Perustelut

Hallituksen esityksellä HE 7/2005 vp korkeimman oikeuden organisaatiota ja toimintaa koskeva laki uudistetaan kokonaisuudessaan. Hallituksen esitys HE 9/2005 vp sisältää puolestaan korkeimman oikeuden lainkäyttötoimintaa tehostamaan tarkoitettuja ehdotuksia, jotka koskevat ennakkopäätösmenettelyä ja ylimääräistä muutoksenhakua. Mainitut hallituksen esitykset muodostavat kokonaisuuden, jolla ajanmukaistetaan korkeinta oikeutta koskeva laki ja parannetaan korkeimman oikeuden mahdollisuuksia toimia ennakkopäätöstuomioistuimena.

Hallituksen esitysten perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esityksiä tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Valiokunta puoltaa esityksiin sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Hallituksen esitys HE 7/2005 vp

1. Laki korkeimmasta oikeudesta

3 §.

Pykälässä säädetään niistä korkeimman oikeuden toimivaltaan kuuluvista asioista, jotka eivät ole 2 §:ssä lueteltuja lainkäyttöasioita eivätkä myöskään tarkoita 4 §:n mukaisen lausunnon antamista tai esityksen tekemistä.

Pykälä sisältää luettelon, jonka 4 kohdan mukaan korkein oikeus käsittelee, sen mukaan kuin erikseen säädetään, myös rikoksentekijän luovuttamista koskevia asioita. Valiokunta ehdottaa, että kohdassa käytetty ilmaisu muutetaan muotoon "rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista", joka vastaa voimassa olevien luovuttamislakien nimikkeitä.

7 §.

Pykälän 1 momentissa säädetään niistä tapauksista, joissa asia käsitellään korkeimmassa oikeudessa täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa. Pykälän 2 momentti sisältää säännöksen presidentin oikeudesta päättää asian siirtämisestä.

Hallituksen esityksen perustelujen (s. 4/I) mukaan pykälä vastaa asiallisesti korkeimman oikeuden työjärjestyksen (787/1994) 16 §:n säännöksiä asian käsittelemisestä täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa sekä korkeimman oikeuden presidentin tätä koskevasta päätösvallasta. Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että mainittu työjärjestyksen säännös koskee vain lainkäyttöasioita. Tällaista rajausta pykälään ei nyt kuitenkaan sisälly. Koska mitään muutosta ei esitettyjen perustelujen valossa ole tarkoitettu, valiokunta ehdottaa, että pykälässä mainitaan sen soveltamisalan rajautuvan lainkäyttöasioihin.

Pykälästä ei käy ilmi, missä menettelyssä 1 momentin 2. virkkeessä tarkoitettu periaatteellisesti merkittävä tai laajakantoinen asia määrätään käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa. Voimassa olevan korkeimman oikeuden työjärjestyksen mukaan tästä päättää presidentti. Valiokunta ehdottaa säännöstä täsmennettäväksi tämän mukaisesti. Samalla valiokunta ehdottaa, että säännöstä yksinkertaistetaan sisällyttämällä sekä asian siirtämistä että sen käsiteltäväksi määräämistä koskevat säännökset samaan momenttiin yhdessä presidentin toimivaltaa koskevan sääntelyn kanssa. Tällöin 2 momentti poistuu.

13 §.

Pykälässä säädetään korkeimman oikeuden esittelijöistä.

Pykälän 2 momentin 2. virkkeen mukaan esittelijöiden kelpoisuusvaatimuksista, nimittämisperusteista ja nimittämisestä määräajaksi on voimassa, mitä tuomareiden nimittämisestä annetussa laissa (205/2000) säädetään. Mainitun lain 15 §:n 2 momentin mukaan tuomari voidaan nimittää määräajaksi muun muassa silloin, kun se on käsiteltävien asioiden lukumäärän tai laadun vuoksi taikka muusta erityisestä syystä tarpeen. Korkeimman oikeuden esittelijäneuvosten osalta ehdotetaan nyt erityissäännöstä, jonka mukaan esittelijäneuvokseksi voidaan nimittää määräajaksi virkasuhteeseen myös, milloin se on tarpeen virkakierron edistämiseksi tai korkeimman oikeuden esittelijöiden asiantuntemuksen monipuolistamiseksi.

Lakivaliokunta hyväksyy ehdotuksesta ilmenevät perustavoitteet mutta ei kuitenkaan puolla sääntelyn toteuttamista ehdotetussa muodossaan. Se on arvioinut ehdotusta seuraavista lähtökohdista käsin.

