Perustelut
Hallituksen esityksellä HE 7/2005
vp korkeimman oikeuden organisaatiota ja toimintaa koskeva
laki uudistetaan kokonaisuudessaan. Hallituksen esitys HE
9/2005 vp sisältää puolestaan korkeimman
oikeuden lainkäyttötoimintaa tehostamaan tarkoitettuja
ehdotuksia, jotka koskevat ennakkopäätösmenettelyä ja
ylimääräistä muutoksenhakua.
Mainitut hallituksen esitykset muodostavat kokonaisuuden, jolla
ajanmukaistetaan korkeinta oikeutta koskeva laki ja parannetaan
korkeimman oikeuden mahdollisuuksia toimia ennakkopäätöstuomioistuimena.
Hallituksen esitysten perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esityksiä tarpeellisina
ja tarkoituksenmukaisina. Valiokunta puoltaa esityksiin sisältyvien
lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin
ja muutosehdotuksin.
Hallituksen esitys HE 7/2005 vp
1. Laki korkeimmasta oikeudesta
3 §.
Pykälässä säädetään
niistä korkeimman oikeuden toimivaltaan kuuluvista asioista,
jotka eivät ole 2 §:ssä lueteltuja
lainkäyttöasioita eivätkä myöskään
tarkoita 4 §:n mukaisen lausunnon antamista tai
esityksen tekemistä.
Pykälä sisältää luettelon,
jonka 4 kohdan mukaan korkein oikeus käsittelee,
sen mukaan kuin erikseen säädetään,
myös rikoksentekijän luovuttamista koskevia asioita.
Valiokunta ehdottaa, että kohdassa käytetty ilmaisu
muutetaan muotoon "rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista",
joka vastaa voimassa olevien luovuttamislakien nimikkeitä.
7 §.
Pykälän 1 momentissa säädetään
niistä tapauksista, joissa asia käsitellään
korkeimmassa oikeudessa täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa.
Pykälän 2 momentti sisältää säännöksen
presidentin oikeudesta päättää asian
siirtämisestä.
Hallituksen esityksen perustelujen (s. 4/I) mukaan
pykälä vastaa asiallisesti korkeimman oikeuden
työjärjestyksen (787/1994)
16 §:n säännöksiä asian
käsittelemisestä täysistunnossa tai vahvennetussa
jaostossa sekä korkeimman oikeuden presidentin tätä koskevasta
päätösvallasta. Lakivaliokunta on kiinnittänyt
huomiota siihen, että mainittu työjärjestyksen
säännös koskee vain lainkäyttöasioita.
Tällaista rajausta pykälään
ei nyt kuitenkaan sisälly. Koska mitään
muutosta ei esitettyjen perustelujen valossa ole tarkoitettu, valiokunta
ehdottaa, että pykälässä mainitaan
sen soveltamisalan rajautuvan lainkäyttöasioihin.
Pykälästä ei käy ilmi, missä menettelyssä 1 momentin
2. virkkeessä tarkoitettu periaatteellisesti merkittävä tai
laajakantoinen asia määrätään
käsiteltäväksi täysistunnossa
tai vahvennetussa jaostossa. Voimassa olevan korkeimman
oikeuden työjärjestyksen mukaan tästä päättää presidentti.
Valiokunta ehdottaa säännöstä täsmennettäväksi
tämän mukaisesti. Samalla valiokunta ehdottaa,
että säännöstä yksinkertaistetaan
sisällyttämällä sekä asian
siirtämistä että sen käsiteltäväksi
määräämistä koskevat
säännökset samaan momenttiin yhdessä presidentin
toimivaltaa koskevan sääntelyn kanssa. Tällöin
2 momentti poistuu.
13 §.
Pykälässä säädetään
korkeimman oikeuden esittelijöistä.
