Yleisperustelut

Maaseudun kehittämiseen katsotaan kuuluvan erityisesti maaseudun elinkeinotoiminnan kehittämiseen, maatilatalouden kilpailukyvyn parantamiseen, uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseen sekä maaseudun asuinympäristön parantamiseen tähtäävä toiminta. Valiokunta korostaakin maaseudun kehittämistoimenpiteiden suurta merkitystä elinvoimaisen maaseudun kannalta.

Kuluvalla ohjelmakaudella 2000—2006 Euroopan yhteisön maaseudun kehittämistoimenpiteitä rahoitetaan pääosin kuuden ohjelman kautta, joissa yhteisön rahoituslähteet vaihtelevat eri toimenpiteiden osalta. Tulevalla ohjelmakaudella 2007—2013 Euroopan yhteisön maaseudun kehittämisen rahoitusjärjestelmä uudistuu siten, että yhteisen maatalouspolitiikan osana toteutettavia maaseudun kehittämistoimenpiteitä varten perustetaan oma rahasto, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto), josta rahoitetaan jäsenvaltioiden laatimat maaseudun kehittämisohjelmat. Nyt ehdotetussa laissa säädettäisiin maaseuturahastosta osarahoitettavien ja kokonaan kansallisista varoista rahoitettavien maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien laatimisesta, toteuttamisesta, seurannasta ja arvioinnista. Lain säännöksiä sovellettaisiin Euroopan yhteisön osaksi rahoittamiin maaseudun kehittämisohjelmiin, jollei yhteisön lainsäädännössä toisin säädetä. Ohjelmien toteuttamisessa käytettävistä tukijärjestelmistä on tarkoitus säätää erikseen.

Laissa säädettäisiin ohjelmatyön eri vaiheista, joita ovat kansallisen maaseudun kehittämissuunnitelman, alueellisten ja paikallisten maaseudun kehittämissuunnitelmien sekä ohjelmien laatiminen. Lakiin otettaisiin myös säännökset eri viranomaisten ja paikallisten toimintaryhmien tehtävistä ohjelmatyötä toteutettaessa. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeinä ehdotettuja säännöksiä tehtäväjaosta ja laaja-alaisesta yhteistyöstä ohjelmien valmistelussa. Keskeistä on monipuolisen asiantuntemuksen hyödyntäminen sekä erilaisten kansallisten, alueellisten ja paikallisten tavoitteiden sekä toimenpiteiden yhteensovittaminen.

Valiokunta toteaa, että nykyisin alueellisten maaseudun kehittämisohjelmien, horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman, Leader-yhteisöaloiteohjelman ja Pomo-ohjelman sekä maaseudun kehittämistoimenpiteiden osalta tavoite 1 -ohjelmien ja Interreg-yhteisöaloiteohjelmien toteuttamisesta säädetään maaseutuelinkeinojen rahoituslaissa (329/1999). Rahoituslain 55 §:n mukaan lain täytäntöönpanosta vastaavat muun muassa maa- ja metsätalousministeriö, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, työvoima- ja elinkeinokeskukset sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset. Esityksen perusteluissa onkin todettu, että käytännössä lain täytäntöönpano on merkinnyt hyvin erilaisten, ohjelman toteutukseen liittyvien suunnittelu-, ylläpito-, ohjaus- ja toimeenpanotehtävien hoitamista. Viranomaisten välinen tehtävänjako ei nykyisin perustu suoraan rahoituslakiin tai sen nojalla annettuihin säännöksiin, vaan useisiin eri tasoisiin yhteisön ja kansallisiin säädöksiin ja määräyksiin. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että nyt luotava hallinto- ja valvontajärjestelmä ohjelmien asianmukaisen hallinnoinnin järjestämiseksi takaa tehtävien selkeän jaon sekä tehtävien erottelun hallintoviranomaisten ja muiden toimijoiden välillä.

Lakiin otettaisiin perussäännökset ohjelman alueellisesta toimeenpanosta sekä sen yhteensovittamisesta. Työvoima- ja elinkeinokeskusten sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisten toimivallasta hoitaa toimeenpanotehtäviä säädettäisiin tukijärjestelmiä koskevissa laeissa. Valiokunta korostaa sitä, että ehdotetusta laista ei saa aiheutua kunnille viranomaistehtävien tai kustannusten lisääntymistä. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä onkin painotettu sitä, että tehtävät ovat luonteeltaan valtion vastuulle kuuluvia EU:n täytäntöönpano- ja valvontatehtäviä, joista periaatteessa kaikki kunnat joutuvat lakisääteisesti vastaamaan. Sen vuoksi ja kun niistä aiheutuvat kustannusrasitukset käytännössä useimmiten kohdentuvat muutoinkin vähävaraisempiin kuntiin, mahdolliset lisäkustannukset tulee korvata täysimääräisesti asianomaisille kunnille valtionosuuksina (Valiokunnan lausumaehdotus).

