Yleisperustelut

Yleistä

Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta tehtiin ratkaisu 26 päivänä kesäkuuta 2003, kun uudistuksen päälinjoista syntyi neuvoston määräenemmistön hyväksymä kompromissi. Keskeinen osa uudistusta on uuden suorien tukien järjestelmän luominen, joka tuli välttämättömäksi EU:n WTO-neuvotteluihin valmistautumisen vuoksi. Suoriin tukiin kuuluu muun muassa uusi tuotannosta irrotettu tilatuki, johon pääosa EU:n kokonaan rahoittamista tuista sisällytetään. Jäsenvaltioilla on oikeus jättää osa tuista edelleen tuotantoon sidotuiksi.

EU:ssa uudistukselle on asetettu monia merkittäviä tavoitteita. Maatalouden on oltava tavoitteiden mukaan kilpailukykyinen sekä sisä- että maailmanmarkkinoilla. Lisäksi on edistettävä elintarvikkeiden laatua ja turvallisuutta sekä eläinten hyvinvointia ja ympäristöystävällisiä tuotantotapoja. Viljelijöillä on oltava kohtuullinen elintaso ja vakaat tulot. Yhteiseen maatalouspolitiikkaan on kytkettävä erityisesti luonnonvarojen hoitoon sekä maaseudun kehittämiseen liittyviä ympäristötavoitteita. Politiikkaa on myös yksinkertaistettava ja vastuuta jaettava komission ja jäsenmaiden kesken. Viljelijöille on maksettava kohtuullinen taloudellinen korvaus yhteiskunnan heiltä odottamista erityispalveluista. Lisäksi maaseutuväestölle on luotava vaihtoehtoisia toimeentulomahdollisuuksia sekä turvattava alueiden kehitysmahdollisuudet.

Uudistuksen yhteydessä luotiin uusi suorien tukien järjestelmä. Sen keskeinen osa on tilatukijärjestelmä, johon sisällytetään pääosa nykyisistä EU:n kokonaan rahoittamista CAP-tuista. Tilatukijärjestelmään kuuluvista tuista muodostetaan tukioikeuksia. Tilatuen saamiseksi riittää tukikelpoisen pellon hallinta ja ns. täydentävien ehtojen noudattaminen. Niihin sisältyy hyvään maatalouteen ja ympäristöön, elintarvikkeiden turvallisuuteen sekä eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä vaatimuksia.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että uuden tilatukijärjestelmän päälinjoista on säädetty neuvoston ja komission asetuksilla, jotka ovat sellaisenaan jäsenmaita sitovaa lainsäädäntöä. Uudistuksessa jäsenmaille jätettiin kuitenkin mahdollisuus päättää yhteisölainsäädännön antamissa rajoissa eräistä tilatukimallin toimeenpanoon liittyvistä kysymyksistä. Tällaisia ovat muun muassa tilatuen hallinnoinnissa käytettävän tukimallin valinta, järjestelmän käyttöönottovuosi, aluejako, yhdistelmämallin lisäosat, niiden kesto ja mahdollinen alenema sekä tuotantosidonnaiset tuet.

Jäsenmaat voivat toteuttaa tilatuen kolmella eri päävaihtoehdolla: viitevuosien 2000—2002 EU:n tulotukeen oikeuttavan tuotannon perusteella laskettuna tilakohtaisena tukena, alueellisena tasatukena tai näiden kahden perusmallin yhdistelmänä, jossa tasatukea täydennetään tilakohtaisilla lisäosilla. Jokaisessa vaihtoehdossa tilatuen ulkopuolelle jäävät tuotantoon sidotut tuet, joiden merkitys vaihtelee tuotantosuunnittain ja tilojen välillä.

Esityksessä ehdotetaan valittavasta tilatukimallista ja käyttöönottovuodesta säädettäväksi lakiehdotuksen 3 §:ssä. Valtion ja tuottajajärjestöjen yhdessä 1.3.2005 tekemän tilatukiuudistusta koskevan kansallisen ratkaisun keskeisinä osina ovat maidon ja naudanlihan tuotantoedellytyksiä turvaavat tilakohtaiset lisäosat sekä naudanliha-alan tuotantoon sidotut tuet. Ehdotuksen mukaan tilatukijärjestelmä toteutettaisiin yhdistelmämallin pohjalta vuoden 2006 alusta lukien. Yhdistelmämalliin perustuvan tilatukijärjestelmän on esityksen perustelujen mukaan arvioitu muun tukijärjestelmän osana vastaavaan parhaiten tavoitteeseen, jonka mukaan tukijärjestelmä kokonaisuudessaan kohdentuu eri alueille ja eri tuotantosuuntiin mahdollisimman tasapuolisesti. Pelkkä tasatukimalli olisi kotieläintiloille epäoikeudenmukainen, osin jopa kohtuuton, tulojen pudotessa voimakkaasti.

Tilatukiasetuksen 58 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa tilatukijärjestelmää alueellisella tasolla. Alueet tulee määritellä objektiivisten perusteiden mukaisesti. Lakiehdotuksen 4 §:n 3 momentissa ehdotetaan, että Suomessa käytettävät alueet määriteltäisiin valtioneuvoston asetuksella. Esityksen perustelujen mukaan aluejakona on tarkoitus käyttää nykyisiä peltokasvien viitesatoalueita, jotka ovat A, B—C1 ja C2—C4.

CAP-tukioikeuksien vahvistamisen jälkeen niitä voidaan eräin rajoituksin myydä joko pellon kanssa tai ilman sitä. Tukioikeuksia vuokrattaessa viljelijän tulee vuokrata vastaava määrä tukikelpoista peltoa. Lakiehdotuksen 10 §:n 2 momentissa valtioneuvostolle ehdotetaan annettavaksi valtuus päättää tukioikeuksien kauppa-alueista, joina on tarkoitus käyttää tukialueita. Valiokunta toteaa, että perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt tarpeellisena, että lakiehdotukseen tältä osin lisätään säännökset joko kauppa-alueista tai ainakin niiden muodostamisen yleisistä perusteista, jotta lakiehdotus voidaan näiltä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Valiokunta tulee jäljempänä ehdottamaan tältä osin lisäyksiä lakiin.

Yhdistelmämalli tarkoittaa tilatuen ja tasatuen yhdistelmää. Yhdistelmämallissa kaikille tukikelpoisille hehtaareille lasketaan ensin tasatuki. Tasatukeen ei käytetä koko tilatuen kansallista tai alueellista enimmäismäärää, vaan osa siitä jätetään tasatuen ulkopuolelle. Tämä erotus voidaan jakaa tukioikeuden lisäosana tietyille viljelijöille, esimerkiksi tietyn tuotantosuunnan viljelijöille. Lisäosa voidaan säilyttää muuttumattomana tai sen määrää voidaan ajan mittaan alentaa. Alenevasta lisäosasta vuosittain vapautuvat rahat on jaettava kaikille tasatukeen oikeutetuille viljelijöille tasatuen korotuksena. Esityksessä lisäosat ehdotetaan kohdistettaviksi sellaisille sektoreille, joilla tukimenetykset olisivat tuotantosidonnaiset tuet ja tasatuki huomioon ottaen kaikkein merkittävimmät.

Lakiehdotuksen 3 §:n perusteella tilakohtaisina lisäosina olisivat 100 prosenttia maitopalkkiosta (69 prosenttia maidon EU-tuesta), 30 prosenttia sonni- ja härkäpalkkioista sekä 40 prosenttia tärkkelysperunan tuotantoon sitomattomasta tuesta (16 prosenttia tärkkelysperunan EU-tuesta). Tilakohtainen lisäosa muodostetaan viitekaudella 2000—2002 sonni- ja härkäpalkkiota saaneille tiloille, viitekaudella 2000—2002 tärkkelysperunan tukea saaneille tiloille, 31 päivänä maaliskuuta 2006 maitopalkkioon oikeutetuille tiloille sekä tiloille, jotka ovat oikeutettuja saamaan tilakohtaisen lisäosan kansallisesta varannosta. EY-asetusten mukaan tilakohtaisten lisäosien saaminen ei edellytä tuotantoa. Rakennekehityksen jatkuessa erityisesti maidon ja naudanlihan tuotannossa on katsottu, että mikäli lisäosina maksettava tuki olisi pysyvää, se suuntautuisi ajan kuluessa yhä enemmän sellaisille tiloille, jotka ovat jo luopuneet maidon tai naudanlihan tuotannosta. Siksi on pidetty välttämättömänä, että siirtymävaiheen jälkeen tilakohtaisista lisäosista luovutaan.