Pykälän 2 momentin 2. virkkeen mukaan
esittelijöiden kelpoisuusvaatimuksista, nimittämisperusteista
ja nimittämisestä määräajaksi
on voimassa, mitä tuomareiden nimittämisestä annetussa
laissa (205/2000) säädetään.
Mainitun lain 15 §:n 2 momentin mukaan tuomari
voidaan nimittää määräajaksi
muun muassa silloin, kun se on käsiteltävien asioiden
lukumäärän tai laadun vuoksi taikka muusta
erityisestä syystä tarpeen. Korkeimman oikeuden
esittelijäneuvosten osalta ehdotetaan nyt erityissäännöstä,
jonka mukaan esittelijäneuvokseksi voidaan nimittää määräajaksi
virkasuhteeseen myös, milloin se on tarpeen virkakierron
edistämiseksi tai korkeimman oikeuden esittelijöiden
asiantuntemuksen monipuolistamiseksi.
Lakivaliokunta hyväksyy ehdotuksesta ilmenevät
perustavoitteet mutta ei kuitenkaan puolla sääntelyn
toteuttamista ehdotetussa muodossaan. Se on arvioinut ehdotusta
seuraavista lähtökohdista käsin.
Periaatteellisella tasolla esittelijäneuvoksen viran
täyttämiseen määräajaksi
liittyy valiokunnan mielestä kysymys esittelijäneuvosten
riippumattomuudesta. Virassaoloaikaisen lähtökohtaisen
erottamattomuuden lisäksi esittelijän riippumattomuutta
on nimittäin valiokunnan käsityksen mukaan omiaan
turvaamaan myös se, että hänellä on
vakinainen virka eikä hän toimi vain määräajaksi
virkasuhteeseen nimitettynä.
Toisaalta lakivaliokunta on suhtautunut myönteisesti
pyrkimyksiin laajentaa sitä ryhmää, josta
vakinaiset tuomarit lopulta valikoituvat. Käsitellessään
hallituksen esitystä tuomareiden nimittämisestä valiokunta
korkeimman oikeuden esittelijöiden osalta nimenomaisesti mainitsi,
että esittelijöiden nimittämiseen määräajaksi
on erityinen syy esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on
eri tuomioistuinten tuomareiden tai esittelijöiden kouluttautuminen
(ks. LaVM 1/2000 vp, s. 14/I).
Säännöksessä ilmaistut määräaikaisuuden
perusedellytykset eli virkakierron edistäminen ja korkeimman
oikeuden esittelijöiden asiantuntemuksen monipuolistaminen
ovat sinänsä hyväksyttäviä.
Ensiksi mainitun edellytyksen osalta valiokunta ei kuitenkaan pidä hyvänä,
että lainsäädäntöön
otettaisiin uusi käsite "virkakierto", koska sillä ei
ole vakiintunutta sisältöä. Siksi valiokunta
pitää aiheellisena sen korvaamista ilmaisulla
"lainkäytön monipuolisen tuntemuksen edistäminen
tuomioistuin- tai syyttäjälaitoksessa". Valiokunnan
mielestä tämä ilmaisu osoittaa yhtäältä,
mihin ammattikuntiin säännöstä on
tarkoitus soveltaa, ja toisaalta osaltaan viittaa myös
siihen, että esittelijäneuvoksen viran määräaikainen
täyttäminen on aina yksittäistapauksellinen,
erityistä harkintaa vaativa ratkaisu. Säännöksen
tavoitteena on tällöin lähinnä oikeudenhoidon
piirissä toimivien henkilöiden kouluttautumis-
ja pätevöitymismahdollisuuksien edistäminen.
Valiokunta korostaa kuitenkin, että nyt säädettävä mahdollisuus
esittelijäneuvosten virkojen määräaikaiseen
täyttämiseen ei jo edellä esitetyistä periaatteellisistakaan
syistä ole kannanotto siihen, millaisilla keinoilla tuomareiden
valikoitumispohjaa mahdollisesti tulisi laajentaa. Mainittu kysymys
tulee arvioitavaksi toisissa yhteyksissä, jolloin sitä on huolellisesti
tarkasteltava kokonaisuutena ilman minkään instituution
toiminnan erityispiirteisiin liittyviä sidoksia.