Periaatteellisella tasolla esittelijäneuvoksen viran täyttämiseen määräajaksi liittyy valiokunnan mielestä kysymys esittelijäneuvosten riippumattomuudesta. Virassaoloaikaisen lähtökohtaisen erottamattomuuden lisäksi esittelijän riippumattomuutta on nimittäin valiokunnan käsityksen mukaan omiaan turvaamaan myös se, että hänellä on vakinainen virka eikä hän toimi vain määräajaksi virkasuhteeseen nimitettynä.

Toisaalta lakivaliokunta on suhtautunut myönteisesti pyrkimyksiin laajentaa sitä ryhmää, josta vakinaiset tuomarit lopulta valikoituvat. Käsitellessään hallituksen esitystä tuomareiden nimittämisestä valiokunta korkeimman oikeuden esittelijöiden osalta nimenomaisesti mainitsi, että esittelijöiden nimittämiseen määräajaksi on erityinen syy esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on eri tuomioistuinten tuomareiden tai esittelijöiden kouluttautuminen (ks. LaVM 1/2000 vp, s. 14/I).

Säännöksessä ilmaistut määräaikaisuuden perusedellytykset eli virkakierron edistäminen ja korkeimman oikeuden esittelijöiden asiantuntemuksen monipuolistaminen ovat sinänsä hyväksyttäviä. Ensiksi mainitun edellytyksen osalta valiokunta ei kuitenkaan pidä hyvänä, että lainsäädäntöön otettaisiin uusi käsite "virkakierto", koska sillä ei ole vakiintunutta sisältöä. Siksi valiokunta pitää aiheellisena sen korvaamista ilmaisulla "lainkäytön monipuolisen tuntemuksen edistäminen tuomioistuin- tai syyttäjälaitoksessa". Valiokunnan mielestä tämä ilmaisu osoittaa yhtäältä, mihin ammattikuntiin säännöstä on tarkoitus soveltaa, ja toisaalta osaltaan viittaa myös siihen, että esittelijäneuvoksen viran määräaikainen täyttäminen on aina yksittäistapauksellinen, erityistä harkintaa vaativa ratkaisu. Säännöksen tavoitteena on tällöin lähinnä oikeudenhoidon piirissä toimivien henkilöiden kouluttautumis- ja pätevöitymismahdollisuuksien edistäminen. Valiokunta korostaa kuitenkin, että nyt säädettävä mahdollisuus esittelijäneuvosten virkojen määräaikaiseen täyttämiseen ei jo edellä esitetyistä periaatteellisistakaan syistä ole kannanotto siihen, millaisilla keinoilla tuomareiden valikoitumispohjaa mahdollisesti tulisi laajentaa. Mainittu kysymys tulee arvioitavaksi toisissa yhteyksissä, jolloin sitä on huolellisesti tarkasteltava kokonaisuutena ilman minkään instituution toiminnan erityispiirteisiin liittyviä sidoksia.

Valiokunta ei myöskään pidä täysin onnistuneena säännöstä, jonka mukaan korkeimman oikeuden esittelijöiden asiantuntemuksen monipuolistaminen sinänsä riittäisi edellytykseksi sille, että henkilö nimitetään esittelijäneuvoksen virkaan määräajaksi. Valiokunnan mielestä edellytys tulee selkeämmin sitoa korkeimman oikeuden lainkäyttötoiminnan tarpeisiin. Esittelijäneuvoksen viran määräaikaisella täyttämisellä voidaan turvata ratkaisutoiminnan jatkuva korkea laatu esimerkiksi silloin, kun korkeimman oikeuden käsiteltäväksi tulee tavanomaista enemmän tietyn alan oikeudellista osaamista edellyttäviä asioita. Tällaisessa tilanteessa saattaa olla tarpeen, että esittelijäneuvoksen virkaan voidaan määräajaksi ottaa vaikkapa kyseiseen alaan perehtynyt yliopistotutkija tai asianajaja. Näistä syistä valiokunta ehdottaa, että säännöksessä oleva vaihtoehtoinen edellytys viran määräaikaiselle täyttämiselle ilmaistaan sanoin "korkeimman oikeuden käsiteltävinä olevissa asioissa tarvittavan esittelijöiden asiantuntemuksen monipuolisuuden turvaamiseksi".

