Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Yleistä
Ajo-oikeudesta ja ajoterveyden valvonnasta säädetään
tieliikennelaissa (267/1981) ja ajokorttiasetuksessa (845/1990),
joilla Suomessa on saatettu vuonna 1996 voimaan Euroopan yhteisöjen ajokorttidirektiivi
91/439/ETY. Valiokunta toteaa, että lähtökohtaisesti
kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta
saada ajokorttilupaa. Ajokorttiluvan saamisen edellytyksenä on
tieliikennelain 70 §:n 1 momentin
mukaan muun muassa tiettyjen terveysvaatimusten täyttäminen,
jotka on yksilöity ajokorttiasetuksen 9 §:ssä.
Terveysvaatimukset puolestaan vaihtelevat sen mukaan, mistä ajoneuvoluokasta
on kyse. Suomessa ajokorttiviranomaisena toimii poliisi, joka tekee
ajo-oikeutta koskevat päätökset. Tämän
lisäksi tuomioistuimet ja Ajoneuvohallintokeskus (AKE) käsittelevät
ajo-oikeusasioita. Terveydenhuollon tehtävänä on
antaa ajokorttiviranomaisille asiantuntija-apua erityisesti laatimalla
ajokyvyn arviointia koskevia lääkärintodistuksia.
Sairauksien tai henkilön toimintakyvyn heikkenemisen
on todettu aiheuttavan tai olevan mukana syytekijänä vain
pienessä osassa liikenneonnettomuuksia. Kuitenkin eräät
sairaudet ovat selvä liikenneriski, eikä näitä sairauksia
sairastavien tulisi kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa.
Esimerkiksi päihderiippuvuus on liikenteessä suuri
riski. Ajo-oikeutta varten vaadittavien terveysvaatimusten täyttyminen
tarkistetaan lääkärintarkastuksilla.
Jos ajo-oikeutta varten vaaditut lääkärintodistukset
laaditaan rutiininomaisesti ja ne laatii muu kuin potilaan oma lääkäri,
jää niiden tietosisältö helposti
puutteelliseksi.
Valiokunnalle on asiantuntijakuulemisen yhteydessä esitetty,
että hallituksen esityksessä olevan terveydentilaa
koskevan lääkärien ilmoitusoikeuden sijaan
tulisi säätää lääkäreitä koskeva
velvollisuus ilmoittaa potilaana olevan henkilön sellaisesta
terveydentilan muusta kuin tilapäisestä heikkenemisestä,
että tämä ei enää täytä ajokorttiluvalle
asetettavia vaatimuksia. Tämän vuoksi valiokunta
on pyytänyt asiantuntijoiden näkemyksiä ei
ainoastaan ilmoitusoikeudesta, vaan myös lääkäreiden
ilmoitusvelvollisuudesta. Ilmoitusvelvollisuutta on asiantuntijakuulemisessa
vaadittu mutta myös osin vastustettu.
Terveydentilaa koskevat lääkärin
ilmoitukset
Intressivertailu tiedoksisaantioikeuden ja salassapidon välillä
Lääkärin salassapitovelvollisuus
on terveydenhuollossa ehdoton pääsääntö.
Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992)
13 §:n mukaan tietoja saa antaa vain jos tiedon antamisesta
tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti
säädetty. Näiden poikkeusten myötä lääkärillä on
laissa yksilöidyn säännöksen
perusteella pyynnöstä velvollisuus antaa tietoja
esimerkiksi Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle tai tietoja
poliisilain (493/1995) nojalla pyytävälle
poliisille.
Käsiteltäessä kysymystä lääkärin
oikeudesta ilmoittaa henkilön ajokyvyttömyyttä koskevista seikoista
poliisille tulee suorittaa intressivertailu liikenneturvallisuuden
ja terveydenhuollon toiminnan välillä. Intressivertailu
on erityisen tärkeä, koska hallituksen esityksen
mukaan lääkärin salassapitovelvollisuuteen
tehtäisiin poikkeus (oikeus ilmoittaa suostumuksesta riippumatta).
