Yleisperustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Hallituksen esityksellä toteutetaan kalastuslain kokonaisuudistus,
jossa vuoden 1982 kalastuslaki (286/1982) korvataan kokonaan
uudella samannimisellä lailla. Esityksen keskeiseksi tavoitteeksi
on asetettu kalojen luontaisen lisääntymisen ja
koko elinkierron turvaaminen mahdollistamalla välttämättömien
kalastusrajoitusten ja muiden toimenpiteiden toteuttaminen. Uudella
kalastuslailla pyritään järjestämään
nykyistä paremmin kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti
ja sosiaalisesti kestävä käyttö.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan uuden kalastuslain
avulla voidaan nykyistä paremmin saavuttaa kalakantojen
elinvoimaisuus ja luonnon monimuotoisuus sekä tehostaa
uhanalaisten ja heikentyneiden kalakantojen suojelua. Valiokunta
pitää nykyisen kalavaroja koskevan tutkimustiedon
perusteella arvioituna asianmukaisena lähtökohtana
lakiehdotukseen sisältyvää yleistavoitetta
siirtymisestä istutuksista kohti luontaisen lisääntymisen
turvaamista.
Valiokunta toteaa, että kalastuslain keskeiset muutokset
ja samalla kiistanalaisimmat kohdat liittyvät kalastuksen
säätelyyn, kalatalousalueen toimivaltaan
sekä ammattikalastajien kalastusoikeuksiin ja yleiskalastusoikeuksiin.
Valiokunta katsoo, että hallituksen esityksessä on kuitenkin
saatu aikaan kokonaisuudistus, jossa vanhan kalastuslain selkeitä ongelmakohtia
on kyetty poistamaan. Valiokunta huomauttaa, että kalastuslakia
koskeva esitys on erilaisten intressien välille muodostettu
kompromissi, joka selkeästi ilmentää pyrkimystä parantaa
kalakantojen tilaa ja tehostaa kalavarojen kestävää hyödyntämistä.
Valiokunta toteaa, että ehdotettu laki luo yleiset
puitteet kalavarojen käytön ja hoidon kestävyydelle.
Koska merkittävä osa kalastuksen säätelystä tapahtuu
viime kädessä lakia alemman asteisen säätelyn
perusteella, lakiehdotuksen käytännön
merkitys kalakantojen suojelun ja kestävän käytön
kannalta riippuu pitkälti tämän säätelyn
onnistumisesta.
Kalakantojen tila Suomessa
Hallituksen esityksen perusteluissa on kuvattu eri kalakantojen
ja -lajien tilaa Suomessa. Kalastuksen hyväksyttävyyteen
kohdistuu esityksen mukaan tietyiltä osin paineita erityisesti
ekologiseen kestävyyteen liittyen, koska osa Suomen kalakannoista
on heikentyneessä tilassa. Kalastuksen lisäksi
myös vesistöjen vedenlaatu sekä muut
ympäristötekijät ja erilainen ihmistoiminta
vaikuttavat osaltaan kalakantojen elinvoimaisuuteen. Kalakantojen
tilassa onkin ilmeisesti erittäin suurta alueellista vaihtelua
eri puolella Suomea. Asiantuntijakuulemisessa on tullut ilmi, että kalatalousalan
toimijoiden käsitykset kalakantojen tilasta Suomessa vaihtelevat
varsin suuresti, eikä siitä ole yhteisymmärrystä. Vaelluskalakantojen
tilaan liittyvät ongelmat on kuitenkin tunnustettu laajasti.
Suurin osa Suomen uhanalaisista kalalajeista on vaelluskaloja.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vuonna
2010 julkaistussa Suomen lajien uhanalaisuusarviossa äärimmäisen
uhanalaisiksi kalalajeiksi on luokiteltu järvilohi, meritaimen, merialueen
harjus ja Saimaan nieriä. Saimaan järvilohi ja
nieriäkanta ovat tällä hetkellä kokonaan
istutusten varassa. Suomen meritaimenkantojen tila on kiistatta
Itämeren rantavaltioista heikoin, ja saaliit perustuvat
lähes kokonaan istutuksiin. Merikutuisen harjuksen kannat
ovat taantuneet äärimmäisen uhanalaisiksi,
ja jokikutuiset meriharjuskannat ovat hävinneet kokonaan.
Erittäin uhanalaisia kalalajeja ovat napapiirin eteläpuolella
järvitaimen ja luonnossa lisääntyvä vaellussiika.
Merialueen vaellussiika on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi,
koska kannat ovat monin paikoin kärsineet kasvaneesta kalastuspaineesta
sekä jokirakentamisesta ja jokivesien laadun heikkenemisestä.
Eräiden Itämereen laskevien jokien lohikantojen
tila on nykyisessä uhanalaisuusarviossa lievennetty vaarantuneeksi,
koska esimerkiksi Tornionjoen lohen luontaista lisääntymistä on
kyetty kasvattamaan merkittävästi kalastuksen
säätelypolitiikalla. Ankeriaskannat ovat koko
Euroopan alueella erittäin uhanalaisia.
Sekä sisävesillä että merialueella
on kuitenkin myös hyvässä tilassa olevia
kalakantoja. Merialueella silakka- ja kilohailikannat ovat tällä hetkellä varsin
korkealla tasolla. Ahven-, kuha-, muikku-, hauki-, made-, harjus-,
nieriä-, taimen- ja siikakantojen tila vaihtelee eri vesistöalueilla
suotuisten ja epäsuotuisten ympäristöolosuhteiden,
veden laadun sekä vaihtelevan kalastuspaineen seurauksena.
Ilmastonmuutos ja rehevöityminen kasvattanee erityisesti
lämpimämmän veden kalalajien, kuten särki-
ja ahvenkalojen, osuutta kalakannoissa. Vastaavasti kylmemmän
veden lajien, kuten nieriän, siian, mateen ja kuoreen,
kannat taantunevat tulevaisuudessa.
Kalakantojen hoitaminen
Kalakantoja pyritään hoitamaan tällä hetkellä muun
muassa kalastusta säätelemällä,
veden laatua parantamalla, elinympäristöistä huolehtimalla
ja niitä kunnostamalla, kalateitä rakentamalla sekä kaloja
istuttamalla. Lakiehdotuksessa kalastuksen ohjauksen tavoitteena
on kalakantojen tuoton hyödyntäminen ja kalan
riittävyyden turvaaminen pitkällä aikavälillä.
Valiokunta toteaa, että kalakantojen hoidossa
päästään harvoin tuloksiin pelkästään
yhdellä menetelmällä. Kalastuksen riittävä ohjaus
on kalavesien keskeisin hoitokeino, mutta samalla on myös
kiinnitettävä huomiota mm. vesien ja kutupaikkojen tilaan
sekä vesialueiden muun käytön ja vahinkoeläinten
kalakannoille aiheuttamiin vaikutuksiin ja ryhdyttävä tarpeellisiin
korjaaviin toimiin näiden osalta.
Kalastuksen määrä ja laatu vaikuttavat
suoraan vesistössä elävän kalakannan
kokoon. Voimakas kalastuspaine voi vähentää petokalojen osuutta
kalastossa ja suurentaa sellaisten kalojen osuutta, jotka eivät
kiinnosta kalastajia tai jotka hyötyvät petokalojen
määrän vähenemisestä.
