Perustelut
Valiokunta on aikaisemmin käsitellyt yhteistä kriisinratkaisumekanismia
valtioneuvoston kirjelmien pohjalta ja antanut mekanismia koskevasta
asetusehdotuksesta lausunnon (PeVL 28/2013 vp).
Osittain asetusehdotuksen oikeusperustan asianmukaisuuteen liittyvien
eriävien näkemysten vuoksi kriisinratkaisumekanismi
on tarkoitus perustaa asetuksen lisäksi osin euromaiden
välisellä kansainvälisellä sopimuksella. Sopimukseen
on tarkoitus sisällyttää määräykset
luottolaitoksilta kerättävien varojen siirtämisestä yhteiseen
kriisinratkaisurahastoon sekä kansallisten rahasto-osuuksien
asteittaisesta yhdistämisestä 10 vuoden siirtymäajan
kuluessa. Valtioneuvoston kanta sopimusluonnoksesta vastaa hyvin
valiokunnan aikaisempia kannanottoja, ja sen vuoksi valiokunta
käsittelee vain muutamaa keskeisimpänä pitämäänsä seikkaa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kriisinratkaisumekanismin
toteuttaminen osittain kansainvälisellä sopimuksella
on ongelmallista unionin oikeuden yhtenäisyyden ja selkeyden
samoin kuin päätöksenteon demokraattisen hyväksyttävyyden
ja vastuunalaisuuden kannalta. Lisäksi on huomioitava,
että sopimusmenettely sulkee valmisteluprosessista pois
EU:n parlamentin, sopimuksen ulkopuolelle jäävät
jäsenvaltiot ja osan jäsenvaltioiden parlamenteista.
Valtiosopimusluonnos liittyy sisällöllisesti kiinteästi
kriisinratkaisumekanismia koskevaan asetukseen ja pankkien elvytys-
ja kriisinratkaisudirektiiviin sekä EU:n toimielimiin.
Sopimus rinnastuu siten selkeästi sisällöltään
ja vaikutuksiltaan unioniasioihin, joten sopimuksessa on valiokunnan
mielestä selvästi kyse valtioneuvoston toimivaltaan
perustuslain 93 §:n 2 momentin nojalla kuuluvasta unioniasiasta
(ks. PeVL 24/2011 vp, s. 2/I, PeVL
5/2011 vp, s. 5/I, PeVL 1/2011
vp, s. 3/I).
Valiokunta pitää tärkeänä,
että kriisinratkaisumekanismia koskeva sääntely
suojaa mahdollisimman tehokkaasti budjettisuvereniteettia. Tärkeä osa
tätä suojaa on sijoittajavastuun laaja toteuttaminen,
jolloin kriisinratkaisurahaston käyttö ja julkisen
rahoituksen tarve vähenevät (PeVL 28/2013
vp, 4/II). Tämän johdosta sijoittajavastuuta
koskevat määräykset on perusteltua sisällyttää sopimukseen
eikä jättää yksistään
sopimuksen johdanto-osaan.
Sopimusluonnoksessa on määräykset
siitä, missä järjestyksessä kriisinratkaisuneuvoston
on käytettävä kriisinratkaisurahaston
varoja kriisinratkaisutoimenpiteen kustannusten kattamiseen. Ehdotettu
kattamisjärjestys on perusteltu julkisten varojen käytön
taloudellisten vastuiden asianmukaisen kohdentamisen ja julkisen
rahoituksen välttämisen kannalta. Lisäksi
neuvostolle on syytä asettaa velvollisuus valita sellainen kriisinratkaisustrategia,
joka aiheuttaa pienimmät kustannukset rahastolle (PeVL
28/2013 vp, s. 4/II).
Sopimusluonnoksen johdannossa on maininta siitä, että sopimusosapuolten
tulisi tarjota väliaikaista rahoitusta kansallisista varoista
tai EVM:stä, jos kriisinratkaisutoimen jälkeen
rahaston varat osoittautuvat riittämättömiksi eivätkä luottolaitoksilta
kerättävät jälkikäteisosuudet
ole riittävän nopeasti käytettävissä.
Valtioneuvoston mukaan kysymys ei ole oikeudellisesti sitovasta
velvoitteesta. Valiokunnan mielestä on tärkeää,
ettei sopimukseen sisällytetä sellaisia kirjauksia,
jotka voivat aiheuttaa rahoitusvastuita koskevia tai muita oikeudellisia
tulkintaongelmia. EVM:n käyttämiseen kriisinratkaisurahaston
rahoittamiseen valiokunta on suhtautunut varauksellisesti, koska
se voisi lisätä vaikeasti arvioitavissa olevia
kansallisia EVM-vastuita (PeVL 28/2013 vp,
s. 5). Joka tapauksessa EVM:n rahoituksen käyttämisestä tulisi päättää tapauskohtaisesti
EVM-sopimuksen mukaisessa päätöksentekomenettelyssä.
Sopimusosapuoli voi sopimusluonnoksen mukaan esittää kriisinratkaisuneuvostolle
pyynnön kansallisten rahasto-osuuksien välisestä lainaamisesta.
Lainaamisesta päättäisi kriisinratkaisuneuvosto
yksinkertaisella enemmistöllä. Saadun selvityksen
mukaan sopimusosapuolille on tarkoitus antaa mahdollisuus kieltää oman
rahasto-osuutensa käyttö tähän
tarkoitukseen. Jos lainaaminen olisi pakollista, se merkitsisi kansallisten
rahasto-osuuksien tosiasiallista yhdistämistä sovittua
nopeammassa aikataulussa. Tämän vuoksi siirtymäaikaisen
kansallisten rahasto-osuuksien lainaamisen tulee olla valtioneuvoston
kannan mukaisesti vapaaehtoista.