osallistua esitutkintaan. Erityisen tärkeää yhteistyö on sellaisissa tilanteissa, joissa esitutkinta päätettäisiin 10 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla saattamatta asiaa syyttäjän käsiteltäväksi. Jos tällaisen asian esitutkinnan aloittamisesta on aikanaan ilmoitettu syyttäjälle, valiokunnan näkemyksen mukaan esitutkintaa ei tule päättää ilman syyttäjän kuulemista Lakivaliokunta katsoo, että pykälää on aiheellista tältä osin täsmentää, ja ehdottaa pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen jälkeen lisättäväksi tätä koskevan säännöksen.

7 luku. Kuulustelut

15 §. Yhteydenotto vajaavaltaisen lailliseen edustajaan.

Pykälän 1 momentin mukaan kuulustelusta on etukäteen ilmoitettava 14 §:n 1 momentissa tarkoitetuille läsnäoloon oikeutetuille vajaavaltaisen laillisille edustajille ja ainakin yhdelle heistä on varattava tilaisuus olla läsnä kuulustelussa.

Luvun 14 §:n 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi alle 15-vuotiaan kuulusteltavan laillisen edustajan läsnäolo-oikeudesta kuulustelussa ja 2 momentissa 15 vuotta täyttäneen vajaavaltaisen kuulusteltavan laillisen edustajan läsnäolo-oikeudesta kuulustelussa. Laillisia edustajia ovat kyseisen pykälän 1 momentin mukaan huoltaja, edunvalvoja ja muu laillinen edustaja.

Selvityksen mukaan tarkoituksena on ollut, että nyt käsiteltävänä olevan 15 §:n 1 momentti nykylain mukaisesti kattaisi 14 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tapaukset. Viittauksella ainoastaan 14 §:n 1 momenttiin on pyritty välttämään se, että joudutaan toistamaan kaikki lailliset edustajat, toisin sanoen huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja. Viittaus voidaan kuitenkin tulkita virheellisesti siten, että 15 §:n 1 momentti käsittäisi vain 14 §:n 1 momentissa tarkoitetut tapaukset.

Tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttiin lisätään viittaus myös 14 §:n 2 momenttiin.

10 luku. Esitutkinnan päättäminen

1 §. Loppulausunto.

Pykälän mukaan asianosaisille on ennen esitutkinnan päättämistä varattava tilaisuus antaa esitutkintaviranomaiselle loppulausunto esitutkinta-aineiston riittävyydestä, näytön arvioinnista, oikeuskysymyksistä tai muista asian käsittelyn kannalta tärkeistä seikoista, jollei lausunnon pyytäminen ole asian laatu ja laajuus, rikoksen vähäisyys tai muut vastaavat seikat huomioon ottaen syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn kannalta ilmeisen tarpeetonta.

Pykälään sisältyvät voimassa olevaa lakia yksityiskohtaisemmat säännökset keskeisimmistä loppulausuntomenettelyn kohteena olevista seikoista. Lisäksi ehdotettuun pykälään sisältyvät muun muassa säännökset pyynnön yksilöinnistä, lausunnon merkitykseen liittyvästä harkintavelvollisuudesta, tutkinnanjohtajan päätöstoimivallasta ja syyttäjän kuulemisesta. Lakivaliokunta pitää loppulausuntomenettelyn kehittämistä yhtenä tärkeänä keinona rikosprosessin sujuvoittamiseksi ja nopeuttamiseksi. Loppulausuntomenettely kuuluu keskeisesti myös esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyön piiriin, koska syyttäjän tehtävänä on huolehtia asian riittävästä selvittämisestä esitutkinnassa ja koska loppulausuntomenettely palvelee myös syyteharkintaa.

Asian riittävää selvittämistä esitutkinnassa edistää ja asian käsittelyä nopeuttaa se, että syyttäjä kytketään riittävästi loppulausuntomenettelyyn. Pykälän 2 momentin mukaan tarvittaessa syyttäjää on kuultava loppulausuntopyynnön tarpeellisuudesta ja sisällöstä. Pykälän perustelujen mukaan (s. 234/I) loppulausunnon pyytämistä harkittaessa esitutkintaviranomaisen tulisi pääsääntöisesti olla yhteydessä syyttäjään. Loppulausuntopyyntö tulisi valmistella esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyönä niin, että syyttäjä voi vaikuttaa sen pääkäsittelyn valmistelun kannalta tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen.

Lakivaliokunnan käsityksen mukaan pykälän 2 momenttiin sisältyvä sana "tarvittaessa" sisältää sen, että syyttäjää tulee kuulla loppulausuntopyynnön tarpeellisuudesta ja sisällöstä, kun loppulausunnon pyytämistä harkitaan. Valtaosa rikoksista on ns. massarikoksia tai muuten siinä määrin rutiiniluonteisesti käsiteltäviä, että loppulausunnon pyytäminen ei tule harkittavaksi. Kun loppulausunnolla on tärkeä merkitys niin syyteharkinnan kuin tuomioistuinkäsittelyn kannalta, lakivaliokunnan näkemyksen mukaan syyttäjän kuuleminen tulee olla pääsääntö loppulausunnon pyytämistä harkittaessa.

Laissa ei ehdoteta säädettäväksi loppulausunnon antamisen määräajasta tai muuten siitä, missä ajassa lausunto olisi annettava. Yhtäältä loppulausuntomenettely ei saa tarpeettomasti pitkittää asian käsittelyä, toisaalta asian saaminen valmiimmaksi esitutkinnassa edellyttää riittävän ajan olemista lausujan käytettävissä. Asioiden tapauskohtaisten erojen vuoksi ei lakivaliokunnan mielestä ole tarkoituksenmukaista asettaa kiinteää määräaikaa tai määräajan ala- ja ylärajoja. Sääntelyä on kuitenkin edellä todetut seikat huomioon ottaen tarpeen täsmentää loppulausunnon antamiselle varattavaa aikaa koskevilta osin.

Valiokunta on edellä ehdottanut 5 luvun 3 §:ää täydennettäväksi siten, että esitutkintaviranomainen varmistaa esitutkinnan riittävyyden ennen esitutkinnan päättämistä asioissa, joissa sen luvun 1 §:n mukainen ilmoitus on tehty syyttäjälle. Periaatteessa on mahdollista, että loppulausuntomenettelyn piiriin tulee asioita, joista ei alun perin ole tehty 5 luvun 1 §:n mukaista ilmoitusta, vaan syyttäjä on aiheen myöhemmin ilmetessä kytkeytynyt mukaan asian käsittelyyn. Esitutkinnan riittävyyteen on tarpeen kiinnittää huomiota myös tässä yhteydessä.

Esityksen mukaan esitutkintaviranomaisen on loppulausunnon saatuaan harkittava, antaako lausunto aihetta esitutkinnan täydentämiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että loppulausunnosta pyydetään syyttäjän arvio. Tällöin syyttäjä voi tarvittaessa pyytää lisätutkintatoimenpiteen suorittamista 5 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla jo ennen asian siirtämistä syyteharkintaan.

Valiokunta katsoo, että pykälä on selkeyden vuoksi aiheellista jäsentää uudelleen. Valiokunnan ehdottamassa muodossa pykälän 1 momentissa säädettäisiin velvoitteesta varata asianosaiselle tilaisuus loppulausunnon antamiseen, 2 momentissa loppulausuntopyynnön yksilöimisestä, lausunnon antamiseen varattavasta ajasta ja esitutkintaviranomaisen toimivallasta harkita esitutkinnan täydentämistä sekä 3 momentissa tutkinnanjohtajan toimivallasta päättää loppulausunnon pyytämisestä ja syyttäjän kuulemisesta.

11 luku. Erinäiset säännökset

1 §. Esitutkintapäätös.

Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi esitutkintapäätöksestä. Säännös on voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Uusi sääntely on perusteluissa mainituista syistä (s. 67/I) tarpeellinen, ja se parantaa asianosaisen asemaa. Sillä, että edellytetään asianmukaisen päätöksen tekemistä ja sen saattamista asianosaisen tietoon, voidaan parantaa ratkaisujen tasoa, kun päätöksentekijä joutuu päätöstä laatiessaan samalla kiinnittämään huomiota päätöksen oikeudelliseen kestävyyteen. Päätöksen perustelut myös parantavat päätöksentekoon kohdistuvan ulkoisen kontrollin edellytyksiä.

Esityksessä ei ehdoteta yleistä muutoksenhakuoikeutta esitutkintapäätöksiin. Kuten perusteluista ilmenee, lainsäädännössä on jo nykyisin esitutkintaviranomaisen päätöksentekoa koskevia säännöksiä, joissa on otettu huomioon tiettyjä asioita koskevat sääntelytarpeet tarvittaessa muutoksenhaku mukaan lukien. Nyt ehdotettu sääntely on tarkoitettu täydentävänä koskemaan tapauksia, joissa sääntelyä ei ole muualla lainsäädännössä. Esitutkinnassa on kysymys syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin valmistelusta, minkä vuoksi asianosainen voi vedota esitutkintapäätöksiin liittyviin seikkoihin myöhemmin asian käsittelyn kuluessa. Asianosainen voi myös saattaa päätöksen tekemistä koskevan asian kanteluteitse päätöksentekijän esimiehen tai laillisuusvalvojan käsiteltäväksi. Asia voidaan saattaa myös syyttäjän käsiteltäväksi. Huomioon on otettava myös se, että esitutkinnassa tehdään suuret määrät nyt kysymyksessä olevia päätöksiä. Valiokunta katsoo, että ehdotetulla sääntelyllä voidaan turvata asianosaisen oikeussuojan tarve. Valiokunta ei näe esitutkintapäätöksen luonne huomioon ottaen yleisen muutoksenhakuoikeuden säätämistä tässä yhteydessä tarpeellisena.

Lisäksi valiokunta toteaa, että 11 luvun 3 §:n mukaan asianosaisella on oikeus saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi tutkinnanjohtajan päätös avustajan kelpoisuudesta. Tämä koskee päätöksiä, joissa tutkinnanjohtaja on katsonut, ettei avustaja täytä kelpoisuusehtoja.

3 §. Avustajan kelpoisuus.

Pykälän 1 momentin mukaan asianosaisen avustajana esitutkinnassa saa toimia asianajaja tai julkinen oikeusavustaja taikka muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpoinen. Eduskunta on 25.2.2011 hyväksynyt lain luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (HE 318/2010 vp — LaVM 40/2010 vp). Viittaus on tämän johdosta tarpeen muuttaa koskemaan kyseisessä laissa tarkoitettua luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa sekä säätää tarvittava siirtymäsäännös.

12 §. Siirtymäsäännös. (Uusi).

Valiokunta ehdottaa lakiin siirtymäsäännöstä sääntelemään sitä, mitä säännöksiä sovelletaan tämän lain voimaantullessa vireillä olevaan esitutkintaan. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan säännöksen lisäämistä pykälän 1 momentiksi.

Lisäksi valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi edellä 3 §:n yhteydessä tarpeelliseksi todetun siirtymäsäännöksen pykälän 2 momentiksi.

2. Pakkokeinolaki

2 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen

5 §. Pidättämisen edellytykset.

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos hänellä ei ole vakinaista asuntoa Suomessa ja on todennäköistä, että hän karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa.

Perustelujen (s. 248/I) mukaan ulkomaalaisen vapaus tulisi vain rajatuissa tapauksissa riistää karttamisvaaran perusteella. Henkilöä ei voida pidättää pelkästään sen perusteella, että hän asuu ulkomailla. Karttamisen todennäköisyydestä tulee esittää selvitystä. Vähimmän haitan periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisen lisäksi tulee ottaa huomioon mahdollisuudet saada epäilty yhteistoiminnassa hänen kotimaansa viranomaisten kanssa tulemaan ulkomailta osallistumaan rikosprosessiin tai tulemaan suorittamaan rangaistusta. Huomioon on otettava kansainvälistä yhteistoimintaa koskevat yleissopimukset ja muut instrumentit. Rikostutkinta on tällaisissa tapauksissa pyrittävä tekemään mahdollisimman nopeasti, jotta ulkomaalaiselle ei vapaudenriiston kautta tai muuten aiheuteta aiheetonta haittaa.

Valiokunta pitää ehdotettua sääntelyä perusteltuna. Nykyinenkään lainsäädäntö ei tosin estä sitä, että asia tarvittaessa käsitellään hyvin nopeasti. Valiokunta tähdentää, että esitutkinta- ja oikeusviranomaisten on tehtävä tiivistä yhteistyötä, kun Suomessa vailla vakinaista asuntoa oleva tavoitetaan. Näissä tilanteissa rikoksen selvittäminen on tärkeää tehdä mahdollisimman ripeästi. Valiokunta korostaa myös nopeutetun menettelyn hyödyllisyyttä tällaisissa tilanteissa.

9 §. Pidättämiseen oikeutettu virkamies.

Voimassa olevan pakkokeinolain 1 luvun 6 §:ää on muutettu 1.1.2011 voimaan tulleella lailla (1153/2010) siten, että Ahvenanmaan merivartioalueen päällikkö on poistettu pidättämiseen oikeutettujen virkamiesten joukosta. Tämä muutos on tarpeen ottaa huomioon nyt käsiteltävänä olevan uuden pakkokeinolain 2 luvun 9 §:ssä.

3 luku. Tuomioistuinmenettely vangitsemisasioissa.

1 §. Vangitsemisesta päättävä viranomainen.

