Yksityiskohtaiset perustelut
1. Esitutkintalaki
3 luku. Esitutkinnan toimittamisen yleiset säännökset
8 §. Ulkomailla tehty rikos.
Pykälän 1 momentin säännökset
ovat uusia verrattuna voimassa olevaan esitutkintalakiin. Ehdotuksen
mukaan esitutkintaviranomainen voi tutkia ulkomailla tehdyksi epäillyn
rikoksen, jos rikokseen rikoslain 1 luvun säännösten
nojalla voidaan soveltaa Suomen lakia ja jos esitutkinnan toimittaminen Suomessa
on tutkinnallisista syistä ja rikosvastuun toteuttamisen
kannalta tarkoituksenmukaista.
Pykälän perustelujen (s. 184/I)
mukaan syyttäjällä on tärkeä asema
arvioitaessa sitä, käynnistetäänkö ulkomailla
tehdyksi epäiltyä rikosta koskeva esitutkinta
Suomessa. Tällaisten rikosten tutkinnan käynnistämisen
voi katsoa kuuluvan 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisen
yhteistyövelvollisuuden piiriin. Tämä näkökohta
korostuu tapauksissa, joissa rikoslain 1 luvun 12 §:n
nojalla tarvitaan valtakunnansyyttäjän syytemääräys.
Esitutkintayhteistyö ei tässä yhteydessä tarkoita
sitä, että esitutkintaviranomaisen olisi oltava
tältä osin yhteydessä suoraan Valtakunnansyyttäjänvirastoon.
Vaikka mainittu rikoslain pykälä koskee syytteen
nostamista, on sillä merkitystä myös
esitutkinnan käynnistämisen suhteen. Tarkoituksenmukaista
ei ole tutkia asiaa, jossa syytemääräystä ei
kuitenkaan tultaisi antamaan.
Itse pykälästä ei kuitenkaan käy
ilmi rikoslain 1 luvun 12 §:n merkitys. Asian
selventämiseksi on valiokunnan mielestä aiheellista,
että pykälässä säädetään
syyttäjän osallistumisesta päätöksentekoon.
Koska syyttämiselle tuomioistuimessa tarvitaan
syytemääräys, on syyttäjän kanta
asiassa ratkaiseva. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa
1 momentin toiseksi virkkeeksi lisättäväksi
säännöksen, jonka mukaan syyttäjä päättää tällaisessa
tapauksessa esitutkinnan aloittamisesta.
Esitykseen sisältyvän pykälän
1 momentin toisen virkkeen mukaan kansainvälisestä yhteistyöstä rikosten
selvittämiseksi säädetään
laissa erikseen. Lakiteknisen selkeyden vuoksi valiokunta ehdottaa,
että mainittu säännös siirretään pykälän uudeksi
3 momentiksi.
4 luku. Esitutkintaperiaatteet ja esitutkintaan osallistuvien
oikeudet
9 §. Henkilön asema esitutkinnassa.
Ehdotuksen mukaan, kun henkilöön kohdistetaan
esitutkintatoimenpiteitä, hänelle on mahdollisimman nopeasti
ilmoitettava hänen asemansa esitutkinnassa. Tällainen
ilmoittamisvelvollisuus koskee myös asemassa tapahtuneita
muutoksia.
Henkilön aseman määrittämisessä voi
tulla vastaan rajanvetotilanteita, jotka liittyvät henkilön
asemaan rikoksesta epäiltynä, todistajana tai kuultavana.
Tällaisia tilanteita silmällä pitäen pykälän 2
momentissa ehdotetaan, että henkilöä voidaan
kohdella esitutkinnassa kuultavana, jos hänen asemansa
on epäselvä. Valiokunta toteaa, että tällaisen
henkilön kuulemisessa on noudatettava varovaisuutta. Perustelujen
(s. 197/II) mukaan vähäisenkin
rikosepäilyn tapauksissa on syytä katsoa henkilö epäillyksi,
koska mainittuun asemaan liittyy oikeus olla myötävaikuttamatta
kyseisen rikoksen selvittämiseen, mistä säädettäisiin
4 luvun 3 §:ssä. Epäillyn asemaan liittyy
lukuisia muitakin oikeuksia. Jos henkilöä ei epäselvissä tapauksissa
kohdella epäiltynä ja jos rikosepäilyjen
vahvistumisen myötä henkilöstä tulee
kuitenkin rikoksesta epäilty, hänen todistajana
antamansa lausumat voivat olla asian selvittämisen
ja epäillyn oikeuksien toteutumisen kannalta ongelmallisia.
Valiokunta on voimassa olevaa esitutkintalakia säädettäessä katsonut,
että tällaiseen lausumaan kohdistuu hyödyntämiskielto
eli että se on jätettävä esitutkintapöytäkirjan
ulkopuolelle (LaVM 9/1986 vp).
Valiokunnan näkemyksen mukaan kuultavana kuulemista
tulee käyttää vain, jos se on ennen aseman
selviämistä välttämätöntä jonkin
esitutkinnassa selvitettävän asian (1 luvun 2 §)
selvittämiseksi. Tällöin on
yleensä jokin kiireellinen rikostutkinnallinen syy. Lähtökohtana
on se, että henkilön kuulemista tulisi lykätä,
kunnes hänen asemansa selviää, jotta
hänen oikeutensa esitutkinnassa tulevat turvatuiksi.
12 §. Esitutkinnan käsittelykieli.
Pykälässä säädetään
esitutkinnassa käytettävästä kielestä. Valiokunta
kiinnittää huomiota siihen, että kuulovammaisia
ja puhevammaisia henkilöitä koskevan tulkkauksen
järjestämisestä ehdotetaan säädettäväksi
ainoastaan pykälän 4 momentissa, joka
koskee muita kuin suomen-, ruotsin- ja saamenkielisiä henkilöitä.
Pykälän 2 momentissa säädetään
oikeudesta käyttää suomen tai ruotsin kieltä.
Lähtökohtana tulee kuitenkin olla, että kielelliset
oikeudet toteutuvat säännösten mukaisina
myös kuulovammaisten ja puhevammaisten kohdalla. Tämän
vuoksi valiokunta ehdottaa, että 4 momentin viimeinen virke
siirretään uudeksi 5 momentiksi siten
muutettuna, että se koskee sekä 2 että 4
momentissa tarkoitettuja tapauksia. Myös näissä tilanteissa
on kysymys valtion kustannuksella tapahtuvasta tulkkauksesta. Oikeudesta
käyttää saamen kieltä esitutkinnassa
säädetään saamen kielilaissa (1086/2003).
Laissa ei esitetä säädettäväksi
oikeudesta käyttää esteetöntä tulkkia.
Kuten perusteluissa todetaan, mahdollisuuksien mukaan esitutkinnassa
on kuitenkin pyrittävä siihen, että tulkkina käytetään
henkilöä, joka ei ole asiaan tai asianosaiseen
sellaisessa suhteessa, että hänen puolueettomuutensa
vaarantuu asian selvittämistä tai asianosaisen
oikeuksia vaarantavalla tavalla. Valiokunta tähdentää myös
korkealaatuisen tulkkauksen merkitystä. Lokakuun 20 päivänä 2010
on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi oikeudesta
tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa
menettelyissä (2010/64/EU). Direktiivi
koskee myös kuulo- tai puhevaikeuksista kärsiviä ihmisiä.
Direktiivin kansallisen täytäntöönpanon
yhteydessä vielä varmistetaan, että Suomen
lainsäädäntö vastaa direktiivin
asettamia velvoitteita.
Lakivaliokunta kiinnittää lisäksi
huomiota viittomakielen asemaan. Viittomakielen on mahdollisesti
ajateltu sisältyvän jo 4 momentin ilmaisuun
"käyttää kieltä, jota hän
ymmärtää ja osaa puhua riittävästi".
Valiokunta pitää kuitenkin aiheellisena, että momenttiin
lisätään erillinen säännös
viittomakielisen oikeudesta käyttää viittomakieltä esitutkinnassa.
13 §. Asiakirjan kääntäminen.
Pykälän 1 momentin mukaan asian
kannalta olennainen esitutkinta-aineistoon kuuluva asiakirja tai
sen osa on käännettävä 12 §:ssä tarkoitetulle
asianosaisen käyttämälle kielelle, jos
kääntäminen on tulkkauksesta
huolimatta tarpeen asianosaisen oikeuden valvomiseksi.
Tämä koskee kaikkia niitä kieliä,
joita asianosaisella on 12 §:n mukaan oikeus käyttää,
mukaan lukien viittomakieli, jota koskevan erillisen säännöksen
lisäämistä valiokunta on edellä ehdottanut.
15 §. Asianosaisjulkisuus esitutkinnassa.
Ehdotetun 1 momentin mukaan asianosaisella on esitutkinnan
aloittamisen jälkeen oikeus saada tieto esitutkintaan johtaneista
ja esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista. Pykälän 2
momentin mukaan tiedonsaantioikeutta voidaan rajoittaa vain,
jos tietojen antamisesta on haittaa asian selvittämiselle
tai jos on muusta lainsäädännöstä johtuva
este tietojen antamiselle.
Säännöksessä täsmennetään
nykyiseen lakiin verrattuna sitä, että tiedonsaantioikeus
koskee esitutkinnan aloittamisen jälkeistä aikaa
ja myös esitutkintaan johtaneita seikkoja. Tämä selkeyttää asianosaisen
tiedonsaantioikeuden ulottuvuutta.
Jos jotakin seikkaa ei anneta asianosaisen tietoon ja jos kysymys
ei ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999)
mukaisesta tapauksesta, kielteisestä päätöksestä tehdään
11 luvun 1 §:n 1 momentin mukainen kirjallinen
esitutkintapäätös. Ratkaisusta voidaan
kannella päätöksentekijän esimiehelle
tai laillisuusvalvojalle tai asia voidaan toimittaa syyttäjän
käsiteltäväksi. Esitutkintapäätökseen liittyviä oikeussuojakeinoja
käsitellään jäljempänä 11
luvun 1 §:n yhteydessä. Jos tapaukseen sovelletaan
viranomaisten toiminnasta annettua lakia, viranomaisen päätöksestä haetaan
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.
5 luku. Esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyö
1 §. Ilmoitus syyttäjälle.
Pykälässä säädetään esitutkintaviranomaisen
velvollisuudesta ilmoittaa sille tutkittavaksi tulleesta asiasta
syyttäjälle.
Pykälän 1 momentin toisen virkkeen
mukaan esitutkinta- ja syyttäjäviranomaiset päättävät
yhdessä ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvista rikoksista
niille kuuluvan toimivallan perusteella. Perusteluista ilmenee,
että yhteisellä päätöksenteolla
on tarkoitus varmistaa se, että ilmoitettavien rikosten
määrittelyssä otetaan tasapuolisesti
huomioon esitutkintaviranomaisiin ja syyttäjäviranomaisiin
liittyviä rikostutkinnallisia, viranomaisvoimavaroihin
ja viranomaisten tehtävänkuvaan liittyviä näkökohtia.
Virkkeessä mainitulla toimivallalla tarkoitetaan laista
johdettavissa olevaa yleistä ohjeiden tai määräysten
antamista koskevaa valtuutta.
Perustelujen mukaan ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien
rikosten rajaamista koskevan säännöksen
tarkoituksena on korostaa sitä, että ohjeistuksella
voidaan yhtenäistää käytäntö koko
valtakunnan alueella määrittelemällä tarkemmin
ne rikokset, joista ilmoitus syyttäjälle on tarpeen
tehdä. Valtakunnansyyttäjänvirasto (VKS:2008:2)
ja sisäasiainministeriö (SM-2008-01595/Ri-2)
ovat antaneet yhtenäiset ohjeet syyttäjälle
ilmoitettavista rikosasioista. Valtakunnansyyttäjänviraston
ohje on voimassa toistaiseksi ja sisäasiainministeriön
ohje 1.5.2008—30.4.2013.
Valiokunnan käsityksen mukaan valtakunnalliset ohjeistukset
ovat omiaan turvaamaan yhtenäisen käytännön
koko maassa. Niissä myös voidaan yksittäistä lakipykälää laajemmin
käsitellä ilmoittamista harkittaessa merkityksellisiä asioita.
Valtakunnallinen yhdenmukainen syyttäjäviranomaisten
ja esitutkintaviranomaisten ohjeistus on ensisijainen verrattuna
paikalliseen sopimiseen nähden. Huomioon tulee kuitenkin voida
ottaa myös se, että paikallisissa olosuhteissa
saattaa olla sellaista, että joistakin tietyistä rikoksista
ilmoittamiseen täytyy kiinnittää huomiota
lyhytaikaisesti tai jopa pitkäkestoisemminkin.
Lakitekniseltä kannalta asioiden esittämistapaa
ja -järjestystä on pykälässä kuitenkin
tarpeen selkeyttää. Valiokunta ehdottaa pykälää jäsenneltäväksi
uudelleen siten, että ensiksi mainitaan ne tilanteet, joissa
ilmoitus on tehtävä sen vuoksi, että asialla
on yhteys syyttäjän tutkinnanjohtajuuteen. Tämän
jälkeen mainitaan asiat, joiden ilmoittaminen
tapahtuu yhteisen päätöksen tai syyttäjän
pyynnön perusteella. Näin muutettuna säännökset
ehdotetaan myös koottavaksi yhteen momenttiin.
3 §. Yhteistyövelvollisuus.
Pykälä koskee esitutkintaviranomaisen ja
syyttäjän esitutkintayhteistyötä.
Esitutkintaviranomaisen tulee asian laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla
ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja
tutkinnan edistymiseen liittyvistä seikoista ja syyttäjän
on tarvittavassa määrin osallistuttava esitutkintaan.
Lisäksi esitutkintaviranomaisella ja syyttäjällä on
velvollisuus neuvotella esitutkintayhteistyön järjestämiseen
liittyvistä kysymyksistä.
Lakivaliokunta toteaa, että esitutkintayhteistyön
edistäminen on uudistuksen yksi keskeisistä painopisteistä.
Tehokkaalla esitutkintayhteistyöllä on mahdollista
merkittävästi lyhentää koko
rikosprosessin kestoa. Yhteistyövelvoitteen tarkoituksena
on toisaalta se, että esitutkintaviranomainen tarvittaessa
saa syyttäjältä tukea harkinnanvaraisten
tai tulkinnanvaraisten kysymysten arviointia varten, ja toisaalta
se, että syyttäjä tarvittavassa määrin
pysyy ajan tasalla esitutkinnan etenemisen suhteen ja tarvittaessa käyttää esitutkintatoimivaltuuksiaan.
Esimerkiksi talousrikoksissa on tärkeää,
että tutkinnanjohtaja ja syyttäjä yhdessä arvioivat,
onko esitutkinta riittävä asianmukaista syyteharkintaa
ja keskitettyä pääkäsittelyä varten.
Yhteistyön merkitystä on syytä korostaa
myös esimerkiksi ulkomailla tehtyjen rikosten tutkinnassa.
Myös perustuslakivaliokunta on lausunnossaan korostanut
poliisin ja syyttäjän yhteistyön tiivistämistä.
Pykälässä tarkoitettu yhteistyö on
tarpeen myös tilanteissa, joissa esitutkintaviranomainen on
tehnyt ilmoituksen syyttäjälle esitutkinnan alkuvaiheessa
ja joissa syyttäjä on osallistunut tai hänellä on
ilmoituksen perusteella ollut ainakin mahdollisuus osallistua esitutkintaan.
Erityisen tärkeää yhteistyö on
sellaisissa tilanteissa, joissa esitutkinta päätettäisiin
10 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla saattamatta
asiaa syyttäjän käsiteltäväksi.
Jos tällaisen asian esitutkinnan aloittamisesta on aikanaan
ilmoitettu syyttäjälle, valiokunnan
näkemyksen mukaan esitutkintaa ei tule päättää ilman
syyttäjän kuulemista Lakivaliokunta katsoo, että pykälää on
aiheellista tältä osin täsmentää,
ja ehdottaa pykälän 1 momentin ensimmäisen
virkkeen jälkeen lisättäväksi
tätä koskevan säännöksen.
7 luku. Kuulustelut
15 §. Yhteydenotto vajaavaltaisen lailliseen edustajaan.
Pykälän 1 momentin mukaan kuulustelusta
on etukäteen ilmoitettava 14 §:n 1 momentissa
tarkoitetuille läsnäoloon oikeutetuille vajaavaltaisen
laillisille edustajille ja ainakin yhdelle heistä on varattava
tilaisuus olla läsnä kuulustelussa.