Valiokunta toteaa, että intressivertailu tulee vieläkin
tärkeämmäksi, mikäli hallituksen esityksessä esitetty
oikeus poiketa salassapitovelvollisuudesta muutetaan lääkärin
ilmoitusvelvollisuudeksi. Poikkeusta lääkärin
salassapitovelvollisuuteen ei voi käsitellä pelkästään
liikennenäkökulmasta, vaan asia edellyttää harkintaa
myös terveydenhuollon kannalta ja potilaan perusoikeusnäkökulmasta.
Hallituksen esityksen mukaan potilastietojen käsittelyyn
oikeuttavan erityislain valtuutuksen on täytettävä legaliteetti-
ja suhteellisuusperiaatteen mukaiset edellytykset. Legaliteettiperiaate edellyttää
perusoikeuksien
rajoittamisen tapahtuvan mahdollisimman täsmällisellä tavalla. Suhteellisuusperiaate
vuorostaan kieltää perusoikeuden rajoitukset,
jos tavoite on mahdollista toteuttaa perusoikeuksia vähemmän
rajoittavilla keinoilla.
Yksityisyyden suoja ei ole absoluuttinen oikeus, vaan sen voivat
syrjäyttää yhteiskunnan tärkeämmäksi
katsotut intressit. Täten lainsäädännössä on
jo nyt poliisille annettu oikeus tietojen saantiin. Poliisilain
35 §:n 2 momentin nojalla poliisiviranomaisella on ajo-oikeuden
voimassaolon harkitsemiseksi salassapitosäännösten
estämättä oikeus perustellusta pyynnöstä saada
potilasta koskevia merkityksellisiä terveydentilatietoja
terveydenhuollon ammattihenkilöltä. Poliisi voi
tieliikennelain 73 §:n 2 momentin nojalla vaatia henkilöltä selvityksen
terveydentilasta. Edelleen poliisiviranomainen voi tieliikennelain
76 §:n 4 kohdan nojalla ottaa ajokortin haltuunsa ja vaatia
henkilöltä selvityksen terveydentilasta.
Hallituksen esityksen 73 a §:n 1 momentin mukaan lääkärillä olisi
oikeus ilmoittaa toimivaltaiselle poliisille, jos hänen
potilaanaan olevan henkilön terveydentila olisi hänen
arvionsa mukaan muutoin kuin tilapäisesti heikentynyt niin,
että tämä ei enää täytä ajokorttiluvan myöntämisen
edellytyksiä. Tällaiset potilaan terveydentilaa
koskevat tiedot ovat perustuslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja
henkilötietoja ja kuuluvat tällaisina myös
hänen yksityiselämänsä piiriin.
Tietojen luovuttaminen poliisille rajoittaa lähtökohtaisesti
sekä henkilötietojen että yksityiselämän
suojaa. Ajokorttilupaa koskevilla terveysvaatimuksilla ja niiden
valvonnalla pyritään kuitenkin turvaamaan sekä ajokortin
haltijan itsensä että muiden tiellä liikkuvien
turvallisuus, viime kädessä heidän henkensä ja
terveytensä. Säännöksellä tavoiteltu
päämäärä on valiokunnan
mielestä ehdotettua vieläkin tehokkaammin saavutettavissa,
jos tietojen luovuttaminen asetetaan lääkärin
velvollisuudeksi oikeuden sijaan. Oikeusministeriön antaman
lausunnon mukaan tietojen luovuttamiselle on osoitettavissa varsin
painava, perustuslain 7 §:n 1 momenttiin kiinnittyvä peruste.
Asiantuntijakuulemisessa tietosuojavaltuutettu on pitänyt
hallituksen esityksessä kuvattua rekisteröinnin
tavoitetta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitusta
yleisesti hyväksyttävänä ja
myös perusteltuna, mikäli edellä luetellut
jo voimassa olevat poliisiviranomaisen keinot ajoluvanhaltijan terveysvaatimusten
selvittämiseksi eivät ole riittäviä.
Oikeusministeriön lausunnon mukaan ehdotettu säännös
on suhteellisuusvaatimuksen mukainen, koska hallituksen esityksen
73 a §:n 3 momentin mukaan lääkärin
poliisille toimittama ilmoitus voi sisältää tiedon
vain siitä, että henkilö ei terveydentilansa
osalta täytä ajokorttiluvan saamisen edellytyksiä.