Pykälän 1 momentin mukaan vangitsemisesta päättää syyteasiassa toimivaltainen tuomioistuin. Ennen syytteen nostamista pidätetyn vangitsemisesta saa päättää myös muu käräjäoikeus, jossa asian käsittely käy sopivasti päinsä. Ehdotus merkitsee muutosta nykytilaan siltä osin, että voimassa olevan lain mukaan toimivaltainen on syyteasiassa toimivaltaisen tuomioistuimen lisäksi kiinniottamispaikkakunnan tai pidätetyn säilyttämispaikkakunnan käräjäoikeus tai kiireellisissä tapauksissa muukin käräjäoikeus.

Säännöksen joustavuutta puoltavat pakkokeinoasioissa lyhyet määräajat, päivystysjärjestelyt ja pidätetyn etu. Pykälän perustelujen (s. 251/II) mukaan yleensä näitä käräjäoikeuksia, joissa käsittely käy sopivasti päinsä, olisivat juuri voimassa olevassa pykälässä mainitut kiinniottamis- tai säilyttämispaikkakunnan käräjäoikeudet. Valiokunta katsoo, että säännös parantaa kiireellisiä tilanteita koskevaa sääntelyä, kun nykyisessä laissa oleva avoin rajaus "kiireellisessä tapauksessa muukin käräjäoikeus" poistuu. Kiireellisessäkin tapauksessa tulee valita asian käsittelyn kannalta sopiva tuomioistuin. Lisäksi valiokunta tähdentää hyvän yhteistyön merkitystä tuomioistuinten ja vangitsemisvaatimuksen esittäjien kesken.

17 §. Vangitun päästäminen vapaaksi.

Ehdotettu pykälä perustuu voimassa olevaan sääntelyyn, jonka mukaan tuomioistuin päättää vangitun vapauttamisesta kaikissa tapauksissa. Pykälän 1 momentissa säädetään tilanteesta, joissa tuomioistuimen on oma-aloitteisesti määrättävä vangittu päästettäväksi vapaaksi. Pykälän 2 momentti puolestaan koskee tilanteita, joissa tuomioistuin määrää vapaaksi päästämisestä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen esityksen perusteella. Pykälän 3 momentti on voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Sen mukaan ennen kuin pidättämiseen oikeutettu virkamies tekee esitutkinnan aikana tuomioistuimelle mainitun esityksen, siitä on ilmoitettava syyttäjälle, joka voi ottaa päätettäväkseen kysymyksen esityksen tekemisestä.

Pykälän mukaan vapauttamisen tulee tapahtua heti, jos edellytyksiä vangittuna pitämiselle ei enää ole. Vapaus on korkealle arvostettava oikeushyvä, minkä vuoksi on pyrittävä sääntelyyn, jonka nojalla vangittu voidaan heti vapauttaa, kun vangittuna pitämisen edellytysten puuttuminen todetaan. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö korostaa viivytyksetöntä vapauttamista. Tuomioistuimet vapauttamisesitysten käsittelyn yhteydessä käytännössä päätyvät vangitun vapauttamiseen. Näistä syistä voidaan pitää perusteltuna, että tilanteissa, joissa vangittuna pitämisen edellytysten puuttuminen todetaan muuten kuin tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä, pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on määrättävä vangitun päästämisestä heti vapaaksi. Tämä nopeuttaa tällaisissa tapauksissa vapauttamismenettelyä verrattuna siihen, että asia tuodaan tuomioistuimeen käsiteltäväksi. Asian tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä tehdystä esityksestä vangitun vapaaksi päästäminen ei viivästy, vaikka päätöksen tekeekin tuomioistuin.

Edellä todetun vuoksi valiokunta ehdottaa 3 momentissa säädettäväksi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen velvollisuudesta määrätä vangittu päästettäväksi vapaaksi, jos edellytyksiä vangittuna pitämiseen ei enää ole. Jos kyseinen pidättämiseen oikeutettu virkamies on muu kuin syyttäjä, hänen on kuitenkin saatettava kysymys vapaaksi päästämisestä syyttäjän harkittavaksi. Syyttäjä voi näin harkita vapauttamisen vaikutuksia rikosprosessin turvaamisen kannalta.

Lisäksi pykälän 2 momenttia on tarpeen täsmentää siten, että siinä selkeästi ilmaistaan tuomioistuimen päätöksenteon koskevan tilanteita, joissa vangittuna pitämisen edellytysten puuttuminen havaitaan ja todetaan istunnossa.

Valiokunta toteaa, että vangittuna pitämisen edellytyksen poistuminen on yleensä havaittavissa jo ennen tuomioistuinkäsittelyä. Lähtökohtana tuleekin olla, että vasta istunnossa esityksestä tapahtuvaa vapauttamista käytetään vain poikkeuksellisesti istunnossa ilmi tulleiden seikkojen perusteella.

On myös huolehdittava siitä, että pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tekemästä vapauttamispäätöksestä menee ilmoitus vankeinhoitoviranomaisille ja vangitsemisasiaa käsitelleelle tuomioistuimelle sekä kaikille muillekin tahoille, jotka tiedon tarvitsevat. Ehdotetun lain 11 luvun 4 §:n 2 kohdan mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin viranomaisten yhteistoiminnasta vangitsemisasiassa. Mainittuun asetukseen on syytä sisällyttää tarvittavat säännökset ilmoituksen tekemisestä.

19 §. Muutoksenhaku.

Kuten voimassa olevan lain mukaan, myös ehdotetun pykälän mukaan vangitsemisasiassa annettuun päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla. Pääasian valituksessa voidaan liitännäisenä vaatia muutosta myös vangitsemisasian päätökseen. Erillinen muutoksenhaku vangitsemisasiassa on mahdollinen kuitenkin kanteluteitse. Nykytilaan verrattuna uutta on se, että vangittu saa kannella vangitsemispäätöksen lisäksi myös syytteen nostamiselle asetetusta määräajasta. Uutta on myös se, että pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle säädetään oikeus kannella vangitsemispäätöksestä.

Valiokunta pitää pidättämiseen oikeutetun virkamiehen kanteluoikeutta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Kantelumahdollisuudella on 2 luvun 14 §:ssä ehdotetun uudelleen vangitsemista koskevan sääntelyn vuoksi merkitystä erityisesti tilanteissa, joissa pidättämiseen oikeutettu virkamies on mielestään käräjäoikeudessa esittänyt pitävät perusteet vangittuna pitämiselle ja joissa ei ole esitettävissä uusia vapaaksi päästämisen jälkeen tietoon tulleita seikkoja.

Mainitun 2 luvun 14 §:n mukaan rikoksesta vangitun, joka on päästetty vapaaksi, saa vangita uudelleen samasta rikoksesta ainoastaan sellaisen seikan nojalla, johon vangitsemisvaatimuksen esittäjä ei ole voinut vedota aikaisemmasta vangitsemisesta päätettäessä. Pykälän perustelujen (s. 251/I) mukaan pykälää sovelletaan myös seikkoihin, jotka ovat olleet tiedossa vangittua vapaaksi päästettäessä.

Ehdotettu 2 luvun 14 § estäisi vangitsemisen uuden vaatimuksen johdosta edellä viitatuissa tapauksissa. Koska kysymys on tuntuvasta vapauteen kohdistuvasta pakkokeinosta, kieltoa vangita uudelleen vanhojen seikkojen nojalla voidaan pitää perusteltuna. Samaan lopputulokseen käytännössä päästään nykyisinkin laissa jo olevan uudelleen pidättämistä koskevan säännöksen perusteella. Valiokunnan käsityksen mukaan uuden vangitsemisvaatimuksen menestymismahdollisuudet ovat käytännössä heikot niissäkin tapauksissa, joissa on hylätty vaatimus vapaana olevan vangitsemisesta ja joissa uudelle vangitsemisvaatimukselle esitetään vanhat perusteet, vaikka laissa ei nimenomaisesti kiellettäisikään vangitsemista tällaisen vaatimuksen pohjalta. Tämän vuoksi nyt käsiteltävän pykälän 1 momentissa on syytä mainita hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisesti pidättämiseen oikeutetun virkamiehen osalta molemmat tapaukset eli vangitsemisvaatimuksen hylkääminen ja vangitun vapaaksi päästäminen.

Kanteluoikeutta ei ole voimassa olevan lain eikä ehdotetun lain mukaan vangitsemisvaatimuksen esittämiseen oikeutetulla asianomistajalla. Ehdotetun lain 2 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu saadaan määrätä vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna hänelle rangaistusta vaatineen asianomistajan vaatimuksesta. Valiokunnan näkemyksen mukaan kantelulla voidaan arvioida olevan merkitystä etenkin tuomitsemista edeltävissä rikosprosessin vaiheissa. Pidättämiseen oikeutettu virkamies on ensisijaisessa vastuussa rikosprosessin eteenpäin viemisen ja rikollisen toiminnan jatkamisen estämisen suhteen. Tarvittaessa asianomistajan on mahdollista kääntyä hänen puoleensa kantelun tekemistä varten. Lisäksi asianomistaja voi pääasian ratkaisua koskevassa valituksessa valittaa myös vangitsemispäätöksestä. Mainitut näkökohdat huomioon ottaen valiokunta ei pidä kanteluoikeuden säätämistä asianomistajalle aiheellisena.

Lopuksi valiokunta tähdentää, että ehdotetun 3 luvun 17 §:n mukaan vangittu on päästettävä heti vapaaksi, jos edellytyksiä vangittuna pitämiselle ei enää ole. Muutoksenhaun lykkäävää vaikutusta ei ole edes käytännössä liitettävissä kantelutapauksiin, joita eivät valituksen määräajat koske.

5 luku. Matkustuskielto

4 §. Matkustuskiellosta päättävä viranomainen.

Pykälä pääosiltaan vastaisi voimassa olevan lain 2 luvun 3 §:ää. Pykälän 3 momentin sääntely merkitsee kuitenkin muutosta voimassa olevaan lakiin nähden. Momentin mukaan vangitsemisvaatimusta sekä vangittuna pitämistä koskevaa asiaa käsitellessään tuomioistuimen on harkittava, ovatko 1 §:ssä säädetyt edellytykset olemassa ja tulisiko vangittavaksi vaadittu tai vangittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Voimassa olevan säännöksen mukaan tuomioistuin saa määrätä epäillyn vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon.

Käytännössä on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi se, voiko pidättämiseen oikeutettu virkamies tai virallinen syyttäjä määrätä rikoksesta epäillyn matkustuskieltoon, jos tuomioistuin on hylännyt ennen syytteen vireilletuloa tehdyn vangitsemisvaatimuksen. Sääntelyä on siksi tarpeen selkeyttää. Lakivaliokunta on aiemmassa yhteydessä (LaVM 31/2002 vp) hyväksynyt oikeuskirjallisuudessa esitetyn tulkinnan, ettei virkamies voi tällaisessa tapauksessa päättää matkustuskiellosta. Matkustuskielto on vangitsemisen vaihtoehto, ja tuomioistuimen on vangitsemisvaatimuksen hylätessään myös harkittava, onko vangittavaksi vaadittu vangitsemisen sijasta asetettava matkustuskieltoon. Ehdotettu sääntely on lakivaliokunnan kannanoton mukainen.

5 §. Päätös matkustuskiellosta.

Pykälän 2 momentin mukaan matkustuskieltoa koskevasta päätöksestä on annettava jäljennös kieltoon määrätylle. Jos kieltoon määrätty ei ole ollut läsnä kieltoa annettaessa, jäljennös on toimitettava hänelle postitse. Käytännössä esimerkiksi virka-ajan ulkopuolella voi tulla tilanteita, joissa teknisistä tai muista syistä jäljennöstä ei voida antaa kieltoon määrätylle, vaikka hän on ollut läsnä kieltoa annettaessa. Myös tällöin on tarpeen voida toimittaa jäljennös kieltoon määrätylle postitse hänen ilmoittamallaan osoitteella. Valiokunta ehdottaa säännökseen lisäystä, jolla tällainen tilanne voidaan ottaa huomioon.

6 luku. Vakuustakavarikko

9 §. Muutoksenhaku.

Ehdotuksen mukaan vakuustakavarikkoa koskevasta tuomioistuimen päätöksestä saa valittaa erikseen. Valitus ei estä omaisuuden panemista vakuustakavarikkoon, ellei valitusta käsittelevä tuomioistuin toisin määrää. Ehdotettu sääntely vastaa voimassa olevaa lakia.

Uutena voimassa olevaan lakiin nähden ehdotetaan säännöstä, jonka perusteella tuomioistuin voi kumotessaan vakuustakavarikon tai väliaikaisen vakuustakavarikon määrätä vakuustakavarikon pidettäväksi voimassa, kunnes ratkaisu tulee lainvoimaiseksi. Mainitun säännöksen tarkoituksena on turvata täytäntöönpano tilanteissa, joissa ratkaisu on vastoin pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimusta. Säännöksellä ei ole tarkoitettu muuttaa sitä voimassa olevaan lakiin perustuvaa tulkintaa, että väliaikaisesti takavarikoitu omaisuus voi jäädä poliisin haltuun valituksesta huolimatta, vaikka vaatimus lopullisesta vakuustakavarikosta on hylätty.

Tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi on pykälän toista virkettä aiheellista täydentää siten, että valitus ei estä myöskään omaisuuden pitämistä vakuustakavarikossa, ellei valitusta käsittelevä tuomioistuin toisin määrää. Valiokunnan ehdottama lisäys kattaa tilanteen, jossa omaisuus on tuomioistuimen ratkaisuhetkellä väliaikaisessa vakuustakavarikossa. Mainittu virke valiokunnan ehdottamassa muodossa koskee sekä tapauksia, joissa käräjäoikeuden ratkaisusta valittaa toimenpiteen kohteena oleva henkilö, että tapauksia, joissa valittajana on pidättämiseen oikeutettu virkamies.