Luvun 14 §:n 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
alle 15-vuotiaan kuulusteltavan laillisen edustajan läsnäolo-oikeudesta
kuulustelussa ja 2 momentissa 15 vuotta täyttäneen
vajaavaltaisen kuulusteltavan laillisen edustajan läsnäolo-oikeudesta
kuulustelussa. Laillisia edustajia ovat kyseisen pykälän
1 momentin mukaan huoltaja, edunvalvoja ja muu laillinen edustaja.
Selvityksen mukaan tarkoituksena on ollut, että nyt
käsiteltävänä olevan 15 §:n
1 momentti nykylain mukaisesti kattaisi 14 §:n
1 ja 2 momentissa tarkoitetut tapaukset. Viittauksella ainoastaan
14 §:n 1 momenttiin on pyritty välttämään
se, että joudutaan toistamaan kaikki lailliset edustajat,
toisin sanoen huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja.
Viittaus voidaan kuitenkin tulkita virheellisesti siten, että 15 §:n 1
momentti käsittäisi vain 14 §:n
1 momentissa tarkoitetut tapaukset.
Tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi
valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttiin
lisätään viittaus myös 14 §:n
2 momenttiin.
10 luku. Esitutkinnan päättäminen
1 §. Loppulausunto.
Pykälän mukaan asianosaisille on
ennen esitutkinnan päättämistä varattava
tilaisuus antaa esitutkintaviranomaiselle loppulausunto esitutkinta-aineiston
riittävyydestä, näytön arvioinnista,
oikeuskysymyksistä tai muista asian käsittelyn
kannalta tärkeistä seikoista, jollei lausunnon
pyytäminen ole asian laatu ja laajuus, rikoksen vähäisyys
tai muut vastaavat seikat huomioon ottaen syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn
kannalta ilmeisen tarpeetonta.
Pykälään sisältyvät
voimassa olevaa lakia yksityiskohtaisemmat säännökset
keskeisimmistä loppulausuntomenettelyn kohteena olevista
seikoista. Lisäksi ehdotettuun pykälään
sisältyvät muun muassa säännökset
pyynnön yksilöinnistä, lausunnon
merkitykseen liittyvästä harkintavelvollisuudesta,
tutkinnanjohtajan päätöstoimivallasta
ja syyttäjän kuulemisesta. Lakivaliokunta
pitää loppulausuntomenettelyn kehittämistä yhtenä tärkeänä keinona
rikosprosessin sujuvoittamiseksi ja nopeuttamiseksi. Loppulausuntomenettely
kuuluu keskeisesti myös esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän
esitutkintayhteistyön piiriin, koska syyttäjän
tehtävänä on huolehtia asian riittävästä selvittämisestä esitutkinnassa
ja koska loppulausuntomenettely palvelee myös syyteharkintaa.
Asian riittävää selvittämistä esitutkinnassa edistää ja
asian käsittelyä nopeuttaa se, että syyttäjä kytketään
riittävästi loppulausuntomenettelyyn.
Pykälän 2 momentin mukaan tarvittaessa syyttäjää on
kuultava loppulausuntopyynnön tarpeellisuudesta ja sisällöstä.
Pykälän perustelujen mukaan (s. 234/I)
loppulausunnon pyytämistä harkittaessa esitutkintaviranomaisen
tulisi pääsääntöisesti
olla yhteydessä syyttäjään. Loppulausuntopyyntö tulisi
valmistella esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän
yhteistyönä niin, että syyttäjä voi
vaikuttaa sen pääkäsittelyn valmistelun
kannalta tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen.
Lakivaliokunnan käsityksen mukaan pykälän 2
momenttiin sisältyvä sana "tarvittaessa" sisältää sen,
että syyttäjää tulee kuulla
loppulausuntopyynnön tarpeellisuudesta ja sisällöstä,
kun loppulausunnon pyytämistä harkitaan. Valtaosa rikoksista
on ns. massarikoksia tai muuten siinä määrin
rutiiniluonteisesti käsiteltäviä, että loppulausunnon
pyytäminen ei tule harkittavaksi. Kun loppulausunnolla
on tärkeä merkitys niin syyteharkinnan kuin tuomioistuinkäsittelyn
kannalta, lakivaliokunnan näkemyksen mukaan syyttäjän
kuuleminen tulee olla pääsääntö loppulausunnon
pyytämistä harkittaessa.
Laissa ei ehdoteta säädettäväksi
loppulausunnon antamisen määräajasta
tai muuten siitä, missä ajassa lausunto olisi
annettava. Yhtäältä loppulausuntomenettely
ei saa tarpeettomasti pitkittää asian käsittelyä,
toisaalta asian saaminen valmiimmaksi esitutkinnassa edellyttää riittävän ajan
olemista lausujan käytettävissä. Asioiden tapauskohtaisten
erojen vuoksi ei lakivaliokunnan mielestä ole tarkoituksenmukaista
asettaa kiinteää määräaikaa
tai määräajan ala- ja ylärajoja.
Sääntelyä on kuitenkin edellä todetut
seikat huomioon ottaen tarpeen täsmentää loppulausunnon
antamiselle varattavaa aikaa koskevilta osin.
Valiokunta on edellä ehdottanut 5 luvun 3 §:ää täydennettäväksi
siten, että esitutkintaviranomainen varmistaa esitutkinnan
riittävyyden ennen esitutkinnan päättämistä asioissa,
joissa sen luvun 1 §:n mukainen ilmoitus on tehty
syyttäjälle. Periaatteessa on mahdollista, että loppulausuntomenettelyn
piiriin tulee asioita, joista ei alun perin ole tehty 5 luvun 1 §:n
mukaista ilmoitusta, vaan syyttäjä on aiheen myöhemmin ilmetessä kytkeytynyt
mukaan asian käsittelyyn. Esitutkinnan riittävyyteen
on tarpeen kiinnittää huomiota myös tässä yhteydessä.
Esityksen mukaan esitutkintaviranomaisen on loppulausunnon saatuaan
harkittava, antaako lausunto aihetta esitutkinnan täydentämiseen. Valiokunta
pitää tärkeänä, että loppulausunnosta
pyydetään syyttäjän arvio. Tällöin
syyttäjä voi tarvittaessa pyytää lisätutkintatoimenpiteen
suorittamista 5 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla
jo ennen asian siirtämistä syyteharkintaan.
Valiokunta katsoo, että pykälä on
selkeyden vuoksi aiheellista jäsentää uudelleen.
Valiokunnan ehdottamassa muodossa pykälän
1 momentissa säädettäisiin velvoitteesta
varata asianosaiselle tilaisuus loppulausunnon antamiseen, 2 momentissa
loppulausuntopyynnön yksilöimisestä,
lausunnon antamiseen varattavasta ajasta ja esitutkintaviranomaisen
toimivallasta harkita esitutkinnan täydentämistä sekä 3
momentissa tutkinnanjohtajan toimivallasta päättää loppulausunnon
pyytämisestä ja syyttäjän kuulemisesta.
11 luku. Erinäiset säännökset
1 §. Esitutkintapäätös.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi
esitutkintapäätöksestä. Säännös on
voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Uusi sääntely
on perusteluissa mainituista syistä (s. 67/I)
tarpeellinen, ja se parantaa asianosaisen asemaa. Sillä,
että edellytetään asianmukaisen päätöksen
tekemistä ja sen saattamista asianosaisen tietoon, voidaan
parantaa ratkaisujen tasoa, kun päätöksentekijä joutuu
päätöstä laatiessaan samalla
kiinnittämään huomiota päätöksen oikeudelliseen
kestävyyteen. Päätöksen perustelut
myös parantavat päätöksentekoon
kohdistuvan ulkoisen kontrollin edellytyksiä.
Esityksessä ei ehdoteta yleistä muutoksenhakuoikeutta
esitutkintapäätöksiin. Kuten perusteluista
ilmenee, lainsäädännössä on
jo nykyisin esitutkintaviranomaisen päätöksentekoa
koskevia säännöksiä, joissa
on otettu huomioon tiettyjä asioita koskevat
sääntelytarpeet tarvittaessa muutoksenhaku mukaan
lukien. Nyt ehdotettu sääntely on tarkoitettu
täydentävänä koskemaan tapauksia,
joissa sääntelyä ei ole muualla lainsäädännössä.
Esitutkinnassa on kysymys syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin
valmistelusta, minkä vuoksi asianosainen voi vedota esitutkintapäätöksiin
liittyviin seikkoihin myöhemmin asian käsittelyn
kuluessa. Asianosainen voi myös saattaa päätöksen
tekemistä koskevan asian kanteluteitse päätöksentekijän
esimiehen tai laillisuusvalvojan käsiteltäväksi.
Asia voidaan saattaa myös syyttäjän käsiteltäväksi.
Huomioon on otettava myös se, että esitutkinnassa tehdään
suuret määrät nyt kysymyksessä olevia päätöksiä.
Valiokunta katsoo, että ehdotetulla sääntelyllä voidaan
turvata asianosaisen oikeussuojan tarve. Valiokunta ei näe
esitutkintapäätöksen luonne huomioon
ottaen yleisen muutoksenhakuoikeuden säätämistä tässä yhteydessä tarpeellisena.
Lisäksi valiokunta toteaa, että 11 luvun 3 §:n mukaan
asianosaisella on oikeus saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi
tutkinnanjohtajan päätös avustajan kelpoisuudesta.
Tämä koskee päätöksiä,
joissa tutkinnanjohtaja on katsonut, ettei avustaja täytä kelpoisuusehtoja.
3 §. Avustajan kelpoisuus.
Pykälän 1 momentin mukaan asianosaisen
avustajana esitutkinnassa saa toimia asianajaja tai julkinen oikeusavustaja taikka
muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n
1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpoinen.
Eduskunta on 25.2.2011 hyväksynyt lain luvan saaneista
oikeudenkäyntiavustajista (HE 318/2010
vp — LaVM 40/2010 vp).
Viittaus on tämän johdosta tarpeen muuttaa koskemaan
kyseisessä laissa tarkoitettua luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa
sekä säätää tarvittava
siirtymäsäännös.
12 §. Siirtymäsäännös.
(Uusi).
Valiokunta ehdottaa lakiin siirtymäsäännöstä sääntelemään
sitä, mitä säännöksiä sovelletaan
tämän lain voimaantullessa vireillä olevaan
esitutkintaan. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan
säännöksen lisäämistä pykälän 1
momentiksi.
Lisäksi valiokunta ehdottaa pykälään
lisättäväksi edellä 3 §:n
yhteydessä tarpeelliseksi todetun siirtymäsäännöksen
pykälän 2 momentiksi.
2. Pakkokeinolaki
2 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja
vangitseminen
5 §. Pidättämisen edellytykset.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan
rikoksesta todennäköisin syin epäilty
saadaan pidättää, jos hänellä ei ole
vakinaista asuntoa Suomessa ja on todennäköistä,
että hän karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai
rangaistuksen täytäntöönpanoa.
Perustelujen (s. 248/I) mukaan ulkomaalaisen
vapaus tulisi vain rajatuissa tapauksissa riistää karttamisvaaran
perusteella. Henkilöä ei voida pidättää pelkästään
sen perusteella, että hän asuu ulkomailla. Karttamisen
todennäköisyydestä tulee esittää selvitystä.
Vähimmän haitan periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen
soveltamisen lisäksi tulee ottaa huomioon mahdollisuudet
saada epäilty yhteistoiminnassa hänen kotimaansa
viranomaisten kanssa tulemaan ulkomailta osallistumaan rikosprosessiin
tai tulemaan suorittamaan rangaistusta. Huomioon on otettava kansainvälistä yhteistoimintaa
koskevat yleissopimukset ja muut instrumentit. Rikostutkinta
on tällaisissa tapauksissa pyrittävä tekemään
mahdollisimman nopeasti, jotta ulkomaalaiselle ei vapaudenriiston
kautta tai muuten aiheuteta aiheetonta haittaa.
Valiokunta pitää ehdotettua sääntelyä perusteltuna.
Nykyinenkään lainsäädäntö ei
tosin estä sitä, että asia tarvittaessa
käsitellään hyvin nopeasti.
Valiokunta tähdentää, että esitutkinta-
ja oikeusviranomaisten on tehtävä tiivistä yhteistyötä,
kun Suomessa vailla vakinaista asuntoa oleva tavoitetaan. Näissä tilanteissa
rikoksen selvittäminen on tärkeää tehdä mahdollisimman ripeästi.
Valiokunta korostaa myös nopeutetun menettelyn hyödyllisyyttä tällaisissa
tilanteissa.
9 §. Pidättämiseen oikeutettu
virkamies.
Voimassa olevan pakkokeinolain 1 luvun 6 §:ää on muutettu
1.1.2011 voimaan tulleella lailla (1153/2010)
siten, että Ahvenanmaan merivartioalueen päällikkö on
poistettu pidättämiseen oikeutettujen virkamiesten
joukosta. Tämä muutos on tarpeen ottaa huomioon
nyt käsiteltävänä olevan uuden
pakkokeinolain 2 luvun 9 §:ssä.
3 luku. Tuomioistuinmenettely vangitsemisasioissa.
1 §. Vangitsemisesta päättävä viranomainen.
Pykälän 1 momentin mukaan vangitsemisesta päättää syyteasiassa
toimivaltainen tuomioistuin. Ennen syytteen nostamista
pidätetyn vangitsemisesta saa päättää myös
muu käräjäoikeus, jossa asian
käsittely käy sopivasti päinsä.
Ehdotus merkitsee muutosta nykytilaan siltä osin, että voimassa
olevan lain mukaan toimivaltainen on syyteasiassa toimivaltaisen
tuomioistuimen lisäksi kiinniottamispaikkakunnan tai pidätetyn
säilyttämispaikkakunnan käräjäoikeus tai
kiireellisissä tapauksissa muukin käräjäoikeus.
Säännöksen joustavuutta puoltavat
pakkokeinoasioissa lyhyet määräajat,
päivystysjärjestelyt ja pidätetyn
etu. Pykälän perustelujen (s. 251/II)
mukaan yleensä näitä käräjäoikeuksia,
joissa käsittely käy sopivasti päinsä,
olisivat juuri voimassa olevassa pykälässä mainitut
kiinniottamis- tai säilyttämispaikkakunnan käräjäoikeudet.
Valiokunta katsoo, että säännös
parantaa kiireellisiä tilanteita koskevaa sääntelyä,
kun nykyisessä laissa oleva avoin rajaus "kiireellisessä tapauksessa
muukin käräjäoikeus" poistuu. Kiireellisessäkin
tapauksessa tulee valita asian käsittelyn kannalta sopiva
tuomioistuin. Lisäksi valiokunta tähdentää hyvän
yhteistyön merkitystä tuomioistuinten ja vangitsemisvaatimuksen
esittäjien kesken.
17 §. Vangitun päästäminen
vapaaksi.
Ehdotettu pykälä perustuu voimassa olevaan
sääntelyyn, jonka mukaan tuomioistuin
päättää vangitun vapauttamisesta
kaikissa tapauksissa. Pykälän 1 momentissa säädetään
tilanteesta, joissa tuomioistuimen on oma-aloitteisesti määrättävä vangittu
päästettäväksi vapaaksi. Pykälän 2
momentti puolestaan koskee tilanteita, joissa tuomioistuin
määrää vapaaksi päästämisestä pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen esityksen perusteella. Pykälän 3
momentti on voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Sen
mukaan ennen kuin pidättämiseen oikeutettu virkamies
tekee esitutkinnan aikana tuomioistuimelle mainitun esityksen, siitä on
ilmoitettava syyttäjälle, joka voi ottaa päätettäväkseen
kysymyksen esityksen tekemisestä.
Pykälän mukaan vapauttamisen tulee tapahtua
heti, jos edellytyksiä vangittuna pitämiselle ei
enää ole. Vapaus on korkealle arvostettava oikeushyvä,
minkä vuoksi on pyrittävä sääntelyyn,
jonka nojalla vangittu voidaan heti vapauttaa, kun vangittuna pitämisen
edellytysten puuttuminen todetaan. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
ratkaisukäytäntö korostaa viivytyksetöntä vapauttamista.
Tuomioistuimet vapauttamisesitysten käsittelyn yhteydessä käytännössä päätyvät
vangitun vapauttamiseen. Näistä syistä voidaan
pitää perusteltuna, että tilanteissa,
joissa vangittuna pitämisen edellytysten puuttuminen todetaan
muuten kuin tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä,
pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on määrättävä vangitun
päästämisestä heti vapaaksi.
Tämä nopeuttaa tällaisissa tapauksissa
vapauttamismenettelyä verrattuna siihen, että asia
tuodaan tuomioistuimeen käsiteltäväksi.
Asian tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä tehdystä esityksestä vangitun
vapaaksi päästäminen ei viivästy,
vaikka päätöksen tekeekin tuomioistuin.
