Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki sakon ja rikesakon määräämisestä
1 §. Lain soveltamisala.
Esityksen mukaan sakon ja rikesakon määräämisestä annettavan
lain mukaisessa järjestyksessä voidaan käsitellä rikkomuksia,
joista säädetty rangaistus on sakko tai enintään
kuusi kuukautta vankeutta. Soveltamisala vastaa voimassa olevan
rangaistusmääräysmenettelylain 1 §:ää.
Esityksen lähtökohtana on uudistaa nimenomaan
menettelyjä koskeva sääntely ja säilyttää soveltamisala
asiallisesti nykyisellään. Perustuslakivaliokunnan
lausunnosta ilmenee, että tuomioistuinten ulkopuolisessa
summaarisessa rikosasioiden käsittelyjärjestyksessä voidaan käsitellä vain
suhteellisen vähäisiä rikkomuksia. Erityistä huomiota
on kiinnitettävä epäillyn oikeusturvaan.
Perustuslakivaliokunta on muutoinkin lausuntokäytännössään
suhtautunut varauksellisesti tuomiovallan siirtämiseen
riippumattoman tuomioistuimen ulkopuolelle. Jo nykyisin tuomioistuinten
ulkopuolella tuomiovaltaa käytetään rangaistusmääräys-
ja rikesakkomenettelyssä merkittävässä määrin.
Lakivaliokunta pitää esityksessä omaksuttua
lähtökohtaa perusteltuna ja lakivaliokunta puoltaa
soveltamisalan määrittelyä esitetyn mukaisena.
Tässä yhteydessä lakivaliokunta lisäksi
toteaa, että sellaisten rikosten käsittelyyn,
joissa rangaistusuhka on sakkoa tai enintään kaksi vuotta
vankeutta, menettelyllistä joustoa on mahdollista saada
jo voimassa olevan oikeuden mukaan siitä, että tällaiset
tunnustetut asiat voidaan pääsääntöisesti
käsitellä käräjäoikeudessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 5 a luvun mukaisessa
kirjallisessa menettelyssä.
Esitetty sääntely rangaistuksen ohella tuomittavasta
menettämisseuraamuksesta vastaa voimassa olevaa rangaistusmääräysmenettelyä. Muutos
nykytilaan nähden on, että myös rikesakon
ohella voidaan määrätä enintään
1 000 euron menettämisseuraamus.
Perustuslakivaliokunnan mukaan rikosoikeudellisen tuomiovallan
käytöstä tuomioistuinten ulkopuolella
on säädettävä lailla, jossa
riittävän tarkasti määritellään
tuomiovallan käyttäjien valtuudet. Oikeusturvan
kannalta on tärkeää, että tällaisessa
menettelyssä määrättävän
varallisuusoikeudellisen seuraamuksen rahallisen arvon
suorittamisen tulee olla kohtuullista kaikille maksukyvystä riippumatta.
Lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että rikesakkorikkomuksissa
on kysymys vähäisiksi luonnehdittavista rikkomuksista,
joista voidaan määrätä vähäisiä menettämisseuraamuksia.
Edellä todetun perusteella lakivaliokunta pitää aiheellisena,
että laissa säädetään
menettämisseuraamuksen enimmäismäärästä.
Valiokunta pitää myös esitettyä menettämisseuraamuksen
enimmäismäärää asianmukaisena.
Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että pykälän 2
momentissa mainitulla muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla
seuraamuksella tarkoitetaan muun lajista seuraamusta, kuten ajokieltoa.
3 §. Toimivaltaiset virkamiehet ja sakkomääräyksen
soveltamisala.
Sakkomääräyksen soveltamisalasta
säädetään pykälän 2
momentissa. Sen mukaan sakkomääräyksessä voidaan määrätä seuraamukseksi
enintään 20 päiväsakon suuruinen
sakkorangaistus sekä menettämisseuraamus
sille, joka syyllistyy säännöksessä lueteltuihin
liikennerikkomuksiin tai näpistykseen.
Lakivaliokunta pitää perusteltuna, että sakkomääräyksen
soveltamisalaan on otettu liikenteeseen laajassa mielessä liittyvät
rikkomukset, koska nämä kattavat käytännössä erittäin
merkittävän osan kaikista yksinkertaistetun menettelyn
soveltamisalaan kuuluvista asioista. Ne on tarkoituksenmukaista
käsitellä tuomioistuimen ulkopuolella. Tällaiset
liikenneasiat, esimerkiksi ylinopeus, ovat käytännössä varsin
yksiselitteisiä asioita, joihin ei sisälly sellaista
harkintavallan käyttöä, joka olisi jätettävä syyttäjälle
tai tuomioistuimelle. Vastaavasti myös näpistys
on tällainen teko. Selvityksen mukaan rangaistusmääräysmenettelyssä käsitellään
näpistyksiä vuosittain noin 25 000. Valvontaa
suorittavat virkamiehet ovat käytännössä toistuvasti
mainittujen tekojen kanssa tekemisissä, ja heillä on siten
kokemusta niiden arviointiin.