7 luku. Takavarikoiminen ja asiakirjan jäljentäminen

3 §. Läheisiin henkilöihin sekä vaitiolovelvollisuuteen ja -oikeuteen liittyvät takavarikoimis- ja jäljentämiskiellot.

Pykälän 3 momentin mukaan asiakirja saadaan 2 momentin estämättä takavarikoida tai jäljentää, jos henkilö voidaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 3 momentin nojalla velvoittaa todistamaan tai 24 §:n 4 momentin nojalla velvoittaa vastaamaan kysymykseen.

Eduskuntakäsittelyn yhteydessä on käynyt ilmi, että 3 momentista on tahattomasti jäänyt pois nykyiseen lainsäädäntöönkin sisältyvä takavarikoinnin edellytys, jonka mukaan rikoksesta säädetyn ankarimman rangaistuksen on oltava vähintään kuusi vuotta vankeutta. Ilman tätä rajausta takavarikoinnin piiriin tulisivat myös tapaukset, joissa tutkitaan salassapitovelvollisuuden rikkomiseen liittyvää rikosta. Myös perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt tähän huomiota. Saadun selvityksen mukaan tarkoituksena ei ole ollut muuttaa nykytilannetta. Lakivaliokunta ehdottaa tämän vuoksi 3 momentin loppuun lisättäväksi ilmaisun "ja jos tutkittavana on 1 momentissa tarkoitettu rikos". Mainittu 1 momentti koskee tilanteita, joissa asiakirjan takavarikon ja jäljentämisen edellytyksenä on se, että tutkittavana olevasta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

4 §. Telekuunteluun, televalvontaan ja tukiasematietoihin liittyvät takavarikoimis- ja jäljentämiskiellot.

Ehdotettu pykälä on voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Pykälän 1 momentin mukaan viestintämarkkinalain (393/2003) 2 §:n 21 kohdassa tarkoitetun teleyrityksen tai sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) 2 §:n 11 kohdassa tarkoitetun yhteisötilaajan hallusta ei saa takavarikoida tai jäljentää asiakirjaa tai dataa, joka sisältää 10 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuun viestiin liittyviä tietoja taikka mainitun luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tunnistamistietoja tai 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tukiasematietoja.

Ehdotetun sääntelyn taustalla on se, että perusoikeuksiin puuttuvan luonteensa vuoksi telekuuntelu, televalvonta ja matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen ovat korkean kynnyksen takana. Nämä pakkokeinot tulevat yleensä kysymykseen vain vakavien rikosten selvittämisessä tuomioistuimen päätöksellä. Nyt käsillä olevan pykälän 1 momentissa säädettävä kielto on tarpeen sen korostamiseksi, että takavarikolla ei saa kiertää telepakkokeinojen käytölle laissa asetettua korkeaa kynnystä.

Teleyritykset ja yhteisötilaajat ovat tahoja, joiden hallussa kysymyksessä olevia tietoja voidaan olettaa olevan pykälässä tarkoitetulla tavalla. Pykälän 2 momentissa viitataan tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta koskevaan 10 luvun 4 §:n 1 momenttiin. Myös kyseisessä momentissa mainitaan vain teleyritys ja yhteisötilaaja. On johdonmukaista, että säännösten soveltamisen ala on yhdenmukainen. Valiokunta ei myöskään näe aihetta laajentaa säännösten soveltamisen alaa muihin kolmansiin osapuoliin, jotka eivät ole viestinnän osapuolia.

8 §. Haltuunottaminen takavarikoimista ja asiakirjan jäljentämistä varten.

Pykälässä säädetään epäillyn kiinniottamisen tai etsinnän yhteydessä tapahtuvasta esineen, omaisuuden tai asiakirjan haltuunottamisesta. Pykälän 2 momentin mukaan haltuunottamisesta on viipymättä ilmoitettava pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle, joka päättää, onko esine, omaisuus tai asiakirja takavarikoitava tai asiakirja jäljennettävä. Pykälän perusteluista ei käy ilmi se, kuinka nopeaa ilmoittamista poliisimieheltä tässä tilanteessa odotetaan. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että sanalla "viipymättä" tarkoitetaan käytännössä heti haltuunottamisen jälkeen tehtävää ilmoittamista.

Pykälän 2 momentin toisen virkkeen mukaan poliisimies voi ilmoitusta tekemättä välittömästi palauttaa haltuunottamisen kohteen, jos on käynyt ilmi, että takavarikoimisen tai jäljentämisen edellytyksiä ei kuitenkaan ilmeisesti ole. Tällä on tarkoitus välttää asian tarpeeton kierrättäminen pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä tapauksissa, joissa poliisimies esineen haltuunottamisen jälkeen havaitsee toimenpiteen aiheettomaksi. Valiokunta täsmentää, että sanalla "ilmeisesti" tarkoitetaan tässä sitä, että poliisimiehen oikeus palauttaa haltuunottamisen kohde koskee vain selviä tapauksia. Momentissa käytetty ilmaisu "välittömästi" tarkoittaa käytännössä sitä, että haltuun otettu palautetaan saman tien haltuunottamisen jälkeen.

9 §. Ilmoitus haltuunottamisesta.

Pykälän 1 momentin mukaan esineen, omaisuuden tai asiakirjan haltuunottamisesta takavarikoimista tai jäljentämistä varten on viipymättä ilmoitettava sille, jonka esineestä, omaisuudesta tai asiakirjasta on kyse, jos hän ei ole ollut paikalla haltuunoton tapahtuessa. Lisäksi haltuunottamisesta on ilmoitettava kirjeen, paketin tai muun vastaavan lähetyksen vastaanottajalle ja lähettäjälle, jos heidän osoitteensa on tiedossa. Voimassa olevan lain mukaan haltuunottamisesta on ilmoitettava sille, jonka luona esine takavarikoidaan tai otetaan haltuun.

Pykälän perusteluissa (s. 278/II) todetaan lähtökohtana olevan edelleen se, että ilmoitus takavarikon tai jäljentämisen kohdetta hallussaan pitäneelle olisi riittävä, jolloin hänen vastuullaan olisi mahdollisen jatkoilmoituksen tekeminen esimerkiksi esineen omistajalle. Perusteluista voi valiokunnan mielestä saada sen virheellisen käsityksen, että velvollisuus ilmoittaa haltuunotosta ei tosiasiassa muuttuisikaan. Pykälän sanamuodosta ja perusteluista lisäksi ilmenee, että kohdetta hallussa pitäneen lisäksi tarkoituksena on ollut turvata nimenomaan omistajan oikeutta. On selvää, että muun kuin hallussapitäjän olemassaolo ja yhteystiedot eivät välttämättä tule poliisin tietoon. Lisäksi hallussapitäjä on usein samalla omistaja. Tämän vuoksi ilmoitus on vain tarvittaessa tehtävä muulle kuin hallussapitäjälle. Valiokunta kuitenkin korostaa, että jos poliisilla on kuitenkin tähän liittyvää tietoa, ilmoitus on tehtävä hallussapitäjän lisäksi omistajalle. Pykälän 1 momenttiin on tarpeen tehdä näiden näkökohtien edellyttämät muutokset.

Pykälän 2 momentissa säädetään edellytyksistä, joilla haltuunottoa koskevan ilmoituksen tekemistä voidaan siirtää myöhemmäksi. Voimassa olevan lain mukaan ilmoituksen takavarikoimisesta voi lykätä vain posti- ja tavaralähetyksiä sekä sähkösanomia koskevissa tapauksissa. Ehdotetussa 2 momentissa mahdollisuus siirtää ilmoittamista ulotetaan koskemaan kaikkia tapauksia, joissa haltuunottaminen tapahtuu takavarikoimista tai asiakirjan jäljentämistä varten. Ilmoittamista voidaan siirtää kaikissa tapauksissa kuitenkin vain, jos tärkeä tutkinnallinen syy sitä vaatii.

Ehdotus on tarpeellinen rikostutkinnan edistämiseksi. Säännös mahdollistaa sen, että asian arvioinnissa voidaan ottaa huomioon samaan rikoskokonaisuuteen liittyviä rikoksia ja niiden toisiinsa liittyviä tutkintatarpeita. Sana "tutkinnallinen" tarkoittaa sitä, että esitutkinnan täytyy kuitenkin olla jo käynnissä.

Haltuunottamista koskevaa ilmoitusta voidaan 2 momentin mukaan siirtää pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksellä enintään viikko haltuunottamisesta. Sen jälkeen tuomioistuin saa mainitun virkamiehen pyynnöstä päättää ilmoituksen siirtämisestä enintään kaksi kuukautta kerrallaan. Ilmoitus on kuitenkin tehtävä viipymättä esitutkinnan päätyttyä.

Valiokunta korostaa, että takavarikoimisen tai jäljentämisen kohteeseen oikeutetun henkilön oikeusturvaan liittyvien näkökohtien vuoksi ilmoittamista ei voida siirtää miten pitkään tahansa uutta määräaikaa tuomioistuimesta hakemalla. On myös huomattava, että momentissa mainitut määräajat ovat enimmäisaikoja. Ilmoitus haltuunottamisesta tulee tehdä heti, kun tärkeän tutkinnallisen syyn aiheuttamaa estettä ei enää ole riippumatta siitä, onko päätöksen ilmoituksen siirtämisestä tehnyt pidättämiseen oikeutettu virkamies vai tuomioistuin. Momentti ei mahdollista sitä, että ilmoitus jätettäisiin kokonaan tekemättä.

14 §. Takavarikon kumoaminen.

Ehdotuksen mukaan takavarikko on kumottava niin pian kuin se ei ole enää tarpeen. Takavarikko on kumottava myös, jos syytettä sen perusteena olevasta rikoksesta ei nosteta neljässä kuukaudessa esineen, omaisuuden tai asiakirjan takavarikoinnista. Tuomioistuin voi 2 momentissa mainituin edellytyksin pidentää syytteen nostamisen määräaikaa enintään neljä kuukautta kerrallaan.

Edelleen 2 momentin mukaan kysymyksessä olevan rikosasian laatuun ja selvittämiseen liittyvien erityisten syiden vuoksi syytteen nostamiseen liittyvää määräaikaa voidaan pidentää enintään vuosi kerrallaan tai päättää, että takavarikko on voimassa toistaiseksi. Takavarikko voidaan määrätä toistaiseksi voimassa olevaksi myös, jos sen kohteena olevan esineen, omaisuuden tai asiakirjan hallussapito on kielletty.

Pykälän perusteluissa (s. 282/II) on rajattu niitä tilanteita, joissa takavarikko voitaisiin määrätä olemaan voimassa toistaiseksi. Perustelujen mukaan tämä voisi käytännössä koskea vain tapauksia, joissa takavarikon voimassa pitämisestä ei aiheudu sen kohteeseen oikeutetulle vahinkoa tai haittaa. Kysymys olisi yleensä tilanteista, joissa esitutkinta ei etene epäillyn puuttumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Tällaisissa tapauksissa ei ole tarkoituksenmukaista tietyin väliajoin saattaa takavarikon voimassapitämistä tuomioistuimen käsiteltäväksi. Näiden perusteluissa esitettyjen seikkojen lisäksi on otettava huomioon pakkokeinojen käytössä sovellettavat periaatteet, erityisesti suhteellisuusperiaate ja vähimmän haitan periaate.

Jos asiassa on epäilty, hänen tai muun henkilön, jonka omaisuus on takavarikossa, oikeutta turvaa mahdollisuus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi luvun 15 §:n mukaisesti. Takavarikko voidaan pitää voimassa vain, jos takavarikon edellytykset ovat edelleen olemassa ja jos takavarikon voimassa pitäminen ei ole takavarikoimisen peruste ja takavarikosta aiheutuva haitta huomioon ottaen kohtuutonta. Takavarikon voimassa pitäminen voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi kahden kuukauden välein.

Asiakirjojen osalta on huomattava, että luvun 2 §:n mukaisesti niiden takavarikoiminen on lähtökohtaisesti korvattava asiakirjan jäljentämisellä. Tällöin alkuperäiset asiakirjat säilyvät niihin oikeutetulla ja ovat hänen käytettävissään, minkä vuoksi toimenpiteestä ei yleensä aiheudukaan asiakirjoihin oikeutetulle mainittavaa haittaa. Jäljentäminen voi tosin tapahtua niin, että asiakirjat joudutaan ensin takavarikoimaan, mutta tällöinkin takavarikko on kumottava heti jäljentämisen tultua tehdyksi.

15 §. Takavarikon tai jäljentämisen saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi.

Se, jota asia koskee, voi saattaa tuomioistuimen päätettäväksi, onko takavarikko pidettävä voimassa tai onko asiakirjan jäljennös säilytettävä käytettäväksi todisteena. Pykälän 2 momentin mukaan tätä koskeva vaatimus on ennen syytteen käsittelemisen alkamista otettava käsiteltäväksi viikon kuluessa sen saapumisesta tuomioistuimelle. Takavarikkoa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden kuukauden kuluttua asian edellisestä käsittelystä. Selvityksen mukaan tarkoituksena ei ole ollut jättää tämän uudelleen käsittelyä koskevan säännöksen ulkopuolelle tapauksia, joissa on kysymys siitä, onko asiakirjan jäljennös säilytettävä käytettäväksi todisteena. Valiokunta ehdottaa, että säännökseen lisätään takavarikon rinnalle maininta asiakirjan jäljennöksestä.

