Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Pohjoismaista pidätysmääräystä koskeva
sopimus
Pohjoismaista pidätysmääräystä koskevan
sopimuksen esikuvana on ollut Euroopan unionissa vuonna 2002 tehty
puitepäätös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja
jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä.Neuvoston
13.6.2002 tekemä puitepäätös
eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja
jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (2002/584/YOS). Puitepäätös
on pantu Suomessa täytäntöön
ns. EU-luovuttamislailla.Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta
luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (1286/2003).
Uusi pohjoismainen sopimus menee monelta osin huomattavasti
pitemmälle kuin puitepäätös.
Sopimuksen mukaan luovuttamispyynnön vastaanottava sopimusvaltio
ei voi asettaa luovuttamisen edellytykseksi sitä, että luovuttamispyynnön
perusteena oleva teko on rangaistava myös kyseisessä valtiossa.
Sopimus ei myöskään edellytä,
että siitä rikoksesta, josta luovutettavaksi pyydettyä epäillään
ja jonka johdosta luovuttamista pyydetään, tulisi
pyynnön esittäneen valtion lain mukaan
seurata vähintään tietyn pituinen vapausrangaistus.
Vastaavasti sopimuksessa ei edellytetä, että tuomitun
vapausrangaistuksen, jonka täytäntöönpanoa
varten luovuttamista pyydetään, tulisi olla vähintään
tietyn pituinen. Sopimuksen mukaan luovuttamisesta ei myöskään
voida kieltäytyä kaikilla puitepäätöksessä mainituilla
kieltäytymisperusteilla. Sopimukseen otetut luovuttamismenettelyä koskevat
määräajat ovat lyhyemmät kuin
puitepäätöksen määräajat.
Valiokunta katsoo, että uusi sopimus tehostaa, selkeyttää ja
nykyaikaistaa menettelyä luovuttamisasioissa Pohjoismaiden
välillä. Uusi sopimus on myös
osoitus siitä, että rikosoikeuden alalla Pohjoismaiden
välillä on mahdollista harjoittaa pitemmälle
menevää yhteistyötä kuin Euroopan
unionissa. Tämä johtuu mm. pohjoismaisten oikeusjärjestysten
samankaltaisuudesta, luottamuksesta muiden Pohjoismaiden oikeusjärjestelmiin
ja -viranomaisiin sekä rikosten torjunnasta vastaavien
viranomaisten pitkäaikaisesta yhteistyöstä.
Pohjoismaisen luovuttamislain soveltamisala
Sopimuksen voimaansaattamiseksi ehdotetaan säädettäväksi
uusi laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen
ja muiden Pohjoismaiden välillä. Hallituksen esityksessä lakiin
on ehdotettu soveltamisalasäännöstä,
jonka mukaan Suomessa oleskeleva henkilö voidaan luovuttaa
toiseen Pohjoismaahan syytetoimenpiteitä tai
vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty myös näkemys,
jonka mukaan lain tulisi mahdollistaa rikoksesta epäillyn
luovuttaminen paitsi syytetoimenpiteitä myös
esitutkintaa varten, kuten hallituksen esityksen pohjana olevassa
työryhmämietinnössä oli ehdotettu.Ks.
Pohjoismainen luovuttamissopimus. Oikeusministeriön
työryhmämietintö 2006:22.
EU:n puitepäätöksen ja sen mukaisesti
myös EU-luovuttamislain mukaan rikoksesta epäilty voidaan
luovuttaa syytetoimenpiteitä, mutta ei esitutkintaa varten.
Pohjoismaista pidätysmääräystä koskeva
sopimus on tältä osin sanamuodoltaan tulkinnanvarainen.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Tanska ja Ruotsi ovat tulkinneet
sopimusta niin, että sen soveltamisala vastaa puitepäätöksen
soveltamisalaa. Valiokunta pitää sopimuksen vastavuoroisuuden vuoksi
tärkeänä, että Pohjoismaissa
ymmärretään sopimuksen soveltamisala
samalla tavalla. Tämän johdosta on perusteltua,
että pohjoismaisen luovuttamislain soveltamisala on yhdenmukainen
EU-luovuttamislain soveltamisalan kanssa.