Edellä todetun vuoksi valiokunta ehdottaa 3 momentissa
säädettäväksi pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen velvollisuudesta määrätä vangittu
päästettäväksi vapaaksi, jos
edellytyksiä vangittuna pitämiseen ei enää ole.
Jos kyseinen pidättämiseen oikeutettu virkamies
on muu kuin syyttäjä, hänen on kuitenkin
saatettava kysymys vapaaksi päästämisestä syyttäjän harkittavaksi.
Syyttäjä voi näin harkita vapauttamisen
vaikutuksia rikosprosessin turvaamisen kannalta.
Lisäksi pykälän 2 momenttia on tarpeen
täsmentää siten, että siinä selkeästi
ilmaistaan tuomioistuimen päätöksenteon
koskevan tilanteita, joissa vangittuna pitämisen edellytysten
puuttuminen havaitaan ja todetaan istunnossa.
Valiokunta toteaa, että vangittuna pitämisen edellytyksen
poistuminen on yleensä havaittavissa jo ennen tuomioistuinkäsittelyä.
Lähtökohtana tuleekin olla, että vasta
istunnossa esityksestä tapahtuvaa vapauttamista käytetään
vain poikkeuksellisesti istunnossa ilmi tulleiden seikkojen perusteella.
On myös huolehdittava siitä, että pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen tekemästä vapauttamispäätöksestä menee
ilmoitus vankeinhoitoviranomaisille ja vangitsemisasiaa käsitelleelle tuomioistuimelle
sekä kaikille muillekin tahoille, jotka tiedon tarvitsevat.
Ehdotetun lain 11 luvun 4 §:n 2 kohdan mukaan
valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin
viranomaisten yhteistoiminnasta vangitsemisasiassa. Mainittuun asetukseen
on syytä sisällyttää tarvittavat
säännökset ilmoituksen tekemisestä.
19 §. Muutoksenhaku.
Kuten voimassa olevan lain mukaan, myös ehdotetun
pykälän mukaan vangitsemisasiassa annettuun päätökseen
ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla. Pääasian valituksessa
voidaan liitännäisenä vaatia muutosta
myös vangitsemisasian päätökseen.
Erillinen muutoksenhaku vangitsemisasiassa on mahdollinen kuitenkin
kanteluteitse. Nykytilaan verrattuna uutta on se, että vangittu
saa kannella vangitsemispäätöksen lisäksi
myös syytteen nostamiselle asetetusta määräajasta.
Uutta on myös se, että pidättämiseen
oikeutetulle virkamiehelle säädetään
oikeus kannella vangitsemispäätöksestä.
Valiokunta pitää pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen kanteluoikeutta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena.
Kantelumahdollisuudella on 2 luvun 14 §:ssä ehdotetun
uudelleen vangitsemista koskevan sääntelyn vuoksi
merkitystä erityisesti tilanteissa, joissa pidättämiseen
oikeutettu virkamies on mielestään käräjäoikeudessa
esittänyt pitävät perusteet vangittuna
pitämiselle ja joissa ei ole esitettävissä uusia
vapaaksi päästämisen jälkeen
tietoon tulleita seikkoja.
Mainitun 2 luvun 14 §:n mukaan rikoksesta vangitun,
joka on päästetty vapaaksi, saa vangita uudelleen
samasta rikoksesta ainoastaan sellaisen seikan nojalla, johon vangitsemisvaatimuksen
esittäjä ei ole voinut vedota aikaisemmasta vangitsemisesta
päätettäessä. Pykälän
perustelujen (s. 251/I) mukaan pykälää sovelletaan
myös seikkoihin, jotka ovat olleet tiedossa vangittua vapaaksi
päästettäessä.
Ehdotettu 2 luvun 14 § estäisi vangitsemisen uuden
vaatimuksen johdosta edellä viitatuissa tapauksissa. Koska
kysymys on tuntuvasta vapauteen kohdistuvasta pakkokeinosta, kieltoa vangita
uudelleen vanhojen seikkojen nojalla voidaan pitää perusteltuna.
Samaan lopputulokseen käytännössä päästään
nykyisinkin laissa jo olevan uudelleen pidättämistä koskevan
säännöksen perusteella. Valiokunnan käsityksen
mukaan uuden vangitsemisvaatimuksen menestymismahdollisuudet ovat
käytännössä heikot niissäkin
tapauksissa, joissa on hylätty vaatimus vapaana olevan
vangitsemisesta ja joissa uudelle vangitsemisvaatimukselle esitetään
vanhat perusteet, vaikka laissa ei nimenomaisesti kiellettäisikään
vangitsemista tällaisen vaatimuksen pohjalta. Tämän
vuoksi nyt käsiteltävän pykälän 1
momentissa on syytä mainita hallituksen esityksessä ehdotetun
mukaisesti pidättämiseen oikeutetun virkamiehen
osalta molemmat tapaukset eli vangitsemisvaatimuksen hylkääminen
ja vangitun vapaaksi päästäminen.
Kanteluoikeutta ei ole voimassa olevan lain eikä ehdotetun
lain mukaan vangitsemisvaatimuksen esittämiseen oikeutetulla
asianomistajalla. Ehdotetun lain 2 luvun 12 §:n
1 momentin mukaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu saadaan
määrätä vangittavaksi tai pidettäväksi
edelleen vangittuna hänelle rangaistusta vaatineen asianomistajan
vaatimuksesta. Valiokunnan näkemyksen mukaan kantelulla voidaan
arvioida olevan merkitystä etenkin tuomitsemista edeltävissä rikosprosessin
vaiheissa. Pidättämiseen oikeutettu virkamies
on ensisijaisessa vastuussa rikosprosessin eteenpäin viemisen
ja rikollisen toiminnan jatkamisen estämisen suhteen. Tarvittaessa
asianomistajan on mahdollista kääntyä hänen
puoleensa kantelun tekemistä varten. Lisäksi asianomistaja
voi pääasian ratkaisua koskevassa valituksessa
valittaa myös vangitsemispäätöksestä.
Mainitut näkökohdat huomioon ottaen valiokunta
ei pidä kanteluoikeuden säätämistä asianomistajalle
aiheellisena.
Lopuksi valiokunta tähdentää, että ehdotetun 3
luvun 17 §:n mukaan vangittu on päästettävä heti
vapaaksi, jos edellytyksiä vangittuna pitämiselle
ei enää ole. Muutoksenhaun lykkäävää vaikutusta
ei ole edes käytännössä liitettävissä kantelutapauksiin,
joita eivät valituksen määräajat
koske.
5 luku. Matkustuskielto
4 §. Matkustuskiellosta päättävä viranomainen.
Pykälä pääosiltaan vastaisi
voimassa olevan lain 2 luvun 3 §:ää.
Pykälän 3 momentin sääntely merkitsee
kuitenkin muutosta voimassa olevaan lakiin nähden. Momentin
mukaan vangitsemisvaatimusta sekä vangittuna pitämistä koskevaa asiaa
käsitellessään tuomioistuimen on harkittava,
ovatko 1 §:ssä säädetyt
edellytykset olemassa ja tulisiko vangittavaksi vaadittu tai vangittu
määrätä vangitsemisen sijasta
matkustuskieltoon. Voimassa olevan säännöksen
mukaan tuomioistuin saa määrätä epäillyn
vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon.
Käytännössä on osoittautunut
tulkinnanvaraiseksi se, voiko pidättämiseen oikeutettu
virkamies tai virallinen syyttäjä määrätä rikoksesta epäillyn
matkustuskieltoon, jos tuomioistuin on hylännyt ennen syytteen
vireilletuloa tehdyn vangitsemisvaatimuksen. Sääntelyä on
siksi tarpeen selkeyttää. Lakivaliokunta on aiemmassa yhteydessä (LaVM 31/2002 vp)
hyväksynyt oikeuskirjallisuudessa esitetyn tulkinnan,
ettei virkamies voi tällaisessa tapauksessa päättää matkustuskiellosta.
Matkustuskielto on vangitsemisen vaihtoehto, ja tuomioistuimen on
vangitsemisvaatimuksen hylätessään myös
harkittava, onko vangittavaksi vaadittu vangitsemisen sijasta
asetettava matkustuskieltoon. Ehdotettu sääntely
on lakivaliokunnan kannanoton mukainen.
5 §. Päätös matkustuskiellosta.
Pykälän 2 momentin mukaan matkustuskieltoa
koskevasta päätöksestä on annettava
jäljennös kieltoon määrätylle.
Jos kieltoon määrätty ei ole ollut läsnä kieltoa
annettaessa, jäljennös on toimitettava hänelle
postitse. Käytännössä esimerkiksi
virka-ajan ulkopuolella voi tulla tilanteita, joissa teknisistä tai
muista syistä jäljennöstä ei
voida antaa kieltoon määrätylle, vaikka
hän on ollut läsnä kieltoa annettaessa.
Myös tällöin on tarpeen voida toimittaa
jäljennös kieltoon määrätylle postitse
hänen ilmoittamallaan osoitteella. Valiokunta
ehdottaa säännökseen lisäystä,
jolla tällainen tilanne voidaan ottaa huomioon.
6 luku. Vakuustakavarikko
9 §. Muutoksenhaku.
Ehdotuksen mukaan vakuustakavarikkoa koskevasta tuomioistuimen päätöksestä saa
valittaa erikseen. Valitus ei estä omaisuuden panemista
vakuustakavarikkoon, ellei valitusta käsittelevä tuomioistuin
toisin määrää. Ehdotettu sääntely
vastaa voimassa olevaa lakia.
Uutena voimassa olevaan lakiin nähden ehdotetaan säännöstä,
jonka perusteella tuomioistuin voi kumotessaan vakuustakavarikon
tai väliaikaisen vakuustakavarikon määrätä vakuustakavarikon
pidettäväksi voimassa, kunnes ratkaisu tulee lainvoimaiseksi.
Mainitun säännöksen tarkoituksena on
turvata täytäntöönpano tilanteissa,
joissa ratkaisu on vastoin pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen vaatimusta. Säännöksellä ei
ole tarkoitettu muuttaa sitä voimassa olevaan lakiin perustuvaa
tulkintaa, että väliaikaisesti takavarikoitu omaisuus
voi jäädä poliisin haltuun valituksesta
huolimatta, vaikka vaatimus lopullisesta vakuustakavarikosta on
hylätty.
Tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi
on pykälän toista virkettä aiheellista
täydentää siten, että valitus
ei estä myöskään omaisuuden
pitämistä vakuustakavarikossa, ellei valitusta
käsittelevä tuomioistuin toisin määrää.
Valiokunnan ehdottama lisäys kattaa tilanteen, jossa omaisuus
on tuomioistuimen ratkaisuhetkellä väliaikaisessa
vakuustakavarikossa. Mainittu virke valiokunnan ehdottamassa muodossa
koskee sekä tapauksia, joissa käräjäoikeuden
ratkaisusta valittaa toimenpiteen kohteena oleva henkilö,
että tapauksia, joissa valittajana on pidättämiseen
oikeutettu virkamies.
7 luku. Takavarikoiminen ja asiakirjan jäljentäminen
3 §. Läheisiin henkilöihin
sekä vaitiolovelvollisuuteen ja -oikeuteen liittyvät
takavarikoimis- ja jäljentämiskiellot.
Pykälän 3 momentin mukaan asiakirja
saadaan 2 momentin estämättä takavarikoida
tai jäljentää, jos henkilö voidaan oikeudenkäymiskaaren
17 luvun 23 §:n 3 momentin nojalla velvoittaa
todistamaan tai 24 §:n 4 momentin nojalla velvoittaa
vastaamaan kysymykseen.
Eduskuntakäsittelyn yhteydessä on käynyt
ilmi, että 3 momentista on tahattomasti jäänyt
pois nykyiseen lainsäädäntöönkin
sisältyvä takavarikoinnin edellytys, jonka mukaan
rikoksesta säädetyn ankarimman rangaistuksen on
oltava vähintään kuusi vuotta
vankeutta. Ilman tätä rajausta takavarikoinnin
piiriin tulisivat myös tapaukset, joissa tutkitaan salassapitovelvollisuuden
rikkomiseen liittyvää rikosta. Myös perustuslakivaliokunta
on kiinnittänyt tähän huomiota. Saadun
selvityksen mukaan tarkoituksena ei ole ollut muuttaa nykytilannetta.
Lakivaliokunta ehdottaa tämän vuoksi 3 momentin
loppuun lisättäväksi ilmaisun "ja jos
tutkittavana on 1 momentissa tarkoitettu rikos". Mainittu 1 momentti koskee
tilanteita, joissa asiakirjan takavarikon ja jäljentämisen
edellytyksenä on se, että tutkittavana
olevasta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus
on vähintään kuusi vuotta vankeutta.
4 §. Telekuunteluun, televalvontaan ja tukiasematietoihin
liittyvät takavarikoimis- ja jäljentämiskiellot.
Ehdotettu pykälä on voimassa olevaan lakiin
nähden uusi. Pykälän 1 momentin mukaan
viestintämarkkinalain (393/2003)
2 §:n 21 kohdassa tarkoitetun teleyrityksen tai
sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004)
2 §:n 11 kohdassa tarkoitetun yhteisötilaajan
hallusta ei saa takavarikoida tai jäljentää asiakirjaa
tai dataa, joka sisältää 10 luvun 3 §:n
1 momentissa tarkoitettuun viestiin liittyviä tietoja taikka
mainitun luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuja
tunnistamistietoja tai 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja
tukiasematietoja.
Ehdotetun sääntelyn taustalla on se, että perusoikeuksiin
puuttuvan luonteensa vuoksi telekuuntelu, televalvonta
ja matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen ovat korkean kynnyksen
takana. Nämä pakkokeinot tulevat yleensä kysymykseen
vain vakavien rikosten selvittämisessä tuomioistuimen
päätöksellä. Nyt käsillä olevan
pykälän 1 momentissa säädettävä kielto on
tarpeen sen korostamiseksi, että takavarikolla ei saa kiertää telepakkokeinojen
käytölle laissa asetettua korkeaa kynnystä.
Teleyritykset ja yhteisötilaajat ovat tahoja, joiden
hallussa kysymyksessä olevia tietoja voidaan
olettaa olevan pykälässä tarkoitetulla tavalla.
Pykälän 2 momentissa viitataan tietojen hankkimista
telekuuntelun sijasta koskevaan 10 luvun 4 §:n
1 momenttiin. Myös kyseisessä momentissa mainitaan
vain teleyritys ja yhteisötilaaja. On johdonmukaista, että säännösten soveltamisen
ala on yhdenmukainen. Valiokunta ei myöskään
näe aihetta laajentaa säännösten soveltamisen
alaa muihin kolmansiin osapuoliin, jotka eivät ole viestinnän
osapuolia.
8 §. Haltuunottaminen takavarikoimista ja
asiakirjan jäljentämistä varten.
Pykälässä säädetään
epäillyn kiinniottamisen tai etsinnän yhteydessä tapahtuvasta
esineen, omaisuuden tai asiakirjan haltuunottamisesta. Pykälän 2
momentin mukaan haltuunottamisesta on viipymättä ilmoitettava
pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle,
joka päättää, onko esine, omaisuus
tai asiakirja takavarikoitava tai asiakirja jäljennettävä.
Pykälän perusteluista ei käy ilmi se,
kuinka nopeaa ilmoittamista poliisimieheltä tässä tilanteessa
odotetaan. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että sanalla
"viipymättä" tarkoitetaan käytännössä heti
haltuunottamisen jälkeen tehtävää ilmoittamista.
Pykälän 2 momentin toisen virkkeen mukaan poliisimies
voi ilmoitusta tekemättä välittömästi
palauttaa haltuunottamisen kohteen, jos on käynyt ilmi,
että takavarikoimisen tai jäljentämisen
edellytyksiä ei kuitenkaan ilmeisesti ole. Tällä on
tarkoitus välttää asian tarpeeton kierrättäminen
pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä tapauksissa,
joissa poliisimies esineen haltuunottamisen jälkeen havaitsee
toimenpiteen aiheettomaksi. Valiokunta täsmentää,
että sanalla "ilmeisesti" tarkoitetaan tässä sitä,
että poliisimiehen oikeus palauttaa haltuunottamisen kohde
koskee vain selviä tapauksia. Momentissa käytetty
ilmaisu "välittömästi" tarkoittaa käytännössä sitä,
että haltuun otettu palautetaan saman tien haltuunottamisen
jälkeen.
9 §. Ilmoitus haltuunottamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan
esineen, omaisuuden tai asiakirjan haltuunottamisesta takavarikoimista tai
jäljentämistä varten on viipymättä ilmoitettava
sille, jonka esineestä, omaisuudesta tai asiakirjasta on
kyse, jos hän ei ole ollut paikalla haltuunoton tapahtuessa.
