Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Yleistä
Esityksen tavoitteena on huolehtia siitä, että Suomi
jatkuvasti ja uskottavasti torjuu korruptiota kehittämällä korruptionvastaista
lainsäädäntöään
ja käytäntöjään, tehostamalla
kansainvälistä korruptionvastaista yhteistyötä ja
saattamalla voimaan kansainväliset korruptionvastaiset
sopimukset. Tässä suhteessa Suomi ottaa huomioon
myös kansainvälisessä korruptiotilanteessa
tapahtuneen kehityksen ja kansainvälisten korruptionvastaisten
valvontaelinten näkemykset.
Eduskunta hyväksyi Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen
yleissopimuksen (korruptiosopimus) 26. kesäkuuta
2002 (EV 85/2002 vp). Eduskunta
hyväksyi samalla kaksi varaumaa, joista toinen koskee vaikutusvallan
väärinkäytön kriminalisoinnin
laajuutta (yleissopimuksen 12 artikla) ja toinen lainkäyttövallan
ulottuvuutta yksityisen sektorin lahjontaan (17 artikla). Yleissopimus
tuli Suomen osalta voimaan 1. helmikuuta 2003 (SopS 107/2002).
Vuonna 2003 valmistui yleissopimuksen lisäpöytäkirja
(ETS 191) välimiehiä ja valamiehiä koskevan
lahjonnan kriminalisoinnista. Suomi ei ole vielä ratifioinut
lisäpöytäkirjaa.
Euroopan neuvoston korruption vastainen toimielin GRECO katsoi
vuoden 2007 lopulla antamassaan raportissa, että Suomen
rikosoikeudellinen lainsäädäntö on
suurelta osin edellä mainitun yleissopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan
mukainen. GRECO esitti Suomelle kuitenkin suosituksia lainsäädännön
kehittämiseksi. GRECO on kiinnittänyt huomiota
lahjonnan kriminalisointia koskeviin suosituksiin myös
vuonna 2009 suorittamansa arvioinnin yhteydessä.
Myös muut kansainväliset valvontaelimet suorittavat
omalta osaltaan korruptionvastaista valvontaa. Taloudellisen yhteistyön
ja kehityksen järjestön OECD:n työryhmä arvioi
vuonna 2010 ulkomaisiin virkamiehiin kansainvälisissä liikesuhteissa
kohdistuvan lahjonnan torjuntaa Suomessa. Korruption vastaisen YK:n
yleissopimuksen täytäntöönpanoa
arvioiva työryhmä vieraili Suomessa keväällä 2011.
Suomi on ensimmäinen maa, jossa YK:n yleissopimuksen täytäntöönpanoa
koskeva arviointi tehdään.
Nyt käsiteltävänä olevassa
esityksessä on kysymys edellä mainitun korruptiosopimuksen
lisäpöytäkirjan hyväksymisestä ja
GRECO:n suositusten toimeenpanosta. Samalla tarkoitus on varmistaa
lahjusrikossäännösten kattavuus sekä riittävä rakenteellinen
ja sisällöllinen yhdenmukaisuus noudattamalla
rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttua kirjoitustapaa.
Lakivaliokunta on aiemmin kehottanut harkitsemaan yksityisen
sektorin lahjusrikoksia koskevan kaksoisrangaistavuusvaatimuksen
poistamista sekä rikoslain täydentämistä erillisillä elinkeinotoiminnassa
tapahtuvan lahjonnan vakavampia muotoja koskevilla säännöksillä (LaVM
3/2006 vp ja LaVM 4/2006 vp).
Esitys toteuttaa näitä kannanottoja.
Elinkeinotoiminnan lahjusrikoksia koskevasta kaksoisrangaistavuuden
vaatimuksesta luopuminen merkitsee myös sitä,
että tarvetta yleissopimuksen 17 artiklaan tehdylle varaumalle
ei enää ole.
Kansanedustajaa koskevat lahjusrikossäännökset
Rikoslain 16 luvun 14 a §:ssä säädetään
lahjuksen antamisesta kansanedustajalle ja rikoslain 40
luvun 4 §:ssä lahjuksen ottamisesta kansanedustajana.