8 luku. Etsintä

1 §. Määritelmät.

Pykälän 3 momentin mukaan erityisellä kotietsinnällä tarkoitetaan etsintää sellaisessa tilassa, jossa etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä tai josta mainitun luvun 24 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettu henkilö saa kieltäytyä kertomasta. Valiokunta korostaa, että erityisellä kotietsinnällä on tarkoitus estää nimenomaan se, että etsinnässä ei takavarikoida salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa. Tämän selventämiseksi lakivaliokunta ehdottaa, että 3 momentin loppuun lisätään ilmaisu "ja johon ei 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä".

Pykälän 4 momentin mukaan paikanetsinnällä tarkoitetaan etsintää, joka toimitetaan muussa kuin 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa, johon ei ole yleistä pääsyä taikka johon yleinen pääsy on rajoitettu tai estetty etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo.

Momentin perusteluista (s. 292/I) ilmenee säännöksen tarkoituksena olevan nykyisen pakkokeinolain 5 luvun 8 §:n tavoin se, että paikanetsintä kattaa paitsi paikat, joihin on yleinen pääsy, myös paikat, joihin ei ole yleistä pääsyä tai joihin pääsy on rajoitettu etsinnän toimittamisajankohtana. Valiokunta ehdottaa momentin muuttamista siten, että se vastaa perusteluissa tarkoitettua sisältöä.

5 §. Läsnäolo kotietsinnässä.

Jäljempänä valiokunnan ehdottamasta uudesta 18 §:stä seuraa, että 5 §:n 2 momentissa oleva viittaus 18 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 19 §:ään.

14 §. Paikanetsinnässä sovellettavat säännökset.

Jäljempänä valiokunnan ehdottamasta uudesta 18 §:stä seuraa, että pykälässä oleva viittaus 18 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 19 §:ään.

18 §. Kotietsinnän saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi (Uusi).

Kotietsinnän kohteena olevalle ei esityksessä ehdoteta mahdollisuutta saattaa kotietsinnän laillisuus tuomioistuimen käsiteltäväksi, vaan muiden oikeussuojakeinojen katsotaan olevan riittävän tehokkaita.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 15.2.2011 antanut kotietsintää koskevat ratkaisut tapauksista Heino v. Suomi ja Harju v. Suomi. Tapauksista ensimmäinen koskee asianajotoimistossa tehtyä etsintää ja jälkimmäinen henkilön kotona tehtyä etsintää. Molemmissa ratkaisuissa katsotaan rikotun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa. Perusteena on se, että Suomen lainsäädäntö ei tarjoa riittäviä oikeusturvakeinoja joko ennen kotietsintää tai sen jälkeen. Ratkaisujen perusteluista (kappale 44) on pääteltävissä, että tämä koskee sekä etsinnän edellytysten olemassaoloa että etsintämenettelyä. Ratkaisut merkitsevät sitä, että ehdotetun pakkokeinolain 8 luvun säännöksiä on täydennettävä.

Valiokunnan käsityksen mukaan mainitut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut mahdollistavat sen, että voidaan valita kotietsinnän lainmukaisuuden arviointi joko etu- tai jälkikäteen. Järjestelmää valittaessa huomioon voidaan ottaa kansalliset näkökohdat.

Asiassa on otettava huomioon, että niissä valtioissa, joissa kotietsinnästä päättäminen kuuluu tuomioistuimelle tai tutkintatuomarille, rikosasioiden käsittelyjärjestelmä yleisemminkin poikkeaa suomalaisesta järjestelmästä. Kotietsinnästä päättämisen siirtäminen syyttäjälle tai tuomioistuimelle olisi merkittävässä määrin voimavarakysymys, joka saattaisi edellyttää esimerkiksi henkilökunnan siirtämistä viranomaisesta toiseen, lisähenkilökunnan järjestämistä tai muuta vastaavaa voimavaroihin liittyvää erityistä varautumista järjestelmän muuttumisen aiheuttamiin vaikutuksiin. Päätöstoimivaltaan liittyvät rajanvetoperusteet saattaisivat johtaa epäyhtenäiseen soveltamiskäytäntöön. Harkinnassa on huomioitava myös se, missä määrin tuomioistuin kykenee tosiasiallisesti tutkimaan kotietsinnän edellytyksiä varsinkin rutiiniluonteisten rikosten ollessa kysymyksessä.

Lisäksi kotietsinnät on yleensä tehtävä kiireellisesti rikoksen selvittämistä vaikeuttavien toimien, esimerkiksi todisteiden hävittämisen tai rikoksen kohteena olevan omaisuuden kätkemisen, estämiseksi. Tämä liittyy paitsi etsinnän tuloksellisuuteen, ylipäänsä esitutkinnan tehokkuuteen ja rikosten selvittämisprosentteihin, jotka ovat tällä hetkellä Suomessa kansainvälisesti katsoen korkealla tasolla. Jos tuomioistuin päättäisi yleisen kotietsinnän toimittamisesta ja jos tätä päätöstä ei kuitenkaan saataisi yhtä nopeasti kuin se saadaan pidättämiseen oikeutetulta virkamieheltä, paine tehdä kotietsintöjä kiiretilanteissa ainoastaan poliisimiehen päätöksellä saattaisi kasvaa. Nykyisin noin joka kahdeksas kotietsintä tehdään ilman pidättämiseen oikeutetun virkamiehen määräystä.

Edellä todetuista syistä lakivaliokunta katsoo, että kotietsinnän lainmukaisuuden arviointi on perusteltua rakentaa jälkikäteiselle kontrollille. Pakkokeinojen käsittelyjärjestelmä yleisemminkin rakentuu sille, että pakkokeinon laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi nimenomaan sen määräämisen jälkeen. Kotietsintämenettelyä koskeviin kysymyksiin ei edes voi ottaa kantaa ennen etsinnän toimittamista.

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että jo nykyisten säännösten mukaan syyttäjällä on toimivalta päättää kotietsinnästä ja hänellä olisi nyt käsiteltävien säännösten mukaan toimivalta jatkossa päättää yleisestä kotietsinnästä. Tämä tarkoittaa sitä, että esitutkintayhteistyön puitteissa kysymys kotietsinnän toimittamisesta voidaan saattaa syyttäjän harkittavaksi ja päätettäväksi. Tärkeää tämä on silloin, kun on epätietoisuutta siitä, ovatko kotietsinnän edellytykset olemassa. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta pitää kuitenkin aiheellisena, että harkitaan mahdollisuuksia siirtää yleisestä kotietsinnästä päättäminen pääsääntöisesti muulle kuin esitutkintaviranomaiselle.

Vaikka asianajotoimistojen, lääkärin vastaanottojen, lehtien toimitusten tilojen ja muiden vastaavien salassapitovelvollisuutta ja -oikeutta koskevien tilojen osalta on jo ehdotettu erityistä sääntelyä — erityinen kotietsintä, tuomioistuimen ennakollinen päätös, etsintävaltuutettu ja riidanalaisen aineiston sinetöiminen tuomioistuimeen saattamisineen — jälkikäteisen tuomioistuimeen saattamismahdollisuuden tulee lakivaliokunnan näkemyksen mukaan koskea myös sellaisissa tiloissa suoritettuja erityisiä kotietsintöjä. Tältäkin osin arvioinnin tulee voida kohdistua myös etsintämenettelyyn. Jälkikäteistä tuomioistuinkontrollia puoltaa myös se, että ehdotetun pakkokeinolain 8 luvun 17 §:n mukaisesti erityistä kotietsintää edeltävässä tuomioistuinkäsittelyssä ei kuultaisi sitä, jonka luona etsintä toimitetaan, joten hän ei siinä käsittelyssä voi riitauttaa kotietsinnän edellytysten olemassaoloa.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon on liitetty ehdotus säännöksestä, joka mahdollistaa sen, että kotietsinnän kohteena ollut voi saattaa kotietsinnän laillisuuden jälkikäteen tuomioistuimen arvioitavaksi. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan säännösehdotus täyttää tällä hetkellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännön asettamat vähimmäisvaatimukset. Lausunnon mukaan lakiehdotuksen 8 luvun 15 §:n täydentäminen ehdotetulla tavalla on edellytyksenä lakiehdotuksen säätämiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Lakivaliokunnan ehdottama uusi 8 luvun 18 § on sisällöltään perustuslakivaliokunnan lausunnon liitteenä olevan säännöksen mukainen. Lakiteknisen selkeyden vuoksi uusi sääntely on kuitenkin tarkoituksenmukaista muodostaa omaksi pykäläkseen. Tästä seuraa, että hallituksen esitykseen sisältyvän 8 luvun 18 §:n ja sitä seuraavien pykälien numerointi muuttuu vastaavasti.

Lakivaliokunnan ehdottama uusi pykälä poikkeaa muista säännöksistä, joiden nojalla pakkokeinon kohteena oleva henkilö voi saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi (4 luvun 5 §, 5 luvun 8 §, 6 luvun 5 § ja 7 luvun 15 §) siinä, että pykälässä asetetaan määräaika vaatimuksen esittämistä varten. Mainituissa lainkohdissa määräaika on tarpeellinen sen vuoksi, että niissä on kysymys tarpeesta saada haitallinen voimassa oleva pakkokeino — yhteydenpidon rajoittaminen, matkustuskielto, vakuustakavarikko tai takavarikko — poistettua ja että rikosprosessin edetessä pakkokeinon voimassaolo lakkaa joka tapauksessa. Kotietsinnän osalta tilanne on toinen, koska se ei ole jatkuvana ja jossakin vaiheessa päättyvänä voimassa. Jos vaatimuksen esittämiselle ei säädettäisi määräaikaa, vaatimuksen voisi periaatteessa esittää milloin ja miten myöhään tahansa. Mukana olevien tahojen intressissä on, että asia saadaan ratkaistua nopeasti. Estettä asian nopealle ratkaisemiselle ei aiheuta myöskään se, että rikosasian pääasiaratkaisu tulee vasta sen jälkeen. Ratkaisu kotietsinnän edellytysten olemassaolosta ja menettelyn asianmukaisuudesta on tehtävissä itsenäisesti.

Lakivaliokunta katsoo, että määräajan alkamisajankohdaksi on luonteva määritellä kotietsinnän toimittaminen. Tämä koskee myös niitä tilanteita, joissa lain edellyttämällä tavalla on etukäteen varattu tilaisuus olla läsnä kotietsinnässä ja jossa vaatimuksen esittäjä on etukäteen saanut tiedon kotietsinnän toimittamisesta. Jos etukäteistietoa ei ole ollut ja jos paikan haltija ei ole myöskään ollut läsnä toimituksessa, määräaika lasketaan 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesta ilmoituksen tekemisestä. Koska todisteellista ilmoitusta ei edellytettäisi, ilmoittamistoimenpiteistä on tehtävä tarkat merkinnät kotietsintää koskeviin asiakirjoihin.

Tuomioistuin tutkii asian siinä laajuudessa kuin vaatimus on esitetty. Esimerkiksi, jos vaatimuksen esittäjä on katsonut, että etsinnän edellytykset ovat puuttuneet, tuomioistuimen ei tule tutkia sitä, onko kotietsinnässä menetelty lainmukaisesti.

Lisäksi laissa on aiheellista todeta, että tuomioistuimen päätöksestä saa valittaa. Tuomioistuimen päätöksestä valitusoikeus on sekä vaatimuksen esittäjällä että vaatimukseen vastanneella pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä.

Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisusta ei lakivaliokunnan näkemyksen mukaan ole johdettavissa selvää kantaa liitännäisiin seuraamuksiin, esimerkiksi vahingonkorvausvastuuseen. Lakivaliokunta katsoo, että vahingonkorvauskysymykset tulee selvittää erikseen, esimerkiksi siinä yhteydessä, kun julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuuta uudistetaan.

19 (18) §. Pöytäkirja.

Kotietsinnästä on ilman aiheetonta viivytystä laadittava pöytäkirja. Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan kotietsinnästä laadittavasta pöytäkirjasta on pyynnöstä annettava jäljennös etsintävaltuutetulle ja sille, jonka luona etsintä on toimitettu. Tarvittaessa jäljennös on toimitettava myös muulle henkilölle, jota asia koskee. Takavarikkopöytäkirjaa koskevat säännökset sisältyvät 7 luvun 12 §:ään.

Kotietsintäpöytäkirjaa ja takavarikkopöytäkirjaa koskevat säännökset perustuvat nykyisen pakkokeinolain 4 luvun 9 §:ään ja 5 luvun 7 §:ään siinä, että takavarikkopöytäkirjan jäljennös annetaan ilman pyyntöä ja kotietsintäpöytäkirjan jäljennös pyynnöstä. Takavarikko ja kotietsintä poikkeavat toisistaan siinä, että kotietsinnästä tehdään erillinen päätös, joka on annettava sille, jonka luona etsintä toimitetaan.

Uutta voimassa olevaan lakiin verrattuna on ehdotetussa 2 momentissa se, että tarvittaessa jäljennös kotietsintäpöytäkirjasta on toimitettava myös muulle henkilölle, jota asia koskee. Sana "tarvittaessa" viittaa siihen, että kaikissa tapauksissa ei ole tällaista muuta henkilöä, jota asia koskee. Jos tällainen henkilö on ja hän on etsinnän toimittajan tiedossa, kotietsintäpöytäkirjan jäljennös tulee pykälän mukaan tällaiselle henkilölle toimittaa.

20 (19) §. Laite-etsinnän määritelmä.

