Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Yleistä
Käsiteltävänä olevassa hallituksen
esityksessä oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annettuun lakiin (jäljempänä myös
ROL, 689/1997) ehdotetaan otettavaksi
niin sanottua syyteneuvottelua koskevat säännökset.
Nämä aiheuttaisivat tarpeen muuttaa myös
rikoslakia (jäljempänä myös RL, 39/1889)
ja eräitä muita lakeja. Lisäksi esityksessä ehdotetaan,
että seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevaa
sääntelyä uudistettaisiin siten, että syyttäjä ei
enää katsoisi syyttämättä jätetyn
syyllistyneen rikokseen vaan toteaisi syytteen nostamista koskevien
edellytysten täyttyvän, mutta luopuisi enemmistä toimenpiteistä.
Valiokunta toteaa tarkastelun aluksi, että ehdotus
on periaatteelliselta kannalta varsin merkittävä mutta
samalla ongelmallinen. Tämä on ilmennyt siinä,
että asian valiokuntakäsittelyssä esitystä on
arvosteltu voimakkaasti. Tähän nähden
valiokunta pitää valitettavana, että hallituksen
esityksessä ei ole käsitelty juurikaan niitä rikos-
ja prosessioikeudellisen järjestelmän periaatteellisia
lähtökohtia ja arvoja, joista esitys merkitsee
käytännössä poikkeamista. Samalla valiokunta
kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että perustuslakivaliokunnan
(PeVL 7/2014 vp) mukaan lakiehdotukset
voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä,
joskin perustuslakivaliokunta esittää perusteluissaan
tarpeen pohtia eräitä muutoksia ehdotukseen.
Suomen oikeusjärjestykseen ei aiemmin ole sisältynyt
syyteneuvottelua koskevaa sääntelyä, eikä sitä muistuttavia
käytäntöjäkään
ole prosessimenettelyissä muodostunut. Aikaisemmin on melko
vahvasti torjuttu ajatus siitä, että valtion vastuulla
olevasta rangaistusvastuun toteuttamisesta voitaisiin tapauskohtaisesti
neuvotella. Voimassa oleva rikos- ja rikosprosessioikeudellinen
sääntely tosin sisältää tiettyjä mekanismeja,
jotka antavat merkitystä epäillyn tai vastaajan
tunnustamiselle. Rikoksen tunnustaminen voi olla RL 6:6:n 3 kohdan
(515/2003) mukaisesti lieventämisperuste,
kun tunnustaminen ilmentää tekijän pyrkimystä edistää rikoksensa selvittämistä.
Korkein oikeus on kuitenkin oikeuskäytännössään
rajannut lieventämisperusteen soveltamisalan varsin suppeaksi
(ks. KKO 2000:63, KKO 2003:62, KKO 2003:63); etenkin ratkaisuissa
KKO 2003:53 ja KKO 2005:56 kynnys lieventämisperusteen
soveltamiselle asetettiin huomattavan korkealle.
Ehdotuksen mukaan syyttäjä ja rikoksesta epäilty
tai rikosasian vastaaja neuvottelevat syyteneuvottelussa tuomioesityksestä,
jossa epäilty tai vastaaja tunnustaa rikoksen ja suostuu
asian käsittelyyn tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tuomioesitys
käsitellään epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan
suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä huomattavasti
kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä.
Syyteneuvottelussa olisi aidosti kysymys neuvottelusta, jollainen
ei ole tavanomaista suomalaisessa rikosprosessissa. Tähän
nähden valiokunta pitää perusteltuna,
että neuvottelujen kohteena on ainoastaan rangaistusseuraamus, eivät
tosiasiat eli se, mitä on tapahtunut. Syyteneuvotteluun
ja tunnustamisoikeudenkäyntiin liittyisi rikosoikeudellisen
rangaistuksen mittaaminen alennetulta asteikolta. Se, mikä tuottaa lievennyksen
rangaistukseen, on epäillyn tunnustaminen.
Esityksen perusteluiden mukaan tarkoituksena on kohdentaa viranomaisresursseja
tarkoituksenmukaisesti, tehostaa viranomaisten toimintaa ja nopeuttaa
rikosasioiden esitutkintaa, syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä kuitenkin turvaten
rikoksesta epäillyn sekä asianomistajan oikeudet.
Esityksen tavoitteisiin nähden valiokunta pitää ensiarvoisen
tärkeänä, että uusi menettely
ei johda oikeusturvan heikkenemiseen eikä väärinkäytöksiin
väärien tunnustusten muodossa. Myös hallituksen
esityksessä ennakoitujen kustannussäästöjen
toteutumista tulee tarkoin seurata. Lisäksi valiokunta
ehdottaa jäljempänä muutoksia sääntelyyn,
joiden avulla esityksen periaatteellisia ongelmia pyritään
mahdollisuuksien mukaan vähentämään.
Syyteneuvottelun yleiset edellytykset
Käytännössä tarkoitus on
liittää syyteneuvottelumenettely niihin tilanteisiin,
joissa siitä voitaisiin ajatella olevan kokonaistaloudellista
hyötyä (HE, s. 13/I). Ehdotettu syyteneuvottelumenettely
olisi kuitenkin lähtökohtaisesti yleinen, mutta henkeen
tai terveyteen kohdistuvat rikokset (RL 21 luku) ja eräät
seksuaalirikokset (RL 20 luku) olisi nimenomaisesti rajattu sen
ulkopuolelle.
Hallituksen esityksen mukaan syyteneuvottelu olisi käytettävissä,
kun rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus
on korkeintaan kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan RL 20 luvun
1, 3—6, 8 a ja 8 b §:ssä tai
21 luvun 4, 5 ja 7—15 §:ssä tarkoitetuissa
rikoksissa (ehdotettu ROL 1:10.1:n 1 kohta). Lisäksi syyteneuvottelun
tulisi olla perusteltua ottaen huomioon asian laatu ja esitettävät
vaatimukset, yhtäältä mainitussa oikeudenkäynnissä ja
toisaalta syyteasiasta säädetyssä järjestyksessä käsittelystä ilmeisesti
aiheutuvat kustannukset ja siihen kuluva aika sekä mahdolliset
epäiltyyn rikokseen tai siihen välittömästi
liittyvään rikokseen kuuluvat osallisuuskysymykset
(ehdotettu ROL 1:10.1:n 2 kohta). Näiltä osin
voidaan puhua syyteneuvottelun yleisistä edellytyksistä.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteluissa todetaan, että sääntelyä on
syytä täydentää syyteneuvottelun
edellytyksiä koskevalla säännöksellä.
Lakivaliokunta toteaa, että syyteneuvottelun edellytyksistä säädettäisiin
edellä selostetulla tavalla ROL 1 luvun 10 §:n
1 momentissa. Ensimmäisessä kohdassa säädettäisiin tyhjentävästi
niistä rikoksista, joita voidaan käsitellä syyteneuvottelussa.
Toisessa kohdassa puolestaan säädetään
syyteneuvottelun muista edellytyksistä. Nämäkin
edellytykset on lueteltu kohdassa tyhjentävästi,
eikä esimerkiksi avointa edellytystä muiden olosuhteiden
huomioon ottamisesta ole. Siten syyteneuvottelun edellytyksistä on
lakivaliokunnan mukaan säädetty asianmukaisesti,
joskin sääntely jättää huomattavaa sijaa
tulkinnalle ja syyttäjällä on säännöksen mukaan
aina harkintavaltaa syyteneuvottelumenettelyyn ryhtymisessä (ks.
ehdotettu ROL 1:10:1, "syyttäjä voi ryhtyä").