Säännösten tarkoituksena on suojata eduskunnan
mielipiteenmuodostusta sopimattomalta ulkopuoliselta vaikuttamiselta
ja turvata luottamusta kansanedustuslaitoksen päätöksenteon
asianmukaisuuteen.
Säännökset säädettiin
vuonna 2002 korruptiosopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä. Tuolloin
perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota kansanedustajan tehtävän
erityiseen luonteeseen ja tähän perustuvaan vaatimukseen turvata
edustajan tehtävän hoitaminen siihen perusteettomasti
kohdistuvilta häiriöiltä (PeVL 29/2001 vp).
Perustuslakivaliokunta totesi kansanedustajan olevan tehtävänsä vuoksi
jatkuvasti yhteydessä yhteiskunnan eri alojen
toimijoihin käydäkseen keskusteluja eduskunnan
käsiteltävinä olevista ja sinne käsiteltäviksi
tulevista asioista. Perustuslakivaliokunta arvosteli tuolloin annettuja
säännösehdotuksia tulkinnanvaraisiksi
ja katsoi, ettei kyseisiä säännöksiä tulisi
säätää ja että Suomen
on aiheellista tehdä tästä johtuva varauma
korruptiosopimukseen. Lakivaliokunta piti kriminalisointia kuitenkin perusteltuna
suojeltavan oikeushyvän vuoksi ja kannatti säännösehdotuksia
tietyin muutoksin (LaVM 10/2002 vp).
Nyt lahjusrikossäännöksiä esitetään
muutettaviksi siten, että ne nykyistä selvemmin
vastaisivat korruptiosopimuksen määräyksiä.
Lakivaliokunta puoltaa säännösehdotusten
hyväksymistä yksityiskohtaisissa perusteluissa
esitetyin täsmennyksin ja täydennyksin.
Vaikutusvallan väärinkäyttö
Hallituksen esitystä valmistellut työryhmä ehdotti
vaikutusvallan väärinkäyttörikosten
lisäämistä rikoslakiin. Ehdotus sai lausuntokierroksella
osakseen voimakasta arvostelua ennen kaikkea laillisuusperiaatteen
kannalta. Saadun selvityksen mukaan työryhmän
ehdotuksessa ongelmallisimmat sanat olivat "ilmoittaa pystyvänsä vaikuttamaan
epäasiallisesti" ("…an improper influence over").
Pelkän pykälätekstin perusteella
oli vaikea muodostaa käsitystä siitä, mitä saa
tehdä, mitä ei. Valmistelun yhteydessä katsottiin,
että ihmisillä on avoimessa yhteiskunnassa oikeus
olla yhteydessä virkamiehiin ja kansanedustajiin — ja
siinä mielessä käyttää myös
"sananvapauttaan" ja oikeuttaan vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Se, milloin yhteydenpito tai vaikuttaminen liukuu "epäasiallisen
vaikuttamisen" puolelle, oli kuitenkin vaikeasti täsmennettävissä.
Edellä esitetyn vuoksi ehdotusta vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoimisesta
ei sisällytetty hallituksen esitykseen.
Lakialoitteessa LA 45/2010 vp esitetään
lisäyksenä hallituksen esitykseen, että rikoslakiin lisättäisiin
säännökset vaikutusvallan väärinkäytön
palkitsemisen ja vaikutusvallan kauppaamisen kriminalisoimisesta.
Lakialoitteessa työryhmäehdotuksesta esitetty
arvostelu on pyritty ottamaan huomioon pykälien sanamuotoja
tarkentamalla. Vaikuttaminen olisi lakialoitteen perustelujen mukaan
rangaistavaa ainoastaan, jos tarkoituksena olisi epäasiallinen
vaikuttaminen virkamiehen tai kansanedustajan riippumattomuuteen.
Rikoslaki ei lakialoitteen mukaan nykyisellään
kata esimerkiksi ministerin tai kansanedustajan riippumattomuuteen
vaikuttamista tai siihen pyrkimistä, ellei kyse ole lahjuksen
antamisesta/tarjoamisesta, virka-aseman väärinkäytöstä tai
virkavelvollisuuden rikkomisesta taikka yllyttämisestä näihin
rikoksiin. Riippumattomuuteen voidaan kuitenkin vaikuttaa
epäsuorasti esimerkiksi vaikuttamalla ministerin tai kansanedustajan
avustajiin tai lähipiiriin epäasiallisin
keinoin. Uudella kriminalisoinnilla voitaisiin lakialoitteen mukaan
puuttua tähän epätoivottuun toimintaan.
Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta katsoo, että vaikutusvallan
väärinkäyttörikosten
sääntelyssä on erityisen ongelmallista se,
miten rangaistussäännökset kyetään
muotoilemaan rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen (PL 8 §)
sisältämän täsmällisyysvaatimuksen
kannalta tyydyttävällä tavalla. Rikoksen
tunnusmerkistö on perustuslakivaliokunnan vakiintuneen
käytännön mukaan ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten,
että säännöksen sanamuodon perusteella
on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti
rangaistavaa (esim. PeVL 26/2004 vp,
s. 3/II).
Lakivaliokunnan mielestä lakialoite ei tuo riittävää ratkaisua
perusongelmaan eli siihen, miten "epäasiallinen vaikuttaminen"
erotetaan legaliteettiperiaatteen kannalta "asianmukaisesta
vaikuttamisesta". Lakialoitteessa ehdotettua tekijän epäasiallista
tarkoitusta vaikuttaa päätöksentekijän
riippumattomuuteen olisi myös käytännössä varsin
vaikea osoittaa. Edun lahjuksenomaisuuden ja vaikuttamisen epäasianmukaisuuden
arviointi ja vaikuttajan tarkoituksen osoittaminen ja erottaminen
laillisesta toiminnasta on hankalaa, kun ottaa huomioon, että myös
asianmukainen, päätöksentekijää hyödyttävä lobbaaminen
on tyypillisesti samalla tavoin edulla tuettua vaikuttamista.
Edellä esitettyyn viitaten olosuhteet eivät
lakivaliokunnan mukaan ole varauman tekemisestä sillä tavoin
muuttuneet, että perusteita yleissopimukseen tehdyn vaikutusvallan
väärinkäyttöä koskevan
12 artiklan varauman peruuttamiselle tässä yhteydessä olisi
olemassa. Lakivaliokunta pitää vaikutusvallan
väärinkäytön kriminalisoinnin
aikaansaamista kuitenkin tärkeänä ja edellyttää perustuslakivaliokunnan
lausuntoonkin viitaten, että vaikutusvallan väärinkäyttöä koskevan
kriminalisoinnin valmistelu käynnistetään
kiireellisesti korruption vastaisen lainsäädännön
täydentämiseksi (Valiokunnan lausumaehdotus).
Lisäksi lakivaliokunta pitää tärkeänä,
että epäasiallisen vaikuttamisen ennalta ehkäisemiseksi,
demokraattisen päätöksenteon turvaamiseksi
ja avoimuuden lisäämiseksi etsitään myös
muita kuin rikosoikeudellisia keinoja. Harkita voitaisiin esimerkiksi
kansanedustajan sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden laajentamista
samoin kuin muita keinoja, joilla erilaisten edunvalvojien ja kansanedustajien
välistä kanssakäymistä voitaisiin
saada nykyistä avoimemmaksi. Esimerkiksi Euroopan neuvoston
parlamentaarinen kokous on esittänyt suosituksenaan, että lobbausta
harjoittavien tahojen olisi rekisteröidyttävä.
Ulkomaisen parlamentin jäsen
OECD:n lahjonnan vastainen työryhmä on 15.10.2010
suositellut Suomea koskevassa maaraportissa Suomea täydentämään
rikoslain 40 luvun 11 §:n 4 kohtaa ulkomaisen
virkamiehen määritelmästä kattamaan
myös "henkilön, joka on nimitetty tai valittu
vieraan valtion lainsäädännölliseen
virkaan". Tällä tarkoitetaan ulkomaisen parlamentin
jäseniä.
Esityksen valiokuntakäsittelyssä on tuotu esiin,
että OECD:n suositus mahdollistaa erilaisia tulkintoja
kehittää lainsäädäntöä.
Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan ulkomaisten parlamenttien
jäsenet voitaisiin rinnastaa ulkomaisiin virkamiehiin.