Tämän lisäksi lääkäri
voi säännöksen mukaan myös ilmoittaa
mahdollisesti tarvittavien lisäselvitysten tekemisestä.
Ehdotetut säännökset tarkoittavat sitä,
että poliisi ei missään tapauksessa voi
saada yksityiskohtaista tietoa henkilön terveydentilasta
ja niistä syistä, joiden vuoksi ajokorttiluvan
saamiselle asetetut terveysvaatimukset eivät enää täyty. Tietosuojavaltuutetun
mukaan tämä on parannus nykytilaan, jossa poliisille
on saatettu luovuttaa tarpeettomiakin tietoja. Oikeusministeriön
mukaan säännökset eivät tällaisena
mene pitemmälle kuin on välttämätöntä niillä tavoiteltavan
hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi,
ja asianmukaista on edelleen myös se, että lääkärin
tulisi 2 momentin mukaan informoida potilasta velvollisuudestaan
tällaisen ilmoituksen tekemiseen.
Oikeusministeriö on edellä esitetyin perusteluin
katsonut, että ei ole valtiosääntöoikeudellista
estettä säätää lääkärille
velvollisuus ilmoittaa, että hänen potilaanaan
oleva henkilö ei enää täytä ajokorttiluvan
myöntämisen edellytyksenä olevia terveysvaatimuksia.
Tähän arvioon ei lausunnon mukaan myöskään
vaikuta se, koskisiko ilmoitusvelvollisuus vain 73 §:ssä tarkoitettuja määräaikaistarkastuksia
vai kaikkia niitä tutkimus- ja hoitotilanteita, joissa
lääkäri kyseisen päätelmän
voi tehdä.
Lääkärin ilmoitusvelvollisuus
Sosiaali- ja terveysministeriö on katsonut, että lääkärin
ilmoitusoikeus ja erityisesti ilmoitusvelvollisuus merkitsevät
poikkeamaa yhteen terveydenhuollon keskeisimmistä periaatteista, hoitosuhteen
luottamuksellisuuteen. Tuloksekas hoito edellyttää,
että potilaat voivat luottamuksellisesti hakeutua tutkimukseen
ja hoitoon. Ajokortin menettämisen pelko voisi ministeriön mukaan
estää henkilöitä hakeutumasta
hoitoon tai kertomasta sairauksistaan luottamuksellisesti. Ministeriö hyväksyy
lääkärin ilmoitusoikeuden, mutta vastustaa
ilmoitusvelvollisuuden säätämistä.
Valiokunta toteaa, että nykyjärjestelmän
eräs ongelma on se, että kuljettaja voi hakea
ajolupaa puoltavaa todistusta monelta lääkäriltä ilman, että se
tulee ajokorttiviranomaisen tietoon. Sama luultavasti jatkuisi myös
ilmoitusoikeuden aikana, koska lääkäri
voisi jättää ilmoituksen tekemättä.
Ilmoitusvelvollisuuden voimassa ollessa olisi kielteisestä tuloksesta
aina ilmoitettava ajokorttiviranomaiselle.
Velvollisuuden käyttöönotolla liitytään
muiden Pohjoismaiden linjaan ja säännöksiä harmonisoidaan.
Ruotsissa lääkärin ilmoitusvelvollisuudesta
säädetään ajokorttilaissa. Jos
lääkäri tutkiessaan ajokortinhaltijaa
toteaa tämän terveydellisin syin ilmeisen sopimattomaksi
saamaan ajokorttia, on hänen lain mukaan ilmoitettava asiasta
ajokorttiviranomaiselle. Vägverketin kokemuksen mukaan
säännös on ollut vähemmän
tunnettu lääkärikunnan keskuudessa ja sitä on
harvoin sovellettu. Vägverketin mukaan ongelma on se, että ajokorttia
ei kyetä näkemään kelpoisuuden
antavana lupana, johon liittyvät määrätyt
vaatimukset, vaan sitä pidetään itsestään
selvänä oikeutena, osana aikuiselämää ja
ihmisten koskemattomuutta. Lain säätämisen yhteydessä katsottiin
kuitenkin yleinen etu painavammaksi kuin ehdoton salassapito lääkärin
ja potilaan välillä. Valiokunnan saaman selvityksen
mukaan asiaa on käsitelty Ruotsissa myös Läkarsällskapetin
ja Läkarförbundetin eettisissä elimissä.
