Yleisperustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää tietoyhteiskuntakaarta koskevaa lakihanketta yleisesti ottaen onnistuneena ja kannatettavana. Esityksen päätavoitteena on ollut koota yhteen viestintää koskevaa lainsäädäntöä, yhteensä kahdeksan voimassaolevaa lakia. Esityksen tavoitteena on mm. varmistaa, että sähköisen viestinnän palveluja on saatavilla koko maassa ja että ne ovat teknisesti kehittyneitä, turvallisia, helppokäyttöisiä ja kohtuuhintaisia. Valiokunta katsoo, että sähköistä viestintää koskevan sääntelyn kokoaminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi on omiaan lisäämään oikeusvarmuutta, edistämään alan toimijoiden toimintaedellytyksiä sekä helpottamaan myös sääntelyn kokonaisvaikutusten seuraamista ja sääntelyn jatkokehittämistä.

Tietoyhteiskuntakaaren käsittely on ollut valiokunnalle tehtävänä varsin suuritöinen. Esityksen laajuudesta johtuen valiokunta käsittelee tässä mietinnössään vain keskeisimpiä asian käsittelyssä ja asiantuntijakuulemisissa esille nousseita kysymyksiä. Valiokunta toteaa, että esityksen laajuuden takia lain tavoitteiden toteutumisen arvioinnilla ja lain vaikutusten seurannalla on jatkossa erityisen tärkeä merkitys.

Lain nimike

Asiantuntijakuulemisessa on osin kritisoitu lain nimikettä ja tuotu mm. esille, että se ei kaikilta osin vastaa lain sisältöä lähinnä sähköistä viestintää koskevaa sääntelyä sisältävänä kokonaisuutena. Lisäksi on katsottu, että lain nimikkeestä olisi tarpeen tulla selkeästi esille sen asema säädöshierarkiassa. Myös perustuslakivaliokunta kiinnitti tähän jälkimmäiseen näkökohtaan huomiota.

Liikenne- ja viestintävaliokunta on pohtinut asiaa ja katsoo, että tietoyhteiskuntakaari sisältää erittäin merkittävän osan tietoyhteiskuntakehityksen kannalta keskeisestä sääntelystä, joka koskettaa kaikkia yhteiskunnan sektoreita. Voimassaolevaan lainsäädäntöön sisältyy useita lakeja ja asetuksia, joiden nimikkeessä ei ole sanaa laki tai asetus. Lisäksi nyt käsittelyssä olevan säädöksen nimike on lain monivuotisen valmistelun aikana osin jo tietyllä tavalla vakiintunut erityisesti alan toimijoiden keskuudessa. Valiokunta pitää perusteltuna, että tähän kokonaisuuteen voidaan jatkossa liittää myös muuta tietoyhteiskuntaa koskevaa sääntelyä täydentäen näin lakikokonaisuutta keskeisimpänä tietoyhteiskuntaa koskevana lakina. Valiokunta katsoo, että säädöksen nimike kuvaa riittävän hyvin sen roolia merkittävänä tietoyhteiskuntaa koskevaa sääntelyä yhteen kokoavana mittavana kokonaisuutena.

Lakiesityksen eräiden säännösten kansainvälinen soveltamisala

Esityksen 2 §:ään sisältyy säännös, jonka kautta esityksen yksityisyyden suojaa ja luottamuksellisen viestin suojaa sekä tietoturvaa koskevat säännökset ulotettaisiin koskemaan tietyin edellytyksin myös sellaisia kansainvälisluonteisia viestinnän välittämistä sisältäviä palveluja, joilla on esityksessä määritelty yhteys Suomeen.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille voimakasta kritiikkiä ehdotetun säännöksen tarkkarajaisuudesta, säännöksen ja sen tavoitteiden selkeydestä, säännöksen soveltamisen vaikeudesta ja siitä, että ehdotuksen vaikutuksia on vaikea arvioida. Lisäksi on tuotu esille mm. kansainväliseen yksityisoikeuteen ja EU-oikeuteen liittyviä kysymyksiä. Myös talousvaliokunta kiinnitti lausunnossaan (TaVL 15/2014 vp) huomiota ehdotuksen haasteellisuuteen ja sääntelyn ennakoitavuuden tarpeeseen yritystoiminnan kannalta. Toisaalta ehdotettua sääntelyä on kannatettu mm. siltä kannalta, että se edistäisi markkinoilla tasapuolisten kilpailuedellytysten kehittymistä ja voisi edistää kansalaisten yksityisyyden suojan toteutumista myös kansainvälisluonteisissa palveluissa.

Valiokunta pitää säännöksen tavoitetta kansalaisten yksityisyyden suojaamisesta erittäin kannatettavana. Toimintaympäristön tekniseen yms. kehittymiseen ja kansainvälistymiseen liittyviin muutoksiin tulee tarvittaessa pyrkiä reagoimaan myös lainsäädännöllisin keinoin. Lähtökohtaisesti on myös perusteltua, että samanlaista toimintaa harjoittavia toimijoita koskee myös sama sääntely.

Valiokunta pitää tärkeänä, että esitetyn kaltaisia kansainvälisiä tilanteita koskevat säännökset ja niiden soveltamisen edellytykset ovat selkeitä ja riittävän täsmällisiä oikeusvarmuuden ja ennustettavuuden varmistamiseksi. Tästä syystä valiokunta ehdottaa saamansa selvityksen perusteella esityksen 2 §:ään muutoksia, joiden perusteella esityksen tietyt yksiselitteisesti yksilöidyt tietosuojaa ja tietoturvaa koskevat pykälät tulevat sovellettaviksi Euroopan unionin ulkopuolisten toimijoiden viestinnän välittämistä koskeviin palveluihin sellaisissa esitystä tarkkarajaisemmin määritellyissä tilanteissa, joissa palvelun tarjonnalla on keskeinen liityntä Suomeen tai näiden palvelujen käyttöön Suomessa.

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella muutettu 2 § on myös yhteensopiva asiaan liittyvien EU-säädösten, kuten henkilötietodirektiivin 95/46/EY ja sähkökauppadirektiivin 2000/31/EY, kanssa.

Viestinnän välittäjää koskeva sääntely

Esityksen 3 §:ssä ehdotetaan uutta viestinnän välittäjän määritelmää, jolla tarkoitetaan kaikkia sellaisia toimijoita, jotka toimivat käyttäjiin nähden teleyrityksiä vastaavina viestintää välittävinä toimijoina. Ehdotuksen kautta nykyisin teleyrityksiä, yhteisötilaajia ja lisäarvopalvelun tarjoajia koskevaa yksityisyyden suojaa ja tietoturvaa koskevaa sääntelyä ulotettaisiin myös sellaisiin uudenlaisiin toimijoihin, jotka välittävät luottamuksellista sähköistä viestintää muutoin kuin henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin, esimerkiksi jonkin tietyn sosiaalisen median tai yhteisöpalvelun tarjoamisen yhteydessä.

Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että tämän kokonaan uudenlaisen sääntelyn toimivuutta seurataan ja arvioidaan jatkossa.

Toimilupajärjestelmä ja taajuusmaksut

Esityksessä ehdotetaan toimilupajärjestelmän tehostamista ja yksinkertaistamista mm. siirtämällä olennainen osa televisio- ja radiotoimintaa koskevista ohjelmistotoimilupapäätöksistä valtioneuvostolta Viestintävirastolle. Viestintävirasto myöntäisi esityksen 4 luvussa säädetyllä tavalla ohjelmistotoimiluvat yleisten edellytysten täyttyessä ilman tarkoituksenmukaisuusharkintaa kaikissa niissä tilanteissa, joissa toimiluvat voitaisiin myöntää kaikille hakijoille eikä luvan myöntämisellä ole huomattavia vaikutuksia viestintämarkkinoiden kehittymiseen. Viestintäviraston myöntäessä toimiluvat toimijat saisivat myös päättää ohjelmasisällöistään vapaasti. Muissa tilanteissa ohjelmistotoimiluvat myöntäisi valtioneuvosto, joka voisi myös asettaa mm. lähetysten sisältöön liittyviä toimilupaehtoja. Verkkotoimiluvat myöntäisi esityksen 3 luvun mukaan lähtökohtaisesti edelleen valtioneuvosto nykyiseen tapaan vertailevalla menetelmällä.

Esityksen mukaan jatkossa uudet matkaviestinkäyttöön osoitettavat taajuudet voitaisiin kuitenkin valtioneuvoston niin päättäessä jakaa vertailevan menettelyn sijasta huutokaupalla. Valiokunta viittaa aiempaan lausumaansa (LiVM 12/2012 vp), jonka mukaan eduskunta edellyttää, että vuoden 2013 taajuushuutokaupan (800 MHz) vaikutuksista toimialan kilpailuun ja kuluttajahintojen kehittymiseen tehdään analyysi ennen 700 MHz:n taajuusalueen toimilupien myöntämistä, ja analyysin tulokset otetaan huomioon kyseisiä taajuuksia jaettaessa.

Perustuslakivaliokunta totesi esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 18/2014 vp), että se on pitänyt ehdotetun kaltaista toimilupajärjestelmää lähtökohtaisesti ongelmallisena suhteessa sananvapauteen, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennalta estämättä. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä taajuuksien niukkuus on ollut sellainen tekninen rajoitusperuste, jonka huomioon ottamiseksi toimilupajärjestelmä on ollut hyväksyttävä sekä sananvapauden että elinkeinovapauden näkökulmasta. Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, että ehdotettu verkkotoimilupia koskeva sääntely ei ole sananvapauden tai elinkeinovapauden kannalta ongelmallista, koska sääntelyn perusteena on edelleen taajuuksien niukkuus. Televisio- ja radiotaajuuksista perustuslakivaliokunta totesi, että niistä voi edelleen esiintyä niukkuutta siten, että kaikille hakijoille ei niitä ole tarjolla, joten perustuslakivaliokunta ei pitänyt tältäkään osin toimilupajärjestelmän säilyttämistä tässä vaiheessa ongelmallisena. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi, että jo nyt on kyseenalaista, voidaanko toimilupajärjestelmää enää perustella sananvapauden edellytysten turvaamistarkoituksella etenkään siltä osin kuin kysymys ei ole 26 §:ssä tarkoitetusta yleisen edun televisiotoiminnasta. Näin ollen perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, että taajuuksien niukkuuden edelleen vähentyessä on syytä siirtyä kevyempään sääntelytapaan.

Esityksen mukaan jo käytössä oleviin taajuuksiin ei voitaisi käyttää huutokauppamenettelyä, mutta näistä ns. vanhoista tele- ja televisiotoiminnan taajuuksista perittäisiin esityksen 288 §:n mukaan taajuuksien käytön tehostamiseksi markkinaehtoinen taajuusmaksu. Valiokunta katsoo, että vertailevalla menetelmällä myönnettävien verkkotoimilupien taajuuksiin on perusteltua liittää ehdotettu markkinaehtoinen taajuusmaksu siten, että näiden taajuuksien rajallista luonnonvaraa ei enää jatkossa käytettäisi korvauksetta. Valiokunta pitää näitä lähtökohtia taajuuksien tehokkaan käytön kannalta kannatettavina ja ehdotettua taajuusmaksujen tasoa saadun selvityksen perusteella esimerkiksi joihinkin muihin EU-maihin verrattuna myös taajuuksien käyttäjien kannalta kohtuullisena.

Puolustusvaliokunnan lausunnossa (PuVL 4/2014 vp) on tuotu esille, että puolustusvoimilta perittävän taajuusmaksun suuruutta arvioitaessa on otettava huomioon, että kyse on yhdestä yhteiskunnan perustoiminnosta, jota ei ole perusteltua rasittaa suhteellisesti samansuuruisella taajuusmaksulla kuin kaupallista toimintaa. Liikenne- ja viestintävaliokunta katsoo saamansa selvityksen perusteella, että puolustusvoimien taajuusmaksun voimaantulolle on varattu varsin pitkä, vuoden 2024 alkuun ulottuva siirtymäaika, jonka aikana puolustusvoimien on mahdollista siirtyä käyttämään yleiseurooppalaisesti sotilastaajuuksille varattuja taajuuksia. Lisäksi puolustusvoimien taajuusmaksun määrä on maksun laskentakaavassa käyttötarkoituskertoimen avulla määritelty olennaisesti matalammaksi kuin markkinaehtoisilla toimijoilla.

Valiokunta kiinnittää saamansa selvityksen perusteella huomiota siihen, että jatkossa mahdollisesti matkaviestinkäyttöön tulevien taajuuksien käytöllä saattaa olla televisiokuvan häiriöitä lisääviä vaikutuksia ja tätä vastaavia vaikutuksia voi olla myös esimerkiksi eräillä tuulivoiman käyttötavoilla. Valiokunta pitää kohtuullisena, että häiriön aiheuttaja huolehtii tilanteen korjaamiseksi tarvittavista toimenpiteistä ja myös vastaa kustannuksista. Valiokunta viittaa myös esityksen 16 §:n 3 momentin 5 kohtaan, jonka mukaan verkkotoimilupaan voidaan liittää ehtoja, jotka koskevat toimiluvan haltijan velvollisuutta poistaa toiminnastaan muulle määräysten mukaiselle radioviestinnälle aiheutuvat häiriöt sekä näiden häiriöiden poistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista.