Lakiehdotuksen 3 §:n 3 momentin mukaan lisäosien ehdotetaan säilyvän vuoden 2006 tasolla vuoteen 2010 saakka. Vuosina 2011—2013 lisäosien suuruus olisi 70 prosenttia ja vuosina 2014 ja 2015 niiden suuruus olisi 35 prosenttia alkuperäisestä tasosta. Vuodesta 2016 alkaen lisäosia ei maksettaisi. Tilakohtaisten lisäosien alenemaa vastaavasti alueellista tasatukiosaa korotettaisiin. Siirtymävaiheen jälkeen tilatukijärjestelmää sovellettaisiin alueellisen tasatukimallin pohjalta, missä tukialueen kaikkien tukikelpoisten hehtaarien tukioikeuden arvo olisi samansuuruinen.

Vaikka uudistuksen tavoitteena on irrottaa tukien ja tuotannon välinen yhteys, voidaan osa CAP-tuista edelleenkin maksaa tuotantosidonnaisena (tilatukiasetuksen 66—68 artiklat). Näistä tukimuodoista ehdotetaan lakiehdotuksen 3 §:n 5 momentin perusteella säädettäväksi valtioneuvoston asetuksella. Tuotantosidonnaisina tukina on tarkoitus maksaa pääosa nykyisistä sonnipalkkioista, 50 prosenttia uuhipalkkiosta ja sen lisäpalkkioista, 60 prosenttia tärkkelysperunan EU-tuesta sekä 100 prosenttia timotein siementuotannon EU-tuesta. Lisäksi tilatukiasetuksen artiklan 69 mukaisena tukena on tarkoitus maksaa tuotantosidonnaista tukea emolehmille, raskaille sonneille sekä mahdollisesti myös teurashiehoille. Peltokasveista tätä tukea pyritään maksamaan ensisijaisesti öljykasveille ja rukiille. Artiklan 69 mukaisen tuen käyttö edellyttää joko ympäristöön tai laatuun ja markkinoihin liittyviä perusteita ja vaatii komission hyväksynnän. Asia on valmisteltavana.

Alkuvaiheessa yhdistelmämallin tasatukena maksettaisiin 80 prosenttia, tilakohtaisina lisäosina 13 prosenttia ja tuotantosidonnaisina tukina sekä tilatukiasetuksen 69 artiklan mukaisena tukena 7 prosenttia tilatukeen käytettävissä olevasta määrärahasta. Siirtymävaiheen aikana lisäosien osuus alenisi ja tasatuen osuus vastaavasti kasvaisi edellä todetun mukaisesti.

Uudistuksen arvioidut vaikutukset eri tuotantoaloilla

Valiokunnalle on korostettu, että tehtyjen linjausten tavoitteena on ollut aikaansaada kansallisen päätäntävallan rajoissa eri tuotantosuuntien ja alueiden kesken mahdollisimman tasapainoinen ja nykyiset kokonaistukisuhteet säilyttävä tukikokonaisuus. On katsottu, että nyt valittu malli toteuttaa nämä vaatimukset parhaalla mahdollisella tavalla, joka yhteisön säännösten ehdoilla voitiin saavuttaa. Samalla on kuitenkin todettu, että tilatasolla ei voida välttää merkittäviäkään muutoksia vertailuvuotena käytetyn vuoden 2003 tilanteeseen verrattuna. Vuosi 2003 on valittu vertailuvuodeksi, koska myöhempiä eli vuoden 2004 tilakohtaisia rekisteritietoja ei ole ollut kattavasti käytettävissä ennen loppukevättä 2005. Muutoksia arvioitaessa on otettu huomioon myös muissa tukijärjestelmissä tapahtuvat muutokset vuosien 2003 ja 2006 välillä. Tehdyt arviot perustuvat kuitenkin staattiseen ennustemalliin, eikä niissä ole siten voitu ottaa huomioon tilojen omaehtoista sopeutumista tilanteeseen.

Esityksen perusteluista käy ilmi, että maitotiloilla EU:n suorien tukien on arvioitu säilyvän maidon tukijärjestelmän muutokset huomioon ottaen lähes vuoden 2003 tasolla ja nautatiloilla suorat tuet alenevat keskimäärin vajaat 4 prosenttia. Sika- ja siipikarjatiloilla EU-tulotuet alenevat arviolta prosentin verran, kun taas viljatiloilla ne eivät keskimäärin juurikaan muutu vuodesta 2003, mikä pitää sisällään olosuhteista johtuvan merkittävänkin keskimääräisen vaihtelun.

Valitussa tilatukimallissa maitotiloilla ja muilla nautatiloilla kokonaistukien (tilatuki, ympäristötuki, luonnonhaittakorvaus ja kansalliset tuet) arvioidaan säilyvän kokonaisuudessaan suunnilleen vuoden 2003 tasolla. Nautatilojen tilaryhmässä tukimalli soveltuu kuitenkin emolehmätiloille keskimäärin paremmin kuin sonnitiloille. Sika- ja siipikarjatiloilla kokonaistuet alenevat keskimäärin vajaat 5 prosenttia, ja viljatiloilla kokonaistuet puolestaan lisääntyvät arviolta runsaat 3 prosenttia. Sika- ja siipikarjatilojen kokonaistukimuutos johtuu pääosin kansallisten tukien alenemasta.

On arvioitu, että kokonaistukien muutokset vuosien 2003 ja 2006 välillä olisivat pääosalla tiloista melko vähäisiä. Tiloista 73 prosentilla kokonaistuet lisääntyvät tai vähenevät enintään 10 prosenttia. Tiloja, joilla kokonaistukien arvioidaan alenevan yli 10 prosenttia, arvioidaan olevan tuotantosuunnasta riippuen 0—18 prosenttia tilamäärästä. Sika- ja siipikarjatiloilla osuus on suurin, mikä selittyy pääosin kansallisten tukien muutoksella. Toisaalta osalla tiloista tukien kokonaismäärä voi kasvaa merkittävästikin.

On arvioitu, että

• maitotiloista 85 prosenttia on sellaisia, joilla tukimenetys tai -lisäys olisi enintään 10 prosenttia vuoteen 2003 verrattuna, ja että tiloista 5 prosenttia on sellaisia, joilla tukimenetys olisi yli 10 prosenttia;
• nautatiloista on yhteensä 75 prosenttia sellaisia, joilla tukimenetys tai -lisäys olisi enintään 10 prosenttia, ja että sonnitiloista 6 prosenttia ja emolehmätiloista yksi prosentti on sellaisia, joilla tukimenetys olisi yli 10 prosenttia;
• sika- ja siipikarjatiloista 78 prosenttia on sellaisia, joilla tukimenetys tai -lisäys olisi enintään 10 prosenttia, ja että tiloista 18 prosenttia on sellaisia, joilla tukimenetys olisi yli 10 prosenttia;
• viljatiloista 85 prosenttia on sellaisia, joilla tukimenetys tai -lisäys olisi enintään 10 prosenttia, ja että tiloista yksi prosentti on sellaisia, joilla tukimenetys olisi yli 10 prosenttia, sekä että 14 prosenttia olisi sellaisia, joilla tukilisäys olisi yli 10 prosenttia.

