Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Valiokunta on viestintämarkkinoita koskevan lainsäädännön
muuttamista koskevassa mietinnössään LiVM
5/2002 vp — HE 241/2001
vp pitänyt oikeina valtioneuvoston 7.2.2001 asettaman
televisiotoiminnan toimintaedellytysten parantamista konvergoituvassaKonvergenssi = viestintäverkkojen
ja viestintäpalvelujen yhdentymiskehitys toimintaympäristössä selvittäneen
työryhmän esittämiä peruslinjauksia.
Työryhmä piti pääasiallisena
lähtökohtanaan koko tietoyhteiskuntakehityksen
ja digitalisoinnin edistämistä ja tärkeänä edistää koko televisiotoimialan
toimintaedellytyksiä. Työryhmä korosti
julkisen palvelun aseman turvaamisen ohella erityisesti korkeatasoisen
sisältötuotannon merkitystä laadukkaan
televisiotarjonnan perustana sekä piti kuluttajanäkökulman huomioon
ottamista tärkeänä. Ryhmän toimenpiteiden
eräänä tavoitteena oli, että toimilupamaksut
poistuvat käytännössä kokonaan
vuoden 2006 lopussa, kun analogiset lähetykset lopetetaan
ja siirrytään kokonaan digitaalisiin lähetyksiin.
Digitaalisten lähetysten vapauttamisen toimilupamaksusta
ensimmäisen toimilupakauden ajaksi arvioitiin kannustavan
kaupallisia toimijoita toimimaan digitaalisen televisiotoiminnan puolesta.
Asiantuntijakuulemisessa valiokunnan huomiota on kiinnitetty
siihen, että esityksessä jää Yleisradion
asema edelleen epäselväksi. Samalla kun esityksessä vahvistetaan
Yleisradion rooli julkisen palvelun tehtävien toteuttamisessa (mm.
134 §), jää avoimeksi, miten Yleisradion rahoitus
turvataan. Koko suomalaisen joukkoviestinnän kentän
ja kansalaisten tiedollisten ja viestinnällisten oikeuksien
kannalta on tärkeää, että viestintämarkkinalain
yhteydessä Yleisradion asema myös taloudellisten
toimintaedellytysten kannalta selkiytetään. Lakiesityksen
perusteluissa viitataan siihen, että Yleisradion tulevat
digitaalipalvelut voivat toimia tärkeinä demokraattisen
tietoyhteiskunnan kehittämisen muotoina. On todettu, että tämä edellyttää julkiselta
vallalta aktiivisia toimia näiden palvelujen turvaamiseksi.
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että Viestintäviraston
kasvava vaikutusvalta ei ole saanut vastapainokseen esitystä viraston
itsensä yhteiskunnallisen valvonnan ja vastuun lisäämisestä.
On esitetty, että sananvapauden kannalta Viestintäviraston
asemaan sisältyy ristiriita, koska ministeriön
alainen keskusvirasto vastaa valtiosääntöoikeudellisesti
erityisasemaan nostetun perusoikeuden toteutumisesta. Valiokunta
pitääkin tärkeänä,
että viestintämarkkinoiden kehittymistä tuetaan
helpottamalla toimijoiden toimintamahdollisuuksia ja kehittämällä asianmukaista
viranomaistoimintaa ja -valvontaa.
Valiokunta toteaa, että viestintämarkkinat
kehittyvät niin nopeasti, että sekä Yleisradion
asemaa ja tehtäviä että kaupallisten
toimijoiden toimintamahdollisuuksia tulee seurata ja arvioida. Valiokunta
pitää tietoyhteiskunnan palvelujen tuottamista
tärkeänä ja katsoo, että digitaaliseen televisiotoimintaan
siirtymistä tulee edistää. Tämän
vuoksi valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi
lausuman, jossa edellytetään hallituksen selvittävän
ensi tilassa tarvittavat lisätoimet digitaaliseen televisiotoimintaan
siirtymisen nopeuttamiseksi (Valiokunnan lausumaehdotus 1).
Markkinoiden toimivuus
Hallituksen esityksen mukaan esityksellä pyritään
luomaan viestintäteknologian kehitystä edistävä lainsäädännöllinen
kehys. Konvergenssi eli viestintäverkkojen ja viestintäpalvelujen yhdentymiskehitys
merkitsee sitä, että samoja tai samankaltaisia
sisältöjä voidaan yhä enemmän
jakaa ja käyttää rinnakkain eri jakeluteitä hyväksi
käyttäen. Näin viestintämarkkinoille syntyy
uudenlainen kilpailutilanne, jonka uskotaan toimivan kuluttajien
eduksi, koska markkinoilla avautuu uusia mahdollisuuksia verkkoliiketoiminnalle
ja innovaatioille. Uuden viestintälainsäädännön
keskeiseksi tavoitteeksi on siten asetettu entistä parempien
lainsäädännöllisten edellytysten
luominen eri viestintäteknologioiden väliselle
kilpailulle. Valiokunta katsoo, että esityksessä on
onnistuttu lähentämään eri viestintäteknologioita
koskevia lainsäädäntöpuitteita.
Eri teknologioiden tekniset ja historialliset lähtökohdat
poikkeavat kuitenkin siinä määrin toisistaan,
että täysin yhtenäisen lainsäädännön saavuttaminen
on pidemmän aikavälin tehtävä. Valiokunnan
huomiota on kiinnitetty siihen, että tämä ei
saa johtaa sääntelyn määrän
tarpeettomaan lisääntymiseen, koska aidointa lähestyminen
on silloin, kun se tapahtuu markkinaehtoisesti minimisäännellyillä markkinoilla.
Viestintälainsäädännöllä pyritään
edistämään liiketoiminnan harjoittamiselle
suotuisaa toimintaympäristöä siten, että yritykset
pystyvät tuottamaan laadukkaita ja asiakkaiden toiveita tyydyttäviä palveluita.
Tasapuolisten kilpailuedellytysten luominen edellyttää kuitenkin
tietyssä määrin erityissääntelyä.
Viestintämarkkinoiden yleisenä pyrkimyksenä on
minimisääntelyn periaate, ja tämä näkyy
hallituksen esityksessä myös siinä, että markkinoiden
toimivuutta ohjaava 3 luku käsittelee velvollisuuksia,
joita asetetaan teleyrityksille, kun markkinoiden kilpailu ei toimi.
Kun kilpailu toimii, näitä velvollisuuksia ei
yrityksille aseteta. Tarkoituksena on myös alan kehityksen
ja EU:n lainsäädännön sallimissa
rajoissa vähentää viestintäverkkoja koskevia
erityissäännöksiä ja ohjata
viestintää kohti normaalia yritystoimintaa, jossa
kilpailu- ja kuluttajaviranomaiset kantavat päävastuun markkinoiden
ohjauksesta. Valiokunta pitääkin hyvänä,
että hallituksen esityksen lainsäädäntöä on
kehitetty minimisääntelyn periaatetta noudattaen.
Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että viestintämarkkinalakiin
tulisi lisätä säännös
siitä, että teleyrityksille voidaan asettaa velvollisuuksia
vain, jos ongelmaa ei voida ratkaista yleisen kilpailuoikeuden keinoin.
Valiokunta korostaa, että lainsäädännön
lähtökohtana on, että erityislainsäädäntöön
turvaudutaan vain niissä tapauksissa, joissa yleinen lainsäädäntö ei riitä ratkaisemaan
toimialaan liittyviä erityisongelmia. Yleislainsäädännön
sovellettavuudesta ei tämän vuoksi tarvita nimenomaisia
säännöksiä.
Asiantuntijakuulemisessa Kilpailuvirasto on ilmoittanut suhtautuvansa
lähtökohtaisesti kriittisesti EY:n puitedirektiiviin
ja sen pohjalta tehtyyn hallituksen esitykseen niiltä osin
kuin ne luovat tilanteen, jossa viestintämarkkinoiden toimintaa
säännellään kaksilla samantyyppisillä säännöksillä,
kahden eri viranomaisen toimesta ja kahdessa erillisessä hallintoprosessissa.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että Viestintäviraston ja Kilpailuviraston tulkinnat
relevanttien markkinoiden määrittelystä ja
määräävän markkina-aseman
muodostumisesta eivät poikkea toisistaan. Yhdenmukainen
kilpailuoikeudellinen tulkinta turvataan parhaiten tiiviillä ja
säännöllisellä yhteistyöllä Viestintäviraston
ja Kilpailuviraston kesken markkinoita analysoitaessa.
Kilpailuviraston ilmoituksen mukaan se ei ole vakuuttunut niistä esityksen
16 §:n 2 momentin perusteluista, joiden mukaan liikenne-
ja viestintäministeriö määrittelisi
EY:n komission suosituksesta poikkeavat relevantit markkinat. Viestintäpoliittiset
syyt tai neuvotteluvoima suhteessa komissioon tai muihin jäsenvaltioihin
eivät Kilpailuviraston mukaan voi toimia perusteena toimivallan
siirtämiselle Viestintävirastolta liikenne- ja
viestintäministeriölle. Markkinamäärittelyn
tulisi Kilpailuviraston näkemyksen mukaan perustua yksinomaan
vallitseviin taloudellisiin tosiasioihin, koska markkinamäärittely
ja markkina-analyysi eivät ole itsenäisiä päätöksiä,
vaan taustaselvityksiä päätettäessä huomattavan
markkinavoiman yrityksen nimeämisestä. Valiokunnan
saaman selvityksen mukaan hallituksen esityksessä valittu
vaihtoehto toimivallan siirrosta edustaa valmistelun yhteydessä laajalti
kuultujen toimijoiden enemmistön näkemyksen pohjalta
tehtyä valintaa. Tämän vuoksi valiokunta
pitää valittua ratkaisua harkittuna ja asianmukaisena.