Valiokunta on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että pykälän sanamuoto ei vastaa sen perusteluista ilmeneviä rajauksia. Hallituksen esityksessä (s. 5/I) nimittäin annetaan ymmärtää, että ehdotettu järjestely on tarkoitettu käytettäväksi vain poikkeuksellisesti. Perustelujen mukaan määräaikaisuudet eivät ensinnäkään olisi kovin pitkiä ja toiseksi tällaisten määräajaksi täytettävien esittelijäneuvoksen virkojen lukumäärä tulisi olemaan niin vähäinen, että niillä ei vaarannettaisi lähtökohtaa, jonka mukaan esittelijäneuvoksen virat täytetään vakinaisesti.

Perusteluissa esitettyjen rajausten mukaisesti lakivaliokunta ehdottaa, että samanaikaisesti enintään kolmasosa esittelijäneuvoksista voisi olla määräajaksi virkasuhteeseen nimitettyinä. Korkeimman oikeuden tarkoituksenmukaisen toiminnan turvaamiseksi on kuitenkin välttämätöntä, että tämä enimmäismäärä voidaan ylittää silloin, kun virka on ilman hoitajaa tai kun viran vakinainen haltija on estynyt hoitamasta virkatehtäviään. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että säännökseen otetaan viittaus tuomareiden nimittämisestä annetun lain 15 §:n 1 momenttiin.

Koska säännöksen soveltamisalaan kuuluvat korkeimman oikeuden toiminnassa esille tulevat tilanteet voivat valiokunnan arvion mukaan suuresti vaihdella, se ei katso olevan syytä, että määräaikaisen virkasuhteen pituudelle asetettaisiin enimmäisaika. Hallituksen esityksen perusteluihin viitaten valiokunta kuitenkin huomauttaa, että määräaikaisuuksien ei tule olla kovin pitkiä. Samalla se korostaa, että saman henkilön jatkuva nimittäminen määräaikaiseen virkasuhteeseen ei ole periaatteellisesti hyväksyttävää eikä myöskään vastaa säädettävän lain tarkoitusta (vrt. myös HE 109/1999 vp, s. 44). Erityisissä tilanteissa — kuten tietyn alan asiantuntemusta edellyttävien asioiden määrän pysytellessä odotettua pitempään korkealla tasolla — voi kuitenkin olla perusteltuja syitä nimittää sama henkilö esittelijäneuvoksen virkaan uudelleen määräajaksi.

Koska kyseessä on uusi sääntely, johon liittyy myös periaatteellisia näkökohtia, valiokunta pitää tarpeellisena, että oikeusministeriö tarkoin seuraa sen soveltamista.

Hallituksen esitys HE 9/2005 vp

1. Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta

2 luku. Päätösvaltaisuudesta

10 §.

Pykälässä säädetään siitä, milloin ylimääräistä muutoksenhakua koskeva hakemus voidaan korkeimmassa oikeudessa käsitellä ja ratkaista viisijäsenistä jaostoa pienemmässä kokoonpanossa. Valiokunta ehdottaa, että säännöstä yksinkertaistetaan sanonnallisesti.

31 luku. Ylimääräisestä muutoksenhausta

2 §.

Pykälän mukaan kantelu voidaan muutoin noudatettavan tuomion lainvoimaisuuteen perustuvan pääsäännön lisäksi tehdä myös kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden valvonnasta vastaava lainkäyttö- tai valvontaelin on todennut oikeudenkäyntivirheen asian käsittelyssä. Tällöin edellytetään lisäksi, että hakemuksen tueksi esitetään erittäin painavia syitä.

Koska esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jaoston antamaan tuomioon on mahdollista hakea vielä muutosta, säännöksen sanamuodon valossa saattaa jäädä epäselväksi, mistä ratkaisusta siinä mainittu kuuden kuukauden aika lasketaan. Tämän selventämiseksi lakivaliokunta ehdottaa säännökseen otettavaksi nimenomaisen maininnan lopulliseksi jääneestä ratkaisusta.

Ehdotetun säännöksen mukaan kantelu voitaisiin tehdä uudessa kuuden kuukauden määräajassa vain, jos sen tueksi esitetään erittäin painavia syitä. Perustelujen (s. 25/I) mukaan tällaista syytä ei "yleensä olisi" silloin, kun ihmisoikeustuomioistuin on todennut sopimusloukkausta merkitsevän menettelyvirheen mutta katsonut, että pelkkä loukkauksen toteaminen on riittävä seuraamus asiassa. Jos loukkauksen kärsijälle on tuomittu maksettavaksi hyvitystä, olisi perustelujen mukaan arvioitava, riittääkö se korvaamaan hänelle asiassa aiheutuneen haitan.

