Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki sakon ja rikesakon määräämisestä

1 §. Lain soveltamisala.

Esityksen mukaan sakon ja rikesakon määräämisestä annettavan lain mukaisessa järjestyksessä voidaan käsitellä rikkomuksia, joista säädetty rangaistus on sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Soveltamisala vastaa voimassa olevan rangaistusmääräysmenettelylain 1 §:ää.

Esityksen lähtökohtana on uudistaa nimenomaan menettelyjä koskeva sääntely ja säilyttää soveltamisala asiallisesti nykyisellään. Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että tuomioistuinten ulkopuolisessa summaarisessa rikosasioiden käsittelyjärjestyksessä voidaan käsitellä vain suhteellisen vähäisiä rikkomuksia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä epäillyn oikeusturvaan. Perustuslakivaliokunta on muutoinkin lausuntokäytännössään suhtautunut varauksellisesti tuomiovallan siirtämiseen riippumattoman tuomioistuimen ulkopuolelle. Jo nykyisin tuomioistuinten ulkopuolella tuomiovaltaa käytetään rangaistusmääräys- ja rikesakkomenettelyssä merkittävässä määrin. Lakivaliokunta pitää esityksessä omaksuttua lähtökohtaa perusteltuna ja lakivaliokunta puoltaa soveltamisalan määrittelyä esitetyn mukaisena.

Tässä yhteydessä lakivaliokunta lisäksi toteaa, että sellaisten rikosten käsittelyyn, joissa rangaistusuhka on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, menettelyllistä joustoa on mahdollista saada jo voimassa olevan oikeuden mukaan siitä, että tällaiset tunnustetut asiat voidaan pääsääntöisesti käsitellä käräjäoikeudessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 5 a luvun mukaisessa kirjallisessa menettelyssä.

Esitetty sääntely rangaistuksen ohella tuomittavasta menettämisseuraamuksesta vastaa voimassa olevaa rangaistusmääräysmenettelyä. Muutos nykytilaan nähden on, että myös rikesakon ohella voidaan määrätä enintään 1 000 euron menettämisseuraamus.

Perustuslakivaliokunnan mukaan rikosoikeudellisen tuomiovallan käytöstä tuomioistuinten ulkopuolella on säädettävä lailla, jossa riittävän tarkasti määritellään tuomiovallan käyttäjien valtuudet. Oikeusturvan kannalta on tärkeää, että tällaisessa menettelyssä määrättävän varallisuusoikeudellisen seuraamuksen rahallisen arvon suorittamisen tulee olla kohtuullista kaikille maksukyvystä riippumatta. Lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että rikesakkorikkomuksissa on kysymys vähäisiksi luonnehdittavista rikkomuksista, joista voidaan määrätä vähäisiä menettämisseuraamuksia.

Edellä todetun perusteella lakivaliokunta pitää aiheellisena, että laissa säädetään menettämisseuraamuksen enimmäismäärästä. Valiokunta pitää myös esitettyä menettämisseuraamuksen enimmäismäärää asianmukaisena.

Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että pykälän 2 momentissa mainitulla muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla seuraamuksella tarkoitetaan muun lajista seuraamusta, kuten ajokieltoa.

3 §. Toimivaltaiset virkamiehet ja sakkomääräyksen soveltamisala.

Sakkomääräyksen soveltamisalasta säädetään pykälän 2 momentissa. Sen mukaan sakkomääräyksessä voidaan määrätä seuraamukseksi enintään 20 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus sekä menettämisseuraamus sille, joka syyllistyy säännöksessä lueteltuihin liikennerikkomuksiin tai näpistykseen.

Lakivaliokunta pitää perusteltuna, että sakkomääräyksen soveltamisalaan on otettu liikenteeseen laajassa mielessä liittyvät rikkomukset, koska nämä kattavat käytännössä erittäin merkittävän osan kaikista yksinkertaistetun menettelyn soveltamisalaan kuuluvista asioista. Ne on tarkoituksenmukaista käsitellä tuomioistuimen ulkopuolella. Tällaiset liikenneasiat, esimerkiksi ylinopeus, ovat käytännössä varsin yksiselitteisiä asioita, joihin ei sisälly sellaista harkintavallan käyttöä, joka olisi jätettävä syyttäjälle tai tuomioistuimelle. Vastaavasti myös näpistys on tällainen teko. Selvityksen mukaan rangaistusmääräysmenettelyssä käsitellään näpistyksiä vuosittain noin 25 000. Valvontaa suorittavat virkamiehet ovat käytännössä toistuvasti mainittujen tekojen kanssa tekemisissä, ja heillä on siten kokemusta niiden arviointiin.