Tätä harkintavaltaa voidaan kuitenkin pitää esityksen
tavoitteisiin nähden perusteltuna.
Saadun selvityksen mukaan eräiden seksuaalirikosten
sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten rajaaminen
syyteneuvottelun ulkopuolelle saattaa olla menettelyn tavoitteiden kannalta
ongelmallista. Sama koskee ehdotettua kuuden vuoden enimmäisrangaistuksen
rajaa. Lakivaliokunta kiinnittää asiaa arvioidessaan huomiota
siihen, että valtaosa henkeen ja terveyteen kohdistuvista
rikoksista on todennäköisesti sellaisia, että ne
eivät täyttäisi ehdotetun ROL 1:10.1:n
2 kohdan edellytyksiä. Seksuaalirikosten osalta on puolestaan
tuotu esiin se näkökohta, että syyteneuvottelumenettely
olisi omiaan helpottamaan seksuaalirikoksen uhrin asemaa, koska
hän välttyisi oikeudenkäyntiin osallistumisesta
seuraavilta rasituksilta. Tältä osin lakivaliokunta
toteaa, että eduskunnalle on annettu hallituksen esitys
todistelulainsäädännön uudistamiseksi
(HE 46/2014 vp). Esitykseen sisältyy säännösehdotus
siitä, että seksuaalirikoksen uhrin ei tarvitse
todistaa oikeudenkäynnissä, jos hän ei
sitä halua ja jos hänen esitutkintakertomuksensa
on tallennettu asianmukaisesti ja puolustuksella on ollut asianmukainen
vastakuulustelumahdollisuus.
Lakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotettu rikosperusteinen
rajaus koskee erittäin herkkiin oikeushyviin kohdistuvia
rikoksia. Yleinen ja yksityinen etu puoltavat tällaisten
rikosten tutkimista tavallisessa järjestyksessä ja
rangaistuksen mittaamista normaaliasteikolta. Tällaisenaankin
syyteneuvottelussa voitaisiin käsitellä varsin
törkeitä rikoksia, kuten perustuslakivaliokunta
on lausunnossaan todennut (s. 3/II).
Lakivaliokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen,
että hallituksen esityksen tarkoitus on ollut rajata kaikki
rikoslain 21 luvun henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset syyteneuvottelun
soveltamisalan ulkopuolelle (HE, s. 14/II). Näin
ollen myös rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä (654/2013)
tarkoitettu törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan
rikoksen valmistelu tulee sulkea soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ehdotuksessa
ei ole voitu huomioida sitä, että hallituksen
esityksen HE 216/2013 vp johdosta antamassaan
mietinnössä (LaVM 4/2014 vp)
lakivaliokunta on ehdottanut RL 20 luvun 3 §:n (pakottaminen
sukupuoliyhteyteen) kumoamista ja uuden RL 20 luvun 5 a §:n
(seksuaalinen ahdistelu) säätämistä.
Seksuaalinen ahdistelu rinnastuu rangaistusasteikoltaan RL 20 luvun 8 §:n
(743/2006) mukaiseen seksikaupan kohteena
olevan henkilön hyväksikäyttöön,
jota ei ole hallituksen esityksessä ehdotettu rajattavaksi
syyteneuvottelumenettelyn ulkopuolelle, mistä syystä niin
ei tule tehdä myöskään seksuaalisen
ahdistelun suhteen. Todetut RL 20 luvun muutokset aiheuttavat kuitenkin
tarpeen sääntelyn tekniselle muuttamiselle.
Lakivaliokunnan mukaan esityksessä ei ole kaikilta
osin kuitenkaan asianmukaisesti otettu huomioon, että henkeen
ja terveyteen kohdistuvat rikokset eivät rajoitu vain RL
21 luvussa säänneltyihin tekoihin. Ehdotus mahdollistaa syyteneuvotteluun
ryhtymisen esimerkiksi RL 31:1:n (769/1990)
mukaisessa ryöstössä, koska siitä voidaan
tuomita enintään kuuden vuoden vankeusrangaistus
eikä ehdotetussa ROL 1:10.1:n 1 kohdassa ryöstöä rajata
syyteneuvottelun ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa,
että syyteneuvotteluun ei voida ryhtyä, jos epäilty
on pahoinpidellyt asianomistajaa, mutta jos hän on pahoinpitelyn
lisäksi varastanut asianomistajalta rahaa ja syyllistynyt
näin ryöstöön, syyteneuvottelutie
olisi ehdotuksen mukaan sinänsä avoinna. Ryöstön
lisäksi rikoslaissa on muitakin RL 21 luvun ulkopuolella
säädettyjä tosiasiassa henkeen ja terveyteen
kohdistuvia rikoksia, joihin syyteneuvottelu ei vastaavin perustein
sovellu, esimerkiksi ihmiskauppa (RL 25:3, 650/2004).
Näiltä osin lakivaliokunta kuitenkin hyväksyy
lainsäädännön selvyyteen liittyvistä syistä hallituksen
esityksen rajauksen painottaen sitä, että syyttäjän
on tehdessään aloitteen syyteneuvotteluun ryhtymisestä harkittava
rikoksen soveltuvuutta kyseessä olevaan menettelyyn asian
laadun perusteella ehdotetun 2 kohdan mukaan.
Syyteneuvottelun henkilöllinen soveltamisala
Hallituksen esityksen mukaan syyteneuvottelu on mahdollinen
edellytysten täyttyessä kaikkien rikosoikeudellisen
vastuuiän täyttäneiden vastaajien osalta.
Lakivaliokunta kiinnittää saadun selvityksen nojalla
huomiota siihen, että käräjäoikeuden
kirjallisessa menettelyssä (ROL 5 a luku) ei voida käsitellä rikosasiaa,
jos vastaaja on ollut teon tehdessään alaikäinen
(ROL 5 a:1.1:n 3 kohta, L 243/2006),
ja viittaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jossa tälle
annettiin merkitystä (PeVL 31/2005 vp,
s. 3/II). Kyseisessä hallituksen esityksessä rajausta
perusteltiin sillä, että suulliseen oikeudenkäyntiin
osallistumisella on nuoren vastaajan osalta kasvatuksellista ja
uusista rikoksista pidättäytymistä edistävää vaikutusta
(HE 271/2004 vp, s. 24 ja s. 41/I).
Lakivaliokunta toteaa, että myös syyteneuvottelun jälkeen
järjestettäisiin tunnustamisoikeudenkäynti,
jossa vastaajan on oltava läsnä (ehdotettu ROL
5 b:2.2). Toisin kuin kirjallisessa menettelyssä syyteneuvottelussa
tuomittaisiin lievennetty rangaistus. Ikään perustuva
rajoitus estäisi tämän, mitä ei
valiokunnan mukaan voida pitää perusteltuna.
