LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2014 vp

LiVM 23/2014 vp - HE 225/2014 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 11 päivänä marraskuuta 2014 lähettänyt liikenne- ja viestintävaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 225/2014 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

ylitarkastaja Timo Koskinen, liikenne- ja viestintäministeriö

erityisasiantuntija Päivi Jämsä, Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen. Sopimus on sekasopimus, jonka määräykset kuuluvat osittain unionin ja osittain jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Sopimuksella avataan lentoliikennemarkkinat Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Georgian välillä. Sopimuksen nojalla kummankin osapuolen lentoliikenteen harjoittajat voivat tarjota palvelujaan kaupallisten periaatteiden mukaisesti sekä kilpailla tasapuolisilla edellytyksillä yhdenmukaistettua sääntelyä noudattaen.

Liikenneoikeudet vapautetaan vaiheittain sitä mukaa, kun Georgia on muokannut omia säädöksiään vastaamaan Euroopan unionin ilmailualan lainsäädäntöä. Lisäksi lentoyhtiöiden väliset sopimukset yhteistunnusten käytöstä ja leasingista sallitaan. Olemassa olevia kahdenvälisiä liikenneoikeusjärjestelyitä, joita sopimus ei kata, voi kuitenkin edelleen hyödyntää.

Sopimuksessa vahvistetaan uusia järjestelyjä Euroopan unionin ja Georgian väliselle yhteistyölle koskien lentoliikenteen turvallisuutta, ilmailun turvaamista, ilmaliikenteen hallintaa ja ympäristökysymyksiä. Lisäksi perustetaan uusia yhteistyöjärjestelyitä, joilla varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset.

Sopimuksella perustetaan sekakomitea, joka tarkastelee sopimuksen täytäntöönpanoon ja tarvittaessa sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyviä kysymyksiä.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan kuukauden kuluttua viimeisen sellaisen nootin päiväyksestä, jolla osapuolet vahvistavat, että kaikki sopimuksen voimaantulon edellyttämät tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen ja sopimuksen voimaansaattamista koskevan lain. Kyse on sekasopimuksesta, eli se kuuluu osittain jäsenvaltioiden ja osittain unionin toimivaltaan.

Sopimuksella yhtenäistetään mm. turvallisuutta, turva-asioita, lennonvarmistusta, sosiaalisia näkökohtia sekä ympäristöä koskevaa sääntelyä. Sopimuksen tavoitteena on luoda sopimusosapuolten lentoliikenteen harjoittajille tasapuoliset markkinoille tulon edellytykset ja mahdollistaa lentoliikenne myös Suomen ja Georgian välillä. Liikennöintioikeuksia vapautettaisiin sitä mukaa, kun Georgia muokkaa omia säädöksiään vastaamaan EU-sääntelyä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen ja Georgian välillä ei ole voimassa olevaa kahdenvälistä lentoliikennesopimusta. Maiden välillä ei myöskään ole tällä hetkellä säännöllistä lentoliikennettä. Valiokunta pitää periaatteellisesti erittäin hyvänä, että suomalaisille lentoyhtiöille luodaan lentoliikennettä koskevilla kansainvälisillä sopimuksilla uusia liikennöintimahdollisuuksia ja tätä kautta osaltaan edistetään elinkeinoelämän tarvitsemien kansainvälisten yhteyksien syntymistä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näköpiirissä tarvetta esimerkiksi säännölliselle reittiliikenteelle Suomen ja Georgian välille.

Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä esityksessä ehdotetulla tavalla.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa,

että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä tarkoitetun sopimuksen siltä osin kuin sopimus kuuluu Suomen toimivaltaan ja

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2014

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Kalle Jokinen /kok
  • vpj. Osmo Kokko /ps
  • jäs. Mikko Alatalo /kesk
  • Thomas Blomqvist /r
  • Markku Eestilä /kok
  • Ari Jalonen /ps
  • Jukka Kopra /kok
  • Merja Kuusisto /sd
  • Suna Kymäläinen /sd
  • Raimo Piirainen /sd
  • Janne Sankelo /kok
  • Eila Tiainen /vas
  • Ari Torniainen /kesk
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Mirja Vehkaperä /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Juha Perttula