MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 10/2002 vp

MmVL 10/2002 vp - K 3/2002 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2001

Perustuslakivaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 17 päivänä huhtikuuta 2002 lähettäessään hallituksen toimenpidekertomuksen vuodelta 2001 (K 3/2002 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi perustuslakivaliokuntaan samalla määrännyt, että maa- ja metsätalousvaliokunnan on annettava asiasta lausunto perustuslakivaliokunnalle.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

apulaisosastopäällikkö Matti Aho, yksikön johtaja Carl-Gustav Mikander ja ylitarkastaja Helena Seren, maa- ja metsätalousministeriö

johtaja Kyösti Pietola, MTT Taloustutkimus

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Yleistä

Maa- ja metsätalousvaliokunta rajaa lausunnon kertomuksen sellaisten lausumien käsittelemiseen, joiden poistamista kertomuksesta valiokunta esittää.

Yksityiskohtaiset kannanotot

Siemenperunan laatuvaatimukset

(HE 364/1994 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta) Eduskunta edellytti 16.2.1995, että välittömästi ryhdytään maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä selostettuihin toimiin siemenperunan korkean laatuluokan tuotantoalueelle asetettavien erityisvaatimusten täyttämiseksi kasvukauteen 1995 mennessä ja että samalla luodaan edellytykset tuotannon korkean tason ylläpitämiseen.

Kannanotto

Valiokunta on mietinnössään hallituksen esityksestä Siemenperunakeskuksen   muuttamiseen osakeyhtiöksi liittyväksi lainsäädännöksi   (MmVM 9/2002 vp — HE 70/2002 vp) ottanut kantaa maamme siemenperunan laadun turvaamiseen. Asiaan liittyy perunan rengasmätää koskeva lausuma (HE 87/1995 vp). Valiokunta katsoo, että otsakkeessa mainittu lausuma (HE 364/1994 vp) voidaan poistaa.

Laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta

(HE 30/1999 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta) Eduskunta edellytti 7.12.1999, että hallitus ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin eläinlääkintään liittyviä vahingonkorvauskysymyksiä selvittävän asiantuntijalautakunnan asettamiseksi.

Kannanotto

Kertomuksesta käy ilmi, että laki eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnasta (1205/2001) tuli voimaan 1.3.2002. Valiokunta katsoo, että lausuma voidaan poistaa.

Metsäntutkimuslaitos

(HE 61/1999 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)

  1. Eduskunta edellytti 23.11.1999, että Metsäntutkimuslaitoksen työjärjestyksen vahvistaminen määritellään Metsäntutkimuslaitoksen johtokunnan tehtäväksi.

  2. Eduskunta edellytti, että asetuksella määritellään Metsäntutkimuslaitoksen johtokunnan tehtäväksi nimittää myös tutkimuskeskusten johtajat samoin kuin tutkimusasemien johtajat.

  3. Eduskunta edellytti, että pääosa Metsäntutkimuslaitoksen nyt hallinnoimista kansallis- ja luonnonpuistoista sekä muista suojelualueista tulee siirtää Metsähallituksen hallintaan.

Kannanotto

Kertomuksesta käy ilmi, että asetus Metsäntutkimuslaitoksesta annettiin 9.12.1999 (1140/1999). Sen 3 §:ssä määritellään johtokunnan tehtäväksi mm. tutkimuslaitoksen työjärjestyksen vahvistaminen, jollei johtokunta anna sitä ylijohtajan vahvistettavaksi. Metsäntutkimuslaitosta koskevan asetuksen mukaan johtokunnan tehtävänä on nimittää tutkimuskeskuksen johtaja ja tutkimusaseman johtaja.

Kertomuksesta käy myös ilmi, että luonnonsuojelualueiden hallinnan siirtoja koskevat lakimuutokset tulivat voimaan vuoden 2002 alussa. Yhteensä Metsähallituksen hallintaan siirtyi luonnonsuojelualueita noin 61 000 hehtaaria ja Metsäntutkimuslaitoksen hallintaan jäi noin 8 000 hehtaaria.

Valiokunta katsoo, että lausumat voidaan poistaa.

Yhteisaluelaki

(HE 198/1999 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta) Eduskunta edellytti 9.6.2000, että lakiuudistuksen sisällöstä tiedotetaan mahdollisimman selkeästi ja tehokkaasti niin painetuilla tiedotteilla kuin verkkotiedotteilla.

Kannanotto

Kertomuksessa on selostettu miten lakiuudistuksen sisällöstä on tiedotettu. Valiokunta katsoo, että lausuma voidaan poistaa.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen johtokunnan puheenjohtaja

(HE 115/2000 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta) Eduskunta edellytti 28.11.2000, että tutkimuskeskuksen johtokunnan puheenjohtajan tulee edustaa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellistä tiedekuntaa.

Kannanotto

Kertomuksesta käy ilmi, että tutkimuskeskuksen johtokunta on asetettu ajalle 1.3.2001—28.2.2004 ja että johtokunnan puheenjohtaja on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani, professori Kim von Weissenberg. Valiokunta katsoo, että lausuma voidaan poistaa.

Korot

(HE 207/2001 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta) Eduskunta edellytti 11.12.2001, että hallitus reagoi viitekoroissa tapahtuviin muutoksiin nopeasti antamalla muutosten vahvistamisen jälkeen välittömästi valtion myyntihintasaamisten ja lainojen korkojen muuttamista koskevat hallituksen esitykset eduskunnalle.

Kannanotto

Jotta vältyttäisiin jatkuvilta lainmuutoksilta, maaseutuelinkeinojen rahoituslakia on muutettu hallituksen esityksen (HE 245/2001 vp) pohjalta siten, että lausumassa tarkoitetut korot on sidottu suoraan EY:n komission vahvistamaan viitekorkoon. Valiokunta katsoo, että lausuma voidaan poistaa.

Metsäntutkimuslaitoksen luonnonsuojelu-alueet

HE 61/1999 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta) Eduskunta edellytti 23.11.1999, että pääosa Metsäntutkimuslaitoksen nyt hallinnoimista kansallis- ja luonnonpuistoista sekä muista suojelualueista tulee siirtää Metsähallituksen hallintaan. (Ympäristöministeriö — osa III)

Kannanotto

Viitaten edellä kohdassa Metsäntutkimuslaitos (HE 61/1999 vp) tämän asian osalta todettuun valiokunta katsoo, että lausuma voidaan poistaa.

Yhteenveto

Valiokunta toteaa, että kertomuksesta voidaan poistaa seuraavat lausumat:

  • Siemenperunan laatuvaatimukset ( HE 364/1994 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)
  • Laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta ( HE 30/1999 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)
  • Metsäntutkimuslaitos ( HE 61/1999 vp , maa- ja metsätalousvaliokunta)
  • Yhteisaluelaki ( HE 198/1999 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)
  • Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen johtokunnan puheenjohtaja ( HE 115/2000 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)
  • Korot ( HE 207/2001 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)
  • Metsäntutkimuslaitoksen luonnonsuojelualueet ( HE 61/1999 vp , maa- ja metsätalousvaliokunta)

Lausunto

Lausuntonaan maa- ja metsätalousvaliokunta kunnioittavasti esittää,

että perustuslakivaliokunta mietintöään laatiessaan ottaa huomioon, mitä edellä on esitetty.

Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2002

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Timo Kalli /kesk
  • jäs. Nils-Anders Granvik /r
  • Matti Kangas /vas
  • Tapio Karjalainen /sd
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Katri Komi /kesk
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Unto Valpas /vas
  • vjäs. Aulis Ranta-Muotio /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos  Carl  Selenius