Käytännössä merkittävämpi
syyteneuvottelun soveltamisalaan liittyvä kysymys on rikoksen
osallisuuskysymykset. Hallituksen esityksen mukaan syyteneuvottelumenettelyn
käyttämisessä on otettava huomioon epäiltyyn
rikokseen tai siihen välittömästi liittyvään
rikokseen kuuluvat osallisuuskysymykset (ehdotettu ROL 1:10:1:n
2 kohta). Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa
(s. 24) asiaa käsitellään esittelemällä tähän
liittyviä erityistilanteita (rikoskumppanuus, yllytys,
avunanto sekä ns. esirikos ja siihen liittyvä jälkiteko).
Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitetyistä tulkintasuosituksista.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan perustelut eivät
kuitenkaan ole kaikilta osin riittävän täsmällisiä.
Tämän vuoksi valiokunta painottaa, että sääntelyssä tulee
tarkoituksenmukaisuussyistä jättää viranomaisille liikkumavaraa.
Jokaiseen rikosprosessiin liittyy erityispiirteitä, joiden
vuoksi sovellettavaa käsittelyjärjestystä ei
ole tarkoituksenmukaista eikä mahdollistakaan yksityiskohtaisesti
määritellä. Saamansa selvityksen perusteella
valiokunta painottaa kokonaisarvostelun merkitystä, mutta
toteaa selvyyden vuoksi samalla, että useiden vastaajien
tilanteissa sopiminen on mahdollista myös ainoastaan yhden
vastaajan kanssa. Ehdotetussa pykälässä ei
kielletä sitä, että yhden vastaajan osalta
asia käsitellään syyteneuvottelussa ja
muiden osallisten osalta tavallisessa rikosasiassa, vaan tämä olisi
harkittava tapauskohtaisesti.
Edellä todettuun asiakokonaisuuteen liittyen valiokunta
korostaa asian käsittelyssä esitettyjen
eriävien näkemysten vuoksi sitä, että tunnustamisoikeudenkäynnissä annetun
tuomion oikeusvoima ei ulotu toista rikokseen osallista koskevassa
tavanomaisessa oikeudenkäynnissä tutkittavaan
asiaan. Syyteneuvottelussa annetulla tuomiolla ei siten ole sitovaa
vaikutusta toisessa oikeudenkäynnissä. Tuomion
oikeusvoimavaikutus ulottuu rikosasiassa vain siihen henkilöön,
joka on tuomittu tai vapautettu rikosoikeudenkäynnissä riippumatta
siitä, onko kysymyksessä negatiivinen oikeusvoimavaikutus (samaa
asiaa ei saa tutkia kahdesti) vai positiivinen oikeusvoimavaikutus
(aiemmassa tuomiossa ratkaistu ennakkoluonteinen kysymys on sellaisenaan
otettava myöhemmässä oikeudenkäynnissä annettavan
tuomion lähtökohdaksi). Vapaan todistelun periaatteen
mukaisesti tuomiota voidaan käyttää näyttönä toisessa
oikeudenkäynnissä (ns. tuomion todistusvaikutus).
Tuomioistuin arvioi tällaisen näytön
todistusvoiman tavanomaiseen tapaan vapaalla todistusharkinnalla.
Vastaajalla on vuorostaan oikeus riitauttaa todisteen luotettavuus
ja esittää vastanäyttöä.
Tuomioesityksen tekemisen edellytykset: asianomistajan suostumus
Hallituksen esityksen mukaan syyteneuvottelun käyttäminen
edellyttää, että asianomistaja on ilmoittanut
esitutkinnassa, ettei hänellä ole vaatimuksia
asiassa tai suostuu menettelyyn (1. lakiehdotus, ROL 1:10.2:n 3
kohta). Perustuslakivaliokunnan mukaan yhdenvertaisuutta voitaisiin
vahvistaa rajaamalla syyteneuvottelu rikoksiin, jotka kohdistuvat
valtioon ja julkisyhteisöihin.
Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta arvioi, että julkisyhteisöt
asianomistajina todennäköisesti säännönmukaisesti
suostuisivat syyteneuvottelumenettelyn käyttämiseen.
Toisaalta otaksuttavasti näin menettelisivät myös muut
ns. institutionaaliset asianomistajat, kuten vakuutusyhtiöt
ja pankit. Tämä liittyy siihen, että asianomistajan
kannalta syyteneuvottelu on varteenotettava menettelylaji. Asianomistajat tosin
eivät voi käyttää siinä syyteoikeuttaan, mutta
tunnustamisoikeudenkäynnissä voidaan käsitellä asianomistajien
yksityisoikeudelliset vaatimukset nopeasti ja yleensä tunnustamisesta myös
seuraisi, että yksityisoikeudellinen vaatimus olisi riidaton.
Syyttäjällä olisi pääsääntöinen
velvollisuus vastaavalla tavalla kuin tavallisessa rikosoikeudenkäynnissä ajaa
asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta (ROL 3:9, L 455/2011).
Lakivaliokunnan mukaan ei ole riittäviä perusteita
asettaa eri asianomistajia eri asemaan, koska syyteneuvottelulla
on asianomistajan kannalta edullisia puolia.
Yleisesti valiokunta kiinnittää huomiota siihen,
että Suomen rikosoikeusjärjestelmässä on perinteisesti
haluttu antaa asianomistajalle vahva asema, johon kuuluvat esimerkiksi
syyteoikeus ja oikeus kieltää asian
käsittely tavanomaisen rikosoikeudenkäynnin asemesta
rangaistusmääräysmenettelyssä.
Vastaavasti kuin rangaistusmääräysmenettelyssä syyteneuvottelussa
asianomistaja ei voisi käyttää syyteoikeuttaan,
minkä vuoksi hänen asemansa on haluttu turvata
edellyttämällä suostumusta. Perustuslakivaliokunta
on pitänyt yhdenvertaisuuden kannalta merkityksellisenä,
että menettely edellyttää asianomistajan
suostumusta tai sitä, ettei hänellä ole
vaatimuksia (s. 6/I). Saamansa selvityksen perusteella
lakivaliokunta on samaa mieltä.
Asiantuntijakuulemisissa on esitetty, että asianomistajan
suostumusta pitäisi edellyttää, vaikka
hän olisikin esitutkinnassa ilmoittanut, ettei hänellä ole
vaatimuksia. Lakivaliokunnan mukaan lähtökohtana
on, että jos asianomistaja on ilmoittanut, ettei hänellä ole
vaatimuksia, ilmoitus on sitova (ks. esim. KKO 2002:12). Asianomistaja
menettää ilmoituksella syyteoikeutensa,
mutta ei oikeuttaan esittää rikokseen perustuvaa
yksityisoikeudellista vaatimusta. Jos tuomioistuin antaa tuomioesityksen
mukaisen tuomion, käytännössä eroksi
jää se, että vastaaja tuomitaan, mutta
rangaistus mitataan lievennetyltä asteikolta. Jos taas
tuomioistuin jättää asian sillensä,
ei asianomistajan suostumuksella ole enää merkitystä,
ja syyteoikeus palautuu hänelle.
Syyteneuvottelujen sisältö
Ehdotettu syyteneuvottelua koskeva sääntely
ei sisältäisi nimenomaista säännöstä syyteneuvottelujen
sisällöstä tai siitä, miten
syyttäjän tulisi syyteneuvotteluissa menetellä.
Ehdotettu ROL 1:10 a sisältäisi säännöksen
vain eräistä syyteneuvotteluja koskevista menettelykysymyksistä,
jotka osin liittyvät syyteneuvottelujen sisältöön.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteluiden mukaan sääntelyä on
syytä täydentää neuvottelumenettelyä koskevalla
säännöksellä.