Laite-etsintää koskevat säännökset ovat voimassa olevaan lakiin nähden uusia. Ehdotetun 19 §:n 1 momentin mukaan laite-etsinnällä tarkoitetaan tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavaa etsintää.

Perusteluista ilmenee, että laite-etsinnän määrittelyllä halutaan korostaa rajanvetoa salaisiin pakkokeinoihin. Laite-etsinnällä ei saa kiertää telekuuntelun, televalvonnan ja teknisen tarkkailun käyttöedellytyksiä. Tätä ilmentää myös pykälän 2 momentti, jossa todetaan, että telekuuntelun, televalvonnan ja teknisen tarkkailun käyttämisestä säädetään 10 luvussa.

Rajanvetoon salaisiin pakkokeinoihin liittyy myös se, että laite-etsintä kohdistuu laitteessa etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön. Laite-etsinnän piiriin kuuluvat siten tiedot, jotka laitteessa ovat ennen etsinnän toimittamista tai jotka tulevat laitteeseen etsinnän toimittamisen aikana.

Esityksen perustelujen (s. 383/I) mukaan laite-etsintää ei voi kohdistaa luottamukselliseen viestiin, jonka sisällön ja tunnistamistietojen selvittämisestä säädetään 10 luvussa. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 2 momenttia täydennetään tätä seikkaa koskevalla rajauksella.

Lopuksi lakivaliokunta tähdentää, että laite-etsinnän toimittamisessa ei saa viivytellä. Tätä ilmentää myös lakiehdotuksen 21 §:n 2 momentti, jonka mukaan laite on takavarikoitava, jos laite-etsintää ei voida viivytyksettä toimittaa.

28 (27) §. Paikkaan kohdistuvaa etsintää koskevien säännösten soveltaminen.

Valiokunta on korjannut sanan "etsintäasiamiehen" sanaksi "etsintävaltuutetun" yhdenmukaisesti muualla laissa käytetyn nimikkeen kanssa.

Lisäksi valiokunnan edellä ehdottamasta uudesta 18 §:stä johtuen pykälässä oleva viittaus 18 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 19 §:ään.

33 (32) §. Henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittaminen.

Valiokunnan ehdottamasta uudesta 18 §:stä seuraa, että pykälän 1 momentissa oleva viittaus 18 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 19 §:ään.

9 luku. Erityisiin tutkintakeinoihin liittyvät pakkokeinot

2 §. Koe nautitun alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi.

Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan poliisimies voi määrätä moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan tai muun lainkohdassa tarkoitetun henkilön kokeeseen, joka tehdään tämän mahdollisesti nauttiman alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi. Mainittu säännös vastaa voimassa olevan lain 6 luvun 3 §:n ensimmäistä virkettä. Säännöksessä tarkoitettuja kokeita ovat puhalluskoe ja sylkinäytteen ottaminen.

Ehdotetun 1 momentin toisen virkkeen mukaan kokeesta kieltäytymisen taikka kokeen suorittamisen turvaamisen tai luotettavan koetuloksen saamisen vuoksi voidaan toimittaa henkilönkatsastus, johon ei tarvita pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöstä. Säännöksessä tarkoitettuja henkilönkatsastuksia ovat verikoe ja virtsakoe. Säännös merkitsee muutosta voimassa olevaan lakiin verrattuna ensinnäkin siinä, että henkilönkatsastuksen toimittaminen olisi jatkossa mahdollista paitsi kokeesta kieltäytymisen vuoksi myös kokeen suorittamisen turvaamisen tai luotettavan koetuloksen saamisen vuoksi. Muutos nykyiseen lakiin nähden on myös se, että jatkossa poliisimies voi toimittaa tässä tarkoitetun henkilönkatsastuksen ilman pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöstä.

Valiokunnan mielestä pykälään sen uuteen lakiin siirtämisen yhteydessä tehtäväksi ehdotettavia muutoksia voidaan puoltaa. Asianomaisen henkilön oikeusturvaankin liittyvistä syistä on perusteltua, että rajatapauksissa tutkimus voidaan suorittaa luotettavalla henkilönkatsastusmenetelmällä. Valiokunta ei myöskään näe estettä sille, että tässä tarkoitetun henkilönkatsastuksen määrää poliisimies.

10 luku. Salaiset pakkokeinot

1 §. Soveltamisala.

Pykälässä luetellaan esitutkinnassa käytettävät salaiset pakkokeinot ja viitataan rikoksen estämisen tai paljastamisen osalta poliisilakiin sekä selkeytetään pakkokeinolain ja eräiden muiden lakien soveltamisalaa.

Pykälän 2 momentin mukaan, mitä tässä luvussa säädetään esitutkintaviranomaisen tai esitutkintavirkamiehen oikeudesta käyttää pakkokeinoja, koskee peitetoimintaa, valeostoa ja tietolähteen ohjattua käyttöä lukuun ottamatta poliisin lisäksi rajavartio-, tulli- ja sotilasviranomaisia sen mukaan kuin siitä laissa erikseen säädetään. Säännös tarkoittaa sitä, että momentissa mainitut salaiset pakkokeinot — peitetoiminta, valeosto ja tietolähteen ohjattu käyttö — rajataan tässä vaiheessa pakkokeinolaissa vain poliisin käyttöön.

Lakivaliokunta pitää omaksuttua sääntelyratkaisua perusteltuna. Sen perusteella, jos tulevaisuudessa katsotaan aiheelliseksi antaa jokin säännöksessä mainittu salainen pakkokeino muun kuin poliisin käyttöön, on samalla muutettava tämän pykälän 2 momenttia. Tämä liittyy siihen, että on tärkeää tarkastella kokonaisvaltaisesti, mitä salaisia pakkokeinoja tulee kunkin viranomaisen käyttöön. Tämä edellyttää selvitystä painavista käytännön tarpeista sekä sitä, että luodaan keinojen asianmukainen käyttöympäristö koulutus- ja oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen. Aiemmissa yhteyksissä esimerkiksi hallintovaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei poliisin toimivaltuuksia vastaavien valtuuksien antamista muulle viranomaiselle automaattisesti voida pitää lähtökohtana nykypäivän yhteiskunnassa, ja on viitannut siihen, että viranomaisten keskinäinen yhteistyö ja virka-apu ovat käytettävissä (HaVM 2/1996 vp).

3 §. Telekuuntelu ja sen edellytykset.

Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelulla tarkoitetaan viestintämarkkinalaissa (393/2003) tarkoitetun yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn viestintäverkon kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavan taikka siitä lähetetyn viestin kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä viestin sisällön ja siihen liittyvien 6 §:ssä tarkoitettujen tunnistamistietojen selvittämiseksi.

Pykälän perusteluissa (s. 317/II) todetaan, että telekuuntelun yhteydessä saatavat tunnistamistiedot eivät sisältäisi telepäätelaitteen sijaintitietoja. Valiokunta toteaa asiantilan olevan kuitenkin toisin. Puheena olevan 1 momentin mukaan telekuuntelussa on kysymys 6 §:ssä tarkoitettujen tunnistamistietojen selvittämisestä. Luvun 6 §:n 1 momentin mukaan tunnistamistiedolla tarkoitetaan sähköisen viestinnän tietosuojalain 2 §:n 8 kohdassa tarkoitettua tilaajaan tai käyttäjään yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi. Luvun 6 §:n perusteluissa (s. 320/II) viitataan tunnistamistietojen käsitteen osalta sähköisen viestinnän tietosuojalain perusteluihin (HE 123/2003 vp) niin, että tunnistamistietoja ovat muun ohessa tiedot, jotka viittaavat lähettäjän tai vastaanottajan päätelaitteen sijaintiin tietyn tukiaseman alueella.

Perusteluissa (s. 317/I) todetaan myös, että viestin käsite on määritelty sähköisen viestinnän tietosuojalain 2 §:n 1 kohdassa. Sääntelyyn liittyy monia viestintätekniikkaan liittyviä yksityiskohtia. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että sikäli kuin tietokoneiden välinen viestintä sisältää sähköisen viestinnän tietosuojalain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetun sanoman, se on 3 §:ssä tarkoitettua viestintää. Sama koskee myös jäljempänä 6 §:ssä tarkoitettua viestintää.

Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että 4 momentissa oleva luvan antamisen edellytys on kirjoitettu preesensiin "että rikoksella tavoitellaan erityisen suurta hyötyä ja rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti". Pykälän 5 momentissa vastaava edellytys on kirjoitettu perfektiin. Voimassa olevassa laissa vastaavat säännökset ovat preesensissä. Valiokunta ei näe syytä, miksi säännökset tulisi kirjoittaa eri aikamuotoihin. Koska kysymyksessä on jo tehdyksi epäillyn rikoksen tutkiminen, on valiokunnan mielestä luontevaa, että 4 momentissa käytetty aikamuoto muutetaan perfektiin.

6 §. Televalvonta ja sen edellytykset.

Pykälän 1 momentin mukaan televalvonnalla tarkoitetaan tunnistamistietojen hankkimista viestistä, joka on lähetetty 3 §:ssä tarkoitettuun viestintäverkkoon kytketystä teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta taikka vastaanotettu tällaiseen osoitteeseen tai laitteeseen sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitiedon hankkimista tai sen käytön tilapäistä estämistä. Virkkeessä oleva sana "sen" näyttää viittaavan virheellisesti sijaintitiedon hankkimiseen. Sillä on tarkoitettu viitata teleosoitteen tai telepäätelaitteen käyttöön. Valiokunta on tehnyt momenttiin tätä koskevan korjauksen.

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan televalvontaa voitaisiin käyttää teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehdyn rikoksen selvittämiseen. Tältä osin perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että televalvonta laajentuisi myös sellaisiin rikoksiin, joita ei voida pitää perustuslain 10 §:n 3 momentissa tarkoitettuina yksilön ja yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavina rikoksina. Valiokunnan mukaan 2 kohta on rajattava koskemaan mainitun tyyppisiä tai niihin törkeysasteeltaan verrattavia rikoksia.

Rikoslaissa rangaistavaksi säädettävistä rikoksista on vaikeata poimia kattavasti momentin 2 kohtaan sellaisia, joiden osalta teleosoitteen tai telepäätelaitteen käyttäminen on merkityksellistä nyt käsiteltävässä yhteydessä. Toisaalta perustuslakivaliokuntakin on lausunnossaan viitannut aikaisempaan lausuntoonsa, jonka mukaan valiokunta on pitänyt mahdollisena sitä, että tunnistamistietojen saaminen jätetään sitomatta tiettyihin rikostyyppeihin, jos sääntely muutoin täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Perustuslakivaliokunnan mukaan rikoksen törkeysaste voidaan ottaa arvioinnissa huomioon.

Salaisten pakkokeinojen käyttöedellytysten kannalta rikoksen törkeysasteella on yleensäkin merkitystä siten, että keinosta riippuen pääsääntöisesti edellytetään selvitettävän rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään tietyn mittainen. Nyt käsiteltävän momentin 1 kohdassa jo säädetään rangaistaviksi rikokset, joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Seuraava johdonmukainen aste tästä alaspäin ovat rikokset, joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta, koska tässä yhteydessä merkityksellisiä enintään kolmen vuoden enimmäisrangaistuksen omaavia rikoksia ei käytännössä ole. Tällaisen lisäedellytyksen voi katsoa täyttävän myös perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin sisältyvän suhteellisuusvaatimuksen asettamat edellytykset. Sinällään televalvonnan perusterikosten rajaaminen näin sulkee televalvonnan ulkopuolelle joitakin rikoksia, jotka kohdistuvat yksilön ja yhteiskunnan turvallisuuteen ja kotirauhaan (esimerkiksi perätön vaarailmoitus ja kotirauhan rikkominen), mutta kokonaisarvioinnin mukaan kahden vuoden enimmäisrangaistusvaatimuksen asettamista voi pitää selkeänä ja perusteltuna.

Eduskunta on 9.2.2011 hyväksynyt lain pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a §:n muuttamisesta (EV 302/2010 vp — HE 221/2010 vp). Lailla mahdollistettiin televalvonnan käyttö (3 §), kun on syytä epäillä jotakuta törkeän laittoman saaliin kätkemisestä. Nyt käsiteltävän pykälän yhteensovittamiseksi hyväksytyn lain kanssa valiokunta ehdottaa pykälän 2 momenttiin lisättäväksi törkeää laittoman saaliin kätkemistä koskevan uuden 7 kohdan.

8 §. Televalvonta epäillyn ja tuomitun tavoittamiseksi.

Säännöksessä on kysymys televalvonnan käyttämisestä esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa karttavan tavoittamiseksi. Mikäli televalvontaan kuuluvien sijaintitietojen saaminen olisi tarpeen rikoksen selvittämiseksi, tulee käyttää 6 §:n mukaista toimivaltuutta.

Pykälän perusteluista ilmenee, että tarkoituksena on käyttää televalvontaan kuuluvia teleosoitteen ja telepäätelaitteen sijaintitietoja henkilön tavoittamiseksi. Perustuslakivaliokunta lausunnossaan katsoo, että säännös on tarkoitukseensa nähden liian laaja, koska televalvonnan tunnistamistietoihin sisältyy viestinnän molempia osapuolia koskevaa tietoa. Lisäksi valiokunta on viitannut yksityiselämän suojaan ja liikkumisvapauteen liittyvään tulkintakäytäntöönsä teleosoitteen ja telepäätelaitteen sijaintitietoa koskevan sääntelyn yhteydessä.