Voimassaolevaan lainsäädäntöön
sisältyy useita muitakin sakolla rangaistavia rikkomuksia,
kuten lievä vahingonteko, lievä petos, lievä kavallus,
lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus
ja lievä pahoinpitely. Selvityksen mukaan niitä esiintyy
käytännössä kuitenkin selvästi
liikennerikkomuksia ja näpistyksiä vähemmän. Lisäksi
näiden rikostyyppien sisällä ilmenee
tapauksia, joissa on selvästi tulkinnanvaraisempia elementtejä kuin
liikennerikkomuksissa ja näpistyksissä. Kyseisten
rikkomusten rajaamista sakkomääräyksen
soveltamisalan ulkopuolelle voidaan valiokunnan mielestä siten
pitää perusteltuna.
Oikeusturvasyyt edellyttävät sitä,
että mitä ankarampi rangaistus, sitä painavammat
perusteet on sille, että asia ei jää yksin
poliisimiehen harkintaan, vaan syyttäjä viime
kädessä ratkaisee asian. Se, että menettelyssä käsitellään
suhteellisen vähäisiä rikkomuksia, on
perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan merkityksellistä myös
säätämisjärjestyksen kannalta.
Menettelyn nopeuden ja tehokkuuden kannalta voidaan
puoltaa sitä, että asiaa käsittelee vain
yksi virkamies. Hallituksen esityksestä ilmenee,
että vuonna 2005 rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltiin
noin 243 000 asiaa. Rangaistusmääräyksiä,
joissa päiväsakkojen lukumäärä oli
enintään 20, oli noin 208 400. Rangaistusmääräyksiä,
joissa päiväsakkojen lukumäärä vaihteli
21:n ja 25:n välillä, annettiin noin 12 000.
Vastaavasti 26—35 päiväsakon suuruisia
rangaistusmääräyksiä annettiin
noin 9 700. Selvityksen mukaan osa rangaistusmääräyksistä koski
asioita, jotka menisivät käsillä olevan
esityksen mukaan edelleen syyttäjälle, ja arviolta noin
2/3 asioista koskisi liikennejuttuja tai näpistyksiä,
jotka jäisivät poliisin ratkaisun varaan.
Lakivaliokunta katsoo, että sakkomääräyksen
soveltamisala asettuu edellä todetut seikat huomioon ottaen
varsin kohdalleen myös päiväsakkojen
lukumäärän osalta, ja valiokunta puoltaa
säännöksen hyväksymistä hallituksen
esityksen mukaisessa muodossa.
Lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä 12.
lakiehdotusta muutettavaksi siten, että erätarkastajille
annettaisiin toimivaltuus antaa myös sakkomääräys.
Tämän huomioon ottamiseksi pykälän 3
momenttia on tarpeen vastaavasti tarkistaa.
4 §. Epäillyn suostumus.
Lakiehdotuksen mukaan sakkorangaistus, rikesakko
ja menettämisseuraamus voidaan määrätä esitetyssä summaarisessa
menettelyssä vain rikkomuksesta epäillyn ja asianomistajan
suostumuksella. Esitetyn 4 §:n 1 momentin mukaan
asia voidaan käsitellä tämän
lain mukaisessa menettelyssä, jos rikkomuksesta epäilty
tunnustaa teon ja hyväksyy siitä määrättävän
seuraamuksen sekä luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn
ja suostuu asian ratkaisemiseen tämän lain mukaisessa
menettelyssä. Suostumuksen tiedustelemisen yhteydessä epäillylle
on selostettava suostumuksen merkitys. Säännöksessä ei
aseteta suostumukselle muotovaatimuksia. Suostumus voidaan siten
antaa myös suullisesti. Pykälän perusteluissa
todetun mukaisesti suostumuksesta tehdään merkintä sakkomääräykseen
tai vastaavaan muuhun rikkomuksesta laadittavaan asiakirjaan. Asianomistajan
suostumuksesta säädetään lain
5 §:ssä.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan esittänyt harkittavaksi
säännösehdotusten muuttamista siten,
että virkamiehen on pyrittävä varmistamaan,
että epäilty ja asianomistaja ymmärtävät
suostumuksensa merkityksen ennen sen antamista. Perustuslakivaliokunnan
mielestä suostumuksen aitouteen ja vapaaehtoisuuteen sekä nimenomaisuuteen
on kiinnitettävä erityistä huomiota,
kun kysymys on oikeusturvasta rangaistusta määrättäessä ja
rikosoikeudenkäynnistä luopumisesta. Lisäksi
on varmistuttava siitä, että suostumuksen antaja
tietää ja ymmärtää suostumuksen
merkityksen.
Lakivaliokunta toteaa, että suostumuksen merkityksen
selostamisella tarkoitetaan tässä laissa sitä,
että epäillylle kerrotaan, mihin hänen antamansa
suostumus johtaa (HE 94/2009 vp, s. 31/II).