Esityksen perustelujen mukaan syyttäjä olisi syyteneuvotteluissa
sidottu objektiviteettiperiaatteeseen sekä tasapuolisuusvelvoitteeseen
(s. 22/II). Syyteneuvotteluihin osallistuvien oikeusturvan
ja yhdenvertaisuuden kannalta olisi kuitenkin saadun selvityksen
mukaan perusteltua, että syyteneuvottelujen yleisestä sisällöstä ja neuvotteluissa
noudatettavista periaatteista annettaisiin laintasoiset sisällölliset
vähimmäissäännökset.
Keskeinen elementti syyteneuvottelussa on selvittää epäillyn
tai vastaajan tunnustuksen vapaaehtoisuus sekä oikeellisuus
eli se, että tunnustus vastaa tosiasioita. Kovin yksityiskohtaiset,
pakottavat ja kaavamaiset menettelysäännökset
eivät välttämättä edesauta
näiden asioiden selvittämistä. Syyteneuvotteluun
tulee osallistua yhtäältä syyttäjä ja
toisaalta epäilty tai vastaaja, jolla on useimmiten avustaja,
jonka on oltava julkinen oikeusavustaja, asianajaja tai ns. lupalakimies
(ehdotettu ROL 1:10 a.2). He ovat velvolliset noudattamaan hyvää asianajotapaa. Vaikka
heillä on lojaliteettivelvollisuus päämiestään
kohtaan, he eivät saa antaa viranomaisille lausumia, jotka
he tietävät paikkansapitämättömiksi,
eivätkä kiistää, minkä tietävät
todeksi (tapaohjeet 8.2 ja 8.3). Heidän on luovuttava tehtävästään,
jos asiakas vaatii menettelemään vastoin
lakia tai hyvää asianajotapaa eikä huomautuksesta
huolimatta luovu vaatimuksestaan (tapaohjeet
5.8). Lisäksi tuomioistuin kontrolloi tunnustuksen vapaaehtoisuuden ja
oikeellisuuden tunnustamisoikeudenkäynnissä. Vertaillen
voidaan todeta, että vakiintuneissa oikeusvaltioissa säännönmukaisesti
luotetaan syyteneuvottelun oikeudellisiin toimijoihin eikä neuvottelumenettelystä
säädetä yksityiskohtaisesti
(ks. OMML 26/2012, s. 33).
Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyä on
edellä todetusta huolimatta syytä täydentää neuvottelumenettelyä koskevalla
säännöksellä. Myös
lakivaliokunnan saaman selvityksen perusteella tämä on,
muun muassa yhdenvertaisuussyistä, perusteltua, mutta sääntelyn
ei tule olla kovin yksityiskohtaista. Lakivaliokunta pitää myös
suotavana, että Valtakunnansyyttäjänvirasto
selvittää syyteneuvottelun menettelykysymyksiä koskevien
ohjeiden tarpeen ja laatii sellaiset, jos aihetta on.
Tuomioesityksen sisältö
Hallituksen esityksen mukaan syyteneuvottelun perusteella laadittavaan
tuomioesitykseen merkitään epäillyn tai
vastaajan tunnustusta sekä hänen ja asianomistajan
suostumusta koskevat tiedot sekä syyttäjän
sitoumus vaatia rangaistusta alennetulta asteikolta (ehdotettu ROL
1:10.4). Tuomioesitys on syytettä vastaava oikeudenkäyntiasiakirja,
joka rajaa tuomioistuimen tutkintavallan.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon perustelujen mukaan on tärkeää,
että tuomioesityksestä ilmenevät myös
juttuun liittyvät syyttämättäjättämispäätökset
rikoskokonaisuuden oikeudellisen arvioinnin ja syyteneuvottelun
asianmukaisuuden varmistamiseksi (s. 4/I).
Tavallisessa rikosoikeudenkäynnissä syyttäjän
syyte rajaa tuomioistuimen tutkinnan. Tuomioistuimen ei esimerkiksi
tule tutkia vastaajan syyllistymistä muuhun kuin syytteeseen
sisältyvään rikokseen tai syytteenalaisen
rikoksen osalta ryhtyä arvioimaan, onko se osa jotakin
rikoskokonaisuutta. Tuomioistuin ei saa ottaa vastaan todistelua
asiaan vaikuttamattomasta seikasta (Oikeudenkäymiskaaren
17:7, 571/1948). Tunnustamisoikeudenkäynti
on vaihtoehto tavalliselle rikosoikeudenkäynnille. Tämän
vuoksi lakivaliokunnan mukaan ei ole perusteita sallia sitä,
että tunnustamisoikeudenkäynnissä ryhdyttäisiin
tutkimaan tai ottamaan muuten huomioon rikoksia, joista henkilö on
jätetty syyttämättä. Syyttämättäjättämispäätöksillä ei
ole merkitystä tavallisessa rikosoikeudenkäynnissä, eikä niillä tule
olla sitä tunnustamisoikeudenkäynnissäkään.
Niiden huomioon ottaminen voisi käytännössä koitua
vain vastaajan vahingoksi, sillä tämä ei
välttämättä pystyisi tunnustamisoikeudenkäynnissä riitauttamaan
syyttämättäjättämispäätöstä tai
muuten puolustautumaan sitä vastaan. Lakivaliokunnan käsityksen
mukaan syyttämättäjättämispäätökset
olisivat asiaan vaikuttamatonta näyttöä.
Tunnustus ja muu näyttö tunnustamisoikeudenkäynnissä
Hallituksen esityksen mukaan tuomioesityksen mukainen tuomio
voidaan antaa, jos tuomioistuin katsoo, ettei tunnustuksen vapaaehtoisuudesta
ja oikeellisuudesta jää varteenotettavaa epäilyä (ehdotettu
ROL 5 b:4.1:n 2 kohta).
Riita-asioissa, joissa sovinto on sallittu, tunnustettu seikka
asetetaan sellaisenaan tuomion perustaksi. Tunnustus on tällöin
muodollinen ratkaisuperuste, jonka oikeellisuutta ei tutkita eikä muuta
näyttöä esitetä. Muissa asioissa
tunnustus on näyttöä. Jaottelun taustalla
on se ajatus, että jos asianosainen voi oikeudenkäynnin ulkopuolella
sopia riidan kohteesta, hän voi vastaavalla tavalla määrätä siitä myös
oikeudenkäynnissä olennaiset tosiseikat tunnustamalla
tai kanteen oikeaksi myöntämällä.
Kukaan ei kuitenkaan voi sopia siitä, että hänet
tuomitaan rikoksesta rangaistukseen. Yksityinen ja yleinen etu edellyttävät,
että syyllisyyskysymys tutkitaan materiaalisesti ja kysymys
ratkaistaan esitetyn näytön perusteella. Siksi
rikosasiassa ei voida tunnustusta käyttää samalla
tavalla kuin riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu.
Tuomioistuimet joutuvat jatkuvasti arvioimaan rikosasioissa
tunnustuksen merkitystä todisteena vapaalla todistusharkinnalla
yksin tai yhdessä muun näytön kanssa.
Todistusharkinta on yksi tuomareiden keskeisimmistä tehtävistä. Kysymys
ei ole tosiseikkojen selvittämisestä vaan siitä,
mikä näyttöarvo esitetylle todisteelle annetaan.