Lisäksi haltuunottamisesta on ilmoitettava kirjeen,
paketin tai muun vastaavan lähetyksen vastaanottajalle
ja lähettäjälle, jos heidän
osoitteensa on tiedossa. Voimassa olevan lain mukaan haltuunottamisesta
on ilmoitettava sille, jonka luona esine takavarikoidaan tai otetaan
haltuun.
Pykälän perusteluissa (s. 278/II)
todetaan lähtökohtana olevan edelleen se, että ilmoitus
takavarikon tai jäljentämisen kohdetta hallussaan
pitäneelle olisi riittävä, jolloin hänen
vastuullaan olisi mahdollisen jatkoilmoituksen tekeminen esimerkiksi
esineen omistajalle. Perusteluista voi valiokunnan mielestä saada
sen virheellisen käsityksen, että velvollisuus
ilmoittaa haltuunotosta ei tosiasiassa muuttuisikaan. Pykälän sanamuodosta
ja perusteluista lisäksi ilmenee, että kohdetta
hallussa pitäneen lisäksi tarkoituksena on ollut
turvata nimenomaan omistajan oikeutta. On selvää,
että muun kuin hallussapitäjän olemassaolo
ja yhteystiedot eivät välttämättä tule
poliisin tietoon. Lisäksi hallussapitäjä on usein
samalla omistaja. Tämän vuoksi ilmoitus on vain
tarvittaessa tehtävä muulle kuin hallussapitäjälle.
Valiokunta kuitenkin korostaa, että jos poliisilla on kuitenkin
tähän liittyvää tietoa, ilmoitus
on tehtävä hallussapitäjän lisäksi
omistajalle. Pykälän 1 momenttiin on tarpeen tehdä näiden
näkökohtien edellyttämät muutokset.
Pykälän 2 momentissa säädetään
edellytyksistä, joilla haltuunottoa koskevan ilmoituksen
tekemistä voidaan siirtää myöhemmäksi.
Voimassa olevan lain mukaan ilmoituksen takavarikoimisesta voi lykätä vain
posti- ja tavaralähetyksiä sekä sähkösanomia
koskevissa tapauksissa. Ehdotetussa 2 momentissa mahdollisuus siirtää ilmoittamista
ulotetaan koskemaan kaikkia tapauksia, joissa haltuunottaminen
tapahtuu takavarikoimista tai asiakirjan jäljentämistä varten. Ilmoittamista
voidaan siirtää kaikissa tapauksissa kuitenkin
vain, jos tärkeä tutkinnallinen syy sitä vaatii.
Ehdotus on tarpeellinen rikostutkinnan edistämiseksi.
Säännös mahdollistaa sen, että asian arvioinnissa
voidaan ottaa huomioon samaan rikoskokonaisuuteen liittyviä rikoksia
ja niiden toisiinsa liittyviä tutkintatarpeita. Sana "tutkinnallinen"
tarkoittaa sitä, että esitutkinnan täytyy kuitenkin
olla jo käynnissä.
Haltuunottamista koskevaa ilmoitusta voidaan 2 momentin mukaan
siirtää pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen päätöksellä enintään viikko
haltuunottamisesta. Sen jälkeen tuomioistuin
saa mainitun virkamiehen pyynnöstä päättää ilmoituksen
siirtämisestä enintään kaksi kuukautta
kerrallaan. Ilmoitus on kuitenkin tehtävä viipymättä esitutkinnan
päätyttyä.
Valiokunta korostaa, että takavarikoimisen tai jäljentämisen
kohteeseen oikeutetun henkilön oikeusturvaan liittyvien
näkökohtien vuoksi ilmoittamista ei voida siirtää miten
pitkään tahansa uutta määräaikaa
tuomioistuimesta hakemalla. On myös huomattava,
että momentissa mainitut määräajat
ovat enimmäisaikoja. Ilmoitus haltuunottamisesta tulee
tehdä heti, kun tärkeän tutkinnallisen
syyn aiheuttamaa estettä ei enää ole
riippumatta siitä, onko päätöksen
ilmoituksen siirtämisestä tehnyt pidättämiseen
oikeutettu virkamies vai tuomioistuin. Momentti ei mahdollista sitä,
että ilmoitus jätettäisiin kokonaan tekemättä.
14 §. Takavarikon kumoaminen.
Ehdotuksen mukaan takavarikko on kumottava niin pian kuin se
ei ole enää tarpeen. Takavarikko on kumottava
myös, jos syytettä sen perusteena olevasta rikoksesta
ei nosteta neljässä kuukaudessa esineen, omaisuuden
tai asiakirjan takavarikoinnista. Tuomioistuin voi 2
momentissa mainituin edellytyksin pidentää syytteen
nostamisen määräaikaa enintään
neljä kuukautta kerrallaan.
Edelleen 2 momentin mukaan kysymyksessä olevan rikosasian
laatuun ja selvittämiseen liittyvien erityisten syiden
vuoksi syytteen nostamiseen liittyvää määräaikaa
voidaan pidentää enintään vuosi
kerrallaan tai päättää, että takavarikko
on voimassa toistaiseksi. Takavarikko voidaan määrätä toistaiseksi
voimassa olevaksi myös, jos sen kohteena olevan esineen,
omaisuuden tai asiakirjan hallussapito on kielletty.
Pykälän perusteluissa (s. 282/II)
on rajattu niitä tilanteita, joissa takavarikko voitaisiin määrätä olemaan
voimassa toistaiseksi. Perustelujen mukaan tämä voisi
käytännössä koskea vain tapauksia,
joissa takavarikon voimassa pitämisestä ei aiheudu
sen kohteeseen oikeutetulle vahinkoa tai haittaa. Kysymys olisi
yleensä tilanteista, joissa esitutkinta ei etene epäillyn puuttumisen
tai muun vastaavan syyn vuoksi. Tällaisissa tapauksissa
ei ole tarkoituksenmukaista tietyin väliajoin saattaa takavarikon
voimassapitämistä tuomioistuimen käsiteltäväksi. Näiden
perusteluissa esitettyjen seikkojen lisäksi on
otettava huomioon pakkokeinojen käytössä sovellettavat
periaatteet, erityisesti suhteellisuusperiaate ja vähimmän
haitan periaate.
Jos asiassa on epäilty, hänen tai muun henkilön,
jonka omaisuus on takavarikossa, oikeutta turvaa mahdollisuus saattaa
asia tuomioistuimen tutkittavaksi luvun 15 §:n
mukaisesti. Takavarikko voidaan pitää voimassa
vain, jos takavarikon edellytykset ovat edelleen olemassa ja jos
takavarikon voimassa pitäminen ei ole takavarikoimisen
peruste ja takavarikosta aiheutuva haitta huomioon ottaen kohtuutonta.
Takavarikon voimassa pitäminen voidaan saattaa tuomioistuimen
käsiteltäväksi kahden kuukauden välein.
Asiakirjojen osalta on huomattava, että luvun 2 §:n
mukaisesti niiden takavarikoiminen on lähtökohtaisesti
korvattava asiakirjan jäljentämisellä.
Tällöin alkuperäiset asiakirjat säilyvät niihin
oikeutetulla ja ovat hänen käytettävissään,
minkä vuoksi toimenpiteestä ei yleensä aiheudukaan
asiakirjoihin oikeutetulle mainittavaa haittaa. Jäljentäminen
voi tosin tapahtua niin, että asiakirjat joudutaan ensin
takavarikoimaan, mutta tällöinkin takavarikko
on kumottava heti jäljentämisen tultua
tehdyksi.
15 §. Takavarikon tai jäljentämisen
saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi.
Se, jota asia koskee, voi saattaa tuomioistuimen päätettäväksi,
onko takavarikko pidettävä voimassa tai onko asiakirjan
jäljennös säilytettävä käytettäväksi
todisteena. Pykälän 2 momentin mukaan tätä koskeva
vaatimus on ennen syytteen käsittelemisen alkamista otettava
käsiteltäväksi viikon kuluessa sen saapumisesta
tuomioistuimelle. Takavarikkoa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen
käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden kuukauden
kuluttua asian edellisestä käsittelystä.
Selvityksen mukaan tarkoituksena ei ole ollut jättää tämän
uudelleen käsittelyä koskevan säännöksen
ulkopuolelle tapauksia, joissa on kysymys siitä, onko asiakirjan
jäljennös säilytettävä käytettäväksi
todisteena. Valiokunta ehdottaa, että säännökseen
lisätään takavarikon rinnalle maininta
asiakirjan jäljennöksestä.
8 luku. Etsintä
1 §. Määritelmät.
Pykälän 3 momentin mukaan erityisellä kotietsinnällä tarkoitetaan
etsintää sellaisessa tilassa, jossa etsinnän
kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren
17 luvun 23 §:n 1 momentissa tarkoitettu
henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä tai
josta mainitun luvun 24 §:n 2 tai 3 momentissa
tarkoitettu henkilö saa kieltäytyä kertomasta.
Valiokunta korostaa, että erityisellä kotietsinnällä on
tarkoitus estää nimenomaan se, että etsinnässä ei
takavarikoida salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden
piiriin kuuluvaa tietoa. Tämän selventämiseksi
lakivaliokunta ehdottaa, että 3 momentin loppuun lisätään
ilmaisu "ja johon ei 7 luvun 3 §:n nojalla saa
kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä".
Pykälän 4 momentin mukaan paikanetsinnällä tarkoitetaan
etsintää, joka toimitetaan muussa kuin 2 tai 3
momentissa tarkoitetussa paikassa, johon ei ole yleistä pääsyä taikka
johon yleinen pääsy on rajoitettu tai estetty
etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena
on kulkuneuvo.
Momentin perusteluista (s. 292/I) ilmenee säännöksen
tarkoituksena olevan nykyisen pakkokeinolain 5 luvun 8 §:n
tavoin se, että paikanetsintä kattaa paitsi paikat,
joihin on yleinen pääsy, myös paikat,
joihin ei ole yleistä pääsyä tai
joihin pääsy on rajoitettu etsinnän toimittamisajankohtana.
Valiokunta ehdottaa momentin muuttamista siten, että se
vastaa perusteluissa tarkoitettua sisältöä.
5 §. Läsnäolo kotietsinnässä.
Jäljempänä valiokunnan ehdottamasta
uudesta 18 §:stä seuraa, että 5 §:n
2 momentissa oleva viittaus 18 §:ään tulee
muuttaa viittaukseksi 19 §:ään.
14 §. Paikanetsinnässä sovellettavat
säännökset.
Jäljempänä valiokunnan ehdottamasta
uudesta 18 §:stä seuraa, että pykälässä oleva
viittaus 18 §:ään
tulee muuttaa viittaukseksi 19 §:ään.
18 §. Kotietsinnän saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi
(Uusi).
Kotietsinnän kohteena olevalle ei esityksessä ehdoteta
mahdollisuutta saattaa kotietsinnän laillisuus tuomioistuimen käsiteltäväksi,
vaan muiden oikeussuojakeinojen katsotaan olevan riittävän
tehokkaita.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 15.2.2011 antanut kotietsintää koskevat
ratkaisut tapauksista Heino v. Suomi ja Harju v. Suomi. Tapauksista
ensimmäinen koskee asianajotoimistossa tehtyä etsintää ja
jälkimmäinen henkilön kotona tehtyä etsintää.
Molemmissa ratkaisuissa katsotaan rikotun Euroopan ihmisoikeussopimuksen
8 artiklaa. Perusteena on se, että Suomen lainsäädäntö ei
tarjoa riittäviä oikeusturvakeinoja joko ennen
kotietsintää tai sen jälkeen. Ratkaisujen
perusteluista (kappale 44) on pääteltävissä,
että tämä koskee sekä etsinnän edellytysten
olemassaoloa että etsintämenettelyä.
Ratkaisut merkitsevät sitä, että ehdotetun pakkokeinolain
8 luvun säännöksiä on täydennettävä.
Valiokunnan käsityksen mukaan mainitut ihmisoikeustuomioistuimen
ratkaisut mahdollistavat sen, että voidaan valita
kotietsinnän lainmukaisuuden arviointi joko etu- tai jälkikäteen. Järjestelmää valittaessa
huomioon voidaan ottaa kansalliset näkökohdat.
Asiassa on otettava huomioon, että niissä valtioissa,
joissa kotietsinnästä päättäminen
kuuluu tuomioistuimelle tai tutkintatuomarille, rikosasioiden
käsittelyjärjestelmä yleisemminkin poikkeaa
suomalaisesta järjestelmästä. Kotietsinnästä päättämisen
siirtäminen syyttäjälle tai tuomioistuimelle
olisi merkittävässä määrin
voimavarakysymys, joka saattaisi edellyttää esimerkiksi
henkilökunnan siirtämistä viranomaisesta
toiseen, lisähenkilökunnan järjestämistä tai muuta
vastaavaa voimavaroihin liittyvää erityistä varautumista
järjestelmän muuttumisen aiheuttamiin
vaikutuksiin. Päätöstoimivaltaan liittyvät
rajanvetoperusteet saattaisivat johtaa epäyhtenäiseen
soveltamiskäytäntöön. Harkinnassa on
huomioitava myös se, missä määrin
tuomioistuin kykenee tosiasiallisesti tutkimaan kotietsinnän
edellytyksiä varsinkin rutiiniluonteisten rikosten
ollessa kysymyksessä.
Lisäksi kotietsinnät on yleensä tehtävä kiireellisesti
rikoksen selvittämistä vaikeuttavien toimien,
esimerkiksi todisteiden hävittämisen tai rikoksen
kohteena olevan omaisuuden kätkemisen, estämiseksi.
Tämä liittyy paitsi etsinnän tuloksellisuuteen,
ylipäänsä esitutkinnan tehokkuuteen ja
rikosten selvittämisprosentteihin, jotka ovat tällä hetkellä Suomessa
kansainvälisesti katsoen korkealla tasolla. Jos tuomioistuin
päättäisi yleisen kotietsinnän
toimittamisesta ja jos tätä päätöstä ei
kuitenkaan saataisi yhtä nopeasti kuin se saadaan pidättämiseen
oikeutetulta virkamieheltä, paine tehdä kotietsintöjä kiiretilanteissa
ainoastaan poliisimiehen päätöksellä saattaisi
kasvaa. Nykyisin noin joka kahdeksas kotietsintä tehdään
ilman pidättämiseen oikeutetun virkamiehen määräystä.
Edellä todetuista syistä lakivaliokunta katsoo,
että kotietsinnän lainmukaisuuden arviointi on
perusteltua rakentaa jälkikäteiselle kontrollille.
Pakkokeinojen käsittelyjärjestelmä yleisemminkin
rakentuu sille, että pakkokeinon laillisuus voidaan saattaa
tuomioistuimen käsiteltäväksi
nimenomaan sen määräämisen jälkeen. Kotietsintämenettelyä koskeviin
kysymyksiin ei edes voi ottaa kantaa ennen etsinnän toimittamista.
Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että jo
nykyisten säännösten mukaan syyttäjällä on
toimivalta päättää kotietsinnästä ja
hänellä olisi nyt käsiteltävien
säännösten mukaan toimivalta jatkossa
päättää yleisestä kotietsinnästä. Tämä tarkoittaa
sitä, että esitutkintayhteistyön puitteissa
kysymys kotietsinnän toimittamisesta voidaan saattaa syyttäjän
harkittavaksi ja päätettäväksi.
Tärkeää tämä on silloin,
kun on epätietoisuutta siitä, ovatko kotietsinnän
edellytykset olemassa. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten
lakivaliokunta pitää kuitenkin aiheellisena, että harkitaan
mahdollisuuksia siirtää yleisestä kotietsinnästä päättäminen
pääsääntöisesti muulle
kuin esitutkintaviranomaiselle.
Vaikka asianajotoimistojen, lääkärin
vastaanottojen, lehtien toimitusten tilojen ja muiden vastaavien
salassapitovelvollisuutta ja -oikeutta koskevien tilojen osalta
on jo ehdotettu erityistä sääntelyä — erityinen
kotietsintä, tuomioistuimen ennakollinen päätös,
etsintävaltuutettu ja riidanalaisen aineiston sinetöiminen
tuomioistuimeen saattamisineen — jälkikäteisen
tuomioistuimeen saattamismahdollisuuden tulee lakivaliokunnan näkemyksen
mukaan koskea myös sellaisissa tiloissa suoritettuja erityisiä kotietsintöjä.