Rikoksesta epäillyn luovuttamista esitutkintaa varten
voitaisiin myös pitää ainakin joissakin
tapauksissa kohtuuttomana luovutettavan henkilön kannalta,
koska siinä henkilön vapaus riistetään
tapauksesta riippuen melko pitkäksi ajaksi. Sopimuksen
mukaan varsin lievistäkin teoista voidaan luovuttaa. Kuulustelut
voidaan usein järjestää kansainvälisen
oikeusavun keinoin, eikä maiden väliset etäisyydet
huomioon ottaen ole yleensä estettä sille, että suomalainen esitutkintaviranomainen
osallistuu tutkintaan toisessa Pohjoismaassa.
Valiokunta toteaa lisäksi, ettei ehdotettu soveltamisalasäännös
edellytä, että syyte on nostettu, vaan luovuttamispyyntö voidaan
tehdä myös esitutkinnan aikana. Säännöstä on
perusteltua tulkita samalla tavalla kuin EU-luovuttamislain
vastaavaa säännöstä. EU-luovuttamislain
esitöiden mukaan luovuttamispyyntö voidaan tehdä,
jos syyttäjä on harkinnut, että asiassa
olemassa olevien tietojen mukaan on edellytykset syytteen nostamiselle
(ks. HE 88/2003 vp, s. 15/I)
.
Luovuttamispyynnön tekemistä rajoittaa lisäksi
joka tapauksessa sopimuksen vaatimus siitä, että luovuttamispyyntöön
on liitettävä tiedot vangitsemispäätöksestä.
Vangitseminen puolestaan edellyttää todennäköisiä syitä rikosepäilyn tueksi.
Tämä todennäköisyyskynnys on
sama kuin syytteen nostamisen kynnys.
Edellä esitetyistä syistä valiokunta
on päätynyt puoltamaan hallituksen esityksessä ehdotetun
soveltamisalasäännöksen hyväksymistä.
Kieltäytymisperusteista pohjoismaisessa luovuttamislaissa
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotusta pohjoismaiseksi
luovuttamislaiksi on arvosteltu siitä, että siihen
on otettu kieltäytymisperusteita, joita sopimuksessa
ei ole. Kritiikki on koskenut ensiksikin 4 §:n
1 momentin 6 kohdan kieltäytymisperustetta. Sen mukaan
luovuttamisesta tulee kieltäytyä, jos on perusteltua syytä epäillä,
että luovutettavaksi pyydettyä uhkaisi kuolemanrangaistus,
kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai että hän
joutuisi alkuperänsä, tiettyyn yhteiskuntaryhmään
kuulumisensa, uskontonsa, vakaumuksensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi
henkeään tai vapauttaan uhkaavan tai
muun vainon kohteeksi, taikka voidaan perustellusti olettaa, että hän
joutuu ihmisoikeuksien tai perustuslaissa turvatun oikeusturvan,
sananvapauden tai yhdistymisvapauden loukkauksen kohteeksi.
Hallituksen esityksen perusteluissa on todettu (s. 18/I),
että sopimuksessa ei ole vastaavaa kieltäytymisperustetta,
mutta säännös voidaan johtaa sopimuksen
johdannon 4—6 kohdasta. Lisäksi perusteluissa
on viitattu perustuslain 9 §:n 3 ja 4 momentin
säännöksiin.
Valiokunta toteaa, että vastaava kieltäytymisperuste
on säädetty EU-luovuttamislain 5 §:n 1
momentin 6 kohdassa. Kun otetaan huomioon pohjoismaisten oikeusjärjestysten
samankaltaisuus sekä Pohjoismaiden välillä vallitseva
luottamus toisten oikeusjärjestelmiin ja -viranomaisiin,
tarvetta kieltäytymisperusteen soveltamiselle Pohjoismaiden
välisissä luovuttamistapauksissa ei
sinänsä juuri voida otaksua olevan. Valiokunnan
mielestä on silti periaatteellisesti tärkeää ottaa
kieltäytymisperuste pohjoismaiseen luovuttamislakiin vastaavasti
kuin se on otettu EU-luovuttamislakiin. Siksi valiokunta puoltaa
kieltäytymisperusteen ottamista lakiin hallituksen esityksessä ehdotetun
mukaisesti.