Tässä yhteydessä on todettu, että hyvään
lääkärietiikkaan kuuluu ottaa huomioon
ne riskit, jotka voivat aiheutua liikenteessä ulkopuoliselle
silloin kun oma potilas on sairauden vuoksi kykenemätön
ajoneuvon kuljettamiseen.
Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen perustana
on, että ajoterveyteen kiinnitettäisiin huomiota
muulloinkin kuin ajokorttitarkastuksia tehtäessä.
Tämä on perusteltua jo siitäkin syystä,
että esityksessä ehdotetaan nykyisiä määräaikaistarkastuksia
vähennettäviksi. Ajoterveys- ja tiedonkulku -työryhmän
muistiossa on todettu, että lääkärit
toivovat varsin yksimielisesti, että potilaan ajokykyyn
vaikuttavasta terveydentilan muutoksesta voisi tai pitäisi
ilmoittaa poliisille. Tätä pidettiin erityisen
tärkeänä potilasta hoitavan lääkärin
kannalta.
Ajoterveys ja tiedonkulku -työryhmä on toimeksiantonsa
mukaisesti tehnyt ehdotuksia lääkäreiden
ja ajokorttiviranomaisten tiedonkulun parantamiseksi vastaamaan
nykyisiä tarpeita. Haasteena on kehittää tiedonkulkua
niin, että liikenneturvallisuus paranee, potilaan ja lääkärin
välinen luottamuksellisuuteen perustuva suhde ei heikkene
ja järjestelmä on mahdollisimman edullinen ja
tehokas. Valiokunta toteaa, että tiedonkulun avaaminen
lääkäriltä ajokorttiviranomaiselle
on yhteydessä nykyisten määräaikaisten
lääkärintarkastusten vähentämiseen.
Valiokunta katsoo, että ilmoitusoikeuden korvaamisen ilmoitusvelvollisuudella
on katsottava vain edistävän tiedonkulun toteutumista
ja vähentävän pelkoa siitä,
että liikenneturvallisuutta heikennetään
poistamalla määräaikaistarkastukset ilman
varmuutta lääkärin ilmoitusten toteutumisesta.
Liikenne- ja viestintäministeriö on todennut,
että myös ilmoituksen tekevän lääkärin kannalta
velvollisuuden voitaisiin katsoa paremmin tukevan lääkäri-potilassuhteen
luottamuksellisuutta, koska menettely ei jätä sellaista
harkinnanvaraa ja sattumanvaraisuutta kuin ilmoitusoikeus.
Valiokunta korostaa, että ajokorttilupaa koskevilla
terveysvaatimuksilla ja niiden valvonnalla pyritään
turvaamaan sekä ajokortin haltijan itsensä että muiden
tiellä liikkuvien turvallisuus, viime kädessä heidän
henkensä ja terveytensä. Lääkäreiden
ja ajokorttiviranomaisen välisen tiedonkulun parantamisella
pyritään täten lisäämään
liikenneturvallisuutta. Säätämällä ilmoitusvelvollisuus
tämä päämäärä saavutetaan hallituksen
esitystä paremmin.
Valiokunta toteaa, että ei ole valtiosääntöoikeudellista
estettä säätää lääkärille
velvollisuutta ilmoittaa, että hänen potilaanaan
oleva henkilö ei enää täytä ajokorttiluvan
myöntämisen edellytyksenä olevia terveysvaatimuksia.
Tähän arvioon ei myöskään
vaikuta se, koskisiko ilmoitusvelvollisuus vain 73 §:ssä tarkoitettuja määräaikaistarkastuksia
vai kaikkia niitä tutkimus- ja hoitotilanteita, joissa
lääkäri kyseisen päätelmän
voi tehdä.