Perustuslakivaliokunta on antanut suurta painoa sille, että kysymyksessä oleva yksityiselämän suojan rajoitus on varsin vähäinen verrattuna rajoituksen perusteena olevan yhteiskunnallisen intressin tärkeyteen (PeVL 36/2002 vp, s. 5/II). Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä on soveltuva lähtökohta myös nyt käsiteltävänä olevan ehdotuksen arvioinnille. Säännösehdotusta on muutettava siten, että se ainakin ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun osalta muutetaan koskemaan tämän hallussa olevan tai oletettavasti muutoin käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitietoja. Lisäksi edellytyksiä on tiukennettava siten, että vankeusrangaistukseen tuomittu pakoilee tai muutoin karttaa rangaistuksen täytäntöönpanoa ja että sijaintitietojen saamisella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys hänen tavoittamisekseen. Tämä on edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi pykälää on muutettava. Lakivaliokunta toteaa, että henkilön tavoittamisen kannalta on merkitystä nimenomaan sijaintitiedoilla. Tämän vuoksi lakivaliokunta ei näe tarpeellisena, että muidenkaan säännöksessä mainittujen kohdalla oikeus televalvontatietojen saamiseen ulottuisi muihin tietoihin kuin henkilön hallussa olevan tai oletettavasti muutoin käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitietoihin. Lakivaliokunta ehdottaa siten pykälää rajattavaksi edellä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi lakivaliokunta ehdottaa pykälää täydennettäväksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun osalta perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla.

Pykälään ehdotetuista muutoksista johtuen myös pykälän otsikkoa tulee tarkistaa.

10 §. Tukiasematietojen hankkiminen ja sen edellytykset.

Eduskunta on 9.2.2011 hyväksynyt lain pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a §:n muuttamisesta (EV 302/2010 vp — HE 221/2010 vp). Lailla mahdollistettiin matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen (3 a §), kun on syytä epäillä jotakuta törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä.

Käsillä olevassa pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tukiasematietojen hankkimisesta ja sen edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan tukiasematietojen hankkimisella tarkoitetaan tiedon hankkimista tietyn tukiaseman kautta telejärjestelmään kirjautuneista tai kirjautuvista teleosoitteista ja telepäätelaitteista. Voimassa olevaan pakkokeinolakiin ei sisälly erillistä tukiasematietojen hankkimisen määritelmää. Pakkokeinolain 5 a luvun 3 a §:ssä säädetään matkaviestimien sijaintitiedon hankkimisesta, jota nyt ehdotettava 1 momentti lähtökohtaisesti vastaa. Toimivaltuuden nimeä ehdotetaan muutettavaksi, koska uusi nimi kuvaisi nykyistä paremmin toimenpiteen luonnetta. Voimassa olevassa laissa käytetään matkaviestimen käsitettä, jota ehdotettava teleosoitteiden ja telepäätelaitteiden mainitseminen jonkin verran laajentaa. Muutosta voimassa olevaan lakiin merkitsee se, että tukiasematietojen hankkiminen voi koskea myös tulevaisuudessa kirjautuvia teleosoitteita ja telepäätelaitteita.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tukiasematietojen hankkimisen edellytyksistä. Momentin mukaan esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa rikoksen oletettuna tapahtuma-aikana oletetun tekopaikan läheisyydessä sijaitsevan tukiaseman tietojen hankkimiseen, kun on syytä epäillä 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua rikosta. Erityisestä syystä lupa voidaan myöntää koskemaan muutakin rikoksen selvittämisen kannalta merkityksellistä aikaa tai paikkaa.

Voimassa olevan pakkokeinolain 5 a luvun 3 a §:ssä matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen on sidottu ainoastaan rikoksen oletettuun tapahtuma-aikaan. Nyt erityisestä syystä lupa voidaan ulottaa koskemaan muutakin rikoksen selvittämisen kannalta merkityksellistä aikaa. Esityksen perusteluissa (s. 324/I) on mainittu esimerkkeinä tilanteet, joissa rikoksentekijän voidaan olettaa palaavan huumekätkölle tai henkirikokseen syyllistyneen voidaan olettaa palaavan hakemaan ruumiin kätköpaikalle vahingossa jättämäänsä tavaraa. Pykälän 2 momentin sanamuodosta ilmenee, että pääsääntöisesti tukiasematietojen hankkiminen kuitenkin koskisi rikoksen oletettua tapahtuma-aikaa.

Edellä mainittu törkeää laittoman saaliin kätkemistä koskeva lainmuutos on tarpeen ottaa huomioon uudessa pakkokeinolaissa. Valiokunta on edellä ehdottanut 6 §:n 2 momentissa mainitun rikoksen lisäämistä momentissa lueteltuihin rikoksiin. Lainmuutos tulee siten huomioiduksi käsillä olevaan 2 momenttiin sisältyvän pykäläviittauksen kautta. Esityksen perusteluissa todettu huomioon ottaen ei ole aihetta rajata toimenpiteen käyttöalaa törkeän laittoman saaliin kätkemisen yhteydessä suppeammaksi kuin muissa laissa tarkoitetuissa rikoksissa.

12 §. Suunnitelmallinen tarkkailu ja sen edellytykset.

Suunnitelmallista tarkkailua koskevan pykälän 1 momentissa määritellään, mitä tarkoitetaan tarkkailulla. Valiokunnan käsityksen mukaan kyse ei ole toimivaltasäännöksestä vaan määritelmäsäännöksestä, joka on otettu pykälään apukäsitteeksi ennen kaikkea tarkentamaan ehdotetun uuden salaisen pakkokeinon — suunnitelmallisen tarkkailun — määrittelyä.

Mainitun 1 momentin mukaan tarkkailulla tarkoitetaan tiettyyn henkilöön salaa kohdistettavaa havaintojen tekemistä tiedonhankintatarkoituksessa. Tässä pakkokeinolain mukaisessa tarkkailussa henkilöstä tehdään rikoksen selvittämistä edistäviä havaintoja. Rikollisen toiminnan estämiseksi tai keskeyttämiseksi suoritettavasta tarkkailusta säädetään poliisilaissa.

Voimassa olevassa pakkokeinolaissa ei säädetä tarkkailusta, vaan se on katsottu tavanomaisen oikeuden nojalla sallituksi. Tarkkailu käsitetään eräänlaiseksi poliisin perustoiminnoksi, jossa poliisimies tekee kentällä havaintoja. Voimassa olevan poliisilain 28 §:n 1 momentin 2 kohdan määritelmässä tarkkailulta edellytetään jatkuvuutta tai toistuvuutta. Kuten nyt käsiteltävänä olevan esityksen yleisperusteluissakin on todettu, näitä "jatkuvuuden" ja "toistuvuuden" käsitteitä on pidetty käytännössä epäselvinä, joten ne esitetään kokonaan poistettavaksi. Lakivaliokunta toteaa, että tämä selkeyttää tarkkailun käsitettä ja se täsmentää myös tarkkailun ja suunnitelmallisen tarkkailun eroa. Pykälän 2 momentin mukaan suunnitelmallisella tarkkailulla tarkoitetaan rikoksesta epäiltyyn kohdistuvaa muuta kuin lyhytaikaista tarkkailua.

Perustelujen (s. 325/II) mukaan tarkkailussa saisi nykyisen käytännön mukaisesti käyttää omien aistihavaintojen tukena muun ohessa kiikaria, kameraa, videokameraa, valonvahvistinta tai muuta vastaavanlaista teknistä laitetta. Rajanvedossa tekniseen katseluun olennaista on se, että mainittua keinoa käytetään 19 §:n 1 momentin mukaan paikkaan sijoitetulla teknisellä laitteella, menetelmällä tai ohjelmistolla. Tarkkailussa käytettävien teknisten laitteiden tulee koko tiedonhankinnan ajan olla poliisimiehen valvonnassa ja käyttämiä.

Voimassa olevassa pakkokeinolaissa ei ole tarkkailun määritelmää. Tarkkailun on katsottu kuitenkin vakiintuneesti sisältävän mahdollisuuden käyttää teknistä laitetta näköhavaintojen tekemiseen tai tallentamiseen. Lakivaliokunta katsoo, että mahdollisuudesta käyttää teknistä laitetta on erityisesti rikoslain 24 luvun 6 §:n mukainen salakatselun kriminalisointi huomioon ottaen syytä säätää pykälän 1 momentissa. Tältä osin voidaan johdonmukaisuussyistä hyödyntää muotoilua, jota ehdotetaan teknistä katselua koskevaan 19 §:ään. Rajaa näiden keinojen välille muodostaa se, että teknisessä katselussa laite on paikkaan sijoitettu, kun taas tarkkailussa käytettävien teknisten laitteiden tulee edellä todetun mukaisesti olla poliisimiehen valvonnassa ja käytettävissä.

Teknisen katselun osalta ehdotetaan puheena olevan luvun 19 §:ssä, että tilanteissa, joissa tekninen katselu kohdistuu rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan paikkaan, edellytetään pääsääntöisesti vakavia rikoksia — vähintään neljän vuoden enimmäisrangaistus — ja päätöksen toimenpiteen käytöstä tekee tuomioistuin.

Esityksen perustana olevassa toimikunnan mietinnössä lähdettiin siitä, että teknistä laitetta käyttäen tehtyä tarkkailua ei saa kohdistaa kotirauhan piiriin. Saadun selvityksen mukaan suunnitelmallinen tarkkailu otettiin uutena keinona esitykseen sen vuoksi, että on tarpeen säätää kotirauhan piiriin kohdistuvaa teknistä katselua matalammasta rikoskynnyksestä ja päätöksentekijästä tilanteissa, joissa tarkkailua kohdistetaan pitkäaikaisesti rikoksesta epäiltyyn. Suunnitelmallista tarkkailua voidaan ilman teknistä laitetta kuitenkin jatkaa myös epäillyn ollessa kotirauhan suojaamassa paikassa, pois lukien vakituiseen asumiseen käytettävä tila. Lisäksi teknistä laitetta voidaan tällaisissa tilanteissa käyttää teknisen katselun kautta, jos laissa sille asetetut edellytykset täyttyvät. Näistä syistä lakivaliokunta ei näe tarvetta teknisen laitteen käyttämiseen suunnitelmallisen tarkkailun yhteydessä kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvissa tilanteissa. Edellä olevan johdosta valiokunta ehdottaa pykälän 4 momenttiin lisättäväksi säännöksen, jolla teknisen laitteen käyttäminen rajataan pois kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvissa tilanteissa sekä tarkkailun että suunnitelmallisen tarkkailun yhteydestä.

Lakivaliokunta katsoo, että edellä todetut pykälämuutokset selkeyttävät mainittujen pakkokeinojen eroja toisistaan.

14 §. Peitelty tiedonhankinta ja sen edellytykset.

Pykälässä säädetään peitellystä tiedonhankinnasta. Peitellyllä tiedonhankinnalla tarkoitetaan tiettyyn henkilöön kohdistuvaa lyhytkestoista vuorovaikutuksessa tapahtuvaa tiedonhankintaa, jossa poliisimiehen tehtävän salaamiseksi käytetään vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja. Säännösehdotuksen perusteluiden mukaan (s. 328) peiteltyä tiedonhankintaa ei ole mahdollista toteuttaa asunnossa edes silloin, kun asuntoon meneminen tapahtuisi asunnonhaltijan myötävaikutuksella. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa, että kyseinen rajoitus lisätään säännöstekstiin.

18 §. Teknisestä kuuntelusta päättäminen.

Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättää asuntokuuntelusta ja rikoksen johdosta vapautensa menettäneen epäillyn teknisestä kuuntelusta pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Ehdotettu sääntely on voimassa olevan lain mukainen.

Teknistä kuuntelua koskevaa päätöksentekoa esitetään muutettavaksi siten, etteivät poliisiyksiköiden päälliköt ja muut pakkokeinolain 5 a luvun 5 §:n 3 momentissa mainitut henkilöt enää jatkossa päättäisi teknisestä kuuntelusta. Myöskään tutkinnanjohtaja ei voisi enää tehdä mainitun pykälän 4 momentissa tarkoitettua kiireellistä päätöstä. Ehdotetun 2 momentin mukaan muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä kuuntelusta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies. Säännös merkitsee myös sitä, että tuomioistuimen päätöstä ei enää edellytetä tapauksissa, joissa kuuntelu- tai katselulaite sijoitetaan kulkuneuvoon tai tilaan, jossa epäilty oleskelee.

Valiokunta toteaa ehdotetun pakkokeinolain 10 luvun säännöksissä lähdettävän siitä, että niin tekninen kuuntelu (16 §:n 2 momentti) kuin tekninen katselukin (19 §:n 3 momentti) kohdistuvat tilaan tai muuhun paikkaan, jossa epäillyn voidaan olettaa todennäköisesti oleskelevan tai käyvän. Asetetun korkean näyttökynnyksen tarkoituksena on estää se, että pakkokeino kohdistuu sivullisiin tilanteessa, jossa epäilty ei ole paikalla. Tämä on jo otettava huomioon teknisen kuuntelun ja teknisen katselun käyttöä harkittaessa. Tämän vuoksi ei ole enää tarpeen erottaa omaksi tapaukseksi sellaista, jossa laite sijoitetaan epäillyn käyttämään kulkuneuvoon tai tilaan, jossa epäilty oleskelee, ja joka erikseen mainitaan nykyisen pakkokeinolain toimenpiteistä päättämistä koskevassa pykälässä (5 luvun 5 §:n 1 momentin 6 kohta). Valiokunta puoltaa siten säännöstä esitetyssä muodossaan.

23 §. Tekninen laitetarkkailu ja sen edellytykset.

