LISÄTALOUSARVIOALOITE 38/2007 vp

LTA 38/2007 vp - Timo Soini /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kunnille susivaarasta aiheutuneiden ylimääräisten koululaiskuljetuskustannusten korvaamiseen

Eduskunnalle

Monille kunnille tulee oppivuoden aikana ylimääräisiä kustannuksia susien takia järjestettävistä koululaiskyydeistä. Koska kunnat eivät voi hävittää susia alueeltaan, on ainut vaihtoehto järjestää pienille oppilaille turvallinen taksi- tai minibussikuljetus kotoa kouluun ja takaisin. Susista syntyvä ylimääräinen lasku voi olla kuntaa kohden suuruudeltaan jopa 40 000 euroa, mikä on köyhille kunnille monesti merkittävä taloudellinen rasite.

Koska kuljetuksissa on pohjimmiltaan kyse ylimääräisestä joukkoliikenteestä ja sen järjestämisestä, kunnille annettujen oppivelvollisuusvelvoitteiden täyttämisestä susista huolimatta ja sitä kautta kunnille syntyvästä ylimääräisestä taloudellisesta taakasta taattaessa pienten koululaisten koulumatkojen turvallisuus, on valtion syytä korvata nämä kunnille syntyvät ylimääräiset kustannukset.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 neljänteen lisätalousarvioon momentille  31.60.63 lisäyksenä 300 000 euroa susivaarasta aiheutuneiden ylimääräisten kuljetuskustannusten korvaamiseen niille kunnille, jotka joutuvat turvautumaan edellä mainitusta syystä koululaiskuljetusten järjestämiseen.

Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2007

  • Timo Soini /ps