Yllä olevan vuoksi valiokunta ehdottaa, että lääkärille
säädetään velvollisuus ilmoittaa
hänen potilaanaan olevan henkilön terveydentilassa
tapahtuneesta sellaisesta muusta kuin tilapäisestä muutoksesta,
jonka vuoksi hän ei enää täytä ajokorttiluvalle
asetettavia vaatimuksia.
Velvollisuuden laiminlyönnistä aiheutuva seuraamus
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että korvattaessa
ilmoitusoikeus ilmoitusvelvollisuudella on syytä ottaa
kantaa myös velvollisuuden laiminlyömisen rangaistavuuteen.
Tieliikennelain 103 §:n mukaan teko on liikennerikkomuksena
rangaistava, jos joku muuten kuin 98—102 §:ssä mainitulla
tavalla rikkoo lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä. Valiokunta toteaa,
että tällainen kriminalisointi on lakisystemaattiselta
kannalta hyvin huonosti sovitettavissa nyt suunnitellun velvollisuuden rikkomisen
seuraamukseksi. Valiokunta korostaa, että velvollisuuden
rikkomisen säätämistä rangaistavaksi
ei tule ratkaista lakiteknisenä kysymyksenä, vaan
on syytä erikseen arvioida, onko kriminalisoinnille kulloinkin
osoitettavissa selkeästi perusteltavissa oleva tarve. Tämä arviointi
edellyttää harkintaa esimerkiksi siitä, voidaanko
kriminalisoinnilla olettaa vaikutettavan sen kohteena olevien toimijoiden
käyttäytymiseen, eli saatavan aikaan (tai estettävän)
sellaisia toimintatapoja, joita ei muutoin esiintyisi (tai vastaavasti
esiintyisi). Toisaalta harkittaessa tietyn menettelyn kriminalisointia
on arvioitava, synnyttävätkö kriminalisointi
ja siihen liittyvät seikat mahdollisesti myös
epätoivottavia vaikutuksia. Esimerkiksi nyt kyseessä olevan velvollisuuden
kohdalla ei voitane pitää ainakaan täysin
pois suljettuna sitä, että rangaistusuhka vaikuttaa
myös itse ajokyvyn arvioinnin suorittamiseen eli tavalla,
jota ei ole tarkoitettu.
Edelleen kriminalisoinnin tarvetta harkittaessa on myös
kiinnitettävä huomiota mahdollisen jo olemassa
olevan muun sanktiojärjestelmän riittävyyteen
ja tehokkuuteen. Tässä tapauksessa arvioitaviksi
tulevat ne erityiset seuraamukset, joita terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain (559/1994) mukaan voidaan kohdistaa lain soveltamisalaan
kuuluviin toimijoihin.
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain soveltaminen
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus valvoo terveydenhuollon ammattihenkilölaissa
ja -asetuksessa (564/1994) tarkoitettujen terveydenhuollon
ammattihenkilöiden ammattitoiminnan asianmukaisuutta ja
heidän kykenevyyttään harjoittaa ammattiaan.
Terveydenhuollon ammattihenkilölain 26 §:ssä säädetään virheellisen toiminnan seuraamuksista. Mainitun pykälän mukaan Terveydenhuollon
oikeusturvakeskus voi, jos terveydenhuollon ammattihenkilö 1)
laiminlyö lain 15—21 §:ssä säädetyn
velvollisuuden taikka jos lääkäri tai
hammaslääkäri laiminlyö lain 15—23 §:ssä säädetyn
velvollisuuden, 2) suorittaa sellaisia tehtäviä,
joihin hänen koulutustaan tai ammattitaitoaan on pidettävä riittämättömänä tai
hänen toimintamahdollisuuksiaan rajoitettuina tai 3) toimii
muutoin virheellisesti tai moitittavasti, a) antaa hänelle
tarkempia määräyksiä ja ohjeita
ammattitoimintaa varten, b) rajoittaa laillistetun ammattihenkilön
ammatinharjoittamisoikeutta määräajaksi
tai toistaiseksi, c) poistaa laillistetun ammattihenkilön
ammatinharjoittamisoikeuden määräajaksi
tai toistaiseksi, d) kieltää nimikesuojattua ammattihenkilöä käyttämästä asetuksessa
säädettyä terveydenhuollon ammattihenkilön
ammattinimikettä määräajaksi
tai toistaiseksi taikka e) peruuttaa luvan saaneen ammattihenkilön
ammatinharjoittamisoikeuden. Edellä a) kohdassa mainitun
toimivallan perusteella Terveydenhuollon oikeusturvakeskus antaa
niin sanottua hallinnollista ohjausta, joka voi käytännössä tarkoittaa
käsityksen ilmaisemista, ammattihenkilön huomion kiinnittämistä hänen
ammattitoiminnassaan esiintyneeseen puutteeseen tai epäasianmukaisuuteen
taikka huomautuksen antamista.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi myös tarvittaessa
antaa kurinpitorangaistuksen, käytännössä kirjallisen
varoituksen, josta säädetään
terveydenhuollon ammattihenkilölain 33 §:ssä.