Valiokunta ei myöskään pidä täysin
onnistuneena säännöstä, jonka
mukaan korkeimman oikeuden esittelijöiden asiantuntemuksen
monipuolistaminen sinänsä riittäisi edellytykseksi sille,
että henkilö nimitetään esittelijäneuvoksen
virkaan määräajaksi. Valiokunnan mielestä edellytys
tulee selkeämmin sitoa korkeimman oikeuden lainkäyttötoiminnan
tarpeisiin. Esittelijäneuvoksen viran määräaikaisella
täyttämisellä voidaan turvata ratkaisutoiminnan
jatkuva korkea laatu esimerkiksi silloin, kun korkeimman oikeuden
käsiteltäväksi tulee tavanomaista enemmän
tietyn alan oikeudellista osaamista edellyttäviä asioita.
Tällaisessa tilanteessa saattaa olla tarpeen, että esittelijäneuvoksen
virkaan voidaan määräajaksi ottaa vaikkapa
kyseiseen alaan perehtynyt yliopistotutkija tai asianajaja. Näistä syistä valiokunta
ehdottaa, että säännöksessä oleva
vaihtoehtoinen edellytys viran määräaikaiselle
täyttämiselle ilmaistaan sanoin "korkeimman oikeuden
käsiteltävinä olevissa asioissa tarvittavan
esittelijöiden asiantuntemuksen monipuolisuuden turvaamiseksi".
Valiokunta on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen,
että pykälän sanamuoto ei vastaa sen
perusteluista ilmeneviä rajauksia. Hallituksen esityksessä (s. 5/I)
nimittäin annetaan ymmärtää, että ehdotettu
järjestely on tarkoitettu käytettäväksi
vain poikkeuksellisesti. Perustelujen mukaan määräaikaisuudet
eivät ensinnäkään olisi kovin
pitkiä ja toiseksi tällaisten määräajaksi täytettävien
esittelijäneuvoksen virkojen lukumäärä tulisi
olemaan niin vähäinen, että niillä ei vaarannettaisi
lähtökohtaa, jonka mukaan esittelijäneuvoksen
virat täytetään vakinaisesti.
Perusteluissa esitettyjen rajausten mukaisesti lakivaliokunta
ehdottaa, että samanaikaisesti enintään
kolmasosa esittelijäneuvoksista voisi olla määräajaksi
virkasuhteeseen nimitettyinä. Korkeimman oikeuden tarkoituksenmukaisen toiminnan
turvaamiseksi on kuitenkin välttämätöntä,
että tämä enimmäismäärä voidaan
ylittää silloin, kun virka on ilman hoitajaa tai
kun viran vakinainen haltija on estynyt hoitamasta virkatehtäviään.
Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että säännökseen
otetaan viittaus tuomareiden nimittämisestä annetun
lain 15 §:n 1 momenttiin.
Koska säännöksen soveltamisalaan
kuuluvat korkeimman oikeuden toiminnassa esille tulevat tilanteet
voivat valiokunnan arvion mukaan suuresti vaihdella, se ei katso
olevan syytä, että määräaikaisen
virkasuhteen pituudelle asetettaisiin enimmäisaika. Hallituksen
esityksen perusteluihin viitaten valiokunta kuitenkin huomauttaa,
että määräaikaisuuksien ei tule
olla kovin pitkiä. Samalla se korostaa, että saman
henkilön jatkuva nimittäminen määräaikaiseen
virkasuhteeseen ei ole periaatteellisesti hyväksyttävää eikä myöskään
vastaa säädettävän lain tarkoitusta
(vrt. myös HE 109/1999 vp,
s. 44). Erityisissä tilanteissa — kuten tietyn
alan asiantuntemusta edellyttävien asioiden määrän
pysytellessä odotettua pitempään korkealla
tasolla — voi kuitenkin olla perusteltuja syitä nimittää sama
henkilö esittelijäneuvoksen virkaan uudelleen
määräajaksi.