Tältäkin osin arvioinnin tulee voida kohdistua
myös etsintämenettelyyn. Jälkikäteistä tuomioistuinkontrollia
puoltaa myös se, että ehdotetun pakkokeinolain
8 luvun 17 §:n mukaisesti erityistä kotietsintää edeltävässä tuomioistuinkäsittelyssä
ei
kuultaisi sitä, jonka luona etsintä toimitetaan,
joten hän ei siinä käsittelyssä voi
riitauttaa kotietsinnän edellytysten olemassaoloa.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon on liitetty ehdotus säännöksestä,
joka mahdollistaa sen, että kotietsinnän kohteena
ollut voi saattaa kotietsinnän laillisuuden jälkikäteen
tuomioistuimen arvioitavaksi. Perustuslakivaliokunnan käsityksen
mukaan säännösehdotus täyttää tällä hetkellä Euroopan
ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännön
asettamat vähimmäisvaatimukset. Lausunnon mukaan
lakiehdotuksen 8 luvun 15 §:n täydentäminen
ehdotetulla tavalla on edellytyksenä lakiehdotuksen säätämiselle
tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Lakivaliokunnan ehdottama uusi 8 luvun 18 § on
sisällöltään perustuslakivaliokunnan
lausunnon liitteenä olevan säännöksen
mukainen. Lakiteknisen selkeyden vuoksi uusi sääntely
on kuitenkin tarkoituksenmukaista muodostaa omaksi pykäläkseen.
Tästä seuraa, että hallituksen esitykseen
sisältyvän 8 luvun 18 §:n ja
sitä seuraavien pykälien numerointi muuttuu vastaavasti.
Lakivaliokunnan ehdottama uusi pykälä poikkeaa
muista säännöksistä, joiden
nojalla pakkokeinon kohteena oleva henkilö voi saattaa
asian tuomioistuimen käsiteltäväksi (4
luvun 5 §, 5 luvun 8 §, 6 luvun
5 § ja 7 luvun 15 §) siinä,
että pykälässä asetetaan määräaika
vaatimuksen esittämistä varten. Mainituissa lainkohdissa
määräaika on tarpeellinen sen vuoksi,
että niissä on kysymys tarpeesta saada haitallinen
voimassa oleva pakkokeino — yhteydenpidon rajoittaminen, matkustuskielto,
vakuustakavarikko tai takavarikko — poistettua ja että rikosprosessin
edetessä pakkokeinon voimassaolo lakkaa joka tapauksessa.
Kotietsinnän osalta tilanne on toinen, koska se ei ole
jatkuvana ja jossakin vaiheessa päättyvänä voimassa.
Jos vaatimuksen esittämiselle ei säädettäisi
määräaikaa, vaatimuksen voisi periaatteessa
esittää milloin ja miten myöhään
tahansa. Mukana olevien tahojen intressissä on, että asia
saadaan ratkaistua nopeasti. Estettä asian nopealle
ratkaisemiselle ei aiheuta myöskään se,
että rikosasian pääasiaratkaisu tulee vasta
sen jälkeen. Ratkaisu kotietsinnän edellytysten
olemassaolosta ja menettelyn asianmukaisuudesta on tehtävissä itsenäisesti.
Lakivaliokunta katsoo, että määräajan
alkamisajankohdaksi on luonteva määritellä kotietsinnän
toimittaminen. Tämä koskee myös niitä tilanteita,
joissa lain edellyttämällä tavalla on etukäteen
varattu tilaisuus olla läsnä kotietsinnässä ja
jossa vaatimuksen esittäjä on etukäteen saanut
tiedon kotietsinnän toimittamisesta. Jos etukäteistietoa
ei ole ollut ja jos paikan haltija ei ole myöskään
ollut läsnä toimituksessa, määräaika
lasketaan 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesta
ilmoituksen tekemisestä. Koska todisteellista ilmoitusta
ei edellytettäisi, ilmoittamistoimenpiteistä on
tehtävä tarkat merkinnät kotietsintää koskeviin
asiakirjoihin.
Tuomioistuin tutkii asian siinä laajuudessa kuin vaatimus
on esitetty. Esimerkiksi, jos vaatimuksen esittäjä on
katsonut, että etsinnän edellytykset ovat puuttuneet,
tuomioistuimen ei tule tutkia sitä, onko kotietsinnässä menetelty
lainmukaisesti.
Lisäksi laissa on aiheellista todeta, että tuomioistuimen
päätöksestä saa valittaa. Tuomioistuimen
päätöksestä valitusoikeus on
sekä vaatimuksen esittäjällä että vaatimukseen
vastanneella pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä.
Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisusta ei lakivaliokunnan näkemyksen
mukaan ole johdettavissa selvää kantaa liitännäisiin
seuraamuksiin, esimerkiksi vahingonkorvausvastuuseen. Lakivaliokunta
katsoo, että vahingonkorvauskysymykset tulee
selvittää erikseen, esimerkiksi siinä yhteydessä,
kun julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuuta uudistetaan.
19 (18) §. Pöytäkirja.
Kotietsinnästä on ilman aiheetonta viivytystä laadittava
pöytäkirja. Ehdotetun pykälän 2
momentin mukaan kotietsinnästä laadittavasta
pöytäkirjasta on pyynnöstä annettava
jäljennös etsintävaltuutetulle ja sille, jonka
luona etsintä on toimitettu. Tarvittaessa jäljennös
on toimitettava myös muulle henkilölle,
jota asia koskee. Takavarikkopöytäkirjaa koskevat
säännökset sisältyvät
7 luvun 12 §:ään.
Kotietsintäpöytäkirjaa ja takavarikkopöytäkirjaa
koskevat säännökset perustuvat nykyisen pakkokeinolain
4 luvun 9 §:ään ja 5 luvun 7 §:ään
siinä, että takavarikkopöytäkirjan
jäljennös annetaan ilman pyyntöä ja
kotietsintäpöytäkirjan jäljennös
pyynnöstä. Takavarikko ja kotietsintä poikkeavat
toisistaan siinä, että kotietsinnästä tehdään
erillinen päätös, joka on annettava sille,
jonka luona etsintä toimitetaan.
Uutta voimassa olevaan lakiin verrattuna on ehdotetussa 2 momentissa
se, että tarvittaessa jäljennös kotietsintäpöytäkirjasta
on toimitettava myös muulle henkilölle,
jota asia koskee. Sana "tarvittaessa" viittaa siihen, että kaikissa tapauksissa
ei ole tällaista muuta henkilöä, jota asia
koskee. Jos tällainen henkilö on ja hän
on etsinnän toimittajan tiedossa, kotietsintäpöytäkirjan
jäljennös tulee pykälän mukaan
tällaiselle henkilölle toimittaa.
20 (19) §. Laite-etsinnän määritelmä.
Laite-etsintää koskevat säännökset
ovat voimassa olevaan lakiin nähden uusia. Ehdotetun
19 §:n 1 momentin mukaan laite-etsinnällä tarkoitetaan tietokoneessa,
telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa
tai tietojärjestelmässä etsinnän
toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön
kohdistettavaa etsintää.
Perusteluista ilmenee, että laite-etsinnän
määrittelyllä halutaan korostaa rajanvetoa
salaisiin pakkokeinoihin. Laite-etsinnällä ei
saa kiertää telekuuntelun, televalvonnan ja teknisen
tarkkailun käyttöedellytyksiä. Tätä ilmentää myös pykälän 2
momentti, jossa todetaan, että telekuuntelun, televalvonnan
ja teknisen tarkkailun käyttämisestä säädetään
10 luvussa.
Rajanvetoon salaisiin pakkokeinoihin liittyy myös se,
että laite-etsintä kohdistuu laitteessa etsinnän
toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön.
Laite-etsinnän piiriin kuuluvat siten tiedot, jotka laitteessa
ovat ennen etsinnän toimittamista tai jotka tulevat laitteeseen
etsinnän toimittamisen aikana.
Esityksen perustelujen (s. 383/I) mukaan laite-etsintää ei
voi kohdistaa luottamukselliseen viestiin, jonka sisällön
ja tunnistamistietojen selvittämisestä säädetään
10 luvussa. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta
ehdottaa, että pykälän 2 momenttia täydennetään
tätä seikkaa koskevalla rajauksella.
Lopuksi lakivaliokunta tähdentää,
että laite-etsinnän toimittamisessa ei saa viivytellä.
Tätä ilmentää myös
lakiehdotuksen 21 §:n 2 momentti, jonka mukaan
laite on takavarikoitava, jos laite-etsintää ei
voida viivytyksettä toimittaa.
28 (27) §. Paikkaan kohdistuvaa etsintää koskevien
säännösten soveltaminen.
Valiokunta on korjannut sanan "etsintäasiamiehen"
sanaksi "etsintävaltuutetun" yhdenmukaisesti muualla laissa
käytetyn nimikkeen kanssa.
Lisäksi valiokunnan edellä ehdottamasta uudesta
18 §:stä johtuen pykälässä oleva
viittaus 18 §:ään tulee muuttaa
viittaukseksi 19 §:ään.
33 (32) §. Henkilöön kohdistuvan
etsinnän toimittaminen.
Valiokunnan ehdottamasta uudesta 18 §:stä seuraa,
että pykälän 1 momentissa oleva
viittaus 18 §:ään tulee muuttaa
viittaukseksi 19 §:ään.
9 luku. Erityisiin tutkintakeinoihin liittyvät pakkokeinot
2 §. Koe nautitun alkoholin tai muun huumaavan
aineen toteamiseksi.
Pykälän 1 momentin ensimmäisen
virkkeen mukaan poliisimies voi määrätä moottorikäyttöisen
ajoneuvon kuljettajan tai muun lainkohdassa tarkoitetun henkilön kokeeseen,
joka tehdään tämän mahdollisesti nauttiman
alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi. Mainittu säännös
vastaa voimassa olevan lain 6 luvun 3 §:n ensimmäistä virkettä.
Säännöksessä tarkoitettuja kokeita
ovat puhalluskoe ja sylkinäytteen ottaminen.
Ehdotetun 1 momentin toisen virkkeen mukaan kokeesta kieltäytymisen
taikka kokeen suorittamisen turvaamisen tai luotettavan koetuloksen
saamisen vuoksi voidaan toimittaa henkilönkatsastus, johon
ei tarvita pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen päätöstä. Säännöksessä tarkoitettuja
henkilönkatsastuksia ovat verikoe ja virtsakoe. Säännös
merkitsee muutosta voimassa olevaan lakiin verrattuna ensinnäkin
siinä, että henkilönkatsastuksen toimittaminen
olisi jatkossa mahdollista paitsi kokeesta kieltäytymisen
vuoksi myös kokeen suorittamisen turvaamisen tai luotettavan
koetuloksen saamisen vuoksi. Muutos nykyiseen lakiin nähden
on myös se, että jatkossa poliisimies voi toimittaa tässä tarkoitetun
henkilönkatsastuksen ilman pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen päätöstä.
Valiokunnan mielestä pykälään
sen uuteen lakiin siirtämisen yhteydessä tehtäväksi
ehdotettavia muutoksia voidaan puoltaa. Asianomaisen henkilön
oikeusturvaankin liittyvistä syistä on perusteltua,
että rajatapauksissa tutkimus voidaan suorittaa luotettavalla
henkilönkatsastusmenetelmällä. Valiokunta
ei myöskään näe estettä sille,
että tässä tarkoitetun henkilönkatsastuksen
määrää poliisimies.
10 luku. Salaiset pakkokeinot
1 §. Soveltamisala.
Pykälässä luetellaan esitutkinnassa
käytettävät salaiset pakkokeinot ja viitataan
rikoksen estämisen tai paljastamisen osalta poliisilakiin
sekä selkeytetään pakkokeinolain ja eräiden
muiden lakien soveltamisalaa.
Pykälän 2 momentin mukaan, mitä tässä luvussa
säädetään esitutkintaviranomaisen
tai esitutkintavirkamiehen oikeudesta käyttää pakkokeinoja,
koskee peitetoimintaa, valeostoa ja tietolähteen ohjattua
käyttöä lukuun ottamatta poliisin lisäksi
rajavartio-, tulli- ja sotilasviranomaisia sen mukaan kuin siitä laissa
erikseen säädetään. Säännös
tarkoittaa sitä, että momentissa mainitut salaiset
pakkokeinot — peitetoiminta, valeosto ja tietolähteen
ohjattu käyttö — rajataan tässä vaiheessa
pakkokeinolaissa vain poliisin käyttöön.
Lakivaliokunta pitää omaksuttua sääntelyratkaisua
perusteltuna. Sen perusteella, jos tulevaisuudessa katsotaan aiheelliseksi
antaa jokin säännöksessä mainittu
salainen pakkokeino muun kuin poliisin käyttöön,
on samalla muutettava tämän pykälän
2 momenttia. Tämä liittyy siihen, että on
tärkeää tarkastella kokonaisvaltaisesti,
mitä salaisia pakkokeinoja tulee kunkin viranomaisen käyttöön.
Tämä edellyttää selvitystä painavista
käytännön tarpeista sekä sitä, että luodaan
keinojen asianmukainen käyttöympäristö koulutus-
ja oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen. Aiemmissa
yhteyksissä esimerkiksi hallintovaliokunta on kiinnittänyt
huomiota siihen, ettei poliisin toimivaltuuksia vastaavien
valtuuksien antamista muulle viranomaiselle automaattisesti voida
pitää lähtökohtana nykypäivän
yhteiskunnassa, ja on viitannut siihen, että viranomaisten
keskinäinen yhteistyö ja virka-apu ovat käytettävissä (HaVM
2/1996 vp).
3 §. Telekuuntelu ja sen edellytykset.
Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelulla
tarkoitetaan viestintämarkkinalaissa (393/2003)
tarkoitetun yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn
viestintäverkon kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen
vastaanotettavan taikka siitä lähetetyn
viestin kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä viestin
sisällön ja siihen liittyvien 6 §:ssä tarkoitettujen
tunnistamistietojen selvittämiseksi.
Pykälän perusteluissa (s. 317/II)
todetaan, että telekuuntelun yhteydessä saatavat
tunnistamistiedot eivät sisältäisi telepäätelaitteen
sijaintitietoja. Valiokunta toteaa asiantilan olevan kuitenkin toisin.
Puheena olevan 1 momentin mukaan telekuuntelussa on kysymys 6 §:ssä tarkoitettujen
tunnistamistietojen selvittämisestä. Luvun 6 §:n
1 momentin mukaan tunnistamistiedolla tarkoitetaan sähköisen
viestinnän tietosuojalain 2 §:n
8 kohdassa tarkoitettua tilaajaan tai käyttäjään
yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa
tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään
viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi.
Luvun 6 §:n perusteluissa (s. 320/II)
viitataan tunnistamistietojen käsitteen osalta sähköisen
viestinnän tietosuojalain perusteluihin (HE 123/2003 vp)
niin, että tunnistamistietoja ovat muun ohessa tiedot,
jotka viittaavat lähettäjän tai vastaanottajan
päätelaitteen sijaintiin tietyn tukiaseman alueella.
Perusteluissa (s. 317/I) todetaan myös,
että viestin käsite on määritelty
sähköisen viestinnän tietosuojalain 2 §:n
1 kohdassa. Sääntelyyn liittyy monia viestintätekniikkaan
liittyviä yksityiskohtia. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että sikäli
kuin tietokoneiden välinen viestintä sisältää sähköisen
viestinnän tietosuojalain 2 §:n 1 kohdassa
tarkoitetun sanoman, se on 3 §:ssä tarkoitettua
viestintää. Sama koskee myös jäljempänä 6 §:ssä tarkoitettua
viestintää.
Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että 4 momentissa oleva luvan antamisen edellytys
on kirjoitettu preesensiin "että rikoksella tavoitellaan
erityisen suurta hyötyä ja rikos tehdään
erityisen suunnitelmallisesti". Pykälän 5
momentissa vastaava edellytys on kirjoitettu perfektiin. Voimassa
olevassa laissa vastaavat säännökset
ovat preesensissä. Valiokunta ei näe syytä,
miksi säännökset tulisi kirjoittaa eri aikamuotoihin.
Koska kysymyksessä on jo tehdyksi epäillyn rikoksen
tutkiminen, on valiokunnan mielestä luontevaa, että 4
momentissa käytetty aikamuoto muutetaan perfektiin.
6 §. Televalvonta ja sen edellytykset.
Pykälän 1 momentin mukaan televalvonnalla
tarkoitetaan tunnistamistietojen hankkimista viestistä, joka
on lähetetty 3 §:ssä tarkoitettuun
viestintäverkkoon kytketystä teleosoitteesta tai
telepäätelaitteesta taikka vastaanotettu tällaiseen
osoitteeseen tai laitteeseen sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen
sijaintitiedon hankkimista tai sen käytön tilapäistä estämistä.