Pykälän 2 momentissa viitataan puheena olevan luvun 6 §:ssä tarkoitettuihin tunnistamistietoihin. Valiokunta on tarkentanut viittauksen koskemaan mainitun pykälän 1 momenttia, jossa kyseisistä tiedoista säädetään.

26 §. Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen.

Pykälässä säädetään esitutkintavirkamiehen oikeudesta sijoittaa tekniseen tarkkailuun käytettävä laite, menetelmä tai ohjelmisto toimenpiteen kohteena olevaan esineeseen, aineeseen, omaisuuteen, tilaan tai muuhun paikkaan taikka tietojärjestelmään, jos tarkkailun toteuttaminen sitä edellyttää. Ehdotuksen mukaan esitutkintavirkamiehellä on tällöin oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöön ottamiseksi ja poistamiseksi salaa mennä edellä mainittuun tilaan tai muuhun paikkaan taikka tietojärjestelmään sekä kiertää, purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa kohteiden tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata sitä.

Perusteluissa ei ole kuvausta siitä, miten viranomaisten vahingonkorvausvelvollisuus tällaisissa tapauksissa järjestyy. Lähtökohtana on se, että tällaisilla toimenpiteillä ei aiheuteta vahinkoa. Tämän turvaamiseksi esitutkintaviranomainen voi tarvittaessa asentamisen ja poisottamisen yhteydessä käyttää avustavia henkilöitä. Asentamista ja poisottamista koskevaa sääntelyä on jo nykyisessä pakkokeinolaissa. Valiokunnan tiedossa ei ole, että nykyiseen sääntelyyn liittyisi tältä osin ongelmia. Vahingonkorvauslain (412/1974) mukaan virkatoiminnassa tahallisesti tai tuottamuksesta aiheutettu vahinko on korvattava riippumatta siitä, kuka tai missä asemassa oleva henkilö on vahingonkärsijä. Myös uuteen poliisilakiin ehdotetaan (HE 224/2010 vp) otettavaksi poliisitoiminnan vahingonkorvaussäännökset. Ehdotetun lain 8 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan valtion varoista korvattaisiin sellaiset henkilö- ja esinevahingot, jotka ovat aiheutuneet sivulliselle henkilölle poliisin suorittamasta pakkotoimenpiteestä.

28 §. Rikoksentekokielto.

Pykälän 1 momentin mukaan peitetoimintaa suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Pykälän 2 momentin perusteella peitetoimintaa suorittava poliisimies on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa liikennerikkomuksen, järjestysrikkomuksen tai muun niihin rinnastettavan rikesakolla rangaistavan rikoksen osalta, jos teko on ollut tarpeen peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi. Lisäksi peitetoimintaa suorittava poliisi voi ehdotetun 10 luvun 29 §:n mukaan tietyin edellytyksin osallistua järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan ja valvottuun läpilaskuun.

Rangaistusvastuusta vapautumista perustellaan (s. 388) sillä, että peitetoiminnassa toimivalla on oltava mahdollisuus saavuttaa rikollisryhmän jäsenten luottamus. Jos soluttautumalla tehtävä ammattimaisen rikollisryhmän jäseniin kohdistettava peitetoiminta halutaan sallia, on esityksen mukaan käytännössä pakko hyväksyä mahdollisuus, että peitehenkilö ainakin jälkikäteen arvioiden saattaa olla osallinen rikokseen.

Perustuslakivaliokunta on aikaisemmin luonnehtinut epäsovinnaisia toimivaltuuksia niin, että ne merkitsevät poliisin oikeutta toimia vastoin joitain rikosoikeudellisia kieltoja ilman virkavastuuta, ja se on pitänyt tällaista virkatoimintaa valtiosääntöoikeudellisesti jo sinänsä merkittävänä hallinnon lainalaisuuden periaatteen kannalta. Periaatteen voidaan katsoa merkitsevän muun ohella sitä, että julkiselle viranomaiselle ei ilman erittäin painavia syitä ja täsmällisesti määriteltyjä edellytyksiä voida antaa uudenlaista toimivaltaa suorittaa toimia, jotka muutoin ovat rikosoikeudellisesti sanktioituja myös viranomaisen tekeminä (PeVL 5/1999 vp, s. 5). Perustuslakivaliokunnan mukaan säännösehdotus ei ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen. Perustuslakivaliokunta ehdottaa kuitenkin, että säännöstä muutetaan niin, että vastuuvapauden edellytyksenä on se, että rikoksen tekeminen on ollut välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi tai paljastumisen estämiseksi.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa, että 2 momentissa oleva sana "tarpeen" korvataan sanalla "välttämätön".

31 §. Peitetoiminnasta päättäminen.

Pykälän 1 momentin mukaan peitetoiminnasta päättää keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin taikka valtioneuvoston asetuksella säädetyn poliisilaitoksen päällikkö. Samalla tavoin ehdotetaan säänneltäväksi valeostosta (35 §:n 1 momentti) ja suojaamisesta (48 §:n 1 momentti) päättäminen.

Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevistä syistä lakivaliokunta ehdottaa, että 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä poistetaan maininta valtioneuvoston asetuksella säädettävän poliisilaitoksen päälliköstä. Toimenpiteen luonteesta ja käytännön tarpeista johtuen peitetoiminnasta päättää siten keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö. Yksinomaan tietoverkossa toteutettavaa peitetoimintaa koskevasta päätöksenteosta säädetään erikseen momentin toisessa virkkeessä.

32 §. Ratkaisu peitetoiminnan edellytyksistä.

Esityksen lähtökohtana on, että perus- ja ihmisoikeuksiin merkittävimmin puuttuvien salaisten pakkokeinojen päättäminen tulee saattaa tuomioistuimen päätettäväksi. Peitetoiminnan luonteeseen johtuvista syistä tämä ei kuitenkaan koske peitetoimintaa kokonaisuudessaan. Ehdotetun 32 §:n mukaan tuomioistuin ratkaisee sen, ovatko 27 §:n 2 momentissa tarkoitetut peitetoiminnan edellytykset olemassa, toisin sanoen onko selvitettävä rikos tai rikoskokonaisuus sellainen, jonka tutkinnassa peitetoimintaa saadaan käyttää.

Tuomioistuimen päätöksentekoa koskevan rajauksen taustalla ovat ennen kaikkea peitetoimintaa suorittavien poliisimiesten ja heidän läheistensä turvallisuuteen sekä tiedonhankinnan tavoitteen turvaamiseen liittyvät näkökohdat. Näistä syistä on perusteltua, että tuomioistuimessa käsitellään 31 §:n 3 momentin mukaisia poliisin päätöksessä edellytettäviä tietoja vain siltä osin kuin se on välttämätöntä 27 §:n 2 momentissa tarkoitettujen edellytysten olemassaolon arvioimiseksi. Perustelujen (s. 343/I) mukaan käsiteltäviksi eivät tulisi esimerkiksi peitetoimintaa suorittavien poliisimiesten tunnistetiedot, peitetoiminnan tavoite ja toteuttamissuunnitelma eikä se, voidaanko peitetoiminnassa tehdä 29 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä.

Lisäksi luvun 43 §:n perusteluissa (s. 352/II) todetaan esimerkiksi, että tuomioistuimelle ei tarvitse toimittaa tietoa siitä, keitä rikoksesta epäillään tai millä paikkakunnalla tiedonhankintaa harjoitetaan. Olennaista ja riittävää olisi epäillyn rikoksen tai rikollisen toiminnan kuvaaminen yleisellä tasolla. Näihin asioihin liittyvä käsittely voitaisiin tarvittaessa pitää muualla kuin tuomioistuimessa, esimerkiksi poliisin tiloissa. Vaikka salaisten pakkokeinojen käyttöön liittyen olisi aina kiinnitettävä erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja tietoturvallisuuden varmistamiseen, tätä on syytä erityisesti korostaa peitetoiminnan kohdalla. Keskeisimmät salassapitoa koskevat säännökset ovat oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (370/2007).

Pykälässä tarkoitetut asiat on tarkoitus keskittää 43 §:n 1 momentin mukaisesti Helsingin käräjäoikeuteen. Tuomioistuinkäsittelyssä noudatetaan tuomioistuimessa käsiteltäviä salaisia pakkokeinoja koskevia säännöksiä, mutta pykälän 6 momentin mukaan peitetoimintaa koskevan asian käsittelyssä tulee lisäksi kiinnittää erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja siihen, että asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin.

Lakivaliokunnan mielestä esitettyä päätöksentekojärjestelyä voidaan pitää toimenpiteen luonne huomioon ottaen perusteltuna. Toisin kuin perustuslakivaliokunta katsoo, lakivaliokunta ei näe aiheellisena sisällyttää pykälään säännöstä siitä, ettei peitetoimintaa saa aloittaa ennen kuin tuomioistuin on ratkaissut asian. Jos toimenpiteen käyttämisen edellytyksenä on tuomioistuimen osallistuminen päätöksentekomenettelyyn, selvää on, että toimenpidettä ei saa tehdä ennen tuomioistuimen ratkaisua. Jos toimenpide saadaan tehdä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksellä ennen tuomioistuimen ratkaisun saamista, siitä on laissa nimenomainen säännös.

35 §. Valeostosta päättäminen.

Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevistä syistä lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä poistetaan maininta valtioneuvoston asetuksella säädetyn poliisilaitoksen päälliköstä. Toimenpiteen luonteesta ja käytännön tarpeesta johtuen valeostosta päättää siten keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö. Yksinomaan yleisön saataville toimitetusta myyntitarjouksesta tehtävästä valeostosta saa päättää myös tehtävään määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu virkamies.

43 §. Menettely tuomioistuimessa.

Ehdotettu pykälä sisältää keskeisimmät säännökset salaisten pakkokeinojen tuomioistuinkäsittelystä. Pykälän 3 momentin mukaan, jos tuomioistuin on myöntänyt luvan telekuunteluun tai televalvontaan, se saa tutkia ja ratkaista luvan myöntämistä uuteen teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen koskevan asian vaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä virkamiehen läsnä olematta, jos on kulunut vähemmän kuin kuukausi samaa rikosepäilyä koskevan lupa-asian suullisesta käsittelystä.

Pykälän perusteluista (s. 352/I) ilmenee, että 3 momentin tarkoittamissa tapauksissa on kysymys samasta rikoksesta epäillystä ja samasta rikosepäilystä kuin aikaisemmin myönnetyssä luvassa. Valiokunta katsoo, että tämä on selvyyden vuoksi tarpeen todeta myös pykälässä.

48 §. Suojaamisesta päättäminen.

Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevistä syistä lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 1 momentista poistetaan maininta valtioneuvoston asetuksella säädetyn poliisiyksikön päälliköstä. Toimenpiteen luonteesta ja käytännön tarpeesta johtuen pykälässä tarkoitetun rekisterimerkinnän tekemisestä ja asiakirjan valmistamisesta päättää keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö.

50 §. Tietojenantovelvollisuus ja datan säilyttämismääräys.

Valiokunnan ehdottamasta 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että nyt käsillä olevaan pykälään sisältyvä viittaus 8 luvun 22—25 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 8 luvun 23—26 §:ään.

52 §. Kuuntelu- ja katselukiellot.

Voimassa olevan pakkokeinolain 5 a luvun 10 §:ssä säädetään telekuuntelua ja teknistä kuuntelua koskevista kuuntelukielloista. Lisäksi pykälässä kielletään tekninen katselu eräissä tapauksissa. Nyt ehdotettavassa pykälässä säädetään kuuntelu- ja katselukielloista, jotka koskevat telekuuntelun, teknisen kuuntelun ja teknisen katselun käyttöä.

Voimassa olevan pykälän perusteluissa (HE 22/1994 vp, s. 30/II ja 31/I) on käsitelty sitä, että kuuntelukielto on rajattu vain tiettyihin pakkokeinoihin. Ratkaisevaa on se, onko keinolla käytännössä mahdollista saada luottamuksellista tietoa. Katselukiellolla pyrittäisiin myös turvaamaan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa, minkä vuoksi kiellon piiriin otettaisiin tekninen katselu. Valiokunta toteaa, että luottamuksellisen viestin suojaan liittyvistä syistä tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta on tarpeen lisätä pykälään.

Tarkkailua toimintana on kuvattu esityksen perusteluissa 12 §:n yhteydessä (s. 324/II—325/II). Tarkkailu voidaan käsittää eräänlaiseksi poliisin perustoiminnoksi. Koska poliisimies jatkuvasti tekee kentällä havaintoja, tarkkailu on sillä tavalla yleistä, että sen yhteydessä ei voida puhua luottamukselliseen viestintään puuttumisesta. Valiokunta on edellä ehdottanut 12 §:ään lisättäväksi säännöksen, jonka mukaan teknistä laitetta ei saa käyttää rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvassa tarkkailussa tai suunnitelmallisessa tarkkailussa. Tämä rajaus on omiaan edistämään sitä, että näissä tarkkailumuodoissa ei kerry luottamukselliseen viestintään kohdistuvaa tietoa. Tarkkailun ja suunnitelmallisen tarkkailun lisääminen katselukiellon piiriin ei siten ole aiheellista.

Lakiehdotuksen 23 §:n 2 momentin mukaan teknisellä laitetarkkailulla ei saa hankkia tietoa viestin sisällöstä eikä tunnistamistiedoista. Katselu- ja kuuntelukielto ei näin ollen ole tarpeen myöskään teknisen laitetarkkailun osalta.

55 §. Ylimääräinen tieto.

Ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten lupa tai päätös on annettu. Ylimääräistä tietoa saa käyttää 56 §:n 1 momentin mukaan rikoksen selvittämisessä, kun tieto koskee sellaista rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää pakkokeinoa, jolla tieto on saatu, tai josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Ylimääräistä tietoa saa käyttää myös varkauden ja kätkemisrikoksen selvittämisessä.

Pykälässä ehdotetaan laajennettavaksi ylimääräistä tietoa tuottavien salaisten pakkokeinojen piiri kattamaan myös televalvonnan, tukiasematietojen hankkimisen ja kaikki teknisen tarkkailun muodot. Nykyisin laissa mainitaan ainoastaan telekuuntelu ja tekninen kuuntelu. Näin on irtauduttu nykyisen pykälän perusteluissa (HE 22/1994 vp, s. 19/I) ilmaistusta kytkennästä luottamuksellisten keskustelujen suojaamiseen.

Kuten 52 §:n yhteydessä on todettu, tarkkailu käsitetään eräänlaiseksi poliisin perustoiminnoksi. Koska poliisimies jatkuvasti tekee kentällä havaintoja, tarkkailu on luonteeltaan yleistä. Käytännössä on erittäin vaikea täsmentää ja eritellä, milloin havaintoja tekemällä saatu tieto on ylimääräistä, milloin ei. Lakivaliokunta on edellä ehdottanut 12 §:ään lisättäväksi säännöksen, jonka mukaan teknistä laitetta ei saa käyttää rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvassa tarkkailussa tai suunnitelmallisessa tarkkailussa. Tämä on omiaan edistämään sitä, että näissä tarkkailumuodoissa ei kerry tässä tarkoitettua ylimääräistä tietoa. Näistä syistä tarkkailun ja suunnitelmallisen tarkkailun lisääminen pykälään ei lakivaliokunnan näkemyksen mukaan ole aiheellista.

56 §. Ylimääräisen tiedon käyttäminen.

Perustuslakivaliokunnan mukaan pykälän 1 momentti on ongelmallinen ensinnäkin sen vuoksi, että sen lähtökohtana on yksinomaan perusterikos, vaikka pakkokeinosta päätettäessä on otettava huomioon kyseistä pakkokeinoa koskevat edellytykset ja 10 luvun 2 §:ssä olevat salaisten pakkokeinojen käytön yleiset edellytykset. Lisäksi luvan myöntäminen on aina harkinnanvarainen päätös. Toiseksi ehdotettu sääntely ulottaa 55 §:ssä mainittujen salaisten pakkokeinojen käyttöalan huomattavasti laajemmalle kuin niiden käytön edellytyksistä luvussa muutoin säädetään. Esimerkiksi telekuuntelun edellytyksenä olevat perusterikokset ovat huomattavan vakavia verrattuna esimerkiksi varkauteen, josta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään puoleksitoista vuodeksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan säännösehdotusta on muutettava siten, että ylimääräisen tiedon käyttämisestä päättää tuomioistuin silloin, kun kyseinen ylimääräinen tieto on saatu pakkokeinolla, jonka käyttämisestä päättää tuomioistuin. Lisäksi ylimääräistä tietoa saadaan käyttää vain niiden rikosten tutkintaan, joiden tutkintaan kyseisen pakkokeinon käytöstä olisi voitu päättää. Tämä on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 1 momentista poistetaan ensimmäisen virkkeen lopusta säännös "tai josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta" sekä sen jälkeinen virke kokonaan. Lisäksi valiokunta ehdottaa momentin loppuun lisättäväksi säännöksen, jonka mukaan ylimääräisen tiedon käyttämisestä päättää tuomioistuin silloin, kun kyseinen ylimääräinen tieto on saatu pakkokeinolla, jonka käyttämisestä päättää tuomioistuin.

58 §. Telekuuntelun, teknisen kuuntelun ja teknisen laitetarkkailun keskeyttäminen.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, milloin telekuuntelu ja tekninen kuuntelu on keskeytettävä. Pykälän 2 momentin perusteella pidättämiseen oikeutettu virkamies saisi päättää telekuuntelun tai teknisen kuuntelun kohdistamisesta henkilöön, jos ennen pakkokeinon käytön keskeyttämistä on tullut syy epäillä jotakuta 3 §:n 2—4 momentissa, 16 §:n 3 momentissa tai 17 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta taikka jonkun voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän sellaiseen rikokseen.

Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on saatettava telekuuntelua, asuntokuuntelua ja rikoksen johdosta vapautensa menettäneen epäillyn teknistä kuuntelua koskeva asia tuomioistuimen ratkaistavaksi heti kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua pakkokeinon kohdistamisesta uuteen henkilöön. Jos tuomioistuin ei myönnä lupaa telekuunteluun tai tekniseen kuunteluun, pakkokeinon käyttö on lopetettava sekä sillä saadut tallenteet ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot on heti hävitettävä.

Ehdotettu sääntely merkitsee poikkeusta siitä, että telekuuntelusta, asuntokuuntelusta ja rikoksen johdosta vapautensa menettäneen epäillyn teknisestä kuuntelusta päättää aina tuomioistuin. Perustuslakivaliokunta on arvioinut päätöksentekomenettelyä kiiretilanteissa ja pitänyt oikeana, ettei kotirauhan piiriin ulottuvasta teknisestä kuuntelusta voi silloinkaan päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies. Telekuuntelun osalta perustuslakivaliokunta on katsonut, ettei sen käyttämistä voida kiiretilanteessakaan antaa perustuslain 10 §:n luottamuksellisen viestin salaisuutta turvaavien säännösten johdosta pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle, vaan telekuuntelun tulee aina olla sidottu tuomioistuimen lupaan (PeVL 36/2002 vp, s. 6—7). Lausunnon mukaan lakiehdotusta on muutettava tältä osin, jotta se voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 2 momentti poistetaan.

60 §. Salaisen pakkokeinon käytöstä ilmoittaminen.

Pykälän 1 momentissa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa epäillylle häneen kohdistetusta telekuuntelusta, tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta, televalvonnasta, suunnitelmallisesta tarkkailusta, peitellystä tiedonhankinnasta, teknisestä tarkkailusta ja valvotusta läpilaskusta. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta päättää, että 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta epäillylle saadaan lykätä enintään kaksi vuotta kerrallaan, jos se on perusteltua käynnissä olevan tiedonhankinnan turvaamiseksi, valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi. Ilmoitus saataisiin tuomioistuimen päätöksellä jättää kokonaan tekemättä, jos se on välttämätöntä valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.

Pykälän 3 momentti koskee ilmoittamista epäiltyyn kohdistetusta peitetoiminnasta, valeostosta ja tietolähteen ohjatusta käytöstä. Pykälän 4 momentin mukaan tuomioistuin voi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta päättää, että 3 momentissa tarkoitettua ilmoitusta epäillylle saadaan lykätä enintään kaksi vuotta kerrallaan tai jättää ilmoitus kokonaan tekemättä, jos se on perusteltua käynnissä jo olevan tai tulevan tiedonhankinnan turvaamiseksi, valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.

Pykälän perusteluista ei ilmene, miksi 4 momentissa ehdotetaan ilmoittamisen lykkäämiselle ja kokonaan ilmoittamatta jättämiselle samat edellytykset, toisin kuin 2 momentissa. Valiokunta katsoo, että kokonaan ilmoittamatta jättämisen perusteiden tulee olla tiukemmat kuin ilmoittamisen lykkäämisen perusteet. Pykälän 2 momentin mukaista sääntelyä, jossa eri tapaukset selvästi eri kynnyksellä erotetaan toisistaan, voidaan pitää perusteltuna. Valiokunta ehdottaakin pykälää jäsenneltäväksi uudelleen ensinnäkin siten, että 2 ja 4 momentin sääntely yhdistetään ja sijoitetaan uudeksi 3 momentiksi. Samalla 2 momentin sääntelyä on syytä täydentää niin, että siinä otetaan huomioon myös tulevan tiedonhankinnan turvaaminen. Muutoksesta seuraa, että hallituksen esitykseen sisältyvä pykälän 3 momentti muuttuu 2 momentiksi.

Edellä mainitusta muutoksesta johtuen hallituksen esitykseen sisältyvä pykälän 5 momentti muuttuu 4 momentiksi ja siinä oleva säännösviittaus tulee muuttaa viittaukseksi 3 momenttiin. Lisäksi pykälän 6 momentti muuttuu 5 momentiksi.

65 §. Salaisten pakkokeinojen käytön valvonta.

Pykälän 2 momentin mukaan sisäasiainministeriön on annettava eduskunnan oikeusasiamiehelle vuosittain kertomus salaisten pakkokeinojen ja niiden suojaamisen käytöstä ja valvonnasta. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että kertomus kattaa myös rajavartiolaitoksen toimenpiteet.

4. Laki tutkintavankeuslain muuttamisesta

11 luku. Vankilan tilojen ja tutkintavangin tarkastaminen

9 §. Menettely ja päätösten kirjaaminen.

Valiokunnan edellä ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että nyt käsillä olevan pykälän 2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 32 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 33 §:ään.

5. Laki vankeuslain muuttamisesta

1 luku. Yleiset säännökset vankeuden täytäntöönpanosta

11 §. Virka-apu.

Eduskunta on rikosseuraamusalan organisaatiouudistukseen liittyen hyväksynyt 15.2.2011 lain vankeuslain muuttamisesta (HE 279/2010 vp — LaVM 35/2010 vp). Lailla on muutettu 1 luvun 11 §:n 1 momenttia siten, että sana "Vankeinhoitolaitoksen" on muutettu sanaksi "Rikosseuraamuslaitoksen". Valiokunta on sovittanut yhteen nyt käsiteltävänä olevan pykälän 1 momentin mainitun lainmuutoksen kanssa. Myös lain johtolausetta on tästä syystä tarpeen tarkistaa.

16 luku. Vankilan tilojen ja vangin tarkastaminen

9 §. Menettely ja päätösten kirjaaminen.

Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että puheena olevan pykälän 2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 32 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 33 §:ään.

12. Laki sakon täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta

42 §. Menetetyksi tuomitusta omaisuudesta määrääminen.

Pykälän 1 momentin mukaan menetetyksi tuomittua omaisuutta koskevasta täytäntöönpanosta määrää Poliisihallitus, joka voi oikeuttaa poliisilaitoksen määräämään toimenpiteistä. Momentissa on jäänyt ottamatta huomioon tulliviranomaisen asema. Valiokunta ehdottaa momenttiin lisättäväksi toisen virkkeen siitä, että Tullihallitus määrää tullirikosasiassa menetetyksi tuomitun omaisuuden täytäntöönpanotoimista.

19. Laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 15 ja 23 §:n muuttamisesta

15 §. Pakkokeinojen käytön rajoitukset.

Eduskunta on 1.2.2011 hyväksynyt lain kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 15 §:n muuttamisesta (EV 286/2010 vp — HE 285/2010 vp). Kyseisellä lailla muutetaan 15 §:n 2 momenttia sellaisena kuin se on laissa 547/2007. Nyt käsiteltävänä olevan pykälän 2 momentti tulee sovittaa yhteen mainitun lainmuutoksen kanssa. Samasta syystä myös lain johtolausetta on tarkistettava.

Lisäksi valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että 2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 23 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 24 §:ään.

23 §. Pakkokeinojen käyttäminen todisteiden hankkimiseksi ja menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon turvaamiseksi.

Pykälän 1 momentissa luetellaan todisteiden hankkimiseksi ja menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon turvaamiseksi käytettävät pakkokeinot. Luettelosta on epähuomiossa jäänyt pois valvottu läpilasku. Valiokunta ehdottaa sen lisäämistä mainittuun momenttiin.

33. Laki asevelvollisuuslain 65 §:n muuttamisesta

65 §. Huumausaineen käyttöä selvittävä tutkimus.

Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että käsillä olevan pykälän 2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 29 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 30 §:ään.

35. Laki sotilaskurinpitolain muuttamisesta

25 a §.

Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että käsillä olevan pykälän 1 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 29 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 30 §:ään.

54. Laki radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain 35 §:n muuttamisesta

35 §. Virka-apu.

Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että käsillä olevan pykälän 2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 30 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 31 §:ään.

61. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 50 ja 50 a §:n muuttamisesta

50 §. Vartijaksi ja turvasuojaajaksi hyväksymisen väliaikainen peruuttaminen.

Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että käsillä olevan pykälän 2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 30 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 31 §:ään.

62. Laki liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetun lain 7 ja 8 §:n muuttamisesta

8 §. Henkilöntarkastus.

Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että käsillä olevan pykälään viittaus pakkokeinolain 8 luvun 30 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 31 §:ään.

67. Laki pakkokeinolain 5 luvun muuttamisesta (Uusi lakiehdotus)

5 luku. Etsintä

7 a §. Kotietsinnän saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi.

Valiokunta on edellä ehdottanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamien ratkaisujen vuoksi, että uuteen pakkokeinolakiin (2. lakiehdotus) lisätään pykälä kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi (10 luvun uusi 18 §). Kun puheena olevan lainsäädäntöuudistuksen arvioidaan tulevan voimaan mahdollisesti vasta vuoden 2014 alussa, valiokunta katsoo, että vastaava säännös samoin perustein on tarpeen sisällyttää jo sitä ennen nykyiseen pakkokeinolakiin.

Voimaantulo ja siirtymäsäännös.

Edellä mainitusta syystä ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Selvyyden vuoksi valiokunta ehdottaa lisäksi säädettäväksi siirtymäsäännöksen, jonka mukaan tätä lakia sovelletaan kotietsintöihin, jotka on toimitettu tämän lain tultua voimaan.