Voimassaolevaan lainsäädäntöön sisältyy useita muitakin sakolla rangaistavia rikkomuksia, kuten lievä vahingonteko, lievä petos, lievä kavallus, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus ja lievä pahoinpitely. Selvityksen mukaan niitä esiintyy käytännössä kuitenkin selvästi liikennerikkomuksia ja näpistyksiä vähemmän. Lisäksi näiden rikostyyppien sisällä ilmenee tapauksia, joissa on selvästi tulkinnanvaraisempia elementtejä kuin liikennerikkomuksissa ja näpistyksissä. Kyseisten rikkomusten rajaamista sakkomääräyksen soveltamisalan ulkopuolelle voidaan valiokunnan mielestä siten pitää perusteltuna.

Oikeusturvasyyt edellyttävät sitä, että mitä ankarampi rangaistus, sitä painavammat perusteet on sille, että asia ei jää yksin poliisimiehen harkintaan, vaan syyttäjä viime kädessä ratkaisee asian. Se, että menettelyssä käsitellään suhteellisen vähäisiä rikkomuksia, on perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan merkityksellistä myös säätämisjärjestyksen kannalta.

Menettelyn nopeuden ja tehokkuuden kannalta voidaan puoltaa sitä, että asiaa käsittelee vain yksi virkamies. Hallituksen esityksestä ilmenee, että vuonna 2005 rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltiin noin 243 000 asiaa. Rangaistusmääräyksiä, joissa päiväsakkojen lukumäärä oli enintään 20, oli noin 208 400. Rangaistusmääräyksiä, joissa päiväsakkojen lukumäärä vaihteli 21:n ja 25:n välillä, annettiin noin 12 000. Vastaavasti 26—35 päiväsakon suuruisia rangaistusmääräyksiä annettiin noin 9 700. Selvityksen mukaan osa rangaistusmääräyksistä koski asioita, jotka menisivät käsillä olevan esityksen mukaan edelleen syyttäjälle, ja arviolta noin 2/3 asioista koskisi liikennejuttuja tai näpistyksiä, jotka jäisivät poliisin ratkaisun varaan.

Lakivaliokunta katsoo, että sakkomääräyksen soveltamisala asettuu edellä todetut seikat huomioon ottaen varsin kohdalleen myös päiväsakkojen lukumäärän osalta, ja valiokunta puoltaa säännöksen hyväksymistä hallituksen esityksen mukaisessa muodossa.

Lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä 12. lakiehdotusta muutettavaksi siten, että erätarkastajille annettaisiin toimivaltuus antaa myös sakkomääräys. Tämän huomioon ottamiseksi pykälän 3 momenttia on tarpeen vastaavasti tarkistaa.

4 §. Epäillyn suostumus.

Lakiehdotuksen mukaan sakkorangaistus, rikesakko ja menettämisseuraamus voidaan määrätä esitetyssä summaarisessa menettelyssä vain rikkomuksesta epäillyn ja asianomistajan suostumuksella. Esitetyn 4 §:n 1 momentin mukaan asia voidaan käsitellä tämän lain mukaisessa menettelyssä, jos rikkomuksesta epäilty tunnustaa teon ja hyväksyy siitä määrättävän seuraamuksen sekä luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuu asian ratkaisemiseen tämän lain mukaisessa menettelyssä. Suostumuksen tiedustelemisen yhteydessä epäillylle on selostettava suostumuksen merkitys. Säännöksessä ei aseteta suostumukselle muotovaatimuksia. Suostumus voidaan siten antaa myös suullisesti. Pykälän perusteluissa todetun mukaisesti suostumuksesta tehdään merkintä sakkomääräykseen tai vastaavaan muuhun rikkomuksesta laadittavaan asiakirjaan. Asianomistajan suostumuksesta säädetään lain 5 §:ssä.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan esittänyt harkittavaksi säännösehdotusten muuttamista siten, että virkamiehen on pyrittävä varmistamaan, että epäilty ja asianomistaja ymmärtävät suostumuksensa merkityksen ennen sen antamista. Perustuslakivaliokunnan mielestä suostumuksen aitouteen ja vapaaehtoisuuteen sekä nimenomaisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun kysymys on oikeusturvasta rangaistusta määrättäessä ja rikosoikeudenkäynnistä luopumisesta. Lisäksi on varmistuttava siitä, että suostumuksen antaja tietää ja ymmärtää suostumuksen merkityksen.

Lakivaliokunta toteaa, että suostumuksen merkityksen selostamisella tarkoitetaan tässä laissa sitä, että epäillylle kerrotaan, mihin hänen antamansa suostumus johtaa (HE 94/2009 vp, s. 31/II). Asia ratkaistaan sakkomääräyksellä, rikesakkomääräyksellä tai rangaistusmääräyksellä. Epäillyn tulisi selostuksen perusteella ymmärtää, että hänen ja asianomistajan suostumuksella asia tullaan ratkaisemaan menettelylain mukaisessa menettelyssä. Tällä selostuksella saattaa olla tärkeä merkitys, jos joudutaan muutoksenhaussa arvioimaan sitä, onko epäilty antanut pätevästi suostumuksensa.