Kirjallinen varoitus voidaan antaa tilanteissa, joissa terveydenhuollon
ammattihenkilö on menetellyt ammattitoiminnassaan vastoin
lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka
syyllistynyt tehtävässään muutoin
virheellisyyteen tai laiminlyöntiin eikä virheellisyys
tai laiminlyönti ole sen laatuista, että häntä olisi
syytettävä tuomioistuimessa.
Myös lääninhallitukset valvovat alueellaan toimivia
terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Lääninhallitusten
toimivaltuudet ovat kuitenkin rajoitetummat kuin Terveydenhuollon
oikeusturvakeskuksen siten, että lääninhallitukset
voivat antaa ammattihenkilöille ainoastaan edellä mainittua
hallinnollista ohjausta. Jos lääninhallitus katsoo,
että sen tietoon tulleessa asiassa saatetaan tarvita voimakkaampia
toimenpiteitä, se siirtää asian Terveydenhuollon
oikeusturvakeskuksen käsiteltäväksi.
Oikeusturvakeskus on asiantuntijakuulemisessa katsonut, että tieliikennelain
73 a §:ään mahdollisesti otettavan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiin
samoin kuin muidenkin edellä mainittujen ilmoitus- ja tiedonantovelvollisuuksien
laiminlyöntiin (silloin kun kysymys ei ole selkeästi
rangaistavaksi säädetystä teosta) voidaan
soveltaa terveydenhuollon ammattihenkilölain edellä selostettuja
säännöksiä. Oikeusturvakeskuksen
käsityksen mukaan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä voidaan
pitää lain 26 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna
muuna virheellisenä tai moitittavana toimintana, jolloin
oikeusturvakeskus voisi antaa kyseiselle ammattihenkilölle
esimerkiksi edellä tarkoitettua hallinnollista ohjausta.
Velvoitteen rikkomiseen voisivat tulla sovellettaviksi myös
lain 33 §:n kurinpitorangaistusta koskevat säännökset.
Nyt ehdotettava seuraamusjärjestelmä
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että eri
laeissa olevien potilastietojen antamista koskevien velvoitteiden
rikkomisen säätäminen rangaistavaksi
on hyvin vaihtelevaa; eräissä tapauksissa rikkominen
on säädetty rangaistavaksi, monissa tapauksissa
kuitenkaan ei. Myös rangaistusasteikot vaihtelevat. Vaikka
velvoitteen rikkomista ei ole säädetty erikseen
rangaistavaksi, siihen saattavat tulla sovellettaviksi yleiset rikoslain
säännökset, esimerkiksi julkisessa terveydenhuollossa
toimivien osalta rikoslain 40 luvun 10 ja 11 §:ssä olevat
virkavelvollisuuden rikkomista koskevat säännökset.
Velvoitteen rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamiseen voivat
tulla sovellettaviksi vahingonkorvauslain (412/1974) säännökset.
Velvoitteen rikkomistapauksissa voivat tulla sovellettaviksi myös
terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain
säännökset.
Joissakin tapauksissa terveydenhuollon ammattihenkilöille
on säädetty velvollisuus oma-aloitteisesti ilmoittaa
tietyistä hoidon yhteydessä ilmi tulleista seikoista.