Lisäksi asiantuntijakuulemisessa on kritisoitu lakiehdotuksen
4 §:n 2 momentin kieltäytymisperustetta.
Sen mukaan luovuttamisesta tulee kieltäytyä, jos
luovuttaminen asianomaisen henkilön ikään,
terveydentilaan tai muihin henkilökohtaisiin seikkoihin
taikka erityisiin olosuhteisiin nähden olisi inhimillisistä syistä kohtuutonta
eikä tämä kohtuuttomuus ole poistettavissa
siirtämällä täytäntöönpanoa
lain 44 §:n nojalla.
Hallituksen esityksen perusteluissa on todettu (s. 18/II),
että sopimuksessa ei ole vastaavaa kieltäytymisperustetta,
mutta sopimuksen 19 artiklan 5 kappaleen nojalla luovuttamista voidaan
lykätä painavien humanitääristen
syiden vuoksi esimerkiksi silloin, jos on painavia syitä olettaa,
että luovuttaminen selvästi vaarantaa etsityn
henkilön hengen tai terveyden. Perusteluiden mukaan ehdotettua
säännöstä voidaan pitää perusteltuna
sopimuksen johdannon 4 kohdan valossa.
Valiokunta toteaa, että vastaava kieltäytymisperuste
sisältyy ns. yleisen luovuttamislain 8 §:äänLaki
rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta (456/1970)..
Sellainen on lisätty myös EU-luovuttamislakiin
eduskuntakäsittelyssä (ks. LaVM 7/2003 vp,
s. 5/II ja PeVL 18/2003 vp,
s. 4/II). Tuolloin esittämiinsä perusteluihin
viitaten valiokunta pitää tarpeellisena, että vastaava
kieltäytymisperuste otetaan myös pohjoismaiseen luovuttamislakiin.
Kun arvioidaan tapauskohtaisesti sitä, olisiko luovuttaminen
inhimillisistä syistä kohtuutonta, on luonnollisesti
otettava huomioon se, että kysymys on luovuttamisesta toiseen
Pohjoismaahan eli olosuhteiltaan Suomea läheisesti muistuttavaan
valtioon.
Pohjoismaisen luovuttamislain suhde EU-luovuttamislakiin
Hallituksen esityksessä todetuin tavoin ehdotettu pohjoismainen
luovuttamislaki on ensisijainen EU-luovuttamislakiin nähden.
Ensisijaisuus tarkoittaa käytännössä esimerkiksi
sitä, että Suomen sekä Ruotsin ja Tanskan
välisissä luovuttamisasioissa on noudatettava
pohjoismaisen luovuttamislain lyhyempiä määräaikoja,
vaikka Ruotsista tai Tanskasta tulisi eurooppalainen pidätysmääräys.
Ruotsin tai Tanskan esittämää eurooppalaista
pidätysmääräystä pidetään
näet pohjoismaisen luovuttamislain 11 §:n
3 momentin mukaan myös pohjoismaisena pidätysmääräyksenä.
Yksityiskohtaiset perustelut
2.2 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen
ja muiden Pohjoismaiden välillä
29 §. Määräajat.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi
siitä, missä ajassa käräjäoikeuden
on tehtävä luovuttamista koskeva päätös.
Jos luovutettavaksi pyydetty on suostunut luovuttamiseen, päätös
on tehtävä kolmen päivän kuluessa
suostumuksen antamisesta. Päätös on kuitenkin
aina tehtävä 26 päivän kuluessa
siitä, kun luovutettavaksi pyydetty on otettu
kiinni tai muuten tavoitettu Suomessa. Jos päätöstä ei
erityisestä syystä voida tehdä mainitussa
määräajassa, se on tehtävä niin
pian kuin mahdollista. Ehdotettu pykälä vastaa
sisällöltään EU-luovuttamislain 32 §:ää.