Lisäksi lakiehdotuksen 35 §:n yhteydessä (HE 94/2009 vp, s. 47) todetaan muutoksenhakuperusteena olevasta pätevän suostumuksen puuttumisesta, että rikkomuksesta epäilty on saattanut suostumuksen antamishetkellä myös olla sellaisessa tilassa, että häneltä on puuttunut tilapäisesti tai pysyväisluonteisemminkin kyky ymmärtää antamansa suostumuksen merkitys. Esimerkkinä tilapäisestä esteestä voidaan mainita asianosaisen voimakas päihtymystila. Asianosaisen sieluntoiminnalliset tai muut niihin rinnastettavat ymmärryskykyyn vaikuttavat terveydelliset häiriöt voivat olla myös pitkäaikaisia. Turhien muutoksenhakujen välttämiseksi suostumusta tiedustelevan virkamiehen tulee kiinnittää huomiota tällaisiin suostumuksenantajan ymmärrykseen vaikuttaviin seikkoihin. Selvästi tilapäisissä tapauksissa suostumuksen pyytämistä tulee lykätä.

Lakivaliokunta toteaa, että esityksen perusteluissa on asianmukaisesti selostettu suostumusta tiedusteltaessa huomioon otettavia seikkoja. Lakivaliokunta pitää kuitenkin aiheellisena pykälän täydentämistä perustuslakivaliokunnan tarkoittamalla tavalla ja ehdottaa mainitun säännöksen lisäämistä pykälän 2 momenttiin.

5 §. Asianomistajan suostumus.

Pykälän 2 momentin mukaan asianomistajan suostumuksesta on voimassa, mitä 4 §:n 2 ja 5 momentissa säädetään epäillyn suostumuksesta. Lakivaliokunnan edellä 4 §:n 2 momenttiin ehdottama lisäys merkitsee, että suostumuksen vastaanottavan virkamiehen on pyrittävä varmistamaan, että myös asianomistaja ymmärtää suostumuksensa merkityksen ennen sen antamista.

6 §. Toimenpiteistä luopuminen.

Edellä 3 §:n yhteydessä mainitusta syystä myös 6 §:n kumpaankin virkkeeseen on tarpeen lisätä maininta erätarkastajasta.

11 §. Tiedoksianto.

Pykälän 1 momentin mukaan sakkovaatimus, sakkomääräys, rikesakkomääräys ja rangaistusvaatimus liitteineen tulee antaa tiedoksi rikkomuksesta epäillylle siten kuin oikeudenkäymiskaaren 11 luvussa säädetään tiedoksiannosta rikosasioissa. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa todetun mukaisesti nämä tiedoksiantotavat ovat voimassa olevan lain mukaan haastemiestiedoksianto, tiedoksianto postitse saantitodistusta vastaan ja tiedoksianto kirjeellä vastaanottotodistusta vastaan.

Eduskunta on 27.4.2010 hyväksynyt oikeudenkäymiskaaren muutoksen (EV 52/2010 vp — HE 123/2009 vp, LaVM 5/2010 vp), jolla otetaan puhelintiedoksianto käyttöön yleisenä tiedoksiantotapana yleisissä tuomioistuimissa. Haastetta rikosasiassa ei kuitenkaan voi antaa tiedoksi puhelimitse. Haasteen tiedoksianto vastaanottotodistusta vastaan voidaan toimittaa sähköisenä viestinä vastaanottajan ilmoittamalla tavalla.

Edellä tarkoitettu haasteen tiedoksianto sähköisenä viestinä soveltuu myös 1. lakiehdotuksessa tarkoitettuun menettelyyn. Sitä vastoin ei ole perusteita sille, että haaste voitaisiin 1. lakiehdotuksessa tarkoitetussa menettelyssä antaa tiedoksi puhelimitse.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ja yleisesti menettelyn toimivuuden ja oikeusturvanäkökohtien kannalta on tärkeää, että tiedoksiantoa koskeva säännös on yksiselitteinen. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että 11 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä täsmennetään maininnalla haasteen tiedoksiannosta rikosasioissa.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 5 luvun 8 ja 19 §:n mukaan tuomioistuimessa käsiteltävässä rikosasiassa haasteen antaa ja tiedoksiannosta huolehtii tuomioistuin tai syyttäjä. Käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen 3 §:ssä säädetään muun muassa toimivaltaisista virkamiehistä. Tarkoitus on, että näillä viranomaisilla on pykälässä mainituissa asioissa myös tiedoksiantotoimivalta. Selvyyden vuoksi ja oikeusturvanäkökohtien kannalta on tarpeen, että tämä toimivalta ilmenee laista. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan säännöksen ottamista 11 §:n 3 momenttiin, jolloin hallituksen esityksen mukainen 3 momentti siirtyy 4 momentiksi.