Hallituksen esityksestä käy ilmi, että vaikka uudistuksen keskimääräiset muutokset jäävät suhteellisen vähäisiksi, kohdentuu uudistus tilatasolla yksittäisille tiloille varsin eri tavoin riippuen muun muassa tilan pellonkäytöstä sekä kokonaispeltoalan ja eläinmäärän välisestä suhteesta. Valiokunta edellyttää, että hallitus seuraa uudistuksen tilakohtaisia, alueellisia ja tuotantosuuntakohtaisia vaikutuksia ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi kansallisin toimin, jotta tukimenetykset eivät johda tilanteisiin, joissa tilojen toimeentulo ja kehittäminen vaarantuvat (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Yleisiä näkökohtia uudistuksesta

Valiokunta toteaa, että uudistuksen sisältöön ovat vaikuttaneet vahvasti myös muut kuin maatalouspoliittiset syyt, jotka ilmenevät tarkasteltaessa uudistuksen taustaa. Berliinin Eurooppa-neuvosto 24.—25.3.1999 päätti yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta osana Agenda 2000 -ratkaisua. Agenda 2000 -päätösten myötä jatkettiin vuonna 1992 toteutettua markkinapolitiikan uudistusta ja vahvistettiin maaseudun kehittämispolitiikan asemaa. Komissio antoi 10.7.2002 tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhteisen maatalouspolitiikan välitarkastelusta. Tiedonannosta käytiin tiivis keskustelu kesällä ja syksyllä 2002. Jäsenvaltioiden mielipiteet komission linjausten suhteen hajaantuivat varsin paljon. Ongelmallisimmiksi linjauksiksi osoittautuivat ehdotukset suorien tukien pakollisesta modulaatiosta sekä ehdotus uudesta maatilakohtaisesta tulotukijärjestelmästä. Keskeistä uudistuksen kannalta oli seuraavaa WTO-kierrosta koskevien neuvottelujen eteneminen vaatimuksineen tuen irrottamisesta tuotannosta ja EU:n laajentumisneuvottelujen saattaminen päätökseen sekä siihen liittyvä rahoituskehysten hyväksyminen laajentuneen yhteisön (EU-25) maatalousmenojen markkinatoimenpiteisiin vuoteen 2013 saakka. Komissio teki 22.1.2003 esitykset yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta. Suurimmat muutokset jo mainittuun komission tiedonantoon verrattuna koskivat ehdotettua suorien tukien leikkaustapaa sekä maitosektorille ehdotettuja muutoksia. Kun EU:n maatalousministerit päättivät EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisen päälinjoista 26.6.2003, päätös oli määräenemmistön hyväksymä kompromissi.

Edellä esitettyyn viitaten valiokunta toteaa, että tilatukijärjestelmän muotoutumiseen ovat vaikuttaneet monet syyt varsinaisen maatalouspolitiikan ulkopuolelta kaventaen maatalouspoliittisten näkökohtien huomioon ottamista. Maamme mahdollisuudet vaikuttaa uudistuksen lopputulokseen ovat olleet rajalliset. Toisaalta maataloutemme asema on maamme luonnonolosuhteista johtuvien korkeampien tuotantokustannusten vuoksi erityisen ongelmallinen. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että tilatukijärjestelmän täytäntöönpanon yhteydessä huolehditaan siitä, että maataloutemme muiden tukijärjestelyjen tukitasot säilyvät ja että niitä tarvittaessa tarkistetaan tilatukijärjestelmän täydentämiseksi.

Edellä on selostettu uudistuksen vaikutuksia maataloutemme eri tuotantoaloilla. Valiokunta korostaa sitä, että maamme maatalous muodostaa elintarviketaloutemme perustan. Maataloudessa, elintarviketeollisuudessa ja näille panoksia tuottavilla aloilla syntyvien tulojen käyttö laajentaa taloudelliset kytkennät kansantalouden muille aloille. Siten maataloudessa tapahtuvan tuotannonmuutoksen vaikutukset tuntuvat koko taloudessa. Pelkästään elintarvikkeita jalostavan teollisuuden osuus elintarvikeketjun työvoimasta on vajaat 40 000 henkilöä.

Valiokunta painottaa myös sitä, että kotimaisen raaka-aineen saatavuus on välttämätöntä maamme elintarviketeollisuudelle. Tuontiraaka-aineeseen liittyvät ylimääräiset logistiset kustannukset, kuten laivarahti ja satamien käsittelymaksut, tekevät siitä liian kalliin raaka-ainevaihtoehdon, mikä korostuu polttoaineiden hintojen kohotessa. Valiokunta edellyttääkin, että elintarvikeomavaraisuuden ja teollisuuden kotimaisen raaka-aineen saannin turvaaminen on jatkossakin keskeinen tavoite maamme hallituksen maa- ja elintarviketaloutta koskevassa päätöksenteossa (Valiokunnan lausumaehdotus 2). Samalla valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että edellä selostettu toimintaympäristön jatkuva muutos ja sen luoma epävarmuus heikentää raaka-ainetarjonnan ennustettavuutta. Tukijärjestelmän täytäntöönpanossa hallinnon onkin noudatettava niin laajalti kuin mahdollista joustavuuden periaatteita, mikä omalta osaltaan edesauttaa elintarviketeollisuuden kotimaisen raaka-ainehuollon jatkumista tasaisena ja tukee koko ketjun kilpailukykyä.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että keskeisenä päämääränä yhdessä tuottajajärjestöjen kanssa 1.3.2005 sovitussa kansallisessa tukiratkaisussa on mahdollisimman tasapainoinen tukijärjestelmä eri tuotantoalojen ja alueiden kannalta. Edellä on jo todettu, että CAP-tukien ohjautuminen entistä voimakkaammin hehtaarien perusteella maksettavaksi on keskeinen osa EU:n tasolla päätettyä tukiuudistusta. Tämä hehtaarikohtaisen tuen merkityksen kasvu on yleinen maailmankaupan vapautumisen mukanaan tuoma ja valittavissa olleista tilatukivaihtoehdoista riippumaton suuntaus. Valiokunta pitää kuitenkin erittäin tärkeänä sitä, että uudistusta täytäntöön pantaessa tuotannosta irrotettuun tukeen liittyvät haitat voidaan mahdollisimman kattavasti estää. Muun muassa tukien pääomittumisella maan hintaan on erityisen haitallisia vaikutuksia kokonaan pellosta riippuvaiselle tuotannolle.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on myös kiinnitetty huomiota siihen, että viljojen keskimääräiset hehtaarisadot eivät ole nousseet Suomessa EU-jäsenyytemme aikana, vaan ne ovat jopa laskeneet. Samanaikaisesti hehtaarisadot ovat kasvaneet muissa EU-maissa. EU:n kokonaan rahoittamien tukien irrottaminen tuotannosta saattaa edelleen voimistaa Suomessa vallinnutta kehitystä. Tukien irrottaminen tuotannosta aiheuttaakin erityisiä ongelmia EU:n äärialueiden maataloustuotannossa. Tämän vuoksi valiokunta pitää välttämättömänä, että hyödynnetään kaikki mahdollisuudet laadukasta tuotantoa kannustavien tukien säilyttämiseksi ja niiden edelleen kehittämiseksi.

Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että ehdotetut muutokset tilatukijärjestelmään saattavat kohtuuttomasti nopeuttaa maidontuottajien luopumishaluja ja siten huomattavasti vaikeuttaa kotimaisen raaka-aineen saantia, josta maidonjalostuksemme on erittäin riippuvainen. Erityisen huolen aiheena ovat ne tuottajat, jotka ovat viime vuosina voimakkaasti investoineet tuotantonsa tehostamiseen ja lisäämiseen. Näiden tuottajien mahdollisuudet selviytyä kiristyvässä kilpailutilanteessa tuotantoon sidottujen tukien samanaikaisesti vähentyessä saattavat ratkaisevasti heikentyä.

Meijeriteollisuus joutuu huolehtimaan sen maitoraaka-aineen jalostuksesta ja viennistä, joka ei ole myytävissä Suomen markkinoille. Nopealla aikataululla maidontuotannon sopeutumista ei voi järkevästi toteuttaa. Sen vuoksi valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että päätetyt muutokset toteutetaan suunnitellusti ja mahdollisimman pitkällä aikajänteellä, jotta myös yksittäinen maidontuottaja voi kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Tuotannon hallitsematon pienentyminen johtaisi mittaviin sopeutumisvaikeuksiin jalostuksen rakenteessa, mikä vaarantaisi maidontuottajien toimeentulon.

Valiokunta on edellä pitänyt erittäin tärkeänä sitä, että mahdollisimman hyvin turvataan kehittyvien maatilojen toimintaedellytykset, joissa keskeisiä ovat tuotantoon sidotut tuet. Tilatukijärjestelmä mahdollistaa tuet muun muassa naudanlihatuotannon kannustavuuden turvaamiseksi sekä tilakohtaiset viiteajankohtaan perustuvat lisäosat tukimenetysten välttämiseksi erityisesti nautakarjatalouteen panostaneilla tiloilla, joilla uudistuksen vaikutukset ovat eläinpalkkioiden muutoksen takia merkittävimpiä. Lisäksi kansallisesta varannosta on mahdollista myöntää tietyin edellytyksin tuotantoaan laajentaneille tiloille tilakohtaisiin lisäosiin oikeuttavia tukioikeuksia.