Tarve ottaa lakiin määräajat käräjäoikeuden päätöksen
tekemiselle perustuu pohjoismaista pidätysmääräystä koskevan
sopimuksen 14 artiklaan. Artiklan 3 kappaleen mukaan pohjoismaisen
pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskeva
lopullinen päätös on tehtävä 30
päivän kuluessa etsityn henkilön pidätyksestä.
Artiklan 4 kappaleen mukaan sellaisissa erityistapauksissa, jolloin
lopullista päätöstä ei tehdä määräajassa,
täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen
ilmoittaa päätöksen myöhästymisestä ja
tämän syistä heti pidätysmääräyksen
antaneelle oikeusviranomaiselle. Tällöin päätös
on tehtävä mahdollisimman pian.
Sopimuksesta laaditussa selitysmuistiossa (förklaranderapport)
on todettu (s. 7), että 14 artiklan mukaiset määräajat
ovat olennaisesti lyhyemmät kuin EU:n puitepäätöksen
vastaavat määräajat. Tätä on
perusteltu sillä, että Pohjoismaissa yhteistyö oikeusviranomaisten
kesken on tiiviimpää ja että oikeusjärjestykset
ovat hyvin samanlaisia. Muistiossa on todettu, että sopimuksessa
mainitut määräajat ovat suuntaa-antavia.
Niitä on pyrittävä noudattamaan niin
suuressa määrin kuin mahdollista. Muistion mukaan saattaa
kuitenkin syntyä tilanteita, joissa artiklan 3 kappaleen
mukaista määräaikaa ei voida noudattaa.
Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun
päätökseen haetaan muutosta. Tällöin
on noudatettava artiklan 4 kappaleen mukaista ilmoitusmenettelyä.
Valiokunta ei pidä sopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen
ja sen tarkoituksen valossa asianmukaisena sitä, että määräaika
käräjäoikeuden päätöksen
tekemiselle olisi pohjoismaisessa luovuttamislaissa yhtä pitkä kuin
EU-luovuttamislaissa eli 26 päivää. Sopimukseen
otetulla puitepäätöstä lyhyemmällä määräajalla
on pyritty siihen, että pohjoismaiseen pidätysmääräykseen perustuva
luovuttamismenettely olisi nopeampi kuin eurooppalaiseen pidätysmääräykseen
perustuva luovuttamismenettely. Valiokunta katsoo, että pohjoismaisella
sopimuksella nimenomaisesti tavoiteltu lisäarvo menetetään,
jos määräaikaa koskeva velvoite saatetaan
voimaan ehdotetulla tavalla.
Hallituksen esityksessä ehdotettuun ratkaisuun liittyy
myös se ongelma, että niissä tapauksissa,
joissa käräjäoikeuden päätökseen
haetaan muutosta, korkein oikeus ei käytännössä juuri koskaan
voisi ratkaista asiaa sopimuksen mukaisessa 30 päivän
määräajassa. Vaikka mainittu määräaika
ei sopimuksen 14 artiklan 4 kappaleesta ja selitysmuistiosta
ilmenevin tavoin olekaan tarkoitettu sitovaksi, valiokunta ei pidä tällaista
lopputulosta asianmukaisena. Sopimuksen sallima määräajan
ylitys poikkeustapauksissa tulee valiokunnan mielestä sopimusta
voimaan saatettaessa huomioon otetuksi sillä, että ehdotetun
pykälänkään mukainen määräaika
ei ole ehdoton, vaan se voidaan pykälän viimeisestä virkkeestä ilmenevin
tavoin erityisestä syystä ylittää.
Esitetyistä syistä valiokunta ehdottaa pykälää muutettavaksi
siten, että käräjäoikeuden on
aina tehtävä luovuttamista koskeva päätös
14 päivän kuluessa siitä, kun luovutettavaksi
pyydetty on otettu kiinni tai muuten tavoitettu Suomessa.
Valiokunta toteaa, että pykälän viimeisessä virkkeessä tarkoitettu
erityinen syy määräajan ylittämiselle
voi olla erityisesti luovutettavaksi pyydetyn tarvitsema kohtuullinen
aika puolustuksensa järjestämistä varten.