Virkkeessä oleva sana "sen" näyttää viittaavan
virheellisesti sijaintitiedon hankkimiseen. Sillä on tarkoitettu viitata
teleosoitteen tai telepäätelaitteen käyttöön.
Valiokunta on tehnyt momenttiin tätä koskevan
korjauksen.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan
televalvontaa voitaisiin käyttää teleosoitetta
tai telepäätelaitetta käyttäen
tehdyn rikoksen selvittämiseen. Tältä osin
perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen,
että televalvonta laajentuisi myös sellaisiin
rikoksiin, joita ei voida pitää perustuslain 10 §:n
3 momentissa tarkoitettuina yksilön ja yhteiskunnan turvallisuutta
taikka kotirauhaa vaarantavina rikoksina. Valiokunnan mukaan 2 kohta
on rajattava koskemaan mainitun tyyppisiä tai
niihin törkeysasteeltaan verrattavia rikoksia.
Rikoslaissa rangaistavaksi säädettävistä rikoksista
on vaikeata poimia kattavasti momentin 2 kohtaan sellaisia, joiden
osalta teleosoitteen tai telepäätelaitteen käyttäminen
on merkityksellistä nyt käsiteltävässä yhteydessä.
Toisaalta perustuslakivaliokuntakin on lausunnossaan viitannut aikaisempaan
lausuntoonsa, jonka mukaan valiokunta on pitänyt mahdollisena sitä,
että tunnistamistietojen saaminen jätetään sitomatta
tiettyihin rikostyyppeihin, jos sääntely
muutoin täyttää perusoikeuksien yleiset
rajoitusedellytykset. Perustuslakivaliokunnan mukaan rikoksen törkeysaste
voidaan ottaa arvioinnissa huomioon.
Salaisten pakkokeinojen käyttöedellytysten kannalta
rikoksen törkeysasteella on yleensäkin merkitystä siten,
että keinosta riippuen pääsääntöisesti
edellytetään selvitettävän rikosta,
josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään
tietyn mittainen. Nyt käsiteltävän momentin
1 kohdassa jo säädetään rangaistaviksi
rikokset, joista säädetty ankarin rangaistus on
vähintään neljä vuotta vankeutta.
Seuraava johdonmukainen aste tästä alaspäin
ovat rikokset, joista säädetty ankarin rangaistus
on vähintään kaksi vuotta vankeutta,
koska tässä yhteydessä merkityksellisiä enintään
kolmen vuoden enimmäisrangaistuksen omaavia rikoksia ei
käytännössä ole. Tällaisen
lisäedellytyksen voi katsoa täyttävän myös
perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin sisältyvän
suhteellisuusvaatimuksen asettamat edellytykset. Sinällään
televalvonnan perusterikosten rajaaminen näin sulkee televalvonnan ulkopuolelle
joitakin rikoksia, jotka kohdistuvat yksilön ja yhteiskunnan
turvallisuuteen ja kotirauhaan (esimerkiksi perätön
vaarailmoitus ja kotirauhan rikkominen), mutta kokonaisarvioinnin
mukaan kahden vuoden enimmäisrangaistusvaatimuksen asettamista
voi pitää selkeänä ja perusteltuna.
Eduskunta on 9.2.2011 hyväksynyt lain pakkokeinolain
5 a luvun 3 ja 3 a §:n muuttamisesta (EV 302/2010 vp — HE 221/2010 vp).
Lailla mahdollistettiin televalvonnan käyttö (3 §),
kun on syytä epäillä jotakuta törkeän
laittoman saaliin kätkemisestä. Nyt käsiteltävän
pykälän yhteensovittamiseksi hyväksytyn
lain kanssa valiokunta ehdottaa pykälän
2 momenttiin lisättäväksi törkeää laittoman
saaliin kätkemistä koskevan uuden 7 kohdan.
8 §. Televalvonta epäillyn ja tuomitun
tavoittamiseksi.
Säännöksessä on kysymys
televalvonnan käyttämisestä esitutkintaa,
oikeudenkäyntiä tai vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa
karttavan tavoittamiseksi. Mikäli televalvontaan kuuluvien
sijaintitietojen saaminen olisi tarpeen rikoksen selvittämiseksi,
tulee käyttää 6 §:n
mukaista toimivaltuutta.
Pykälän perusteluista ilmenee, että tarkoituksena
on käyttää televalvontaan kuuluvia teleosoitteen
ja telepäätelaitteen sijaintitietoja henkilön
tavoittamiseksi. Perustuslakivaliokunta lausunnossaan katsoo, että säännös
on tarkoitukseensa nähden liian laaja, koska televalvonnan tunnistamistietoihin
sisältyy viestinnän molempia osapuolia koskevaa
tietoa. Lisäksi valiokunta on viitannut yksityiselämän
suojaan ja liikkumisvapauteen liittyvään tulkintakäytäntöönsä teleosoitteen
ja telepäätelaitteen sijaintitietoa koskevan sääntelyn
yhteydessä.
Perustuslakivaliokunta on antanut suurta painoa sille, että kysymyksessä oleva
yksityiselämän suojan rajoitus on varsin vähäinen
verrattuna rajoituksen perusteena olevan yhteiskunnallisen
intressin tärkeyteen (PeVL 36/2002 vp, s. 5/II).
Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä on soveltuva
lähtökohta myös nyt käsiteltävänä olevan
ehdotuksen arvioinnille. Säännösehdotusta
on muutettava siten, että se ainakin ehdottomaan vankeusrangaistukseen
tuomitun osalta muutetaan koskemaan tämän hallussa
olevan tai oletettavasti muutoin käyttämän
teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitietoja.
Lisäksi edellytyksiä on tiukennettava siten, että vankeusrangaistukseen
tuomittu pakoilee tai muutoin karttaa rangaistuksen täytäntöönpanoa
ja että sijaintitietojen saamisella voidaan olettaa olevan
erittäin tärkeä merkitys hänen
tavoittamisekseen. Tämä on edellytys lakiehdotuksen
käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi pykälää on
muutettava. Lakivaliokunta toteaa, että henkilön
tavoittamisen kannalta on merkitystä nimenomaan sijaintitiedoilla.
Tämän vuoksi lakivaliokunta ei näe tarpeellisena,
että muidenkaan säännöksessä mainittujen
kohdalla oikeus televalvontatietojen saamiseen ulottuisi muihin
tietoihin kuin henkilön hallussa olevan tai oletettavasti
muutoin käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen
sijaintitietoihin. Lakivaliokunta ehdottaa siten pykälää rajattavaksi edellä tarkoitetulla
tavalla. Lisäksi lakivaliokunta ehdottaa pykälää täydennettäväksi
ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun osalta perustuslakivaliokunnan
edellyttämällä tavalla.
Pykälään ehdotetuista muutoksista
johtuen myös pykälän otsikkoa tulee tarkistaa.
10 §. Tukiasematietojen hankkiminen ja sen edellytykset.
Eduskunta on 9.2.2011 hyväksynyt lain pakkokeinolain
5 a luvun 3 ja 3 a §:n muuttamisesta
(EV 302/2010 vp — HE 221/2010 vp).
Lailla mahdollistettiin matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen
(3 a §), kun on syytä epäillä jotakuta
törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä.
Käsillä olevassa pykälässä ehdotetaan
säädettäväksi tukiasematietojen
hankkimisesta ja sen edellytyksistä. Pykälän 1
momentin mukaan tukiasematietojen hankkimisella tarkoitetaan
tiedon hankkimista tietyn tukiaseman kautta telejärjestelmään
kirjautuneista tai kirjautuvista teleosoitteista ja telepäätelaitteista.
Voimassa olevaan pakkokeinolakiin ei sisälly erillistä tukiasematietojen
hankkimisen määritelmää. Pakkokeinolain
5 a luvun 3 a §:ssä säädetään
matkaviestimien sijaintitiedon hankkimisesta, jota nyt ehdotettava
1 momentti lähtökohtaisesti vastaa. Toimivaltuuden
nimeä ehdotetaan muutettavaksi, koska uusi nimi
kuvaisi nykyistä paremmin toimenpiteen luonnetta. Voimassa
olevassa laissa käytetään matkaviestimen
käsitettä, jota ehdotettava teleosoitteiden ja
telepäätelaitteiden mainitseminen jonkin verran
laajentaa. Muutosta voimassa olevaan lakiin merkitsee se, että tukiasematietojen
hankkiminen voi koskea myös tulevaisuudessa kirjautuvia
teleosoitteita ja telepäätelaitteita.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
tukiasematietojen hankkimisen edellytyksistä. Momentin
mukaan esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa rikoksen oletettuna
tapahtuma-aikana oletetun tekopaikan läheisyydessä sijaitsevan
tukiaseman tietojen hankkimiseen, kun on syytä epäillä 6 §:n
2 momentissa tarkoitettua rikosta. Erityisestä syystä lupa
voidaan myöntää koskemaan muutakin rikoksen
selvittämisen kannalta merkityksellistä aikaa
tai paikkaa.
Voimassa olevan pakkokeinolain 5 a luvun 3 a §:ssä matkaviestimien
sijaintitiedon hankkiminen on sidottu ainoastaan rikoksen
oletettuun tapahtuma-aikaan. Nyt erityisestä syystä lupa
voidaan ulottaa koskemaan muutakin rikoksen selvittämisen
kannalta merkityksellistä aikaa. Esityksen perusteluissa
(s. 324/I) on mainittu esimerkkeinä tilanteet,
joissa rikoksentekijän voidaan olettaa palaavan huumekätkölle
tai henkirikokseen syyllistyneen voidaan olettaa palaavan hakemaan
ruumiin kätköpaikalle vahingossa jättämäänsä tavaraa.
Pykälän 2 momentin sanamuodosta ilmenee, että pääsääntöisesti
tukiasematietojen hankkiminen kuitenkin koskisi rikoksen
oletettua tapahtuma-aikaa.
Edellä mainittu törkeää laittoman
saaliin kätkemistä koskeva lainmuutos on tarpeen
ottaa huomioon uudessa pakkokeinolaissa. Valiokunta on edellä ehdottanut
6 §:n 2 momentissa mainitun rikoksen lisäämistä momentissa
lueteltuihin rikoksiin. Lainmuutos tulee siten huomioiduksi
käsillä olevaan 2 momenttiin sisältyvän
pykäläviittauksen kautta. Esityksen perusteluissa
todettu huomioon ottaen ei ole aihetta rajata toimenpiteen käyttöalaa
törkeän laittoman saaliin kätkemisen
yhteydessä suppeammaksi kuin muissa laissa tarkoitetuissa
rikoksissa.
12 §. Suunnitelmallinen tarkkailu ja sen
edellytykset.
Suunnitelmallista tarkkailua koskevan pykälän 1
momentissa määritellään,
mitä tarkoitetaan tarkkailulla. Valiokunnan käsityksen
mukaan kyse ei ole toimivaltasäännöksestä vaan
määritelmäsäännöksestä,
joka on otettu pykälään apukäsitteeksi
ennen kaikkea tarkentamaan ehdotetun uuden salaisen pakkokeinon — suunnitelmallisen
tarkkailun — määrittelyä.
Mainitun 1 momentin mukaan tarkkailulla tarkoitetaan tiettyyn
henkilöön salaa kohdistettavaa havaintojen tekemistä tiedonhankintatarkoituksessa.
Tässä pakkokeinolain mukaisessa tarkkailussa henkilöstä tehdään
rikoksen selvittämistä edistäviä havaintoja.
Rikollisen toiminnan estämiseksi tai keskeyttämiseksi
suoritettavasta tarkkailusta säädetään
poliisilaissa.
Voimassa olevassa pakkokeinolaissa ei säädetä tarkkailusta,
vaan se on katsottu tavanomaisen oikeuden nojalla sallituksi. Tarkkailu
käsitetään eräänlaiseksi
poliisin perustoiminnoksi, jossa poliisimies tekee kentällä havaintoja. Voimassa
olevan poliisilain 28 §:n 1 momentin 2 kohdan
määritelmässä tarkkailulta edellytetään
jatkuvuutta tai toistuvuutta. Kuten nyt käsiteltävänä olevan
esityksen yleisperusteluissakin on todettu, näitä "jatkuvuuden"
ja "toistuvuuden" käsitteitä on pidetty käytännössä epäselvinä,
joten ne esitetään kokonaan poistettavaksi.
Lakivaliokunta toteaa, että tämä selkeyttää tarkkailun
käsitettä ja se täsmentää myös tarkkailun
ja suunnitelmallisen tarkkailun eroa. Pykälän 2
momentin mukaan suunnitelmallisella tarkkailulla
tarkoitetaan rikoksesta epäiltyyn kohdistuvaa muuta kuin
lyhytaikaista tarkkailua.
Perustelujen (s. 325/II) mukaan tarkkailussa saisi
nykyisen käytännön mukaisesti käyttää omien
aistihavaintojen tukena muun ohessa kiikaria, kameraa, videokameraa,
valonvahvistinta tai muuta vastaavanlaista teknistä laitetta. Rajanvedossa
tekniseen katseluun olennaista on se, että mainittua keinoa
käytetään 19 §:n 1
momentin mukaan paikkaan sijoitetulla teknisellä laitteella,
menetelmällä tai ohjelmistolla. Tarkkailussa käytettävien
teknisten laitteiden tulee koko tiedonhankinnan ajan olla poliisimiehen valvonnassa
ja käyttämiä.
Voimassa olevassa pakkokeinolaissa ei ole tarkkailun määritelmää.
Tarkkailun on katsottu kuitenkin vakiintuneesti sisältävän
mahdollisuuden käyttää teknistä laitetta
näköhavaintojen tekemiseen tai tallentamiseen.
Lakivaliokunta katsoo, että mahdollisuudesta käyttää teknistä laitetta
on erityisesti rikoslain 24 luvun 6 §:n mukainen
salakatselun kriminalisointi huomioon ottaen syytä säätää pykälän
1 momentissa. Tältä osin voidaan johdonmukaisuussyistä hyödyntää muotoilua,
jota ehdotetaan teknistä katselua koskevaan 19 §:ään.
Rajaa näiden keinojen välille muodostaa se, että teknisessä katselussa
laite on paikkaan sijoitettu, kun taas tarkkailussa käytettävien
teknisten laitteiden tulee edellä todetun mukaisesti olla
poliisimiehen valvonnassa ja käytettävissä.
Teknisen katselun osalta ehdotetaan puheena olevan luvun 19 §:ssä,
että tilanteissa, joissa tekninen katselu kohdistuu rikoslain
24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan
suojaamaan paikkaan, edellytetään pääsääntöisesti
vakavia rikoksia — vähintään
neljän vuoden enimmäisrangaistus — ja
päätöksen toimenpiteen käytöstä tekee
tuomioistuin.
Esityksen perustana olevassa toimikunnan mietinnössä lähdettiin
siitä, että teknistä laitetta käyttäen
tehtyä tarkkailua ei saa kohdistaa kotirauhan piiriin.
Saadun selvityksen mukaan suunnitelmallinen tarkkailu otettiin uutena
keinona esitykseen sen vuoksi, että on tarpeen säätää kotirauhan
piiriin kohdistuvaa teknistä katselua matalammasta rikoskynnyksestä ja
päätöksentekijästä tilanteissa,
joissa tarkkailua kohdistetaan pitkäaikaisesti rikoksesta
epäiltyyn. Suunnitelmallista tarkkailua voidaan ilman teknistä laitetta
kuitenkin jatkaa myös epäillyn ollessa kotirauhan
suojaamassa paikassa, pois lukien vakituiseen asumiseen käytettävä tila.
Lisäksi teknistä laitetta voidaan tällaisissa
tilanteissa käyttää teknisen katselun
kautta, jos laissa sille asetetut edellytykset täyttyvät.
Näistä syistä lakivaliokunta
ei näe tarvetta teknisen laitteen käyttämiseen
suunnitelmallisen tarkkailun yhteydessä kotirauhan
suojaamaan paikkaan kohdistuvissa tilanteissa. Edellä olevan
johdosta valiokunta ehdottaa pykälän 4 momenttiin lisättäväksi
säännöksen, jolla teknisen laitteen käyttäminen
rajataan pois kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvissa tilanteissa
sekä tarkkailun että suunnitelmallisen
tarkkailun yhteydestä.
Lakivaliokunta katsoo, että edellä todetut
pykälämuutokset selkeyttävät
mainittujen pakkokeinojen eroja toisistaan.
14 §. Peitelty tiedonhankinta ja sen edellytykset.
