Yleisperustelut

Esitys on osa rikoslain kokonaisuudistusta. Vuonna 1976 voimaan tullut laki ehdollisesta rangaistuksesta (135/1976) ehdotetaan korvattavaksi rikoslain uuteen 2 b lukuun sisällytettävillä säännöksillä. Esityksessä ei ehdoteta olennaisia muutoksia ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Merkittävimmät muutokset ovat ehdottoman ja ehdollisen vankeuden lajivalintasäännösten täsmentäminen, yhdyskuntapalvelun käyttöönottaminen ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena sekä käytännössä lähes merkityksettömäksi jääneestä ehdollisesta sakkorangaistuksesta luopuminen. Valiokunta pitää esitystä tarkoituksenmukaisena sekä tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Ehdollinen vankeus

Ehdollinen rangaistus on otettu Suomessa käyttöön vuonna 1918. Ehdollinen vankeus on vakiinnuttanut, useiden muiden eurooppalaisten maiden tavoin, merkittävän aseman rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässämme. Viime vuosina yli 60 prosenttia kaikista vankeusrangaistuksista on tuomittu ehdollisena.

Ehdollista vankeutta on arvosteltu tehottomaksi. On esitetty, että rikoksentekijöille tuomitaan useita ehdollisia vankeusrangaistuksia peräkkäin ilman, että niillä olisi vaikutusta rikolliseen käyttäytymiseen. Erityisesti nuorille on arveltu kasaantuvan useita ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Esityksessä selostetaan Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusta ehdollisen vankeusrangaistuksen toimivuudesta. Tutkimuksen mukaan ehdollinen vankeus on mainettaan parempi laitosrangaistuksen vaihtoehto. Suurimmalle osalle ehdolliseen rangaistukseen tuomituista tämä rangaistus jää lajissaan ainoaksi. Ensimmäiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomituista noin viidennes tuomitaan seuraavien 3—5 vuoden aikana uuteen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Uusia ehdollisia vankeusrangaistuksia kertyy yleensä yksi tai korkeintaan kaksi. Kaikista ehdolliseen vankeuteen tuomituista vain 3 prosenttia saa enemmän kuin kaksi uutta ehdollista vankeusrangaistusta ensimmäistä tuomiota seuranneiden viiden vuoden aikana.

Nuorten osalta ehdollinen vankeusrangaistus ei ole yhtä tehokas. Ensimmäiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomituista nuorista 40:tä prosenttia ei tuomita uuteen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Muille uusia rangaistuksia kertyy yleensä yksi tai kaksi. Noin 10 prosenttia vuosittain ehdolliseen rangaistukseen ensi kertaa tuomituista nuorista saa useita uusia ehdollisia vankeusrangaistuksia. Erityisesti tälle nuorten ongelmaryhmälle tarvitaan uusia seuraamusvaihtoehtoja. Vuodesta 1997 lähtien on ollut kokeiltavana alle 18-vuotiaille tuomittava nuorisorangaistus, joka on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun sakko ei ole rikoksen vakavuuden vuoksi riittävä rangaistus.

Rikosprosessin ja seuraamusjärjestelmän kehittäminen

Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän kannalta on tärkeää, että rikosprosessi etenee rikostutkinnasta rangaistuksen täytäntöönpanoon joutuisasti. Erityisesti nuorten rikoskierteen katkaisemiseksi seuraamus rikoksesta on määrättävä mahdollisimman nopeasti. Lakivaliokunta on (LaVM 5/1999 vp — HE 35/1999 vp) aikaisemminkin korostanut viranomaisten välisen yhteistyön tehostamista ja nuorten tekemien rikosten nopeaa käsittelyä. Parhaillaan kokeillaan Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen, Vaasan ja Joensuun käräjäoikeuspiireissä alaikäisten rikosprosessin nopeuttamista. Valiokunta pitää kokeilua kannatettavana ja kiirehtii hyväksi havaittujen käytäntöjen pikaista käyttöönottamista.

Valiokunta katsoo tässä yhteydessä olevan aiheellista kiinnittää huomiota myös toiseen rikosoikeudenkäyntimenettelyn epäkohtaan. Rikosasioiden käsittely tapahtuu pääsääntöisesti rikoksen tekopaikan tuomioistuimessa. Silloin kun joku on tehnyt useita rikoksia saadaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 4 luvun 3 §:n mukaan syyte kaikista rikoksista tutkia siinä tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen käsittelemään jotakin rikosta koskevan syytteen, jos sillä voidaan mm. nopeuttaa tai helpottaa yhteisen rangaistuksen tuomitsemista. Oikeuspaikkaa koskevat lainsäännökset voivat siten vain harvoin olla esteenä sille, että samaa vastaajaa koskevat syytteet voidaan käsitellä samassa tuomioistuimessa. Käytännössä rikosjutun oikeuspaikka määräytyy usein poliisin ja tutkintaa mahdollisesti seuraavan syyttäjän välisen yhteistyön tuloksena.

Rikoslain 7 luvussa säädetyn yhtenäisrangaistusjärjestelmän mukaan samalla kertaa tuomittavasta kahdesta tai useammasta rikoksesta tuomitaan yhteinen rangaistus. Yhtenäisrangaistusjärjestelmän soveltaminen edellyttää, että vastaajan kaikki rikokset voidaan käsitellä yhdellä kertaa. Samoin rangaistuksen mittaamisessa on tärkeää saada kokonaiskuva vastaajan rikollisuudesta. Tämän vuoksi valiokunta toteaa, että rikosten asianmukaisen ja nopean rikosprosessuaalisen käsittelyn takaamiseksi viranomaisten välistä yhteistyötä on nykyisestään parannettava.