Asia ratkaistaan sakkomääräyksellä, rikesakkomääräyksellä tai
rangaistusmääräyksellä. Epäillyn
tulisi selostuksen perusteella ymmärtää,
että hänen ja asianomistajan suostumuksella asia
tullaan ratkaisemaan menettelylain mukaisessa menettelyssä.
Tällä selostuksella saattaa olla tärkeä merkitys,
jos joudutaan muutoksenhaussa arvioimaan sitä, onko epäilty
antanut pätevästi suostumuksensa.
Lisäksi lakiehdotuksen 35 §:n yhteydessä (HE
94/2009 vp, s. 47) todetaan muutoksenhakuperusteena
olevasta pätevän suostumuksen puuttumisesta, että rikkomuksesta
epäilty on saattanut suostumuksen antamishetkellä myös olla
sellaisessa tilassa, että häneltä on
puuttunut tilapäisesti tai pysyväisluonteisemminkin
kyky ymmärtää antamansa suostumuksen
merkitys. Esimerkkinä tilapäisestä esteestä voidaan
mainita asianosaisen voimakas päihtymystila. Asianosaisen
sieluntoiminnalliset tai muut niihin rinnastettavat ymmärryskykyyn
vaikuttavat terveydelliset häiriöt voivat olla
myös pitkäaikaisia. Turhien muutoksenhakujen välttämiseksi
suostumusta tiedustelevan virkamiehen tulee kiinnittää huomiota
tällaisiin suostumuksenantajan ymmärrykseen vaikuttaviin
seikkoihin. Selvästi tilapäisissä tapauksissa
suostumuksen pyytämistä tulee lykätä.
Lakivaliokunta toteaa, että esityksen perusteluissa
on asianmukaisesti selostettu suostumusta tiedusteltaessa huomioon
otettavia seikkoja. Lakivaliokunta pitää kuitenkin
aiheellisena pykälän täydentämistä perustuslakivaliokunnan
tarkoittamalla tavalla ja ehdottaa mainitun säännöksen
lisäämistä pykälän 2
momenttiin.
5 §. Asianomistajan suostumus.
Pykälän 2 momentin mukaan asianomistajan
suostumuksesta on voimassa, mitä 4 §:n
2 ja 5 momentissa säädetään
epäillyn suostumuksesta. Lakivaliokunnan edellä 4 §:n
2 momenttiin ehdottama lisäys merkitsee, että suostumuksen
vastaanottavan virkamiehen on pyrittävä varmistamaan,
että myös asianomistaja ymmärtää suostumuksensa merkityksen
ennen sen antamista.
6 §. Toimenpiteistä luopuminen.
Edellä 3 §:n yhteydessä mainitusta
syystä myös 6 §:n kumpaankin
virkkeeseen on tarpeen lisätä maininta erätarkastajasta.
11 §. Tiedoksianto.
Pykälän 1 momentin mukaan sakkovaatimus,
sakkomääräys, rikesakkomääräys
ja rangaistusvaatimus liitteineen tulee antaa tiedoksi rikkomuksesta
epäillylle siten kuin oikeudenkäymiskaaren 11
luvussa säädetään tiedoksiannosta
rikosasioissa. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa
todetun mukaisesti nämä tiedoksiantotavat ovat
voimassa olevan lain mukaan haastemiestiedoksianto, tiedoksianto
postitse saantitodistusta vastaan ja tiedoksianto kirjeellä vastaanottotodistusta
vastaan.
Eduskunta on 27.4.2010 hyväksynyt oikeudenkäymiskaaren
muutoksen (EV 52/2010 vp — HE
123/2009 vp, LaVM 5/2010 vp),
jolla otetaan puhelintiedoksianto käyttöön
yleisenä tiedoksiantotapana yleisissä tuomioistuimissa. Haastetta
rikosasiassa ei kuitenkaan voi antaa tiedoksi puhelimitse. Haasteen
tiedoksianto vastaanottotodistusta vastaan voidaan toimittaa sähköisenä viestinä vastaanottajan
ilmoittamalla tavalla.
Edellä tarkoitettu haasteen tiedoksianto sähköisenä viestinä soveltuu
myös 1. lakiehdotuksessa tarkoitettuun menettelyyn. Sitä vastoin
ei ole perusteita sille, että haaste voitaisiin 1. lakiehdotuksessa
tarkoitetussa menettelyssä antaa tiedoksi puhelimitse.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ja yleisesti
menettelyn toimivuuden ja oikeusturvanäkökohtien
kannalta on tärkeää, että tiedoksiantoa
koskeva säännös on yksiselitteinen. Sen vuoksi
valiokunta ehdottaa, että 11 §:n 1 momentin
ensimmäistä virkettä täsmennetään
maininnalla haasteen tiedoksiannosta rikosasioissa.
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997)
5 luvun 8 ja 19 §:n mukaan tuomioistuimessa käsiteltävässä rikosasiassa
haasteen antaa ja tiedoksiannosta huolehtii tuomioistuin tai syyttäjä.
Käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen
3 §:ssä säädetään
muun muassa toimivaltaisista virkamiehistä. Tarkoitus on,
että näillä viranomaisilla on pykälässä mainituissa
asioissa myös tiedoksiantotoimivalta. Selvyyden vuoksi ja
oikeusturvanäkökohtien kannalta on tarpeen, että tämä toimivalta
ilmenee laista. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan
säännöksen ottamista 11 §:n 3
momenttiin, jolloin hallituksen esityksen mukainen 3 momentti
siirtyy 4 momentiksi.
17 §. Rikesakon lähettäminen.
Pykälän mukaan automaattisessa kameravalvonnassa
havaitusta rikkomuksesta on lähetettävä rikesakkomääräys
viipymättä ja viimeistään kahden viikon
kuluessa rikkomuksen tekopäivästä. Säännös
vastaa voimassa olevan rikesakkolain 13 d §:ää.
Valiokunta katsoo, että lyhyellä määräajalla vahvistetaan
rikkomuksesta epäillyn oikeusturvaa. Koska tietty ajoneuvo
saattaa olla jatkuvassa käytössä ja kuljettajina
saattavat toimia eri henkilöt, nopealla tiedoksiannolla
edistetään sitä, että rikkomuksesta
epäilty voi tekoajankohdan ja muut merkitykselliset seikat
vielä muistaen harkita, onko rikesakko perusteltu.
Asian selvittäminen muutenkin helpottuu, kun asia käsitellään
joutuisasti. Yleisestikin viranomaisten tulisi käsitellä tällaiset
asiat nopeasti. Automaattisen kameravalvonnan yhteydessä havaittujen rikkomusten
määrän ollessa suuri kahden viikon määräaika
voi kuitenkin käytännössä osoittautua
liian lyhyeksi. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa
enimmäismääräaikaa pidennettäväksi kolmeen
viikkoon. Tämän ei voida katsoa vaarantavan kansalaisten
oikeusturvaa.
25 §. Selvitys päiväsakon
rahamäärästä.
Valiokunta on muuttanut pykälän otsikon vastaamaan
paremmin pykälän sisältöä.
30 §. Toimenpiteistä luopuminen
ja syytteen nostaminen.
Valiokunta ehdottaa sanamuodon täsmennystä pykälän 3
momenttiin, jotta siitä ilmenee selvästi,
että sakkovaatimuksen tai rangaistusvaatimuksen poistaa
momentissa tarkoitetuissa tilanteissa syyttäjä.
34 §. Muutoksenhaku.
Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhaun
tutkii rikkomuksen tekopaikan käräjäoikeus.
Säännös vastaa rikesakkomenettelystä annetun
lain 14 §:ää. Rangaistusmääräysmenettelystä annetun
lain 18 §:n mukaan ylimääräisen
muutoksenhaun käsittelee asianomainen käräjäoikeus.
Säännös on avoin, mutta sen on yleensä katsottu
tarkoittavan sitä käräjäoikeutta,
joka käsittelisi rikkomuksesta nostetun syytteen. Tämä on
ensisijaisesti tekopaikan käräjäoikeus.
Koska tekopaikan tuomioistuin yleensä käsittelee
myös syyteasiat, valiokunta ei pidä mainittua
eroa merkittävänä.
Koska muutoksenhakijoina olisivat yleensä sakon tai
rikesakon saaneet, joilla todennäköisesti olisi
vain harvoin avustaja, yksiselitteinen oikeuspaikkasäännös
on valiokunnan mielestä aiheellinen, jotta epäilty
tietää, mihin käräjäoikeuteen
asia kuuluu. Tämä ehkäisee oikeudenmenetyksiä ja
vähentää haittoja, jotka seuraisivat
siitä, että tuomioistuin jättäisi
asian tutkimatta puuttuvan toimivaltansa vuoksi. Vaihtoehtoisen
oikeuspaikkasäännöksen säätäminen
ei lakivaliokunnan mielestä tästä syystä ole
kannatettavaa.
Mainitun 2 momentin mukaan muutoksenhakemuksen käsittelyssä noudatetaan
soveltuvin osin mitä oikeudenkäymiskaaren 8 luvussa säädetään
hakemusasian käsittelystä. Oikeudenkäymiskaaren
31 luvun 14 a §:n mukaan eräät käräjäoikeuden
käsiteltäväksi kuuluvat ylimääräiset
muutoksenhaut käsitellään noudattaen oikeudenkäymiskaaren
8 luvun säännöksiä. Tämän
on katsottu koskevan myös ylimääräistä muutoksenhakua
rangaistusmääräykseen. Lakivaliokunta
pitää johdonmukaisena, että samaa käsittelyjärjestystä noudatetaan
myös tässä laissa tarkoitetuissa muutoksenhakuasioissa.
Hakemusasiaa koskevat säännökset
ovat joustavia, jolloin voidaan valita tarkoituksenmukaisin käsittelytapa.
Tuomioistuin järjestää suullisen
istunnon, jos asiassa on tarpeen kuulla muutoksenhakijaa tai jotakuta
muuta henkilökohtaisesti tai jos tuomioistuin sen muuten
katsoo tarpeelliseksi. Lisäksi, jos muutoksenhakemusta
on vastustettu, muutoksenhakijalla on oikeus suulliseen
käsittelyyn. Suullisia käsittelyjä voidaan
kuitenkin olettaa järjestettävän ilmeisen
harvoin. Tämä seikka osaltaan puoltaa myös
esitettyä oikeuspaikkasäännöstä.