Pykälässä säädetään
peitellystä tiedonhankinnasta. Peitellyllä tiedonhankinnalla
tarkoitetaan tiettyyn henkilöön kohdistuvaa lyhytkestoista vuorovaikutuksessa
tapahtuvaa tiedonhankintaa, jossa poliisimiehen tehtävän
salaamiseksi käytetään vääriä,
harhauttavia tai peiteltyjä tietoja. Säännösehdotuksen
perusteluiden mukaan (s. 328) peiteltyä tiedonhankintaa
ei ole mahdollista toteuttaa asunnossa edes silloin, kun asuntoon
meneminen tapahtuisi asunnonhaltijan myötävaikutuksella.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa,
että kyseinen rajoitus lisätään
säännöstekstiin.
18 §. Teknisestä kuuntelusta päättäminen.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin
päättää asuntokuuntelusta ja
rikoksen johdosta vapautensa menettäneen epäillyn
teknisestä kuuntelusta pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Ehdotettu sääntely
on voimassa olevan lain mukainen.
Teknistä kuuntelua koskevaa päätöksentekoa esitetään
muutettavaksi siten, etteivät poliisiyksiköiden
päälliköt ja muut pakkokeinolain 5 a luvun
5 §:n 3 momentissa mainitut henkilöt enää jatkossa
päättäisi teknisestä kuuntelusta. Myöskään
tutkinnanjohtaja ei voisi enää tehdä mainitun
pykälän 4 momentissa tarkoitettua kiireellistä päätöstä.
Ehdotetun 2 momentin mukaan muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä kuuntelusta
päättää pidättämiseen oikeutettu
virkamies. Säännös merkitsee myös sitä,
että tuomioistuimen päätöstä ei
enää edellytetä tapauksissa, joissa kuuntelu-
tai katselulaite sijoitetaan kulkuneuvoon tai tilaan, jossa epäilty oleskelee.
Valiokunta toteaa ehdotetun pakkokeinolain 10 luvun säännöksissä lähdettävän
siitä, että niin tekninen kuuntelu (16 §:n
2 momentti) kuin tekninen katselukin (19 §:n 3
momentti) kohdistuvat tilaan tai muuhun paikkaan, jossa epäillyn voidaan
olettaa todennäköisesti oleskelevan tai käyvän.
Asetetun korkean näyttökynnyksen tarkoituksena
on estää se, että pakkokeino kohdistuu
sivullisiin tilanteessa, jossa epäilty ei ole paikalla.
Tämä on jo otettava huomioon teknisen kuuntelun
ja teknisen katselun käyttöä harkittaessa.
Tämän vuoksi ei ole enää tarpeen
erottaa omaksi tapaukseksi sellaista, jossa laite sijoitetaan epäillyn
käyttämään kulkuneuvoon tai
tilaan, jossa epäilty oleskelee, ja joka erikseen mainitaan
nykyisen pakkokeinolain toimenpiteistä päättämistä koskevassa
pykälässä (5 luvun 5 §:n
1 momentin 6 kohta). Valiokunta puoltaa siten säännöstä esitetyssä muodossaan.
23 §. Tekninen laitetarkkailu ja sen edellytykset.
Pykälän 2 momentissa viitataan puheena
olevan luvun 6 §:ssä tarkoitettuihin
tunnistamistietoihin. Valiokunta on tarkentanut viittauksen koskemaan
mainitun pykälän 1 momenttia, jossa kyseisistä tiedoista
säädetään.
26 §. Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston
asentaminen ja poisottaminen.
Pykälässä säädetään
esitutkintavirkamiehen oikeudesta sijoittaa tekniseen tarkkailuun
käytettävä laite, menetelmä tai
ohjelmisto toimenpiteen kohteena olevaan esineeseen, aineeseen,
omaisuuteen, tilaan tai muuhun paikkaan taikka tietojärjestelmään, jos
tarkkailun toteuttaminen sitä edellyttää. Ehdotuksen
mukaan esitutkintavirkamiehellä on tällöin
oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi,
käyttöön ottamiseksi ja poistamiseksi
salaa mennä edellä mainittuun tilaan tai muuhun
paikkaan taikka tietojärjestelmään sekä kiertää,
purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa
kohteiden tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata
sitä.
Perusteluissa ei ole kuvausta siitä, miten viranomaisten
vahingonkorvausvelvollisuus tällaisissa tapauksissa järjestyy.
Lähtökohtana on se, että tällaisilla
toimenpiteillä ei aiheuteta vahinkoa. Tämän
turvaamiseksi esitutkintaviranomainen voi tarvittaessa asentamisen
ja poisottamisen yhteydessä käyttää avustavia
henkilöitä. Asentamista ja poisottamista
koskevaa sääntelyä on jo nykyisessä pakkokeinolaissa. Valiokunnan
tiedossa ei ole, että nykyiseen sääntelyyn
liittyisi tältä osin ongelmia. Vahingonkorvauslain
(412/1974) mukaan virkatoiminnassa tahallisesti
tai tuottamuksesta aiheutettu vahinko on korvattava riippumatta
siitä, kuka tai missä asemassa oleva henkilö on
vahingonkärsijä. Myös uuteen poliisilakiin
ehdotetaan (HE 224/2010 vp)
otettavaksi poliisitoiminnan vahingonkorvaussäännökset.
Ehdotetun lain 8 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan
valtion varoista korvattaisiin sellaiset henkilö- ja esinevahingot,
jotka ovat aiheutuneet sivulliselle henkilölle poliisin
suorittamasta pakkotoimenpiteestä.
28 §. Rikoksentekokielto.
Pykälän 1 momentin mukaan peitetoimintaa
suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta
rikoksen tekemiseen. Pykälän 2 momentin perusteella
peitetoimintaa suorittava poliisimies on kuitenkin rangaistusvastuusta
vapaa liikennerikkomuksen, järjestysrikkomuksen tai muun
niihin rinnastettavan rikesakolla rangaistavan rikoksen osalta, jos
teko on ollut tarpeen peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi
tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi. Lisäksi
peitetoimintaa suorittava poliisi voi ehdotetun 10 luvun 29 §:n
mukaan tietyin edellytyksin osallistua järjestäytyneen
rikollisryhmän toimintaan ja valvottuun läpilaskuun.
Rangaistusvastuusta vapautumista perustellaan (s. 388)
sillä, että peitetoiminnassa toimivalla on oltava
mahdollisuus saavuttaa rikollisryhmän jäsenten
luottamus. Jos soluttautumalla tehtävä ammattimaisen
rikollisryhmän jäseniin kohdistettava peitetoiminta
halutaan sallia, on esityksen mukaan käytännössä pakko
hyväksyä mahdollisuus, että peitehenkilö ainakin
jälkikäteen arvioiden saattaa olla osallinen rikokseen.
Perustuslakivaliokunta on aikaisemmin luonnehtinut epäsovinnaisia
toimivaltuuksia niin, että ne merkitsevät poliisin
oikeutta toimia vastoin joitain rikosoikeudellisia kieltoja ilman
virkavastuuta, ja se on pitänyt tällaista virkatoimintaa
valtiosääntöoikeudellisesti jo sinänsä merkittävänä hallinnon
lainalaisuuden periaatteen kannalta. Periaatteen voidaan katsoa
merkitsevän muun ohella sitä, että julkiselle
viranomaiselle ei ilman erittäin painavia syitä ja
täsmällisesti määriteltyjä edellytyksiä voida
antaa uudenlaista toimivaltaa suorittaa toimia, jotka muutoin ovat
rikosoikeudellisesti sanktioituja myös viranomaisen tekeminä (PeVL 5/1999 vp, s. 5).
Perustuslakivaliokunnan mukaan säännösehdotus
ei ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen.
Perustuslakivaliokunta ehdottaa kuitenkin, että säännöstä muutetaan
niin, että vastuuvapauden edellytyksenä on se,
että rikoksen tekeminen on ollut välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi
tai paljastumisen estämiseksi.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa,
että 2 momentissa oleva sana "tarpeen" korvataan
sanalla "välttämätön".
31 §. Peitetoiminnasta päättäminen.
Pykälän 1 momentin mukaan
peitetoiminnasta päättää keskusrikospoliisin
tai suojelupoliisin taikka valtioneuvoston asetuksella säädetyn
poliisilaitoksen päällikkö.
Samalla tavoin ehdotetaan säänneltäväksi
valeostosta (35 §:n 1 momentti) ja suojaamisesta
(48 §:n 1 momentti) päättäminen.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevistä syistä lakivaliokunta
ehdottaa, että 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä poistetaan maininta
valtioneuvoston asetuksella säädettävän
poliisilaitoksen päälliköstä.
Toimenpiteen luonteesta ja käytännön
tarpeista johtuen peitetoiminnasta päättää siten
keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö.
Yksinomaan tietoverkossa toteutettavaa peitetoimintaa
koskevasta päätöksenteosta säädetään
erikseen momentin toisessa virkkeessä.
32 §. Ratkaisu peitetoiminnan edellytyksistä.
Esityksen lähtökohtana on, että perus-
ja ihmisoikeuksiin merkittävimmin puuttuvien salaisten pakkokeinojen
päättäminen tulee saattaa tuomioistuimen
päätettäväksi. Peitetoiminnan
luonteeseen johtuvista syistä tämä ei
kuitenkaan koske peitetoimintaa kokonaisuudessaan. Ehdotetun
32 §:n mukaan tuomioistuin ratkaisee sen, ovatko
27 §:n 2 momentissa tarkoitetut peitetoiminnan
edellytykset olemassa, toisin sanoen onko selvitettävä rikos
tai rikoskokonaisuus sellainen, jonka tutkinnassa peitetoimintaa
saadaan käyttää.
Tuomioistuimen päätöksentekoa koskevan
rajauksen taustalla ovat ennen kaikkea peitetoimintaa suorittavien
poliisimiesten ja heidän läheistensä turvallisuuteen
sekä tiedonhankinnan tavoitteen turvaamiseen liittyvät
näkökohdat. Näistä syistä on
perusteltua, että tuomioistuimessa käsitellään
31 §:n 3 momentin mukaisia poliisin
päätöksessä edellytettäviä tietoja
vain siltä osin kuin se on välttämätöntä 27 §:n
2 momentissa tarkoitettujen edellytysten olemassaolon arvioimiseksi.
Perustelujen (s. 343/I) mukaan käsiteltäviksi
eivät tulisi esimerkiksi peitetoimintaa suorittavien poliisimiesten
tunnistetiedot, peitetoiminnan tavoite ja toteuttamissuunnitelma
eikä se, voidaanko peitetoiminnassa tehdä 29 §:ssä tarkoitettuja
toimenpiteitä.
Lisäksi luvun 43 §:n perusteluissa
(s. 352/II) todetaan esimerkiksi, että tuomioistuimelle
ei tarvitse toimittaa tietoa siitä, keitä rikoksesta epäillään
tai millä paikkakunnalla tiedonhankintaa harjoitetaan.
Olennaista ja riittävää olisi epäillyn
rikoksen tai rikollisen toiminnan kuvaaminen yleisellä tasolla.
Näihin asioihin liittyvä käsittely voitaisiin
tarvittaessa pitää muualla kuin tuomioistuimessa,
esimerkiksi poliisin tiloissa. Vaikka salaisten pakkokeinojen
käyttöön liittyen olisi aina kiinnitettävä erityistä huomiota
salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja tietoturvallisuuden varmistamiseen,
tätä on syytä erityisesti korostaa peitetoiminnan
kohdalla. Keskeisimmät salassapitoa koskevat säännökset
ovat oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa
annetussa laissa (370/2007).
Pykälässä tarkoitetut asiat on tarkoitus
keskittää 43 §:n 1 momentin
mukaisesti Helsingin käräjäoikeuteen.
Tuomioistuinkäsittelyssä noudatetaan tuomioistuimessa
käsiteltäviä salaisia pakkokeinoja koskevia
säännöksiä, mutta pykälän
6 momentin mukaan peitetoimintaa koskevan asian käsittelyssä tulee
lisäksi kiinnittää erityistä huomiota
salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja siihen, että asiakirjoihin
ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja
turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin.
Lakivaliokunnan mielestä esitettyä päätöksentekojärjestelyä voidaan
pitää toimenpiteen luonne huomioon ottaen perusteltuna.
Toisin kuin perustuslakivaliokunta katsoo, lakivaliokunta ei näe
aiheellisena sisällyttää pykälään säännöstä siitä,
ettei peitetoimintaa saa aloittaa ennen kuin tuomioistuin on ratkaissut
asian. Jos toimenpiteen käyttämisen edellytyksenä on
tuomioistuimen osallistuminen päätöksentekomenettelyyn,
selvää on, että toimenpidettä ei
saa tehdä ennen tuomioistuimen ratkaisua. Jos toimenpide
saadaan tehdä pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen päätöksellä ennen
tuomioistuimen ratkaisun saamista, siitä on laissa
nimenomainen säännös.
35 §. Valeostosta päättäminen.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevistä syistä lakivaliokunta
ehdottaa, että pykälän 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä poistetaan
maininta valtioneuvoston asetuksella säädetyn
poliisilaitoksen päälliköstä.
Toimenpiteen luonteesta ja käytännön
tarpeesta johtuen valeostosta päättää siten
keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö.
Yksinomaan yleisön saataville toimitetusta myyntitarjouksesta
tehtävästä valeostosta saa päättää myös
tehtävään määrätty
salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen
oikeutettu virkamies.
43 §. Menettely tuomioistuimessa.
Ehdotettu pykälä sisältää keskeisimmät
säännökset salaisten pakkokeinojen tuomioistuinkäsittelystä.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos tuomioistuin
on myöntänyt luvan telekuunteluun tai televalvontaan,
se saa tutkia ja ratkaista luvan myöntämistä uuteen
teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen koskevan
asian vaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä virkamiehen
läsnä olematta, jos on kulunut vähemmän
kuin kuukausi samaa rikosepäilyä koskevan lupa-asian
suullisesta käsittelystä.
Pykälän perusteluista (s. 352/I)
ilmenee, että 3 momentin tarkoittamissa tapauksissa on
kysymys samasta rikoksesta epäillystä ja samasta rikosepäilystä kuin
aikaisemmin myönnetyssä luvassa. Valiokunta katsoo,
että tämä on selvyyden vuoksi tarpeen
todeta myös pykälässä.
48 §. Suojaamisesta päättäminen.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevistä syistä lakivaliokunta
ehdottaa, että pykälän 1 momentista poistetaan
maininta valtioneuvoston asetuksella säädetyn
poliisiyksikön päälliköstä.
Toimenpiteen luonteesta ja käytännön
tarpeesta johtuen pykälässä tarkoitetun
rekisterimerkinnän tekemisestä ja asiakirjan valmistamisesta
päättää keskusrikospoliisin
tai suojelupoliisin päällikkö.
50 §. Tietojenantovelvollisuus ja datan säilyttämismääräys.
Valiokunnan ehdottamasta 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa,
että nyt käsillä olevaan pykälään
sisältyvä viittaus 8 luvun 22—25 §:ään
tulee muuttaa viittaukseksi 8 luvun 23—26 §:ään.
52 §. Kuuntelu- ja katselukiellot.
Voimassa olevan pakkokeinolain 5 a luvun 10 §:ssä säädetään
telekuuntelua ja teknistä kuuntelua koskevista kuuntelukielloista.
Lisäksi pykälässä kielletään
tekninen katselu eräissä tapauksissa. Nyt ehdotettavassa
pykälässä säädetään
kuuntelu- ja katselukielloista, jotka koskevat telekuuntelun, teknisen
kuuntelun ja teknisen katselun käyttöä.
Voimassa olevan pykälän perusteluissa (HE 22/1994 vp,
s. 30/II ja 31/I) on käsitelty
sitä, että kuuntelukielto on rajattu vain tiettyihin pakkokeinoihin.
Ratkaisevaa on se, onko keinolla käytännössä mahdollista
saada luottamuksellista tietoa. Katselukiellolla pyrittäisiin myös
turvaamaan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin
kuuluvaa tietoa, minkä vuoksi kiellon piiriin otettaisiin
tekninen katselu. Valiokunta toteaa, että luottamuksellisen
viestin suojaan liittyvistä syistä tietojen hankkiminen
telekuuntelun sijasta on tarpeen lisätä pykälään.
Tarkkailua toimintana on kuvattu esityksen perusteluissa 12 §:n
yhteydessä (s. 324/II—325/II).
Tarkkailu voidaan käsittää eräänlaiseksi
poliisin perustoiminnoksi. Koska poliisimies jatkuvasti tekee kentällä havaintoja,
tarkkailu on sillä tavalla yleistä, että sen
yhteydessä ei voida puhua luottamukselliseen viestintään puuttumisesta.