17 §. Rikesakon lähettäminen.

Pykälän mukaan automaattisessa kameravalvonnassa havaitusta rikkomuksesta on lähetettävä rikesakkomääräys viipymättä ja viimeistään kahden viikon kuluessa rikkomuksen tekopäivästä. Säännös vastaa voimassa olevan rikesakkolain 13 d §:ää.

Valiokunta katsoo, että lyhyellä määräajalla vahvistetaan rikkomuksesta epäillyn oikeusturvaa. Koska tietty ajoneuvo saattaa olla jatkuvassa käytössä ja kuljettajina saattavat toimia eri henkilöt, nopealla tiedoksiannolla edistetään sitä, että rikkomuksesta epäilty voi tekoajankohdan ja muut merkitykselliset seikat vielä muistaen harkita, onko rikesakko perusteltu. Asian selvittäminen muutenkin helpottuu, kun asia käsitellään joutuisasti. Yleisestikin viranomaisten tulisi käsitellä tällaiset asiat nopeasti. Automaattisen kameravalvonnan yhteydessä havaittujen rikkomusten määrän ollessa suuri kahden viikon määräaika voi kuitenkin käytännössä osoittautua liian lyhyeksi. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa enimmäismääräaikaa pidennettäväksi kolmeen viikkoon. Tämän ei voida katsoa vaarantavan kansalaisten oikeusturvaa.

25 §. Selvitys päiväsakon rahamäärästä.

Valiokunta on muuttanut pykälän otsikon vastaamaan paremmin pykälän sisältöä.

30 §. Toimenpiteistä luopuminen ja syytteen nostaminen.

Valiokunta ehdottaa sanamuodon täsmennystä pykälän 3 momenttiin, jotta siitä ilmenee selvästi, että sakkovaatimuksen tai rangaistusvaatimuksen poistaa momentissa tarkoitetuissa tilanteissa syyttäjä.

34 §. Muutoksenhaku.

Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhaun tutkii rikkomuksen tekopaikan käräjäoikeus. Säännös vastaa rikesakkomenettelystä annetun lain 14 §:ää. Rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain 18 §:n mukaan ylimääräisen muutoksenhaun käsittelee asianomainen käräjäoikeus. Säännös on avoin, mutta sen on yleensä katsottu tarkoittavan sitä käräjäoikeutta, joka käsittelisi rikkomuksesta nostetun syytteen. Tämä on ensisijaisesti tekopaikan käräjäoikeus. Koska tekopaikan tuomioistuin yleensä käsittelee myös syyteasiat, valiokunta ei pidä mainittua eroa merkittävänä.

Koska muutoksenhakijoina olisivat yleensä sakon tai rikesakon saaneet, joilla todennäköisesti olisi vain harvoin avustaja, yksiselitteinen oikeuspaikkasäännös on valiokunnan mielestä aiheellinen, jotta epäilty tietää, mihin käräjäoikeuteen asia kuuluu. Tämä ehkäisee oikeudenmenetyksiä ja vähentää haittoja, jotka seuraisivat siitä, että tuomioistuin jättäisi asian tutkimatta puuttuvan toimivaltansa vuoksi. Vaihtoehtoisen oikeuspaikkasäännöksen säätäminen ei lakivaliokunnan mielestä tästä syystä ole kannatettavaa.

Mainitun 2 momentin mukaan muutoksenhakemuksen käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin mitä oikeudenkäymiskaaren 8 luvussa säädetään hakemusasian käsittelystä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 14 a §:n mukaan eräät käräjäoikeuden käsiteltäväksi kuuluvat ylimääräiset muutoksenhaut käsitellään noudattaen oikeudenkäymiskaaren 8 luvun säännöksiä. Tämän on katsottu koskevan myös ylimääräistä muutoksenhakua rangaistusmääräykseen. Lakivaliokunta pitää johdonmukaisena, että samaa käsittelyjärjestystä noudatetaan myös tässä laissa tarkoitetuissa muutoksenhakuasioissa.

Hakemusasiaa koskevat säännökset ovat joustavia, jolloin voidaan valita tarkoituksenmukaisin käsittelytapa. Tuomioistuin järjestää suullisen istunnon, jos asiassa on tarpeen kuulla muutoksenhakijaa tai jotakuta muuta henkilökohtaisesti tai jos tuomioistuin sen muuten katsoo tarpeelliseksi. Lisäksi, jos muutoksenhakemusta on vastustettu, muutoksenhakijalla on oikeus suulliseen käsittelyyn. Suullisia käsittelyjä voidaan kuitenkin olettaa järjestettävän ilmeisen harvoin. Tämä seikka osaltaan puoltaa myös esitettyä oikeuspaikkasäännöstä. Myöskään perustuslakivaliokunnalla ei ole ollut esitettyyn sääntelyyn huomautettavaa.