Esimerkiksi lastensuojelulain (683/1983) 40 §:n
1 momentin perusteella muun muassa terveydenhuollon ammattihenkilöt
ovat velvollisia oma-aloitteisesti ilmoittamaan sosiaalilautakunnalle
virkaa tai tointa hoitaessaan tietoonsa saamastaan, ilmeisessä perhe-
tai yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta.
Ilmoitusvelvoitteen laiminlyöntiä ei ole erikseen
kriminalisoitu.
Asiantuntijakuulemisessa Terveydenhuollon oikeusturvakeskus
on katsonut, että tieliikennelain 73 a §:ään
mahdollisesti otettavan ilmoitusvelvollisuuden rikkomisen varalta
ei ole tarpeen säätää rangaistusseuraamusta,
vaan että tässä suhteessa jo olemassa
olevat, edellä käsitellyt seuraamusmahdollisuudet
ovat riittäviä. Tätä puoltaa
oikeusturvakeskuksen käsityksen mukaan myös se,
että sen seikan arviointi, milloin henkilön terveydentila
on muuten kuin tilapäisesti heikentynyt siten, ettei hän
täytä ajokorttiluvan myöntämisen
edellytyksenä olevia terveysvaatimuksia, ei aina ole yksiselitteistä ja
tällöin myös sen arvioiminen, onko ilmoitusvelvollisuus
laiminlyöty ja jos on, minkä asteisena laiminlyöntiä on
pidettävä, edellyttää lääketieteellistä asiantuntemusta.
Valiokunnan huomiota on edelleen kiinnitetty siihen, että esiin
voi nousta kysymys siitä, pitäisikö kyseisen
ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönyttä terveydenhuollon
ammattihenkilöä syyttää esimerkiksi
virkavelvollisuuden rikkomisesta tai jopa vammantuottamuksesta tai
kuolemantuottamuksesta (esimerkiksi jos henkilö, jonka
kohdalla lääkäri on voinut todeta ajokorttiluvan
edellytysten puuttuvan, mutta ei ole ilmoittanut siitä poliisille,
aiheuttaa liikenteessä onnettomuuden). Tällöin
voisi seurata tulkintaongelmia sen suhteen, sulkeeko tieliikennelaissa
oleva sanktiosäännös pois rikoslain säännösten
soveltamisen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ei käytännössä ole
lainkaan harvinaista, että terveydenhuollon ammattihenkilön toimintaa
selvitetään sekä rikosoikeudelliselta kannalta
että hallinnollisesti ammatinharjoittamisen asianmukaisuuden
näkökulmasta. Käytännössä näissä erityyppisten
sanktioiden soveltumistilanteissa toimitaan yleensä niin,
että oikeusturvakeskus odottaa — ellei kysymyksessä ole
yleisempi potilasturvallisuusriski — rikosoikeudellisen
prosessin lopputulosta ja arvioi sen jälkeen, onko asiassa
ryhdyttävä terveydenhuollon ammattihenkilölain
mukaisiin toimenpiteisiin.
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että seuraamusjärjestelmä mahdollisen
73
a §:n ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin kohdalla
muodostuu terveydenhuollon ammattihenkilölain mukaiseksi,
ellei laiminlyönnistä säädetä mitään
erillistä rangaistusta. Valiokunta ei näe tarvetta
erilliselle laiminlyönnin kriminalisoinnille, vaan katsoo,
että jo olemassa oleva muun lainsäädännön
mukainen seuraamusjärjestelmä on riittävä ja
tehokas. Valiokunta onkin tämän vuoksi harkinnut
selventävän viittaussäännöksen
ottamista tieliikennelakiin, mutta toteaa kuitenkin, että tällaista
viittaussäännöstä ei ole lastensuojelulain
40 §:ssä. Valiokunta pitää perusteltuna,
että seuraamusjärjestelmä muodostuu samanlaiseksi
kuin lastensuojelulain 40 §:n 1 momentin perusteella sekä että vältetään
tulkintaongelmia sen suhteen, sulkeeko tieliikennelaissa mahdollisesti
oleva sanktiosäännös pois rikoslain tai
mahdollisen muun lain säännösten soveltamisen.