Myöskään perustuslakivaliokunnalla ei
ole ollut esitettyyn sääntelyyn huomautettavaa.
35 §. Valitus.
Pykälän 1 momentin mukaan valitusperusteita
ovat oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä säädettyjen
perusteiden lisäksi lain väärä soveltaminen
sekä rikkomuksesta epäillyn tai asianomistajan
pätevän suostumuksen puuttuminen. Ero tavalliseen
muutoksenhakuun koskee näyttökysymystä.
Vakiintuneesti on katsottu, että lievissä rikosasioissa
teon tunnustaminen riittää näytöksi langettavaan
tuomioon. Sakon ja rikesakon määräämistä koskevan
menettelyn käyttäminen edellyttää lakiehdotuksen
4 §:n mukaan tunnustusta. Suostumuksen vastaanottavan
virkamiehen tulee varmistautua suostumuksen ja siihen kuuluvan tunnustuksen
pätevyydestä. Jos tunnustuksen pätevyyttä on
aihetta epäillä tai asia on näytön
osalta epäselvä, tunnustuksen vastaanottamista
tulee lykätä tai käsitellä asia
tavanomaisessa rikosprosessissa. Jos suostumus ei ole ollut pätevä,
määräyksen antamisen perusteissa on ollut
puute, jonka perusteella voidaan hakea muutosta. Perustuslakivaliokunnalla
ei ole ollut pykälästä huomautettavaa.
Lakivaliokunta puoltaa säännöstä hallituksen
esityksessä ehdotetun mukaisena.
2. Laki rikoslain muuttamisesta
7 luku. Yhteisestä rangaistuksesta
3 a §. Sakko ja rikesakko.
Pykälässä säädetään yhteisen
rangaistuksen määräämisestä rikesakkorikkomuksesta
ja sakolla rangaistavasta teosta. Sitä tilannetta silmällä pitäen,
että yhteinen rangaistus seuraisi yhdestä sakkorikoksesta
ja yhdestä rikesakkorikkomuksesta, pykälän 1
momentin ensimmäistä virkettä on
tarpeen täydentää sakkorangaistusta koskevalla
maininnalla.
Johtolause.
Rikoslain 2 a luvun 9 §:ää on
muutettu lailla 641/2009. Johtolauseeseen
on tarpeen tehdä tätä koskeva tarkistus.
3. Laki rikesakkorikkomuksista
7 §. Nopeusrajoituksen rikkominen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla.
Pykälän 1 ja 2 momentin perusteella
rikesakko voidaan määrätä, jos
moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ylittää suurimman
sallitun nopeuden enintään 20 kilometrillä tunnissa.
Esitetty sääntely vastaa nykytilaa.
Lakialoitteessa LA 66/2008 vp ehdotetaan, että rikesakko
voitaisiin antaa suurimman sallitun nopeuden ylittämisestä moottorikäyttöisellä ajoneuvolla,
jos teko ei ole törkeä. Lisäksi asiantuntijakuulemisessa
on tuotu esiin, että rikesakko tulisi voida määrätä,
jos ylinopeutta on enintään 30 kilometriä tunnissa.
Lakivaliokunta viittaa siihen, mitä edellä 1. lakiehdotuksen
1 §:n yhteydessä on todettu tuomioistuinten
ulkopuolisen summaarisen rikosasioiden käsittelyjärjestyksen
soveltamisalasta. Lisäksi valiokunta korostaa, että rikesakkorikkomusten
tulee muodostaa johdonmukainen kokonaisuus, jossa eri rikkomusten
moitittavuus arvioidaan toisiinsa nähden ja määritellään
seuraamusten ankaruus.
Rikesakko on tarkoitettu kaikkein lievimpien rikosten rangaistukseksi.
Perustuslakivaliokunnan mukaan rikesakkorikkomuksissa on kysymys
vähäisiksi luonnehdittavista rikoksista, joista
voidaan määrätä vähäisiä rangaistuksia. Lakivaliokunta
katsoo, ettei edellä ehdotettua kummallakaan tavalla määriteltyä ylinopeutta voida
pitää tässä tarkoitettuna vähäisenä rikoksena.
Esimerkiksi taajama-alueella suurimman sallitun nopeuden ylittäminen
30 kilometrillä tunnissa on omiaan vaarantamaan tuntuvasti etenkin
jalankulkijan liikenneturvallisuutta. Lakivaliokunnan käsityksen
mukaan yleinen suuntaus on pikemminkin entistä tiukempi
suhtautuminen liikenneturvallisuutta vaarantavaan käyttäytymiseen,
kuten poliisin ylijohdon syksyllä 2009 antamasta nopeusvalvontaa
koskevasta suosituksesta ilmenee.