Kookkaiden petokalojen pyynti on yleensä kestävällä tasolla
silloin, kun pyynti kohdistuu yksilöihin, joista suurin
osa on jo ehtinyt lisääntyä. Pienikokoiset
kalalajit, kuten muikku, ovat yleensä runsaslukuisia ja
kestävät voimakkaampaakin kalastusta. Valiokunta
tähdentää sitä, että esitetyn
kalastuslain mahdollistamalla säätelyllä voidaan
pyynti kohdentaa ja mitoittaa alueellisesti kalakantojen tilan edellyttämällä tavalla
ja edistää kalakantojen luontaista lisääntymistä.
Tasapainoisesti eri lajien vahvoihin kantoihin ja niiden tuoton
kannalta optimaalisiin ikäluokkiin kohdistuva kalastus
on keskeinen tavoite.
Valiokunta katsoo, että vesistöjen tilan parantamista
ja kalakantojen hoitoa tulee käsitellä jatkossa
nykyistä yhtenäisempänä kokonaisuutena.
Suomessa on arvioitu olevan noin 1 500 rehevöitynyttä ja
kunnostuksen tarpeessa olevaa järveä. Valiokunta
katsoo, että parhaimmillaan tiivis yhteistyö vesiluonnon
tilan parantamista koskevien toimenpiteiden sekä kalastuksen
säätelyn välillä nopeuttaa ja
tehostaa vesistön kunnostushankkeiden toteuttamista.
Kalastuksen ohjaus
Esityksen mukaan kalakantojen hoidossa entistä keskeisempään
asemaan nostetaan kalastuksen säätely, jonka avulla
kalalajien ja -kantojen säilyttäminen ja kestävä käyttö pyritään
takaamaan. Valtakunnallisilla kalakantojen hoitosuunnitelmilla on
tavoitteena luoda hyvät edellytykset alueellisille toimenpiteille.Tämäntyyppinen
suunnitelma on esimerkiksi kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia
2020 Itämeren alueelle. Valtioneuvoston periaatepäätös
16.10.2014.
Kalastuksen säätelyn peruslähtökohtana
on esityksen mukaan alhaalta ylöspäin suuntautuva suunnittelujärjestelmä.
Paikallisella tasolla kalastuksen järjestämisestä vastaisi
jatkossakin kalastusoikeuden haltija eli useimmissa tapauksissa
vesialueen omistaja osakaskuntien kautta. Valiokunta toteaa, että osakaskunnat
voivat säädellä osakkaidensa kalastusta
tulevaisuudessakin. Pirstaloitunut vesialueiden omistus on kuitenkin paikoin
vaikeuttanut kalavarojen yhdenmukaista hoitoa, koska kalat liikkuvat
laajasti vesistöissä. Suomessa on noin 1 400 000
osakaskiinteistöä ja yli 20 000 osakaskuntaa.
Lisäksi koko maassa on yli 14 000 yksityistä vesialuetta.
Osakaskuntien alueet ovat kalastuksen säätelyn
kannalta varsin pieniä, merialueella noin 70 prosenttia
niistä on pinta-alaltaan alle 200 hehtaaria. Koko maan
osakaskunnista neljänneksen vesialue on alle 50 hehtaaria.
Valiokunta huomauttaa, että rajalliseen ja liikkuvaan kalakantaan
voi kohdistua pyyntiä usean eri omistusyksikön alueella
sekä syönnös- että kutualueilla
ja kalastussäännökset voivat näillä alueilla
olla hyvinkin erilaisia. Valiokunta pitääkin tärkeänä edistää pienten
osakaskuntien yhdistymistä. Valiokunta pitää lisäksi
välttämättömänä osakaskuntia
koskevan yhteisaluelain (758/1989) muutostarpeiden arvioimista
osakkaiden keskinäisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi
ja osakaskuntatoiminnan kehittämiseksi (Valiokunnan
lausumaehdotus 1).
Nykyiset kalastusalueet, jotka toimivat kalavesien omistajien
ja muiden käyttäjien yhteistyöeliminä,
muuttuisivat esityksen mukaan kalatalousalueiksi. Niiden maantieteellisiä toimialueita
on tarkoitus suurentaa ja määrittää jatkossa
kalatalousalueen rajat kalojen elinkierron ja kalastuksen mukaisesti.
Valiokunta pitää erittäin keskeisinä lakiehdotukseen
sisältyviä säännöksiä alueellisesta
ja paikallisesta yhteistyöstä. Kalavarojen käytön
ja hoidon esitetty uusi suunnittelujärjestelmä pohjautuu
jatkossa kalatalousalueiden laatimiin käyttö-
ja hoitosuunnitelmiin, jotka on tarkoitus laatia yhteistyössä alueen
kalastusoikeuden haltijoiden, kaupallisten kalastajien ja vapaa-ajankalastajien
sekä ympäristöjärjestöjen
kanssa. Ehdotuksen kalatalousalueella tarvittavista säätelytoimista,
kuten esimerkiksi verkon silmäkokorajoituksista, tekee
kalatalousalue. Lopullinen päätöksenteko rajoitusmääräyksistä on
esityksen mukaan ELY-keskusten tehtävä.
Valiokunta pitää välttämättömänä lähtökohtana
laaja-alaista ja nykyistä kattavampaa panostamista käyttö-
ja hoitosuunnitelmien laatimiseen, jotta niiden avulla voidaan paikallisesti
nykyistä paremmin suunnitella kalaston hoitoa ja hyödyntämistä.
Valiokunta katsoo, että tässä työssä tarvitaan
erityisesti tietojen keräämistä kalakantojen
tilasta ja niiden kehityksestä sekä kalastuksesta.
Avainasemassa on vesialueiden omistajien ja muiden paikallisten
toimijoiden kalastusta ja paikallisia olosuhteita koskevan tiedon
systemaattinen hyödyntäminen. Lisäksi
uuden Luonnonvarakeskuksen (Luke) tulee myös kyetä tuottamaan
sellaista alueellisesti sovellettavaa tutkimustietoa, jota voidaan
hyödyntää kalatalousalueilla kalastuksen
säätelyä suunniteltaessa.
Suomessa kalastajia on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen
arvioiden mukaan hieman laskutavasta riippuen arviolta noin 1,5
miljoonaa, joista merkittävä osa on satunnaisia
kalastajia. Kalastussäännösten noudattamisen
varmistamisen kannalta tämä tarkoittaa sitä,
että säännösten tulee olla riittävän
yksinkertaisia noudattaa ja tiedot kaikista kalastusrajoituksista tulee
saattaa helposti kaikkien kansalaisten saataville. Valiokunta pitää erittäin
tärkeänä, että kalastuslain
uudistuksen yhteydessä kehitetään ajantasainen
verkkopohjainen helppokäyttöinen tiedotusjärjestelmä,
josta kaikki alueelliset kalastusrajoitukset voi selvittää.
Ammattikalastus
Voimassaolevan kalastuslain mukaisia päätoimisia
ammattikalastajia (kalastustulojen osuus kokonaistuloista vähintään
30 prosenttia) on Suomessa merialueella hieman yli 550 ja sisävesillä noin
120. Muita kuin päätoimisia rekisteröityneitä ammattikalastajia
on merialueella ja sisävesillä yhteensä noin
1 750. Valiokunta toteaa, että ammattikalastajien
määrä on vähentynyt voimakkaasti
parin viime vuosikymmenen aikana.