Valiokunta korostaa myös ohjelmien, suunnitelmien ja täytäntöönpanotoimien alueellisen yhteensovittamisen merkitystä. Yhteensovittamisen toteuttamisessa maakunnan yhteistyöryhmän merkitys on keskeinen. Tärkeää on, että voidaan estää ohjelmien päällekkäisyydet ja ns. sirpaloituminen. Toimenpiteet tulee voida kohdentaa kunkin kunnan ja maakunnan kannalta olennaiseen maaseudun kehittämiseen.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että myös tulevalla ohjelmakaudella paikalliset toimijaryhmät osallistuisivat eräiden tukien toimeenpanoon. Paikallisten toimintaryhmien tehtävistä ohjelman toimeenpanossa ja toimivallasta säädettäisiin niin ikään tukijärjestelmiä koskevissa laeissa. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että paikallisten toimintaryhmien rooli tuen myöntämistä koskevien hakemusten käsittelyssä tullee maaseutuasetuksen ((EY) N:o 1698/2005) 62 artiklan 4 kohdan mukaisesti säilymään pääosin ennallaan. Toimintaryhmille kaavaillaan kuitenkin osallistumista myös maksatushakemusten käsittelyyn. Yhteisön tasolla on keskusteltu myös paikallisten toimintaryhmien mahdollisuudesta osallistua tuensaajaa koskevien hallinnollisten tarkastusten suorittamiseen. Kaiken kaikkiaan paikallisille toimintaryhmille tullaan antamaan tulevalla ohjelmakaudella julkinen hallintotehtävä.

Paikallisen toimintaryhmän toimintaan sen hoitaessa perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla julkista hallintotehtävää liittyy myös vahingonkorvausoikeudellinen vastuu. Valiokunta kiinnittääkin huomiota siihen, että lakiehdotuksen 21 §:n 2 momentissa säädettäisiin muun ohella paikallisen toimintaryhmän hallituksen jäsenen ja työntekijän vastuusta. Tehtäviä hoidettaessa aiheutetun vahingon korvaamisesta olisi voimassa, mitä virkavastuulla aiheutetun vahingon korvaamisesta erikseen säädetään. Vahingonkorvausoikeudellista virkavastuuta koskevilla säännöksillä tarkoitettaisiin tässä yhteydessä perustuslain 118 §:n 3 momenttia ja vahingonkorvauslain (412/1974) säännöksiä julkista valtaa käytettäessä aiheutetun vahingon korvaamisesta.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkista hallintotehtävää hoitava yhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, jos tehtävän suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Paikallisen toimintaryhmän hankkeiden rahoituksesta antamista lausunnoista päättävät hallituksen jäsenet, jotka eivät ole palvelussuhteessa paikalliseen toimintaryhmään. Näiden vahingonkorvausvastuuseen tulisivat sovellettaviksi vahingonkorvauslain 4 luvun 2 §:n 4 momentin mukaan yleiset työntekijän vahingonkorvausvastuuta koskevat säännökset näiden osallistuessa hankkeiden rahoitusta koskevaan päätöksentekoon. Paikallisen toimintaryhmän palveluksessa oleviin, paikalliselle toimintaryhmälle säädettyjä tehtäviä hoitaviin henkilöihin sovelletaan myös vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n yleisiä työntekijän vastuuta koskevia säännöksiä.

Valiokunta toteaa, että lakiin ehdotettu vastuusäännös on sinänsä tarpeellinen tuen saajien oikeusturvan ja hallintotehtävien hyvän hoidon kannalta. Ongelmallisten tilanteiden varalta valiokunta pitää kuitenkin erittäin tärkeänä, että toimintaryhmät hankkivat tarvittavan vastuuvakuutuksen. On välttämätöntä, että maa- ja metsätalousministeriö avustaa toimintaryhmiä tarvittavan vakuutusturvan hankkimisessa ja järjestää vahingonkorvausoikeutta koskevaa koulutusta ja tiedotusta.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä jäljempänä esitettävin muutosehdotuksin.