Lakivaliokunnalle esitetyn arvion mukaan ylinopeusrajan nostaminen
30 kilometriin tunnissa siirtäisi todennäköisesti
hyvin suuren määrän ylinopeuksia rikesakolla
rangaistavaksi. Saman arvion voi lakivaliokunnan näkemyksen mukaan
tehdä myös lakialoitteessa ehdotetusta ylinopeusmäärittelystä.
Rikesakon käyttämisen seuraamuksena päiväsakkojen
asemesta on todettu käytännössä johtavan
siihen, että rangaistus samasta teosta muodostuu
olennaisesti tuntuvammaksi pienituloiselle tai tulottomalle
kuin suurituloiselle (PeVL 30/1998 vp, LaVM 25/1998 vp).
Tätä voidaan pitää ongelmallisena
sen perustuslakivaliokunnan tähdentämän
seikan kanssa, että oikeusturvan kannalta on tärkeää,
että tuomioistuimen ulkopuolella määrättävien
varallisuusarvoisten seuraamusten rahallinen arvo määrätään
niin, että niiden suorittaminen on kohtuullista kaikille
maksukyvystä riippumatta. Ehdotetuilla muutoksilla voi myös
olla haitallisia vaikutuksia liikennekuriin. Rikesakon ja päiväsakkorangaistuksen
ankaruutta ja käyttöä seuraamuksena eri
tilanteissa on mahdollista tarvittaessa arvioida myöhemmin.
Lakialoitteessa ei ehdoteta enimmäisylinopeuden
säätämistä, vaan rikesakon käyttöala on
määritelty viittaamalla teon törkeyteen. Lakialoitteesta
ei kuitenkaan ilmene niitä seikkoja, joiden perusteella
ylinopeutta olisi pidettävä törkeänä.
Tämä on ongelmallista rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen
kannalta, joka edellyttää, että kvalifiointiperusteet,
toisin sanoen seikat, joiden perusteella tekoa on pidettävä törkeänä,
tulee ilmetä laista. Lisäksi lakivaliokunta
tähdentää, että rikesakon käyttöalan kiinnittäminen
laissa määriteltyyn enimmäisylinopeuteen
on omiaan edistämään johdonmukaista ja
yhdenvertaista soveltamiskäytäntöä.
Lakivaliokunta toteaa, että vaikka ylinopeuden perusteella
voitaisiin määrätä seuraamukseksi
rikesakko, voivat yksittäisen teon olosuhteet olla laadultaan
sellaiset, että teko tulee rangaistavaksi liikenneturvallisuuden
vaarantamisena (RL 23:1). Törkeästä liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta säädetään rikoslain
23 luvun 2 §:ssä. Teon arvioinnilla on
merkitystä asian käsittelyjärjestyksen
kannalta. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen voidaan käsitellä summaarisessa
menettelyssä tuomioistuimen ulkopuolella, kun taas törkeä tekomuoto
on käsiteltävä sen enimmäisrangaistuksen
(kaksi vuotta vankeutta) vuoksi aina tuomioistuimessa.
Edellä todetun perusteella lakivaliokunta puoltaa pykälän
1 ja 2 momentin hyväksymistä hallituksen esityksessä ehdotetun
mukaisina.
Pykälän 4 momentissa viitataan tieliikennelain
33 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään
suurimmasta sallitusta nopeudesta pihakadulla. Hallitus
on 23.4.2010 antanut esityksen HE 48/2010 vp,
jossa mainittu 2 momentti muuttuisi pykälän 1
momentiksi. Jotta vältetään mahdollinen
virhe lakiviittauksessa, valiokunta ehdottaa, että puheena
olevan pykälän 4 momentissa viitataan tieliikennelain
33 §:ään. Koska 4 momentissa
on maininta suurimman sallitun nopeuden ylittämisestä,
viittausta voidaan pitää riittävän
täsmällisenä. Johdonmukaisuussyistä ehdotetaan
myös viittaus kävelykatua koskevaan
tieliikennelain 33 a §:n 2 momenttiin muutettavaksi
vastaavasti viittaukseksi lain 33 a §:ään.
13 §. Kalastuksenhoitomaksua tai viehekalastusmaksua
koskeva rikkomus.
Pykälän 1 momentin mukaan rangaistuksena
kalastuksesta tai ravustuksesta ilman asianmukaista maksua on 50
euron rikesakko. Säännös vastaa asiallisesti voimassa
olevaa sääntelyä. Valiokunta viittaa 7 §:n
1 ja 2 momentin yhteydessä rikesakkorikkomuksista
toteamaansa ja katsoo, että seuraamus on oikeasuhtainen
teon moitittavuuteen ja muihin rikesakolla rangaistaviin rikkomuksiin
nähden.
