Perustelut

Valiokunta on aikaisemmin käsitellyt yhteistä kriisinratkaisumekanismia valtioneuvoston kirjelmien pohjalta ja antanut mekanismia koskevasta asetusehdotuksesta lausunnon (PeVL 28/2013 vp). Osittain asetusehdotuksen oikeusperustan asianmukaisuuteen liittyvien eriävien näkemysten vuoksi kriisinratkaisumekanismi on tarkoitus perustaa asetuksen lisäksi osin euromaiden välisellä kansainvälisellä sopimuksella. Sopimukseen on tarkoitus sisällyttää määräykset luottolaitoksilta kerättävien varojen siirtämisestä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon sekä kansallisten rahasto-osuuksien asteittaisesta yhdistämisestä 10 vuoden siirtymäajan kuluessa. Valtioneuvoston kanta sopimusluonnoksesta vastaa hyvin valiokunnan aikaisempia kannanottoja, ja sen vuoksi valiokunta käsittelee vain muutamaa keskeisimpänä pitämäänsä seikkaa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kriisinratkaisumekanismin toteuttaminen osittain kansainvälisellä sopimuksella on ongelmallista unionin oikeuden yhtenäisyyden ja selkeyden samoin kuin päätöksenteon demokraattisen hyväksyttävyyden ja vastuunalaisuuden kannalta. Lisäksi on huomioitava, että sopimusmenettely sulkee valmisteluprosessista pois EU:n parlamentin, sopimuksen ulkopuolelle jäävät jäsenvaltiot ja osan jäsenvaltioiden parlamenteista.

Valtiosopimusluonnos liittyy sisällöllisesti kiinteästi kriisinratkaisumekanismia koskevaan asetukseen ja pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin sekä EU:n toimielimiin. Sopimus rinnastuu siten selkeästi sisällöltään ja vaikutuksiltaan unioniasioihin, joten sopimuksessa on valiokunnan mielestä selvästi kyse valtioneuvoston toimivaltaan perustuslain 93 §:n 2 momentin nojalla kuuluvasta unioniasiasta (ks. PeVL 24/2011 vp, s. 2/I, PeVL 5/2011 vp, s. 5/I, PeVL 1/2011 vp, s. 3/I).

Valiokunta pitää tärkeänä, että kriisinratkaisumekanismia koskeva sääntely suojaa mahdollisimman tehokkaasti budjettisuvereniteettia. Tärkeä osa tätä suojaa on sijoittajavastuun laaja toteuttaminen, jolloin kriisinratkaisurahaston käyttö ja julkisen rahoituksen tarve vähenevät (PeVL 28/2013 vp, 4/II). Tämän johdosta sijoittajavastuuta koskevat määräykset on perusteltua sisällyttää sopimukseen eikä jättää yksistään sopimuksen johdanto-osaan.

Sopimusluonnoksessa on määräykset siitä, missä järjestyksessä kriisinratkaisuneuvoston on käytettävä kriisinratkaisurahaston varoja kriisinratkaisutoimenpiteen kustannusten kattamiseen. Ehdotettu kattamisjärjestys on perusteltu julkisten varojen käytön taloudellisten vastuiden asianmukaisen kohdentamisen ja julkisen rahoituksen välttämisen kannalta. Lisäksi neuvostolle on syytä asettaa velvollisuus valita sellainen kriisinratkaisustrategia, joka aiheuttaa pienimmät kustannukset rahastolle (PeVL 28/2013 vp, s. 4/II).

Sopimusluonnoksen johdannossa on maininta siitä, että sopimusosapuolten tulisi tarjota väliaikaista rahoitusta kansallisista varoista tai EVM:stä, jos kriisinratkaisutoimen jälkeen rahaston varat osoittautuvat riittämättömiksi eivätkä luottolaitoksilta kerättävät jälkikäteisosuudet ole riittävän nopeasti käytettävissä. Valtioneuvoston mukaan kysymys ei ole oikeudellisesti sitovasta velvoitteesta. Valiokunnan mielestä on tärkeää, ettei sopimukseen sisällytetä sellaisia kirjauksia, jotka voivat aiheuttaa rahoitusvastuita koskevia tai muita oikeudellisia tulkintaongelmia. EVM:n käyttämiseen kriisinratkaisurahaston rahoittamiseen valiokunta on suhtautunut varauksellisesti, koska se voisi lisätä vaikeasti arvioitavissa olevia kansallisia EVM-vastuita (PeVL 28/2013 vp, s. 5). Joka tapauksessa EVM:n rahoituksen käyttämisestä tulisi päättää tapauskohtaisesti EVM-sopimuksen mukaisessa päätöksentekomenettelyssä.

Sopimusosapuoli voi sopimusluonnoksen mukaan esittää kriisinratkaisuneuvostolle pyynnön kansallisten rahasto-osuuksien välisestä lainaamisesta. Lainaamisesta päättäisi kriisinratkaisuneuvosto yksinkertaisella enemmistöllä. Saadun selvityksen mukaan sopimusosapuolille on tarkoitus antaa mahdollisuus kieltää oman rahasto-osuutensa käyttö tähän tarkoitukseen. Jos lainaaminen olisi pakollista, se merkitsisi kansallisten rahasto-osuuksien tosiasiallista yhdistämistä sovittua nopeammassa aikataulussa. Tämän vuoksi siirtymäaikaisen kansallisten rahasto-osuuksien lainaamisen tulee olla valtioneuvoston kannan mukaisesti vapaaehtoista.