35 §. Valitus.

Pykälän 1 momentin mukaan valitusperusteita ovat oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä säädettyjen perusteiden lisäksi lain väärä soveltaminen sekä rikkomuksesta epäillyn tai asianomistajan pätevän suostumuksen puuttuminen. Ero tavalliseen muutoksenhakuun koskee näyttökysymystä.

Vakiintuneesti on katsottu, että lievissä rikosasioissa teon tunnustaminen riittää näytöksi langettavaan tuomioon. Sakon ja rikesakon määräämistä koskevan menettelyn käyttäminen edellyttää lakiehdotuksen 4 §:n mukaan tunnustusta. Suostumuksen vastaanottavan virkamiehen tulee varmistautua suostumuksen ja siihen kuuluvan tunnustuksen pätevyydestä. Jos tunnustuksen pätevyyttä on aihetta epäillä tai asia on näytön osalta epäselvä, tunnustuksen vastaanottamista tulee lykätä tai käsitellä asia tavanomaisessa rikosprosessissa. Jos suostumus ei ole ollut pätevä, määräyksen antamisen perusteissa on ollut puute, jonka perusteella voidaan hakea muutosta. Perustuslakivaliokunnalla ei ole ollut pykälästä huomautettavaa. Lakivaliokunta puoltaa säännöstä hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisena.

2. Laki rikoslain muuttamisesta

7 luku. Yhteisestä rangaistuksesta

3 a §. Sakko ja rikesakko.

Pykälässä säädetään yhteisen rangaistuksen määräämisestä rikesakkorikkomuksesta ja sakolla rangaistavasta teosta. Sitä tilannetta silmällä pitäen, että yhteinen rangaistus seuraisi yhdestä sakkorikoksesta ja yhdestä rikesakkorikkomuksesta, pykälän 1 momentin ensimmäistä virkettä on tarpeen täydentää sakkorangaistusta koskevalla maininnalla.

Johtolause.

Rikoslain 2 a luvun 9 §:ää on muutettu lailla 641/2009. Johtolauseeseen on tarpeen tehdä tätä koskeva tarkistus.

3. Laki rikesakkorikkomuksista

7 §. Nopeusrajoituksen rikkominen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla.

Pykälän 1 ja 2 momentin perusteella rikesakko voidaan määrätä, jos moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ylittää suurimman sallitun nopeuden enintään 20 kilometrillä tunnissa. Esitetty sääntely vastaa nykytilaa.

Lakialoitteessa LA 66/2008 vp ehdotetaan, että rikesakko voitaisiin antaa suurimman sallitun nopeuden ylittämisestä moottorikäyttöisellä ajoneuvolla, jos teko ei ole törkeä. Lisäksi asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että rikesakko tulisi voida määrätä, jos ylinopeutta on enintään 30 kilometriä tunnissa.

Lakivaliokunta viittaa siihen, mitä edellä 1. lakiehdotuksen 1 §:n yhteydessä on todettu tuomioistuinten ulkopuolisen summaarisen rikosasioiden käsittelyjärjestyksen soveltamisalasta. Lisäksi valiokunta korostaa, että rikesakkorikkomusten tulee muodostaa johdonmukainen kokonaisuus, jossa eri rikkomusten moitittavuus arvioidaan toisiinsa nähden ja määritellään seuraamusten ankaruus.

Rikesakko on tarkoitettu kaikkein lievimpien rikosten rangaistukseksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan rikesakkorikkomuksissa on kysymys vähäisiksi luonnehdittavista rikoksista, joista voidaan määrätä vähäisiä rangaistuksia. Lakivaliokunta katsoo, ettei edellä ehdotettua kummallakaan tavalla määriteltyä ylinopeutta voida pitää tässä tarkoitettuna vähäisenä rikoksena. Esimerkiksi taajama-alueella suurimman sallitun nopeuden ylittäminen 30 kilometrillä tunnissa on omiaan vaarantamaan tuntuvasti etenkin jalankulkijan liikenneturvallisuutta. Lakivaliokunnan käsityksen mukaan yleinen suuntaus on pikemminkin entistä tiukempi suhtautuminen liikenneturvallisuutta vaarantavaan käyttäytymiseen, kuten poliisin ylijohdon syksyllä 2009 antamasta nopeusvalvontaa koskevasta suosituksesta ilmenee.