Tunnustuksen oikeellisuuden varmistaminen on aivan olennaista tunnustamisoikeudenkäynnissä.
Vastuu tästä kysymyksestä ei ole yksin
tuomioistuimella.
Asiantuntijakuulemisissa hallituksen esitystä on melko
voimakkaasti arvosteltu siitä, että tunnustamisoikeudenkäynnissä ei
otettaisi vastaan muuta todistelua kuin vastaajan tunnustus. Arvostelua
on perusteltu sillä, että näytön
arvioinnin varmuus on suoraan yhteydessä käytettävissä olevan
selvityksen laajuuteen ja ainakin joissakin tapauksissa väärän
langettavan tuomion mahdollisuus on tunnustamisoikeudenkäynnissä suurempi
kuin normaalissa oikeudenkäynnissä.
Lakivaliokunta toteaa ensinnäkin periaatetasolla olevan
ehdottoman välttämätöntä,
että syyteneuvottelu perustuu tuomioistuinkontrolliin. Edelleen
selvänä voidaan pitää sitä,
että tuomitsemiskynnyksen tulee olla normaalikorkuinen. Ehdotetun
sääntelyn nojalla näiden periaatteellisten
näkökohtien toteutuminen käytännössä on kuitenkin
herättänyt epäilyjä. Pääperiaatteena esityksessä on,
että tunnustus on yksin riittävä näyttö rikoksesta
eikä muuta todistelua tarvittaisi. Tuomioistuimen tehtäväksi
tuomioesitykseen perustuvassa tunnustamisoikeudenkäynnissä jäisi
siten varmistautuminen siitä, että vastaaja on
itse vapaaehtoisesti tunnustanut tuomioesityksessä tarkoitetun
teon ja myös ymmärtää tunnustuksen
merkityksen. Tämä on epäilemättä välttämätöntä,
mutta sitä ei valiokunnan mukaan voida pitää riittävänä.
Esityksen perustelujen mukaan tuomioesitykseen on otettava syytteen
teonkuvausta vastaavalla tarkkuudella selvitys siitä, mitkä seikat
vastaaja tunnustaa (HE, s. 25). Muutoinkin noudatettaisiin soveltuvin osin,
mitä haastehakemuksesta on säädetty.
Mutta toisin kuin normaalissa syyteasiassa, esitutkintapöytäkirjaa
ja kirjallisia todisteita ei toimitettaisi lainkaan tuomioistuimelle.
Jotta menettelyssä voitaisiin paremmin taata oikeudenmukainen
lopputulos, ehdotettua sääntelyä tulee
lakivaliokunnan mukaan täydentää siten,
että myös syyteneuvottelumenettelyyn liittyvässä tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomioistuimelle
on esitettävä kertynyt esitutkintamateriaali.
Tuomioesityksen rikosnimike
Hallituksen esityksen mukaan tuomioistuin voi antaa tuomioesityksen
mukaisen tuomion, jos se lukee tuomioesityksen mukaisesti rikoksen syyksi
(ehdotettu ROL 5 b:4.1:n 3 kohta).
Tavallisessa rikosoikeudenkäynnissä tuomioistuin
voi tuomita vain siitä teosta, josta on vaadittu rangaistusta.
Tuomioistuin ei kuitenkaan ole sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan,
jonka nojalla on vaadittu rangaistusta (ROL 11:3, L 689/1997).
Toisin sanoen tuomioistuin on sidottu niihin tosiseikkoihin, joihin on
syytteen teonkuvauksessa vedottu, mutta ei syytteeseen sisältyvään
oikeudelliseen arvioon. Säännöksestä käytännössä myös
seuraa se, että tuomioistuin voi tuomita syytteen ikään
kuin ohittaen henkilön ankarammasta tekomuodosta, esimerkiksi
velallisen epärehellisyyden (RL 39:1, L 61/2003)
asemesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä (RL
39:1 a, L 317/1994), tai muusta
rikoksesta, kuten velallisen petoksesta (RL 39:2,L 769/1990) — tällöin
tuomioistuimen tulee varata vastaajalle tilaisuus lausua asiasta.
Syyteneuvottelussa tilanne olisi toinen; tuomioistuin olisi
sidottu rikosnimikkeeseen. Tämä on perusteltua,
jottei vastaajaa tuomita vakavammasta rikoksesta kuin mitä tuomioesitykseen
on sisällytetty. Asia on periaatteessa tärkeä,
koska vastaajan kannalta ei ole yhdentekevää,
mistä rikoksesta hänet tuomitaan. Tällä on oletettavasti
vaikutusta siihen, kun vastaaja harkitsee suostumista syyteneuvotteluun.
Näin ollen on perusteltua katsoa, että suostumus
käsittää myös teon rikosoikeudellisen
arvioinnin, eli vastaaja ei ole antanut suostumustaan tulla tuomituksi
muusta kuin tuomioesitykseen kirjatusta rikoksesta. Vastaaja ei
voisi tehokkaasti riitauttaa tunnustamisoikeudenkäynnissä asiaa,
jos tuomioistuimella olisi mahdollisuus itsenäisesti päättää rikosnimikkeestä.
Kuten hallituksen esityksessä (s. 32/I) on todettu,
jos tuomioistuin ilmoittaa, ettei se voi hyväksyä tuomioesityksen rikosnimikettä,
asianosaiset voisivat tällaisessa tapauksessa oikaista
tuomioesitystä rikosnimikkeen osalta.
Rangaistusasteikon alentaminen tunnustuksen perusteella
Ehdotetun rikoslain 6 luvun 8 a §:n mukaan rangaistus
mitattaisiin lievennetyltä rangaistusasteikolta ja tekijälle
saataisiin tuomita enintään kaksi kolmannesta
säädetystä enimmäismäärästä.
Lisäksi jos rikoksesta on säädetty ankarimmaksi
rangaistukseksi vankeutta määräajaksi, erityisestä syystä voitaisiin
tuomita vankeuden sijasta sakkoa.
Esityksessä ehdotetun uuden rikoslain 6 luvun 8 a §:n
mukaisesti lievennys olisi siis suurempi kuin lievennettyä rangaistusasteikkoa koskevassa
8 §:ssä (L 515/2003),
jonka mukaisen asteikon lieventämisperusteen käsillä ollessa
tekijälle saa tuomita enintään kolme
neljännestä rangaistusasteikon enimmäismäärästä. Esityksessä suurempaa
alennusta perustellaan sillä, että syyteneuvottelun
ja tunnustamisoikeudenkäynnin olisi oltava vastaajan kannalta
varteenotettava vaihtoehto tavalliseen rikosprosessiin verrattuna
(HE, s. 37/I).
Perustuslakivaliokunnan lausunnon perustelujen mukaan lakivaliokunnan
tulisi vielä harkita tunnustuksen vaikutuksen supistamista
koskemaan esimerkiksi vain enimmäisrangaistusta.
Asiaa arvioidessaan lakivaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että rikoslain rangaistusasteikosta poikkeamista
koskeva sääntely perustuu harkittuun mekanismiin,
jossa vähentämisperusteen soveltamisen myötä tietystä teosta
on tuomittava vähintään säädetyn
rangaistuslajin vähimmäismäärä (eli
vankeudessa 14 vuorokautta) ja enintään kolme
neljäsosaa (tai ehdotuksen mukaan kaksi kolmasosaa) säädetystä enimmäismäärästä.
