Yleisperustelut
Esitys on osa rikoslain kokonaisuudistusta. Vuonna 1976 voimaan
tullut laki ehdollisesta rangaistuksesta (135/1976) ehdotetaan
korvattavaksi rikoslain uuteen 2 b lukuun sisällytettävillä säännöksillä.
Esityksessä ei ehdoteta olennaisia muutoksia ehdolliseen
vankeusrangaistukseen. Merkittävimmät muutokset
ovat ehdottoman ja ehdollisen vankeuden lajivalintasäännösten
täsmentäminen, yhdyskuntapalvelun käyttöönottaminen
ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena sekä käytännössä lähes
merkityksettömäksi jääneestä ehdollisesta
sakkorangaistuksesta luopuminen. Valiokunta pitää esitystä tarkoituksenmukaisena
sekä tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Ehdollinen vankeus
Ehdollinen rangaistus on otettu Suomessa käyttöön
vuonna 1918. Ehdollinen vankeus on vakiinnuttanut, useiden muiden
eurooppalaisten maiden tavoin, merkittävän aseman
rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässämme.
Viime vuosina yli 60 prosenttia kaikista vankeusrangaistuksista
on tuomittu ehdollisena.
Ehdollista vankeutta on arvosteltu tehottomaksi. On
esitetty, että rikoksentekijöille tuomitaan useita
ehdollisia vankeusrangaistuksia peräkkäin ilman,
että niillä olisi vaikutusta rikolliseen käyttäytymiseen.
Erityisesti nuorille on arveltu kasaantuvan useita ehdollisia vankeusrangaistuksia.
Esityksessä selostetaan Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen
tutkimusta ehdollisen vankeusrangaistuksen toimivuudesta. Tutkimuksen
mukaan ehdollinen vankeus on mainettaan parempi laitosrangaistuksen
vaihtoehto. Suurimmalle osalle ehdolliseen rangaistukseen tuomituista tämä rangaistus
jää lajissaan ainoaksi. Ensimmäiseen
ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomituista noin viidennes tuomitaan
seuraavien 3—5 vuoden aikana uuteen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Uusia ehdollisia vankeusrangaistuksia kertyy yleensä yksi
tai korkeintaan kaksi. Kaikista ehdolliseen vankeuteen tuomituista
vain 3 prosenttia saa enemmän kuin kaksi uutta ehdollista
vankeusrangaistusta ensimmäistä tuomiota
seuranneiden viiden vuoden aikana.
Nuorten osalta ehdollinen vankeusrangaistus ei ole yhtä tehokas.
Ensimmäiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomituista
nuorista 40:tä prosenttia ei tuomita uuteen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Muille uusia rangaistuksia kertyy yleensä yksi tai kaksi.
Noin 10 prosenttia vuosittain ehdolliseen rangaistukseen ensi kertaa
tuomituista nuorista saa useita uusia ehdollisia vankeusrangaistuksia.
Erityisesti tälle nuorten ongelmaryhmälle tarvitaan
uusia seuraamusvaihtoehtoja. Vuodesta 1997 lähtien on ollut
kokeiltavana alle 18-vuotiaille tuomittava nuorisorangaistus, joka
on tarkoitettu käytettäväksi
silloin, kun sakko ei ole rikoksen vakavuuden vuoksi riittävä rangaistus.
Rikosprosessin ja seuraamusjärjestelmän kehittäminen
Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän kannalta
on tärkeää, että rikosprosessi
etenee rikostutkinnasta rangaistuksen täytäntöönpanoon
joutuisasti. Erityisesti nuorten rikoskierteen katkaisemiseksi seuraamus
rikoksesta on määrättävä mahdollisimman
nopeasti. Lakivaliokunta on (LaVM 5/1999 vp — HE
35/1999 vp) aikaisemminkin korostanut viranomaisten
välisen yhteistyön tehostamista ja nuorten tekemien
rikosten nopeaa käsittelyä. Parhaillaan kokeillaan
Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen, Vaasan ja Joensuun
käräjäoikeuspiireissä alaikäisten
rikosprosessin nopeuttamista. Valiokunta pitää kokeilua
kannatettavana ja kiirehtii hyväksi havaittujen käytäntöjen
pikaista käyttöönottamista.
