Perustelut
Hallituksen esityksessä vesilakiin ehdotetaan lisättäväksi
säännökset, joiden nojalla vesistöjen vedenkorkeuksiin
ja virtaamiin vaikuttavien säännöstely-
ja muiden vesitaloushankkeiden lupamääräyksiä voidaan
tarpeen mukaan tarkistaa vesistöalueen tulva- ja kuivuustilanteet
nykyistä paremmin huomioon ottaviksi. Säännökset
koskevat yhtäältä vesitalouslupaan puuttumisen
aineellisia edellytyksiä ja toisaalta luvan muuttamista
edeltävää menettelyä. Vesistön
vedenkorkeuksiin ja virtaamiin vaikuttavien hankkeiden lupamääräyksiä voitaisiin
tarkistaa silloin, jos tulvista tai kuivuudesta aiheutuisi yleiseltä kannalta
vahingollisia vaikutuksia, joita ei voida muulla tavoin vähentää.
Lakiehdotuksessa tarkoitettuja tulvien ja kuivuuden vahingollisia
vaikutuksia olisivat yleinen vaara ihmisen hengelle, turvallisuudelle
tai terveydelle, suuri vahinko yleiselle edulle taikka suuri ja
laaja-alainen vahinko yksityiselle edulle.
ELY-keskus selvittäisi esityksen mukaan tarvittaessa
toimenpiteet, joilla tulvasta tai kuivuudesta aiheutuvia yleiseltä kannalta
haitallisia vaikutuksia voitaisiin vähentää.
Tulva- ja kuivuusriskeihin varautumista koskeva selvitys tehtäisiin
laajassa yhteistyössä lupien haltijoiden sekä kuntien
ja muiden viranomaistahojen kanssa, ja se kattaisi tarvittaessa
koko vesistöalueen. Selvityksen perusteella ELY-keskus
voisi jatkossa saattaa aluehallintovirastossa vireille hakemuksen
yhden tai useamman vesitaloushankkeen lupamääräysten
tarkistamiseksi tai uusien lupamääräysten
antamiseksi.
Valiokunta toteaa, että vesistöjen säännöstely on
Suomessa keskeinen keino vesistötulvien hallinnassa. Säännöstelyyn
myönnettyjä vesitalouslupia on voimassa tällä hetkellä noin
240. Suurin osa vesistöjen säännöstelyluvista
on varsin vanhoja, eikä niiden lupamääräyksiä ole
juurikaan tarkistettu luvan myöntämisen jälkeen.
Vesilain 3 luvun 20 § ja sitä aiemmin vastannut
vesilain 8 luvun 10 a §:n säännös
lupamääräysten tarkistamisesta on ollut
vesilainsäädännössä voimassa
vuodesta 1990 alkaen. Nykyinen vesilain sääntely
mahdollistaa sen, että vesiolojen muutos vesitaloushankkeen
vaikutusten kohteena olevassa vesistössä voidaan
ottaa huomioon luvan määräyksiä säännöllisin
väliajoin tarkistettaessa. Ongelman muodostaa kuitenkin
se, että suurin osa voimassa olevista vesistön
säännöstelyluvista on myönnetty
ennen edellä sanottua säännöstä.
Valtaosaa voimassa olevista vanhoista säännöstelymääräyksistä ei
ole lainkaan tarkistettu luvan myöntämisajankohdan
jälkeen, vaan määräykset perustuvat
tällä hetkellä suurimmaksi osaksi hanketta
aikoinaan suunniteltaessa käytettävissä olleeseen
hyvinkin vanhaan tutkimustietoon vesistön hydrologisista
olosuhteista. Myös näihin vanhoihin säännöstelylupiin sisältyviä määräyksiä tulisi
voida tarvittaessa tarkistaa muuttuneiden tai muuttuvien vesiolojen
vaatimalla tavalla.
Suomen ympäristökeskuksen tekemän
alustavan selvityksen mukaan noin 60 säännöstelylupaan
sisältyy mahdollisesti tarkistamisen tarpeessa oleva määräys
järven vedenpinnan pakollisesta alentamisesta keväisin.