Viestintämarkkinalain 17 §:n mukaan markkina-analyysi
tehdään markkinoiden kilpailutilanteen selvittämiseksi.
Huomattavan markkinavoiman yritys nimetään vain
sellaisessa tilanteessa, että kilpailu tietyillä markkinoilla
ei tämän analyysin perusteella näytä toimivan.
Huomattavan markkinavoiman yrityksiä koskevat päätökset
ovat siten esityksen mukaan aina tiukasti sidoksissa markkina-analyysiin.
Markkina-analyysissa selvitetään nimenomaan ja
yksinomaan markkinoiden kilpailutilannetta. Markkina-analyysin ja
huomattavan markkinavoiman yritystä koskevan päätöksen
välinen kiinteä yhteys ilmenee siitä,
että markkina-analyysi ei ole itsenäinen hallintopäätös,
eikä siitä voi itsenäisesti valittaa,
vaan markkina-analyysistä valitetaan huomattavan markkinavoiman
yritystä koskevaa päätöstä koskevan
valituksen yhteydessä.
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty maassamme toimiviin itsenäisiin,
maantieteelliseltä toimialueeltaan rajoittuneisiin puhelinlaitoksiin.
Tällaisten perinteisellä tavalla toimivien, asiakkaidensa
omistamien puhelinyhtiöiden periaate ei ole toimia tuottaakseen
mahdollisimman suurta voittoa, vaan tuottaakseen asiakkaille laadukkaita
ja edullisia telepalveluita. Nykyisellä hintatasolla harvaanasutulla
alueella kilpailun aikaansaaminen on käytännössä vaikeaa, koska
alueelta ei ole mahdollista kerätä suurta voittoa.
Pienten, harvaanasuttujen alueiden yhtiöiden tulee rahoittaa
toimintansa ja investoinnit joko tulorahoituksella tai velkarahalla.
Riskirahoitusta esimerkiksi pörssiin listautumisen kautta
ei ole mahdollista saada. Kuitenkin kyseisten yhtiöiden
tämän hetkinen hintataso vastaa tai jopa alittaa
niin kuluttajien, yritysten kuin toisten operaattoreiden osalta
valtakunnallisen keskimääräisen hintatason.
Suurimpana hyötyjänä haja-asutusalueiden
pienten teleyritysten toiminnan jatkumisesta ovat myös
tulevaisuudessa loppukäyttäjät. Muussa
tapauksessa laajakaistapalveluiden kohtuuhintainen saatavuus tasapuolisesti
eri puolilla Suomea edes näiden pienten yhtiöiden
alueella ilman yhteiskunnan merkittävää taloudellista
tukea ei tule olemaan mahdollista.
Valiokunta kiinnittää myös huomiota
viestintämarkkinalakiehdotuksen 59 §:n säännökseen käyttäjän
oikeudesta kiinteän puhelinverkon liittymään.
Säännöksen mukaan teleyritys, jolla on huomattava
markkinavoima kiinteässä puhelinverkossa, on velvollinen
tarjoamaan kohtuullisella hinnalla liittymän kiinteään
puhelinverkkoon käyttäjän vakinaisessa
asuin- tai sijaintikunnassa. Tämän vuoksi kiinteän
verkon järkevä ylläpitäminen
on tärkeää. Tosin kyseisellä yrityksellä on
hallituksen esityksen perustelujen mukaan (s. 154/II) mahdollisuus
toteuttaa liittymä myös ilman johtoa, esimerkiksi
radiotekniikkaa hyväksi käyttäen. Radiotekniikka
saattaa olla lankapuhelinverkkoa huomattavasti edullisempi tapa
rakentaa liittymä esimerkiksi syrjäseudulla. Valiokunta
toteaa liittymän vastaavan käyttäjän
näkökulmasta kiinteää liittymää,
koska yleispalveluperiaatteen mukaisesti siitä laskutetaan
lankapalveluna.
Hallituksen esityksen mukaan huomattavan markkinavoiman yritykselle
asetettavien velvollisuuksien tulee olla oikeassa suhteessa tavoiteltavaan
päämäärään.
Tämä on erityisen tärkeää pienten
alueellisten puhelinyritysten osalta, joita koskevat yleispalveluperiaatteen mukaiset
velvoitteet. Valiokunta korostaa, että Viestintäviraston
on valittava tarjolla olevasta keinovalikoimasta ainoastaan kilpailun
esteiden poistamiseksi ja kilpailun edistämiseksi välttämättömät
eriytyisvelvoitteet. Velvoitteiden tarkoituksenmukaisuus ja oikeasuhteisuus
on myös perusteltava.
Yhteenliittäminen ja yhdysliikenne
Yhteenliittämisellä tarkoitetaan viestintäverkkojen
ja viestintäpalvelujen aineellista ja toiminnallista eli
fyysistä ja johdonmukaista yhdistämistä toisiinsa.
Viestintäverkkojen yhteenliittäminen on välttämätöntä,
jotta viestintäpalvelun käyttäjät
voivat soittaa puhelinverkosta toiseen. Teleyritykset maksavat toisilleen
korvausta viestinnästä yhteenliitettyjen viestintäverkkojen välillä.
Viestintää yhdestä viestintäverkosta
toiseen kutsutaan yhdysliikenteeksi.
Yhdysliikennehinnoittelussa on kysymys niistä teleyritysten
toisilleen maksamista korvauksista, joita peritään
yhteenliitettyjen viestintäverkkojen välillä kulkevista
viesteistä. Yhdysliikennekorvaukset vaikuttavat kuluttajilta
ja muilta käyttäjiltä perittäviin
puhelumaksuihin. Korkeat yhdysliikennekorvaukset pääsääntöisesti
nostavat puhelumaksuja. Yhdysliikenteestä maksetut korvaukset
nostavat käyttäjähintoja erityisesti
silloin, jos verkot, joiden välillä liikennettä välitetään,
ovat luonteeltaan erilaisia tai verkkojen välinen liikennemäärä ei
muusta syystä ole tasapainossa.
Suomessa on historiallisista syistä johtuen ja muista
Euroopan valtioista poiketen toiminut useita itsenäisiä,
maantieteelliseltä toimialueeltaan rajoittuneita puhelinlaitoksia.
Paikallisilla puhelinlaitoksilla on usein ollut verraten pieni toimialue,
jolla ne ovat kuitenkin hallinneet pääosaa käyttäjille
myydyistä liittymistä. Puhelinverkot ovat Suomessa
jakautuneet hierarkkisesti kolmeen tasoon: paikallisverkkoihin,
kaukoverkkoihin ja ulkomaanverkkoihin. Teknisistä syistä matkaviestinverkko
on suomalaisessa verkkohierarkiassa perinteisesti sijoitettu kaukoverkkotasolle.
Käytännössä tämä näkyy
palvelun käyttäjälle siten, että soitto
matkapuhelimesta edellyttää aina suuntanumeroa.
Matkaviestinverkon sijoittaminen kaukoverkkotasolle on teknisesti
välttämätöntä, koska
matkaviestinverkossa liittymän haltija liikkuu telealueelta toiselle
toisin kuin kiinteässä lankaverkossa. Kilpailun
vapautumisen jälkeen 1990-luvun puolivälissä kaikilla
kolmella puhelinverkkotasolla on Suomessa toiminut useita keskenään kilpailevia
teleyrityksiä. Useimmissa muissa Europan unionin jäsenvaltioissa
entinen valtion monopoliyritys hallitsee palveluiden tarjontaa edelleen
kaikilla puhelinverkkotasoilla.
Puhelinpalvelujen hinnoittelujärjestelmä on Suomessa
edellä mainitusta historiallisesta kehityksestä johtuen
ollut toisenlainen kuin muualla Euroopassa. Koska teleyrityskenttä on
muista EU:n jäsenvaltioista poiketen Suomessa pirstoutunut
ja koostuu useista pienistä, keskenään
kilpailevista teleyrityksistä, myös Suomessa noudatettava
hinnoittelu eroaa muissa jäsenvaltioissa käytössä olevista
hinnoittelujärjestelmistä.
Puhelinverkossa käyttäjiltä perittävä maksu on
Suomessa perinteisesti jakautunut niin sanottuun paikallisverkkomaksuun
sekä erilliseen kaukopuhelumaksuun tai ulkomaanpuhelusta perittävään
maksuun. Paikallisverkkomaksun suuruudesta päättää se
operaattori, jolta käyttäjä on hankkinut
liittymän paikallisverkkoon. Kaukopuhelumaksun tai ulkomaanpuhelumaksun suuruudesta
päättää tätä palvelua
tarjoava teleyritys. Teleyritys saa siis nykyjärjestelmässä itse määritellä asiakashintansa.