Nykyisen ammattikalastus-termin sijasta kalastuslaissa siirryttäisiin
käyttämään Euroopan unionin
lainsäädännössä käytettyä kaupallinen kalastaja
-käsitettä. Kaupallisen kalastuksen toimintaympäristön
edistämisen lähtökohtana on kalavarojen
käytön ja hoidon alueellinen suunnittelujärjestelmä,
jossa tunnistetaan mm. kalataloudellisesti merkittävät
alueet sekä määritellään
kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet. Valiokunta pitää tärkeänä edistää
kaupallisten
kalastajien mahdollisuuksia kestävään
kalastukseen, jotta kotimaisen kalan määrää vähittäiskaupassa
voitaisiin kasvattaa nykyisestä.
Ammattikalastuksen edellytysten parantamisen osalta keskeisin
esitetty muutos liittyy kalastusmahdollisuuksien edistämiseen.
Lakiehdotuksen mukaan lain 13 §:ssä säädettäisiin
uudesta alueellisesta luvasta kaupalliseen kalastukseen. Nykyisen
kalastuslain mukaan ammattikalastus yksityisillä vesialueilla
perustuu osapuolten välisiin vapaaehtoisiin sopimuksiin,
vaikka kalastuslain 16 §:n mukaan kalastusalue voisi kehottaa
vesialueen omistajaa antamaan vesialueen vuokralle ammattimaisesti
harjoitettavaa kalastusta varten, jos vesialueen käyttämättä jättäminen
olennaisesti vaikeuttaisi vesistön kalakantojen hoitoa
tai sen kalataloudellista hyväksikäyttöä.
Jos alueen omistaja ei noudattaisi kalastusalueen kehotusta, yleinen
alioikeus voisi sen hakemuksesta velvoittaa vesialueen omistajan
korvausta vastaan sallimaan alueen käyttöön ottamisen
tai kustantamaan tarpeelliset toimenpiteet. Valiokunta toteaa, että nykyistä kalastuslain
16 §:ään sisältyvää yleisen
alioikeuden määräystä ei ole
tiettävästi annettu koskaan, joten kohta on jäänyt
lain kuolleeksi kirjaimeksi.
Ammattikalastajilla on ollut kalastusoikeuksien saannissa sekä sisävesillä että rannikolla
kasvavia
vaikeuksia, joiden taustalla on etenkin vesialueiden omistuksen
pirstaleisuus. Valiokunta korostaa tarvetta turvata ammattikalastajien
pääsy kalavesille, jotta kestävän
käytön mukaisen ammattikalastuksen edellytykset
ja tulevaisuus voidaan turvata. Ehdotettu viranomaisen uusi toimivalta
myöntää 13 §:n mukainen lupa
kalastukseen korvausta vastaan vesialueen omistajan tahdosta riippumatta
merkitsee järjestelmätasolla muutosta nykytilanteeseen
verrattuna. Tästä huolimatta valiokunta korostaa
sitä, että pääsääntönä on
edelleen kaupallisen kalastuksen harjoittaminen joko kalastusoikeuden omistuksen
nojalla tai kalastusoikeuden haltijan antamaan lupaan tai vuokrasopimukseen
perustuen taikka Suomen talousvyöhykkeellä tai
yleisillä vesialueilla olevan yleisen kalastusoikeuden
nojalla. Esityksen 13 §:n mukainen lupajärjestelmä on
tarkoitettu vasta viimeiseksi keinoksi saada selkeästi
vajaalla käytöllä olevat vesialueet hallitusti
ja rajoitetusti ammattikalastuksen käyttöön.
Valiokunta toteaa, että erityisesti muikun ammattimaisesta
troolikalastuksesta sisävesillä on kiistelty paikoin
useamman vuosikymmenen ajan, lähes niin kauan kuin sitä on
harjoitettu. Lukuisia oikeudenkäyntejä on ollut
erityisesti Saimaan alueella, mutta myös paikoin muualla. Troolikalastuskiistoissa
ovat olleet vastakkain erityisesti ammattikalastuksen ja vesien
omistajien erilaiset näkemykset vesien hyödyntämisestä sekä kalastuksen
kestävyydestä. Hyviä kokemuksia troolikalastuksen
kestävästä ja pitkäjänteisestä järjestämisestä on
sen sijaan saatu esimerkiksi suurten järvien yleisvesialueilta,
joilla ELY-keskukset ovat huolehtineet kalastusjärjestelyistä.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että kestävän käytön
mukaiseen säänneltyyn muikun troolikalastukseen
soveltuvat vesialueet, troolikalastuksen määrä saaliineen,
kalastuksen kesto sekä tekniset määräykset
määritetään uusissa kalatalousalueen
käyttö- ja hoitosuunnitelmissa tiiviissä yhteistyössä osakaskuntien
kanssa. Valiokunta korostaa, että sisävesien troolauksen
määrä tulee yleisesti mitoittaa siten,
että ELY-keskuksen troolauslupia ei määrällisesti
myönnetä kaupalliseen kalastukseen enempää kuin
kalakantojen kestävä hyödyntäminen
mahdollistaa. Valiokunta pitää erittäin
tarpeellisena, että sisävesitroolauksen määrän
oikeaksi mitoittamiseksi maa- ja metsätalousministeriö käynnistää mm. Saimaan
alueella pilottihankkeita, joissa selvitetään
troolauksen määrää ja pelisääntöjä sekä lupaprosessin
käytännön soveltamista yhteistyössä vesialueiden
omistajien, virkistyskalastajien ja ammattikalastajien kanssa. Valiokunta
pitää välttämättömänä sitä,
että ensisijaisesti vapaaehtoisilla sopimuksilla paikallisesti
sopimalla käyttö- ja hoitosuunnitelmaan tukeutuen
voidaan päättää troolikalastuksen
pelisäännöistä nykyistä paremmin.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut, että ehdotetussa
lain 13 §:n mukaisessa sääntelyssä on
kaiken kaikkiaan varmistettu lainsäädännön
keinoin riittävästi se, ettei kaupallinen kalastus
kohtuuttomasti heikennä kalastusoikeuden haltijan mahdollisuutta
hyödyntää kalastusoikeuttaan tai muodostu
uhkaksi kalavarojen kestävälle käytölle.
Perustuslakivaliokunta kuitenkin huomautti, että tämänkaltaisen sääntelyn
yhteydessä esimerkiksi lupaehtojen täyttymisen
valvonnalla ja seurannalla on erityisen tärkeä merkitys.
Perustuslakivaliokunta esittikin lausunnossaan maa- ja metsätalousvaliokunnan
harkittavaksi, tulisiko ehdotusta vielä täydentää tätä tarkoittavalla
nimenomaisella sääntelyllä sekä sääntelyä muuttaa
esitettyä velvoittavammaksi.
Valiokunta katsoo, että 13 §:n mukaisen luvan
ratkaisuharkinnan kannalta keskeiset elementit ovat kalastuksen
ekologinen kestävyys ja toiminnan vaikutukset vesialueen
omistajan omaan kalastukseen ja muuhun vesialueen käyttöön.
Esityksen 14 §:n mukaan kalastusoikeuden haltijoille maksettavan
korvauksen tulee perustua toimialueen käyttö-
ja hoitosuunnitelmassa määritettyihin alueen käypiin
hintoihin. Valiokunta pitää tärkeänä,
että myös luvan hinta on vastaava kuin vapaaehtoisiin
sopimuksiin perustuvilla luvilla samalla alueella ja kalastusmuodolla.