Valiokunta katsoo tässä yhteydessä olevan
aiheellista kiinnittää huomiota myös
toiseen rikosoikeudenkäyntimenettelyn epäkohtaan.
Rikosasioiden käsittely tapahtuu pääsääntöisesti
rikoksen tekopaikan tuomioistuimessa. Silloin kun joku on tehnyt
useita rikoksia saadaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 4 luvun 3 §:n mukaan syyte
kaikista rikoksista tutkia siinä tuomioistuimessa, joka
on toimivaltainen käsittelemään jotakin
rikosta koskevan syytteen, jos sillä voidaan mm. nopeuttaa
tai helpottaa yhteisen rangaistuksen tuomitsemista. Oikeuspaikkaa
koskevat lainsäännökset voivat siten
vain harvoin olla esteenä sille, että samaa vastaajaa
koskevat syytteet voidaan käsitellä samassa tuomioistuimessa.
Käytännössä rikosjutun
oikeuspaikka määräytyy usein poliisin
ja tutkintaa mahdollisesti seuraavan syyttäjän
välisen yhteistyön tuloksena.
Rikoslain 7 luvussa säädetyn yhtenäisrangaistusjärjestelmän
mukaan samalla kertaa tuomittavasta kahdesta tai useammasta
rikoksesta tuomitaan yhteinen rangaistus. Yhtenäisrangaistusjärjestelmän
soveltaminen edellyttää, että vastaajan
kaikki rikokset voidaan käsitellä yhdellä kertaa.
Samoin rangaistuksen mittaamisessa on tärkeää saada
kokonaiskuva vastaajan rikollisuudesta. Tämän
vuoksi valiokunta toteaa, että rikosten asianmukaisen ja
nopean rikosprosessuaalisen käsittelyn takaamiseksi viranomaisten välistä yhteistyötä
on
nykyisestään parannettava.
Rikoslain kokonaisuudistuksen tavoitteena on mm. seuraamusjärjestelmän
kokonaisvaltainen punninta ja saattaminen vastaamaan yhteiskunnassa
tapahtuneita muutoksia ja erityisesti vankeudelle vaihtoehtoisten
rangaistusseuraamusten kehittäminen. Valiokunta on (LaVM 16/1996
vp — HE 109/1996 vp)
todennut lainsäätäjällä olevan
paremmat mahdollisuudet toteuttaa asetetut tavoitteet,
mikäli rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän
uudistaminen tehdään laajempana kokonaisuutena.
Yhtä rangaistuslajia koskevan hallituksen esityksen yhteydessä kokonaisvaltainen
arviointi ei ole mahdollista, vaan se jää rikoslain
kokonaisuudistuksen myöhempään vaiheeseen.
Tällöin on arvioitava seuraamusjärjestelmän
kokonaisuutta, seuraamuslajeja sekä rangaistuksen mittaamisen
ja lajivalinnan perusteita. Viimeistään
silloin on arvioitava myös vuonna 1983 aloitetun rikosten sovittelutoiminnan
lainsäädännöllinen asema.
Oheisseuraamukset
Yhdyskuntapalvelu ehdotetaan uudeksi oheisseuraamukseksi yli
vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Valiokunta
pitää uuden oheisseuraamuksen käyttöönottamista tarpeellisena.
Asiantuntijakuulemisessa on tullut esille tähän
oheisseuraamukseen liittyviä käytännöllisiä ja
periaatteellisia ongelmia. Yhdyskuntapalveluun tuomitseminen
edellyttää, että rikoksesta
epäillystä tehdään soveltuvuusselvitys. Selvityksiä ei
kuitenkaan aina tehdä. Tämän johdosta
yhdyskuntapalveluun voidaan tuomita siihen soveltumattomia henkilöitä.
Soveltuvuusselvitysten merkitys korostuu entisestään,
kun yhdyskuntapalvelu otetaan käyttöön
oheisseuraamuksena. Tällöin siihen tuomitaan rikoksentekijöitä,
jotka taustaltaan poikkeavat nykyisin yhdyskuntapalveluun tuomituista.
