Yleisperustelut

Yleistä

Esityksen tarkoituksena on mahdollistaa kansainvälinen yhteistyö rangaistukseen tuomitsematta jätetylle määrätyn tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon (hoitoseuraamuksen) panemiseksi täytäntöön siinä valtiossa, jonka kansalainen hoitoon määrätty henkilö on tai jossa hänellä on kotipaikka. Suomen voimassa oleva lainsäädäntö ei mahdollista vieraassa valtiossa määrätyn hoitoseuraamuksen panemista täytäntöön Suomessa psykiatrisena sairaalahoitona. Tästä on yksittäistapauksessa seurannut se, että vieraassa valtiossa määrätty hoitoseuraamus on tullut Suomessa panna täytäntöön vankeusrangaistuksena (KKO 2005:139). Lopputulosta ei voida pitää yksilön kannalta onnistuneena. Suomen voimassa oleva lainsäädäntö ei myöskään mahdollista Suomessa määrätyn hoitoseuraamuksen jättämistä pantavaksi täytäntöön vieraassa valtiossa.

Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että Suomen lainsäädäntö saatetaan vastaamaan kansainvälisessä yhteistyössä ilmenneitä tarpeita. Hoitoseuraamuksen täytäntöönpanolla henkilön kansalaisuus- tai kotipaikkavaltiossa voidaan edistää hoitoon määrätyn henkilön hoitoa ja kuntoutusta sekä sopeutumista yhteiskuntaan. Valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Suhde kansalliseen järjestelmään

Esitetyt lainsäädäntömuutokset rajoittuvat kansainvälisistä instrumenteista, erityisesti Euroopan neuvostossa vuonna 1983 hyväksytystä tuomittujen siirtämisestä tehdystä yleissopimuksesta (SopS 13/1987), jäljempänä vuoden 1983 yleissopimus, sekä Euroopan unionin sääntelystä johtuviin muutostarpeisiin. Esitys ei sisällä näitä velvoitteita laaja-alaisempia lainsäädäntömuutoksia. Kansainväliset velvoitteet on esityksessä pyritty sovittamaan yhteen Suomen voimassa olevan kansallisen järjestelmän kanssa. Valiokunta pitää tätä sääntelymallia perusteltuna, sillä Suomen kansallisen järjestelmän muuttaminen harvalukuisten kansainvälisten yhteistyötapausten vuoksi tai kansallisesta järjestelmästä poikkeavan sääntelyn luominen tällaisia yhteistyötapauksia varten ei olisi järkevää.

Esityksen perusteluista ilmenee, että sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan rikos- ja mielenterveyslain yhteensovittamista koskevaa hallituksen esitystä, jossa pohditaan muun muassa tahdosta riippumattoman hoidon edellytyksiä sekä tällaiseen hoitoon määräämismenettelyä. Valiokunnan saaman tiedon mukaan oikeusministeriön tarkoituksena on ollut antaa nyt käsiteltävänä oleva esitys samanaikaisesti mainitun esityksen kanssa. Nyt käsiteltävänä oleva esitys on kuitenkin päädytty antamaan eduskunnalle erikseen, koska sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavan esityksen aikataulusta ei ole ollut tarkkaa tietoa ja kansainvälisen yhteistyön mahdollistaville säännöksille on käytännön tapausten valossa ollut tarvetta. Valiokunnan mielestä mainitut syyt puoltavat sitä, ettei rikos- ja mielenterveyslain yhteensovittamista koskevan esityksen valmistumista ole jääty odottamaan. Valiokunta kuitenkin toteaa, että esitysten käsittelemisellä samanaikaisesti olisi ollut kiistattomia etuja, sillä kansainväliset velvoitteet ja Suomen kansallinen järjestelmä olisi näin voitu alusta alkaen sovittaa yhteen mahdollisimman selkeästi ja johdonmukaisesti ottaen huomioon sekä kansalliset että kansainvälisen yhteistyön tarpeet.

Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota esityksessä käytettyyn hoitoseuraamuksen käsitteeseen. Vaikka käsite on uusi seuraamuksia koskevassa lainsäädännössä, valiokunta katsoo, että sen käyttöönotolla on tässä esityksessä säädösteknisiä etuja, sillä näin vältytään toistamasta käsitteen monimutkaista sisältöä käsiteltävinä olevien lakiehdotusten säännöksissä. Käsitteen sisällöstä ilmenee riittävällä tarkkuudella, mitä sillä nyt esitettyjen kansainvälistä yhteistyötä koskevien säännösten yhteydessä tarkoitetaan.

Täytäntöönpanon siirron edellytykset

Esityksessä tarkoitettu kansainvälinen yhteistyö on kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti harkinnanvaraista. Jos kyse on vieraassa valtiossa määrätyn hoitoseuraamuksen täytäntöönpanon siirtämisestä Suomeen, arvioinnissa tulee pohtia sitä, täyttyvätkö käsillä olevassa tapauksessa Suomen lain mukaiset tahdosta riippumattoman sairaalahoidon edellytykset. Täytäntöönpanon siirtoon voidaan kuitenkin esityksen mukaan suhtautua myönteisesti, vaikkei Suomen laissa säädetty kynnys hoitoon määräämiseen ylity.

Valiokunta pitää esitettyjä täytäntöönpanon siirron edellytyksiä perusteltuina. Tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon kynnys on Suomessa korkea, sillä täysi-ikäisen henkilön kohdalla edellytetään mielisairautta. Useissa muissa Euroopan valtioissa hoitoon voidaan määrätä myös muun vakavan mielenterveyden häiriön perusteella. Laaja-alaisella kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan estää se, että vieraan valtion Suomen kansalaiselle määräämä hoitoseuraamus jouduttaisiin järjestelmien erojen vuoksi panemaan Suomessa täytäntöön vankeutena. Saadun tiedon mukaan edellä mainitun sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavan esityksen tarkoituksena olisi lieventää tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon kynnystä myös kansallisissa tapauksissa. Valiokunta toteaa tällaisen uudistuksen lähentävän Suomen kansallista järjestelmää suhteessa moneen muuhun Euroopan valtioon ja siten helpottavan myös kansainvälistä yhteistyötä.

Jos kyse on Suomessa määrätyn hoitoseuraamuksen täytäntöönpanon siirtämisestä vieraaseen valtioon, valiokunta korostaa, että siirtämisen harkinnassa on otettava huomioon kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden ja perustuslain vaatimukset. Perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtalo. Täytäntöönpanon siirron harkinnassa tulee ottaa huomioon vieraan valtion lainsäädäntö, käytäntö ja sairaalaolosuhteet.

Menettely

Suomessa tahdosta riippumatonta psykiatrista hoitoa ei pidetä rikosoikeudellisena seuraamuksena. Rikosperusteisissakin tapauksissa tällaisesta hoidosta päättää terveydenhuollon viranomainen, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (esityksessä Terveydenhuollon oikeusturvakeskus). Useissa muissa valtioissa hoitoseuraamuksen määrää edellä esitetystä poiketen rikosasian käsittelevä tuomioistuin. Myös vuoden 1983 yleissopimus edellyttää, että vapaudenmenetyksen käsittävän seuraamuksen on määrännyt tuomioistuin. Esityksessä tämä vaatimus esitetään ratkaistavaksi niin, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston on hankittava hoitoon määräämispäätökselleen Helsingin hallinto-oikeuden vahvistus niissä tilanteissa, joissa Suomen on tarkoitus pyytää hoitoseuraamuksen täytäntöönpanoa vieraalta valtiolta.

Valiokunta pitää esitettyä ratkaisua perusteltuna ottaen huomioon, että hallinto-oikeus vahvistaa kansallisissa tapauksissa hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hoitoon määräämispäätösten vahvistaminen on tarkoituksenmukaista keskittää Helsingin hallinto-oikeuteen tällaisten tapausten vähäisen määrän vuoksi. Esitetyn ratkaisun harkinnassa valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös siihen, ettei vuoden 1983 yleissopimuksessa välttämättä edellytetä, että hoitoseuraamuksen olisi määrännyt rikosasian ratkaissut tuomioistuin. On kuitenkin mahdollista, etteivät muut valtiot välttämättä pidä Suomessa määrättyä hoitoseuraamusta vuoden 1983 yleissopimuksessa tarkoitettuna tuomioistuimen määräämänä vapauden menetyksen käsittävänä seuraamuksena. Tämän vuoksi valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossa seurataan, miten vieraat valtiot suhtautuvat Suomessa määrättyjen hoitoseuraamusten täytäntöönpanopyyntöihin, ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin sääntelyn kehittämiseksi.