Lisäksi valiokunta selvyyden vuoksi toteaa, että pykälässä tarkoitettu
kolmen päivän määräaika
lasketaan siitä, kun suostumus on 26 §:ssä tarkoitetuin
tavoin annettu käräjäoikeuden istunnossa
(ks. vastaavasti HE 88/2003 vp, s. 44/I).
38 §. Käsittelyn kiireellisyys.
Esityksessä ehdotetaan, että korkeimman oikeuden
on käsiteltävä luovuttamista koskeva
valitusasia kiireellisesti ja tehtävä luovuttamista
koskeva päätös viimeistään
20 päivän kuluessa vastauksen toimittamiseen varatun
ajan päättymisestä. Jos tätä määräaikaa
ei erityisestä syystä voida noudattaa, päätös
tulee tehdä niin pian kuin mahdollista. Pykälä vastaa
sisällöltään EU-luovuttamislain
41 §:ää.
Edellä 29 §:n osalta esitettyyn viitaten
valiokunta katsoo, että sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi
on perusteltua lyhentää myös sitä määräaikaa,
jonka kuluessa korkeimman oikeuden tulee pyrkiä ratkaisemaan
luovuttamista koskeva valitusasia. Valiokunta pitää asianmukaisena
määräaikana seitsemää päivää.
Tämä määräaika on pykälän
2 momentista ilmenevin tavoin mahdollista ylittää erityisestä syystä.
Erityinen syy voi olla käsillä esimerkiksi siinä tapauksessa,
että korkein oikeus pitää tarpeellisena
toimittaa asiassa suullisen käsittelyn.
67 §. Voimaantulo.
Valiokunta on tehnyt pykälän 2 momenttiin
kielellisen korjauksen.
2.6 Pakkokeinolaki
1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja
vangitseminen
8 §. Vangitsemisen edellytykset.
Esityksessä ehdotetaan, että pykälään
lisätään uusi 3 momentti. Sen mukaan
rikoksesta todennäköisin syin epäilty
saadaan vangita, jos rikoksesta säädetty ankarin
rangaistus on vähintään vuosi vankeutta
ja hänet tullaan pyytämään luovutettavaksi
Suomeen.
Valiokunta pitää ehdotettuja vangitsemisen edellytyksiä liian
väljinä. Valiokunnan mielestä olisi kohtuutonta,
että toisessa Pohjoismaassa oleskeleva henkilö saataisiin
vangita luovuttamista varten sellaisissakin tapauksissa,
joissa hänet todennäköisesti saataisiin
kansainvälistä oikeusapua käyttämällä vapaaehtoisesti
saapumaan Suomeen vastaamaan syytteeseen. Esimerkkinä voidaan
mainita tilanne, jossa rikoksesta epäilty vakinaisesti
asuu tunnetussa osoitteessa ja jossa hänen voidaan otaksua
noudattavan kutsua vapaaehtoisesti ottaen huomioon hänen
henkilöönsä liittyvät olosuhteet,
kuten vakituinen työpaikka, perhesuhteet ja tiettyyn elinympäristöön
kiinnittyminen.
Vangitsemisen edellytyksiä harkittaessa on kuitenkin
syytä kiinnittää huomiota myös
niiden rikosten määrään ja laatuun,
joiden perusteella luovuttamista tullaan pyytämään.
Lähtökohtaisesti ei esimerkiksi ole todennäköistä,
että henkilö saapuisi vapaaehtoisesti vastaamaan
syytteeseen, jossa vaaditaan hänen tuomitsemistaan rangaistukseen
useasta törkeästä huumausainerikoksesta.
Näistä syistä valiokunta ehdottaa
säännöksen täydentämistä lisäedellytyksellä,
jonka mukaan rikoksesta epäilty saadaan vangita vain, jos
hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa, luovuttamispyyntöön
sisällytettävien rikosten määrän tai
laadun taikka muiden vastaavien seikkojen perusteella on syytä epäillä,
ettei hän saavu vapaaehtoisesti Suomeen syytetoimenpiteitä varten.