Vähennys koskee siis sekä vähimmäis-
että enimmäisrangaistusta, ja tällä on vaikutusta
myös rangaistuksen mittaamiseen. Käytännössä rangaistuksen
mittaamisessa painottuu määrällisesti
asteikon alapää ja keskiväli. Se, että syyteneuvottelussa
tuomituissa rangaistuksissa vähentäminen kohdistuisi
vain enimmäisrangaistukseen, olisi omiaan vaikeuttamaan
rangaistuksen mittaamisharkintaa. Edelleen tällainen rajaus
vähentäisi syyteneuvottelumenettelyn houkuttelevuutta
ja vähentäisi sen käyttöä aiheuttaen
siten esityksen tavoitteiden toteutumisen vaarantumisen. Lakivaliokunta
pitää näillä perusteilla hallituksen
esityksen ratkaisua perusteltuna.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin erityistä huomiota
ehdotettuun RL 6:8 a:n 3 momenttiin. Sen mukaan tuomioistuimella
olisi velvollisuus mainita tuomiossa paitsi se, mihin rangaistukseen
se on tunnustuksen alentava vaikutus huomioon ottaen päätynyt,
myös se, minkä rangaistuksen se olisi tuominnut
ilman tunnustusta. Asia on tärkeä, jotta syyteneuvottelun
vaikutusta rangaistuskäytäntöön
voidaan jatkossa seurata.
Harkinnanvarainen syyttämättä jättäminen
Hallituksen esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi sääntelystä,
jonka mukaan syyttäjä voi tehdä niin
kutsutun seuraamusluonteisen syyttämättäjättämispäätöksen,
jossa hän katsoo syyttämättä jätetyn
syyllistyneen rikokseen. Seuraamusluonteinen syyttämättä jättäminen
korvattaisiin harkinnanvaraisella syyttämättä jättämisellä,
jossa syyttäjä ottamatta syyllisyyteen kantaa
katsoisi, että syytteen nostamisen edellytykset täyttyvät, mutta
että hän jollain laissa säädetyllä perusteella
luopuisi enemmistä toimenpiteistä eli jättäisi syytteen
nostamatta.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (s. 7) todennut,
että muutos on perusteltu perustuslain 21 §:stä johdettavan
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(2) artiklassa nimenomaan vahvistetun
syyttömyysolettaman kannalta. Lisäksi voidaan
viitata hallituksen esityksen sivuilla 11—12 ja 42—43
esitettyyn.
Toisin kuin nykyisin seuraamusluonteisesti syyttämättä jätetyllä harkinnanvaraisesti
syyttämättä jätetyllä ei
olisi kuitenkaan oikeutta saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi,
onko hän syyllistynyt rikokseen (nykyinen ROL 1:10). Perustuslakivaliokunnan
lausunnon mukaan on edelleen perusteltua, että syyttämättäjättämispäätös voidaan
saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Ehdotettu harkinnanvaraista syyttämättäjättämispäätöstä koskeva
uudistus on lakivaliokunnan mukaan lähtökohtaisesti
kannatettava ja vastaa paremmin EIS 6(2) artiklan sisältämän syyttömyysolettaman
asettamiin vaatimuksiin kuin nykyinen seuraamusluonteinen syyttämättäjättämispäätös,
joka sisältää kannanoton epäillyn
syyllisyyteen. Ehdotus ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton. Sellainen
viranomaisen ratkaisu, joka sisältää kannanoton
syytteen nostamisen edellytysten käsillä olosta,
voinee epäillyn näkökulmasta sisältää tosiasiallisen
kannanoton epäillyn toiminnan suhteesta epäiltyyn
tekoon. Ei näin ollen ole poissuljettua, ettei esityksessä ehdotettu
harkinnanvarainen syyttämättäjättämispäätös
sisältäisi valtion edustajan antamaa lausumaa,
joka asiasisältönsä, sanavalintojensa ja
kontekstinsa puolesta antaisi ymmärtää henkilön
syyllistyneen rikokseen, vaikka päätös
ei enää nimenomaisesti sisältäisi
kannanottoa syyksilukemiseen. Tämän vuoksi lakivaliokunta katsoo
perustuslakivaliokunnan tavoin, että sääntelyä on
muutettava siten, että jatkossakin asia voitaisiin saattaa
tuomioistuimen käsiteltäväksi. Koska
ROL 1:10 ehdotetaan muutettavaksi koskemaan syyteneuvottelua, uusi
säännös on perusteltua ottaa uudeksi
ROL 1 luvun 9 a §:ksi. Sääntelyä tulee
kuitenkin muuttaa eräiltä osin yksityiskohtaisissa
perusteluissa selostetulla tavalla.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun
lain muuttamisesta
1 luku. Syyteoikeudesta
9 a §. (Uusi)
Hallituksen esityksessä on katsottu, ettei enää ole
tarpeen säätää harkinnanvaraisesti
syyttämättä jätetylle mahdollisuutta
saattaa asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi,
koska harkinnanvaraisessa syyttämättäjättämispäätöksessä ei
oteta kantaa syyllisyyteen eikä kumota syyttömyysolettamaa.
Siksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset eivät
edellytä mahdollisuutta tuomioistuinkäsittelyyn.
Ihmisoikeussopimus ja sen sisältöä ilmentävä ihmisoikeustuomioistuimen
käytäntö asettaa kuitenkin vain vähimmäistason
ihmisoikeuksien suojalle. Estettä ei ole kansallisella
tasolla mennä pidemmälle. Näistä ja
edellä yleisperusteluissa esitetyistä syistä harkinnanvaraisesti
syyttämättä jätetylle on perusteltua
säilyttää mahdollisuus asian tuomioistuinkäsittelyyn.
Koska hallituksen esityksessä ROL 1:10 ehdotetaan muutettavaksi
koskemaan syyteneuvottelua, edellä todettu muutos on perusteltua
toteuttaa siten, että voimassa olevaa ROL 1:10:tä vastaava
säännös sijoitetaan uudeksi ROL 1 luvun
9 a §:ksi. Sääntelyä on nykyiseen
verrattuna kuitenkin aiheellista muuttaa kahdella tavalla. Ensinnäkin
kun voimassa olevan ROL 1:10.1:n mukaan tuomioistuimen käsiteltäväksi
voidaan saattaa luvun 6 tai 7 §:n nojalla tehty syyttämättäjättämispäätös,
on aiheellista tehdä johdonmukaisuussyistä sama
muutos kuin ehdotettuun ROL 1:12.1:iin eli viitata myös
muihin lainkohtiin, jotka asiallisesti rinnastuvat 6 ja 7 §:ään (harkinnanvarainen
syyttämättä jättäminen). Toiseksi
uuteen pykälään ei tule ottaa ROL 1:10.1:sta
sanoja "syyllisyyttä koskeva", koska harkinnanvaraisessa
syyttämättäjättämispäätöksessä ei
vahvistettaisi syyttämättä jätetyn
syyllistyneen rikokseen.
Voimassa olevan ROL 1:10:n mukaisessa oikeudenkäynnissä syyttäjä nostaa
syytteen, jonka toteennäyttäminen kuuluu hänelle
tavanomaisen rikosoikeudenkäynnin tapaan. Tuomioistuin joko
vahvistaa syyttämättä jätetyn
syylliseksi rangaistusta kuitenkaan tuomitsematta tai hylkää syytteen.