Paikallisverkosta kaukopuhelinverkkoon, matkaviestinverkkoon tai
ulkomaanverkkoon soitettaessa paikallisverkko-operaattori perii
paikallisverkkomaksun lisäksi käyttäjältä myös
kaukopuhelu-, matkapuhelu- tai ulkomaanpuhelumaksun, mutta se tilittää tämän
osuuden puhelumaksusta edelleen palvelun varsinaisesti tarjoavalle
teleyritykselle kohtuullista laskutuskorvausta vastaan. Käyttäjältä perittäviin
erilaisiin maksuihin perustuva jakautunut hinnoittelu edellyttää teleyrityksiltä laskutukseen
liittyviä erityisjärjestelyitä. Suomessa
nämä laskutusjärjestelmät ovat
syntyneet pitkän kehityksen tuloksena kaupallisesti, teleyritysten
yhteistyön seurauksena.
Matkaviestinverkosta soitetuista puheluista ei peritä paikallisverkkomaksua,
koska matkaviestinverkko sijoittautuu verkkohierarkiassa kaukoverkkotasolle.
Matkaviestinverkosta ulkomaanverkkoon soitetuista puheluista peritään
ulkomaanpuhelumaksun lisäksi niin sanottu matkapuhelinverkkomaksu.
Periaate on siis se, että alemmalta verkkotasolta ylemmälle
soitettaessa myös alempi verkkotaso on oikeutettu perimään
soittajalta maksun verkkonsa käytöstä,
mutta ylemmän verkkotason palvelun asiakashinnan määrää sillä tasolla
palvelua tarjoava teleyritys. Jokainen verkkohierarkian eri kerroksissa
toimivista teleyrityksistä hinnoittelee siis itse tuottamansa
palvelut, ja käyttäjältä perittävä kokonaismaksu
on verkkohierarkian eri kerrosten erillisten asiakashintojen yhteissumma.
Verkkohierarkiaan perustuvaa maksujen jaottelua tarvitaan siitä syystä,
että Suomessa verkkohierarkian eri tasoilla on useita keskenään
kilpailevia palveluoperaattoreita, jotka joissain tapauksissa toimivat
todellakin vain yhdellä verkkohierarkiatasolla. Yhdysliikenteestä perittävää korvausta
säännellään voimassa olevassa
lainsäädännössä kahdella
tavalla. Voimassa olevassa televerkkojen ja -palvelujen yhteenliittämisestä annetun
liikenneministeriön päätöksen (1393/1997)
16 §:ssä edellytetään ensinnäkin, että huomattavan
markkinavoiman yrityksen perimien yhteenliittämismaksujen
tulee olla julkisia, riittävästi eriteltyjä ja
kohtuullisessa suhteessa suoritekustannuksiin. Yhteenliittämismaksut
eivät lisäksi 16 §:n mukaan saa riippua välitetyn
televiestinnän määrästä.
Yhteenliittämismaksuja säännellään
myös toisella tavalla, nimittäin puuttumalla yhdysliikenteen
hintatason lisäksi yhdysliikenteen hinnoittelun rakenteeseen.
Markkinavoimaltaan huomattavan teleyrityksen on hinnoiteltava erikseen
se liikenne, joka suuntautuu toisen teleyrityksen verkosta teleyrityksen
omaan verkkoon. Tätä laskevasta liikenteestä perittävää yhteenliittämiskorvausta
kutsutaan perinteisesti terminointikorvaukseksi. Velvollisuus hinnoitella
laskeva liikenne edellä kuvatulla tavalla erikseen ei koske
liikennettä paikallisverkosta matkaviestinverkkoon. Säännös
tarkoittaa käytännössä sitä,
että ylemmällä verkkohierarkiatasolla
oleva matkaviestinverkko-operaattori ei ole velvollinen myymään
alemmalla hierarkiatasolla olevalle paikallisoperaattorille terminointia
eli laskevan liikenteen ohjausta matkaviestinverkkoon. Voimassa
olevassa järjestelmässä velvollisuus vastaanottaa
liikennettä terminointikorvausta vastaan on siis ainoastaan
samalla verkkohierarkiatasolla tai alemmalla verkkohierarkiatasolla olevilla
teleyrityksillä. Asialla on merkitystä sen vuoksi,
että yhdysliikennekorvausten ja edellä kuvattujen
asiakasmaksujen välillä on suomalaisessa järjestelmässä erityinen
side; teleyritysten välisissä kaupallisissa sopimuksissa
on perinteisesti katsottu, että teleyritys on oikeutettu
määrittelemään asiakkaalta perittävän
kokonaismaksun vain niissä tilanteissa, joissa se itse
maksaa kyseisestä puhelinliikenteestä terminointikorvausta
toiselle teleyritykselle.
Noudatettua terminointikorvausjärjestelmää on
Suomessa pidetty toimivana ja se on todettu kilpailua lisääväksi.
Järjestelmän ansioina on pidetty sitä,
että matkapuhelujen hintataso Suomessa on Euroopan alhaisimpia.
Järjestelmän ansioiksi voidaan lukea myös
se seikka, että Suomessa kauko- ja ulkomaanpuhelumarkkinoilla
on todellista kilpailua.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös
toiseen noudatetun terminointijärjestelmän seuraukseen eli
siihen, että puheluja matkapuhelimesta matkapuhelimeen
hinnoitellaan eri tavalla kuin matkapuhelimesta kiinteään
puhelimeen tai päinvastoin. Suomen järjestelmä poikkeaa
muiden Euroopan maiden järjestelmistä, koska Suomessa matkapuhelinoperaattorit
hinnoittelevat suoraan asiakkaalle puhelun lankaverkosta matkapuhelimeen,
kun muissa Euroopan maissa lankaoperaattorit saavat itse hinnoitella
puhelun lankaverkosta matkapuhelinverkkoon. Tämän
seurauksena soittaminen lankapuhelimesta matkapuhelimeen tai päinvastoin
on kalliimpaa kuin soittaminen matkapuhelimesta toiseen, vaikka teknisistä toteutustavoista
ei suoranaisesti aiheudu suurempia kustannuksia. Valiokunnan saaman
selvityksen mukaan matkaviestinverkon ja kiinteän lankaverkon
erilaisella hintasääntelyllä ei kuitenkaan
ole tarkoitus kohdella eri tekniikoin toteutettuja puhelinverkkoja
eri tavoin, vaan näiden kahden puhelinverkkotyypin erilainen
hintasääntely johtuu niiden erilaisesta asemasta
verkkohierarkiassa.
Valiokunta on valtion omistajapolitiikasta ja Sonerasta antamassaan
lausunnossa (LiVL 16/2002 vp — VNT
1/2002 vp) todennut, että kiinteä verkko
muodostaa myös matkapuhelinverkon selkärangan,
koska kaikki massiiviset tiedonsiirrot pitkällä välillä toteutetaan
kiinteätä verkkoa pitkin ja radioaaltojen välityksellä tapahtuva
tiedonsiirto koskee pääosin vain lyhyitä välimatkoja.
Valiokunta toistaa kantansa, että kiinteä verkko
on edellytys toimiville puhelinverkoille maassamme, ja katsoo, että verkkoja kehitettäessä
on
kannettava huolta myös kiinteästä verkosta
yleisten puhelinverkkojen selkärankana. Valiokunta kiinnittää huomiota
kiinteän verkon merkitykseen myös huoltovarmuuden
kannalta sekä siihen, mitä edellä on
mainittu käyttäjän oikeudesta kiinteään
liittymään. Valiokunta ei pidä matkapuhelinverkkoja
ja lankaverkkoja käyttävien kuluttajien erilaista
asemaa toivottavana. Tämän vuoksi valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus selvittää yhdysliikenteen
terminointijärjestelmässä ja -korvauksissa
käytettyjen perusteiden keskinäiset ristiriitaisuudet
ja arvioi niiden perusteella mahdolliset lainsäädännön
kehittämistarpeet.
Siirtovelvollisuus
Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että Yleisradio
Oy:n ja kaupallisten ohjelmistojen siirtovelvoitteen erottelulle
ei ole valtiosääntöoikeudellista perustetta,
ja pitää erottelun poistamista 134 §:stä edellytyksenä tavallisen lain
säätämisjärjestykselle. Lausunnosta
ei kuitenkaan käy yksiselitteisesti ilmi, tulisiko siirtovelvoitteen
olla kaikille yhdenmukaisesti korvauksellinen vai korvaukseton.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan suomalaisen televisiotoiminnan
järjestelmän kannalta on pidettävä parempana
tulkintaa, jonka mukaan kaikki siirtovelvollisuuden piiriin kuuluvat
ohjelmistot ja palvelut on siirrettävä korvauksetta.
Tähän on esitetty kaksi syytä. Ensinnäkään
siirtovelvollisuudesta ei voida kokonaan luopua, koska se on tarpeen
painavien yhteiskunnallisten syiden vuoksi. Toiseksi siirtovelvollisuuden
korvauksellisuus puolestaan vaarantaisi televisiotoimintamme rahoitusjärjestelmän,
joka perustuu television käytöstä perittävään
televisiomaksuun ja televisiotoimiluvan haltijoiden maksamaan toimilupamaksuun.
Näillä maksuilla rahoitetaan Yleisradio Oy:n toimintaa,
ja ohjelmistojen siirrosta perittävä korvaus olisi
järjestelmän kannalta ongelmallinen. Tällaisen
järjestelmän luominen edellyttäisi laajaa televisiotoiminnan
rahoitusta koskevan lainsäädännön
tarkastelua ja uudistamista.