Tämän vuoksi valiokunta ei ehdota tieliikennelakiin
erillistä rangaistussäännöstä eikä viittaussäännöstä terveydenhuollon
ammattihenkilölakiin.
Määräaikaistarkastukset
Hallituksen esityksessä (s. 14/I) esitetään
poistettavaksi myös ensimmäistä ajolupaa
varten nykyisin vaadittava lääkärintodistus,
josta säädetään ajokorttiasetuksessa.
Pakollisen lääkärintodistuksen sijaan
hakija voisi osoittaa terveydelliset edellytyksensä lääkärin-
tai optikontodistuksella näkökyvystä sekä antamalla
vakuutuksen siitä, ettei ajokorttidirektiivin liitteessä III tarkoitettuja
tai muita tiedossa olevia ajokyvyn terveydellisiä esteitä ole.
Nuorten ajoterveyttä on täten tarkoitus kontrolloida
nuorison terveystodistuksella. Todistus on voimassa viisi vuotta. Mikäli
ajokorttikokelas on saanut terveystodistuksen 15-vuotiaana, hän
voi käyttää sitä hakiessaan
ajokorttia 18-vuotiaana. Ongelmia aiheuttaa myös se, että ensimmäisen
ajokortin suorittavista 44 prosenttia on yli 19-vuotiaita ja noin 80
kuljettajaa vuodessa jopa yli 60-vuotiaita.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ensimmäisen ajokorttitarkastuksen
poistaminen lisää merkittävästi
liikenteeseen liittyviä terveysriskejä, koska
erityisesti päihdeongelmaisten nuorten ensimmäisen
ajokortin saantiin ei olisi enää lääkärintarkastuksen
yhteydessä mahdollista puuttua. Asiantuntijakuulemisessa
on korostettu, että osalla nuorista on sairaus, jonka tulee
estää ajokortin saanti. Tämän
mukaan kutsuntaikäisistä nuorista miehistä 2
prosenttia todetaan palveluskelvottomiksi tai keskeyttää palveluksen
ajokyvyn kannalta merkittävän päihdeongelman
taikka psyykkisen sairauden takia.
Suomessa vuonna 1998 toteutetun ikään perustuvien
määräaikaistarkastusten vähentämisen
ei ole raportoitu lisänneen liikenneriskejä. Valiokunta
korostaa, että toisaalta ei ole voitu sulkea pois määräaikaistarkastusten
ennakolta ehkäisevää vaikutusta. Tieto
järjestelmän olemassaolosta voi merkitä,
että henkilöt, jotka katsovat, etteivät
he täytä terveysvaatimuksia, eivät edes
yritä hankkia ajokorttilupaa tai luopuvat ajo-oikeudesta.
Lisäksi säännölliset terveystarkastukset
tuovat terveydenhuollon palvelujen piiriin ihmisiä, jotka
eivät sinne muutoin hakeutuisi palvelutarpeesta huolimatta.
Valiokunta ei pidä perusteltuna ensimmäistä ajokorttiaan
hakevien terveystarkastuksen korvaamista näöntarkastuksella
ja hakijan omalla terveydentilaselvityksellä. Valiokunnan
huomiota on kiinnitetty siihen, että ajoterveyden riittävyyden
arviointi vaatii lääketieteellistä erityisosaamista,
jota ei voida vaatia ensimmäistä mopokorttiaan
hakevalta 15-vuotiaalta sen paremmin kuin autokoulun opettajaltakaan
eikä myöskään lupahallintoviranomaisena
toimivalta poliisilta. Tämän vuoksi valiokunta
ehdottaa hyväksyttäväksi lausuman, jossa
edellytetään hallituksen pitävän
voimassa nykyiset ajoterveystodistuksia koskevat säännökset
ensimmäistä ajokorttilupaa hakevien henkilöiden
osalta (Valiokunnan lausumaehdotus).
Lakialoitteet
Käsittelemiensä lakialoitteiden suhteen valiokunta
on asettunut kielteiselle kannalle.