Lakivaliokunnalle esitetyn arvion mukaan ylinopeusrajan nostaminen 30 kilometriin tunnissa siirtäisi todennäköisesti hyvin suuren määrän ylinopeuksia rikesakolla rangaistavaksi. Saman arvion voi lakivaliokunnan näkemyksen mukaan tehdä myös lakialoitteessa ehdotetusta ylinopeusmäärittelystä. Rikesakon käyttämisen seuraamuksena päiväsakkojen asemesta on todettu käytännössä johtavan siihen, että rangaistus samasta teosta muodostuu olennaisesti tuntuvammaksi pienituloiselle tai tulottomalle kuin suurituloiselle (PeVL 30/1998 vp, LaVM 25/1998 vp). Tätä voidaan pitää ongelmallisena sen perustuslakivaliokunnan tähdentämän seikan kanssa, että oikeusturvan kannalta on tärkeää, että tuomioistuimen ulkopuolella määrättävien varallisuusarvoisten seuraamusten rahallinen arvo määrätään niin, että niiden suorittaminen on kohtuullista kaikille maksukyvystä riippumatta. Ehdotetuilla muutoksilla voi myös olla haitallisia vaikutuksia liikennekuriin. Rikesakon ja päiväsakkorangaistuksen ankaruutta ja käyttöä seuraamuksena eri tilanteissa on mahdollista tarvittaessa arvioida myöhemmin.

Lakialoitteessa ei ehdoteta enimmäisylinopeuden säätämistä, vaan rikesakon käyttöala on määritelty viittaamalla teon törkeyteen. Lakialoitteesta ei kuitenkaan ilmene niitä seikkoja, joiden perusteella ylinopeutta olisi pidettävä törkeänä. Tämä on ongelmallista rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen kannalta, joka edellyttää, että kvalifiointiperusteet, toisin sanoen seikat, joiden perusteella tekoa on pidettävä törkeänä, tulee ilmetä laista. Lisäksi lakivaliokunta tähdentää, että rikesakon käyttöalan kiinnittäminen laissa määriteltyyn enimmäisylinopeuteen on omiaan edistämään johdonmukaista ja yhdenvertaista soveltamiskäytäntöä.

Lakivaliokunta toteaa, että vaikka ylinopeuden perusteella voitaisiin määrätä seuraamukseksi rikesakko, voivat yksittäisen teon olosuhteet olla laadultaan sellaiset, että teko tulee rangaistavaksi liikenneturvallisuuden vaarantamisena (RL 23:1). Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta säädetään rikoslain 23 luvun 2 §:ssä. Teon arvioinnilla on merkitystä asian käsittelyjärjestyksen kannalta. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen voidaan käsitellä summaarisessa menettelyssä tuomioistuimen ulkopuolella, kun taas törkeä tekomuoto on käsiteltävä sen enimmäisrangaistuksen (kaksi vuotta vankeutta) vuoksi aina tuomioistuimessa.

Edellä todetun perusteella lakivaliokunta puoltaa pykälän 1 ja 2 momentin hyväksymistä hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisina.

Pykälän 4 momentissa viitataan tieliikennelain 33 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään suurimmasta sallitusta nopeudesta pihakadulla. Hallitus on 23.4.2010 antanut esityksen HE 48/2010 vp, jossa mainittu 2 momentti muuttuisi pykälän 1 momentiksi. Jotta vältetään mahdollinen virhe lakiviittauksessa, valiokunta ehdottaa, että puheena olevan pykälän 4 momentissa viitataan tieliikennelain 33 §:ään. Koska 4 momentissa on maininta suurimman sallitun nopeuden ylittämisestä, viittausta voidaan pitää riittävän täsmällisenä. Johdonmukaisuussyistä ehdotetaan myös viittaus kävelykatua koskevaan tieliikennelain 33 a §:n 2 momenttiin muutettavaksi vastaavasti viittaukseksi lain 33 a §:ään.

13 §. Kalastuksenhoitomaksua tai viehekalastusmaksua koskeva rikkomus.

Pykälän 1 momentin mukaan rangaistuksena kalastuksesta tai ravustuksesta ilman asianmukaista maksua on 50 euron rikesakko. Säännös vastaa asiallisesti voimassa olevaa sääntelyä. Valiokunta viittaa 7 §:n 1 ja 2 momentin yhteydessä rikesakkorikkomuksista toteamaansa ja katsoo, että seuraamus on oikeasuhtainen teon moitittavuuteen ja muihin rikesakolla rangaistaviin rikkomuksiin nähden.

Lisäksi valiokunta toteaa, että 2. lakiehdotuksessa rikoslain 7 lukuun esitetyn 3 b §:n mukaan, jos kahdesta tai useammasta rikoksesta olisi tuomittava samalla kertaa rikesakko, rangaistukseksi tuomitaan yksi rikesakko. Tuolloin rikesakko määrätään 20 eurolla korotettuna siitä rikkomuksesta, josta on säädetty ankarin rikesakko. Esimerkiksi, jos käsiteltävänä olisi samalla kertaa yksi kalastuksenhoitomaksua ja yksi viehekalastusmaksua koskeva rikkomus, määrättäisiin niistä yksi 70 euron suuruinen rikesakko. Voimassa olevassa laissa korotuksen mahdollisuutta ei ole, ja mainitussa tilanteessa nykyisin määrätään yksi 50 euron suuruinen rikesakko.