Harkinnanvaraisessa syyttämättä jättämisessä ei
kuitenkaan voida omaksua samaa mallia, koska tällaisessa
syyttämättäjättämispäätöksessä ei
vahvisteta syyllisyyttä. Jos syyttämättä jätetty
saattaa asian tuomioistuimen tutkittavaksi, tuomioistuimen ei tule
ottaa kantaa, onko hän syyllistynyt rikokseen vai ei (ks. EIT
Virabyan v. Armenia 2.1.2013, erityisesti kohta 190). Sitä vastoin
uuden lain mukaisessa oikeudenkäynnissä oikeudenkäynnin
kohteena on se, oliko syyttäjällä lainmukaiset
perusteet tehdä harkinnanvarainen syyttämättäjättämispäätös.
Yleisen rikosprosessuaalisen lähtökohdan mukaisesti
on aiheellista asettaa syyttäjän tehtäväksi
osoittaa päätös lainmukaiseksi.
Koska voimassa oleva ROL 1:10 on ehdotettu kumottavaksi, hallituksen
esityksessä on ehdotettu sääntelyä mahdollisuudesta
tuomioistuinkäsittelyyn silloin, kun ylin laillisuusvalvoja
on antanut rikoksen syyksilukevan huomautuksen. Hallituksen esitykseen
on sisällytetty lakiehdotukset 5. ja 6., joissa ehdotetaan
säädettäväksi mahdollisuus saattaa
sanotunlainen oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin antama huomautus tuomioistuimen
tutkittavaksi. Lakivaliokunta katsoo, että koska yhtäältä harkinnanvarainen syyttämättäjättämispäätös
ja toisaalta mainittu huomautus eroavat toisistaan syyksilukevuuden osalta
ja koska nimenomainen säännös mahdollisuudesta
laillisuusvalvojan antaman huomautuksen tuomioistuinkäsittelyyn
selventää yleisesti ja erityisesti huomautuksen
saaneen kannalta oikeustilaa, 5. ja 6. lakiehdotusta voidaan pitää uuden
9 a §:n lisäämisen
jälkeen edelleen tarpeellisina. Lakiehdotuksissa tarkoitetuissa
tapauksissa tuomioistuin ratkaisisi syyllisyyskysymyksen siten kuin
edellä on kuvattu voimassa olevan ROL 1:10:n nojalla (ks.
myös HE, s. 38—39).
10 §.
Pykälän 1 momentin 1 kohtaan ehdotetaan
lisättäväksi rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä (654/2013)
tarkoitettu törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan
rikoksen valmistelu. Hallituksen esityksen HE 216/2013
vp perusteella lakivaliokunta on mietinnössään LaVM
4/2014 vp ehdottanut RL 20 luvun 3 §:n
(pakottaminen sukupuoliyhteyteen) kumoamista ja uuden 20 luvun 5 a §:n
(seksuaalinen ahdistelu) säätämistä. Viittaus
RL 20 luvun 3 §:ään ehdotetaan
siten poistettavaksi. Seksuaalinen ahdistelu (RL 20:5 a) puolestaan
rinnastuu vakavuutensa osalta RL 20 luvun 8 §:n
mukaiseen seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön,
jota ei ole hallituksen esityksessä ehdotettu rajattavaksi
syyteneuvottelumenettelyn ulkopuolelle. Näin ollen RL 20:5
a:n tekoa ei tule lisätä kohdan rikosluetteloon.
Todetut muutokset aiheuttavat tarpeen sääntelyn
tekniselle muuttamiselle.
10 a §.
Pykälän 1 momentin viimeinen virke asianomistajan
osallistumisesta syyteneuvotteluun ehdotetaan siirrettäväksi
uuteen 3 momenttiin, jossa muutenkin säädettäisiin
läsnäolosta neuvottelussa.
Pykälän uudeksi 3 momentiksi ehdotetaan yleisperusteluissa
esitetyistä syistä sääntelyä syyteneuvottelumenettelystä.
Momentin mukaan neuvotteluissa olisi oltava syyttäjän
lisäksi läsnä rikoksesta epäilty
tai vastaaja sekä hänen avustajansa, jollei 2
momentista muuta johdu. Pääsäännön
mukaan epäillyllä tai vastaajalla olisi avustaja,
mutta täysi-ikäinen henkilö, joka kykenee
itse huolehtimaan puolustuksestaan, voi olla myös ilman
avustajaa. Näissä ilmeisen harvalukuisissa tapauksissa
ei avustajan läsnäoloa luonnollisesti edellytettäisi.
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 26/I) todetaan,
että neuvotteluja voitaisiin käydä esimerkiksi
puhelimitse, mutta pääsäännön
mukaan ainakin kerran osapuolten tulisi tavata kasvokkain. Valiokunta
katsoo, että tämän vaatimuksen tulee
olla ehdoton, jotta momentissa säädetty syyttäjän
selontekovelvollisuus toimii asianmukaisesti. Valiokunta kiinnittää huomiota
myös siihen hallituksen esityksen perusteluissa esitettyyn
näkökohtaan, että syyttäjän
tulee pyrkiä varmistautumaan siitä, että epäilty
tai vastaaja ymmärtää tuomioesityksen
merkityksen ja että hänen tunnustuksensa on annettu
vapaaehtoisesti ja vastaa tosiasioita. Estettä käydä neuvotteluita
muilla tavoilla ei sinänsä ole, koska tällaisia
neuvotteluja voidaan pitää luonteeltaan valmistelevina
ja täydentävinä.
Momenttiin siirrettäisiin 1 momentista säännös
siitä, että syyttäjä voisi kutsua
asianomistajan neuvotteluun, jos se on eduksi asian käsittelylle.
Samoin edellytyksin mahdollista olisi kutsua neuvotteluun muukin
henkilö. Enää ei edellytettäisi,
että menettelystä olisi etua asian käsittelylle
tunnustamisoikeudenkäynnissä, koska asianomistajan
osallistuminen voi edistää myös tuomioesityksen
aikaansaamista. Valiokunta huomauttaa siitä, että ehdoton
läsnäoloedellytys ei koske asianomistajaa. Jos
asianomistaja ei kutsusta huolimatta saavu neuvotteluun, se voidaan
kuitenkin pitää. Momenttiin lisättäisiin
selvyyden vuoksi myös maininta siitä, että asianomistajalla
on oikeus käyttää avustajaa neuvottelussa.
Uuden 3 momentin mukaan syyttäjän tulisi tehdä epäillylle
tai vastaajalle sekä paikalla olevalle asianomistajalle
selkoa heidän oikeuksistaan ja tuomioesityksen merkityksestä olosuhteiden
vaatimalla tavalla.
Epäillylle tai vastaajalle tulee tehdä selkoa yleisesti
siitä, että syyteneuvottelumenettelyyn osallistuminen
on hänen vapaassa harkinnassaan ja edellyttää suostumusta
sekä tunnustusta. Syyttäjän on myös
selostettava tarkemmin epäillyn tai vastaajan oikeus olla
myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen.
Toisaalta jos neuvottelu ei johda tuomioesityksen tekemiseen, pykälän
viimeisen momentin mukaan neuvotteluissa epäillyn tai vastaajan
lausumia ei saa käyttää todisteena rikosasiassa.