Rikoslain kokonaisuudistuksen tavoitteena on mm. seuraamusjärjestelmän kokonaisvaltainen punninta ja saattaminen vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia ja erityisesti vankeudelle vaihtoehtoisten rangaistusseuraamusten kehittäminen. Valiokunta on (LaVM 16/1996 vp — HE 109/1996 vp) todennut lainsäätäjällä olevan paremmat mahdollisuudet toteuttaa asetetut tavoitteet, mikäli rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän uudistaminen tehdään laajempana kokonaisuutena. Yhtä rangaistuslajia koskevan hallituksen esityksen yhteydessä kokonaisvaltainen arviointi ei ole mahdollista, vaan se jää rikoslain kokonaisuudistuksen myöhempään vaiheeseen. Tällöin on arvioitava seuraamusjärjestelmän kokonaisuutta, seuraamuslajeja sekä rangaistuksen mittaamisen ja lajivalinnan perusteita. Viimeistään silloin on arvioitava myös vuonna 1983 aloitetun rikosten sovittelutoiminnan lainsäädännöllinen asema.

Oheisseuraamukset

Yhdyskuntapalvelu ehdotetaan uudeksi oheisseuraamukseksi yli vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Valiokunta pitää uuden oheisseuraamuksen käyttöönottamista tarpeellisena.

Asiantuntijakuulemisessa on tullut esille tähän oheisseuraamukseen liittyviä käytännöllisiä ja periaatteellisia ongelmia. Yhdyskuntapalveluun tuomitseminen edellyttää, että rikoksesta epäillystä tehdään soveltuvuusselvitys. Selvityksiä ei kuitenkaan aina tehdä. Tämän johdosta yhdyskuntapalveluun voidaan tuomita siihen soveltumattomia henkilöitä. Soveltuvuusselvitysten merkitys korostuu entisestään, kun yhdyskuntapalvelu otetaan käyttöön oheisseuraamuksena. Tällöin siihen tuomitaan rikoksentekijöitä, jotka taustaltaan poikkeavat nykyisin yhdyskuntapalveluun tuomituista. Hallituksen esityksessä arvioidaan, ettei esityksellä ole sanottavia taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia ja että yhdyskuntapalvelun käyttö lisääntyy vain vähän. Yhdyskuntapalvelun kannalta on tärkeää, että sen täytäntöönpanoon on tarvittavat resurssit ja riittävästi erilaisia palvelupaikkoja.

Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen edellytyksenä on, että rikoksentekijä suostuu siihen ja hänen voidaan olettaa suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota (LaVM 15/1996 vp — HE 144/1996 vp) yhdyskuntapalveluun liittyvään yhdenvertaisuusongelmaan. Nykyiseen seuraamusjärjestelmäämme ei sisälly sopivaa vaihtoehtoa sellaiselle rikoksentekijälle, jonka ei voida arvioida suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta. Yhdyskuntapalvelun käyttöönottaminen oheisseuraamuksena lisää entisestään muiden vaihtoehtoisten seuraamusten tarvetta.

Ehdolliseen vankeusrangaistukseen oheisseuraamuksena liittyvä valvonta ehdotetaan säilytettäväksi nykyisellään. Nuori rikoksentekijä voidaan tuomita koeajaksi valvontaan, milloin se on tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi sekä uusien rikosten ehkäisemiseksi perusteltua. Valvonnan kehittämiseen ei katsota olevan tässä yhteydessä syytä ryhtyä, koska kokeiltavana olevaan nuorisorangaistukseen liittyvästä valvonnasta ei ole vielä saatu riittävästi kokemusta. Ehdolliseen vankeuteen liittyvän valvonnan lisääminen aiheuttaisi esityksen perusteluiden mukaan lisäongelmia ja kustannuksia sekä edellyttäisi kattavaa valvojaverkostoa.

Valiokunta katsoo, ettei rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän kehittämistä voida torjua pelkästään siitä aiheutuviin taloudellisiin kustannuksiin vedoten. On selvää, että esimerkiksi valvontajärjestelmän kehittäminen sisällöltään nykyistä mielekkäämmäksi ja kattavammaksi lisää kustannuksia. Valvonnan uudelleen arvioinnin ja uudistamisen lykkääminen sen vuoksi, ettei nuorisorangaistukseen liittyvästä valvonnasta ole tarpeeksi kokemuksia, ei ole sellaisenaan hyväksyttävissä. Ehdolliseen vankeusrangaistukseen liittyvä valvonta otettiin käyttöön vuonna 1940, joten siitä on kertynyt varmasti riittävästi käytännön kokemusta.

Ehdollisen vankeuden edellytykset

Nykyisten säännösten mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena, jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Säännöstä on oikeuskirjallisuudessa arvosteltu, koska yleisen lainkuuliaisuuden tai yleisestävyyden ylläpitämisen katsotaan sopivan huonosti rangaistuksen lajivalinnan kriteeriksi tuomioistuimessa. Säännöksen soveltaminen ei ole myöskään ollut yhtenäistä, vaan rangaistuslajin valinnassa on ilmennyt suuria eroja.

Rangaistuskäytännön yhtenäistämiseksi ja seuraamusharkinnan helpottamiseksi lajivalintasäännöksiä ehdotetaan täsmennettäväksi. Ehdotetun rikoslain 2 b luvun 1 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lakiin on kirjattu nykyistä täsmällisemmin jo nykyisin oikeuskäytännössä sovelletut rangaistuksen lajivalintaperusteet. Asiantuntijakuulemisessa ehdotettuun säännökseen on pääosin suhtauduttu myönteisesti. Sen on katsottu antavan tuomioistuimelle riittävän laajan harkintavallan ja ohjauksen rangaistuslajin valinnassa.