Huomattavan markkinavoiman sääntely ja hinnoittelun valvonta

Asiantuntijakuulemisessa on esitetty varsin paljon kritiikkiä huomattavan markkinavoiman sääntelyyn (HMV-sääntely) ehdotetuista mm. hinnoittelun valvontaa koskevista muutoksista. Asiantuntijakuulemisessa on myös tuotu esille huoli viranomaisten roolien nykyisestä moninaisuudesta esimerkiksi yhtä aikaa valvovana ja toisaalta markkinoiden toimintaa ohjaavana viranomaisena.

HMV-sääntelyn tavoitteena on, että viestintäverkkoja ja viestintäpalveluita on kohtuullisin ehdoin kaikkien teleyritysten ja käyttäjien saatavilla koko maassa. HMV-sääntelyllä voidaan tarvittaessa pyrkiä edistämään markkinoiden toimintaa ja kilpailua sekä mahdollistamaan myös uusien toimijoiden tulo markkinoille. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että HMV-sääntelystä ei synny suoraan velvoitteita millekään teleyritykselle. Mekanismin tarkoituksena on, että Viestintävirasto määrittelee huomattavan markkinavoiman yritykset säännöllisin väliajoin tekemiensä markkina-analyysien perusteella tiettyjen tukkumarkkinoiden tuotteiden tai palveluiden osalta. HMV-yrityksille asetettavat velvollisuudet voivat koskea esimerkiksi verkon käyttöoikeuden luovutusta, verkkojen yhteenliittämistä tai niihin liittyvää teleyritysten välistä hinnoittelua. Valiokunta toteaa, että huomattavan markkinavoiman sääntely pohjautuu EU-lainsäädäntöön.

Esityksen 71 §:n mukaan Viestintävirasto voisi asettaa HMV-yritykselle sekä poikkeuksellisissa tilanteissa 72 §:n perusteella myös muulle teleyritykselle velvollisuuden noudattaa laissa määriteltyä kustannussuuntautunutta, vähittäishinnasta tehtävään vähennykseen perustuvaa tai oikeudenmukaista ja kohtuullista hinnoittelua.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan EU-lainsäädäntö edellyttää käytännössä ennakollista reagointia HMV-yrityksistä johtuviin kilpailuongelmiin siten, että myös kohtuuton hinnoittelu voidaan estää. Saadun selvityksen mukaan esityksessä pyritään vastaamaan näihin kilpailuongelmia koskeviin ennakollisen puuttumisen vaatimuksiin antamalla 71 §:n 4 momentissa Viestintävirastolle toimivalta asettaa säännellylle tuotteelle kustannussuuntautunut enimmäishinta kolmeksi vuodeksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomessa viestintäpalveluiden hinnat eivät ole EU-maiden välisessä vertailussa yleisesti ottaen korkeita. Matkaviestinpalveluiden hinnat ovat EU:n halvimpien joukossa, mutta esimerkiksi kuparitilaajayhteyden tukkuhinnat ovat Suomessa huomattavan korkealla tasolla, tilastojen mukaan EU:n korkeimpia. Talousvaliokunta totesi lausunnossaan pitävänsä perusteltuna arviota, jonka mukaan esityksen huomattavaa markkinavoimaa koskeva sääntely ja kuluttajien oikeuksiin liittyvät uudistukset tulevat parantamaan edellytyksiä kohtuuhintaisille ja -ehtoisille yhteyksille ja laadukkaille viestintäpalveluille.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille näkemyksenä, että esityksen mukaisen enimmäishinnan asettamisen tulisi olla ainoastaan viimesijainen keino. Esityksen 71 §:n mukaan enimmäishinta voidaan asettaa, jos kustannussuuntautuneen hinnoittelun vastainen hinnoittelu aiheuttaisi vakavaa haittaa markkinoilla, eikä pelkkää kustannussuuntautunutta hinnoitteluvelvoitetta voida pitää riittävänä kilpailun esteiden poistamiseksi tai kilpailun edistämiseksi kyseisillä markkinoilla. Valiokunta pitää tätä 71 §:n lähtökohtaa perusteltuna ja kannatettavana. Hinnoittelun valvontaa koskevilla ehdotuksilla on tarkoitus varmistaa tukkutason hintojen kohtuullisuus. Tällä voidaan mm. edistää uusien yrittäjien mahdollisuuksia päästä markkinoille ja lisätä kilpailua, mikä puolestaan on omiaan mm. parantamaan käyttäjille tarjottavien viestintäpalvelujen saatavuutta ja hinta-laatusuhdetta. Valiokunta pitää hinnoittelun valvontaa koskevaa sääntelyä näiden painavien yhteiskunnallisten tarpeiden kannalta tarpeellisena.

Hinnoittelun tarkastelun lähtökohtana olisi jatkossa aiheutuneiden kustannusten sijasta tehokkaan toimijan kustannukset. Valiokunta pitää tätä ehdotusta markkinoiden tehokkaan toiminnan kannalta perusteltuna.

Valiokunta katsoo saamansa selvityksen perusteella, että Viestintävirastolla on myös kansainvälisesti vertailtuna tänä päivänä suhteellisen niukasti toimivaltuuksia markkinoiden sääntelyssä. Valiokunta pitää näin ollen ehdotuksia perusteltuina ja katsoo, että mahdollisten epäkohtien ehkäisemiseksi on hyvä, että valvovalla viranomaisella on tarvittaessa riittävät työkalut lakisääteisen tehtävänsä hoitamiseen.

Selkeisiin markkinavoiman väärinkäytöksiin ja kilpailun häiriöihin sekä tämän kaltaisissa tilanteissa erityisesti käytännössä monopoliasemassa olevien toimijoiden toimintaan tulee kuitenkin voida tarvittaessa puuttua, ja valiokunnan käsityksen mukaan esityksellä luodaan tähän entistä parempia edellytyksiä.

Valiokunta kuitenkin katsoo, että lähtökohtaisesti voimakkaasti säännellyllä alalla tulisi pyrkiä pikemminkin sääntelyn vähentämiseen kuin sen lisäämiseen, ja rajoittavan sääntelyn sijasta mahdollistavaan ja investointeja edistävään sääntelyyn. Toimijoiden hallinnollista taakkaa ei tule lisätä, jollei se ole välttämätöntä.

Valiokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi lausuman, jonka mukaan

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että erityisesti teleyrityksille koituisi esityksen myötä lisäkustannuksia mm. viranomaismaksuista, kuten tietoyhteiskuntamaksusta. Valiokunta pitää nykyisen viestintämarkkinamaksun ja tietoturvamaksun yhdistämistä yhdeksi tietoyhteiskuntamaksuksi kannatettavana. Esityksessä ehdotetaan myös maksun määräytymisen yksinkertaistamista ja pyritään lisäämään maksun määräytymisen ennakoitavuutta.

Valiokunta pitää Viestintäviraston tietoyhteiskuntakaaressa säädettyjä tehtäviä viestintämarkkinoiden ja koko tietoyhteiskunnan toimivuuden kannalta erittäin tärkeinä ja katsoo, että ehdotetuilla maksuilla on välttämätöntä turvata viraston tehtävien tehokas toteuttaminen.

Laajakaistarakentaminen

Valiokunta toistaa aiemman kantansa, jonka mukaan valiokunta on edelleen huolissaan laajakaistaverkon investointien kattavasta toteutumisesta, etenkin joidenkin valokuituverkkojen rakentamista koskevien hankkeiden etenemisestä.

Nopean laajakaistan edistämisellä ja hankkeiden toteutumisen esteiden purkamisella on mahdollista osaltaan pyrkiä lisäämään sekä yksityisen että julkisen sektorin tuottavuutta, investointeja ja talouskasvua. Valiokunta toteaa, että teleyritysten tekemät investoinnit tai niiden puuttuminen vaikuttavat välillisesti koko yhteiskunnan toimintaan.

Valiokunta painottaa, että laajakaistarakentamisen etenemisellä on tärkeä merkitys Suomen lähivuosien tietoyhteiskuntakehityksen ja myös aluekehityksen kannalta. Toimivien ja riittävän nopeiden viestintäyhteyksien tarve korostuu harvaan asutuilla alueilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä ja kaikkia fyysisiä palveluita ei ole saatavilla.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lähivuosina on todennäköistä, että matkaviestinverkkojen käytössä tullaan siirtymään nykyistä enemmän kiinteiden kuukausimaksujen sijasta datamääräiseen palvelunkäytöstä laskuttamiseen. Valiokunta toteaa, että tämän kaltainen kehitys saattaa paljon kapasiteettia vaativien sisältöjen lisääntyessä entisestään korostaa kiinteiden verkkojen rakentamisen tarvetta. Valiokunta toteaa, että datamääräisen laskutuksen ongelmana kuluttajan kannalta kuitenkin on se, että palvelun hintaa voi olla hyvin vaikeaa arvioida käytännössä.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille yhtenä ehdotuksena, että osa 700 MHz:n taajuusalueesta tulisi aikanaan myöntää langattoman laajakaistan käyttöön vertailevalla menetelmällä. Valiokunta kiinnittää saamansa selvityksen perusteella huomiota siihen, että 700 Mhz:n taajuusalueen myöntämisestä ei ole vielä tehty päätöksiä ja kyseinen taajuusalue tulee langattoman laajakaistan käyttöön vasta aikaisintaan 1.1.2017 alkaen. Esitys mahdollistaa uusien matkaviestintaajuuksien huutokauppaamisen valtioneuvoston päätöksellä, mutta se mahdollistaa myös niiden myöntämisen nykyisellä vertailevalla menettelyllä. Valiokunnan käsityksen mukaan esitys ei myöskään estä sitä, että osa tietyn taajuusalueen taajuuksista myönnettäisiin huutokaupalla ja osa vertailevalla menetelmällä. Valiokunta katsoo, että myös puuttuvista kansainvälisistä ja EU-tason päätöksistä johtuen myöskään kyseiseltä 700 MHz:n taajuusalueelta tulevaisuudessa myönnettävien taajuuskaistaparien määrä ja taajuusalueen arvo eivät vielä ole tiedossa. Näin ollen valiokunta katsoo, että tässä vaiheessa ja tämän hetkisen tiedon pohjalta on vielä ennenaikaista ottaa kantaa kyseisen taajuusalueen myöntämiseen. Valiokunta viittaa hallituksen maaliskuussa 2012 tekemään taajuuspoliittiseen periaatepäätökseen, jossa todetaan, että kun kyseisen 700 MHz:n taajuusalueen osoittaminen matkaviestintoiminnan käyttöön on Suomessa mahdollista, tullaan toimiluvat taajuusalueelle myöntämään tavalla, joka parhaiten edistää kilpailua markkinoilla. Valiokunta pitää tärkeänä, että sitä informoidaan säännöllisesti ja pidetään ajan tasalla asian etenemisestä.

Valiokunta kiinnittää huomiota esityksen 71 §:n 5 momenttiin, jonka mukaan Viestintäviraston asettamien hinnoitteluvelvollisuuksien tulee olla kohtuullisia suhteessa niillä tavoiteltaviin päämääriin, kannustaa yrityksiä investointeihin tulevaisuudessa sekä sallia kohtuullinen tuotto säänneltyyn toimintaan sitoutetulle pääomalle. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että tuoton kohtuullisuutta arvioitaessa voisi olla paikallaan antaa painoarvoa myös uusien investointien tekemiselle.

Verkkotunnukset

Esityksen 21 luvussa nykyistä verkkotunnuksia koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi mm. siten, että verkkotunnuksia olisi jatkossa mahdollista myöntää myös ulkomaalaisille hakijoille. Nykyisin tunnuksia voidaan myöntää vain Suomeen rekisteröityneelle oikeushenkilölle tai yksityiselle elinkeinoharjoittajalle, suomalaiselle julkisyhteisölle, vieraan valtion edustustolle tai yli 15-vuotiaalle henkilölle, jolla on kotikunta Suomessa ja suomalainen henkilötunnus.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan voimassa oleva sääntely on ollut osin ongelmallista EU:n sisämarkkinasääntelyn näkökulmasta. Myös talousvaliokunta totesi lausunnossaan, että Euroopan sisämarkkinoilla tavaroiden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden kannalta on tärkeää, että jäsenvaltioissa luovutaan siitä, että verkkotunnuksen haltijan tulisi olla fyysisesti sijoittautunut maahan. Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää verkkotunnusten myöntämisen avaamista myös sellaisille yrityksille, yhteisöille ja henkilöille, jotka eivät ole sijoittautuneet Suomeen tai Ahvenanmaalle, lähtökohtaisesti perusteltuna ratkaisuna. Kuulemisissa on osin pohdittu mm. ulkomaalaisten luonnollisten henkilöiden aitoa tarvetta saada hankkia suomalaisia verkkotunnuksia. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan nykyisille rajoituksille ei ole enää kuitenkaan nähty käytännön perusteita.

Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esille huoli siitä, että jos kotimaisia verkkotunnuksia voidaan myöntää nykyistä vapaammin, tällä saatetaan lisätä riskiä siihen, että suomalaista verkkotunnusta käytetään esimerkiksi suomalaisiin kohdistuvien huijausten toteuttamiseen, millä voisi olla vaikutuksia myös suomalaisia verkkotunnuksia kohtaan yleisesti tunnettavaan luottamukseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan huijausten määrää koskevista ilmiöistä ei kuitenkaan ole ollut vastaavissa tilanteissa selkeitä kansainvälisiä esimerkkejä. Valiokunta korostaa Viestintäviraston roolia ja tarvetta puuttua tilanteisiin ajoissa, mikäli verkkotunnusten myöntämiseen liittyen syntyy jonkinlaisia lieveilmiöitä.

Esityksessä ehdotetaan myös verkkotunnustoiminnan uudistamista siten, että jatkossa Viestintävirasto olisi edelleen verkkotunnusten hallinnollinen rekisterinpitäjä, mutta verkkotunnusasioissa asioitaisiin viraston sijasta verkkotunnusvälittäjien kanssa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tämä vastaa yleisesti kansainvälisesti omaksuttuja käytäntöjä. Valiokunta pitää ehdotusta hyvänä, mutta kiinnittää huomiota verkkotunnusvälittäjien tietoturvallisuuden ja asiakaspalvelun tason turvaamisen tarpeeseen.

Yleispalvelu ja yleispalvelun hinnoittelu

Yleispalveluvelvollisuudella pyritään nykyisin varmistamaan, että jokainen Suomessa voi saada käyttöönsä perustasoisen internetliittymän ja puhelinyhteyden. Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa myös yhteystietopalvelun tarjoajalle olisi mahdollista asettaa yleispalveluvelvollisuus.

Viestintävirasto voisi esityksen 86 §:n perusteella asettaa yleispalveluvelvollisuuden, jos sen tekemä markkina-analyysi osoittaa, että esteettömiä ja kohtuuhintaisia yhteystietopalveluja ei ole markkinoilla tarjolla riittävästi. Esityksen perustelujen mukaan tekninen kehitys on osittain johtanut siihen, että palveluja tarjotaan sähköisesti ja esimerkiksi painettuja puhelinluetteloja ei ole enää entiseen tapaan saatavilla. Jatkossakin on kuitenkin tarpeen varmistaa, että puhelinnumerot ja nimi, osoite yms. yhteystiedot ovat riittävän helposti saatavilla.

Valiokunta pitää erittäin hyvänä, että ehdotuksessa on kiinnitetty huomiota palvelujen esteettömyyteen ja erityisryhmien, kuten vammaisten, aseman parantamiseen. Valiokunta kiinnittää samalla huomiota tarpeeseen arvioida jatkossa myös erilaisten sähköisten palvelujen yhteystietojen luettelointitarpeita ja mahdollisuuksia. Valiokunta kuitenkin korostaa, että tämän kaltaisessa arvioinnissa on syytä ottaa erityisesti huomioon yhteystietojen kohteiden yksityisyyden suojaan liittyvät näkökohdat. Valiokunta pitää yhteystietopalvelujen lisäämistä yleispalvelusääntelyn piiriin kannatettavana, ja pitää hyvänä myös esityksen 91 §:n ehdotusta siitä, että yleispalveluyrityksen tulisi tiedottaa yleispalvelutuotteistaan, jotta käyttäjät osaavat niitä nykyistä paremmin myös pyytää.

Esityksen 91 §:ssä ehdotetaan, että jatkossa yleispalvelun hinta arvioitaisiin ensisijaisesti keskimääräisen käyttäjän kannalta. Arvioinnissa voitaisiin kuitenkin ottaa huomioon myös esimerkiksi kohtuulliset liittymän rakentamiskustannukset ja liittymän maantieteellinen sijainti. Yleispalvelun tavoitteiden toteutumisen kannalta valiokunta pitää tärkeänä, että yleispalvelun hinnat ovat käyttäjien kannalta kohtuullisella tasolla. Valiokunta katsoo, että ehdotus käyttäjänäkökulman ensisijaisuudesta on kohtuuhintaisen yleispalvelun toteutumisen edistämiseksi perusteltu ja parantaa valiokunnan näkemyksen mukaan erityisesti pienituloisten käyttäjien asemaa. Ehdotuksesta ei valiokunnan arvion mukaan myöskään aiheudu sääntelyn tavoitteiden kannalta arvioituna kohtuuttomia kustannusvaikutuksia yleispalveluyrityksille. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että yleispalveluyrityksellä on mahdollisuus saada esityksen 94 §:n perusteella korvaus yleispalvelun mahdollisesti aiheuttamista kohtuuttomista nettokustannuksista.

Yleisen edun kanavat ja riippumattomien tuottajien ohjelmien määrän lisääminen

Esityksen 210 §:n mukaan televisiotoiminnan harjoittajien tulisi jatkossa varata eurooppalaisten riippumattomien tuottajien tuottamille ohjelmille 19 prosenttia lähetysajasta tai ohjelmistobudjetista nykyisen 15 prosentin sijasta. Valiokunta pitää ehdotusta oikean suuntaisena ja katsoo, että esityksellä voidaan osaltaan pyrkiä myös säilyttämään suomen- ja ruotsinkielisen riippumattoman tuotannon osuutta kohtuullisella tasolla.

Sivistysvaliokunta piti lausunnossaan (SiVL 5/2014 vp) tärkeänä, että riippumattomien tuottajien ohjelmille varattavasta osuudesta suurin osa olisi uutta tuotantoa. Esityksen ja voimassa olevan sääntelyn mukaan näistä ohjelmista puolet on oltava viimeisen viiden vuoden aikana tuotettuja. Liikenne- ja viestintävaliokunta katsoo, että ehdotettu riippumattomien tuottajien kiintiön korotus on jo sellaisenaan merkittävä ja tässä vaiheessa riittävä muutos. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan nyt ehdotettu taso on eurooppalaisittain korkea vaatimus. Valiokunta toteaa, että kiintiöillä on pienessä maassa ja pitkälti kotimaisilla kielillä ohjelmia tekeville kotimaisille ohjelmatuottajille todennäköisesti olennaisesti suurempi merkitys kuin esimerkiksi jollekin huomattavan suurella kielialueella toimivalle sisällön tuottajalle.

Esityksen 26 §:n mukaisesti kaupallisten yleisen edun kanavien ohjelmistotoimiluvan saamisen edellytyksiin sisältyy vaatimuksia, jotka koskevat mm. suomen- ja ruotsinkielisten ohjelmien, uutisten ja ajankohtaisohjelmien tarjoamista sekä mm. ääni- ja tekstityspalveluja. Yleisen edun kanavien tulisi olla lähtökohtaisesti kaikkien suomalaisten vastaanotettavissa. Yleisen edun kanavalla olisi esityksen 26 §:n mukaan oikeus saada käyttöönsä toiminnassa tarvitsemansa määrä maanpäällisen televisioverkon lähetyskapasiteettia. Sivistysvaliokunta ehdotti lausunnossaan, että lähetyskapasiteetin saatavuuden turvaamista tulisi harkita myös esimerkiksi sellaisille kotimaisille televisiokanaville, jotka investoivat kotimaiseen ohjelmatuotantoon ja työllistävät tekijöitä Suomessa. Liikenne- ja viestintävaliokunnan saaman selvityksen mukaan televisiolähetystaajuuksista ei kuitenkaan enää tänä päivänä esiinny huomattavaa niukkuutta ja tällä hetkellä televisiotoimintaan varatuilla taajuuksilla on useita käyttämättömiä kanavanippuja. Valiokunta pitää kotimaisen sisältötuotannon edistämistä ja alan työllistämistä hyvin tärkeänä, mutta ei edellä mainituista syistä katso tarkoituksenmukaiseksi ehdottaa lähetyskapasiteetin saatavuuden turvaamista mainitun kriteerin perusteella.

Valiokunta toteaa, että yleisen edun televisiotoimintaa koskevien vaatimusten täyttämisestä tulee huolehtia sekä hakemuksen tekovaiheessa että mm. valvonnan keinoin myös käytännössä, jotta lupajärjestelmän uskottavuus säilyy. Valiokunta on jo aiemmin kiinnittänyt huomiota tarpeeseen arvioida yleisen edun kanaville asetettuja vaatimuksia siltä kannalta, olisiko näihin vaatimuksiin mahdollista jatkossa lisätä joustonvaraa vaatimusten tasosta tinkimättä. Vaatimusten joustavoittaminen voisi antaa kanaville enemmän liikkumavaraa ohjelmaprofiilien osalta ja omalta osaltaan lisätä katsojien valinnanmahdollisuuksia kanavakohtaisten erojen lisääntymisen kautta. Valiokunta katsoo, että näitä vaihtoehtoja olisi hyvä selvittää jatkossa.

Televisio-ohjelmien siirtovelvoite

Nykyiseen siirtovelvoitetta koskevaan sääntelyyn ei ole esityksessä ehdotettu muutoksia. Velvoitetta koskevaa esityksen 227 §:n sääntelyä tullaan valiokunnan saaman selvityksen mukaan arvioimaan jo aiemmin tehtyjen linjausten mukaisesti ennen vuotta 2016. Siirtovelvoitteen piirissä olevien esityksen 26 §:ssä tarkoitettujen yleisen edun kanavien edelleen lähettäminen kaapeliverkossa on nykyisin tekijänoikeuslain (404/1961) 25 i §:n perusteella kokonaan vapautettu tekijänoikeuskorvauksista. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että nyt käsittelyssä olevassa esityksessä säännelty siirtovelvoite tai sen jatkaminen on tekijänoikeuslaissa säädetystä tekijänoikeuskorvausten määräytymisestä erillinen asia. Valiokunta viittaa eduskunnan hyväksymään voimassa olevaan lausumaan (HE 13/2010 vp — LiVM 8/2010 vp), jossa eduskunta edellytti, että jos verkko- ja palvelutarjonta vuosina 2011—2016 kehittyy tavalla, jota ei voida nyt ennakoida, ja kehitys johtaa tekijöiden tai kansalaisten kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, hallitus ryhtyy toimenpiteisiin tekijänoikeuslain 25 i §:n muutostarpeiden arvioimiseksi.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Euroopan komissio on vastikään edellyttänyt virallisessa huomautuksessaan, että nyt käsiteltävänä olevaan esitykseen kuulumattoman tekijänoikeuslain 25 i §:n mahdollinen ristiriita Euroopan unionin säädösten kanssa arvioidaan ja että oikeus korvaukseen palautetaan mainittuun tekijänoikeuslain säännökseen.

Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää lisäksi yleisesti huomiota tietoyhteiskuntakaarella säädellyssä toimintaympäristössä selkeästi laittoman ja tekijänoikeuksia loukkaavan piratismin torjunnan merkitykseen mm. laadukkaiden sisältöjen tuottamisen ja mediatoimialan kannattavuuden kannalta. Sähköiseen toimintaympäristöön olisi tarpeen luoda nykyistä olennaisesti paremmin toimivia sisältöjen tuotantoa tukevia ja toisaalta palvelukehitystä ja käyttäjien valinnanmahdollisuuksia edistäviä sisällön tarjonnan, jakelun ja hyödyntämisen malleja.

Televisiokanavien lähetys- ja vastaanottoteknologiaan tulossa olevat muutokset

Esityksen ulkopuolelta, mutta sen aihepiiriin kiinteästi liittyvänä, valiokunta haluaa kiinnittää huomiota lähivuosina jo aiemmin tehtyjen linjausten mukaisesti toteutuvaan uuteen televisiolähetysten lähetys- ja vastaanottoteknologiaan siirtymiseen. Maanpäälliset televisiokanavien lähetykset perustuvat vielä tällä hetkellä pääosin DVB-T-lähetys- ja vastaanottoteknologiaan. Maanpäällisten teräväpiirtolähetysten vastaanottamiseksi tarvitaan kuitenkin uutta lähetyskapasiteettia säästävää DVB-T2-standardin teknologiaa. Uuden teknologian käyttöönoton tarpeeseen liittyy myös televisiotoiminnassa nykyisin käytettävän 700 MHz:n taajuuksien siirtäminen aikaisintaan 1.1.2017 lukien matkaviestinkäyttöön.

Maksutelevisiotoimijoilla tulee todennäköisesti olemaan hyvin keskeinen rooli uuteen teknologiaan siirtymisessä, sillä käytännössä ne siirtyvät selkeästi muita toimijoita aikaisemmin, eli jo vuonna 2017, kokonaan uuden tekniikan käyttöön. Valiokunta on jo aiemmin lausunut, että se pitää riittävän pitkää siirtymäjaksoa maanpäällisen televisioverkon vapaasti vastaanotettavien kanavien osalta käytännössä välttämättömänä. Yhtenä selkeänä lähtökohtana siirtymässä on ollut, että katsojien tulisi voida itse päättää, koska he siirtyvät teräväpiirtolähetysten katsojiksi.