Suomessa on aikaisemmin ollut tällainen lainsäädäntö,
eikä sitä tiettävästi erityisesti
kritisoitu.
Kotimaisten kansanedustajien ja ulkomaisten parlamentaarikkojen
erilaista rikosoikeudellista kohtelua voidaan hyvin perustella myös
aineellisin, suojeltavaan oikeushyvään
liittyvin perustein. Ehdotettujen kriminalisointien tarkoituksena
on "suojata eduskunnan mielipiteenmuodostusta sopimattomalta ulkopuoliselta
vaikuttamiselta ja turvata luottamusta kansanedustuslaitoksen
päätöksenteon asianmukaisuuteen". Suojeluobjekti
on siten korostuneen kansallinen, vaikka kriminalisointi
perustuukin kansainvälisiin velvoitteisiin. Kansanedustajien lahjusrikossäännös
on myös kiinteästi sidoksissa vaalirahoitukseen,
eikä nyt esitettyä vaalirahoitukseen
liittyvää poikkeussäännöstä voida kaiketi
edes soveltaa ulkomaisten parlamenttien jäseniin.
Ulkomaisten parlamentaarikkojen sisällyttäminen
ulkomaisen virkamiehen määritelmään edellyttäisi
muutoksia useisiin rikoslain säännöksiin
(rikoslain 40 luvun 11 §:n 4 ja 6 kohta, rikoslain
40 luvun 12 §:n 4 momentti, rikoslain 16 luvun
20 §:n 4 momentti ja rikoslain 1 luvun 11 §).
Tarvittavia muutoksia on sen verran lukuisa määrä,
että lakivaliokunta katsoo, ettei muutoksia ole perusteltua
toteuttaa nyt käsiteltävänä olevan
hallituksen esityksen yhteydessä, vaan ne edellyttävät
erillistä valmistelua.
Yksityiskohtaiset perustelut
2. Laki rikoslain muuttamisesta
1 luku. Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta.
11 §. Kaksoisrangaistavuuden vaatimus.
Pykälän 2 momentti sisältää luettelon
niistä rikoksista, joihin kaksoisrangaistavuutta
ei sovelleta, jos tekijänä on Suomen kansalainen
tai Suomessa pysyvästi asuva henkilö.
Lakivaliokunta on 8.3.2011 hyväksynyt mietinnön (LaVM 43/2010 vp)
hallituksen esityksestä lasten suojelemista seksuaalista
riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan
koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi
ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 282/2010 vp). Kyseiseen
esitykseen sisältyy ehdotus rikoslain 1 luvun 11 §:n
2 momentin muuttamisesta. Lakivaliokunta on hyväksynyt
kyseisen pykäläehdotuksen hallituksen
esittämässä muodossa. Nyt käsiteltävänä oleva
pykäläehdotus on siten tarpeen sovittaa yhteen
aiemmin tehtyyn pykälämuutokseen. Myös johtolausetta on
tämän vuoksi tarpeen tarkistaa.
Lisäksi lakivaliokunta ehdottaa, että 2 momentin
4, 8 ja 9 kohdassa ilmaisun "ja" sijasta käytetään
tässä yhteydessä asianmukaisempaa sanaa
"tai".
16 luku. Rikoksista viranomaisia vastaan.
14 a §. Lahjuksen antaminen kansanedustajalle.
Viitaten jäljempänä esitettyyn lakivaliokunta ehdottaa
pykälän 1 momenttiin vastaavia muutoksia
kuin 40 luvun 4 §:n 1 momenttiin.
40 luku. Virkarikoksista.
4 §. Lahjuksen ottaminen kansanedustajana.
Voimassa olevan pykälän mukaan lahjuksen ottamiseen
kansanedustajana syyllistyy kansanedustaja, joka itselleen tai toiselle
pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka
muutoin tekee aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka ottaa vastaan
tai hyväksyy lahjan tai muun oikeudettoman edun
taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen
tai tarjouksen ja lupaa toimia edun vuoksi edustajantoimessaan jonkin
eduskunnassa käsiteltävänä olevan
tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi
tietyllä tavalla.