Lisäksi valiokunta toteaa, että 2. lakiehdotuksessa
rikoslain 7 lukuun esitetyn 3 b §:n mukaan,
jos kahdesta tai useammasta rikoksesta olisi tuomittava samalla
kertaa rikesakko, rangaistukseksi tuomitaan yksi rikesakko. Tuolloin rikesakko
määrätään 20 eurolla
korotettuna siitä rikkomuksesta, josta on säädetty
ankarin rikesakko. Esimerkiksi, jos käsiteltävänä olisi
samalla kertaa yksi kalastuksenhoitomaksua ja yksi viehekalastusmaksua
koskeva rikkomus, määrättäisiin
niistä yksi 70 euron suuruinen rikesakko. Voimassa olevassa
laissa korotuksen mahdollisuutta ei ole, ja mainitussa tilanteessa nykyisin
määrätään yksi 50 euron
suuruinen rikesakko.
17 §. Alkoholirikkomukset. (Uusi)
Alkoholirikoksia koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta johtuen
asetukseen rikesakkorikkomuksista (610/1999)
on valtioneuvoston asetuksella 702/2009lisätty
uusi 13 e §, joka on tullut voimaan 1.11.2009. Hallituksen
esityksessä mainituista syistä myös tämä asetuksentasoinen
sääntely on tarpeen nostaa lain tasolle. Valiokunta ehdottaa,
että alkoholirikkomuksia koskevat säännökset
otetaan lain 17 §:ään.
Valiokunta on ehdottamassaan pykälässä ottanut
huomioon lakiehdotuksen kirjoittamisessa noudatetut linjaukset.
Siten rikesakko olisi pykälässä tarkoitetuista
rikkomuksista ainoa rangaistus, minkä vuoksi asetustekstin
sanamuoto "voidaan määrätä"
ehdotetaan lakiehdotuksessa muotoon "määrätään".
Pykälään on myös kirjoitettu
näkyviin syyksiluettavuus. Lisäksi pykälän
otsikkoa on lyhennetty asetustekstin mukaisesta muodosta.
Valiokunnan ehdotuksesta seuraa, että hallituksen
esitykseen sisältyvä 17 § siirtyy
uudeksi 18 §:ksi.
11. Laki rajavartiolain 47 §:n muuttamisesta
47 §. Sakkovaatimus, sakkomääräys,
rikesakkomääräys ja rangaistusvaatimus.
Pykälässä on tarkoitus säätää rajavartiomiehen
toimivallasta antaa sakkovaatimus, sakkomääräys,
rikesakkomääräys ja rangaistusvaatimus.
Pykälästä esitetään
poistettavaksi viimeinen virke, jonka mukaan raja- ja merivartioalueen
päällikön tehtävistä on
voimassa, mitä rikesakkolaissa säädetään
poliisipiirin päällikön tehtävistä.
Eduskunta on 23.3.2010 hyväksynyt pykälään
muutoksen rajavartiointia koskevan lainsäädännön uudistamisen
yhteydessä (HE 219/2008 vp —HaVM 2/2010 vp).
Sen mukaan mainittuun virkkeeseen on lisätty maininnat
Suomenlahden merivartioston Helsingin rajatarkastusosaston päälliköstä sekä eräistä
muista
päälliköistä. Lakivaliokunta
toteaa, että nyt käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen
perusteluissa mainituista syistä viittausta rikesakkoasioissa
poliisipiirin päällikön tehtäviin
ei ole tarpeen säilyttää laissa myöskään
näiltä osin.
Edellä mainitun lainmuutoksen vuoksi lain johtolausetta on
tarkistettava.
12. Laki Metsähallituksen erävalvonnasta
14 §. Rikesakko, sakkovaatimus ja rangaistusvaatimus.
Esityksen mukaan erätarkastaja voisi jatkossakin antaa
rikesakon. Lisäksi erätarkastajalle esitetään
säädettäväksi oikeus antaa sakkovaatimus
ja rangaistusvaatimus.
Edellä 1. lakiehdotuksen 3 §:n 2
momentin mukaan poliisimies saa antaa enintään
20 päiväsakon suuruisen sakkomääräyksen
liikenteeseen liittyvistä rikkomuksista ja näpistyksistä.
Mainitun 3 §:n 3 momentin mukaan vastaava oikeus on tulli-
ja rajavartiomiehellä heidän toimialallaan. Kyse
on uudesta toimivallasta.
Valiokuntakäsittelyn yhteydessä on noussut esiin
kysymys siitä, voitaisiinko myös erätarkastajalle
säätää vastaava oikeus antaa
sakkomääräys omalla toimialallaan.
Erävalvonnan alasta säädetään
Metsähallituksen erävalvonnasta annetun lain (1157/2005)
2 §:ssä.
Laki Metsähallituksen erävalvonnasta on tullut
voimaan vuoden 2006 alusta. Erävalvonnan erityispiirteitä ja
sääntelyn tarvetta on arvioitu siten äskettäin.
Hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 46/2005 vp — HE 147/2005 vp)
perustuslakivaliokunta kiinnitti perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten
johdosta huomiota siihen, että poliisilla olevien perusoikeuksiin
puuttumisvaltuuksien kanssa samanlaisten valtuuksien säätäminen muille
viranomaisille ei ilman muuta ole sopusoinnussa kyseisiin edellytyksiin
kuuluvan välttämättömyysvaatimuksen
näkökulmasta. Samasta näkökulmasta
perustuslakivaliokunta arvioi Metsähallituksen erävalvojien
toimivaltuuksia Metsähallituksesta annetun lakiesityksen (HE 154/2004 vp)
yhteydessä. Tuolloin valiokunta kiinnitti huomiota sääntelyn
täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen sekä totesi,
että erävalvojille annettavien toimivaltuuksien
tuli myös olla oikeasuhtaisia suoritettaviin tehtäviin nähden
(PeVL 38/2004 vp, s. 3).
Perustuslakivaliokunta katsoi sääntelylle
olevan sinänsä erävalvonnan erityisluonteeseen
liittyviä perusteita. Merkityksellistä on, että sekä rikesakon
määräämisen että rangaistusvaatimuksen
antamisen edellytyksenä on yleislaeissa säädettyjen
yleisten edellytysten lisäksi sakon kohteena olevan henkilön
kirjallinen suostumus asian käsittelemiseen.
Rangaistusvaatimuksen enimmäismäärä on
rajoitettu 20 päiväsakkoon eikä sakkorangaistusta
saa muuntaa vankeudeksi. Nämä seikat ovat omiaan
rajaamaan menettelyjen käyttöalaa siten,
ettei sääntely perustuslakivaliokunnan mielestä vaikuta
lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL
46/2005 vp).
Lakivaliokunta toteaa, että 1. lakiehdotuksen 3 §:n
2 momentin mukainen toimivalta antaa sakkomääräys
on rajattu enintään 20 päiväsakon suuruiseen
sakkorangaistukseen ja enintään 1 000
euron suuruiseen menettämisseuraamukseen. Edellytys menettelyn
käyttämiselle on epäillyn suostumus asian
ratkaisemiseen mainitun lain mukaisessa menettelyssä.
Lisäksi lakivaliokunta toteaa, että Metsähallituksen
erävalvonnasta annetun lain 3 §:n mukaan
erätarkastajan kelpoisuusvaatimuksena on muun ohessa poliisin
perustutkinto ja perehtyneisyys erävalvontaan sekä nuhteettomuus.
Erätarkastaja on virkasuhteessa Metsähallitukseen. Yleisesti
erätarkastajien valvontatointa koskeva sääntely
on lähellä muita valvontaa toimittavia virkamiehiä koskevia
säännöksiä. Lakivaliokunnan
pyytämän selvityksen mukaan erätarkastajat
saavat tämän lainuudistuksen vaatiman koulutuksen
Poliisiammattikorkeakoulusta yhdessä poliisimiesten kanssa.
Erätarkastajia on lukumääräisesti
vähän. Saadun tiedon mukaan virkoja
on tällä hetkellä kymmenen.
Lakivaliokunta pitää erätarkastajien
käytännön työn kannalta perusteltuna,
että erätarkastajille myönnetään
oikeus antaa sakkomääräys. Valiokunnan
mielestä ei myöskään olisi tarkoituksenmukaista,
että vähälukuiseksi arvioitua asiajoukkoa
varten säädettäisiin tavanomaisesta poikkeava
menettely. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 46/2005
vp viitaten sakon kohteen antaman suostumuksen tulee kuitenkin
olla kirjallinen.
Lakivaliokunta ehdottaa 14 §:n 2 momenttia muutettavaksi
edellä tarkoitetulla tavalla. Hallituksen esityksessä erätarkastajien
toimivaltuus antaa sakkovaatimus ja rangaistusvaatimus esitetään
rajattavaksi 20 päiväsakkoon. Sakkomääräyksen
vastaava rajaus seuraa jo sakon ja rikesakon määräämisestä annettavasta
laista. Sääntelykokonaisuuden selkeyden vuoksi
on kuitenkin aiheellista, että sakkomääräys
mainitaan myös tässä yhteydessä.
Lisäksi pykälän otsikkoa on täydennettävä.
Samalla valiokunta ehdottaa, että 1 momentin sanamuotoa
yksinkertaistetaan ja sen kirjoitusasu muutetaan vastaamaan muutetun
2 momentin muotoilua.
Lakivaliokunnan 2 momenttiin ehdottamasta muutoksesta seuraa,
että 1. lakiehdotuksen 3 §:n 3 momenttia on muutettava
vastaavasti. Lisäksi 1. lakiehdotuksen 6 §:ään
on tarpeen lisätä maininnat erätarkastajasta.
15. Laki ajoneuvolain 96 §:n muuttamisesta
96 §. Ajoneuvorikkomus.
Pykälän 2 momenttia on muutettu
lailla 276/2010. Samassa yhteydessä pykälään
on lisätty uusi 3 momentti. Mainittu laki on tullut
voimaan 10.5.2010. Esitetyn 96 §:n yhteensovittamiseksi
voimassa olevan lain kanssa pykälään
tulee tehdä tätä koskevat korjaukset.
Hallituksen esityksessä pykälään
ehdotettu 3 momentti siirtyy siten uudeksi 4 momentiksi.
Lisäksi lain johtolausetta on tarkistettava.