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä lähtökohtaa, jonka mukaan kansalaisille uuden tekniikan käyttöönotosta aiheutuvat negatiiviset vaikutukset pyritään minimoimaan.

Paikallisradiotoiminta ja lyhytaikaisen radiotoiminnan ketjuttamisen ja mainonnan kiellot

Paikallisradiotoiminta on huomattavalta osin kehittynyt suurempien omistuskeskittymien ja ketjutusten suuntaan, ja paikallisen identiteetin kannalta tärkeän paikallisen ohjelmasisällön määrä on selkeästi vähentynyt. Aidosti pienten paikallisten toimijoiden määrä on laskenut, ja nykyisissä toimiluvissa vaadittavan paikallisen tiedonvälityksen määrä on suhteellisen pieni.

Esityksessä paikallisen radiotoiminnan kannalta keskeistä sääntelyä ovat mm. radiomainonnan määrää koskevat säännökset. Esityksen mukaan radiotoiminnan mainonnan enimmäismäärää korotettaisiin nykyisestä kymmenestä prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin päivittäisestä lähetysajasta. Valiokunta pitää ehdotusta hyvänä ja katsoo, että ehdotuksella parannetaan radiotoiminnan toimintaedellytyksiä. Valiokunta toteaa, että jatkossa olisi hyvä pohtia myös mahdollisuuksia paikallisten ohjelmasisältöjen lisäämiseen.

Lyhytaikaista analogista radiotoimintaa, jonka kesto on enintään kolme kuukautta, saisi esityksen mukaan harjoittaa ilman ohjelmistotoimilupaa, mutta toimintaan tarvittaisiin kuitenkin radiolupa. Tällaista lyhytaikaista radiotoimintaa harjoitetaan tyypillisesti esimerkiksi erilaisten kulttuuri-, urheilu- tai uskonnollisten tapahtumien yhteydessä. Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esille, että lyhytaikaisilla luvilla harjoitetaan kuitenkin tällä hetkellä myös käytännössä pysyvän luonteista radiolähetystoimintaa, mikä ei ole ollut kyseisen sääntelyn tarkoitus.

Esityksen 223 §:n 3 momentin mukaan ilman esityksen 34 §:ssä tarkoitettua analogisen radiotoiminnan ohjelmistotoimilupaa harjoitettavassa radiotoiminnassa lähetettävä kaupallinen viestintä saisi jatkossa olla ainoastaan sponsorointia tai kyseiseen radiotoimintaan liittyvää mainontaa.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotusta on sekä kannatettu että vastustettu. Esimerkiksi erilaisia tapahtumia varten perustetun lyhytaikaisen radiotoiminnan on asiantuntijakuulemisissa katsottu heikentävän saatavuudeltaan rajallisten mainossopimusten hankkimisen kautta pysyvien paikallisradioiden kaupallisia toimintaedellytyksiä. Toisaalta on tuotu esille, että mahdollisuutta lyhytaikaiseen radiotoimintaan on käytetty myös siten, että alalle aikova on voinut kokeilla toimintaa ensin lyhytaikaisesti, ja on pidetty tarpeellisena, että tämän kaltaisessa tilanteessa tulee samalla voida testata myös toiminnan kaupallista kannattavuutta hankkimalla mainoksia. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esityksessä ehdotettu rajaus on tarpeen ohjelmistotoimiluvan varaisen ja siitä vapaan lyhytaikaisen toiminnan selkeäksi erottamiseksi toisistaan.

Esityksen 214 §:n 2 momentin mukaan markkinoinnissa ei saa käyttää uutis- tai ajankohtaisohjelmissa säännöllisesti esiintyvien henkilöiden kuvaa tai ääntä, ja 224 §:ssä taas säädetään aatteellisesta ja yhteiskunnallisesta mainonnasta. Perustuslakivaliokunta toi lausunnossaan esille, että kielto käyttää uutis- tai ajankohtaisohjelmissa säännöllisesti esiintyvien henkilöiden kuvaa tai ääntä sovellettuna yhteiskunnalliseen tai aatteelliseen mainontaan merkitsee varsin pitkälle menevää puuttumista sananvapauteen. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että kyseistä sääntelyä on näin ollen muutettava siten, että 1. lakiehdotuksen 214 §:n 2 momentin kielto ei kohdistu 224 §:ssä tarkoitettuun aatteelliseen ja yhteiskunnalliseen mainontaan, jotta lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa, että esityksen 214 §:ään tehdään tätä koskeva rajaus.

Käyttäjän oikeudet ja kuluttajansuoja

Esitykseen sisältyy useita hyviä ja kannatettavia palvelujen käyttäjän oikeuksia ja kuluttajan suojaa parantavia ehdotuksia. Valiokunta pitää myös erityisesti kuluttajien kannalta hyvänä, että nykyisin hajanaista sääntelyä on koottu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Esityksen 128 §:n mukaan tilanteissa, joissa kuluttaja maksaa tavaroita tai palveluita matkapuhelimella ja maksu peritään puhelinlaskun yhteydessä, kuluttaja voisi kääntyä myyjän tai palveluntuottajan lisäksi myös teleyrityksen puoleen. Tämä voisi olla tarpeen esimerkiksi sellaisissa ongelmatilanteissa, joissa tilattua tuotetta ei ole toimitettu tai kuluttaja ei ole pystynyt keskeyttämään tekemäänsä jatkuvaluonteista maksullista tilausta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan malli vastaa kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvun 39 §:ssä säädettyä luotonantajan ja myyjän tai palvelun suorittajan yhteisvastuuta, jota sovelletaan luottokortilla maksettaessa. Valiokunta katsoo, että ehdotuksella on mahdollista pyrkiä ehkäisemään väärinkäytöksiä, edistää mobiilimaksamisen yleistymistä ja luoda luottamusta sähköisten palvelujen käyttöön.

Valiokunta pitää teleyritysten kannalta kohtuullisena ja periaatteellisesti tärkeänä ehdotettua 128 §:n 3 momentin säännöstä teleyrityksen oikeudesta saada kuluttajalle maksamansa määrä takaisin tuotetta tai palvelua tarjoavalta elinkeinonharjoittajalta tai siltä teleyritykseltä, jolla on voimassa sopimus kyseisen elinkeinoharjoittajan kanssa. Esityksen 115 §:n säännös oikeudesta katkaista laskun kertyminen väärinkäytöstilanteissa on tärkeä ja kannatettava sekä tilaajien että teleyritysten kannalta. Säännöksen mukaan teleyritys voisi olla yhdistämättä puheluita tai muutoin estää sellaisen viestintäpalvelun käytön, jonka ilmeisenä tavoitteena on oikeudettoman taloudellisen hyödyn tavoittelu. Valiokunta toteaa, että säännöksen perusteella on mahdollista pyrkiä estämään myös ulkomailta Suomeen suunnattuja tämänkaltaisia väärinkäytösyrityksiä.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu yhtenä epäkohtana kuluttajan kannalta esille, että internetyhteyspalveluita markkinoidaan yleensä niiden maksiminopeudella, joka saattaa kuitenkin olla käytännössä huomattavasti palvelun keskimääräistä tai tavanomaista nopeutta suurempi. Valiokunta katsoo, että kyseistä asiaa olisi hyvä selvittää ja arvioida jatkossa.

Viestintäpalvelua koskevat sopimukset ovat osittain myös palvelujen luonteesta johtuen usein monimutkaisia, ja niiden ymmärtäminen saattaa olla erityisesti joillekin erityisryhmille vaikeaa. Valiokunta pitää tältä kannalta erittäin kannatettavana ja periaatteellisesti tärkeänä esityksen 107 §:n vaatimusta sopimusehtojen laatimisesta selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä.

Esityksen 198 §:n mukaan käyttäjänä ja tilaajana oleva luonnollinen henkilö voi maksutta kieltää teleyritykseltä ja yhteystietopalvelun tarjoajalta yhteystietojen luovuttamisen ja julkaisemisen yhteystietopalveluun. Valiokunta pitää ehdotusta perusteltuna ja käyttäjien oikeuksia edistävänä.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille tarve säätää suoramarkkinoinnin kieltorekisteristä ja tarve arvioida, tulisiko myös yrityksille kohdistetulta sähköiseltä suoramarkkinoinnilta edellyttää suostumusta. Kieltorekisteriin voitaisiin merkitä yksityishenkilöiden yhteystietoja, kuten sellaisia puhelinnumeroita, joihin ei haluta kohdistettavan suoramarkkinointia. Valiokunta pitää erityisesti suoramarkkinoinnin kieltorekisteriä koskevan sääntelyn arvioimista erittäin kannatettavana ja tarpeellisena.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että hallituksen esityksen käyttäjän ja tilaajan oikeuksia koskevan V osan perusteluissa on todettu virheellisesti sivulla 142, että laissa tarkoitettu käyttäjä voisi olla oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö. Tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi valiokunta toteaa, että 3 §:n määritelmän mukaisesti laissa tarkoitetaan käyttäjällä luonnollista henkilöä, joka palvelun tilaajana tai muuten käyttää viestintäpalvelua tai lisäarvopalvelua.

Verkon neutraliteetti

Verkkoneutraliteetissa on kyse periaatteessa kaikkien viestintäverkon sisältöjen ja palvelujen tasapuolisesta kohtelusta ja käyttäjien kannalta ennen kaikkea verkkojen ja palvelujen käytön rajoittamattomuudesta sekä toisaalta käyttäjien valinnanvapaudesta. Erilaisten internetin sisältöjen ja palvelujen tarjoajien kannalta kyse on syrjimättömyydestä ja tasapuolisista toimintamahdollisuuksista. Ehdotetussa 110 §:ssä vahvistettaisiin verkkoneutraliteetin periaate, jolla esityksen perustelujen mukaan tarkoitetaan käyttäjän oikeutta valita vapaasti internetliittymänsä kautta käytettävät palvelut. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että EU-tasolla on parhaillaan valmisteilla eurooppalaisia sähköisen viestinnän sisämarkkinoita koskeva asetus, ja valiokunnan saaman selvityksen mukaan on todennäköistä, että asetus tulee sisältämään myös verkkoneutraliteettia koskevaa sääntelyä.

Esityksen perustelujen mukaan lähtökohtaisesti internetyhteyspalvelua tarjoava teleyritys ei saa rajoittaa liikennettä tiettyihin osoitteisiin tai kohdistaa rajoituksia tietyn tyyppiseen liikenteeseen. Ehdotetussa säännöksessä säädettäisiin tyhjentävästi niistä tiukoista perusteista, joilla tämän kaltaisia rajoituksia voitaisiin asettaa.

Liian tiukka verkkoneutraliteettia koskeva sääntely voisi heikentää verkkojen toimintaa ja johtaa viime kädessä palvelun laadun heikkenemiseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan palvelun toimivuuden kannalta välttämättömiä liikenteenhallinnan toimenpiteitä ei kuitenkaan tule käsitteellisesti sekoittaa esimerkiksi kaupallisista tarpeista tai palvelujen tuotteistamisesta johtuviin toimenpiteisiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että jälkimmäisistä rajoituksista tulee säännöksessä ehdotetun mukaisesti aina nimenomaisesti sopia palvelusopimuksessa.

Lähtökohtaisesti on myös käyttäjän etu, että teleyritys voi tarjota erilaisia internetliittymiä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotuksen perusteella sallitut sopimuksessa asetettavat rajoitukset voivat näkyä käyttäjälle esimerkiksi liittymän nopeudessa tai jossain tapauksissa tiettyjen sovellusten ja palvelujen käytön rajoituksina. Esimerkiksi pelkästään jotain tiettyä viihdepalvelua varten tuotteistetussa internetyhteyspalvelussa tietynlainen liikenne voisi olla priorisoitu siten, että esimerkiksi teräväpiirtoinen videokuva toimii erityisen laadukkaasti. Jos kuluttaja haluaa hankkia juuri tällaisen internetyhteyspalvelun ja sopimuksessa on selkeästi ja kattavasti sovittu palvelun ominaisuuksista, rajoitus ei olisi ongelmallinen ehdotetun säännöksen kannalta.

Rajoitusten tulisi ehdotuksen mukaan olla syrjimättömiä, eivätkä ne saisi esimerkiksi hidastaa kohtuuttomasti yhteyden käyttöä. Lisäksi valiokunta pitää selvänä, että rajoitukset tulee aina toteuttaa tavalla, jolla ei loukata käyttäjien ja tilaajien perusoikeuksia, ja että riski perusoikeuksien loukkaamisesta myös minimoidaan käytännön toimenpitein. Rajoitukset on myös keskeytettävä, jos niiden toteuttamiselle ei enää ole laissa säädettyjä edellytyksiä.

