Yleisperustelut

Yleistä

Valiokunta toteaa, että lakiehdotus liittyy Euroopan yhteisöjen komission liito-oravaa koskevassa valvontamenettelyssä esille tulleeseen tarpeeseen muuttaa metsälakia ja luonnonsuojelulakia. Suomen on toteutettava luontodirektiiviin (92/43/ETY) perustuva liito-oravan suojelu riippumatta siitä, minkä suuruinen lajin kanta nyt on ja onko se uhanalainen. Ympäristövaliokunnan lausunnosta käy ilmi, että ympäristöministeriö on aloittanut viime vuonna kolmevuotisen tutkimushankkeen Suomen liito-oravakannan koon selvittämiseksi ja kannan seurannan järjestämiseksi. Ympäristövaliokunnan lausuntoon viitaten valiokunta edellyttää, että käynnissä olevan liito-oravaselvityksen valmistuttua tilanne tulee arvioida uudelleen, jos selvitys osoittaa, että liito-oravakanta on niin runsas ja vakaa, ettei sitä voida enää pitää uhanalaisena lajina. Suojelun lieventäminen edellyttäisi siinä tilanteessa luontodirektiivin liitteen IV (a) tarkistamista, mihin käytännössä ainoastaan komissiolla on muodollinen aloiteoikeus (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Mainitussa valvontamenettelyssä on kiinnitetty huomiota muun ohella metsä- ja ympäristöviranomaisten välisen yhteistyön tehostamiseen. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman liito-oravatyöryhmän joulukuussa 2002 valmistuneessa raportissa (Työryhmämuistio MMM 2002:21) asiaa on käsitelty laajasti. Esityksen perusteluissa on painotettu sitä, että viranomaisten välinen nopea tiedonkulku on tärkeä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilymiselle.

Metsälain 2 §:n 3 momentin mukaan metsän hoitamisessa ja käyttämisessä on metsälain säännösten lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulain (1096/1996) 9, 29—35, 39, 42, 47—49, 55 ja 56 §:ssä sekä 10 luvussa säädetään. Luonnonsuojelulain 2 §:n 2 momentissa on vastaava säännös. Luonnonsuojeluasetuksen (160/1997) 1 §:n 1 momentin mukaan ympäristöviranomaiset ja metsäviranomaiset ovat yhteistyössä päätettäessä luonnonsuojeluohjelmissa, suojeltavilla luontotyypeillä, maisema-alueilla, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikoilla ja valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottamilla ja verkostoon sisällytetyillä alueilla olevien talousmetsien hoitamisen ja käyttämisen periaatteista. Esityksen perusteluissa onkin todettu, että näiden säännösten nojalla metsä- ja ympäristöviranomaiset ovat tehneet yhteistyötä muun muassa liito-oravan suojelun varmistamiseksi. Alueelliset ympäristökeskukset ovat toimittaneet metsäkeskuksille tietoja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista, ja metsäkeskukset ovat toimittaneet alueellisille ympäristökeskuksille tietoja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin kohdistuvista metsänkäyttöilmoituksista.

Metsä- ja ympäristöviranomaisten välisen tiedonkulun varmistamiseksi esityksessä ehdotetaan, että metsälakiin lisätään säännös, jonka mukaan metsäkeskus toimittaa alueelliselle ympäristökeskukselle tiedon metsänkäyttöilmoituksesta, joka kohdistuu liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Lakiehdotuksen mukaan metsäkeskuksen velvollisuutena on ilmoittaa metsänkäyttöilmoituksen kohdistumisesta liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan välittömästi. Koska metsänkäyttöilmoitus tulee tehdä vähintään 14 vuorokautta ennen hakkuun aloittamista, jää metsänkäyttöilmoitusten tarkistamiselle ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttamiselle aikaa hyvin vähän. Tämä edellyttää, että metsäkeskusten viranomaistoimintojen resursointi hoidetaan siten, että nopea käsittely voi käytännössä toteutua. Myös alueellisten ympäristökeskusten voimavarojen tulee olla riittävät, jotta nekin pystyvät käsittelemään nopeasti metsäkeskuksista tulleet ilmoitukset. Lisäksi on mahdollista, että voimavaratarvetta ei pystytä luotettavasti ennalta arvioimaan liito-oravakantaa koskevien tietojen puutteellisuuden vuoksi. Valiokunta edellyttääkin, että säännösten täytäntöönpanoon osoitetaan riittävästi voimavaroja (Valiokunnan lausumaehdotus 2).