Valiokunnan mielestä "erittäin painavan syyn" asettaminen kanteluoikeuden lisäedellytykseksi ei ole asianmukaista ottaen huomioon, että kaikissa säännöksen soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa kansainvälinen valvontaelin on kuitenkin todennut oikeudenkäyntivirheen tapahtuneen. Tällaisessa tilanteessa loukkauksen kohteeksi joutuneella on perusteltu syy odottaa, että hän saa asiansa kotimaisessa lainkäyttöjärjestelmässä uudelleen arvioitavaksi. Perusteluissa esitetyt maininnat erityisen painavan syyn olemassaolosta tarkoittavat valiokunnan mielestä myös sitä, että kantelun kohteena olevaa asiaa olisi joka tapauksessa tarkasteltava aineelliselta kannalta, jotta voitaisiin todeta, onko henkilöllä oikeus saada kantelunsa käsitellyksi. On myös huomattava, että "erittäin painavan syyn" poistaminen kanteluoikeuden edellytyksistä ei millään tavoin vaikuta kantelun hyväksymisen edellytyksiin, joista säädetään oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä. Näiden täyttymistä arvioitaessa tulee ottaa asianmukaisesti huomioon muun muassa hallituksen esityksen perusteluissa esitetyt oikeudenloukkauksen hyvittämiseen liittyvät näkökohdat. Edellä esitetyn perusteella valiokunta ehdottaa, että säännöksestä poistetaan maininta "erittäin painavasta syystä".

Valiokunta on lisäksi tarkistanut säännöstä kielellisesti.

2. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

4 luku. Laillisesta tuomioistuimesta

1 a §.

Pykälän mukaan rikoslain 12 ja 13 luvussa rangaistaviksi säädetyt maanpetos- ja valtiopetosrikokset käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. Ehdotettua muutosta on perusteltu lähinnä sillä, että näiden asioiden käsittelylle ensimmäisenä asteena hovioikeudessa on vain historiallisia syitä (s. 8/I) ja että asioiden vähäinen määrä puoltaa niiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi (s. 27/II).

Ehdotettu muutos tarkoittaa samalla sitä, että tuomioistuin on tällaisessa asiassa päätösvaltainen, kun siinä on puheenjohtaja ja kolme lautamiestä. Valiokunnan mielestä tällainen järjestely ei ole aivan ongelmaton ottaen huomioon valtiollisten rikosten luonne ja käräjäoikeuden lautamiesten valitsemistapa. Valiokunta ei tässä yhteydessä kuitenkaan pidä tarpeellisena sitä, että yksinomaan tällaisten erittäin harvinaisten rikosasioiden käsittelyä varten säädettäisiin poikkeuksellinen ratkaisukokoonpano. Valiokunnan mielestä on kuitenkin tärkeää, että valtiollisten rikosten erityislaatu huomioon ottaen näitä asioita Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltäessä sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 2 §:ää, jonka mukaan käräjäoikeudessa voi rikosasiassa olla lisäksi toinen lainoppinut jäsen.

6. Laki pakkokeinolain 1 luvun 9 §:n muuttamisesta

1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen

9 §. Vangitsemisesta päättävä viranomainen.

Pykälän 1 momentissa säädetään pidätetyn vangitsemisasiassa toimivaltaisesta tuomioistuimesta. Pääsäännön mukaan toimivalta kuuluu syyteasiassa toimivaltaiselle tuomioistuimelle. Ennen syytteen nostamista vangitsemisesta voi kuitenkin päättää myös kiinniottamispaikkakunnan tai pidätetyn säilyttämispaikkakunnan yleinen alioikeus. Momentin loppuosassa säädetään kiireellisissä tapauksissa toimivaltaiseksi muukin kuin säännöksessä mainittu alioikeus sen mukaan kuin oikeusministeriö tarkemmin määrää.

Voimassa oleva vangitsemisasioiden ja muiden kiireellisten asioiden käsittelystä käräjäoikeuksissa eräissä tapauksissa annettu oikeusministeriön asetus (1000/2003) perustuu osittain nyt muutettavaan pykälään. Mainitussa asetuksessa säädetään käräjäoikeuksien päivystyksen järjestämisestä. Valiokunta ehdottaa, että säännös myös sanonnallisesti muutetaan nykyisen perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaiseksi asetuksenantovaltuutukseksi ja että valtuutuksen soveltamisala ilmaistaan nykyistä täsmällisemmin.

Valiokunta on lisäksi muuttanut alioikeuksia koskevat maininnat koskemaan käräjäoikeuksia.