17 §. Alkoholirikkomukset. (Uusi)

Alkoholirikoksia koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta johtuen asetukseen rikesakkorikkomuksista (610/1999) on valtioneuvoston asetuksella 702/2009lisätty uusi 13 e §, joka on tullut voimaan 1.11.2009. Hallituksen esityksessä mainituista syistä myös tämä asetuksentasoinen sääntely on tarpeen nostaa lain tasolle. Valiokunta ehdottaa, että alkoholirikkomuksia koskevat säännökset otetaan lain 17 §:ään.

Valiokunta on ehdottamassaan pykälässä ottanut huomioon lakiehdotuksen kirjoittamisessa noudatetut linjaukset. Siten rikesakko olisi pykälässä tarkoitetuista rikkomuksista ainoa rangaistus, minkä vuoksi asetustekstin sanamuoto "voidaan määrätä" ehdotetaan lakiehdotuksessa muotoon "määrätään". Pykälään on myös kirjoitettu näkyviin syyksiluettavuus. Lisäksi pykälän otsikkoa on lyhennetty asetustekstin mukaisesta muodosta.

Valiokunnan ehdotuksesta seuraa, että hallituksen esitykseen sisältyvä 17 § siirtyy uudeksi 18 §:ksi.

11. Laki rajavartiolain 47 §:n muuttamisesta

47 §. Sakkovaatimus, sakkomääräys, rikesakkomääräys ja rangaistusvaatimus.

Pykälässä on tarkoitus säätää rajavartiomiehen toimivallasta antaa sakkovaatimus, sakkomääräys, rikesakkomääräys ja rangaistusvaatimus. Pykälästä esitetään poistettavaksi viimeinen virke, jonka mukaan raja- ja merivartioalueen päällikön tehtävistä on voimassa, mitä rikesakkolaissa säädetään poliisipiirin päällikön tehtävistä. Eduskunta on 23.3.2010 hyväksynyt pykälään muutoksen rajavartiointia koskevan lainsäädännön uudistamisen yhteydessä (HE 219/2008 vp —HaVM 2/2010 vp). Sen mukaan mainittuun virkkeeseen on lisätty maininnat Suomenlahden merivartioston Helsingin rajatarkastusosaston päälliköstä sekä eräistä muista päälliköistä. Lakivaliokunta toteaa, että nyt käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen perusteluissa mainituista syistä viittausta rikesakkoasioissa poliisipiirin päällikön tehtäviin ei ole tarpeen säilyttää laissa myöskään näiltä osin.

Edellä mainitun lainmuutoksen vuoksi lain johtolausetta on tarkistettava.

12. Laki Metsähallituksen erävalvonnasta

14 §. Rikesakko, sakkovaatimus ja rangaistusvaatimus.

Esityksen mukaan erätarkastaja voisi jatkossakin antaa rikesakon. Lisäksi erätarkastajalle esitetään säädettäväksi oikeus antaa sakkovaatimus ja rangaistusvaatimus.

Edellä 1. lakiehdotuksen 3 §:n 2 momentin mukaan poliisimies saa antaa enintään 20 päiväsakon suuruisen sakkomääräyksen liikenteeseen liittyvistä rikkomuksista ja näpistyksistä. Mainitun 3 §:n 3 momentin mukaan vastaava oikeus on tulli- ja rajavartiomiehellä heidän toimialallaan. Kyse on uudesta toimivallasta.

Valiokuntakäsittelyn yhteydessä on noussut esiin kysymys siitä, voitaisiinko myös erätarkastajalle säätää vastaava oikeus antaa sakkomääräys omalla toimialallaan. Erävalvonnan alasta säädetään Metsähallituksen erävalvonnasta annetun lain (1157/2005) 2 §:ssä.

Laki Metsähallituksen erävalvonnasta on tullut voimaan vuoden 2006 alusta. Erävalvonnan erityispiirteitä ja sääntelyn tarvetta on arvioitu siten äskettäin. Hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 46/2005 vp — HE 147/2005 vp) perustuslakivaliokunta kiinnitti perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten johdosta huomiota siihen, että poliisilla olevien perusoikeuksiin puuttumisvaltuuksien kanssa samanlaisten valtuuksien säätäminen muille viranomaisille ei ilman muuta ole sopusoinnussa kyseisiin edellytyksiin kuuluvan välttämättömyysvaatimuksen näkökulmasta. Samasta näkökulmasta perustuslakivaliokunta arvioi Metsähallituksen erävalvojien toimivaltuuksia Metsähallituksesta annetun lakiesityksen (HE 154/2004 vp) yhteydessä. Tuolloin valiokunta kiinnitti huomiota sääntelyn täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen sekä totesi, että erävalvojille annettavien toimivaltuuksien tuli myös olla oikeasuhtaisia suoritettaviin tehtäviin nähden (PeVL 38/2004 vp, s. 3).