Muutosta nykytilaan pykälän 1 momentissa merkitsee
ensinnäkin se, että lahjuksen ottamisesta voitaisiin
jatkossa rangaista, vaikkei siihen liittyisi lupausta toimia jonkin
eduskunnassa käsiteltävänä olevan
tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi
tietyllä tavalla. Rangaistussäännöksessä kiellettyä olisi
se, että kansanedustaja pyytää tai ottaa
vastaan lahjan tai muun edun "toimiakseen tietyllä tavalla
tai tietyn tavoitteen saavuttamiseksi". Menettelemistä jonkin
käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi
tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla
ei enää edellytettäisi. Uusi muotoilu
perustuu GRECO:n nykyistä sääntelyä kohtaan
esittämään arvosteluun.
Perustuslakivaliokunta katsoo esityksestä antamassaan
lausunnossa, että säännösehdotus
laajentaa rangaistavan käyttäytymisen alaa. Perustuslakivaliokunnan
mukaan rajanvetoa rangaistavan ja rankaisemattoman käyttäytymisen
välillä hämärtävät
kuitenkin perusteluissa esitetyt käsitykset. Esimerkkinä tällaisesta
toimimisesta esitetään perusteluissa (s. 36)
"toimiminen tietyn poliittisen linjan mukaisesti esimerkiksi sosiaalipolitiikassa".
Ehdotus on tältä osin liian epätäsmällinen
ja rikosoikeuden legaliteettiperiaatteen kannalta ongelmallinen.
Perustuslakivaliokunta ehdottaa, että "toimiminen
tietyn tavoitteen saavuttamiseksi" poistetaan säännösehdotuksesta.
Perustuslakivaliokunta pitää ehdotettua
muutosta myös tarpeettomana, koska nykyinen rangaistussäännös
tältä osin täyttää korruptiosopimuksen
2 artiklan määräykset.
Lakivaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan hallituksen esityksen
perusteluista esittämään arvosteluun
ja katsoo, että eräät perustelut menevät
tältä osin liian pitkälle, sillä rangaistavaa
voisi olla toiminta "tietyn poliittisen linjan mukaisesti esimerkiksi
sosiaalipolitiikassa" (s. 36), "yritykselle edullisen veropolitiikan puolesta"
toimiminen (s. 36) taikka kansanedustajan "yleispoliittiseen
linjaan" (s. 43) vaikuttaminen. Edellä esitettyyn
viitaten lakivaliokunta ehdottaa ilmaisun "tietyn tavoitteen saavuttamiseksi"
poistamista.
Lisäksi lakivaliokunta kiinnittää perustuslakivaliokunnan
tavoin huomiota siihen, että perustelujen mukaan ilmaisun
"toimiakseen" on tarkoitus kattaa tekojen lisäksi myös
laiminlyönnit. Lakivaliokunta ehdottaa säännöksen
ilmaisun tarkentamista, jotta se vastaa perusteluissa esitettyä.
Muutosta nykytilaan merkitsee myös esitys siitä,
että vaatimuksesta edun "oikeudettomuudesta" luovutaan.
Säännösehdotuksen mukaan lahjus olisi
kansanedustajan pyytämä tai vastaanottama muu
kuin tavanomaiseksi vieraanvaraisuudeksi katsottava lahja
tai muu etu. Rangaistavuuden edellytyksenä olisi lisäksi,
että "teko on omiaan selvästi horjuttamaan luottamusta edustajantoimen
hoitamisen riippumattomuuteen". Esityksessä katsotaan,
että "on omiaan" -lauseke ilmaisee "oikeudeton"-käsitettä osuvammin,
millaisen arvioinnin perusteella edun ottamisen rangaistavuus ratkaistaan.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota ehdotuksen
lähtökohtaan siitä, että lähes
minkä tahansa muun edun kuin tavanomaiseksi katsottavan
vieraanvaraisuuden vastaanottaminen voi tulla arvioitavaksi lahjuksena.
Lisäksi perustuslakivaliokunnan mukaan tavanomainen vieraanvaraisuus
on arvostuksenvarainen ilmaisu. Perustuslakivaliokunnan
mukaan "oikeudeton" käsitteen poisjättäminen
voi johtaa nykyistä suurempiin tulkintavaikeuksiin, minkä vuoksi
se olisi parempi sisällyttää tunnusmerkistöön.
