Perustelut
Työnhaun voimassaolon lakkaaminen
Työnhaun voimassaolon lakkaamisesta on säännöksiä 1.
lakiehdotuksen 3 luvun 6 a §:ssä. Työnhaun
voimassaolon lakkaamisella on kiinteä yhteys työttömyysturvalain
mukaiseen oikeuteen saada työttömyysetuutta,
koska työttömyysetuuden saamisedellytyksiä ovat
muun muassa henkilön rekisteröinti julkisesta
työvoimapalvelusta annetussa laissa säädetyllä tavalla työnhakijaksi
työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmään
samoin kuin työnhaun pitäminen voimassa työ-
ja elinkeinotoimistossa.
Sääntelyllä työttömyysetuuden
saamisedellytyksistä on liityntä perustuslain
19 §:n 2 momentissa tarkoitettuun perustoimeentulon turvaan
työttömyyden perusteella. Perustuslakivaliokunta
on aiemmin vastaavanlaista sääntelyä arvioidessaan
katsonut, että säännökseen oli välttämätöntä sisällyttää kuvaus
siitä, millaisten työvoimatoimiston edellyttämien
toimien laiminlyönti voi johtaa työhakemuksen
voimassaolon lakkaamiseen. Lisäksi hallinnon suhteellisuusperiaatteen
oli syytä näkyä sääntelyssä siten,
että hakemuksen voimassaolon lakkaaminen liittyy ainoastaan
vakaviin laiminlyönteihin (PeVL 47/2002
vp, s. 3/I).
Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain työnhaun
voimassaolon lakkaamista koskeviin säännöksiin
ehdotetaan lisättäväksi uusi kohta (1.
lakiehdotuksen 3 luvun 6 a §:n 1 momentin 4 kohta),
jonka mukaan työnhaun voimassaolo lakkaa, jos työnhakija
ei saavu sovittuun tai työ- ja elinkeinotoimiston työnhakijalle
muutoin etukäteen ilmoittamaan työllistymissuunnitelman tai
sitä korvaavan suunnitelman laatimis- tai tarkistamistilaisuuteen.
Tilaisuuteen saapumatta jättämistä voidaan
valiokunnan mielestä tällaisessa sääntely-yhteydessä pitää vakavana laiminlyöntinä
ainoastaan,
jos poisjäännille ei ole esitettävissä hyväksyttävää syytä.
Säännöstä on syytä täydentää tätä tarkoittavalla
maininnalla.
Alle 25-vuotiaiden työllistäminen palkkatuella
Ensimmäisen lakiehdotuksen 7 luvun 3 §:n 4 momentin
2 a kohdan perusteella mahdollistetaan palkkatuen myöntäminen
määräaikaiseen työsuhteeseen
yrityksen palkatessa yhdenjaksoisesti vähintään
kolme kuukautta työttömänä olleen
alle 25-vuotiaan nuoren. Ehdotettu säännös
on määräaikainen ja tarkoitettu olemaan
voimassa vuoden 2011 loppuun. Sen nojalla myönnettyä palkkatukea
voidaan maksaa enintään vuoden 2012 loppuun.
Ehdotetulla säännöksellä ei
sinänsä puututa henkilölle myönnettäviin
etuuksiin, koska palkkatuki myönnetään
työnantajalle. Säännös johtaa
kuitenkin siihen, että alle 25-vuotiaille luodaan muita
ikäryhmiä paremmat mahdollisuudet työllistyä määräaikaiseen
työsuhteeseen. Sääntely on siten merkityksellistä perustuslain
6 §:n 2 momentin sen säännöksen
kannalta, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta
asettaa eri asemaan iän perusteella.
Perustuslakivaliokunta on työllisyyslainsäädännön
yhteydessä pitänyt vallitsevaa nuorisotyöttömyystilannetta
eräiden muiden seikkojen ohella hyväksyttävänä perusteena
alle 25-vuotiaiden erilliskohtelulle silloin, kun kysymys
on ollut tiukempien ehtojen asettamisesta nuorten henkilöiden
työmarkkinatuen saamiselle (PeVL 17/1996
vp, s. 2—3, PeVL 46/2002 vp,
s. 6/I). Vastaavasti on valiokunnan mielestä selvää,
että esityksen perusteluissa mainittu tavoite ehkäistä työttömyyden
pitkittymistä edistämällä erityisesti
nuorten vastavalmistuneiden sijoittumista työmarkkinoille
meneillään olevan taantuman aikana muodostaa hyväksyttävän
perusteen säännöksessä tarkoitetulle
positiiviselle erityiskohtelulle. Säännöksen
ongelmallisuutta perustuslain syrjintäkieltosäännöksen
näkökulmasta lieventää myös
sen melko lyhyt voimassaoloaika sekä se, että työllisyyslainsäädännössä nuorella
yleisesti tarkoitetaan alle 25-vuotiasta henkilöä.
Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä,
että hallitus jatkossa tuo tämäntyyppisen
lainsäädännön yhteydessä myös
tilastollisin tai muin todennettavissa olevin keinoin ilmi ne perusteet, joiden
vuoksi se katsoo ikään perustuvan erityiskohtelun
olevan perustuslain 6 §:n valossa hyväksyttävää (vrt. PeVL
27/2009 vp, s. 2—3, PeVL 46/2002
vp, s. 6/I).
Työssäkäyntialue
Henkilön työssäkäyntialue
ulottuu 2. lakiehdotuksen 9 §:n 1 momentin mukaan 80 kilometrin etäisyydelle
hänen tosiasiallisesta asuinpaikastaan. Säännös
merkitsee sitä, että työssäkäyntialue
määrittyy kaikkien kohdalta yhteneväisesti nykyisen
asuinkuntaperiaatteeseen perustuvan määräytymisperusteen
asemesta.
Sääntelyllä on yhteys perustuslain
9 §:n 1 momentissa turvattuun vapauteen liikkua maassa
ja valita asuinpaikkansa. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt
kuntaperusteista työssäkäyntialueen määrittelyä liikkumisvapauden
kannalta sinänsä ongelmallisena. Valiokunta on
kuitenkin katsonut, että ilman tapauskohtaista harkintaa
työn vastaanottovelvollisuuden soveltaminen työssäkäyntialueen
sisälläkin saattaa johtaa asuinpaikan valintaa
koskevan perusoikeussäännöksen vastaiseen
lopputulokseen, jos esimerkiksi julkinen liikenne tarjotun työn
ja työnhakijan asuinpaikan välillä on
sillä tavoin heikosti järjestetty, että työpäivästä muodostuu
kohtuuttoman pitkä työstä saatuun ansiotuloon
nähden (PeVL 46/2002 vp, s.
4/I).
Nykyisten työssäkäyntialueiden keskimääräinen
enimmäispituus on esityksen perustelujen mukaan noin 80
kilometriä. Yhtenäistettyä työssäkäyntialueen
määrittelyä voidaan pitää perusteltuna
yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Yhtenäistämisen
myötä myöskään kuntamuutoksilla
ei ole vaikutusta työssäkäyntialueen
laajuuteen. Tapauskohtaisten olosuhteiden merkitystä ilmentää riittävällä tavalla
lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 1 momentin säännös,
jonka nojalla työnhakija voi kieltäytyä työssäkäyntialueellaankin
tarjotusta työstä, jos hänen päivittäisen työmatkansa
kesto ylittäisi kokoaikatyössä kolme
tuntia ja osa-aikatyössä kaksi tuntia. Sääntely
ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Työmarkkinatoimenpiteeseen osallistuvan oikeussuoja
Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 8 luvun
1 §:n 1 momentin mukaan lain tarkoittamia työmarkkinatoimenpiteitä ovat
työkokeilu, työelämävalmennus
ja työharjoittelu, jotka järjestetään
työpaikalla. Työmarkkinatoimenpiteeseen osallistuvan
oikeusasemasta säädetään lain
8 luvun 3 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan työmarkkinatoimenpiteeseen
osallistuva ei ole työsuhteessa toimenpiteen järjestäjään
eikä työ- ja elinkeinotoimistoon. Voimassa olevan
lain 8 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla työmarkkinatoimenpiteen
järjestäjä vastaa toimenpiteeseen osallistuvan
työturvallisuudesta. Pykälää ehdotetaan
täydennettäväksi uudella 3 momentilla,
jonka perusteella myös työelämän
tietosuojalain työnantajaa ja työntekijää koskevia
säännöksiä sovelletaan soveltuvin
osin työmarkkinatoimenpiteen järjestäjään
ja työmarkkinatoimenpiteeseen osallistuvaan.
Työelämän tietosuojalain sovellettavuuden ulottaminen
työmarkkinatoimenpiteisiin on valiokunnan mielestä muun
muassa perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvattujen yksityiselämän suojan
ja henkilötietojen suojan kannalta perusteltua. Valiokunta
huomauttaa kuitenkin, että työmarkkinatoimenpiteeseen
osallistuvan oikeusasema näyttäisi edelleen
jäävän jossain määrin
aukolliseksi. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan
on tämän vuoksi syytä vielä arvioida, tulevatko
esimerkiksi tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain säännökset
näiden lakien soveltamisalamääritelmien
johdosta sovellettaviksi myös näissä tilanteissa.
Lakiehdotuksen 8 luvun 3 §:ään
on perustuslain 6 §:n 2 ja 4 momentin sisältämien
yhdenvertaisuussäännösten vuoksi asianmukaista
lisätä viittaukset myös edellä mainittuihin
lakeihin, jos ne eivät muutoin tule sovellettaviksi. Lisäksi
työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan on
syytä arvioida myös vuosilomalainsäädännön
sovellettavuutta työmarkkinatoimenpiteeseen osallistuvan
osalta.