Perustuslakivaliokunta katsoi sääntelylle olevan sinänsä erävalvonnan erityisluonteeseen liittyviä perusteita. Merkityksellistä on, että sekä rikesakon määräämisen että rangaistusvaatimuksen antamisen edellytyksenä on yleislaeissa säädettyjen yleisten edellytysten lisäksi sakon kohteena olevan henkilön kirjallinen suostumus asian käsittelemiseen. Rangaistusvaatimuksen enimmäismäärä on rajoitettu 20 päiväsakkoon eikä sakkorangaistusta saa muuntaa vankeudeksi. Nämä seikat ovat omiaan rajaamaan menettelyjen käyttöalaa siten, ettei sääntely perustuslakivaliokunnan mielestä vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 46/2005 vp).

Lakivaliokunta toteaa, että 1. lakiehdotuksen 3 §:n 2 momentin mukainen toimivalta antaa sakkomääräys on rajattu enintään 20 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen ja enintään 1 000 euron suuruiseen menettämisseuraamukseen. Edellytys menettelyn käyttämiselle on epäillyn suostumus asian ratkaisemiseen mainitun lain mukaisessa menettelyssä.

Lisäksi lakivaliokunta toteaa, että Metsähallituksen erävalvonnasta annetun lain 3 §:n mukaan erätarkastajan kelpoisuusvaatimuksena on muun ohessa poliisin perustutkinto ja perehtyneisyys erävalvontaan sekä nuhteettomuus. Erätarkastaja on virkasuhteessa Metsähallitukseen. Yleisesti erätarkastajien valvontatointa koskeva sääntely on lähellä muita valvontaa toimittavia virkamiehiä koskevia säännöksiä. Lakivaliokunnan pyytämän selvityksen mukaan erätarkastajat saavat tämän lainuudistuksen vaatiman koulutuksen Poliisiammattikorkeakoulusta yhdessä poliisimiesten kanssa. Erätarkastajia on lukumääräisesti vähän. Saadun tiedon mukaan virkoja on tällä hetkellä kymmenen.

Lakivaliokunta pitää erätarkastajien käytännön työn kannalta perusteltuna, että erätarkastajille myönnetään oikeus antaa sakkomääräys. Valiokunnan mielestä ei myöskään olisi tarkoituksenmukaista, että vähälukuiseksi arvioitua asiajoukkoa varten säädettäisiin tavanomaisesta poikkeava menettely. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 46/2005 vp viitaten sakon kohteen antaman suostumuksen tulee kuitenkin olla kirjallinen.

Lakivaliokunta ehdottaa 14 §:n 2 momenttia muutettavaksi edellä tarkoitetulla tavalla. Hallituksen esityksessä erätarkastajien toimivaltuus antaa sakkovaatimus ja rangaistusvaatimus esitetään rajattavaksi 20 päiväsakkoon. Sakkomääräyksen vastaava rajaus seuraa jo sakon ja rikesakon määräämisestä annettavasta laista. Sääntelykokonaisuuden selkeyden vuoksi on kuitenkin aiheellista, että sakkomääräys mainitaan myös tässä yhteydessä. Lisäksi pykälän otsikkoa on täydennettävä.

Samalla valiokunta ehdottaa, että 1 momentin sanamuotoa yksinkertaistetaan ja sen kirjoitusasu muutetaan vastaamaan muutetun 2 momentin muotoilua.

Lakivaliokunnan 2 momenttiin ehdottamasta muutoksesta seuraa, että 1. lakiehdotuksen 3 §:n 3 momenttia on muutettava vastaavasti. Lisäksi 1. lakiehdotuksen 6 §:ään on tarpeen lisätä maininnat erätarkastajasta.

15. Laki ajoneuvolain 96 §:n muuttamisesta

96 §. Ajoneuvorikkomus.

Pykälän 2 momenttia on muutettu lailla 276/2010. Samassa yhteydessä pykälään on lisätty uusi 3 momentti. Mainittu laki on tullut voimaan 10.5.2010. Esitetyn 96 §:n yhteensovittamiseksi voimassa olevan lain kanssa pykälään tulee tehdä tätä koskevat korjaukset. Hallituksen esityksessä pykälään ehdotettu 3 momentti siirtyy siten uudeksi 4 momentiksi. Lisäksi lain johtolausetta on tarkistettava.