Lisäksi viime vuosina noin 30 säännöstelyhankkeessa
on ilmennyt muuttuneisiin vesioloihin liittyviä ongelmia
noudattaa luvan määräyksiä.
Vedenpinnan pakollinen alentaminen keväällä voi
johtaa vesistön käytön kannalta haitallisen
alhaisiin vedenkorkeuksiin kesällä ja mahdollisesti
jopa säännöstelyrajan alittamiseen. Myös
poikkeuksellisten pitkäkestoisten kuivakausien hallinta saattaa
edellyttää vesistöjen vedenkorkeuksiin
ja virtaamiin vaikuttavien hankkeiden lupamääräysten
tarkistamista. Tarkistamistarve voisi tulla kysymykseen esimerkiksi
silloin, kun vesihuoltolaitoksen talousveden toimittaminen on vaarantunut
vedensaatavuusongelmien takia.
Valiokunta pitää lakiehdotusta tarpeellisena, koska
nykyisin vesitaloushankkeiden säännöstelymääräyksiin
voidaan vesilain keinoin puuttua lähinnä vain
ns. vaarantorjuntasäännöksen perusteella.
Näissä vaarantorjuntatapauksissa on kysymys kuitenkin
tilapäisestä ja kertaluontoisesta viranomaispäätöksestä välittömän
vaaran torjumiseksi, eikä vesilain kyseisen säännöksen avulla
ole mahdollista kehittää vesistösäännöstelyjä ennakoivasti
pitemmällä aikavälillä. Vesilain
vaarantorjuntasäännösten sijasta poikkeuksellisiin
tilanteisiin voitaisiin jatkossa varautua paremmin ennakolta ehdotuksen
sisältämien uusien menettelytapojen mukaisesti.
Vanhojen säännöstelyä koskevien
lupien tarkistamisen perusteella olisi mahdollista toteuttaa sellaisia
toimenpiteitä, joilla voidaan välttää vaarojen
tai merkittävien haittojen syntyminen muuttuneissa olosuhteissa.
Toimivalta lupamääräysten muuttamista
koskevan hakemuksen tekemiseen ehdotetun 3 luvun 21 §:n
1 momentin 4 kohdan nojalla olisi valtion valvontaviranomaisena
toimivalla ELY-keskuksella. Lakiehdotuksen mukaan yksityisellä haitankärsijällä tai
yhdistyksellä lupamääräysten
vireillepano-oikeutta ei olisi. Valiokunta pitää ratkaisua
perusteltuna, kun otetaan huomioon lupamääräysten
muuttumisen edellytysten kiinteä lähtökohtainen
kytkeytyminen yleiselle edulle aiheutuvien haitallisten vaikutusten torjumiseen.
Lisäksi lupamääräyksiä voitaisiin kuitenkin
tarkistaa myös yksityiselle edulle aiheutuvan suuren ja
laaja-alaisen vahingon torjumiseen.
Valiokunta toteaa, että vesistöalueen padotus-
ja juoksutusselvitys olisi välttämätön
osa lupaviranomaiselle tehtävää hakemusta
lupamääräysten tarkistamiseksi. Tavoitteena
on menettely, jossa tulvatilanteisiin ja niiden hallintaan varaudutaan
ennakolta eri toimenpidevaihtoehdot ja niiden kokonaisvaikutukset
selvittämällä. Valiokunta toteaa, että tarkistamismenettelyssä tulee
ottaa myös ympäristölliset näkökohdat
riittävästi huomioon. Äkillisistä juoksutusten
muutoksista saattaa aiheutua vesistössä monia
haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka voitaisiin
välttää tai niitä vähentää säännöstelemällä vesistöjä pitkäjänteisemmin
ja suunnitelmallisemmin. Valiokunta korostaa tässäkin
yhteydessä kasvavaa tarvetta parantaa varautumista sää-
ja vesiolojen ääri-ilmiöiden yleistymiseen
ja edistää näin sopeutumista ilmastonmuutokseen.