Epäillyllä tai vastaajalla ei olisi myöskään
oikeutta esittää omaa näyttöään,
mutta hän voisi kuitenkin lausua kirjallisesta todistusaineistosta.
Jos epäillyllä tai vastaajalla ei ole avustajaa,
on syytä kiinnittää huomiota mahdollisuuteen
tällainen vielä hankkia. Syyttäjän
on myös asianmukaista todeta, että viime kädessä tuomioistuin
päättää rangaistuksesta, mutta
osapuolet voivat esittää siitä omat näkemyksensä.
Asianomistajalle on tehtävä selkoa siitä,
että menettelyyn suostuessaan hän menettää oikeutensa
vaatia rangaistusta. Tunnustamisoikeudenkäynnissä voidaan
kuitenkin lähtökohtaisesti käsitellä myös
hänen yksityisoikeudellinen vaatimuksensa, jota syyttäjä on
eräin poikkeuksin myös velvollinen ajamaan. Joka
tapauksessa hänellä on oikeus saada tällainen
vaatimus tutkittua riita-asioissa säädetyssä järjestyksessä.
Jos epäillyllä tai vastaajalla taikka asianomistajalla
on avustaja, myös tämän tehtäviin
kuuluu selvittää päämiehelleen
edellä mainitut tiedot. Tällöin syyttäjän
velvollisuus olisi lähinnä varmistautua siitä,
että osapuoli on saanut riittävät ja
oikeat tiedot avustajaltaan.
Uuden 3 momentin vuoksi 3—5 momentit siirtyisivät
4—6 momenteiksi. 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi
säännös siitä, että syyttäjän tulee
toimittaa tuomioistuimelle tuomioesityksen ja muun tarpeelliseksi
katsottavan aineiston ohella myös asiaa koskeva esitutkinta-aineisto. Lisäys
liittyy siihen muutosehdotukseen, että tunnustamisoikeudenkäynnissä voitaisiin
ottaa vastaan näyttönä vastaajan tunnustamisen
lisäksi esitutkinta-aineistoa.
11 §.
Ehdotetun ROL 1:11.2:n mukaan syyttäjä saa
peruuttaa tuomioesityksen, jos epäilty tai vastaaja peruuttaa
tunnustuksensa. Perusteluiden mukaan (s. 28/I) tunnustuksen
peruuttamisen johdosta syyttäjä voi peruuttaa
myös tunnustukseen perustuvan syyttämättäjättämispäätöksensä,
koska se olisi perustunut olennaisesti virheellisiin tietoihin.
Lakitekstistä ei löydy menettelylle riittävää tukea.
Edellä todetussa perustelulausumassa on sisäänrakennettu
ajatus siitä, että epäilty tai vastaaja
pitäytyy antamassaan tunnustuksessa. Toisaalta voidaan
kuitenkin ajatella, että jos tunnustus oli annettu syyttämättäjättämispäätöstä tehtäessä,
päätös ei tuona ajankohtana perustunut virheellisiin
tietoihin. Lakivaliokunta ehdottaa tämän vuoksi
11 §:n 2 momentin täsmentämistä. Kun
tunnustamiseen perustuvasta syyttämättä jättämisestä säädetään
ehdotetussa ROL 1 luvun 8 §:n 2 momentissa, tulee 11 §:n
2 momentin alku olla seuraava: "Jos syyttäjä on tehnyt
syyttämättäjättämispäätöksen
8 §:n 2 momentin nojalla tai päättänyt
tehdä 10 §:ssä tarkoitetun tuomioesityksen — —".
5 b luku. Tunnustamisoikeudenkäynti
3 §.
Pykälän 1 momentissa säädetään
asian käsittelyjärjestyksestä tunnustamisoikeudenkäynnissä.
Koska edellä mainituin tavoin näyttönä voitaisiin
ottaa vastaan myös kirjallista esitutkinta-aineistoa, momentin 1
kohtaan ehdotetaan lisättäväksi
se, että syyttäjän olisi esiteltävä tämä aineisto
tarpeellisessa määrin. Koska aineisto olisi toimitettu
tuomioistuimelle, ei olisi tarkoituksenmukaista käydä esimerkiksi
todistajankertomuksia läpi kokonaisuudessaan tai puuttua
lähemmin aineistoon, jolla ei selvästikään ole
merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Tämän
asemesta riittäisi, että syyttäjä pääpiirteittäin
esittelisi asian ratkaisemisen kannalta olennaisen kertomuksen sisällön
ja kävisi tarvittaessa tärkeimmät kohdat
tarkemmin läpi.
Momentin 3 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi maininta
siitä, että vastaajalla on oikeus lausua tuomioesityksen
lisäksi myös esitutkinta-aineistosta. Vastaaja
voisi esittää näkemyksensä syyttäjän
esittelemistä kohdista ja myös ottaa esiin muitakin
kohtia, joilla voisi olla merkitystä hänen edukseen
esimerkiksi rangaistuksen mittaamisen kannalta.
4 §.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan
tuomioesityksen antamisen edellytyksenä muiden ohella on,
että tunnustuksen vapaaehtoisuudesta ja oikeellisuudesta
ei jää varteenotettavaa epäilyä.
Koska edellä on ehdotettu, että tunnustuksen ohella
voitaisiin ottaa näyttönä vastaan myös kirjallista
esitutkinta-aineistoa, kohtaa täydennettäisiin
maininnalla tämän aineiston huomioon ottamisesta.
Tuomioistuimen on täten kyettävä vakuuttumaan
tosiasiallisesta tapahtumainkulusta ja rikosvastuun edellytysten
täyttymisestä kokonaisnäytön
perusteella.
3. Laki esitutkintalain muuttamisesta
3 luku. Esitutkinnan toimittamisen yleiset säännökset
10 a §.
Pykälän 5 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi
rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä (654/2013) tarkoitettu
törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen
valmistelu. Hallituksen esityksen HE 216/2013
vp perusteella lakivaliokunta on mietinnössään LaVM
4/2014 vp ehdottanut RL 20 luvun 3 §:n
(pakottaminen sukupuoliyhteyteen) kumoamista ja uuden 20 luvun 5 a §:n
(seksuaalinen ahdistelu) säätämistä.
Ehdotetun pykälän viittaus RL 20 luvun 3 §:ään
ehdotetaan siten poistettavaksi. Todetut muutokset aiheuttavat tarpeen
myös sääntelyn tekniselle muuttamiselle.
4. Laki rikoslain muuttamisesta
6 luku. Rangaistuksen määräämisestä
2 §. (Uusi)
Hallituksen esityksessä ehdotetaan otettavaksi rikoslain
6 lukuun uusi 8 a §, jossa säädettäisiin
tunnustukseen liittyvästä lievennetystä rangaistusasteikosta.
Rikoslain 6 luvun 2 §:ssä säädetään
rangaistusasteikosta ja siitä poikkeamisesta. Pykälässä viitataan
luvun 8 §:ään, joka on voimassa
oleva yleissäännös rangaistusasteikosta
poikkeamisesta. Ehdotettu 8 a § olisi
erityissäännös rangaistusasteikosta poikkeamisesta.
Edellä todetun vuoksi rikoslain 6 luvun 2 §:ää tulee
täydentää viittauksella 8 a §:ään.
Muilta osin pykälää ei ole tarpeen muuttaa.