Valiokunta painottaa sitä, että uuden lupajärjestelmän
tulee turvata vesialueen omistajan oikeudet, joten perustuslakivaliokunnan
lausunnossaan tekemät ehdotukset näiden säännösten täydentämisestä ovat
tarpeellisia. Valiokunta korostaa erityisesti sitä, että 13 §:n
mukaisessa luvassa on kyse poikkeussäännöksestä,
jota tulee soveltaa ainoastaan silloin, kun sopimukseen kaupallisen
kalastuksen luvasta ei päästä ja viranomainen
voi varmistua siitä, että alueen kalakannat varmasti
kestävät kalastuksen. Valiokunta esittää kaupallisen
kalastuksen valvontaa koskevan 16 §:n täydentämistä perustuslakivaliokunnan
ehdotuksen mukaisesti jäljempänä yksityiskohtaisista
perusteluista tarkemmin ilmenevällä tavalla. Valiokunta
edellyttää lisäksi, että lain
13 §:n mukaisen lupajärjestelmän käytännön
toimivuutta kaupallisten kalastajien kalavesien saantiin sekä kotimaisen
pyydetyn kalan tarjontaan seurataan ja vaikutusten arvioinnista toimitetaan
selvitys maa- ja metsätalousvaliokunnalle kolmen vuoden
kuluttua lain voimaantulon jälkeen (Valiokunnan lausumaehdotus
2).
Esityksen 91 §:ssä ehdotetaan myös
sisävesille muiden kuin kaupallisten kalastajien saaliin ensimyynnin
pääsääntöistä kieltoa.
Valiokunta toteaa, että merialueella kielto on jo tällä hetkellä voimassa
suoraan EU-lainsäädännön nojalla. Esitetyllä kiellolla
pyritään saattamaan meri- ja sisävesialueiden
kaupalliset kalastajat yhdenvertaiseen asemaan ehkäisemällä ns.
harmaata kalakauppaa. Pykälän 2 momentin poikkeuksen mukaan
lopulliselle kuluttajalle saisi kuitenkin myydä satunnaisesti
vähäisen kala- tai rapuerän. Tämä mahdollistaisi
esimerkiksi kotitarvekalastuksessa saadun saaliin satunnaisen myynnin naapurille
tai tuttavalle Valiokunta toteaa, että sisävesillä pieniä eriä myyvät
kotitarvekalastajat voisivat halutessaan yksinkertaisella menettelyllä rekisteröityä
kaupallisiksi
kalastajiksi ja harjoittaa kalanmyyntiä.
Vapaa-ajankalastus
Nykyiset varsin laajat yleiskalastusoikeudet, jotka perustuvat
vuonna 1995 eduskunnassa tehdyn lakialoitteen (LA 4/1995
vp) pohjalta hyväksyttyyn lakiin kalastuslain muuttamisesta (1045/1996),
on pysytetty esityksessä pääosin ennallaan.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että jatkossa selvitetään edellytykset
laajentaa maksuttoman onginnan määritelmä koskemaan
myös kelaongintaa. Lisäksi tulee selvittää mahdollisuudet
lisätä tulevaisuudessa kalastonhoitomaksuun oikeus
käyttää eri maksusta uistelussa kahta
lisävapaa ja -viehettä.
Valiokunta toteaa, että suomalaisten vapaa-ajankalastajien
määrä on edelleen korkealla tasolla,
vaikka 2000-luvulla kalastajamäärä on laskenut
noin kahdesta miljoonasta noin 1,5 miljoonaan. Vuonna 2010 vapaa-ajankalastajien saaliin
arvo oli noin 56 miljoonaa euroa ammattikalastajille maksetuilla
hinnoilla arvioituna. Vapaa-ajankalastajat kalastavat eniten kuhaa, ahventa
ja haukea. Koko vapaa-ajankalastuksen sektorin taloudellinen ja
sosiaalinen merkitys on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin pelkästään
saaliin arvo.
Suomalaisessa vapaa-ajankalastuksessa kotitarvekalastus ja virkistyskalastus
ovat osin eriytymässä toisistaan. Nykyisin useimmat
virkistyskalastajat etsivät kalastuksesta luontokokemuksia,
pyyntielämyksiä ja rentoutumista. Virkistyskalastuksen
merkitys on paikoin kasvanut nopeasti, mutta kotitarvekalastuksen
merkitys maaseudulla on tietyillä alueilla edelleen erittäin
suuri. Kotitarvekalastuksen perinteet elävät vahvoina
erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa mahdollisuus
itse kalastaa kotitaloudessa käytettävä runsaskin
kalamäärä on sekä sosiaalisesti
että jopa toimeentulon kannalta hyvin merkittävä asia.
Vapaa-ajankalastuksen kehittyminen on luonut alalle myös
uutta elinkeinotoimintaa. Perinteisten kalatalous- ja matkailuyrittäjien
rinnalle on kehittynyt nopeasti uusi ammattikunta, kalastusoppaat,
jotka tarjoavat esimerkiksi vapakalastusmatkoja. Suomessa on tällä hetkellä noin
1
100 kalastuspalveluja tarjoavaa matkailuyritystä, ja ala
on kasvamassa. Valiokunta painottaa sitä, että kalastusmatkailun
ja kalastusoppaiden toimintaedellytykset tulee turvata, jotta myös
tätä kautta voidaan maaseudulle saada uusia työmahdollisuuksia.
Kalatalousalue
Lakiehdotuksen 22 §:ssä esitetään
kalastusalueiden muuttamista kalatalousalueiksi, ja samalla niiden
määrää on suunniteltu supistettavaksi noin
puoleen nykyisestä toimialueiden kokoa suurentamalla. Kalatalousalueiden
tärkeimmäksi tehtäväksi on esitetty
alueellisen käyttö- ja hoitosuunnitelman laatiminen
ja sen toimeenpano (35—41 §). Keskeinen muutosehdotus
sisältyy kalastusrajoituksista päättämiseen.
Esityksen mukaan merkittävää julkista
valtaa sisältävistä alueellisista rajoituksista
päättäminen siirtyisi kalatalousalueelta
ELY-keskukselle (53 §). Kalatalousalueella olisi rajoitusten
suunnittelussa kuitenkin erittäin keskeinen rooli sitä kautta, että ne
huolehtisivat jatkossa kattavan käyttö- ja hoitosuunnitelman
laatimisesta. Valiokunta toteaa, että ELY-keskus voi käyttö-
ja hoitosuunnitelman hyväksymisen yhteydessä hyväksyä samanaikaisesti
myös käyttö- ja hoitosuunnitelman sisältämät
mahdolliset alueelliset kalastusrajoitukset.
Perustuslain 124 §:n mukaisesti kalatalousalueille
voidaan antaa julkisia hallintotehtäviä ja jopa
julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä, jos
se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi
hoitamiseksi. Sen sijaan merkittävän julkisen
vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä sekä normiluonteisten
päätösten tekemiseen liittyvää toimivaltaa
voidaan antaa vain viranomaiselle. Kalatalousalueet eivät
ole viranomaisia, vaan lailla tiettyä tehtävää varten
perustettuja julkisoikeudellisia yhdistyksiä. Kalastusalueilla
olevat nykyiset valtuudet rajoittaa kalastusta rinnastuvat monilta
osin sitovien oikeusnormien antamiseen, minkä vuoksi järjestelmän
jatkamiseen sisältyy merkittävän julkisen
vallan käyttämisen kautta valtiosääntöoikeudellisia
ongelmia.
