LISÄTALOUSARVIOALOITE 149/2014 vp

LTA 149/2014 vp - Outi Alanko-Kahiluoto /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansainväliseen kehitysyhteistyöhön

Eduskunnalle

Suomen kehitysapua on hallitusohjelmankin linjauksen perusteella tarkoitus kehittää YK:n suosituksen mukaan siten, että 0,7 prosentin osuus BKTL:sta saavutetaan lähivuosina. Tästä tavoitteesta olemme nyt kaukana, vaikka tilannetta on helpottanut päästöhuutokauppatulojen ohjaaminen täysimääräisesti kehitysyhteistyöhön. Kehitysavun 15 miljoonan euron leikkaaminen vie tavoitetta yhä kauemmas ja johtaa BKTL-osuuden alenemiseen 0,47 prosenttiin vuonna 2015.

Maailmalla on käynnissä neljä suurta humanitaarista kriisiä: Irakissa, Syyriassa, Etelä-Sudanissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Kehitysavun tarve on entistäkin suurempi.

Suomi on viime vuosina lisännyt erityisesti kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä. Lisäksi Suomen on oltava mukana tukemassa ja edesauttamassa ympäristön kannalta kestävää kehitystä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 lisätalousarvioon momentille  24.30.66 lisäyksenä 15 000 000 euroa kansainväliseen kehitysyhteistyöhön.

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2015

  • Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Jani Toivola /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Satu Haapanen /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Pekka Haavisto /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Ville Niinistö /vihr
  • Johanna Karimäki /vihr