Kustannukset

Esityksen perustelujen mukaan kuluvastuu hoitoseuraamuksen määränneen valtion ja täytäntöönpanovaltion välillä määräytyisi kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Vuoden 1983 yleissopimuksen 17 artiklan 5 kohdan mukaan täytäntöönpanovaltio vastaa muista kuluista, paitsi niistä, jotka syntyvät yksinomaan tuomiovaltion alueella. Esityksessä arvioidaan kokonaiskustannusten jäävän melko vähäisiksi, koska tapauksia on oletettavasti vähän ja toisaalta Suomella on mahdollisuus pyytää täällä määrätyn hoitoseuraamuksen täytäntöönpanoa vieraalta valtiolta.

Esityksessä ei ole säännöstä siitä, miten vieraassa valtiossa hoitoseuraamukseen määrätyn hoidon kustannukset jaetaan Suomessa. Tällaisen kustannusvastuuta koskevan säännöksen lisääminen on valiokunnan mielestä tarpeen. Valiokunta painottaakin, että esityksen taloudellisten vaikutusten arvioimiseen on tärkeää kiinnittää asianmukaista huomiota jo esityksen valmistelun yhteydessä.

Valiokunta ehdottaa, että edellä tarkoitetuissa siirtotapauksissa hoidon kustannukset jaetaan valtion ja kuntien kesken seuraavalla tavalla. Valtio vastaa hoidon kustannuksista siihen asti, kun tahdosta riippumattoman hoidon Suomen lain mukaiset edellytykset on selvitetty. Tämä on perusteltua, koska tältä osin on kyse vieraassa valtiossa määrätyn hoitoseuraamuksen täytäntöönpanosta Suomessa. Sen jälkeen, kun Suomen lain mukaiset hoidon edellytykset on selvitetty, hoidon kustannuksista vastaa potilaan kotikunta. Kustannusvastuu määräytyisi tällöin samalla tavoin kuin kansallisissa tapauksissa. Jos potilaalla ei kuitenkaan ole Suomessa kotikuntaa, kun Suomen lain mukaiset hoidon edellytykset on selvitetty, valtio vastaa hoidon kustannuksista siihen asti, kun potilaalla on Suomessa kotikunta. Tämän jälkeen hoidon kustannuksista vastaa kyseinen kotikunta.

Saadun tiedon mukaan kustannusvastuuta koskevan säännöksen lisäämisellä ei ole euromääräisiä vaikutuksia vuoden 2010 valtion talousarvioon. Kyseisessä talousarviossa asianomaisen momentin päätösosan perusteluihin tulee kuitenkin lisätä nyt käsiteltävänä oleva käyttötarkoitus. Tämän muutostarpeen vuoksi on tarkoitus, että esitykseen sisältyvät lakiehdotukset tulevat voimaan vuoden 2010 alussa. Lakiehdotusten voimaantulosäännöksissä voimaantuloaika ehdotetaan kuitenkin jätettäväksi yleisesti noudatetun käytännön mukaan avoimeksi.

Lopuksi valiokunta katsoo, että edellä ehdotetun sääntelyn toimivuutta on jatkossa tarpeen seurata.

Soveltamisala

Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset eivät koske kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) mukaista laitoshoitoa. Saadun tiedon mukaan käytännössä ei ole esiintynyt tapauksia, joissa kansainväliselle yhteistyölle olisi tässä suhteessa esiintynyt tarvetta. Myös täytäntöönpanon siirtoa koskevat kansainväliset instrumentit koskevat sellaisia hoitoon määrättyjä henkilöitä, jotka on psyykkisen mielentilansa vuoksi jätetty rangaistukseen tuomitsematta. Mainituista syistä valiokunta ei pidä esityksen laajentamista koskemaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaista laitoshoitoa tässä vaiheessa ajankohtaisena. Jatkossa on kuitenkin hyvä seurata, onko säännösten laajentaminen tältä osin tarpeen.