Valiokunnalle toimitetun selvityksen mukaan tilatukijärjestelmän mukaisten tukien maksaminen vuoden 2006 tuotannolle voi hyvin suureltakin osalta tiloja siirtyä seuraavan vuoden puolelle. Sen vuoksi esillä on ollut kysymys ennakon käytöstä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan komissio on vastannut jäsenmaiden kyselyihin ennakoiden maksamisesta, että niiden maksaminen on periaatteessa mahdollista nykyasetusten perusteella, mutta maksatukset tulisi silti suorittaa annetun maksuaikavälin sisällä eli 1.12.—30.6. Ennakkomaksu olisi siten nykyisen maksuajan sisällä tehtävä tuenmaksatus kahdessa erässä. Tämä olisi mahdollista komission näkemyksen mukaan kahdessa tapauksessa: ennakko voitaisiin maksaa sen jälkeen, kun valvonnat on suoritettu tai ennakko voitaisiin maksaa vakuuksien perusteella.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kuitenkin todettu, että ennakkomaksujärjestelmän valvontavaatimusten täyttäminen saattaisi kestää lähes yhtä kauan kuin yhden maksukerran järjestelmässä, jolloin seurauksena olisi se, että ennakko saataisiin maksettua samaan aikaan kuin yhden maksukerran järjestelmässä ja loppuosan maksatus siirtyisi tämän erillisen työvaiheen takia entistä myöhäisemmäksi. Myöskään vakuusjärjestelmää ei ole pidetty mielekkäänä niiden kokemusten perusteella, joita vakuusjärjestelmistä on saatu. Järjestelmä lisäisi huomattavasti byrokratiaa, eivätkä viljelijät todennäköisesti haluaisi antaa vakuuksia. Lisäksi on kiinnitetty huomiota siihen, että ensimmäisenä tilatukijärjestelmän soveltamisvuonna asiaa vaikeuttaisi tilatukioikeuksien vahvistamismenettely. Oikeuksien lopullinen vahvistaminen tulee suorittaa viimeistään 31.12.2006 mennessä. Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää tärkeänä, että tukien maksatuksen viivästymisen varalta varaudutaan huolehtimaan viljelijöiden maksuvalmiuden turvaamisesta myös muulla tavoin kuin ennakkomaksumenettelyä käyttäen.

Valtiovarainvaliokunnan lausunnossa on tuotu esiin uudistukseen liittyvän ns. modulaation taloudelliset vaikutukset. Modulaatiolla EU:n kokonaan rahoittamia, viljelijöille maksettavia suoria tukia on tarkoitus leikata ja siirtää näin leikattu osa maaseudun kehittämisvaroihin. Viitaten valtiovarainvaliokunnan lausuntoon maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että palautusta jaettaessa kaikkien maaseutuasetuksen mukaisten toimien tulee olla käytettävissä. Palautettavat varat on kohdennettava ensisijaisesti niille tiloille, joilta leikkaukset on tehty.

Valiokunta kiinnittää myös huomiota niihin tilatukijärjestelmän täytäntöönpanoon liittyviin verotuksellisiin näkökohtiin, joita on käsitelty valtiovarainvaliokunnan lausunnossa. Valiokunta tulee jäljempänä ehdottamaan lausunnon mukaisesti muutoksia verolainsäädäntöön.

Valiokunta toteaa, että uudistuksen valmisteluissa eräänä keskeisenä tavoitteena oli tukijärjestelmän yksinkertaistaminen. Lopputuloksena on kuitenkin tukijärjestelmä, jonka kokonaisuus on vaikeasti hahmoteltavissa ja säännöstö vaikeasti tulkittavissa. Järjestelmä on yhteisötasolla hyvin yksityiskohtaisesti säännelty aiheuttaen kuitenkin viljelijätason soveltamistilanteissa ongelmia, joiden ratkaisemiseen kansallisella tasolla ei ole valtuuksia. Valiokunta toteaa, että ongelmat ajoittuvat erityisesti ajanjaksoon, joka ulottuu vuoteen 2016. Mainittuna vuonna maamme valitsema tilatukijärjestelmän yhdistelmämalli vastaa käytännössä tasatukimallia. Valtiovarainvaliokunnan lausumasta käy lisäksi ilmi, että järjestelmän toimeenpano edellyttää TE-keskusten maaseutuosastoilla vuositasolla yhteensä 45 henkilötyövuoden lisäystä vuosina 2005—2007 ja 40 henkilötyövuoden lisäystä vuodesta 2008 lähtien. Lausunnon mukaisesti maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa neuvonnan tehostamista ja valvontaresurssien tarkoituksenmukaista käyttöä. Valiokunta edellyttää, että Euroopan yhteisön päätöksenteossa Suomen kannanottojen eräänä keskeisenä tavoitteena on maataloushallinnon byrokratian karsiminen ja että tilatukijärjestelmän toimeenpanon edellyttämiin organisaatio- ja henkilöstökustannuksiin osoitetaan varat siten, etteivät kustannukset rasita maataloustuottajille kohdennettavia tukivaroja (Valiokunnan lausumaehdotus 3).

Uutta tilaneuvontajärjestelmää valmisteltaessa valiokunta pitää tärkeänä, että järjestelmän mukaista neuvontapalvelua voidaan yhdistää muuhun tilan kannalta tarpeelliseen neuvontaan.

Tukioikeuksien vahvistaminen ja niiden siirrot

Suomen valitsemassa yhdistelmämallissa tukioikeudet vahvistetaan viljelijän järjestelmän ensimmäisenä toimeenpanovuotena ilmoittamien, hallinnassaan olevien tukikelpoisten hehtaarien mukaan. Tukioikeuksien arvo muodostuu tasatukiosasta ja tilakohtaisesta lisäosasta. Tukioikeudet muodostetaan aina ns. aktiiviviljelijälle, joka voi olla myös vuokraviljelijä. Tukioikeus määräytyy siten järjestelmän voimaantuloajankohdan mukaan, ja se kuuluu tuolloin pellon viljelijälle eikä välttämättä pellon omistajalle. Hallituksen esityksessä on ehdotettu, että tukioikeus säilyy viljelijällä ja hän voi myydä sen eteenpäin kun vuokra-aika on päättynyt.

Hallituksen esityksessä on myös todettu, että vuokramarkkinoiden häiriöttömän toiminnan takaamiseksi on tärkeää, että vuokraviljelijälle vahvistettu tukioikeus voidaan siirtää vuokraviljelijältä maanomistajalle osapuolten keskinäisellä sopimuksella. Tähän liittyen lakiin on ehdotettu otettavaksi lahjaverotukseen liittyvä säännös (10 §:n 5 momentti). Viljelijän luovuttaessa vastikkeetta maanomistajalle tukioikeuden, joka hänelle on vahvistettu vuokralle otetun tukikelpoisen maatalousmaan perusteella, luovutusta ei ehdotetun säännöksen mukaan pidettäisi perintö- ja lahjaverolaissa (378/1940) tarkoitettuna lahjana silloinkaan, kun luovutus täyttäisi lahjan tunnusmerkistön. Pohjoismaiseen oikeuskäsitykseen vedoten valiokunta katsoo, että vuokralaisen tulee palauttaa CAP-tilatukioikeudet vuokranantajalle vuokrasopimuksen päättyessä. Tuottajajärjestöt ovatkin valmistelleet sopimusmallin CAP-tilatukioikeuksien palauttamisesta vuokranantajalle ja niihin liittyvien mahdollisten lisäosien korvaamisesta pellon vuokraajalle. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Tanskassa vastaavaa sopimusjärjestelmää on noudatettu lähes sataprosenttisesti pellonvuokrauksessa.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että vuokranantajan näkökulmasta ongelmalliseksi muodostuu tilanne, jossa maanvuokrasopimusta ei vuokrakauden päätyttyä jatketa eikä sopimusta tukioikeuden siirtämisestä tehdä. Joissakin tapauksissa vuokranantaja voi ryhtyä itse aktiiviviljelijäksi ja hakea tukioikeutta lakiehdotuksen 5 §:ssä tarkoitetusta kansallisesta varannosta. Mahdollisuus myöntää tukioikeus kansallisesta varannosta riippuu tosin varannon koosta ja sieltä annettavien tukioikeuksien tarkemmista myöntämisedellytyksistä.