Koska kyseessä on uusi sääntely,
johon liittyy myös periaatteellisia näkökohtia,
valiokunta pitää tarpeellisena, että oikeusministeriö tarkoin seuraa
sen soveltamista.
Hallituksen esitys HE 9/2005 vp
1. Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta
2 luku. Päätösvaltaisuudesta
10 §.
Pykälässä säädetään
siitä, milloin ylimääräistä muutoksenhakua
koskeva hakemus voidaan korkeimmassa oikeudessa käsitellä ja
ratkaista viisijäsenistä jaostoa pienemmässä kokoonpanossa.
Valiokunta ehdottaa, että säännöstä yksinkertaistetaan
sanonnallisesti.
31 luku. Ylimääräisestä muutoksenhausta
2 §.
Pykälän mukaan kantelu voidaan muutoin noudatettavan
tuomion lainvoimaisuuteen perustuvan pääsäännön
lisäksi tehdä myös kuuden kuukauden kuluessa
siitä, kun kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden
valvonnasta vastaava lainkäyttö- tai valvontaelin
on todennut oikeudenkäyntivirheen asian käsittelyssä.
Tällöin edellytetään lisäksi,
että hakemuksen tueksi esitetään erittäin
painavia syitä.
Koska esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jaoston
antamaan tuomioon on mahdollista hakea vielä muutosta,
säännöksen sanamuodon valossa saattaa
jäädä epäselväksi, mistä ratkaisusta
siinä mainittu kuuden kuukauden aika lasketaan. Tämän
selventämiseksi lakivaliokunta ehdottaa säännökseen
otettavaksi nimenomaisen maininnan lopulliseksi jääneestä ratkaisusta.
Ehdotetun säännöksen mukaan kantelu
voitaisiin tehdä uudessa kuuden kuukauden määräajassa
vain, jos sen tueksi esitetään erittäin
painavia syitä. Perustelujen (s. 25/I) mukaan
tällaista syytä ei "yleensä olisi" silloin,
kun ihmisoikeustuomioistuin on todennut sopimusloukkausta
merkitsevän menettelyvirheen mutta katsonut, että pelkkä loukkauksen
toteaminen on riittävä seuraamus asiassa. Jos
loukkauksen kärsijälle on tuomittu maksettavaksi
hyvitystä, olisi perustelujen mukaan arvioitava, riittääkö se
korvaamaan hänelle asiassa aiheutuneen haitan.
Valiokunnan mielestä "erittäin painavan syyn"
asettaminen kanteluoikeuden lisäedellytykseksi
ei ole asianmukaista ottaen huomioon, että kaikissa
säännöksen soveltamisalaan kuuluvissa
tapauksissa kansainvälinen valvontaelin on kuitenkin todennut
oikeudenkäyntivirheen tapahtuneen. Tällaisessa
tilanteessa loukkauksen kohteeksi joutuneella on perusteltu syy
odottaa, että hän saa asiansa kotimaisessa lainkäyttöjärjestelmässä uudelleen
arvioitavaksi. Perusteluissa esitetyt maininnat erityisen painavan
syyn olemassaolosta tarkoittavat valiokunnan mielestä myös
sitä, että kantelun kohteena olevaa asiaa olisi
joka tapauksessa tarkasteltava aineelliselta kannalta, jotta voitaisiin todeta,
onko henkilöllä oikeus saada kantelunsa käsitellyksi.