Valiokunta pitää kuitenkin edellä todetusta huolimatta
välttämättömänä lähtökohtana
kalastusrajoitusten valmistelemista läheisyysperiaatteen
mukaisesti paikallisella tasolla ottaen huomioon kalakantojen tila
ja muut alueelliset olosuhteet. ELY-keskusten tehtäväksi
jää tällöin lähinnä päätösten
vahvistaminen ja ainoastaan tietyissä tapauksissa eri intressien
yhteen sovittaminen. Valiokunta korostaa sitä, että käyttö-
ja hoitosuunnitelman painoarvo kalastuksen säätelyssä kasvaa
nykyisestä, joten tätä kautta kalatalousalueiden
paikallinen ohjaus käytännössä säilyy.
Kalatalousalueita koskeva uudistus edellyttää toimiakseen
saumatonta yhteistyötä kalatalousalueiden
ja ELY-keskusten sekä muiden toimijoiden välillä.
Käyttö- ja hoitosuunnitelmat käsiteltäisiin esityksen
mukaan ennen niiden hyväksymistä uusissa alueellisissa
kalatalouden yhteistyöryhmissä, jolloin pyrittäisiin
varmistamaan eri alueiden suunnitelmien yhteensopivuus ja samalla
sovittamaan yhteen eri alueiden ja tahojen intressejä ja
sitouttamaan toimijoita suunnitelmien toimeenpanoon. Alueellisilla
kalatalouden yhteistyöryhmillä olisi neuvonnallisina
toimieliminä keskeinen merkitys etenkin kalataloudellisen
tutkimustiedon siirtämisessä alueen käytön ja
hoidon toteuttamiseen.
Verkkokalastuksen säätely
Vapaa-ajankalastusta voidaan Suomessa harjoittaa verkoilla toisin
kuin useimmissa muissa maissa. Nykyiseen kalastuslakiin ei sisälly
suoraan laista johtuvia vapaa-ajankalastajan verkkokalastusrajoituksia.
Sen sijaan lakiehdotuksen 49 §:n mukaan ainoastaan kaupallisilla
kalastajilla ja heidän lukuunsa toimivilla on oikeus jatkossa
käyttää kaupalliseen kalastukseen tarkoitettuja
pyydyksiä. Tällaisia pyydyksiä ovat muun
muassa verkot, joiden yhteen laskettu pituus on pyynti- tai venekuntaa
kohden enemmän kuin 240 metriä. Käytännössä kyse
on virkistys- ja kotitarvekalastuksen verkkomäärän pääsääntöisestä rajoittamisesta
kahdeksaan 30 metrin pituiseen verkkoon. ELY-keskus voisi esitetyn
47 §:n mukaisesti myöntää poikkeusluvan
sallittua määrää useampien verkkojen
käyttämiseen.
Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan (s. 59) tehokkaiden
pyydysten käytön salliminen vain kaupallisille
kalastajille on perusteltua kalakantojen järkiperäisen
hyödyntämisen sekä kalakantojen suojelun
näkökulmista. Tällä on tarkoitus
myös turvata kotimaisen kalan saantia vähittäiskauppaan
ja kulutukseen. Valiokunta katsoo, että lähiruoan
suosion kasvu luo hyviä mahdollisuuksia kestävän
ammattikalastuksen kehittämiselle, ja erityisesti sisävesillä voitaisiin
monin paikoin kehittää pienimuotoista lähiruoan
tuotantoa. Valiokunta huomauttaa, että suurimmassa osassa
Suomea esitetty 240 metrin verkkomääräkatto
ei estä virkistys- tai kotitarvekalastusta, vaan päinvastoin
suurin sallittu verkkokalastusmäärä saattaa
olla paikoin jopa liian korkea kalakantojen kestävän
käytön kannalta. Valiokunta toteaa, että kalatalousalueen
käyttö- ja hoitosuunnitelmassa voidaan luoda puitteet sopivalle
verkkokalastuksen määrälle ottaen huomioon
paikalliset olosuhteet. Käyttö- ja hoitosuunnitelmassa
voidaan myös yleisesti arvioida sitä, onko verkkomäärää koskeville
poikkeusluville tarvetta ja edellytyksiä. Esityksen 47 §:n mukaista
poikkeuslupaa koskeva päätöksentekojärjestelmä tulee
kehittää mahdollisimman kevyeksi sekä asiakkaan
että hallinnon kannalta.
Esityksen 49 §:ssä on poikkeuksena pääsäännöstä sallittu
verkkokalastus saamelaisten kotiseutualueella ilman rajoituksia,
sillä saamelaiseen kalastuskulttuuriin liittyy vahvasti
perinteinen kotitarvekalastuksena harjoitettu verkkokalastus. Myös
saamelaisalueen ulkopuolella erityisesti Pohjois-Suomessa yleinen
verkkokalastusrajoitus saattaisi paikoin vaikeuttaa kotitarvekalastusta.
Valiokunta esittääkin jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa rajoitusalueen muuttamista siten, että vapautus
olisi voimassa leveysasteen 67°00'N pohjoispuolisissa vesissä. Valiokunta
katsoo, että laajemmalle aluerajaukselle on kalataloudellisesti
ja oikeudellisesti hyväksyttävät perusteet,
sillä kyseisen rajan pohjoispuolella ei ole samassa määrin
kalakantojen suojeluun liittyvää tarvetta verkkokalastuksen rajoittamiseksi
kuin rajan eteläpuolella. Sisävesien vaeltavien
taimenkantojen osalta vuoden 2010 uhanalaisuusluokituksen mukaan
kannat voidaan jakaa napapiirin etelä- ja pohjoispuolisiin
kantoihin. Eteläiset kannat ovat erittäin uhanalaisia,
kun taas pohjoiset kannat ovat elinvoimaisia. Kalastusasetuksen
muutoksen (806/2013) yhteydessä kyseinen maantieteellinen
raja asetettiin, kun muutettiin taimenen ja harjuksen alamittoja
näiden kalalajien suojelun tehostamiseksi. Myös
harjuksen osalta voidaan todeta, että huomattavan suuri
osa eteläisistä kannoista on heikentynyt tai jopa
hävinnyt, kun taas pohjoiset kannat eivät ole
uhattuina.
Pohjois-Suomen kalastuksen muita erityiskysymyksiä
Voimassaoleva kalastuslaki ei sisällä säännöksiä kalastusta
koskevien erityisten etuuksien suhteesta vesialueen omistukseen
perustuvaan kalastusoikeuteen, minkä vuoksi asia on jäänyt pitkälti
oikeuskäytännön varaan. Tältä osin
esityksen 5 lukuun sisällytettyjä säännöksiä on
pidettävä epäselvää tilannetta
osin selkiinnyttävinä.
Kalastuslakiehdotuksen 9 §:ssä mainituilla valtion
yksityisillä kalastuksilla tarkoitetaan niin sanottuun
regaleoikeuteen perustuvia valtion historiallisia kalastusoikeuksia,
joista säädetään myös
voimassa olevan kalastuslain 12 §:ssä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan regaleoikeuden oikeudellisia
perusteita erityisesti Tornionjoen osalta selvitetään
parhaillaan maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt oikeustilan
selkeyttämistä perusteltuna. Valiokunta toteaa,
että erityisesti regaleoikeuden osalta tarvitaan vielä lisäselvityksiä,
jotta mahdollisesti tarvittavat uudet linjaukset tai oikeustilan
säilyttäminen voidaan toteuttaa hallitusti.
Valiokunta korostaa Pohjois-Suomen erityisperusteisiin kalastusoikeuksiin
ja regaleoikeuteen vielä liittyvien epäselvyyksien
systemaattista selvittämistä ja ratkaisemista
siten, että oikeudellisesta epävarmuudesta päästään
tulevaisuudessa eroon.