Valiokunta on edellä ehdottanut 12 §:ään
lisättäväksi säännöksen,
jonka mukaan teknistä laitetta ei saa käyttää rikoslain
24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan
suojaamaan paikkaan kohdistuvassa tarkkailussa tai suunnitelmallisessa
tarkkailussa. Tämä rajaus on omiaan
edistämään sitä, että näissä tarkkailumuodoissa
ei kerry luottamukselliseen viestintään kohdistuvaa
tietoa. Tarkkailun ja suunnitelmallisen tarkkailun lisääminen
katselukiellon piiriin ei siten ole aiheellista.
Lakiehdotuksen 23 §:n 2 momentin mukaan teknisellä laitetarkkailulla
ei saa hankkia tietoa viestin sisällöstä eikä tunnistamistiedoista.
Katselu- ja kuuntelukielto ei näin ollen ole tarpeen myöskään
teknisen laitetarkkailun osalta.
55 §. Ylimääräinen
tieto.
Ylimääräisellä tiedolla
tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen
hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa,
joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta
kuin sitä, jonka tutkintaa varten lupa tai päätös
on annettu. Ylimääräistä tietoa
saa käyttää 56 §:n 1 momentin
mukaan rikoksen selvittämisessä, kun tieto koskee
sellaista rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää pakkokeinoa,
jolla tieto on saatu, tai josta säädetty ankarin
rangaistus on vähintään kaksi vuotta
vankeutta. Ylimääräistä tietoa
saa käyttää myös varkauden ja
kätkemisrikoksen selvittämisessä.
Pykälässä ehdotetaan laajennettavaksi
ylimääräistä tietoa tuottavien
salaisten pakkokeinojen piiri kattamaan myös televalvonnan,
tukiasematietojen hankkimisen ja kaikki teknisen tarkkailun muodot.
Nykyisin laissa mainitaan ainoastaan telekuuntelu ja tekninen kuuntelu.
Näin on irtauduttu nykyisen pykälän perusteluissa (HE 22/1994 vp,
s. 19/I) ilmaistusta kytkennästä luottamuksellisten
keskustelujen suojaamiseen.
Kuten 52 §:n yhteydessä on todettu,
tarkkailu käsitetään eräänlaiseksi
poliisin perustoiminnoksi. Koska poliisimies jatkuvasti tekee kentällä havaintoja,
tarkkailu on luonteeltaan yleistä. Käytännössä on
erittäin vaikea täsmentää ja
eritellä, milloin havaintoja tekemällä saatu
tieto on ylimääräistä, milloin
ei. Lakivaliokunta on edellä ehdottanut 12 §:ään
lisättäväksi säännöksen, jonka
mukaan teknistä laitetta ei saa käyttää rikoslain
24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan
suojaamaan paikkaan kohdistuvassa tarkkailussa tai suunnitelmallisessa
tarkkailussa. Tämä on omiaan edistämään
sitä, että näissä tarkkailumuodoissa
ei kerry tässä tarkoitettua ylimääräistä tietoa.
Näistä syistä tarkkailun ja suunnitelmallisen
tarkkailun lisääminen pykälään
ei lakivaliokunnan näkemyksen mukaan ole aiheellista.
56 §. Ylimääräisen tiedon
käyttäminen.
Perustuslakivaliokunnan mukaan pykälän 1
momentti on ongelmallinen ensinnäkin sen vuoksi, että sen lähtökohtana
on yksinomaan perusterikos, vaikka pakkokeinosta päätettäessä on
otettava huomioon kyseistä pakkokeinoa koskevat edellytykset
ja 10 luvun 2 §:ssä olevat salaisten
pakkokeinojen käytön yleiset edellytykset. Lisäksi
luvan myöntäminen on aina harkinnanvarainen päätös.
Toiseksi ehdotettu sääntely ulottaa 55 §:ssä mainittujen
salaisten pakkokeinojen käyttöalan huomattavasti
laajemmalle kuin niiden käytön edellytyksistä luvussa
muutoin säädetään. Esimerkiksi
telekuuntelun edellytyksenä olevat perusterikokset ovat
huomattavan vakavia verrattuna esimerkiksi varkauteen, josta voidaan
tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään puoleksitoista
vuodeksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan säännösehdotusta
on muutettava siten, että ylimääräisen
tiedon käyttämisestä päättää tuomioistuin
silloin, kun kyseinen ylimääräinen tieto
on saatu pakkokeinolla, jonka käyttämisestä päättää tuomioistuin.
Lisäksi ylimääräistä tietoa saadaan
käyttää vain niiden rikosten tutkintaan, joiden
tutkintaan kyseisen pakkokeinon käytöstä olisi
voitu päättää. Tämä on
edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle
tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi lakivaliokunta ehdottaa,
että pykälän 1 momentista poistetaan
ensimmäisen virkkeen lopusta säännös
"tai josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään
kaksi vuotta vankeutta" sekä sen jälkeinen virke
kokonaan. Lisäksi valiokunta ehdottaa momentin loppuun
lisättäväksi säännöksen,
jonka mukaan ylimääräisen tiedon käyttämisestä päättää tuomioistuin
silloin, kun kyseinen ylimääräinen tieto
on saatu pakkokeinolla, jonka käyttämisestä päättää tuomioistuin.
58 §. Telekuuntelun, teknisen kuuntelun ja
teknisen laitetarkkailun keskeyttäminen.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan
säädettäväksi siitä, milloin
telekuuntelu ja tekninen kuuntelu on keskeytettävä.
Pykälän 2 momentin perusteella pidättämiseen
oikeutettu virkamies saisi päättää telekuuntelun
tai teknisen kuuntelun kohdistamisesta henkilöön,
jos ennen pakkokeinon käytön keskeyttämistä on
tullut syy epäillä jotakuta 3 §:n
2—4 momentissa, 16 §:n 3 momentissa
tai 17 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta
taikka jonkun voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän
sellaiseen rikokseen.
Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on saatettava
telekuuntelua, asuntokuuntelua ja rikoksen johdosta vapautensa menettäneen
epäillyn teknistä kuuntelua koskeva asia tuomioistuimen ratkaistavaksi
heti kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään
24 tunnin kuluttua pakkokeinon kohdistamisesta uuteen
henkilöön. Jos tuomioistuin ei myönnä lupaa
telekuunteluun tai tekniseen kuunteluun, pakkokeinon käyttö on lopetettava
sekä sillä saadut tallenteet ja sillä saatuja
tietoja koskevat muistiinpanot on heti hävitettävä.
Ehdotettu sääntely merkitsee poikkeusta siitä,
että telekuuntelusta, asuntokuuntelusta ja rikoksen johdosta
vapautensa menettäneen epäillyn teknisestä kuuntelusta
päättää aina tuomioistuin.
Perustuslakivaliokunta on arvioinut päätöksentekomenettelyä kiiretilanteissa
ja pitänyt oikeana, ettei kotirauhan piiriin ulottuvasta
teknisestä kuuntelusta voi silloinkaan päättää pidättämiseen
oikeutettu virkamies. Telekuuntelun osalta perustuslakivaliokunta
on katsonut, ettei sen käyttämistä voida
kiiretilanteessakaan antaa perustuslain 10 §:n luottamuksellisen
viestin salaisuutta turvaavien säännösten
johdosta pidättämiseen oikeutetulle
virkamiehelle, vaan telekuuntelun tulee aina olla sidottu tuomioistuimen
lupaan (PeVL 36/2002 vp,
s. 6—7). Lausunnon mukaan lakiehdotusta on muutettava
tältä osin, jotta se voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta lakivaliokunta ehdottaa,
että pykälän 2 momentti poistetaan.
60 §. Salaisen pakkokeinon käytöstä ilmoittaminen.
Pykälän 1 momentissa säädetään
velvollisuudesta ilmoittaa epäillylle häneen
kohdistetusta telekuuntelusta, tietojen hankkimisesta telekuuntelun
sijasta, televalvonnasta, suunnitelmallisesta tarkkailusta, peitellystä tiedonhankinnasta,
teknisestä tarkkailusta ja valvotusta läpilaskusta.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin
voi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta
päättää, että 1 momentissa
tarkoitettua ilmoitusta epäillylle saadaan lykätä enintään
kaksi vuotta kerrallaan, jos se on perusteltua käynnissä olevan
tiedonhankinnan turvaamiseksi, valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka
hengen tai terveyden suojaamiseksi. Ilmoitus saataisiin tuomioistuimen
päätöksellä jättää kokonaan
tekemättä, jos se on välttämätöntä valtion
turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.
Pykälän 3 momentti koskee ilmoittamista epäiltyyn
kohdistetusta peitetoiminnasta, valeostosta ja tietolähteen
ohjatusta käytöstä. Pykälän 4
momentin mukaan tuomioistuin voi pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta päättää,
että 3 momentissa tarkoitettua ilmoitusta epäillylle
saadaan lykätä enintään kaksi
vuotta kerrallaan tai jättää ilmoitus
kokonaan tekemättä, jos se on perusteltua käynnissä jo
olevan tai tulevan tiedonhankinnan turvaamiseksi, valtion turvallisuuden
varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.
Pykälän perusteluista ei ilmene, miksi 4 momentissa
ehdotetaan ilmoittamisen lykkäämiselle ja kokonaan
ilmoittamatta jättämiselle samat edellytykset,
toisin kuin 2 momentissa. Valiokunta katsoo, että kokonaan
ilmoittamatta jättämisen perusteiden
tulee olla tiukemmat kuin ilmoittamisen lykkäämisen
perusteet. Pykälän 2 momentin mukaista
sääntelyä, jossa eri tapaukset
selvästi eri kynnyksellä erotetaan toisistaan,
voidaan pitää perusteltuna. Valiokunta ehdottaakin
pykälää jäsenneltäväksi
uudelleen ensinnäkin siten, että 2 ja
4 momentin sääntely yhdistetään
ja sijoitetaan uudeksi 3 momentiksi. Samalla 2 momentin sääntelyä on
syytä täydentää niin, että siinä otetaan
huomioon myös tulevan tiedonhankinnan turvaaminen. Muutoksesta seuraa,
että hallituksen esitykseen sisältyvä pykälän
3 momentti muuttuu 2 momentiksi.
Edellä mainitusta muutoksesta johtuen hallituksen
esitykseen sisältyvä pykälän 5
momentti muuttuu 4 momentiksi ja siinä oleva säännösviittaus
tulee muuttaa viittaukseksi 3 momenttiin. Lisäksi pykälän 6
momentti muuttuu 5 momentiksi.
65 §. Salaisten pakkokeinojen käytön
valvonta.
Pykälän 2 momentin mukaan sisäasiainministeriön
on annettava eduskunnan oikeusasiamiehelle vuosittain kertomus salaisten
pakkokeinojen ja niiden suojaamisen käytöstä ja
valvonnasta. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että kertomus
kattaa myös rajavartiolaitoksen toimenpiteet.
4. Laki tutkintavankeuslain muuttamisesta
11 luku. Vankilan tilojen ja tutkintavangin tarkastaminen
9 §. Menettely ja päätösten
kirjaaminen.
Valiokunnan edellä ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun
uudesta 18 §:stä seuraa, että nyt
käsillä olevan pykälän 2 momenttiin
sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun 32 §:ään
tulee muuttaa viittaukseksi 33 §:ään.
5. Laki vankeuslain muuttamisesta
1 luku. Yleiset säännökset vankeuden
täytäntöönpanosta
11 §. Virka-apu.
Eduskunta on rikosseuraamusalan organisaatiouudistukseen liittyen
hyväksynyt 15.2.2011 lain vankeuslain muuttamisesta (HE 279/2010 vp — LaVM
35/2010 vp). Lailla on muutettu 1 luvun 11 §:n
1 momenttia siten, että sana "Vankeinhoitolaitoksen" on
muutettu sanaksi "Rikosseuraamuslaitoksen". Valiokunta on sovittanut
yhteen nyt käsiteltävänä olevan pykälän 1
momentin mainitun lainmuutoksen kanssa. Myös lain johtolausetta on
tästä syystä tarpeen tarkistaa.
16 luku. Vankilan tilojen ja vangin tarkastaminen
9 §. Menettely ja päätösten
kirjaaminen.
Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa,
että puheena olevan pykälän
2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain
8 luvun 32 §:ään tulee muuttaa
viittaukseksi 33 §:ään.
12. Laki sakon täytäntöönpanosta
annetun lain muuttamisesta
42 §. Menetetyksi tuomitusta omaisuudesta määrääminen.
Pykälän 1 momentin mukaan menetetyksi
tuomittua omaisuutta koskevasta täytäntöönpanosta
määrää Poliisihallitus, joka voi
oikeuttaa poliisilaitoksen määräämään
toimenpiteistä. Momentissa on jäänyt
ottamatta huomioon tulliviranomaisen asema. Valiokunta ehdottaa
momenttiin lisättäväksi toisen virkkeen
siitä, että Tullihallitus määrää tullirikosasiassa
menetetyksi tuomitun omaisuuden täytäntöönpanotoimista.
19. Laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa
annetun lain 15 ja 23 §:n muuttamisesta
15 §. Pakkokeinojen käytön
rajoitukset.
Eduskunta on 1.2.2011 hyväksynyt lain kansainvälisestä oikeusavusta
rikosasioissa annetun lain 15 §:n muuttamisesta
(EV 286/2010 vp — HE 285/2010
vp). Kyseisellä lailla muutetaan 15 §:n 2
momenttia sellaisena kuin se on laissa 547/2007.
Nyt käsiteltävänä olevan pykälän 2 momentti tulee
sovittaa yhteen mainitun lainmuutoksen kanssa. Samasta syystä myös
lain johtolausetta on tarkistettava.
Lisäksi valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain
8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että 2 momenttiin
sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun
23 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 24 §:ään.
23 §. Pakkokeinojen käyttäminen
todisteiden hankkimiseksi ja menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon
turvaamiseksi.
Pykälän 1 momentissa luetellaan
todisteiden hankkimiseksi ja menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon
turvaamiseksi käytettävät pakkokeinot.
Luettelosta on epähuomiossa jäänyt pois
valvottu läpilasku. Valiokunta ehdottaa sen lisäämistä mainittuun momenttiin.
33. Laki asevelvollisuuslain 65 §:n muuttamisesta
65 §. Huumausaineen käyttöä selvittävä tutkimus.
Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa,
että käsillä olevan pykälän
2 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain
8 luvun 29 §:ään tulee muuttaa
viittaukseksi 30 §:ään.
35. Laki sotilaskurinpitolain muuttamisesta
25 a §.
Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa,
että käsillä olevan pykälän
1 momenttiin sisältyvä viittaus pakkokeinolain
8 luvun 29 §:ään tulee muuttaa
viittaukseksi 30 §:ään.
54. Laki radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain 35 §:n
muuttamisesta
35 §. Virka-apu.
Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa, että käsillä
olevan
pykälän 2 momenttiin sisältyvä viittaus
pakkokeinolain 8 luvun 30 §:ään tulee
muuttaa viittaukseksi 31 §:ään.
61. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun
lain 50 ja 50 a §:n muuttamisesta
50 §. Vartijaksi ja turvasuojaajaksi hyväksymisen
väliaikainen peruuttaminen.
Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta 18 §:stä seuraa,
että käsillä olevan pykälän 2 momenttiin
sisältyvä viittaus pakkokeinolain 8 luvun
30 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi 31 §:ään.
62. Laki liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetun
lain 7 ja 8 §:n muuttamisesta
8 §. Henkilöntarkastus.
Valiokunnan ehdottamasta pakkokeinolain 8 luvun uudesta
18 §:stä seuraa, että käsillä olevan
pykälään viittaus pakkokeinolain 8 luvun
30 §:ään tulee muuttaa viittaukseksi
31 §:ään.
67. Laki pakkokeinolain 5 luvun muuttamisesta (Uusi lakiehdotus)
5 luku. Etsintä
7 a §. Kotietsinnän saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi.
Valiokunta on edellä ehdottanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
antamien ratkaisujen vuoksi, että uuteen pakkokeinolakiin
(2. lakiehdotus) lisätään pykälä kotietsinnän
saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi (10 luvun uusi 18 §).
Kun puheena olevan lainsäädäntöuudistuksen
arvioidaan tulevan voimaan mahdollisesti vasta vuoden 2014 alussa, valiokunta
katsoo, että vastaava säännös
samoin perustein on tarpeen sisällyttää jo
sitä ennen nykyiseen pakkokeinolakiin.
Voimaantulo ja siirtymäsäännös.
Edellä mainitusta syystä ehdotettu laki on
tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Selvyyden vuoksi valiokunta ehdottaa lisäksi säädettäväksi
siirtymäsäännöksen, jonka mukaan
tätä lakia sovelletaan kotietsintöihin,
jotka on toimitettu tämän lain tultua voimaan.