Ympäristövaliokunnan lausunnon mukaisesti maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa sitä, että hyvään viranomaisyhteistyöhön kuuluu mahdollisimman suuri avoimuus ja tietojen välittäminen ilman lakisääteistä velvollisuuttakin. Valiokunta pitää tiedottamisen parantamista yhtenä muutosehdotuksen kannatettavana tavoitteena. Lisäksi on tärkeää, että alueellinen ympäristökeskus tiedottaa mahdollisista liito-oravahavainnoista viipymättä samanaikaisesti niin maanomistajalle kuin metsäkeskuksellekin. Ympäristökeskuksen tulee myös välittömästi tiedon saatuaan ilmoittaa, jos alueella ei enää ole liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkaa.

Erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä tulee metsälain 14 §:n mukaan tehdä metsänkäyttöilmoitus vähintään 14 päivää ja enintään kaksi vuotta ennen käsittelyn aloittamista. Määräajasta voidaan hakemuksesta myöntää lupa poiketa. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia metsätaloudellisia toimenpiteitä. Kuitenkin 12 §:ssä tarkoitetulla suojametsäalueella metsänkäyttöilmoituksen asemesta laaditaan hakkuu- ja uudistamissuunnitelma. Metsäasetuksen (1200/1996) 9 §:n mukaan erityisen tärkeään elinympäristöön kohdistuvassa metsänkäyttöilmoituksessa tulee mainita, millaisista elinympäristöistä on kysymys, mitä toimenpiteitä aiotaan suorittaa ja miten toimenpiteissä otetaan huomioon elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttäminen.

Esityksen perusteluissa on myös todettu, että ehdotetun säännöksen mukaan metsäkeskus vertaisi alueelliselta ympäristökeskukselta saamiaan asiakirjoja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista metsänkäyttöilmoituksiin. Asiakirjalla tarkoitettaisiin muun ohella sähköisessä muodossa olevaa tietojoukkoa. Jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueellisen ympäristökeskuksen metsäkeskukselle toimittamassa asiakirjassa mainittuun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, metsäkeskus tekisi asiasta välittömästi ilmoitukset alueelliselle ympäristökeskukselle, maanomistajalle sekä tiedossaan olevalle maanomistajan edustajalle ja metsänhakkuuoikeuden haltijalle. Metsänomistajan edustajana toimii yleisimmin metsänhoitoyhdistys. Metsänhakkuuoikeuden haltijaa ei merkitä metsänkäyttöilmoitukseen, ja toisinaan metsänkäyttöilmoitus tehdään jo ennen puukauppaa. Metsänomistajan omatoimisessa hakkuussa ei ole erillistä metsänhakkuuoikeuden haltijaa.

Perusteluista käy myös ilmi, että ajan voittamiseksi metsäkeskus ei tutkisi, esiintyykö kohteella edelleenkin liito-oravaa. Metsäkeskus tekisi ilmoitukset välittömästi asiakirjojen perusteella. Säännöksellä ei siirrettäisi luonnonsuojelulain valvontatehtäviä alueelliselta ympäristökeskukselta metsäkeskukselle. Metsäkeskuksen ilmoitus olisi teknisluonteinen, pelkkiin asiakirjatietoihin perustuva hallintotoimi. Se ei synnyttäisi kenellekään etuja, oikeuksia tai velvollisuuksia eikä siitä voisi valittaa. Metsäkeskuksen ilmoituksen perusteella alueellinen ympäristökeskus tutkisi asian ja ryhtyisi toimivaltansa puitteissa tarvittaviin toimenpiteisiin.