Aiempaa parempi tulvatilanteisiin varautuminen vähentää myös
kiintoaineiden huuhtoutumista ja ravinnekuormitusta vesistöihin.
Vesilain 3 luvun 21 §:n 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi
1 momentin 4 kohtaan kytkeytyvä vesivoiman menetyksen korvattavuutta koskeva
säännös. Pääsääntöisesti
lupamääräysten tarkistamisesta aiheutuvat
vähäistä suuremmat edunmenetykset määrätään
korvattaviksi. Lakiehdotuksen mukaan vesivoiman menetyksen korvaamiseen
sovellettaisiin kuitenkin lisäksi vesilain 18 luvun 6 §:n
1 momentin erityissäännöstä,
joka sulkee vaarantorjuntatoimista johtuvat vesivoiman käyttömahdollisuuden
menetykset korvattavien edunmenetysten piiristä. Esitetty
säännös perustuu siihen, että hankkeesta
vastaavalla ei ole tälläkään
hetkellä oikeutta saada korvausta sellaisesta vesivoiman
menetyksestä, joka aiheutuu 18 luvun 4 §:ssä tarkoitetun
poikkeuksellisen, yleiselle tai yksityiselle edulle aiheutuvan suuren
vahingon torjumisesta.
Ehdotus laajentaisi vesivoiman menetysten korvauksettomuutta
lupamääräysten puolelle, mutta säännöksen
soveltamisala rajautuisi edellä mainittuihin poikkeuksellisiin
tilanteisiin. Säännöksen merkitystä toiminnanharjoittajan näkökulmasta
arvioitaessa tulee ottaa huomioon, että kyse
on pitkälti samanlaisista rajoituksista, joita voidaan
jo tällä hetkellä asettaa vesilain 18
luvun 4 §:ssä säädetyssä järjestyksessä vaarantorjuntatoimina.
Tarkistettavat lupamääräykset on esityksessä kytketty
riskinarvion mukaiseen olosuhteiden muutokseen, ja ne otettaisiin
käyttöön ainoastaan ennakoidun haitallisen
vesitilanteen toteutuessa. Valiokunta katsoo, että säännöstelyluvan
haltijan oikeusturvasta on huolehdittu määrittelemällä luvan
tarkistamisen edellytykset laissa riittävän rajatusti. Esityksellä rajoitetaan
kokonaisuutena toiminnanharjoittajan oikeusasemaan puuttuminen niin vähäiseksi
kuin sääntelyllä tavoiteltu tulos tulvariskien
hallinnasta sallii.
Lakiehdotuksen mukaisesta vesitalousluvan lupamääräysten
tarkistamisesta tulvariskien hallitsemiseksi voi joissakin tapauksissa
aiheutua vahinkoa pelloille tai muulle omaisuudelle esimerkiksi
sen seurauksena, että vettä joudutaan suurempien
vahinkojen välttämiseksi nostamaan tai ohjaamaan
alueelle, missä tulvaa ei muutoin aiheutuisi tai missä tulvan
vaikutukset jäisivät vähäisemmiksi.
Valiokunta toteaa, että tällaiset edunmenetykset
korvataan valtion varoista siten kuin vesilain 18 luvun 6 §:n
1 momentissa säädetään. Korvattavaksi
tulevat esimerkiksi tulvavesien juoksutuksesta rakennuksille tai
maa-alueelle aiheutuvat vahingot. Sen sijaan esimerkiksi vedenpinnan
alenemisesta aiheutuva haitta kiinteistön virkistyskäytölle
ei säännöksen mukaan tulisi korvattavaksi.
Lupaviranomaisen tulee vesilain 13 luvun 7 §:n mukaan päättää korvauksista
lähtökohtaisesti samalla, kun se ratkaisee lupa-asian.
Tästä lähtökohdasta voidaan
poiketa vain niissä tapauksissa, joissa päätöstä tehtäessä ei
pystytä riittävällä tarkkuudella
arvioimaan, aiheutuuko lupamääräyksen
tarkistamisesta korvattavaa edunmenetystä.