Lakivaliokunta katsoo, että edellytystä edun oikeudettomuudesta
ei ole perusteltua poistaa tunnusmerkistöstä siten
kuin esityksessä esitetään. Vaatimus
edun "oikeudettomuudesta" on alun perin tullut nykyiseen sääntelyyn
lakivaliokunnan mietinnön pohjalta (LaVM 10/2002 vp). Lakivaliokunnan
mukaan kyseiselle edellytykselle aiemmin esitetyt perustelut
eivät ole menettäneet merkitystään,
ja siten valiokunta viittaa aiemmassa mietinnössä esitettyyn.
Lisäksi valiokunta korostaa, että vaatimus edun
oikeudettomuudesta selventää sen, että rangaistussäännöksen
ulkopuolelle rajautuu asianmukainen ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävä ja
tarpeellinen vaalirahoitus. Vaatimus on tarpeen säilyttää myös
siitä huolimatta, että säännökseen
esitetään lisättäväksi
uusi rajaus, jonka mukaan lahjuksena pidetään
muuta kuin tavanomaiseksi vieraanvaraisuudeksi katsottavaa lahjaa
tai muuta etua. Perustuslakivaliokunnan esittämäänkin
viitaten lakivaliokunta ei katso, että kyseinen rajaus
olisi yksistään riittävä, vaan
voi johtaa liiankin laajaan tulkintaan rangaistavuuden alasta.
Tavanomaisen vieraanvaraisuuden osalta lakivaliokunta korostaa
niitä hallituksen esityksen perusteluissakin mainittuja
seikkoja, joiden mukaan yhteydenpidosta ja osallistumisesta aiheutuvat
kohtuulliset matka-, majoitus- ja ateriakustannukset ja muu tavanomainen
vieraanvaraisuus, kuten mainos- ja merkkipäivälahjat, on
sallittua vastaanottaa. Lisäksi lakivaliokunta viittaa
perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esittämään
ja kyseisessä lausunnossa mainittuihin esimerkkeihin. Tämän
kaltaisesta tavanomaisesta vieraanvaraisuudesta poikkeavan rahallisen
tai muun edun vastaanottaminen sen sijaan olisi sopimatonta. Lakivaliokunta
korostaa, että vieraanvaraisuuden tulee ylittää kohtuudesta
johtuvat vaatimukset, jotta sen vastaanottaminen voisi tulla rikoksena
arvioitavaksi. Lahjusrikoksesta voi olla kyse vain vakavissa tapauksissa.
Perustuslakivaliokunnan mukaan lakivaliokunnan on syytä arvioida
myös sitä, onko riittävän
painavia perusteita muuttaa nykyinen rikossäännös
abstraktiksi vaarantamisrikokseksi. Tältä osin
lakivaliokunta toteaa, että kyseistä muutosta
on esityksen eri kohdissa perusteltu hieman eri tavoin. Rikoslaissa
abstraktista vaarantamista koskeva lauseke vakiintuneesti tarkoittaa,
että teon olisi yleisesti objektiivisen arvion perusteella
oltava tyypillisesti sellainen, joka johtaa tunnusmerkistössä muutoin
mainittuun asiantilaan. Tässä esityksessä tuo
asiantila on edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuden selvä horjuminen.
Vaikka abstraktien vaarantamisrikosten arviointi on yleinen ja tyypittelevä,
on lähtökohtana aina yksittäisen henkilön
teko. Rikosoikeudellisessa sääntelyssä "on omiaan"
on perinteisesti käytetty tunnusmerkistötekijä,
eikä sen tulkinnassa ole ilmennyt muissakaan yhteyksissä sanottavia
ongelmia.
Lisäksi pykälän 2 momentissa selkeytettäisiin
lahjusrikosten suhdetta vaalirahoitukseen siten, että vaalirahoituslain
mukaista vaalirahoitusta ei pidettäisi lahjuksen antamisena
kansanedustajalle eikä lahjuksen ottamisena kansanedustajana,
jollei tarkoituksena ole kiertää lahjusrikossäännöksiä.