On myös huomattava, että "erittäin painavan
syyn" poistaminen kanteluoikeuden edellytyksistä ei millään
tavoin vaikuta kantelun hyväksymisen edellytyksiin, joista
säädetään oikeudenkäymiskaaren
31 luvun 1 §:ssä. Näiden täyttymistä arvioitaessa
tulee ottaa asianmukaisesti huomioon muun muassa hallituksen
esityksen perusteluissa esitetyt oikeudenloukkauksen hyvittämiseen
liittyvät näkökohdat. Edellä esitetyn
perusteella valiokunta ehdottaa, että säännöksestä poistetaan
maininta "erittäin painavasta syystä".
Valiokunta on lisäksi tarkistanut säännöstä kielellisesti.
2. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun
lain muuttamisesta
4 luku. Laillisesta tuomioistuimesta
1 a §.
Pykälän mukaan rikoslain 12 ja 13 luvussa
rangaistaviksi säädetyt maanpetos- ja valtiopetosrikokset
käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa.
Ehdotettua muutosta on perusteltu lähinnä sillä,
että näiden asioiden käsittelylle ensimmäisenä asteena
hovioikeudessa on vain historiallisia syitä (s. 8/I)
ja että asioiden vähäinen määrä puoltaa
niiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen
oikeuskäytännön yhtenäisyyden
turvaamiseksi (s. 27/II).
Ehdotettu muutos tarkoittaa samalla sitä, että tuomioistuin
on tällaisessa asiassa päätösvaltainen,
kun siinä on puheenjohtaja ja kolme lautamiestä.
Valiokunnan mielestä tällainen järjestely
ei ole aivan ongelmaton ottaen huomioon valtiollisten rikosten luonne
ja käräjäoikeuden lautamiesten valitsemistapa.
Valiokunta ei tässä yhteydessä kuitenkaan
pidä tarpeellisena sitä, että yksinomaan
tällaisten erittäin harvinaisten rikosasioiden
käsittelyä varten säädettäisiin
poikkeuksellinen ratkaisukokoonpano. Valiokunnan mielestä on
kuitenkin tärkeää, että valtiollisten rikosten
erityislaatu huomioon ottaen näitä asioita
Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltäessä sovelletaan
oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 2 §:ää,
jonka mukaan käräjäoikeudessa voi rikosasiassa
olla lisäksi toinen lainoppinut jäsen.
6. Laki pakkokeinolain 1 luvun 9 §:n muuttamisesta
1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja
vangitseminen
9 §. Vangitsemisesta päättävä viranomainen.
Pykälän 1 momentissa säädetään
pidätetyn vangitsemisasiassa toimivaltaisesta
tuomioistuimesta. Pääsäännön
mukaan toimivalta kuuluu syyteasiassa toimivaltaiselle tuomioistuimelle. Ennen
syytteen nostamista vangitsemisesta voi kuitenkin päättää myös
kiinniottamispaikkakunnan tai pidätetyn säilyttämispaikkakunnan
yleinen alioikeus. Momentin loppuosassa säädetään kiireellisissä tapauksissa
toimivaltaiseksi muukin kuin säännöksessä mainittu
alioikeus sen mukaan kuin oikeusministeriö tarkemmin määrää.
Voimassa oleva vangitsemisasioiden ja muiden kiireellisten asioiden
käsittelystä käräjäoikeuksissa
eräissä tapauksissa annettu oikeusministeriön
asetus (1000/2003) perustuu osittain nyt
muutettavaan pykälään. Mainitussa asetuksessa
säädetään käräjäoikeuksien
päivystyksen järjestämisestä.
Valiokunta ehdottaa, että säännös
myös sanonnallisesti muutetaan nykyisen perustuslain 80 §:n
1 momentin mukaiseksi asetuksenantovaltuutukseksi ja että valtuutuksen soveltamisala
ilmaistaan nykyistä täsmällisemmin.
Valiokunta on lisäksi muuttanut alioikeuksia koskevat
maininnat koskemaan käräjäoikeuksia.