Perustuslakivaliokunta on todennut, että sääntely voi edellä esitetyn perusteella yksittäistapauksessa johtaa vuokranantajan oikeusaseman merkittäväänkin heikentymiseen vuokrasopimusta tehtäessä vallinnaisiin olosuhteisiin verrattuna. Sen vuoksi valiokunta on pitänyt valtiosääntöoikeudellisista syistä tärkeänä, että tilatukijärjestelmän toimeenpanosta johtuvat vaikutukset ennen käsiteltävänä olevan lain voimaantuloa tehdyn maanvuokrasopimuksen vuokranantajaosapuolen oikeusasemaan otetaan siirtymäjärjestelyissä huomioon. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti valiokunta tulee jäljempämä ehdottamaan lakiehdotuksen 20 §:ään tehtäväksi asiaa koskevan lisäyksen, jonka mukaan ennen lain voimaantuloa tehdyn maanvuokrasopimuksen perusteella maatalousmaata hallinnassaan pitävälle viljelijälle lain mukaan myönnetty tukioikeus siirtyy vuokranantajalle vuokrakauden päättyessä, jollei vuokrasuhdetta jatketa taikka vuokralaisen ja vuokranantajan välillä ole muuta sovittu tai sovita eikä vuokranantaja itsestään riippumattomista syistä saa tukioikeutta kansallisesta varannosta.

Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että tilakohtainen lisäosa jakaantuu aina tasan kaikille ensimmäisenä toimeenpanovuotena vahvistettaville tukioikeuksille pois lukien kesanto-oikeusalat, mistä voi myös aiheutua ongelmallisia tilanteita vuokrasopimusten päättyessä. Maanomistaja ja vuokralainen voivat näissäkin tilanteissa tehdä keskenään yksityisoikeudellisen sopimuksen tukioikeuksien siirtämisestä maanomistajalle vuokrakauden päätyttyä. Sopimuksessa voidaan sopia myös korvauksesta, jonka maanomistaja maksaa vuokralaiselle, jos tukioikeuksiin liittyy tilakohtaista lisäosaa, jonka vuokralainen menettää tukioikeuksien siirtyessä maanomistajalle. Tilakohtaiset lisäosat eivät aiheuta vuokraviljelijälle tilakohtaisen tuen menetyksiä, jos maanomistaja ja vuokralainen jatkavat pellon vuokrasopimusta vuoteen 2016 asti, jolloin tilakohtaiset lisäosat poistuvat kokonaan.

Jos vuokrasuhdetta ei jatketa tai jos vuokralainen ja vuokranantaja eivät voi sopia tukioikeuksien siirrosta, myös lisäosallinen tukioikeus siirtyy edellä todetun mukaisesti vuokranantajalle. Valiokunta tulee jäljempänä ehdottamaan lakiehdotukseen lisättäväksi säännökset vuokranantajan velvollisuudesta korvata vuokralaiselle siirrettävään tukioikeuteen sisältyvän lisäosan arvo.

Tukioikeuksien myöntäminen kansallisesta varannosta

Tukioikeuksia ja tilakohtaisia lisäosia voidaan myöntää kansallisesta varannosta neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1782/2003 säädetyin edellytyksin.

Tukioikeuksia tai niiden arvonkorotuksia on myönnettävä ns. erityistilanteissa oleville viljelijöille. Nämä erityistilanteet on yksilöity komission asetuksen (EY) N:o 795/2004 artikloissa 19—23a. Tämän lisäksi jäsenvaltiot voivat päättää myöntää tukioikeuksia uusille viljelijöille, jotka ovat aloittaneet maataloustuotannon viitekauden jälkeen tai vuonna 2002 saamatta mitään suoraa tukea kyseisenä vuotena ((EY) N:o 1782/2003 42 artiklan 3 kohta) sekä viljelijöille, jotka osallistuvat julkiseen interventioon perustuvaan rakenneuudistus- ja/tai kehitysohjelmaan ((EY) N:o 1782/2003 42 artiklan 5 kohta).

I. Tukioikeuksien myöntäminen erityistilanteissa oleville viljelijöille; EY (N:o) 795/2004 artiklat 19—23a.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan viljelijä voi saada varannosta tukioikeuksia enintään määrän (komission asetus 795/2004 18 artikla), joka vastaa hänen tilatukijärjestelmän ensimmäisenä soveltamisvuonna ilmoittamiensa hehtaarien määrää. Komission asetuksen varantoa koskevia säädöskohtia on kuitenkin sovellettava käyttöön otettavan tilatukimallin näkökulmasta. Suomessa käyttöön otettavassa yhdistelmämallissa kansallisesta varannosta voidaan myöntää sekä tilakohtaisia lisäosia että tukioikeuksia erityistilanteissa oleville viljelijöille.

Maidontuottajat (artikla 19).

Tilakohtaista lisäosaa myönnetään yhdistelmämallissa viljelijöille, jotka ovat ylivoimaisen esteen takia vuokranneet tilan maitokiintiön tai osan siitä pois kiintiökaudella 2005/2006.

Vuokratun maan siirrot (artikla 20).

Tukioikeuksia myönnetään viljelijöille, jotka saavat ilmaiseksi tai symbolisella hinnalla ostamalla tai vähintään kuuden vuoden vuokrasopimuksella tai perintönä taikka ennakkoperintönä tilan tai sen osan, jonka maat oli vuokrattu kolmannelle osapuolelle viitejakson aikana. Tila tai tilan osa saadaan viljelijältä, joka jää eläkkeelle tai kuolee ennen ensimmäisen toimeenpanovuoden tukioikeuksien hakupäivää. Viljelijälle voidaan myöntää enintään haltuunsa saaman tilan tai sen osan hehtaarimäärää vastaava määrä tukioikeuksia. Myönnettävien tukioikeuksien arvo on määritettävä objektiivisin perustein ja siten, että varmistetaan viljelijöiden tasapuolinen kohtelu ja vältytään markkinoiden ja kilpailun vääristymiseltä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tukioikeuksia myönnetään tämän artiklan perusteella esimerkiksi silloin, kun henkilö perii vuokrattuna olevaa maata ennen vuoden 2006 tukioikeuksien hakua. Vuokrasopimuksen on pitänyt alkaa viimeistään 2002, ja sen tulee jatkua vuoden 2006 tukioikeuksien viimeisen hakupäivän yli.

Investoinnit (artikla 21).

Tilakohtaista lisäosaa myönnetään viljelijälle, joka on aloittanut naudanlihantuotanto-investoinnin tai laajentanut tärkkelysperunan tuotantoa viimeistään 15.5.2004. Tukioikeuksien arvo perustuu jäsenvaltion määrittelemiin objektiivisiin perusteisiin.

Vuokratun maan vuokraaminen ja ostaminen (artikla 22).

Tukioikeuksia myönnetään tämän artiklan perusteella viljelijälle, joka on ostanut viitekaudella tai viimeistään 15.5.2004 tilan tai tilan osan, jonka maa-ala on ollut vuokrattuna viimeistään vuodesta 2002 alkaen ja vuokrasopimus jatkuu vuoden 2006 tukioikeuksien viimeisen hakupäivän yli. Peltojen vuokrasopimus on ollut vähintään kuusivuotinen eikä vuokrasopimusta ole muutettu tai jatkettu tänä aikana. Viljelijä voi saada tukioikeuksia varannosta, jos hänen tarkoituksenaan on maataloustoiminnan aloittaminen tai laajentaminen yhden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen päättymisestä.

Tuotantosuunnan muuttaminen (artikla 23).

Tilakohtaista lisäosaa myönnetään yhdistelmämallissa viljelijälle, joka on vaihtanut tuotantosuuntaa viitekaudella tai viimeistään 15.5.2004 maidontuotannosta naudanlihantuotantoon tai tärkkelysperunan tuotantoon.

Hallinnolliset määräykset ja tuomioistuimen päätökset (artikla 23a).

Tukioikeuksia tai tilakohtaista lisäosaa myönnetään tämän artiklan perusteella viljelijälle, joka saa tuomioistuimen lopullisen päätöksen tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen lopullisen hallinnollisen määräyksen nojalla oikeuksia tukioikeuksiin tai olemassa olevien tukioikeuksien korotuksen.

Valiokunta toteaa, että edellä selostettu menettely, jonka mukaan tukioikeuksia tai niiden arvonkorotuksia tulee myöntää kansallisesta varannosta ns. erityistilanteissa oleville viljelijöille, ei tule menettelyn soveltamisen edellytyksenä olevien yksityiskohtaisten ehtojen vuoksi kattamaan kaikkia niitä tapauskohtaisia tilanteita, joissa tukioikeuden myöntäminen tulee olemaan perusteltua ja välttämätöntä oikeusmenetysten ehkäisemiseksi. Sen vuoksi valiokunta pitää välttämättömänä menettelyn täydentämistä jäljempänä selostettavin menettelyin.

II. Tukioikeuksien myöntäminen uusille viljelijöille; ((EY) N:o 1782/2003 42 artiklan 3 kohta).

Komission asetuksen (EY) N:o 795/2004 2 artiklassa uusi viljelijä määritellään luonnolliseksi henkilöksi tai oikeushenkilöksi, joka ei ole harjoittanut minkäänlaista maataloustoimintaa omissa nimissään ja omaan lukuunsa tai joka ei ole vastannut maataloustoimintaa harjoittavan oikeushenkilön toiminnasta maataloustoiminnan aloittamista edeltäneiden viiden vuoden aikana.

Tukioikeuksia ei voida myöntää neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 42 artiklan 3 kohdan perusteella viljelijälle, joka laajentaa maataloustuotantoaan. Tämän artiklan perusteella voidaan myöntää tukioikeuksia kokonaan uusille viljelijöille, jotka aloittavat maataloustoiminnan vuoden 2006 tukihaun jälkeen eikä maataloustuotannosta luopuvalle viljelijälle ole vahvistettu tukioikeuksia, jotka voitaisiin siirtää jatkajalle sekä tietyin rajoituksin viljelijöille, jotka aloittavat uudestaan maataloustuotannon vähintään viiden vuoden tauon jälkeen.

Edellä todetun mukaisesti valiokunta pitää tämän menettelyn käyttöön ottamista välttämättömänä täydentämään edellä selostettua menettelyä tukioikeuksien myöntämisestä erityistilanteissa oleville viljelijöille.

III. Tukioikeuksien myöntäminen rakenneuudistus- ja kehitysohjelmiin osallistuville viljelijöille; ((EY) N:o 1782/2003 42 artiklan 5 kohta).

Jäsenvaltio voi halutessaan myöntää varannosta tukioikeuksia viljelijöille, joihin sovelletaan johonkin julkiseen interventioon liittyvää rakenneuudistus- ja/tai kehitysohjelmaa maan viljelemättä jättämiseksi, ja/tai korvatakseen näillä alueilla toimiville viljelijöille koituvia erityisiä haittoja. Rakenneuudistus- ja kehitysohjelmia ei ole erikseen tarkemmin määritelty, joten kyseeseen voi tulla joko tällä hetkellä käytössä oleva ohjelma tai kokonaan uusi ohjelma. Artiklan perusteella esimerkiksi Tanskassa on jatkossa tarkoitus myöntää tukioikeuksia alueille, joilla viljeltiin tukioikeuksien vahvistamishaun aikaan pysyviä kasveja ja jotka olivat siten tukioikeuksiin oikeuttamatonta alaa.

Edellä esitettyyn viitaten valiokunta katsoo, että perusteettomien oikeudenmenetysten välttämiseksi kyseistä artiklaa ja siinä edellytettyjä rakenneuudistus- ja kehitysohjelmia tulee tarvittaessa hyödyntää siten, että ne täydentävät edellä selostettuja menettelyitä tukioikeuksien myöntämisestä erityistilanteissa oleville viljelijöille ja uusille viljelijöille.

Erityiskysymyksiä.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että mainittujen komission asetuksen (EY) N:o 795/2004 artikloiden 19—23a mukaisissa erityistilanteissa oleville viljelijöille on aina myönnettävä tukioikeudet. Jäsenvaltio ei voi päättää, mitkä erityistilanteet oikeuttavat tukioikeuksien saamiseen eikä asettaa näitä erityistilanteita etusijajärjestykseen. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 42 artiklan 3 kohdan mukaisille uusille viljelijöille on myönnettävä tukioikeudet kansallisesta varannosta, mutta tämän vaihtoehdon käyttöönotto on jäsenvaltiolle vapaaehtoista.

Kansalliseen varantoon leikataan alkuvaiheessa enintään kolme prosenttia tukioikeuksien muodostamiseen käytettävissä olevasta kansallisesta enimmäismäärästä. Kansallisella enimmäismäärällä tarkoitetaan neuvoston asetuksen (EY) 1782/2003 liitteessä VIII Suomelle vahvistettua enimmäismäärää vähennettynä tuotantoon sidottavilla tuilla. Ennen leikkauksen tekemistä tarvetta arvioidaan kansalliseen varantoon jätettyjen lisäosahakemusten perusteella. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on lisäksi kiinnitetty huomiota siihen, että kansallisen varannon hyväksi on tehtävä lineaarinen leikkaus, jos kansallinen varanto ei riitä tukioikeuksien myöntämiseksi edellä tarkoitetuille erityistilanteissa oleville viljelijöille ja uusille viljelijöille. Leikkaus tehdään viljelijöiden hallinnassa olevien tukioikeuksien arvosta. Leikkauksen seurauksena tilatuen tukitaso laskee.

Edellä selostettuihin rakenneuudistus- ja kehitysohjelmiin osallistuville viljelijöille voidaan myöntää tukioikeuksia kansallisesta varannosta, jos varannossa on jaettavaa. Kansallisen varannon riittävyys rakenneuudistus- ja kehitysohjelmiin riippuu käyttöön otettavista ohjelmista. Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että tukioikeuksien myöntämismahdollisuuksiin vaikuttaa merkittävästi se, kuinka paljon tukioikeuksia tulee jatkossa siirtymään kansalliseen varantoon käyttämättömyyden takia. Kansalliseen varantoon siirtyvät tukioikeudet, joita viljelijä ei ole käyttänyt kolmeen vuoteen.

Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla uusille, tuotantoaan laajentaville ja tuotantosuuntaansa vaihtaville viljelijöille taataan yhteisön säännösten puitteissa mahdollisuudet saada tukioikeuksia siten, että viljelijöiden yhdenvertaisuus toteutuu (Valiokunnan lausumaehdotus 4).

Satunnaisten voittojen leikkaus

Neuvoston asetuksen 1782/2003 42 artiklassa ja komission asetuksen 795/2004 10 artiklassa säädetään satunnaisten voittojen leikkauksesta. Satunnaisten voittojen leikkauksella tarkoitetaan tukioikeuksien leikkausta kansalliseen varantoon ennen tukioikeuksien vahvistamista tilanteissa, joissa maataloustuotannosta kokonaan tai osittain luopunut viljelijä voisi saada ansaitsematonta hyötyä tukiuudistuksesta. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että satunnaisten voittojen leikkaus soveltuu parhaiten historiaan perustuvaan tilakohtaisen tuen malliin. Suomessa toimeenpantavassa yhdistelmämallissa satunnaisten voittojen leikkaus voi kohdentua tilakohtaiseen lisäosaan. Tasatukimallissa ei satunnaisten voittojen leikkausta voida soveltaa lainkaan.

Asiantuntijakuulemisessa on käynyt ilmi, että Suomessa ei ole tarkoitus ottaa käyttöön satunnaisten voittojen leikkausta, koska leikkaus olisi hallinnollisesti raskas toteuttaa eikä sitä voitaisi kohdentaa tasapuolisesti kaikkiin tuotantoa vähentäneisiin viljelijöihin. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tuotantoaan 15.5.2004 jälkeen vähentäneiden tai merkittävässä määrin lopettaneiden viljelijöiden tilakohtaisia lisäosia ei yhteisön säännöksen mukaan olisi mahdollista leikata, vaan ne on myönnettävä täysimääräisinä. Koska Suomi ottaa käyttöön tilatuen vuoden siirtymäajan jälkeen vuonna 2006, jäisivät noin puolentoista vuoden aikana tuotantoaan vähentäneet tilat joka tapauksessa kokonaan satunnaisten leikkausten ulkopuolelle.

Suomessa toimeenpantavassa yhdistelmämallissa satunnaisten voittojen leikkaukset voisivat kohdentua lähinnä viitejakson tuotantoon perustuviin sonni- ja härkäpalkkiosta ja tärkkelysperunatuotannosta muodostettaviin tilakohtaisiin lisäosiin. Sonni- ja härkäpalkkion perusteella tilakohtaista lisäosaa on saamassa noin 15 000 tilaa, ja tärkkelysperunatuotannon perusteella tilakohtaista lisäosaa muodostetaan noin 800 tilalle. Maitopalkkioon perustuvaan tilakohtaiseen lisäosaan satunnaisten voittojen leikkausta ei voitaisi soveltaa, koska maitopalkkion määräytymisajankohta on 31.3.2006. Satunnaisten voittojen leikkausta ei myöskään voitaisi tehdä tapauksissa, joissa viljelijän maataloustuotanto on vähentynyt kestoltaan alle kuuden vuoden vuokrasopimukseen perustuvan peltojen poisvuokrauksen takia. Merkittävä osa tuotannon vähenemisistä jäisi tällöin ulkopuolelle, koska esimerkiksi ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen sitoumuskausien pituuden takia yleinen pellon vuokra-aika on Suomessa viisi vuotta.

Luomutuotanto

Valiokunta toteaa, että artiklan (EY) N:o 1782/2003 55 mukaan kesannointivelvoite ei koske viljelijää, jos hänen koko tilansa tuotantoa kokonaisuudessaan hoidetaan maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2092/91 säädettyjen velvoitteiden mukaisesti. Komission asetuksen (EY) N:o 795/2004 34 artiklan mukaan kesannointivelvoitteesta vapautus ei kuitenkaan koske luonnonmukaisesti hoidetuilla maatiloilla kesannointioikeuksia, jotka viljelijä on myöhemmin hankkinut ilman maata. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ensiksi mainittu säännös ei mahdollista sitä, että kesannointivelvoitteesta vapautettaisiin maatiloja, joiden maataloustuotantoa ei kokonaisuudessaan hoideta maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta säädettyjen velvoitteiden mukaisesti. Tämän vuoksi maatiloja, joiden peltoviljelyä toteutetaan luonnonmukaisesti, mutta kotieläinten kasvatus tapahtuu tavanomaisella tavalla, ei voida vapauttaa kesannointivelvoitteesta. Näin ollen valiokunta pitääkin tärkeänä, että nykyinen käytäntö, jossa luomutilat voivat korjata niittäen nurmirehusadon velvoitekesantoalalta, jatkuu tilatukijärjestelmän käyttöönoton jälkeen.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tilatukea koskevien säännösten mukaan viherlannoitusnurmet ovat tukikelpoisia. Selvityksessä on lisäksi tuotu esiin, että kesannointioikeusalojen sekä muiden viljelemättömien, täydentävien ehtojen mukaisesti hoidettujen alojen tukikelpoisuudesta muissa tukijärjestelmissä (ympäristötuki ja luonnonhaittakorvaus) tehdään kansallisia linjauksia loppuvuoden aikana osana ohjelmakauden 2007—2013 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman valmistelua. Samanaikaisesti selvitetään myös kesantojen ja muiden viljelemättömien alueiden tukikohtelu vuonna 2006 ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa. Luomutilojen viherlannoitusala on viljelykierron olennainen osa, jossa palkokasveilla sidotaan ilmakehän typpeä ja maaperän kivennäisaineita kasvimassaan, joka maasta hajotessaan vapauttaa ravinteet tulevien vuosien viljelykasvien käyttöön. Tämän vuoksi valiokunta katsoo, että luomutilojen viherlannoitusalaa ei tule rinnastaa viljelemättömiin alueisiin vaan viherlannoitus tulee katsoa nurmen käyttömuodoksi, jolle voidaan maksaa luonnonhaittakorvaus kahtena peräkkäisenä vuotena ja siten edistää myös tukijärjestelmällä tarkoituksenmukaisten ja maaperän rakennetta ja viljavuutta parantavien viljelykiertojen käyttöä.

Valiokunnalle toimitetusta selvityksestä on käynyt ilmi, että ruokohelven kaltaisten monivuotisten energiakasvien tuotanto luomutiloilla on nykyisin voimassa olevien luomutuotantoa koskevien säännösten johdosta käytännössä mahdotonta. Suurin yksittäinen estävä tekijä on luomutuotannon säännöissä oleva määräys siitä, että viljelykiertoon saa kuulua enintään neljä satovuotta samalla paikalla kasvatettavia kasveja. Ruokohelven kannattava tuotanto vaatii kuitenkin noin kymmenen vuoden viljelykierron noudattamista. Valiokunta korostaa sitä, että bioenergian tuotannon tavoite ympäristön tilaa edistävänä tuotantona on yhdensuuntainen luomutuotannon tavoitteiden kanssa. Siten monivuotisten energiakasvien viljely luomutiloilla tulee olla mahdollista. Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokohelven ja muiden monivuotisten kasvien energiaviljelyn saattamisksi tukikelpoiseksi tuotantomuodoksi luonnonmukaisen tuotannon yhteydessä tavanomaisella viljelymenetelmällä (Valiokunnan lausumaehdotus 5).

Puutarhatalous

Valiokunta toteaa, että puutarhatuotanto on aikaisemmin ollut CAP-tukien ulkopuolella. Tilatukijärjestelmän täytäntöönpanon jälkeen myös valtaosa puutarhatuotannosta sekä myös muu perunantuotanto kuin tärkkelysperunantuotanto tulee tilatuen piiriin.

Tilatuen toimeenpanon yhteydessä tarkastellaan tukijärjestelmiä kokonaisuutena, myös kansalliset tuet huomioon ottaen. Puutarhatuotannon sekä perunantuotannon osalta tukikokonaisuutta tarkasteltaessa on otettava huomioon alan kilpailukyky suhteessa muihin kilpailijamaihin. Useissa kilpailijamaissa vihannesten- sekä perunantuottajat ovat jo saaneet tilatuen käyttöönsä entisten tukien lisäksi. Jotta puutarhakasvien ja perunan tuotannon kilpailuasema ei Suomessa heikentyisi, valiokunta pitää tärkeänä, ettei kansallisia tukia tilatuen vuoksi alenneta.

Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että tilatukijärjestelmään sisältyvien tukien hakumenettely on ongelmallinen puutarhatalouden kannalta. Monet ongelmista johtuvat maatalouspolitiikan uudistusta koskevista neuvoston ja komission asetuksista. Näiltä osin tilannetta on pyritty parantamaan saattamalla komission tietoon havaitut epäkohdat. Näin on toimittu muun muassa taimitarhaviljelmien vuokralohkoja koskevassa ongelmassa, joka johtuu siitä, että taimitarhatuotannossa pellon vuokraus tai maan vaihto on olennainen osa viljelykiertoa, koska laadukas viljely edellyttää 3—5 vuoden lepojaksoja varsinaisen taimitarhatuotannon lomassa. Lisäksi taimitarhaviljelyssä lohkot ovat pysyvien kasvien viljelyssä usein yli kolme vuotta kerrallaan. Tukioikeudet, joita viljelijä ei ole käyttänyt kolmeen vuoteen, siirtyvät kansalliseen varantoon. Selkeää toimintaohjetta asian korjaamiseksi ei komissiolta ole toistaiseksi saatu. Valiokunta edellyttää, että komissiolta saadaan selkeä soveltamisohje ongelmien poistamiseksi.

Valiokunta kiinnittää myös huomiota ongelmaan, joka aiheutuu pienten peruslohkojen muodostamistarpeesta puutarhaviljelmillä, joilla viljellään rinnan eri tilatukiominaisuuksien kasveja. Koska tältä osin tilanne vaihtelee tilakohtaisesti, on ongelmaa valiokunnan saaman selvityksen mukaan pyritty ratkaisemaan antamalla kunnille ja TE-keskuksille lohkojen digitointia koskevia yleisohjeita ja tarvittaessa myös tapauskohtaisia tulkintaohjeita. Ohjeissa on muun muassa todettu, että sellaisilla peruslohkoilla, joilla kasvaa esimerkiksi vuororiveissä kahta tai useampaa kasvia, voidaan kullekin kasville muodostaa yksi peruslohko, joka vastaa ko. kasvin kokonaisviljelyalaa kyseisellä alueella. Näin ollen esimerkiksi hehtaarin lohko, jonka koko alalla kasvaa vuorotellen rivi vadelman taimia ja rivi omenapuun taimia, voidaan ilmoittaa kahtena puolen hehtaarin peruslohkona. Valiokunta pitää tältäkin osin tärkeänä, että eri tilanteisiin annetaan selkeä ja mahdollisimman kattava ohjeistus.

Puutarhakasvien ja perunan viljelyyn tilatukialalla oikeuttavien lupien ((EY) N:o 1782/2003 60 artikla) eli ns. tarralappujen maa- ja aluekohtainen kiintiö määräytyy vuosien 2000—2002 puutarhakasvien ja perunan keskimääräisen viljelyalan mukaan. Tilakohtaiset mainitun asetuksen 60 artiklan mukaiset tukioikeudet määräytyvät kyseisten kasvien vuoden 2003 viljelyalan mukaan. Tukioikeuksien säilyminen viljelijällä ei edellytä sitä, että viljelijä viljelee tällä alalla tilatukeen oikeuttavia puutarhakasveja. Tukioikeudet säilyvät myös esimerkiksi viljeltäessä ohraa tai silloin, kun maata hoidetaan täydentävien ehtojen mukaisesti. Vuonna 2003 puutarhakasvien sekä perunan yhteinen viljelyala oli 2 069 hehtaaria pienempi kuin vuosina 2000—2002 keskimäärin. Tämän vuoksi "ylimääräisiä" tukioikeuksia voidaan jakaa viljelijöille vuosien 2005 ja 2006 viljelyalojen perusteella. Ylimääräisiä tukioikeuksia jaetaan viljelijöille vuosien 2003 ja 2005 sekä vuosien 2005 ja 2006 välisen tuotantoalan kasvun mukaan.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valmistelun aikana tutkittiin erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa edellä kosketeltujen lisäoikeuksien jako. Edellä selostettuuun menettelyyn päädyttiin kyseisessä neuvoston asetuksessa määriteltyjen ehtojen perusteella. Valiokunta katsoo, että soveltuvin osin jaossa tulee etusijalle asettaa ne viljelijät, jotka ovat investoineet esimerkiksi nykyaikaisiin varastotiloihin ja lisänneet tilojensa tuotantopinta-alaa sen mukaisesti. Puutarhatuotannon ja perunantuotannon markkinoiden toimivuuden kannalta on tärkeää, että tilatuen toimeenpano ei aiheuta viljelyalan hallitsemattomasta kasvusta johtuvia markkinahäiriöitä.

Edellä on todettu, että valiokunta tulee jäljempänä ehdottamaan, että ennen lain voimaantuloa tehdyn maanvuokrasopimuksen perusteella maatalousmaata hallinnassaan pitävälle viljelijälle lain mukaan myönnetty muu kuin tilatukiasetuksen 60 artiklan mukaisen oikeuden sisältävä tukioikeus siirtyy vuokranantajalle vuokrakauden päättyessä, jollei vuokrasuhdetta jatketa taikka vuokralaisen ja vuokranantajan välillä ole muuta sovittu tai sovita eikä vuokranantaja itsestään riippumattomasta syystä saa tukioikeutta kansallisesta varannosta. Säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle ehdotetaan siten rajattavaksi tilatukiasetuksen 60 artiklassa tarkoitetun oikeuden sisältävät tukioikeudet.

Tilatukijärjestelmä ja vakuudet

Valiokunta toteaa, että nykyisin käytössä oleva maataloustukien panttaus on lähinnä katsottava saatavan panttaukseksi, jolloin panttaus kohdistuu tuleviin maksueriin. Saatavan panttaus voidaan oikeudellisesti toteuttaa velalliselle (tukiviranomainen) tehtävällä panttausilmoituksella.

Tilatukijärjestelmässä tuotannon ja tuen erottaminen toisistaan on toteutettu EY:n asetuksella. Tukioikeus on itsenäinen ja siirtokelpoinen varallisuusesine, joka ei kuulu kiinteistöön sen ainesosana. Suomessa on lähtökohtana, että siirtokelpoinen omaisuus on panttauskelpoista. Sääntö ei kuitenkaan ole ehdoton. Nimenomaisen kiellon ohella panttauskelvottomuus voi perustua siihen, ettei ole siihen soveltuvaa oikeudellista mekanismia.

Yhteisöasetuksissa säädetään tukioikeuden siirron ja vuokrauksen edellytyksistä. Yhteisöasetuksissa ei sitä vastoin ole säännöksiä tukioikeuden panttaamisesta tai sen kieltämisestä.

Panttioikeuden perustaminen edellyttää julkivarmistusta, joka tukioikeuden kaltaisen "aineettoman esineen" osalta voidaan toteuttaa rekisteröimisellä. Rekisteröimisen lisäksi sääntelyä edellyttäviä kysymyksiä ovat muun muassa tukioikeuden suhde yrityskiinnitykseen ja maksuerien panttaukseen, velkojan oikeus saada suoritus maksueristä sekä realisoinnin edellytykset ja -tavat.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että tukioikeuksien panttaamiseen liittyvät oikeudelliset kysymykset selvitetään tarpeellisen lainsäädännön luomiseksi. Lisäksi valiokunta edellyttää sen selvittämistä, aiheutuuko tilatukijärjestelmän tukioikeuksien siirtokelpoisuudesta vaikutuksia jo kiinnitettyjen maatalouskiinteistöjen vakuusarvoihin siten, että vakuuksien riittävyydestä syntyy epävarmuutta (Valiokunnan lausumaehdotus 6).

Tukioikeusrekisteriin merkittävät tiedot

Valiokunta toteaa, että ehdotetun lain 15 §:n 2 momentin mukaan tukioikeusrekisteriin voitaisiin tallettaa myös muita kuin pykälän 1 momentissa mainittuja tietoja. Tietojen tallettamisen edellytyksenä olisi, että Euroopan yhteisön säännökset edellyttävät tietojen tallettamista ja tiedot ovat välttämättömiä tukioikeusrekisterin hallinnoinnin kannalta. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että momentista tai sen perusteluista ei ilmene, voisivatko nämä tiedot olla myös henkilötietoja. Valiokunta katsookin, että kyseiset "muut kuin 1 momentissa tarkoitetut tiedot" voivat olla henkilötietoja tai tiettyjen, Euroopan yhteisön säännöksissä nimettyjen henkilötietojen tarkennuksia vain, mikäli Euroopan yhteisön säännökset nimenomaisesti velvoittavat tällaisten tietojen tallettamiseen tukioikeusrekisteriin. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että yhteisöasetuksissa on tällä hetkellä säädetty niistä tiedoista, joita tulee tallettaa rekisteriin sen perustamisvaiheessa, mutta uudistuksen toteuduttua käytännössä ja myöhemmässä vaiheessa uudistuksesta saatujen kokemusten perusteella saattaa ilmetä tarvetta tallettaa rekisteriin vielä joitakin sellaisia henkilötiedoiksikin katsottavia tietoja, joita ei uudistuksen alkuvaiheessa ole osattu ottaa huomioon. Tällöin näistä rekisteriin alkuperäisten tietojen lisäksi talletettavista tiedoista tullaan säätämään yhteisöasetuksessa ja näitä tietoja tai näiden tietojen tarkennuksia voitaisiin tämän jälkeen tallettaa jäsenvaltioiden tukioikeusrekistereihin.

Ehdotetun lain 13 §:stä käy ilmi, että tukioikeusrekisterin perustamista varten voitaisiin käyttää maaseutuelinkeinorekisterissä olevia tietoja. Maaseutuelinkeinorekisteri muodostuu maaseutuelinkeinohallinnon tehtävien, erityisesti EU:n yhteisen maatalouspolitiikan hoidossa käytettävistä tietojärjestelmistä. Tärkeimpiä tietojärjestelmiä ovat muun ohella yhdennetty hallinto- ja valvontarekisteri kuntaohjelmineen ja tukimaksurekisteri. Maaseutuelinkeinorekisterin tiedot ovat pääsääntöisesti salassa pidettäviä ja niiden käsittelyyn osallistuvat ovat vaitiolovelvollisia. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että maaseutuelinkeinorekisterilain uudistamista varten on perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on mm. saattaa laki vastaamaan perustuslain, julkisuuslain ja henkilötietolain vaatimuksia.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä jäljempänä esitettävin muutosehdotuksin.

Koska valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen hyväksymistä hallituksen esityksen pohjalta valiokunta ehdottaa lakialoitteen hylkäämistä.