Jos metsäkeskukselle saapunut metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueellisen ympäristökeskuksen metsäkeskukselle toimittamassa esityksessä merkittyyn liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, metsäkeskuksen on edellä todetun mukaisesti ilmoitettava tästä välittömästi alueelliselle ympäristökeskukselle, joka on luonnonsuojelulain valvontaviranomainen. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan yksityiskohtainen rajaaminen samoin kuin sopivien kulkuyhteyksien turvaaminen hakkuiden yhteydessä tulee tuolloin harkittavaksi tapauskohtaisesti. Valiokunta tulee jäljempänä ehdottamaan lakiin lisättäväksi säännöksen, jossa asian käsittelylle alueellisessa ympäristökeskuksessa asetetaan määräaika. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että liito-oravan suojeluun liittyvien kysymysten käsittelyyn luodaan selkeä viranomaismenettely, jossa tarvittavat viranomaispäätökset saadaan joutuisasti (Valiokunnan lausumaehdotus 3).

Esityksessä metsälakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös, jonka nojalla maanomistaja tai hänen valtuuttamansa metsänhakkuuoikeuden haltija voi hakea ennakkotietoa metsälain 10 §:n soveltamisesta metsänkäyttöilmoituksen kohteena olevassa metsässä. Esityksen perusteluissa on korostettu sitä, että kenellekään ei säädettäisi velvollisuutta hakea ennakkotietoa. Ennakkotieto olisi valituskelpoinen hallintopäätös. Säännöksen tarkoituksena on parantaa maanomistajan ja metsänhakkuuoikeuden haltijan oikeusturvaa sekä lisätä oikeusvarmuutta epäselvissä tapauksissa. Siten säännös osaltaan edistäisi 10 §:n perustarkoituksen eli metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen toteutumista.

Valiokunta toteaa, että valtion maksuperustelain 4 §:n mukaan hakemuksesta tehtävät päätökset, jotka liittyvät hakijan taloudelliseen toimintaan, ovat pääsääntöisesti maksullisia. Toisaalta maksuperustelain (150/1992) 6 §:n 3 momentin mukaan maksu voidaan määrätä perittäväksi suoritteen omakustannusarvoa alempana tai jättää kokonaan perimättä ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä. Erityisen tärkeää elinympäristöä koskevan ennakkotiedon maksullisuuden suhteen olisi siten melko laaja harkintavalta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kartoituksessa on löydetty yli 100 000 kohdetta. Vuosittain 2 000—3 000 kohteesta on maininta metsänkäyttöilmoituksessa. Ennakkotietomenettelyn piiriin tulevien kohteiden määrää on kuitenkin vaikea ennustaa, koska vastaavaa mahdollisuutta ei ole aiemmin ollut olemassa. Valiokunta katsookin, että kysymys ennakkotiedon maksullisuudesta tulee ratkaista maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

Lähtökohtana ehdotetussa liito-oravan suojelussa on, että suojelu ja siitä maanomistajille maksettavat korvaukset pannaan täytäntöön ympäristöhallinnon toimesta. Poikkeuksena on tilanne, jossa liito-orava esiintyy metsälain 10 §:n tarkoittamassa erityisen tärkeässä elinympäristössä. Tällöin kysymykseen tulisi metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) 19 §:n mukainen metsätalouden ympäristötuki, jolloin suojelun toimeenpano on metsähallinnon vastuulla. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota siihen, että metsätalouden ympäristötukijärjestelmän taloudelliset voimavarat valtion talousarviossa ovat jo nyt riittämättömät. Toimivan suojelujärjestelmän luomiseksi onkin välttämätöntä, että samalla myös osoitetaan metsätalouden ympäristötukeen riittävät määrärahat (Valiokunnan lausumaehdotus 4).