Sääntely ja erilaisten internetyhteyspalvelujen tuotteistamiskehitys eivät saa johtaa myöskään innovaatioiden ja palvelukehityksen kannalta yleisesti sellaisiin epätoivottaviin tilanteisiin, joissa käyttäjät eivät pystyisi käyttämään internetyhteyspalvelun kautta uusia tarjolle tulevia sisältöjä tai palveluita.

Perustuslakivaliokunta piti lausunnossaan verkkoneutraliteettia nykyisessä sähköiseen viestintään pitkälti perustuvassa yhteiskunnassa perustuslain 12 §:ssä turvatun sananvapauden mahdollisimman laajan toteutumisen kannalta tärkeänä periaatteena. Perustuslakivaliokunnan mukaan internetin palveluihin ja sovelluksiin pääsyn turvaamisella voi olla välillistä merkitystä myös useiden muiden perusoikeuksien turvaamiselle. Tästä syystä perustuslakivaliokunta edellytti, että liikenne- ja viestintävaliokunnan on syytä varmistua siitä, että pääsäännölle asetettavat rajoitukset ovat välttämättömiä, täsmällisesti rajattuja ja syrjimättömiä.

Valiokunta toteaa, että esityksessä ehdotetun säännöksen tulkinnasta on tullut asiantuntijakuulemisessa esille osin toisistaan eroavia näkemyksiä. Valiokunta ehdottaa esityksen 110 §:ään eräitä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin yksilöityjä muutoksia ja täsmennyksiä, joilla pykälän muotoilua tarkistetaan vastaamaan paremmin ja täsmällisemmin säännöksen tarkoitusta. Liikenne- ja viestintävaliokunta katsoo, että näillä muutoksilla täytetään myös perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetyt vaatimukset. Muutosehdotuksilla ei muuteta säännöksen tarkoitusta.

Valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että periaatteellisesti hyvin tärkeän verkkoneutraliteettia koskevan säännöksen vaikutuksia arvioidaan, että Viestintävirasto huolehtii säännöksellä ehdotetuilla keinoilla siitä, ettei sääntely johda epätoivottaviin tai yllättäviin vaikutuksiin, ja että tarvittaessa säännöstä ollaan valmiita muuttamaan nopeassakin aikataulussa.

Valiokunta ehdottaa asiasta hyväksyttäväksi lausuman, jonka mukaan

Virhe viestintäpalvelun toimituksessa

Esityksen 120 §:n 3 momentin mukaan tilanteissa, joissa palvelun keskeytyminen aiheutuu viestintäverkon kunnossapito- ja rakennustöistä tai tietoturvaan liittyvistä toimenpiteistä, teleyrityksillä olisi oikeus keskeyttää palvelu nykyisestä 48 tunnista poiketen yhteensä enintään 24 tunnin ajaksi kuukaudessa siten, että palvelussa ei vielä katsottaisi olevan virhettä näiden keskeytysten takia. Esityksen mukaan tämän kaltaiset keskeytykset on tehtävä käyttäjälle mahdollisimman vähän haittaa aiheuttavalla tavalla. Esitys parantaisi käyttäjän asemaa siten, että 24 tunnin aikarajan ylittävältä ajalta käyttäjällä olisi jatkossa oikeus vaatia vakiohyvitystä tai hinnanalennusta. Käytännössä säännöksessä tarkoitettujen toimenpiteiden tulee olla suunniteltuja, ja esityksen mukaan niistä tulisi myös tiedottaa käyttäjille tehokkaasti etukäteen. Mainittu aikaraja ei siten valiokunnan saaman selvityksen mukaan koskisi yllättäviä ja äkillisiä palvelun keskeytystilanteita, kuten myrskytuhoista tai niihin liittyvistä sähkönsyötön katkoksista johtuvia palvelun keskeytymisiä.

Asiantuntijakuulemisessa on osin kritisoitu mainittua ehdotusta ja tuotu esille, että velvoitteiden ei tulisi olla samanlaisia kaupunkialueilla ja toisaalta haja-asutusalueilla toimiville teleyrityksille. Valiokunta katsoo, että ehdotus etukäteen suunniteltujen palvelun keskeytysten enimmäisajasta ei ole omiaan asettamaan eri alueilla toimivia yrityksiä kohtuuttomasti erilaiseen asemaan. Valiokunta ei myöskään näe mahdollisena, että yrityksiä eroteltaisiin kyseisessä säännöksessä niiden toiminta-alueiden perusteella. Valiokunta pitää näin ollen ehdotusta mm. huoltotoimenpiteiden suunnitelmallisuuden ja tehokkuuden sekä erityisesti asiakkaiden oikeuksien ja palvelujen käyttömahdollisuuksien turvaamisen kannalta perusteltuna.

Yksityisyyden suoja ja tietoturvallisuus

Valiokunta katsoo, että esityksessä on yleisesti ottaen kiinnitetty hyvin huomiota luottamuksellisen viestin suojan turvaamiseen sekä palvelujen ja laajalti koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeän tietoturvallisuuden edistämiseen.

Valiokunta korostaa, että vahva tietoturvallisuus ja nykyinen korkea yksityisyyden suojan turvaamisen taso voidaan nähdä myös kansallisena kilpailukykytekijänä, jonka avulla on mahdollista mm. pyrkiä houkuttelemaan uusia investointeja Suomeen.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tietoturvaongelmien kansallisia rajoja kunnioittamattomasta luonteesta johtuen myöskään ongelmia ei ole monissa tapauksissa mahdollista ehkäistä ja korjata tehokkaasti ilman toimivaa kansainvälistä yhteistyötä. Tätä tarkoitusta varten erityisesti Viestintäviraston ja muiden maiden CERT-toimijoiden välinen yhteistyö ja tietojen vaihtaminen esityksessä ehdotetulla tavalla on välttämätöntä myös jatkossa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tällaisessa yhteistyössä tarvitaan joustavuutta, ja kyseinen toiminta perustuu pitkälti toimijoiden välisen luottamuksen säilymiseen ja vastavuoroisuuteen. Esityksen 319 §:n 5 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriö päättää jatkossa tietojen luovutuksen kohteista tilanteissa, joissa kohteesta päättämisellä voi olla huomattavaa yhteiskunnallista merkittävyyttä tai huomattavia vaikutuksia sähköisen viestinnän palvelujen yleiseen kehitykseen. Valiokunta toteaa, että säännöksessä kuvattu tilanne voi tulla vain poikkeuksellisesti kysymykseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että valiokunnan käsityksen mukaan nykyisin hyvin toimiva ja joustavuutta ja myös nopeita ratkaisuja edellyttävä Viestintäviraston tavanomainen kansainvälinen toiminta jatkuu lähtökohtaisesti nykyiseen tapaan.

Valiokunta katsoo, että tietoyhteiskuntakaarella luodaan hyvä pohja tietoturvan ja kyberturvallisuuden kehittämiselle Suomessa asettamalla mm. ne reunaehdot, joiden puitteissa turvallisuudesta voidaan huolehtia kansalaisten oikeuksien toteutuminen huomioon ottavalla tavalla. Tietoturvallisuuden ja kyberturvallisuuden toteutumiseksi tarvitaan erilaisten tarpeiden ja oikeuksien yhteensovittamista ja ennen kaikkea toimivaa yhteistyötä sekä julkisen sektorin että yksityisen sektorin eri toimijoiden välillä. Valiokunta korostaa, että tämän yhteistyön kehittämistyötä on syytä jatkaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut laajapohjaisen kyberturvallisuustyöryhmän, jonka tavoitteena on edistää kyberturvallisuutta Suomessa ja jonka tehtävänä on muun muassa tarkastella kyberturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä poikkileikkaavasti liiketoiminnan, hallinnon, tekniikan, lainsäädännön ja viestinnän näkökulmista.

Valiokunta pitää identiteettivarkauksien ennalta ehkäisyä ja niiltä suojautumista tärkeänä. Valiokunta kannustaa sähköisten palvelujen kehittämiseksi ja palvelujen käytön edistämiseksi etsimään sekä käytännöllisiä että seuraamuksiin liittyviä tai muita lainsäädännöllisiä keinoja, joilla sähköisiä palveluja kohtaan tunnettavaa luottamusta voitaisiin kehittää.

Lisäksi valiokunta katsoo, että viime kuukausien verkkourkintaa koskevien tapahtumien myötä olisi tarpeen arvioida, tulisiko ja voitaisiinko kansalaisten urkintaa verkkoympäristössä myös erityisesti luottamuksellisen viestin suoja huomioivin lainsäädännöllisin keinoin estää tai ehkäistä.

Valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi lausuman, jonka mukaan

Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, että välitystietojen säilyttämistä viranomaistarpeisiin koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio antaa myös perusteita arvioida jossain määrin uudelleen sähköisten viestien välitystietoja perustuslain 10 §:ssä turvatun luottamuksellisen viestin salaisuuden näkökulmasta. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä viestin tunnistamistietojen on katsottu jäävän luottamuksellisen viestin salaisuutta suojaavan perusoikeuden ydinalueen ulkopuolelle. Käytännössä sähköisen viestinnän käyttöön liittyvät tunnistamistiedot sekä mahdollisuus niiden kokoamiseen ja yhdistämiseen voivat kuitenkin olla etenkin yksityiselämän suojan näkökulmasta siinä määrin ongelmallisia, että kategorinen erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ei aina ole perusteltua, vaan huomiota on yleisemmin kiinnitettävä myös rajoitusten merkittävyyteen. Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää tätä kannanottoa merkittävänä ja toteaa, että linjaus on syytä ottaa jatkossa sähköistä viestintää koskevassa lainvalmistelussa huolellisesti huomioon.

Käsittelyä koskevien tietojen tallentaminen

Esityksen 145 §:n mukaan nykyinen ns. lokitietojen tallentamisvelvollisuus ulotettaisiin teleyrityksistä viestinnän välittäjiin eli muihinkin tahoihin kuin teleyrityksiin. Esityksen myötä käytännössä huomattavan osan suuremmista yrityksistä, yliopistoista jne. tulisi jatkossa säilyttää keskeisissä viestinnän välitystietoja käyttävissä järjestelmissään mm. tiedot siitä, kuka näitä välitystietoja on käsitellyt, koska käsittely on tapahtunut ja kuinka kauan välitystietoja on käsitelty. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yhteisötilaajan ylläpitämän sähköpostijärjestelmän välittämien viestien välitystietojen käsittelystä tulisi tallentaa edellä mainitut tiedot ja säilyttää niitä kaksi vuotta niiden tallentamisesta, jos se on teknisesti ja ilman kohtuuttomia kustannuksia mahdollista. Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että käsittelytietojen tallentaminen voi olla myös viestinnän välittäjän omassa intressissä, koska lokitietojen avulla on tarvittaessa mahdollista osoittaa, että välitystietoja on käsitelty asianmukaisesti.

Valiokunta korostaa, että esityksen 145 §:n lokitietojen tallentamisvelvollisuudessa ei ole miltään osin kyse viestinnän sisällön tai viestintään liittyvien välitystietojen tallentamisesta. Esityksen mukaan velvollisuuden edellytyksenä on, että tallentaminen voidaan toteuttaa teknisesti ja se on ilman kohtuuttomia kustannuksia mahdollista. Tallentaminen ei valiokunnan saaman selvityksen ja esityksen perustelujen mukaan ole kaikissa järjestelmissä teknisesti kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa. Esityksen mukaan Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä säilyttämisen teknisestä toteuttamisesta.

Tietojen säilyttäminen viranomaisten tarpeisiin

Euroopan unionin tuomioistuin antoi huhtikuussa 2014 tuomion yhdistetyissä asioissa C-293/12 ja C-594/12, Digital Rights Ireland ja Seitlinger ym., jossa tuomioistuin totesi yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tai yleisten viestintäverkkojen yhteydessä tuotettavien tai käsiteltävien tietojen säilyttämisestä annetun direktiivin 2006/24/EY pätemättömäksi. Kyseisellä direktiivillä säädetään teleyritysten velvollisuuksista säilyttää välitystietoja vakavan rikollisuuden selvittämistä ja syyteharkintaa varten. Valiokunta korostaa, että säilyttämisvelvollisuudessa ei ole miltään osin kyse viestien sisältöjen säilyttämisestä.

Suomessa edellä mainittu direktiivi on saatettu voimaan sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) 14 a—c §:llä, jotka on esityksessä ehdotettu siirrettäväksi keskeisiltä osin sellaisenaan nyt käsittelyssä olevan tietoyhteiskuntakaaren 19 lukuun.

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun keskeinen sisältö

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Euroopan unionin tuomioistuin katsoi tuomiossaan, että unionin lainsäätäjä oli direktiivin antaessaan ylittänyt ne rajat, joita suhteellisuusperiaatteen noudattaminen olisi EU:n perusoikeuskirjan kannalta edellyttänyt. Unionin tuomioistuimen mukaan velvollisuus säilyttää tietyn ajan tietoja henkilön yksityiselämästä ja hänen viestinnästään sekä toimivaltaisten viranomaisten oikeus saada näitä tietoja merkitsee laajamittaista ja vakavaa puuttumista perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa vahvistettuihin perusoikeuksiin. Tietojen säilyttäminen ja niiden myöhempi käyttö ilman, että tilaajalle tai rekisteröidylle käyttäjälle ilmoitetaan siitä, voi tuomioistuimen mukaan aiheuttaa kyseisille ihmisille tunteen siitä, että heidän yksityiselämänsä on jatkuvan tarkkailun kohteena.

Tuomioistuin toi esille, että direktiivin aineellisena tavoitteena on myötävaikuttaa vakavan rikollisuuden torjumiseen ja lopulta yleiseen turvallisuuteen. Näin ollen tuomioistuin katsoi, että tietojen säilyttäminen vastaa tehokkaasti yleisen edun mukaista tavoitetta. Ottaen huomioon toisaalta henkilötietojen suojan tärkeän roolin yksityiselämän kunnioittamista koskevan perusoikeuden kannalta ja toisaalta direktiivistä tähän oikeuteen kohdistuvan puuttumisen laajuuden, lainsäätäjän harkintavalta käsiteltävässä asiassa on pieni ja valvonnan on oltava tarkkaa. Pelkkä sinänsä hyväksyttävä ja perustavanlaatuinen yleisen edun mukainen tavoite ei tuomioistuimen mukaan yksin voi oikeuttaa katsomaan direktiivissä säädetyn kaltaista säilyttämistoimenpidettä välttämättömäksi. Näin ollen direktiivissä on tuomioistuimen mukaan säädettävä selvistä ja täsmällisistä kyseisen toimenpiteen laajuutta ja soveltamista koskevista säännöistä, joissa asetetaan vähimmäisvaatimukset. Direktiivi merkitsee tuomioistuimen mukaan puuttumista lähes kaikkien Euroopan asukkaiden perusoikeuksiin.

Tuomioistuin kiinnitti huomiota mm. siihen, että direktiivin soveltamisala on laaja kattaen kaikki henkilöt, sähköisen viestinnän välineet ja viestintätiedot ilman erottelua, rajoituksia tai poikkeuksia vakavan rikollisuuden torjunnan tavoitteen perusteella. Lisäksi tuomioistuin kiinnitti huomiota siihen, että direktiivissä ei säädetä objektiivisista perusteista, joiden nojalla voitaisiin rajoittaa tietoja saavien ja käyttävien henkilöiden määrää sekä kansallisten viranomaisten oikeutta saada tietoja ja käyttää niitä vain vakavien rikosten estämiseen, selvittämiseen ja syyteharkintaan asettamiseen. Tuomioistuin katsoi myös, että direktiivissä säädetään tietojen säilytysajasta (6—24 kuukautta) tekemättä tietojen hyödyllisyyteen perustuvaa erottelua eri tietoluokkien välillä. Lisäksi säilyttämisen keston määrittäminen ei perustu objektiivisiin perusteisiin sen takaamiseksi, että säilyttäminen rajoittuu täysin välttämättömään.

Tuomioistuimen mukaan edellä mainituista puutteista johtuen direktiivissä ei säädetä selvistä ja täsmällisistä säännöistä, joilla säädellään perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa vahvistettuihin perusoikeuksiin puuttumisen laajuutta. Näin ollen direktiivi sisältää laajaperäisen ja erityisen vakavan puuttumisen näihin perusoikeuksiin ilman, että puuttumista olisi tarkasti rajoitettu säännöksillä, joilla voidaan taata, että se todella rajoitetaan täysin välttämättömään.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tuomio ja direktiivin pätemättömäksi toteaminen merkitsee käytännössä sitä, että direktiiviä ei voida soveltaa eikä sen säännöksiin voida vedota kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten taikka EU:n toimielinten toiminnassa. Direktiivi on siten käytännössä menettänyt oikeusvaikutuksensa.

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun vaikutuksista

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että käsiteltävänä olevan esityksen tietojen säilyttämistä viranomaistarpeisiin koskeva 19 luku ei voi enää perustua pätemättömäksi todettuun direktiiviin. Direktiivin pätemättömäksi toteaminen unionin tuomioistuimen ratkaisussa ei vaikuta suoraan kansallisen sääntelyn pätevyyteen tai voimassaoloon, mutta koska direktiivi ei enää velvoita tämän kaltaiseen sääntelyyn, sääntelyn tarve ja toteuttamismahdollisuudet tulee arvioida kansallisesti. Perustuslakivaliokunta on käsitellyt nyt käsittelyssä olevasta esityksestä antamassaan lausunnossa tarkemmin tuomioistuimen ratkaisua ja sen vaikutuksia kansalliseen sääntelyyn.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan unionin tuomioistuimen tuomion perusteella on pääteltävissä, että pelkästään säilytettävien tietojen laaja kattavuus — kaikki ihmiset, kaikki sähköisen viestinnän välineet ja kaikki viestintätiedot — on oikeasuhtaisuuden kannalta ongelmallista. Perustuslakivaliokunnan mukaan avoimeksi kuitenkin jää, merkitseekö viranomaistarpeita varten säädetyn säilyttämisvelvollisuuden ulottuminen käytännössä kaikkien sähköisiä viestimiä käyttävien ihmisten tietoihin jo yksinään oikeasuhtaisuusvaatimuksen loukkausta. Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, että tuomion valossa näyttäisi joka tapauksessa olevan perusteltua pyrkiä rajaamaan säilyttämisvelvollisuutta sekä henkilöpiirin että viestinnän sisällön osalta. Perustuslakivaliokunta toi kuitenkin samalla esille, että tämä olisi ilmeisesti sekä asiallisesti että teknisesti erittäin vaikea toteuttaa ja sääntely saattaisi myös osoittautua muiden perusoikeuksien, kuten luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan, kannalta ongelmalliseksi. Perustuslakivaliokunta myös totesi, että tämänkaltainen sääntely vaatisi laajaa ja perusteellista valmistelua ja että tässä vaihtoehdossa tietoyhteiskuntakaaren 19 luku tulisi poistaa kokonaisuudessaan lakiehdotuksesta. Perustuslakivaliokunta katsoi kuitenkin lausunnossaan, ettei tuomiosta johdu suoranaista estettä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jossa oikeasuhtaisuuden vaatimukset toteutetaan muulla tavoin. Lisäksi perustuslakivaliokunta piti selvänä, että sääntelyä puoltaa vakavan rikollisuuden torjuntaan liittyvä hyväksyttävä peruste.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan unionin tuomioistuimen tuomiosta ei perustuslakivaliokunnan mielestä sinänsä seuraa, että pätemättömäksi todetun direktiivin kattamasta asiasta ei voitaisi lainkaan säätää kansallisessa lainsäädännössä. Perustuslakivaliokunta piti lausunnossaan selvänä, että myös kansallista sääntelyä on tällaisessa tilanteessa syytä arvioida paitsi kansallisten perusoikeussäännösten myös unionin tuomioistuimen tuomiossa käsiteltyjen EU:n perusoikeuskirjan yksityiselämän suojaa (7 artikla) ja henkilötietojen suojaa (8 artikla) koskevien määräysten valossa. Siten myös kansallisen sääntelyn on täytettävä tuomiossa mainitut edellytykset, vaikka tuomio ei suoranaisesti koskekaan kansallista täytäntöönpanolainsäädäntöä.

Esitetyn kansallisen sääntelyn piirteitä

Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että unionin tuomioistuin arvioi edellä mainitussa ratkaisussaan nimenomaan direktiivin perusoikeuskirjan mukaisuutta. Direktiiviä täytäntöön pantaessa kansalliseen lainsäädäntöön jäsenvaltioilla on kuitenkin ollut mahdollisuus täydentää direktiivin sääntelyä kansallisesti, ja näin on toimittu aikanaan myös Suomessa.

Unionin tuomioistuimen tuomion myötä keskeisiä kansallisessa sääntelyssä arvioitavia kysymyksiä ovat säilytysvelvollisuuden laajuus ja säilytettävien tietojen rajaukset, tietojen käyttämisen edellytykset sekä mm. säilytettävien tietojen säilytysajat.

Nykyisestä oikeustilasta poiketen esityksessä ehdotetaan, että säilyttämisvelvollisuus viranomaistarpeita varten koskisi pelkästään sisäasiainministeriön erikseen päätöksellään nimeämää teleyritystä. Valiokunnan käsityksen mukaan tällä ehdotuksella todennäköisesti vähennetään säilytysvelvollisten teleyritysten määrää, mikä vähentää samalla myös säilytettävien tietojen määrää. Valiokunta pitää myös perusteltuna, että tietojen säilyttämisen vaatimista investointikustannuksista vastaava ministeriö voi päättää siitä, mitkä teleyritykset tietoja säilyttävät. Valiokunta   katsoo,   että   kyseinen ehdotus on omiaan edistämään yksityisyyden suojan ja luottamuksellisen viestin suojan toteutumista säilyttämisvelvollisuuden toteuttamisessa.

Lähtökohta tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomessa ei edellytetä säilytettäväksi mitään sellaista tietoa, jota ei teleyritys jo muutoinkin säilyttäisi omiin tarpeisiinsa, kuten esimerkiksi laskun oikeellisuuden varmistamista varten. Sääntelyllä kuitenkin yhtenäistetään tietojen säilyttämistä siten, että teleyrityksillä on kyseiset tiedot saatavilla tietyn ajan siltä varalta, että viranomaisille syntyy tarve saada kyseisiä tietoja. Valiokunta toteaa, että tietojen säilyttämisessä viranomaistarpeita varten on yleisesti ottaen kyse tietojen säilyttämisajan pidentämisestä ja yhtenäistämisestä. Tiedot siirtyvät ns. jatkosäilyttämisen ja viranomaisten tarpeita varten säädetyn säilytysvelvollisuuden piiriin, kun tietojen käyttö teleyritysten omia tarpeita varten on päättynyt. Valiokunta korostaa, että mikäli nykyinen Suomessa säädetyn kaltainen säilytysvelvollisuus viranomaistarpeisiin poistettaisiin kokonaan, se ei tarkoittaisi sitä, että näitä tietoja ei säilytettäisi lainkaan. Tällaisessa tilanteessa teleyritykset säilyttäisivät samoja tietoja edelleen omia tarpeitaan varten, mutta keskimäärin lyhyemmän aikaa ja eri teleyrityksissä erilaisten säilytysaikojen mukaisesti.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että voimassa olevaa lakia vastaavasti esityksen säännökset koskevat ainoastaan tietojen säilyttämisvelvollisuutta ja tietojen hyödyntäminen ja viranomaisten tiedonsaantioikeudet määräytyvät muiden kansallisten säännösten, kuten pakkokeinolain (806/2011) ja poliisilain (872/2011) mukaisesti. Esityksen mukaan viranomaistarpeisiin säilytettäviä tietoja voidaan käyttää vain pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettujen vakavien rikosten selvittämiseen ja syyteharkintaan saattamiseen. Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, että kyseinen sääntely täyttää perustuslakivaliokunnan mielestä unionin tuomioistuimen ratkaisussa tarkoitetun objektiivisen perusteen vaatimuksen rajoittaa tietoja saavien ja käyttävien henkilöiden määrää sekä käyttää niitä vain vakavien rikosten yhteydessä. Lisäksi perustuslakivaliokunta katsoi, että tietojen saaminen pakkokeinolaissa ja poliisilaissa tarkoitetuista televalvontatiedoista edellyttää näiden lakien perusteella tuomioistuimen lupaa, joten sääntely on tältäkin osin ongelmatonta.

Tietojen säilytysajaksi on esityksessä määritelty 12 kuukautta viestinnän päivämäärästä, kun direktiivi mahdollistaisi tietojen säilyttämisen jopa kahden vuoden ajan. Esityksen mukaan teleyrityksillä on tietoturvasta ja tietosuojasta huolehtimista koskevat velvoitteet. Lisäksi säilytettävät tiedot tulee hävittää 12 kuukauden säilytysajan päätyttyä, kun perustetta tietojen käsittelylle ei enää ole. Teleyrityksen on määriteltävä ne henkilöt, joilla on ylipäätään oikeus käsitellä säilytettäviä tietoja, ja huolehdittava siitä, että tilaajan saatavilla on tietoa tietojen säilyttämisestä ja sen tarkoituksesta. Lisäksi esityksen mukaan tietojen säilyttäminen on pyrittävä suunnittelemaan siten, että samoja tietoja ei säilytä useampi teleyritys.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille huoli siitä, että säilytettävien tietojen kerääminen yhteen tietokantaan voi lisätä hajautettuun tietojen säilyttämismalliin verrattuna riskiä yksityisyyden suojan näkökulmasta, koska tämänkaltaisen rekisterin tietoturvan mahdollisesti murtuessa ongelma koskisi kaikkia säilytettäviä tietoja. Tältä osin valiokunta yhtyy periaatteessa esitettyyn huoleen, mutta kiinnittää huomiota siihen, että jo voimassa oleva laki mahdollistaa keskitetyn rekisterin toteuttamisen. Valiokunta korostaa, että mikäli säilytettäviä tietoja keskitetään suurempiin kokonaisuuksiin, on ensisijaisen tärkeää, että tämänkaltaisissa järjestelmissä noudatetaan erittäin tiukkoja tietoturvaperiaatteita ja -menettelyjä.

Kansallisen sääntelyn tarve

Hallintovaliokunta on korostanut lausunnossaan (HaVL 9/2014 vp) välitystietojen säilytysvelvollisuutta koskevien säännösten merkitystä poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten työn kannalta. Hallintovaliokunnan mukaan viestintään liittyviä historiatietoja tarvitaan lähes poikkeuksetta sellaisessa rikosten tutkinnassa, jossa käytetään televalvontaa, ja internetympäristöön liittyvissä rikostyypeissä usein valtaosa näytöstä perustuu välitystietojen käyttämiseen. Hallintovaliokunnan arvion mukaan, mikäli välitystietojen säilytysaika laskisi huomattavasti nykyisestä 12 kuukaudesta, se heikentäisi merkittävästi erityisesti televalvonnan ja sitä kautta rikostorjunnan toimintaedellytyksiä.

Säilytettäviä tietoja hyödyntävien viranomaisten antaman selvityksen mukaan nykyisen säilyttämisvelvollisuuden vähentäminen vaikeuttaisi laajasti rikostutkintaa. Erityisesti törkeiden rikosten selvittäminen vaikeutuisi merkittävästi, koska niiden osalta yksittäinen rikos saattaa tulla poliisin tietoon vasta varsin pitkällä viiveellä. Lisäksi valiokunnan saaman selvityksen mukaan televalvontatiedoilla on yleisesti ottaen televalvonnassa rikosten selvittämisessä huomattava merkitys. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuonna 2013 nykysääntelyn perusteella viranomaistarpeisiin säilytettäviä tietoja pyydettiin 6 222 kertaa, joista 3 665 pyyntöä tehtiin enintään kuuden kuukauden kuluttua viestintätapahtumasta, 5 321 enintään yhdeksän kuukauden kuluttua viestintätapahtumasta ja 5 844 enintään 12 kuukauden kuluttua viestintätapahtumasta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan 95 % näistä tietokyselyistä on koskenut matkapuhelinverkon tietoja. Valiokunta kuitenkin pitää selvänä, että mahdollisia rajauksia ei voida tehdä pelkkien lukumäärätietojen perusteella. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi joidenkin vakavien rikosten tutkinnassa saatetaan tarvita tietoja useista palveluista, mutta tämän kaltainen tarve ei kuitenkaan näy olennaisella tavalla tietopyyntöjen määrää koskevissa tilastoissa.

Liikenne- ja viestintävaliokunta katsoo, että viestintää koskevien tietojen säilyttämistä viranomaistarpeisiin koskevalle velvollisuudelle on edelleen olemassa selkeä ja painava yhteiskunnallinen tarve. Nyky-yhteiskunnassa viestintäverkkojen ja erilaisten viestintävälineiden käyttö on olennainen osa ihmisten arkea ja yhteiskunnan toimintaa ja viestintää koskevilla tiedoilla on siten väistämättä myös rikostutkinnassa viranomaisten toimintaedellytysten kannalta keskeinen rooli. Jatkossa tietoyhteiskunnan kehittyessä näillä tiedoilla tulee olemaan entistä tärkeämpi merkitys. Valiokunta pitää välttämättömänä, että erityisesti poliisin toiminnan ja rikostutkinnan kannalta välttämättömän tietojen säilyttämisvelvollisuuden jatkuvuus varmistetaan tässä vaiheessa.

Esityksen 19 luvun muutostarpeet

Valiokunta korostaa, että unionin tuomioistuimen ratkaisun mukaan direktiivillä puututaan yksityiselämän suojaa ja henkilötietojen suojaa koskeviin perusoikeuksiin laajamittaisesti ja erityisen vakavasti.

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että säilytettävät tiedot on yksilöitävä laissa ja tässä yhteydessä on arvioitava, mitkä ehdotetun säännöksen perusteella säilytettävät tiedot ovat välttämättömiä sääntelyn taustalla olevan tarkoituksen eli vakavien rikosten tutkimisen, selvittämisen ja syyteharkintaan asettamisen kannalta. Sellaisia tietoja, jotka eivät ole tämän tarkoituksen kannalta välttämättömiä, ei voi vaatia säilytettäväksi. Perustuslakivaliokunta totesi, että tietojen yksilöiminen ja rajaaminen edellä esitetyllä tavalla 1. lakiehdotuksen 157 §:ssä on edellytyksenä sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Valiokunta katsoo saamansa selvityksen perusteella, että näiden palvelujen tietoja ei tämän hetkisen arvion perusteella voida katsoa olevan välttämätöntä säilyttää vakavien rikosten selvittämistä ja syyteharkintaan asettamista varten. Valiokunta kiinnittää selvyyden vuoksi huomiota siihen, että sähköpostipalveluista edellytetään voimassa olevan lain perusteella tietojen säilyttämistä ainoastaan teleyritysten omista sähköpostipalveluista, joten säilyttämisvelvollisuus ei siten nykyisinkään koske kaikkia sähköpostipalveluja.

Valiokunta huomauttaa, että internetpuhelinpalvelun osalta velvollisuudessa on kyse vain säilytysvelvollisen yrityksen itse tarjoamia palveluja koskevista tiedoista eikä esimerkiksi tallennusvelvollisella internetyhteyspalvelun tarjoajalla ole velvollisuutta säilyttää tietoja toisen yrityksen tarjoamasta internetpuhelinpalvelusta.

Luettelo on tarkoitettu tyhjentäväksi ja säilytettävät tiedot on rajattu vain siihen, mikä on välttämätöntä sääntelyn taustalla olevan tarkoituksen eli vakavien rikosten selvittämisen ja syyteharkintaan asettamisen kannalta. Valiokunta on tehnyt edellä mainitut tietojen säilyttämistä koskevat rajaukset mm. viranomaisilta saatujen säilytettävien tietojen hyödyntämisen määrää ja hyödyntämistapoja koskevien tietojen pohjalta. Esityksen mukaan tarkempia säännöksiä säilytettävistä tiedoista voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Lisäksi Viestintävirasto antaa määräyksiä säilytettävien tietojen teknisistä yksityiskohdista. Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että myös näissä alemmanasteisissa säädöksissä tulee ottaa tarkasti huomioon, että säilytettävät tiedot rajataan vain siihen, mikä on välttämätöntä sääntelyn tarkoituksen kannalta.

Säilyttämisajan osalta perustuslakivaliokunta viittasi lausunnossaan aiempaan lausuntoonsa, jossa se on pitänyt 12 kuukauden säilytysaikaa oikeasuhtaisuuden kannalta hyväksyttävänä ja riittävänä vastaamaan viranomaisten tarpeita. Unionin tuomioistuimen tuomion valossa on perustuslakivaliokunnan mukaan kuitenkin arveluttavaa, että säilyttämisaikaa ei säännöksessä ole lainkaan eritelty suhteessa siihen mahdolliseen hyötyyn, joka tiedoista voi vakavan rikollisuuden torjumisen tavoitteen kannalta olla. Perustuslakivaliokunta totesi, että liikenne- ja viestintävaliokunnan on arvioitava säilytettävien tietojen säilytysaikoja tavoitteen toteutumisen kannalta ja tarvittaessa porrastettava tietojen säilytysajat tämän mukaisesti joko 12 kuukaudeksi tai tätä lyhyemmäksi ajaksi.

Valiokunta on pohtinut ja arvioinut myös tätä lyhyempien säilytysaikojen mahdollisuutta. Valiokunta kuitenkin korostaa, että teleyritykset säilyttävät jo muutoinkin tietoja omia tarpeitaan varten siinä määrin pitkään, että tätä lyhyemmät yhtenäiset säilyttämisajat muuttaisivat sääntelyn hyötyjen ja haittojen välistä suhdetta olennaisesti huonompaan suuntaan.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksessä on poistettu voimassa olevassa laissa oleva rajaus, jonka mukaan teletoimintailmoitusvelvollisuus ei koske sellaisia pieniä toimijoita, joiden toiminta kohdistuu määrältään pieneen vastaanottajakuntaan. Valiokunta toteaa, että ilmoitusvelvollisuutta koskevaa sanamuodon muutosta ei tule tulkita siten, että tietojen säilyttämisvelvollisuus voisi laajentua tätä kautta pieniin toimijoihin, mikäli sisäministeriö tekisi säilytysvelvollisuutta koskevan 157 §:n 1 momentissa tarkoitetun päätöksen. Valiokunta korostaa, että tämän kaltaisessa pienimuotoisessa toiminnassa on kyse esityksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitetusta merkitykseltään vähäisestä toiminnasta, jota teletoimintailmoitusvelvollisuus ei esityksen mukaan koske, ja näin ollen myöskään säilytysvelvollisuus ei voisi koskea tämän kaltaista toimintaa. Valiokunta toteaa, että säilytysvelvollisten yritysten piiri säilyy siten esityksen myötä nykyisenä sillä erotuksella, että sisäministeriö voi päätöksellään vähentää säilytysvelvollisten yritysten määrää.

Esityksen 157 §:n 3 momentin mukaan säilytysvelvollisuus ei koske viestin sisältöä eikä verkkosivustojen selaamisesta kertyviä välitystietoja. Valiokunta pitää tätä jo voimassa olevaan lakiin sisältyvää rajausta erittäin olennaisena ja tärkeänä. Esityksen mukaan säilytysvelvollinen yritys voisi kuitenkin jatkossa tallentaa internetyhteyspalvelun, sähköpostipalvelun ja internetpuhelinpalvelun osalta myös esimerkiksi verkkosivustojen selaamisesta kertyviä välitystietoja ja muita tietoja, jotka ovat välttämättömiä internetyhteyspalvelun, sähköpostipalvelun tai internetpuhelinpalvelun käyttäjän tunnistamiseksi. Velvollisuutta tähän ei esityksen mukaan kuitenkaan olisi. Hallintovaliokunta on todennut lausunnossaan, että ehdotettu säännös parantaisi rikostutkinnan edellytyksiä. Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa, että kyseisen ehdotuksen perusteluina on tuotu esille rikostutkinnan sinänsä asianmukaisia käytännön tarpeita. Valiokunta ei kuitenkaan pidä mahdollisena hyväksyä tässä vaiheessa unionin tuomioistuimen ratkaisun jälkeen ja saatavilla olevan tiedon pohjalta nykyiseen tietojen säilyttämiseen tämän kaltaista internetin käyttöä koskeviin tietoihin liittyvää laajennusta, joka poikkeaisi olennaisesti edellä mainitusta keskeisestä periaatteesta, jonka mukaan verkkosivustojen selaamista koskevia välitystietoja ei säilytetä. Näin ollen valiokunta ehdottaa, että kyseinen ehdotus poistetaan tässä vaiheessa. Mainitun säännöksen tarvetta ja toteuttamismahdollisuuksia on mahdollista arvioida myöhemmässä vaiheessa sääntelyn seurannan yhteydessä. Valiokunta pitää tärkeänä, että mahdollisessa jatkovalmistelussa otetaan huomioon perustuslakivaliokunnan kyseisestä säännösehdotuksesta tekemät huomautukset.

Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että valiokunta ehdottaa tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon pohjalta säilytettäviin tietoihin varsin tiukkoja rajauksia nykytilanteeseen verrattuna.

Valiokunta toteaa, että mm. internetpuhelinpalveluiden osalta säilyttämisvelvollisuutta lienee palveluiden käytön todennäköisestä lisääntymisestä johtuen tarpeen tarkastella lähivuosina uudelleen.

Valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi seuraavan lausuman:

Edellä mainittu työryhmä voidaan perustaa siinä vaiheessa, kun asian etenemisestä EU-tasolla on saatavilla tarkempia tietoja.

Lisäksi valiokunta katsoo, että jatkossa olisi hyvä pohtia tietojen käyttöä ja käyttötarkoituksia koskevien tilastojen aktiivisen julkaisemisen kehittämistä ja tehostamista mm. tietojen säilyttämistä koskevan luottamuksen lisäämiseksi.

Valiokunta pitää tärkeänä, että säilyttämisvelvollisuutta koskevaa sääntelyä seurataan myös myöhemmin ja arvioidaan säännöllisin väliajoin, onko esimerkiksi teknologian kehittymisestä tai viranomaisten tarpeiden muuttumisesta johtuen syytä arvioida säilytettäviä tietoja tai säilytysaikoja uudelleen.

Valiokunta myös korostaa selkeyden vuoksi, että viranomaistarpeita varten säilytettäviä tietoja koskevilla säännöksillä ja niihin tehtävillä muutoksilla ei miltään osin vaikuteta siihen, miten ja millä edellytyksillä teleyrityksillä on oikeus käsitellä ja säilyttää tietoja omia tarpeitaan varten.

Viranomaisten avustamisesta teleyrityksille aiheutuvat kustannukset

Esityksen 299 §:n mukaan teleyrityksillä olisi nykyisen sääntelyn mukainen oikeus saada valtiolta korvaus pelkästään viranomaisten avustamiseksi hankittujen järjestelmien, laitteiden ja ohjelmistojen investointi- ja ylläpitokustannuksista. Korvauksen kustannuksista maksaisi se viranomainen, jonka laissa säädettyä tehtävää tai tiedonsaantioikeutta varten viestintäverkon tai -palvelun investointi tehdään. Sen sijaan nykyisestä poiketen teleyrityksillä ei olisi enää jatkossa oikeutta saada korvausta tällaisten järjestelmien käytöstä, tietojen luovuttamisesta ja niistä aiheutuvista henkilöstö- yms. kustannuksista. Esityksen 323 §:n mukaan teleyrityksellä olisi velvollisuus mm. luovuttaa korvauksetta tieto, jonka saamiseen viranomaisella on erikseen muualla laissa säädetty oikeus.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan jatkossa edelleen korvattavien investointikustannusten määrä vaihtelee olennaisesti vuosittain. Teknologian kehittyessä kustannukset keskittyvät usein tietylle vuodelle järjestelmiä uusittaessa, mutta keskimäärin viranomaisten tarpeita varten tarvittavien järjestelmien investointikustannukset ovat olennaisesti pienempiä kuin mitä ensisijaisesti tietopyyntöjen kohteina oleville suurille teleyrityksille koituu näiden järjestelmien käytöstä vuosittain (arviolta noin 1,5—2 miljoonaa euroa). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotettu kustannusten jaon malli on valittu useista vaihtoehtoisista malleista ja sen on katsottu olevan eri osapuolten kannalta kohtuullisin kompromissi, joka kannustaa toiminnan tehokkaaseen järjestämiseen ja toisaalta turvaa viranomaisresurssien riittävyyttä. Hallintovaliokunta   piti   ehdotusta lausunnossaan (HaVL 9/2014 vp) erityisesti poliisin kannalta merkittävänä ja totesi, että se mahdollistaa säästyvien resurssien ohjaamisen poliisin operatiivisiin tehtäviin.

Varautuminen

Viestintäverkkojen ja palveluiden tulee toimia luotettavasti ja turvallisesti sekä normaaliaikoina, normaaliaikojen häiriötilanteissa että poikkeusoloissa. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia, joilla pyritään jo normaaliaikojen toimenpiteillä mm. tiettyjen valmiuslaissa (1552/2011) säädettyjen poikkeusolojen toimivaltuuksien käyttömahdollisuuksien varmistamiseen. Esityksen 282 §:n mukaan teleyrityksillä olisi jatkossa nykyistä kattavampi velvollisuus varautumissuunnitelman laatimiseen ja 283 §:n mukaan velvollisuus huolehtia mahdollisuudesta palauttaa keskeisimmät kriittiset viestintäjärjestelmät sekä niiden ohjaus, ylläpito ja hallinta viipymättä Suomeen valmiuslaissa tarkemmin säädetyssä tilanteessa. Valiokunta pitää ehdotusta saamansa selvityksen perusteella käytännön toteutuksen kannalta haasteellisena, mutta tavoitteiltaan oikean suuntaisena ottaen huomioon, että valmiuslain säännösten toteuttaminen vaatii teleyrityksiltä väistämättä muutoinkin etukäteistä suunnittelua ja käytännön valmistautumista valmiuslain vaatimusten toteuttamiseen. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että teleyrityksillä olisi esityksen 298 §:n mukaan myös jatkossa oikeus saada huoltovarmuusrahastosta korvaus huomattavista varautumisvelvollisuuden aiheuttamista kustannuksista.

Valiokunta pitää kannatettavana esityksen ehdotusta telekaapeleiden sijaintitietojen saattamisesta digitaaliseen muotoon, jotta tiedot olisivat keskitetysti ja nykyistä paremmin saatavilla muiden maanalaisten johto-, putki- ja kaapelitietojen kanssa maanrakentajien tarpeita varten. Valiokunta pitää tärkeänä, että kaapelien sijaintitiedot saatetaan digitaaliseen muotoon kohtuullisessa ajassa lain voimaan tulon jälkeen. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että eri toimijoilla tulisi olla saatavilla tieto myös eri hankkeista ja niiden työvaiheista siten, että hankkeet voidaan ajoittaa järkevästi ja koordinoida niiden toteutus tarkoituksenmukaisella tavalla keskenään. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota tarpeeseen huolehtia siitä, että kaapelien sijaintitiedot on asianmukaisesti suojattu tietoturvaloukkauksilta ja että sijaintitietojen hyödyntämisessä otetaan huomioon myös tämän tiedon merkitys yhteiskunnan turvallisuuden kannalta.

Ehdotuksen kautta on mahdollista löytää uusia toimintatapoja myös sään erilaisiin ääri-ilmiöihin varautumiseen ja näistä häiriöistä toipumisessa noudatettaviin menettelyihin.

Telekaapelin, tukiaseman ja radiomaston sijoittaminen

Esityksen 28 luvussa säädetään teleyrityksen oikeudesta sijoittaa tietyin edellytyksin telekaapeli, tukiasema ja radiomasto toisen omistamalle maalle tai rakennukseen. Valiokunta katsoo, että viestintäpalvelujen käytöstä on tullut viime vuosina kansalaisille sellainen välttämätön hyödyke, jonka saatavuuden turvaamiseksi on tarpeen mahdollistaa näiden palvelujen tarjoamiseksi tarvittavan tekniikan sijoittaminen tietyin edellytyksin myös alueiden tai rakennusten omistussuhteiden sitä estämättä.

Valiokunta korostaa, että teleyritysten tulee esityksen mukaisesti pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan tämän kaltaiset tilanteet neuvottelemalla ja sopimalla sijoittamisesta asianosaisten kesken, omistajan oikeudet huomioivalla tavalla. Valiokunta pitää myös molempien osapuolten oikeuksien ja oikeussuojan kannalta tärkeänä esityksen ehdotusta rakennusvalvontaviranomaisen valvontatehtävästä ja kyseisen viranomaisen esityksen 233 §:n mukaisesta oikeudesta päättää sijoittamisesta mahdollisissa erimielisyystilanteissa. Valiokunta korostaa omistajien oikeuksien turvaamisen tarvetta myös sijoituspäätöksiä tehtäessä. Valiokunta pitää tärkeänä, että sijoittamisessa otetaan riittävästi huomioon myös maisemalliset näkökohdat.

Terveysvaikutukset

Asian käsittelyssä on tuotu esiin huolia viestintäverkkojen ja -laitteiden aiheuttaman säteilyn terveysvaikutuksista. Liikenne- ja viestintävaliokunta pyysi Säteilyturvakeskukselta asiasta lausunnon. Lausunnon mukaan hallituksen esityksessä ei ole sellaisia kohtia, jotka toteutuessaan heikentäisivät säteilyturvallisuutta Suomessa. Selvityksen mukaan matkapuhelintukiasemien ja muiden radiotaajuista säteilyä hyödyntävien tekniikoiden, kuten langattomien verkkojen, aiheuttama altistuminen on hyvin vähäistä. Lausunnon mukaan väestön säteilylle altistuminen ei myöskään ole kasvanut merkittävästi, vaikka matkaviestinverkot ja sähköinen viestintä ovat lisääntyneet viime vuosina huomattavasti. Sen sijaan matkapuhelinten käytöstä on tutkimustuloksia, joissa on löydetty näyttöä kausaalisesta yhteydestä kahteen aivokasvaintyyppiin. Tästä syystä Säteilyturvakeskus on antanut suosituksen, jonka mukaan erityisesti lasten turhaa altistumista matkapuhelimen radiotaajuiselle säteilylle on hyvä välttää.

Valiokunta pitää tärkeänä, että edellä mainitun suosituksen noudattamista pyritään edistämään. Valiokunta pitää myös hyvänä, että viestintämarkkinoiden toimijoilta saadun arvion mukaan esimerkiksi tukiasemien paikkoja suunniteltaessa tukiasemia ei käytännössä sijoiteta esimerkiksi suoraan päiväkotien tai koulujen yhteyteen. Valiokunta pitää tärkeänä, että tätä käytäntöä noudatetaan myös jatkossa. Valiokunta viittaa lisäksi esityksen 243 §:n 1 momentin 6 kohtaan, jonka mukaan viestintäverkot ja -palvelut on suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, että kenenkään terveydelle ei aiheudu vaaraa.

Digitaalinen jäämistö

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että kuolleen henkilön sähköisessä muodossa olevan omaisuuden, kuten sähköisten viestien, oikeudellinen asema ei ole tällä hetkellä riittävän selkeä ja että kysymys vaatisi arvioimista. Myös perustuslakivaliokunta piti lausunnossaan perusteltuna, että tätä kysymystä selvitetään jatkossa erikseen osana asian jäämistöoikeudelliset erityispiirteet huomioon ottavaa kokonaisarviointia. Liikenne- ja viestintävaliokunta katsoo, että kyseinen sääntely sopinee luontevimmin yleiseen jäämistöoikeudelliseen sääntelyyn, eikä näe tässä vaiheessa mahdollisena sisällyttää tietoyhteiskuntakaareen tämän kaltaista sääntelyä.

Jatkoseuranta

Valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että hyvin haastavana ja laajana kokonaisuutena tietoyhteiskuntakaaren toimeenpanoa seurataan tiiviisti, sen vaikutuksia arvioidaan monipuolisesti ja mahdollisiin epäkohtiin, virheisiin, ennakoimattomiin vaikutuksiin sekä markkinoiden, tekniikan tai toimintaympäristön muuttumisesta johtuviin muutostarpeisiin reagoidaan viivytyksettä myös tarvittavin muutosehdotuksin. Valiokunta myös yhtyy hallintovaliokunnan lausuntoon siitä, että lakimuutoksista tiedottamiseen tulee panostaa riittävästi.

Valiokunta katsoo, että lainsäädännöllä on oma keskeinenkin roolinsa tietoyhteiskuntakehityksen mahdollistajana ja erilaisten kehityksen pullonkaulojen purkajana. Tietoyhteiskuntakehityksen edistämisellä, ja osana tätä viestintämarkkinoiden toimivuuden varmistamisella, on mahdollista pyrkiä osaltaan parantamaan ja kehittämään myös Suomen kilpailukykyä. Tehtävän haastavuudesta huolimatta tietoyhteiskuntaa koskevan lainsäädännön tulee pyrkiä pysymään jatkossakin nopeasti kehittyvän teknologian ja toimintaympäristön muutosten tasolla. Tästä syystä tietoyhteiskuntaa koskevassa sääntelyssä on myös tarpeen säilyttää jatkossakin sääntelyn teknologianeutraalisuus ja sen mahdollistama joustonvara.

Valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi lausuman, jonka mukaan

Valtioneuvoston antamat lausumat

Valtioneuvosto antoi esityksen antamisen yhteydessä kolme lausumaa, joista yksi koski toimilupamenettelyjen keventämistä jo ennen nyt käsittelyssä olevan lakiesityksen voimaan tuloa, toinen esityksen 18 lukuun sisältyvien yhteisötilaajan oikeutta käsitellä välitystietoja väärinkäytöstapauksissa koskevien säännösten mahdollista siirtämistä osaksi työelämän lainsäädäntöä ja yksi televisiosisältöjen katsojamäärältään laajojen verkkolähetysten mahdollistamista.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan tietosuojavaltuutetun toimistolta saadun selvityksen perusteella on pääteltävissä, että yhteisötilaajan oikeutta käsitellä välitystietoja väärinkäytöstapauksissa koskevien säännösten mahdollistamaa yhteisötilaajan käsittelyoikeutta viestintäverkon luvattoman käytön tai yrityssalaisuuksien paljastamisen selvittämiseksi ei juurikaan ole säännösten voimassaoloaikana käytetty. Perustuslakivaliokunta totesi, että sääntelyn sisällyttämistä jatkossa lainsäädäntöön on syytä arvioida erityisesti perusoikeusrajoitusten välttämättömyysedellytyksen kannalta.

Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää hyvin tärkeänä, että laajakaistaverkkojen kapasiteetin riittävyydestä pyritään Suomessa huolehtimaan siten, että televisiolähetyksiä ja muuta verkon kapasiteetin kannalta haastavaa sisältöä voidaan jatkossa lähettää laajakaistaverkkojen välityksellä yhtäaikaisesti myös suurille katsojaryhmille. Verkon välityskapasiteetin riittävyys ja sen hallinnointi on tärkeä kysymys myös verkkoneutraliteetin ja ylipäätään mm. erilaisten mediasisältöjen vastaanottamismahdollisuuksien kannalta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on perustanut työryhmän, jossa näitä kysymyksiä pohditaan ja pyritään löytämään asiaan ratkaisua yhdessä alan toimijoiden kanssa.