LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2008 vp

LiVM 2/2008 vp - HE 163/2007 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisen Euro-Välimeri-lentoliikennesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 11 päivänä joulukuuta 2007 lähettänyt liikenne- ja viestintävaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisen Euro-Välimeri-lentoliikennesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 163/2007 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa on ollut kuultavana

ylitarkastaja Anna-Leena Suppola, liikenne- ja viestintäministeriö

Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet

  • Ilmailuhallinto
  • Finnair Oyj.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Brysselissä 12 päivänä joulukuuta 2006 allekirjoitetun Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisen Euro-Välimeri-lentoliikennesopimuksen sekä lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimus on jaetun toimivallan sopimus, jonka määräykset kuuluvat osittain yhteisön ja osittain jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Sopimuksella tähdätään Euroopan yhteisön ja Marokon välisten lentoliikennemarkkinoiden asteittaiseen avaamiseen ja muun muassa sääntelyn lähentämiseen. Muita tavoitteita ovat lentoturvallisuuden ja ilmailun turvaamisen tehostaminen sekä kilpailua, valtiontukia ja kuluttajansuojaa koskevien normien harmonisointi. Sopimus sisältää myös ympäristönsuojelua koskevia määräyksiä. Sopimus korvaa voimassa olevat yhteisön jäsenvaltioiden ja Marokon väliset kahdenväliset lentoliikennesopimukset.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan. Sopimus tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sopimuspuolten välisen diplomaattisen noottienvaihdon jälkimmäinen nootti on päivätty. Sopimusta sovelletaan kuitenkin sopimuspuolten kansallisen lainsäädännön mukaisesti väliaikaisesti sen allekirjoittamispäivästä lukien.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa,

että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä tarkoitetun sopimuksen ja

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 14 päivänä helmikuuta 2008

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Martti Korhonen /vas
  • vpj. Saara Karhu /sd
  • jäs. Mikko Alatalo /kesk
  • Maria Guzenina-Richardson /sd
  • Leena Harkimo /kok
  • Mats Nylund /r
  • Reijo Paajanen /kok
  • Markku Pakkanen /kesk
  • Tero Rönni /sd
  • Janne Seurujärvi /kesk
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Anne-Mari Virolainen /kok
  • vjäs. Oiva Kaltiokumpu /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Mika Boedeker