Hallituksen esityksessä arvioidaan, ettei esityksellä ole
sanottavia taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia ja että yhdyskuntapalvelun
käyttö lisääntyy vain vähän.
Yhdyskuntapalvelun kannalta on tärkeää,
että sen täytäntöönpanoon
on tarvittavat resurssit ja riittävästi
erilaisia palvelupaikkoja.
Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen edellytyksenä on,
että rikoksentekijä suostuu siihen ja hänen
voidaan olettaa suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta. Valiokunta on
kiinnittänyt huomiota (LaVM 15/1996 vp — HE
144/1996 vp) yhdyskuntapalveluun liittyvään
yhdenvertaisuusongelmaan. Nykyiseen seuraamusjärjestelmäämme
ei sisälly sopivaa vaihtoehtoa sellaiselle rikoksentekijälle,
jonka ei voida arvioida suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta. Yhdyskuntapalvelun
käyttöönottaminen oheisseuraamuksena lisää entisestään
muiden vaihtoehtoisten seuraamusten tarvetta.
Ehdolliseen vankeusrangaistukseen oheisseuraamuksena liittyvä valvonta
ehdotetaan säilytettäväksi nykyisellään.
Nuori rikoksentekijä voidaan tuomita koeajaksi valvontaan,
milloin se on tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi
sekä uusien rikosten ehkäisemiseksi perusteltua.
Valvonnan kehittämiseen ei katsota olevan tässä yhteydessä syytä ryhtyä,
koska kokeiltavana olevaan nuorisorangaistukseen liittyvästä valvonnasta
ei ole vielä saatu riittävästi kokemusta.
Ehdolliseen vankeuteen liittyvän valvonnan lisääminen
aiheuttaisi esityksen perusteluiden mukaan lisäongelmia
ja kustannuksia sekä edellyttäisi kattavaa valvojaverkostoa.
Valiokunta katsoo, ettei rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän
kehittämistä voida torjua pelkästään
siitä aiheutuviin taloudellisiin kustannuksiin vedoten.
On selvää, että esimerkiksi valvontajärjestelmän
kehittäminen sisällöltään nykyistä mielekkäämmäksi
ja kattavammaksi lisää kustannuksia.
Valvonnan uudelleen arvioinnin ja uudistamisen lykkääminen
sen vuoksi, ettei nuorisorangaistukseen liittyvästä valvonnasta
ole tarpeeksi kokemuksia, ei ole sellaisenaan hyväksyttävissä.
Ehdolliseen vankeusrangaistukseen liittyvä valvonta otettiin
käyttöön vuonna 1940, joten siitä on
kertynyt varmasti riittävästi käytännön
kokemusta.
Ehdollisen vankeuden edellytykset
Nykyisten säännösten mukaan alle
kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena,
jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen
vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Säännöstä on
oikeuskirjallisuudessa arvosteltu, koska yleisen lainkuuliaisuuden
tai yleisestävyyden ylläpitämisen katsotaan
sopivan huonosti rangaistuksen lajivalinnan kriteeriksi tuomioistuimessa.
Säännöksen soveltaminen ei ole myöskään
ollut yhtenäistä, vaan rangaistuslajin
valinnassa on ilmennyt suuria eroja.
Rangaistuskäytännön yhtenäistämiseksi
ja seuraamusharkinnan helpottamiseksi lajivalintasäännöksiä ehdotetaan
täsmennettäväksi. Ehdotetun rikoslain
2 b luvun 1 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen,
enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan
määrätä ehdolliseksi,
jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän
syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus
edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lakiin on
kirjattu nykyistä täsmällisemmin
jo nykyisin oikeuskäytännössä sovelletut
rangaistuksen lajivalintaperusteet. Asiantuntijakuulemisessa ehdotettuun
säännökseen on pääosin
suhtauduttu myönteisesti. Sen on katsottu antavan tuomioistuimelle
riittävän laajan harkintavallan ja ohjauksen rangaistuslajin
valinnassa.