Metsätyön häirintä

Lakialoitteesta LA 154/2003 vp käy ilmi, että jos metsän hakkuuseen liittyvien töiden estämisessä käytetään väkivaltaa tai uhkausta, voi teko tulla nykyisin rangaistavaksi rikoslain (39/1889) 25 luvun 8 §:n mukaisena pakottamisena. Pakottamisesta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Metsätyön häirintään voivat tulla sovellettaviksi myös rikoslain 28 luvun hallinnan loukkaamista koskevan 11 §:n säännökset. Pykälän 1 kohdassa säädetään rangaistus sille, joka ottaa haltuunsa, siirtää tai piilottaa toisen hallinnassa olevaa irtainta omaisuutta. Säännös soveltuu esimerkiksi tilanteeseen, jossa metsän hakkuuta häiritsevät väkivaltaa käyttämättä ottavat metsätyökoneen tai muun irtaimen työvälineen haltuunsa. Saman pykälän 3 kohdassa säädetään rangaistus sille, joka ottaa haltuunsa toisen hallussa olevaa maata taikka rakennuksen tai sen osan. Säännös kattaa tilanteen, jossa esimerkiksi leiriytymällä taikka muutoin pitkäaikaisesti luvattomasti oleskelemalla toisen alueella omaisuuden haltijaa estetään tosiasiallisesti käyttämästä omaisuuttaan (HE 66/1988 vp). Hallinnan loukkauksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta. Jos toisen irtain omaisuus pysyvästi poistetaan haltijan huostasta ja vahingoitetaan sitä, esimerkiksi heittämällä se veteen, kysymyksessä olisi rikoslain 35 luvun vahingontekorikos.

Lisäksi kieltäytyminen noudattamasta poliisin toimivaltansa rajoissa antamaa kieltoa tai käskyä taikka virkatoimen suorittamisen vaikeuttaminen voidaan nykyisin tuomita tapauksesta riippuen joko rikoslain 16 luvun 3 tai 4 §:n mukaan haitantekona virkamiehelle tai niskoitteluna poliisia vastaan.

Edellä mainitut pakottamista tai hallinnan loukkausta koskevat säännökset eivät kuitenkaan sovellu kaikkiin metsätyön häirintätapauksiin. Pakottamisen tunnusmerkistön edellyttämä väkivalta tai uhkaus ei täyty kaikissa tilanteissa, kuten ei myöskään hallinnan loukkauksen edellyttämä irtaimen esineen haltuunotto. Viime aikoina tapahtuneissa metsätyön häirintätapauksissa ei ole kytkeydytty metsätyökoneeseen tai koskettu toisen omaisuuteen, vaan pelkästään oleskeltu koneen läheisyydessä. Metsätyöntekijän tarkoituksellista häiritsemistä tai estämistä harjoittamasta laillista elinkeinoaan ei voida pitää hyväksyttävänä, vaikka tekoon ei liittyisikään väkivaltaa, uhkausta tai omaisuuden vahingoittamista. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa lakialoitteen LA 154/2003 vp pohjalta, että metsälakiin lisätään säännös, jossa metsätyön häirintä säädetään rangaistavaksi. Lakivaliokunnan lausunnosta ilmenevillä perusteilla maa- ja metsätalousvaliokunta tulee kuitenkin jäljempänä ehdottamaan muutoksia lakialoitteessa ehdotettuun.

Lakivaliokunnan lausunnossa on katsottu, että jos päädytään lakialoitteessa tarkoitetun erityiskriminalisoinnin säätämiseen metsälakiin, kyseessä voi olla vain väliaikaisratkaisu. Lausunnon mukaisesti maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus selvittää edellytykset säätää rikoslakiin yleinen laillisen elinkeinon harjoittamista suojaava rangaistussäännös ottaen samalla huomioon rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta ja muista perusoikeuksista tällaiselle sääntelylle asettuvat rajoitukset.

Koska valiokunta ehdottaa tässä kosketeltujen muutosten tekemistä hallituksen esityksen ja lakialoitteen LA 154/2003 vp pohjalta, valiokunta ehdottaa lakialoitteen LA 141/2003 vp hylkäämistä.