Vaelluskalakantoihin liittyviä erityiskysymyksiä
Valiokunta huomauttaa, että vaelluskalakantojen tilan
parantaminen vaatii usein muitakin toimia kuin pelkästään
kalastuksen säätelyä. Hallituksen esityksen
perustelujen mukaan lain tavoitteena on tehostaa erityisesti vaelluskalojen elinvoimaisuuden
ja luontaisen lisääntymisen turvaamiseksi tarvittavia
toimenpiteitä. Suurin osa Suomessa tällä hetkellä uhanalaisista
kalalajeista on vaelluskaloja, joten on välttämätöntä, että esitykseen
sisältyy erillinen uusi luku vaelluskaloista ja niiden
kulun turvaamisesta. Monien vaelluskalakantojen heikko tila on seurausta
liian voimakkaasta kalastuksesta luonnonkantojen heikentyneeseen
tilaan nähden sekä erilaisista ympäristömuutoksista.
Vaelluskalojen elinvoimaisuuden turvaamista koskeva näkökulma
on pyritty toteuttamaan erillisten säännösten ohella
läpäisyperiaatteella koko kalastuslaissa, ei pelkästään
vaelluskaloja koskevassa uudessa 7 luvussa.
Monien vaelluskalakantojen heikko tila johtuu vesistöjen
patoamisesta ja muusta vesirakentamisesta. Lähtökohtana
rakennettujen jokivesistöjen onnistuneille hoito-, rakentamis-
ja kunnostustoimille on tarve tunnistaa voimatalousrakentamisesta
aiheutuneet muutokset vesistölle ja niiden kalakannoille.
Valiokunta toteaa, että esityksessä on varsin
kattavasti huomioitu kansallisen kalatiestrategian periaate, jonka
mukaan vaelluskalakannat eivät pitkällä aikavälillä säily elinvoimaisina
ilman luontaista lisääntymiskiertoa.Kansallinen
kalatiestrategia. Valtioneuvoston periaatepäätös
8.3.2012.
Vaelluskalojen osalta säätelytoimenpiteiden laaja
yhteensovittaminen kaikilla eri elinkierron alueilla on tärkeää,
jotta vaelluskalakannat säilyvät elinvoimaisina
ja vahvistuvat. Valiokunta pitää myös
tärkeänä sitä, että tulevaisuudessa siirretään
hallitusti painopistettä istutuksista myös vaelluskalakantojen
elpymistä edistäviin muihin toimenpiteisiin. Kalatalousvelvoitteisiin on
mahdollista sisällyttää myös
kalateitä ja muita elinympäristökunnostuksia
koskevia määräyksiä,
joiden avulla voidaan elvyttää luontaista lisääntymistä niillä alueilla,
missä se on mahdollista.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota kalastuslakiehdotuksen 64 §:ään,
jonka 1 momentin mukaan vaelluskalavesistöllä tarkoitetaan
sellaista vesialuetta, jota vaelluskalat käyttävät
keskeisenä vaellustienään tai lisääntymisalueenaan.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella
voidaan vaelluskalavesistöksi säätää myös
muu kuin 1 momentissa tarkoitettu vesialue. Esityksen perustelujen
mukaan tällaisia alueita voisivat olla esimerkiksi vaelluskalakannan
syönnösalueet tai alueet, joilla käynnistetään
vaelluskalakannan palauttaminen.
Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että esitetystä 64 §:n
säännöksestä puuttuu asetuksenantajan
harkintavaltaa rajoittava perussäännös,
vaikka määrittelyllä voi ainakin lakiehdotuksen
65 ja 66 §:n perusteella olla kalastusoikeuden haltijaan
ja muihin kalastuksen harjoittajiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia.
Lakiehdotuksen 64 §:n 2 momenttia on tämän
vuoksi perustuslakivaliokunnan mukaan täydennettävä asetuksenantovaltaa
rajaavalla maininnalla esityksen perusteluista ilmenevän
tarkoituksen mukaisesti. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten
valiokunta ehdottaa 64 §:n 2 momentin täydentämistä yksityiskohtaisista
perusteluista tarkemmin ilmenevällä tavalla.
Valiokunta katsoo lisäksi, että esityksen 64 §:n
2 momentin mukaisista valtioneuvoston asetuksella säädettävistä vaelluskalakantojen
syönnösalueista
tai alueista, joilla käynnistetään vaelluskalakannan
palauttaminen, tulee päättää mahdollisimman
nopealla aikataululla.
Kalastonhoitomaksu
Valiokunta toteaa, että kalastuslain uudistuksen tärkeänä tavoitteena
on kehittää vapaa-ajankalastusta laajojen kansalaispiirien
luontoharrastuksena. Yksinkertaisella maksujärjestelmällä sekä kohtuullisen
suuruisella maksulla pyritään kasvattamaan kalastajien
maksuhalukkuutta ja siten varmistamaan kalavarojen kestävän
käytön ja hoidon järjestämisen
rahoittaminen. Lakiehdotuksessa esitetään muutettavaksi
nykyistä maksullista yleiskalastusoikeusjärjestelmää siten,
että voimassaolevan lain mukainen kalastuksenhoitomaksu
ja viehekalastusmaksu yhdistetään yhdeksi maksuksi.
Esityksen mukaan jokaisen 18—64-vuotiaan kalastajan
tulee kalastustapaan katsomatta maksaa kalastonhoitomaksu, joka
oikeuttaa viehekalastukseen yhdellä vieheellä koko
maassa. Kalastonhoitomaksu olisi 39 euroa kalenterivuodelta, 12
euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 5 euroa vuorokaudelta.
Onkiminen ja pilkkiminen sekä niin sanottu silakan litkaus
olisivat kokonaan maksuttomia yleiskalastusoikeuksia. Valiokunta
toteaa, että myös nykyisessä laissa 65 vuotta
täyttäneet on vapautettu kalastuksenhoitomaksun
suorittamisesta.
Lakiehdotuksen 82 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla maksuvaroista
myös korvattaisiin vesialueen omistajille heidän
alueensa käytöstä maksullisten yleiskalastusoikeuksien
hyödyntämiseen aiheutuvaa haittaa. Korvausmäärärahojen
osalta korvausperuste muuttuisi suhteessa voimassa olevaan lakiin
siten, että korvausperuste olisi jatkossa viehekalastusrasitus.
Valiokunta pitää asianmukaisena ratkaisuna sitä,
että jokamiehenoikeuksiin rinnastettavien onginnan ja pilkinnän
kalastusrasitusta ei enää jatkossa käytetä korvausperusteena.
ELY-keskuksen tehtävät
Lakiehdotukseen sisältyy ELY-keskuksille kalastusalueilta
siirrettävä toimivalta tarvittaessa rajoittaa
kalastusta, samoin kuin tiettyjä muitakin kokonaan uusia
tehtäviä. Toisaalta ELY-keskuksilta siirtyy Metsähallitukselle
nykyinen valtion vesien kalastusasioiden hoito kokonaisuudessaan.
Maa- ja metsätalousministeriöltä Metsähallitukselle
siirtyy valtion kalastusmaksujen kerääminen. Valiokunta
toteaa, että Metsähallitukselle esitetyt uudet
tehtäväkokonaisuudet sopivat varsin hyvin sen
hoidettaviksi, koska sillä on jo nyt varsin laaja kokemus
vesialueiden hallinnoinnista ja lupamyynnin järjestämisestä.
