Perustelut
Työllistymisrahakokeilu
Hallituksen esityksen yhtenä tarkoituksena on toteuttaa
määräaikainen ja alueellinen työllistymisrahakokeilu.
Työmarkkinatuki myönnetään 1.
lakiehdotuksen 9 luvun 1 §:n mukaan työllistymisrahana
henkilölle, joka ottaa vastaan vähintään
kolme kuukautta kestävän palkansaajan työssäoloehtoon
luettavan työn. Työmarkkinatuki maksetaan työllistymisrahana
yhden kuukauden ajalta työsuhteen alkamisesta lukien. Työllistymisrahan
saamisen edellytyksenä on muun ohella se, että henkilö asuu
työsuhteen alkaessa jossakin 9 luvun 2 §:ssä tarkoitetussa
kunnassa. Sääntelyn on tarkoitus olla voimassa
kolmen vuoden ajan.
Ehdotettu sääntely merkitsee sitä,
että siinä tarkoitettuun työllistymisrahaan
ovat kokeilun ajan oikeutettuja vain tietyissä Suomen kunnissa
asuvat henkilöt, jotka täyttävät
muut työllistymisrahan saamisen edellytykset. Työllistymisrahan
saaminen riippuu siten henkilön asuinkunnasta, jolloin
eri kunnissa asuvat pitkäaikaistyöttömät
joutuvat etuuden saamisen suhteen keskenään eri
asemaan. Sääntelyä on arvioitava perustuslain
6 §:n yhdenvertaisuussääntelyn kannalta.
Se edellyttää lähtökohtaisesti
samanlaista kohtelua muun muassa asuinpaikkaan katsomatta. Perustuslakivaliokunta
on kuitenkin pitänyt jonkinasteiseen erilaisuuteen johtavaa
kokeilulainsäädäntöä sinänsä hyväksyttävänä yhdenvertaisuuden
kannalta. Valiokunta on tällöin korostanut, ettei
yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän
harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan
sääntelyyn ja että kokeilu saattaa ainakin
joissakin rajoissa muodostaa sellaisen hyväksyttävän
perusteen, jonka nojalla muodollisesta yhdenvertaisuudesta voidaan
tinkiä alueellisessa suhteessa (PeVL
42/2010 vp, s. 5/I, PeVL 11/2002
vp, s. 2—3 ja PeVL 58/2001
vp, s. 2). Perustuslakivaliokunta on lisäksi
kokeiluluonteista lainsäädäntöä arvioidessaan
korostanut perusoikeussääntelyyn yleisesti kohdistuvaa lailla
säätämisen vaatimusta ja todennut sen ulottuvan
myös yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Vaatimus on tullut
ottaa huomioon muun ohella kokeilualueen määrittelyssä säätämällä kokeilualueesta
suoraan laissa tai sitomalla päätöksenteko
lain tasolla riittävän täsmällisesti
määriteltyihin kriteereihin. Kokeilusäännöksille
on myös tullut asettaa voimassaolorajoitus siten, että ne
ovat voimassa vain kokeiluun tarvittavan lyhyen ajan (ks. PeVM
4/2006 vp, s. 3/I ja siinä mainitut
valiokunnan lausunnot).
Nyt arvioitavana olevan kokeilulainsäädännön
tarkoituksena on pyrkiä selvittämään
yhden työllisyyspoliittisen keinon, työllistymisrahan, vaikutuksia
pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen.
Tavoite vastaa perustuslain 18 §:n 2 momentissa julkiselle
vallalle asetettua velvoitetta edistää työllisyyttä ja
pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.
Kokeilun alueellinen soveltamisala on määritelty
täsmällisesti laissa luettelemalla kokeilualueeseen
kuuluvat kunnat. Kokeiluun on perustellusti valittu kuntia, joissa työttömyysaste
ja pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä on
keskimääräistä korkeampi. Kokeilulainsäädännön
soveltamisaika on rajattu tämäntyyppisessä kokeilussa
asianmukaisena pidettävän lyhyeksi ajaksi eli
kolmeksi vuodeksi. Sääntely ei valiokunnan mielestä muodostu
perustuslain yhdenvertaisuussääntelyn kannalta ongelmalliseksi
etenkään, kun lisäksi otetaan huomioon,
että työllistymisrahan saaminen laissa määritellyllä tavalla
yhden kuukauden ajalta ei aseta ihmisiä kohtuuttomasti
eri asemaan.
Työmarkkinatuen tarveharkinta
Esityksessä ehdotetaan, että työmarkkinatuen saajan
puolison tulojen perusteella suoritettavasta tarveharkinnasta luovutaan
kokonaan. Tämä vastaa perustuslakivaliokunnan
työttömyysturvalain säätämisen
yhteydessä esittämää näkemystä siitä,
että perustuslain kanssa parhaiten sopusoinnussa on sellainen
järjestely, jossa tarveharkinta kohdistuu vain työttömän
omiin tuloihin (PeVL 46/2002 vp, s.
5/I).