Ilmoituksensa mukaan liikenne- ja viestintäministeriö pitää siirtovelvollisuuden
korvauksettomuutta parempana kuin sitä, että kaikesta jakelusta
olisi maksettava korvaus. Kun kaapelitelevisioyrityksen omaisuudensuojan
ei perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti ole katsottava edellyttävän
korvausta jakelusta, maksuttomuus on myös televisiotoiminnan
kannalta sinänsä myönteistä ja
edistää televisiotoiminnan digitalisoimista.
Perustuslakivaliokunnan kannasta liikenne- ja viestintäministeriö katsoo
seuraavan, että siirtovelvollisuuden tulee sananvapaussyistä koskea samanlaisin
ehdoin myös maksullisia televisiokanavia. Valiokunta korostaa,
että ehdotettu siirtovelvollisuuden laajuus on perustuslakivaliokunnan
kannan mukaan sopusoinnussa omaisuuden käyttörajoitukselta
vaadittavan suhteellisuusvaatimuksen kanssa. Maksullisia televisiokanavia
on kohdeltava samoin kuin muita myös siksi, että siirtovelvollisuuden
suhteen ohjelmistoja ei voida valiokunnan mukaan erotella.
Liikenne- ja viestintäministeriö on ehdottanut,
että siirtovelvollisuus olisi voimassa määräajan.
Siirtovelvollisuutta koskeva 134 § olisi voimassa vuoden
2007 loppuun saakka. Tänä aikana lainsäädännön
toimivuutta ja vaikutuksia voitaisiin verrata. Tämän
ajan puitteissa myös direktiivien tulkinta ehtisi vakiintua,
jolloin yhteisöoikeuden siirtovelvollisuudelle asettamat vaatimukset
olisivat selkiintyneet. Yleispalveludirektiivissä edellytetään
siirtovelvoitteen säännöllistä uudelleen
tarkastelua, joten vuoden 2007 loppu voisi olla ensimmäisen
tarkastelun selkeä takaraja. Vuoden 2007 loppuun mennessä voitaisiin
tarvittaessa valmistella myös uusia säännöksiä.
Valvontamaksut
Hallituksen esityksessä on arvioitu, että esityksellä on
vaikutuksia Viestintäviraston asemaan ja talouteen. Viestintävirastolle
tulisi runsaasti uusia tehtäviä, kuten merkityksellisten
markkinoiden määrittely ja päätökset
huomattavasta markkinavoimasta. On myös arvioitu, että viraston
kansainvälisen yhteistyön kustannukset lisääntyisivät,
kun sääntelyviranomaisten yhteistyö käynnistyy.
Perusedellytyksenä Viestintäviraston toiminnalle
on ollut, että se toimii ehdotuksen mukaan nettobudjetoituna
virastona, joka kattaa menonsa tuloillaan. Hallituksen esityksen
tarkoituksena on kattaa uudet menot vastaavasti uudella valvontamaksulla,
jota yleistä teletoimintaa harjoittavat yritykset olisivat
velvollisia maksamaan Viestintäviraston toiminnasta aiheutuvien kustannusten
kattamiseksi. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut,
että valvontamaksu on valiokunnan esityksen mukaan valtiosääntöoikeudellisessa
mielessä vero. Valvontamaksua koskeva sääntely
ei kuitenkaan perustuslakivaliokunnan mukaan täytä perustuslain 81 §:n
1 momentin mukaisia vaatimuksia veron suuruuden perusteiden säätämisestä.
Perustuslakivaliokunta on edelleen todennut, että jos säännöksiä valvontamaksun
suuruuden perusteista ei ole mahdollista tässä yhteydessä laatia
niin täsmällisiksi kuin verolailta vaaditaan,
lakiehdotus olisi 15 §:n johdosta käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ole pitänyt asianmukaisena
koko lain säätämistä perustuslain
säätämisjärjestyksessä vaan
on ehdottanut, että Viestintävirastolle suoritettavasta
valvontamaksusta voitaisiin säätää erillinen
määräaikainen poikkeuslaki.
Liikenne- ja viestintäministeriö on pitänyt erittäin
tärkeänä sitä, että Viestintäviraston
viestintämarkkinalain valvontatoiminta rahoitetaan teleyrityksiin
yleisesti ja tasapuolisesti kohdistuvalla maksulla. Maksut tulee
määrätä maksettaviksi Viestintävirastolle,
joka on perustuslain 84 §:n 1 momentissa ja valtion talousarviosta
annetun lain 3 a §:ssä tarkoitetulla tavalla nettobudjetoitu
virasto. Liikenne- ja viestintäministeriö ei ole
pitänyt perusteltuna teleyrityksiin kohdistuvan erityisveron
säätämistä, johon perustuslakivaliokunnan
lausunnon mukainen valvontamaksun pitäminen budjettioikeudellisesti
verona johtaisi.
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty myös siihen, että perustuslakivaliokunnan
lausunto johtaa niin ikään siihen, että Viestintäviraston rahoituksen
järjestämistä on pohdittava yleisemminkin
kuin pelkästään teleyritysten valvontamaksun
yhteydessä. Voimassa olevien lakien mukaan myös
tietoturva-, hallinto- ja postitoiminnan valvonta rahoitetaan valvontamaksuilla, joita
ei ole aikaisemmin pidetty budjettioikeudellisesti veroina. Asia
tulee ajankohtaiseksi myös sähköisen
viestinnän tietosuojalain yhteydessä, jota koskeva
hallituksen esitys on tarkoitus antaa toukokuussa 2003.
Valiokunta toteaa, että perustuslakivaliokunnan lausunto
vaikuttaa valtion budjettitalouteen laajemminkin. Asian arviointi
tältä kannalta on valtiovarainministeriön
ilmoituksen mukaan kesken. Valvontamaksua ja teleurakointimaksua
esitetään hallituksen esityksessä perittäväksi
vasta vuoden 2004 alusta lukien, eikä säännösten
poistamisella siten ole vaikutusta valtion vuoden 2003 talousarvioon.
Liikenne- ja viestintäministeriö on pitänyt
tässä vaiheessa parhaana ratkaisuna sitä,
että esityksen valvontamaksua koskevat säännökset
poistettaisiin annettavasta laista, mistä on tarkempi selostus
lausunnon yksityiskohtaisissa perusteluissa. Liikenne- ja viestintäministeriön
ilmoituksen mukaan tarkoituksena on valmistella tarvittavat hallituksen esitykset
Viestintäviraston rahoituksesta siten, että ne
ovat saatettavissa voimaan viestintämarkkinalain tullessa
voimaan.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että tarvittavat hallituksen esitykset valmistellaan perusteellisesti siten,
että turvataan Viestintäviraston toiminta nettobudjetoituna
virastona, koska nettobudjetointiperiaatteella on keskeinen merkitys
viraston toiminnan ja tehokkaasti valvottujen viestintämarkkinoiden
kannalta.
Muuta
Vammaispalvelut.
Hallituksen esityksessä todetaan, että vammaisuuden
perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista on säädetty laki (380/1987).
Suomessa on markkinoilla eräitä vammaisille käyttäjille
tarkoitettuja erityispalveluja, kuten erityinen tekstipuheluiden
välityspalvelu. Asiantuntijakuulemisessa on todettu, että vastaavia
palveluja koskevia säännöksiä ei ole
otettu viestintämarkkinalakiin. Valiokunnan huomiota on
kuitenkin kiinnitetty siihen, että erityiskäyttäjien
tarpeet on pyrittävä turvaamaan ensisijaisesti
suomalaiseen sosiaali- ja terveyslainsäädäntöön
tehtävillä muutoksilla, ei viestintämarkkinalailla.
Valiokunta pitääkin tärkeänä,
että erityiskäyttäjien tarpeet turvataan mahdollisimman
hyvin sosiaali- ja terveyslainsäädäntöä kehitettäessä.
Matkaviestinverkon mastot.
Liikenne- ja viestintäministeriö on ilmoittanut
aloittaneensa toimenpiteet mastojen yhteiskäytön parantamiseksi.
Liikennevaliokunnassa on esitetty huoli omien mastojen rakentamisesta
matkaviestinverkon käyttöön, vaikka yhteiskäyttöön
olisi ollut ilmeisiä mahdollisuuksia.
Liikenne- ja viestintäministeriö on lisäksi kutsunut
koolle 5.3.2003 asiantuntijakokouksen keskustelemaan mastojen maisemavaikutuksista.
Tilaisuuteen on kutsuttu ympäristöministeriön,
Suomen Kuntaliiton ja mastojen rakentajien edustajia. Kokous on
jatkoa vuonna 1998 pidetylle keskustelutilaisuudelle.
Ympäristöministeriö perusti vuonna
1998 pidetyn tilaisuuden seurauksena työryhmän
suunnittelemaan mastojen yhteiskäytön lisäämistä. Ympäristöministeriö teetätti
myös ohjeraportin mastojen rakentamisesta. Raportin ohjeissa
suositeltiin muun muassa sitä, että uuden maston
rakennuslupaa haettaessa hakijan tulisi esittää selvitystä 3—5
lähimmän maston sijainnista. Niistä mastoista,
joihin on myönnetty toimenpidelupa, saa valiokunnan saaman
selvityksen mukaan tiedot keskitetysti kunnan rakennusvalvontaviranomaisilta.
Valiokunnan käsityksen mukaan hakija selvittää kuitenkin
nämä tiedot hyvissä ajoin ennen rakentamishankkeeseen
ryhtymistä. Liikenne- ja viestintäministeriön
koolle kutsumassa maaliskuun kokouksessa käsitellään muun
muassa tätä ohjetta. Liikenne- ja viestintäministeriö on
valmis antamaan lisärahoitusta, jotta joltakin osin keskeneräinen
ohjeraportti saadaan valmiiksi. Ministeriö odottaa kokouksen
tuovan muutoinkin myönteistä edistystä tilanteeseen.
Valiokunta kiinnittää huomiota Sveitsissä vuonna
1999 hyväksyttyyn asetukseenVerordnung über
den Schutz vor nichtionisierender Strahlung, Ordonnance sur la protection
contre le rayonnement non ionisant (ORNI) du 23.12.1999: SR 814.710,
joka pyrkii torjumaan ionisoimattoman säteilyn terveyshaittoja.
Ionisoimattomalla tarkoitetaan säteilyä, jonka
energia ei riitä muuttamaan materian rakennetta mutta jolla
silti voi olla biologisia vaikutuksia. Lähteisiin kuuluvat
mm. erilaiset lähetyslaitteet, kuten radion, television
ja myös kolmannen sukupolven verkon lähetyslaitteet.
Sveitsissä rohkaistiin menneinä vuosina siihen,
että usea operaattori jakaisi saman lähetysmaston.
Ehdotuksia, että operaattorit pystyttäisivät
yhteisen verkon säteilyn vähentämiseksi,
ei ole pidetty mahdollisina, koska on todettu, että tulevaisuudessa
tarvitaan myös kilpailua infrastruktuurien kesken.
Valiokunta pitää mastojen määrän
lisääntymistä ympäristö-
ja mahdollisten terveyshaittojen vuoksi ongelmana. Matkapuhelinverkon mastojen
määrää tulisi rajoittaa siten,
että uusia ei rakenneta perusteettomasti niissä tilanteissa, joissa
läheisyydessä on vapaata tai varaamatonta käyttötilaa
omaavia mastoja. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa
hyväksyttäväksi lausuman, jossa edellytetään
hallituksen selvittävän mahdollisuudet estää uusien
turhien mastojen rakentaminen, jos läheisyydessä on
vapaata tai varaamatonta käyttötilaa omaavia mastoja,
ja ryhtyvän selvityksen mukaisiin toimenpiteisiin (Valiokunnan
lausumaehdotus 2).
Ahvenanmaan televisio- ja radiotoimintaan liittyvä erityiskysymys.
Käsiteltävänä olevaan hallituksen
esitykseen sisältyvien lakien soveltaminen Ahvenanmaan
maakunnassa määräytyy Ahvenanmaan itsehallintolain
(1144/1991, jäljempänä itsehallintolaki)
perusteella. Hallituksen esityksessä on säännöksiä sekä teletoiminnasta että televisio-
ja radiotoiminnasta. Itsehallintolain 18 §:n 20 kohdan
mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta
asioissa, jotka koskevat oikeutta yleisradio- ja kaapelilähetystoiminnan harjoittamiseen
maakunnassa. Itsehallintolain 27 §:n 40 kohdan mukaan valtakunnalla
on lainsäädäntövalta asioissa,
jotka koskevat teletoimintaa. Valtion viranomainen voi kuitenkin myöntää luvan
yleisen teletoiminnan harjoittamiseen maakunnassa vain maakuntahallituksen suostumuksella.
Toimilupa voidaan siten julistaa haettavaksi, mutta sitä ei
saa myöntää kuulematta maakuntahallitusta.
Valtakunnan viranomaisten tulee itsehallintolain 30 §:n
6 kohdan mukaisesti lisäksi huolehtia siitä, että maakunta saa
käyttöönsä tarvittavat taajuudet
radio- ja televisiolähetyksiä varten.
Sekä voimassa olevan viestintämarkkinalain (396/1997)
että ehdotetun viestintämarkkinalain mukaan digitaalisen
maanpäällisen televisio- ja radiotoiminnan harjoittamiseen
tarvittava toimilupa jakautuu käytännössä verkkolupaan
ja ohjelmistolupaan. Teletoimintaan liittyvästä verkkoluvasta
säädetään viestintämarkkinalaissa
ja televisio- ja radiotoiminnan harjoittamiseen välttämättömästä ohjelmistoluvasta
televisio- ja radiotoiminnasta annetussa laissa (744/1998).
Toimiluvan jakaminen kahtia verkko- ja sisältölupaan
liittyy viestintämarkkinalainsäädännön
kokonaisuudistuksen yhteen keskeisimpään tavoitteeseen,
joka on viestintäverkkojen ja -palvelujen yhdentymiskehityksen
huomioon ottaminen lainsäädännössä.
Viestintämarkkinalaissa verkkoluvan ja ohjelmistoluvan
keskinäistä suhdetta säätelevän säännöksen
tarkoituksena on varmistaa se, että Yleisradio Oy ja ohjelmistoluvan
haltijat kykenevät lähettämään
ohjelmistonsa katsojille. Nykyisessä muodossaan säännös
ei kuitenkaan riittävällä tavalla turvaa
Ahvenanmaan maakunnassa televisio- ja radiotoimintaa harjoittavien
ohjelmistoluvan haltijoiden asemaa, minkä vuoksi siihen
on maakunnan ohjelmistoluvan haltijoiden oikeuksien turvaamiseksi
otettava nimenomainen viittaus yleisradiotoiminnasta annettuun maakuntalakiin
(Ålands författningssamling 117/1993)
yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin selvitettävällä tavalla.
Toimenpidealoite.
Hallituksen esitys sisältää säännöksen
puhelinnumeron siirrettävyydestä, jonka mukaan
puhelinverkossa toimiva teleyritys on velvollinen viipymättä huolehtimaan
siitä, että sen kanssa liittymäsopimuksen
tehnyt käyttäjä voi halutessaan säilyttää puhelinumeronsa
vaihtaessaan kiinteää liittymää telealueen sisällä tai
matkaviestinliittymää tarjoavaa teleyritystä.
Tämän vuoksi valiokunta on asettunut kielteiselle
kannalle käsittelemänsä toimenpidealoitteen
suhteen.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Viestintämarkkinalaki
6 §. Toimilupahakemuksen sisältö.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota siihen, että hallituksen esityksen mukaan toimiluvan
hakijan on 6 §:n perusteella annettava kaikki tiedot, jotka
ovat tarpeen arvioitaessa 9 §:ssä säädettyjä luvanmyöntämisedellytyksiä. Viitaten
hallintomenettelylain 17 §:n säännöksiin,
lupasääntelyn perusoikeuskytkentöihin
ja perustuslain 21 §:n säännöksiin
perustuslakivaliokunta on katsonut, että sääntelyä selvittämisvelvollisuudesta
on tarpeen täsmentää.
Valiokunta toteaa, että hallintomenettelylakia sovelletaan
hallintoasiain käsittelyyn viranomaisissa. Hallintomenettelylain
17 §:n 1 momentin nojalla viranomaisen on huolehdittava asian
selvittämisestä, ja asianomaisen on pykälän
2 momentin mukaan tarvittaessa esitettävä selvitystä vaatimuksensa
perusteesta. Muiden selvitysten hankkiminen kuuluu sen sijaan viranomaiselle.
Valiokunta korostaa, että toimilupamenettely ei tässä suhteessa
poikkea muista hallintoasioista eikä viestintämarkkinalain 6 §:llä ole
tarkoitettu olevan hallintomenettelylain 17 §:ää syrjäyttävää vaikutusta.
Perustuslakivaliokunta on pitänyt mahdollisena, että 6 §:n säännöstä voidaan
tulkita virheellisesti. Epäselvyyksien välttämiseksi
valiokunta ehdottaakin 6 §:n säännöstä tarkennettavaksi
siten, että toimilupahakemuksessa on annettava kaikki ne toimilupaviranomaisen
pyytämät tiedot, jotka ovat tarpeen arvioitaessa
toimiluvan edellytyksiä. Valiokunta on tehnyt vastaavat
muutokset pykälän muotoiluihin.
7 §. Hakemusmaksu.
Valiokunta pitää 1 momentissa olevaa 2 000
euron hakemusmaksua turhana rasituksena varsinkin toimintaansa aloittaville
yrityksille ja ehdottaa sen vuoksi hakemusmaksun suuruudeksi 1 000
euroa. Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset momentin muotoiluun.
10 §. Toimiluvan sisältö.
Asiantuntijakuulemisessa on arvosteltu sitä, ettei
viestintämarkkinalaista tai televisio- ja radiotoiminnasta
annetusta laista käy ilmi, mitä toiminnan harjoittamiseen
tarvittavalla kapasiteetilla tarkoitetaan viestintämarkkinalain
10 §:n yhteydessä. Valiokunnalle on ehdotettu,
että televisio- ja radiotoiminnasta annettuun lakiin lisätään
pykälä, jolla ohjelmistoluvan haltija velvoitetaan
etukäteen ilmoittamaan toimintaan tarvitsemansa kapasiteetin
määrä ja käyttöönottoaika.
Tällöin ohjelmistolupaan tulisi sisällyttää kapasiteetin
määrää koskeva määräys.
Liikenne- ja viestintäministeriön ilmoituksen mukaan
sitova ilmoitusvelvollisuus olisi ohjelmistoluvan haltijalle selvä lisärasite,
eikä se parantaisi merkittävästi verkkoluvan
haltijan asemaa. Ohjelmiston lähettämiseen tarvittava
kapasiteetti voi vaihdella esitettävän sisällön
mukaan ja siten myös vuorokaudenajan mukaan. Siksi sitova
ilmoitus kapasiteetin tarpeesta hankaloittaisi ohjelmistoluvan haltijan
toimintaa.
Edelleen asiantuntijakuulemisessa on ehdotettu, että ohjelmistoluvan
haltijalle säädettäisiin velvollisuus
ilmoittaa kapasiteetin käyttöönottoaika
kahden kuukauden kuluessa ohjelmistoluvan myöntämisestä.
Liikenne- ja viestintäministeriön ilmoituksen
mukaan yhtiön ehdottama ilmoitusvelvollisuus ei ole tarpeen,
koska verkkoluvan haltijan asema turvataan esityksessä muutoin
riittävästi. Kahden kuukauden määräaika
on hyvin lyhyt, varsinkin jos kyseessä on toimintaansa
aloittava yhtiö. Hallituksen esityksessä olevan
televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta annettavan
lain mukaan ohjelmistoluvan haltijan on joka tapauksessa aloitettava
toimintansa viimeistään kuuden kuukauden kuluttua
toimilupakauden alkamisesta. Ohjelmistoluvan haltijalle asetettaisiin
valiokunnalle tehdyn ehdotuksen mukaan nykyistä olennaisesti
tiukempi määräaika. Voimassa olevan lain
mukaan toimilupa raukeaa, ellei toimintaa ole aloitettu vuoden kuluessa.
Hallituksen esityksen mukaan ohjelmistoluvassa voidaan antaa
myös siirtokapasiteettia koskevia määräyksiä.
Liikenne- ja viestintäministeriön ilmoituksen
mukaan asiantuntijakuulemisessa esitetyt ongelmat voidaan ratkaista
näiden määräysten avulla. Valiokunta
ei tämän vuoksi pidä aiheellisena pykälän
muuttamista nyt kyseessä olevien määräysten
osalta.
Lausunnossaan perustuslakivaliokunta on katsonut, että pykälän
2 momenttia on syytä täsmentää niin,
että viestintäverkkojen teknisiä ominaisuuksia
tai taajuuksien tehokasta käyttöä koskevien,
lain 128 §:n säännöksiä ja
viestintäviraston 129 §:ään
perustuvia määräyksiä täydentävien
lupaehtojen pitää olla lain 1 §:ssä määritellyn
tavoitteen mukaisia. Valiokunta ehdottaa momentin säännöstä täsmennettäväksi vastaavalla
tavalla.
Perustuslakivaliokunta on katsonut, että 3 momentin
sanontaa on puolestaan aihetta tarkistaa siten, ettei toimilupaviranomaiselle
jää harkintavaltaa sen suhteen, velvoitetaanko
verkkoluvan haltija luovuttamaan kapasiteettia Yleisradio Oy:lle
ja ohjelmistoluvan haltijoille vai ei. Valiokunta ehdottaa vastaavaa
täsmennystä momentin säännökseen.
Verkkoluvan ja ohjelmistoluvan keskinäistä suhdetta
säädellään pykälän
3 momentissa. Säännöksen tarkoituksena
on varmistaa se, että Yleisradio Oy ja ohjelmistoluvan
haltijat kykenevät lähettämään
ohjelmistonsa katsojille. Kuten yllä yleisperusteluissa
jo on todettu, säännös ei kuitenkaan
nykyisessä muodossaan riittävällä tavalla
turvaa Ahvenanmaan maakunnassa televisio- ja radiotoimintaa harjoittavien
ohjelmistoluvan haltijoiden asemaa. Valiokunta ehdottaakin maakunnan
ohjelmistoluvan haltijoiden oikeuksien turvaamiseksi 3 momenttiin
nimenomaista viittausta yleisradiotoiminnasta annettuun maakuntalakiin
(Ålands författningssamling 117/1993).
Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset pykälän
muotoiluihin.
14 §. Teletoimintailmoitus.
Koska valiokunta perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta
ja yllä yleisperusteluissa esitetyistä syistä esittää valvontamaksua
koskevan 15 §:n poistamista, valiokunta esittää 14 §:n
3 momentin siirtämistä uudeksi 15 §:ksi.
Valiokunta on tehnyt vastaavan muutoksen pykälän
muotoiluihin.
15 §. Vahvistus teletoimintailmoituksen vastaanottamisesta.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta ja yllä yleisperusteluissa
esitetyistä syistä valiokunta on esittänyt
valvontamaksun poistamista ja hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen
15 §:n poistamista. Lakiteknisistä syistä,
jotta vältettäisiin pykälien uudelleennumerointi
ja kaikkien lakiviittausten uudelleennumerointi, valiokunta ehdottaa,
että 14 §:n 3 momentti siirrettäisiin
uudeksi 15 §:ksi, jossa säädettäisiin
teletoimintailmoituksen vastaanottamisesta annettavasta vahvistuksesta.
Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset pykälämuotoiluihin.
55 §. Yleinen hätänumero.
Sisäasiainministeriö on esittänyt,
että pykälän 1 momenttia muutettaisiin
siten, että maksuttoman yleisen hätänumeron
112 lisäksi puhelinverkossa toimivat teleyritykset velvoitettaisiin
tarjoamaan käyttäjille maksutonta yhteyttä myös
muihin poliisin ja pelastusviranomaisten käytössä oleviin
erityisiin hätänumeroihin. Näistä erityisistä kansallisista hätänumeroista
päätettäisiin Viestintäviraston viestintämarkkinalain
48 §:ssä tarkoitetulla päätöksellä.
Valiokunnan saaman ilmoituksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö pitää ehdotuksen
toteuttamista mahdollisena, mutta korostaa, että tällöin
on kuitenkin edellytettävä, että numerot
on osoitettu viranomaisen käyttöön sellaisesta
erityisestä numeroavaruuden osasta, että puhelun
maksuttomuus voidaan käytännössäkin toteuttaa
kaikista liittymistä, muun ohella yleisöpuhelimista.
Valiokunta ehdottaakin vastaavaa muutosta momentin säännökseen
ja edellyttää, että puhelun maksuttomuus
toteutetaan liikenne- ja viestintäministeriön
ehdottamalla tavalla.
89 §. Eriyttämisvelvollisuus.
Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että 1 momentissa
asetetaan velvollisuus eriyttää kirjanpidossa
käyttöoikeuden vuokraamiseen tai yhteenliittämiseen
liittyvät toiminnot. Tällöin jää epäselväksi,
mihin 18 §:ssä lueteltuihin velvoitteisiin säännös
viittaa.
Viestintämarkkinalain 4 luku koskee erilaisia käyttöoikeuden
luovutusvelvollisuuksia. Luvun säännöksissä käyttöoikeuden
luovutuksesta käytetään kahta termiä,
jotka ovat käyttöoikeuden luovutusvelvollisuus
ja käyttöoikeuden vuokraamisvelvollisuus. Hallituksen
esityksen tarkoituksena on ollut luoda käsitejärjestelmä,
jossa käyttöoikeuden luovutus on yläkäsite,
jolla viitataan erilaisiin luovutustilanteisiin. Tästä syystä myös
4 luvun otsikossa puhutaan käyttöoikeuden luovutuksesta.
Käyttöoikeuden luovutusta käytetään
yläkäsitteenä myös 37 §:ssä. Viestintämarkkinalain
4 luvussa termi jakautuu alakäsitteisiin siten, että käyttöoikeuden
luovuttamisesta puhutaan silloin, kun kysymys on aineettoman kapasiteetin
luovuttamisvelvollisuudesta, ja käyttöoikeuden
vuokraamisesta niissä tapauksissa, joissa säännellään
verkon konkreettisen, fyysisen elementin tai osan luovuttamisvelvollisuutta.
Valiokunta toteaa, että esitetty kielellinen huomautus
on aiheellinen, koska 1 momentissa puhutaan käyttöoikeuden
vuokraamisesta, vaikka johdonmukaisempaa olisi käyttää yläkäsitettä käyttöoikeuden
luovuttaminen. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaakin
vastaavaa muutosta momenttiin. Valiokunta on tehnyt vastaavan täsmennyksen
momentin muotoiluun.
94 §. Varautumisesta aiheutuneet kulut.
Huoltovarmuuskeskus on kiinnittänyt valiokunnan huomiota
siihen, että 94 §:ssä säädetään
varautumisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta teleyrityksille.
Kustannukset korvataan teleyritykselle momentista tarkemmin ilmenevällä tavalla
Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa olevasta huoltovarmuusrahastosta,
mutta pykälän 2 momentissa todetaan, että kustannusten korvaamisesta
päättää liikenne- ja viestintäministeriö.
Huoltovarmuuskeskus on esittänyt, että päätöksenteon
tulee kuulua Huoltovarmuuskeskukselle. Se on katsonut, että huoltovarmuusrahaston
varojen käytön pitää olla yksissä käsissä, jotta
varojen käyttö on koordinoitua ja jottei menopäätöksiä tehdä yli
rahaston kantokyvyn. Substanssiviranomainen eli tässä tapauksessa liikenne-
ja viestintäministeriö antaa ohjeet poikkeusoloihin
varautumisesta omalla hallinnonalallaan, millä varmistetaan
se, että varautumistoimet ovat tehokkaita ja kohdistuvat
oikeisiin kohteisiin.
Valiokunta katsoo, että huoltovarmuusrahaston varojen
käytöstä tulisi huoltovarmuuden turvaamisesta
annetun lain (1390/1992) mukaisesti viime kädessä päättää valtion
huoltovarmuuden kehittämisestä ja ylläpidosta
huolehtivassa Huoltovarmuuskeskuksessa. Liikenne- ja viestintäministeriölle
tulee kuitenkin teletoiminnan asiantuntijaviranomaisena varata mahdollisuus vaikuttaa
siihen, millaisiin varautumiskustannuksiin korvausta voidaan telesektorilla
hakea. Tästä syystä liikenne- ja viestintäministeriöllä tulee
olla selkeä rooli korvauspäätöksiä valmisteltaessa.
Valiokunnan mielestä tämä tavoite saavutetaan
parhaiten siten, että päätös
säädetään tehtäväksi
liikenne- ja viestintäministeriön esityksestä.
Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa vastaavaa muutosta
2 momenttiin. Valiokunta on tehnyt vastaavan täsmennyksen
momentin muotoiluihin.
95 §. Teleyrityksen velvollisuus varustaa järjestelmänsä telekuuntelua
ja televalvontaa varten.
Pykälässä mainitun Brysselissä 29
päivänä toukokuuta 2000 keskinäisestä oikeusavusta
rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn
yleissopimuksen voimaansaattamista koskevan hallituksen esityksen HE
185/2002 vp käsittely on kesken lakivaliokunnassa.
Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että poistetaan
viittaus kyseiseen yleissopimukseen. Valiokunta on tehnyt vastaavat
muutokset pykälän muotoiluihin.
106 §. Rakennusvalvontaviranomaisen päätös.
Jos telekaapelin sijoittamisesta ei ole maanomistajan kanssa
päästy sopimukseen, voi kunnan rakennusvalvontaviranomainen
hallituksen esityksen mukaan teleyrityksen hakemuksesta päätöksellään
antaa luvan telekaapelin sijoittamiseen pykälässä säädetyin
edellytyksin. Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että rakennusvalvontaviranomaisen
lupamenettelyä ei ole ehdotuksessa säädelty,
sillä 106 §:ssä ehdotetulla lupamenettelyllä ei
lakitekstin mukaan ole mitään yhteyttä 102 §:ssä ja
103 §:ssä kuvattuun eli kaapelisuunnitelmaan ja
kuulemismenettelyyn. Näin lakitekstissä jää epäselväksi,
mihin tarkoitukseen telekaapelisuunnitelmaa ja kuulemismenettelyä tarvitaan.
Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että 1
momenttia muutetaan siten, että siinä ei viitata
101 §:n mukaisiin yleisiin tavoitteisiin vaan että sijoitusoikeus
annetaan vahvistamalla 102 §:ssä tarkoitettu telekaapelisuunnitelma.
Valiokunta ehdottaa poistettavaksi viittauksen myös siitä,
että sijoittamista ei muutoin voida järjestää tyydyttävästi
ja kohtuullisin kustannuksin.
Valiokunta ehdottaa uutta 2 momenttia, jossa säädetään,
että telekaapelisuunnitelma voidaan vahvistaa, jos teleyritys
on noudattanut 103 ja 104 §:n mukaista menettelyä.
Suunnitelman tulee myös vastata 101 §:n mukaisia
vaatimuksia, jos suunnitelmasta on tehty muistutus.
Tällöin pykälän 2 momentista
tulee uusi 3 momentti. Valiokunta ehdottaa kuitenkin, että momentin
sanamuotoa muutetaan siten, että ensimmäisestä virkkeestä poistetaan
sana "samalla".
Hallituksen esityksen 3 momentista tulee 4 momentti ja momentin
1 momenttia koskeva viittaus muutetaan koskemaan pykälän
2 momenttia.
Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset pykälän
muotoiluihin.
107 §. Oikeus tehdä rakennustöitä toisen
alueella.
Valiokunta on edellä ehdottanut muutoksia 106 §:ään,
minkä vuoksi valiokunta myös ehdottaa, että pykälän
viittausta 106 §:ään täsmennetään
koskemaan 106 §:n 2 momenttia. Valiokunta on tehnyt vastaavan
muutoksen pykälän muotoiluun.
119 §. Yleinen ohjaus, kehittäminen ja valvonta.
Pykälän 3 momentti on tarpeellinen direktiivin asianmukaisen
täytäntöönpanon kannalta.
122 §. Seuraamusmaksu.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt pykälän
6 momentin asetuksenantovaltuutta perustuslain 21 §:n 2 momentin
vastaisena ja on edellyttänyt joko valtuuksien poistamista
tai oleellista täsmentämistä. Liikenne-
ja viestintäministeriö on ehdottanut, että asetuksenantovaltuutta
täsmennettäisiin koskemaan seuraamusmaksun täytäntöönpanon
kannalta merkityksellistä viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta,
seuraamusmaksun palauttamista sekä muita vastaavia, maksun
täytäntöönpanon kannalta välttämättömiä seikkoja. Valiokunta
ehdottaa, että valtuutta täsmennetään
vastaavasti. Valiokunta on tehnyt vastaavat täsmennykset
momentin muotoiluihin.
127 §. Muutoksenhaku.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa pykälää on
tulkittu siten, että 3 momentissa tarkoitetuissa teleyritysten
välisissä riita-asioissa tehdyistä päätöksistä voi
valittaa valinnaisesti joko hallinto-oikeuteen tai korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Perustuslakivaliokunta on katsonut, että tällainen
valinnaisuus valitustien suhteen ei ole perustuslain 21 §:n
näkökulmasta asianmukaista. Liikenne- ja viestintäministeriön
näkemyksen mukaan virhetulkintamahdollisuus johtuu pykälän
1 ja 3 momentin kirjoitustavasta. Tarkoituksena on, että liikenne-
ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston 16—20 §:n
nojalla tekemään päätökseen
ja 126 §:n 4 momentin nojalla tekemään
päätökseen sekä markkinaoikeuden
ja valtioneuvoston antamaan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen lainkäyttölain
mukaisesti. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa,
että 3 momentista poistetaan maininta liikenne- ja viestintäministeriöstä markkinaoikeuden
ja valtioneuvoston ohella päätöksen antajana.
Valiokunta ehdottaa edelleen, että 1 momenttia muutettaisiin
niin, että se koskisi liikenne- ja viestintäministeriön
ja Viestintäviraston tämän lain muun
kuin 16—20 §:n tai 126 §:n 4 momentin
nojalla antamaa päätöstä.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota siihen, että 3 momentin viittaus 126 §:n
5 momenttiin on virheellinen. Tämän vuoksi valiokunta
ehdottaa viittausta korjattavaksi koskemaan 4 momenttia.
Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset pykälän
muotoiluihin.
128 §. Viestintäverkon ja viestintäpalvelun
laatuvaatimukset.
Viestintämarkkinalain 128 §:ssä on
perussäännös siitä, millaisiksi
yleiset viestintäverkot ja viestintäpalvelut on
suunniteltava ja rakennettava sekä millaisina niitä on
ylläpidettävä. Säännös
on sidoksissa 129 §:ään, jossa annetaan
Viestintävirastolle toimivalta antaa tarkempia teknisiä määräyksiä viestintäverkoilta
ja viestintäpalveluilta edellytettävistä ominaisuuksista.
Viestintämarkkinalain 128 § on kirjoitettu, jotta
129 §:n määräyksenantovaltuus
täyttäisi perustuslain 80 §:n vaatimukset.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että 129 § täyttääkin
perustuslain 80 §:n vaatimukset 129 §:n
13 kohdan perusteluissa mainittua yksityiskohtaa lukuunottamatta.
Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että 129 §:n
13 kohdan nojalla teleyritykselle voitaisiin asettaa ilmoitus- ja
raportointivelvollisuus vika- ja häiriötilanteissa.
Tällaista velvollisuutta ei perustuslakivaliokunnan käsityksen
mukaan voida asettaa teknisessä määräyksessä ilman
laintasoista perussäännöstä.
Teleyrityksillä on tällainen ilmoitusvelvollisuus
jo nykyisin voimassa olevien Viestintäviraston määräysten
perusteella, ja velvollisuus on välttämätöntä säilyttää.
Valiokunta ehdottaakin tämän vuoksi, että 128 §:ään
lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin,
että teleyrityksen on välittömästi
ilmoitettava Viestintävirastolle mahdollisesta viasta tai
häiriöstä viestintäverkossa
tai viestintäpalvelussa.
Lain tasoisen perusvelvoitteen lisäämisen
jälkeen Viestintävirasto voi 129 §:n
13 kohdan nojalla antaa tarkempia määräyksiä siitä,
miten ilmoitusvelvollisuus tulee missäkin tilanteessa täyttää.
Tämän vuoksi ei ole tarpeellista tehdä muutosta
129 §:n 13 kohtaan.
Valiokunta on lisännyt yllä mainitun 2 momentin
128 §:n muotoiluun.
129 §. Viestintäverkkoa ja viestintäpalvelua
koskevat määräykset.
Valiokunnan huomiota on asiantuntijakuulemisessa kiinnitetty
myös sähköistä ohjelmaopasta
eli EPG:tä koskeviin säännösehdotuksiin.
Esitetyissä näkemyksissä on erityisesti
arvosteltu Viestintäviraston oikeutta antaa määräyksiä ohjelmaoppaan
sisällöstä ja rakenteesta (129 § 12
kohta).
Liikenne- ja viestintäministeriö on ilmoittanut
pitävänsä säännöstä tärkeänä kuluttajan
oikeuksien turvaamiseksi ja painottavansa, että Viestintävirasto
antaa ohjelmaoppaasta määräyksiä vain,
jos kansallisesti yhtenäistä aloitussivua ei muuten
synny. Säännöstä ei siten käytetä,
ellei markkinoilla synny kuluttajan elämää hankaloittavia
häiriöitä.
Ohjelmaoppaan yhtenäinen aloitussivu on liikenne- ja
viestintäministeriön ilmoituksen mukaan eduksi
kuluttajalle, koska kaikkien kanavien ohjelmistotiedot esitetään
siinä tasapuolisesti. Kuluttajan kannalta riskinä on
se, että digitaalisen television palvelut tarjotaan pirstaleisesti.
Tämä on vastoin pyrkimystä helppokäyttöisiin
tietoyhteiskunnan palveluihin. Käytännössä ohjelmaoppaiden
aloitussivujen kirjavuus voi johtaa siihen, että kuluttajaa
ei voida tehokkaasti opastaa uusien palvelujen käyttäjäksi.
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän,
jonka tehtävänä on selvittää,
onko digitaaliseen televisiotoimintaan liittyvien ohjelmaoppaiden
toimivuuden järjestämiseksi tarpeen antaa yksityiskohtaisempia
määräyksiä. Työryhmän
on tarkoitus saada työnsä päätökseen
huhtikuun puoleenväliin mennessä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yhtenäisen aloitussivun
ei myöskään voida arvioida tuottavan
toimijoille merkittäviä lisäkustannuksia.
Tämän vuoksi valiokunta pitää kuluttajien
asema huomioon ottaen yhtenäistä ohjelmaopasta
asianmukaisena.
134 §. Velvollisuus ohjelmistojen ja palvelujen siirtämiseen.
Valiokunta on yllä yleisperusteluissa kohdassa siirtovelvollisuus
mainituista syistä asettunut ehdottamaan siirtovelvollisuuden
maksuttomuutta yhtäläisin perustein siirtovelvollisuuden
piiriin kuuluville ohjelmille ja ehdottaa vastaavia muutoksia pykälän
muotoiluihin.
Valiokunta ehdottaa poistettavaksi 2 momentin, jossa säädettiin
siirtovelvollisuudesta enintään kustannussuuntautuneella
hinnalla. Valiokunta esittää lisättäväksi
1 momentin luetteloon 3 kohdan, joka vastaa poistettavaksi ehdotetun
2 momentin 2 kohtaa, sekä 4 kohdan, joka vastaa 2 momentin
3 kohtaa. Tällöin 3 momentista tulee uusi 2 momentti
ja 4 momentista uusi 3 momentti. Pykälän 5 ja
6 momenteista tulee 4 ja 5 momentit ja niissä olevat viittaukset
2 momenttiin ehdotetaan poistettaviksi. Pykälän
4 momenttia valiokunta ehdottaa tarkennettavaksi koskemaan vapaasti
vastaanotettavissa olevia ohjelmia.
Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset pykälän
muotoiluihin.
137 §. Teleurakointi.
Perustuslakivaliokunta on pitänyt hallituksen esityksessä ehdotettua
valvontamaksua verona. Yleisperusteluissa ja edellä 15 §:n
kohdalla esitetyistä syistä valiokunta ehdottaa
pykälän 4 momentin poistamista.
139 §. Voimaantulo.
Liikenne- ja viestintäministeriö on ehdottanut,
että siirtovelvollisuus on määräaikainen,
jotta lainsäädännön toimivuutta ja
vaikutuksia voitaisiin verrata ja direktiivien tulkinta ehtisi vakiintua.
Yleispalveludirektiivissä edellytetään
siirtovelvoitteen säännöllistä uudelleen
tarkastelua, joten vuotta 2007 voidaan pitää tarkasteluajankohtana,
jonka aikana voidaan tarvittaessa valmistella myös uusia säännöksiä.
Valiokunta pitää siirtovelvollisuuden määräaikaisuutta
hyvänä ja ehdottaa sen vuoksi voimaantulopykälään
säännöstä määräaikaisuudesta,
jolloin säännös on voimassa määräajan
eli vuoden 2007 loppuun saakka. Valiokunta on tehnyt vastaavan täsmennyksen
pykälän muotoiluun.
140 §. Eräiden aikaisempien säännösten
soveltaminen.
Valiokunta on yllä 134 §:n kohdalla ehdottanut
maksutonta siirtovelvollisuutta koskemaan yhtäläisesti
kaikkia ohjelmia. Tämän vuoksi velvoitteen voimaantulosta
ei enää tarvita erillistä siirtymäsäännöstä,
vaan koko 134 §:ää voidaan soveltaa
heti lain tultua voimaan. Siksi valiokunta ehdottaakin pykälän
4 momentin poistamista kokonaan.
143 §. Seuraamusmaksua koskevien säännösten soveltaminen.
Yllä yleisperusteluissa ja 15 §:n kohdalla
esitettyjen syiden perusteella valiokunta ehdottaa 2 momentin poistamista.
Tämän takia valiokunta ehdottaa pykälän
otsikon muuttamista siten, että siitä poistetaan
viittaus valvontamaksuun. Valiokunta on tehnyt vastaavan muutoksen
pykälän muotoiluun.
2. Laki televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta
Johtolause.
Valiokunta ehdottaa alla 22 §:n kohdalla selostettavista
syistä, että 22 §:n muutosta ei sisällytetä annettavaan
lakiin. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa myös
johtolausetta muutettavaksi siten, että pykälämaininta
poistetaan johtolauseesta.
10 a §. Hakemusmaksu.
Valiokunta pitää 1 momentissa olevaa 2 000
euron hakemusmaksua turhana rasituksena varsinkin toimintaansa aloittaville
yrityksille ja ehdottaa sen vuoksi hakemusmaksun suuruudeksi 1 000
euroa. Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset momentin muotoiluun.
22 §. Mainosten ja teleostoslähetysten sijoittelu.
Asiantuntijalausuntojen perusteella mainonnan sijoittelua koskeva
televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 22 §:n tarkistaminen
edellyttää vielä lisävalmistelua
ja vaikutusarviointia sen suhteen, millaisia kustannusvaikutuksia
erityisesti 3 momentin muutoksella olisi televisiomainonnan markkinoinnille.
Valiokunta ehdottaa tämän vuoksi, että hallituksen
esityksestä poiketen 22 §:n muutosta
ei sisällytettäisi annettavaan lakiin. Valiokunta
on tehnyt vastaavat muutokset lakiehdotuksen muotoiluihin.
36 a §. Seuraamusmaksu.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt pykälän
5 momentin asetuksenantovaltuutta perustuslain 21 §:n
2 momentin vastaisena ja on edellyttänyt joko valtuuksien
poistamista tai oleellista täsmentämistä.
Liikenne- ja viestintäministeriö on ehdottanut,
että asetuksenantovaltuutta täsmennetään
koskemaan seuraamusmaksun täytäntöönpanon
kannalta merkityksellistä viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta,
seuraamusmaksun palauttamista sekä muita vastaavia, maksun täytäntöönpanon
kannalta välttämättömiä seikkoja.
Valiokunta ehdottaa, että valtuutta täsmennetään
vastaavasti. Valiokunta on tehnyt vastaavat täsmennykset
momentin muotoiluihin.
5. Laki viestintähallinnosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta
Johtolause.
Eduskunta on 17.1.2003 olleessa toisessa käsittelyssä hyväksynyt
hallituksen esityksen HE 96/2002 vp lakiehdotukset,
joista toinen on ollut laki viestintähallinnosta annetun lain
2 §:n muuttamisesta. Tämän vuoksi johtolauseessa
olevaa viittausta 2 §:ään sellaisena kuin
se on laissa 493/2002, on muutettava koskemaan hallituksen
esityksellä HE 96/2002 vp annettua lakia.
2 §. Viestintäviraston tehtävät.
Pykälää on hallituksen esityksen
antamisen jälkeen muutettu lailla 15/2003 ja lailla,
joka on hyväksytty hallituksen esityksen HE 96/2002
vp johdosta. Tämän vuoksi valiokunta
ehdottaa pykälän 1 kohtaan lisättäväksi
maininnan sähköisistä allekirjoituksista
annetusta laista sekä verkkotunnuslaista. Valiokunta on
tehnyt vastaavat muutokset pykälän muotoiluihin.
11. Laki hätäkeskuslain 8 §:n muuttamisesta
8 §. Tiedonsaantioikeus rekistereistä.
Hallituksen esityksessä lain 8 § on virheellisesti
jaettu kahteen momenttiin. Valiokunta ehdottaa, että pykälä korjataan
siten, että kyse on vain yhdestä momentista kuten
myös nykylaissa. Valiokunta on tehnyt vastaavan muutoksen
pykälän muotoiluihin.