Valiokunta painottaa sitä, että siirtymäsäännösten
ja lain täytäntöönpanoon liittyvien
erillisten kehittämishankkeiden avulla pyritään
siirtyminen uuteen lakiin saamaan mahdollisimman jouhevaksi. Kalataloushallinnon
kehittämiseksi on vastikään säädetty
uusi valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
(1392/2014), johon sisältyy kolmen kalatalousasioita
hoitavan ELY-keskuksen malli. Tässä uudistuksessa
yhdelle ELY-keskukselle annetaan valtakunnallisia tehtäviä (Varsinais-Suomen
ELY) ja kaikki kolme (Lapin ELY, Pohjois-Savon ELY ja Varsinais-Suomen
ELY) hoitavat alueellisia tehtäviä kuitenkin siten,
että kaikki nykyiset maakunnalliset toimipisteet säilyvät.
Valiokunta pitää välttämättömänä huolehtia siitä,
että maakunnallisia toimipisteitä on tulevaisuudessakin
riittävästi. Erityistä huomiota on myös
kiinnitettävä kalatalousasioiden osaamisen säilyttämiseen
sekä sen siirtämiseen rekrytoitavalle henkilöstölle,
sillä lähivuosina ELY-keskuksista on jäämässä eläkkeelle
huomattava määrä osaamispääomaa.
Valiokunta korostaa sitä, että ELY-keskusten kalastuksensäätelytehtävien
asianmukainen hoitaminen edellyttää henkilöstöltä kalatalouden
asiantuntemusta ja sopivaa koulutustaustaa.
Yksityiskohtaiset perustelut
8 §. Kalastus talousvyöhykkeellä ja
yleisillä vesialueilla.
Valiokunta ehdottaa säädösteknisenä korjauksena
pykälän 1 momenttiin lisättäväksi
myös 65 vuotta täyttäneet henkilöt,
jotka ovat jääneet epähuomiossa momentin
ensimmäisestä virkkeestä pois.
10 §. Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan.
Valiokunta toteaa, että pykälän mukaan
Ylä-Lapin kuntalaisilla olisi oikeus saada Metsähallitukselta
korvauksetta kalastuslupa kaikissa kolmessa kunnassa sijaitseville
valtion vesialueille. Käyttö- ja hoitosuunnitelman
toteuttamiseksi osa kalastuksen säätelytoimenpiteistä on
luontevinta panna täytäntöön
yleisinä luvanehtoina. Valiokunta ehdottaa pykälään
lisättäväksi uuden 3 momentin, jossa
maa- ja metsätalousministeriö valtuutetaan asetuksella
antamaan tarkempia säännöksiä Metsähallituksen
myöntämistä luvista.
12 §. Osakkaan myöntämä kalastuslupa.
Pykälän mukaan yhteisen kalaveden osakas voisi
ilman muiden osakkaiden suostumusta antaa toiselle luvan kalastaa
osakkaalle itselleen kuuluvan kalastusoikeuden nojalla. Alle yhden
vuoden kestoisen luvan voisi antaa suullisena. Asiantuntijakuulemisessa
on tullut esiin, että osakkaan suullisesti antama kalastuslupa
saattaisi johtaa kontrolloimattomaan kalastusoikeuksien luovutukseen
ja kestävän kalastuksen säätelyn
vaikeutumiseen erityisesti Tenojoen vesistöalueella. Viitaten
edellä todettuun valiokunta ehdottaa 12 §:n 1
momenttia täydennettäväksi siten, että osakkaan
antama kalastuslupa on aina annettava kirjallisena Suomen tekemien
rajajokisopimusten soveltamisalueella sekä rajajokien sivuvesistöissä.
16 §. Lupaehtojen muuttaminen ja luvan peruuttaminen.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan esittänyt harkittavaksi
kaupallisen kalastuksen 13 §:n mukaisia lupia koskevien
lupaehtojen muuttamista ja peruuttamista koskevan sääntelyn
täydentämistä. Valiokunta katsoo, että kalastusoikeuden
haltijoiden oikeusturvan varmistamiseksi viranomaiselle ei tule
säätää harkintavaltaa lupaehtojen
muuttamisen tai luvan peruuttamisen osalta. Valiokunta ehdottaa
pykälän muuttamista siten, että viranomaisella
on yksiselitteinen velvollisuus lupaehtojen muuttamiseen ja luvan
peruuttamiseen aina laissa säädettyjen edellytysten
täyttyessä.
27 §. Kalastusalueen hallitus ja sen tehtävät.
Pykälän 2 momentin 5 kohdassa säädetään
kalatalousalueen hallituksen toimivallasta nimittää ja
erottaa kalatalousalueen toimihenkilöitä. Valiokunta
toteaa, ettei toimihenkilöitä ole kuitenkaan tarkemmin
määritelty laissa tai hallituksen esityksen perusteluissa.
Sen sijaan kalatalousalueen toiminnanjohtaja on yksi kalatalousalueen
toimielimistä, ja toiminnanjohtajan tehtävät
on määritelty esityksen 28 §:ssä.
Valiokunta ehdottaa 2 momentin 5 kohdan tarkistamista siten, että toiminnanjohtajan
nimittäminen ja erottaminen on kalatalousalueen hallituksen
tehtävänä.
33 §. Alueellinen kalatalouden yhteistyöryhmä.
Valiokunta toteaa, että valtioneuvoston asetuksella
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
(1392/2014) kalatalousasioita hoitavien ELY-keskusten määrää on
vähennetty yhdestätoista kolmeen. Valiokunta pitää tämän
vuoksi tarpeellisena, että kalatalousasioita hoitavat ELY-keskukset
voivat asettaa useampia yhteistyöryhmiä alueellisen
näkökulman turvaamiseksi. Valiokunta ehdottaa
pykälää täydennettäväksi
siten, että ELY-keskus voi perustaa tarvittaessa useita
yhteistyöryhmiä.
Lisäksi sidosryhmien osalta valiokunta esittää 1
momenttia muutettavaksi siten, että pykälän
viittaus kalastusjärjestöihin muutetaan viittaukseksi
kalatalousjärjestöihin, jotta mm. vesiviljelyala
voi olla mukana yhteistyöryhmässä.
47 §. Elinkeino-, liikenne - ja ympäristökeskuksen
poikkeuslupa.
Valiokunta toteaa, että esityksen 91 §:n 2
momentissa ehdotetaan myös sisävesille ulottuvaa
muita kuin kaupallisia kalastajia koskevaa saaliin ensimyynnin pääsääntöistä kieltoa.
Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momenttia täydennettäväksi
uudella 8 kohdalla siten, että myyntikiellosta voisi hakea
ELY-keskukselta poikkeusluvan koskien kalastuskilpailuissa saatuja
saaliita.
Lisäksi valiokunta esittää pykälän
2 momentin viimeisen virkkeen poistamista, jotta esimerkiksi koskikalastuskohteille
voitaisiin myöntää jatkossakin poikkeuslupia.
49 §. Kaupalliseen kalastukseen tarkoitetut pyydykset.
Valiokunta ehdottaa aluerajauksen tarkistamista pykälän
1 momentissa siten, että verkkomäärän
rajoitus ei olisi voimassa leveysasteen 67°00'N pohjoispuolisissa
vesissä. Käytännössä esitetty
maantieteellinen raja kulkee noin 50 kilometriä napapiiristä pohjoiseen. Aluerajaus
on harkittu niin, että se halkaisee mahdollisimman vähän
suuria vesialueita.