Perustuslakivaliokunnan mukaan lähtökohta siitä,
että ehdokkaan vaalirahoituslain mukainen tuki ei ole kansanedustajan lahjusrikoksena
rangaistavaa, on oikea samoin kuin se, että kansanedustajaan
kohdistuva lahjusrikos on mahdollista toteuttaa vaalikampanjaa varten
annetulla tuella. Perustuslakivaliokunta pitää säännösehdotusten
ongelmana kuitenkin sitä, että niiden perusteella
on vaikea arvioida, milloin vaalirahoituksella annetulla tuella
on tarkoitus kiertää lahjusrikoksia koskevat rangaistussäännökset.
Myös lakivaliokunta korostaa, että vaalirahoituslain
mukainen vaalirahoitus ei ole rangaistavaa, eikä vaalirahoitus
lähtökohtaisesti kuulu ehdotetun rangaistussäännöksen
alaan. On selvää, että tuen antaminen
ja vastaanottaminen yleisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden
saavuttamiseksi on hyväksyttävää.
Vaalirahoituksen antaminen tai ottaminen voi siten tulla lahjusrikoksena
arvioitavaksi lähinnä, kun kyse on sääntöjen
räikeästä rikkomisesta. Kyse voi olla esimerkiksi
poikkeuksellisen suuren summan vastaanottamisesta vaalirahoituksen
muodossa tarkoituksena tätä lahjusta vastaan toimia
konkreettisen asian hoitamiseksi tietyllä tavalla. Joka tapauksessa
on selvää, että vaalirahoitus voi tulla
arvioitavaksi lahjusrikoksena vain, jos teko täyttää muutkin
rangaistavuuden edellytykset. Teon tulee olla tehty lahjusrikossääntelyn
kiertämisen tarkoituksessa, ja sen tulee olla omiaan selvästi
horjuttamaan luottamusta edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuteen.
Lauseke "ellei sen tarkoituksena ole 1 momentin kiertäminen"
koskee hallituksen esityksen perustelujen mukaan muun muassa tilannetta,
jossa kansanedustajalle annettavaa rahoitusta ei ole alun perin
tarkoitettu käytettäväksi vaalikuluihin,
mutta selitetään näin tarkoitetun lahjusrikosvastuun
välttämiseksi. Kiertäminen tarkoittaa
toisin sanoen sitä, että järjestely ei
vastaa sitä, mistä on tosiasiassa kysymys. Säännöksessä käytetty
ilmaisu "kiertää" on lainsäädännössä yleisesti
käytetty. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan kynnys
todeta vaalirahoituksen kiertäminen lahjusrikokseksi on
varsin korkea. On myös otettava huomioon, että vaalirahoituslaki
on varsin uusi ja eduskunnan vastikään hyväksymä.
Kyseistä lakia säädettäessä on
harkittu ja selvennetty, mikä on sallittua ja mikä ei.
Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa myös, että vaalirahoituslain
noudattamisen mahdollista laiminlyöntiä ei tule
arvioida rikosoikeudellisesti. Tällaisessa tapauksessa
on käytettävä vaalirahoituslain mukaisia
keinoja vaalirahoituslaissa säädettyjen velvollisuuksien
täyttämiseksi.
Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että syyttäjällä on
normaaliin tapaan todistustaakka siitä, että kysymyksessä on
lahjusrikosta koskevien rangaistussäännösten
kiertäminen. Kyse ei siten ole siitä,
että kansanedustajan tulisi osoittaa, ettei kysymyksessä ole
kyseisten säännösten kiertäminen.
Syyttäjän pitää voida osoittaa,
että vaalirahoituksessa ei olekaan kysymys vaalirahoituksesta,
vaan että kyse on järjestelystä, jossa
tosiasiassa kierretään lakiehdotuksen 16 luvun
14 a §:n 1 momenttia ja 40 luvun 4 §:n
1 momenttia. Lisäksi lakivaliokunta katsoo perustuslakivaliokunnan
esittämään viitaten, että lahjuksen
ottaminen kansanedustajana on luonteeltaan sellainen rikos, jonka
syyteharkinta ja syytteen ajaminen on syytä ottaa hoidettavaksi
Valtakunnansyyttäjänvirastossa.