Valiokunta toteaa, että rajauksen muuttamiselle on
kalataloudelliset perusteet, sillä kyseisen rajan pohjoispuolella
ei ole samassa määrin kalakantojen suojeluun liittyvää tarvetta
verkkokalastuksen rajoittamiseksi kuin rajan eteläpuolella.
Kalastusasetuksen muutoksen (806/2013) yhteydessä kyseinen
raja tutkittiin ja hyväksyttiin, kun muutettiin taimenen
ja harjuksen alamittoja. Tenojoen ja Tornionjoen lohikantojen kannalta
kalastuslaissa olevalla verkkomäärän rajoituksella
ei ole merkitystä, koska kyseisten jokien kalastusta säädellään
erillisissä valtiosopimuksissa. Tornionjoen sivuvesistöjen
taimenen kalastusta voidaan säädellä tarvittaessa alueellisesti.
50 §. Häiriön välttäminen.
Pykälään esitetään sisällytettäväksi
onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta koskeva kielto
harjoittaa kalastusta 50 metriä lähempänä kaupalliseen
kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä. Esityksen 49 §:ssä myös yli
240 metrin pituiset verkot on määritelty kaupalliseen
kalastukseen kuuluviksi pyydyksiksi. Valiokunta toteaa, että verkkojen
osalta kalastajan on mahdotonta erottaa, mitkä verkot ovat kaupallisen
kalastuksen ja mitkä vapaa-ajankalastajan pyydyksiä.
Valiokunta ehdottaa pykälää tarkistettavaksi siten,
että onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta
koskeva kielto harjoittaa kalastusta viittäkymmentä metriä lähempänä kaupalliseen
kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä muutettaisiin koskemaan
ainoastaan troolia ja isorysää.
52 §. Kalastuksen rajoittamista koskeva asetuksenantovaltuus.
Viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon valiokunta toteaa,
että kalastusrajoituksia koskevien asetuksenantovaltuuksien osalta
yleisen huolehtimis- ja suojeluvelvoitteen sisällyttäminen
lakiin on sääntelyteknisesti perusteltu ratkaisu.
Valiokunta ehdottaa, että pykälään
lisätään uusi 1 momentti, jonka mukaan valtioneuvoston
ja maa- ja metsätalousministeriön on
osaltaan huolehdittava kalavarojen kestävän käytön
ja hoidon toteuttamisesta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
64 §. Vaelluskalavesistöjen sekä koski-
ja virta-alueiden määrittely.
Valiokunta toteaa, että perustuslakivaliokunta on lausunnossaan
esittänyt 64 §:n vaelluskalavesistöjen
määrittelyä koskevan asetuksenantovaltuuden
täsmentämistä. Hallituksen esityksen
perusteluiden mukaan vaelluskalavesistöaluetta voidaan
laajentaa 2 momentin asetuksenantovaltuuksin turvin, mikäli
se on tarpeen esimerkiksi lohikalojen suojelutoimenpiteiden toteuttamiseksi
myös niiden syönnösalueilla tai alueilla,
joilla käynnistetään vaelluskalakannan
palauttaminen nousuesteitä purkamalla tai kalateitä rakentamalla.
Viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon valiokunta pitää täsmentämistä tarpeellisena
erityisesti siksi, että vesistön luokittamisella
vaelluskalavesistöksi on oikeusvaikutuksia. Valiokunta
ehdottaa pykälän 2 momentin asetuksenantovaltuuden
täsmentämistä siten, että valtioneuvoston
asetuksella voidaan säätää vaelluskalavesistöksi
myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu vesialue, jos se
on tarpeen vaelluskalojen luontaisen elinkierron edellytysten luomiseksi.
80 §. Maksujen kerääminen.
Valiokunta ehdottaa alihankkijaa koskevan maininnan poistamista
pykälän 3 momentista, koska maksujen keräämisen
osalta ei ole ollut tarkoitus säätää siitä, että Metsähallituksen
lukuun toimiva palveluntuottaja voisi käyttää maksun
keräämisessä alihankkijaa.
87 §. Rekisteröityminen.
Valiokunta pitää tärkeänä kaupallisen
kalastuksen rekisteröinnin helppoutta etenkin sisävesillä tapahtuvan
pienimuotoisen kaupallisen kalastuksen edistämiseksi. Valiokunta
ehdottaa, että elintarvikelain (23/2006) erityinen
vaatimus poistetaan 1 momentista tarpeettomana. Valiokunta toteaa,
että elintarvikelain säännökset
ovat joka tapauksessa voimassa, eikä sen soveltamisalaa
tule kalastuslaissa laajentaa.
95 §. Kalataloushallinnon rekisterien pitäjien oikeus
saada tietoja viranomaisilta.
Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentin henkilötietojen suojaa
koskevien reunaehtojen täsmentämistä siten,
että salassa pidettäviä tietoja voidaan
luovuttaa ainoastaan silloin, kun ne ovat välttämättömiä 93 §:ssä säädettyjen
tehtävien hoitamiseksi.
124 §. Muutoksenhaku elinkeino-, liikenne - ja ympäristökeskuksen
päätökseen.
Valiokunta toteaa, että ELY-keskuksen päätöksiä koskeva
valituslupajärjestelmä on tarkoituksenmukaista
ottaa käyttöön. Yleinen suuntaus oikeudenkäytössä on
viime aikoina ollut, että valituslupajärjestelmää laajennetaan.
Valituslupajärjestelmä voidaan ottaa käyttöön
muissa paitsi sanktio- ja pakkokeinoluonteisissa asioissa, joita
ovat lupien peruuttaminen ja muuttaminen, velvoittavat päätökset,
rekisteristä poistaminen ja kirjallinen varoitus.
Valiokunta ehdottaa valituslupasäännöksen lisäämistä pykälän
uudeksi 4 momentiksi siten, että hallinto-oikeuden päätökseen
13 ja 16 §:ssä tarkoitettuja lupa-asioita, 87–89 §:ssä tarkoitettuja
rekisteröintiä ja rekisteristä poistamista sekä 106 §:ssä tarkoitettuja
kirjallista varoitusta ja hyväksymisen peruuttamista koskevassa asiassa
muutosta saisi hakea valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätöksen saisi hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
125 §. Muutoksenhaku kalatalousalueen päätökseen.
Valiokunta ehdottaa viitaten 124 §:n perusteluissa
todettuun, että valituslupajärjestelmä ulotetaan
myös kalatalousalueiden päätöksiin.
Valiokunta esittää 124 §:ään
lisättäväksi uuden momentin, jonka mukaan
hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
128 §. Voimaantulo.
Valiokunta ehdottaa oikeustilan selkiyttämiseksi
voimaantuloa koskevia säännöksiä täydennettäväksi
uudella 3 momentilla siten, että jos muussa laissa viitataan
tämän lain voimaantullessa olleeseen kalastuslakiin,
sen asemasta sovelletaan tätä lakia.
131 §. Kalastusalueen tehtäviä,
oikeuksia ja velvoitteita koskevat siirtymäsäännökset.
Valiokunta toteaa, että on tärkeää varmistaa
se, että mahdollisesti kesken olevissa vesi- ja ympäristölainsäädännön
mukaisissa hallinto- ja hallintolainkäyttömenettelyissä kalatalousalue
tulee kalastusalueen sijaan asianosaiseksi näissä prosesseissa.
Valiokunta esittää pykälän 1
momenttiin lisättäväksi siirtymäsäännöksen,
jonka mukaan kalatalousalue tulee kalastusalueen sijaan asianosaiseksi
tämän lain voimaan tullessa hallintoviranomaisessa
tai tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa.