Perustelut
Yleistä
Esityksen pääasiallisena tavoitteena on yksityisiä turvallisuuspalveluita
koskevan sääntelyn selkiyttäminen keskittämällä vartijoita,
järjestyksenvalvojia ja turvasuojaajia koskeva lainsäädäntö yhteen
lakiin. Tämä ratkaisu vastaa perustuslakivaliokunnan
jo vuonna 2002 esittämää kannanottoa
siitä, että lakisystemaattisesti perustelluin
vaihtoehto on säätää kaikista
järjestyksenvalvontatehtävistä yksityisistä turvallisuuspalveluista
annetussa laissa (PeVL 20/2002 vp, s.
5/II).
Perustuslakivaliokunta on arvioinut useaan otteeseen yksityisen
turvallisuusalan lainsäädäntöä suhteessa
perustuslain perusoikeussäännöksiin ja
hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle
koskevaan perustuslain 124 §:ään
(ks. esim. PeVL 13/2010 vp, PeVL 10/2006
vp, PeVL 20/2002 vp ja PeVL
28/2001 vp). Valiokunta on pitänyt selvänä,
että järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen
liittyvät vartijoiden ja järjestyksenvalvojien
tehtävät ovat perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuja
julkisia hallintotehtäviä. Järjestyksen
ja turvallisuuden ylläpitämiseen tähtääviä palveluja
saatetaan valiokunnan mukaan sinänsä tarvita täydentämään poliisin
ja muiden viranomaisten toimintaa. Valiokunta on toisaalta painottanut,
että vastuun yleisestä järjestyksestä ja
turvallisuudesta tulee kuulua poliisille ja muille viranomaisille,
minkä vuoksi vartioimisliikkeiden palveluksessa olevien
järjestyksenvalvojien ja vartijoiden osuuden pitää jäädä vain
avustavaksi ja täydentäväksi (PeVL
20/2002 vp, s. 2/II ja PeVL
28/2001 vp, s. 5/I).
Perustuslain 124 §:ssä kielletään
merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävien
tehtävien antaminen muulle kuin viranomaiselle. Merkittävänä julkisen
vallan käyttämisenä on pidettävä esimerkiksi
itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja
tai puuttua muuten merkittävällä tavalla
yksilön perusoikeuksiin (ks. esim. PeVL 20/2002
vp, s. 3/I ja HE 1/1998 vp,
s. 179/II). Selvänä on pidetty, että perustuslaki
estää varsinaisen poliisitoiminnan yksityistämisen
(PeVL 20/2002 vp, s. 3/II ja PeVL 28/2001
vp, s. 6/I).
Perustuslakivaliokunta on hyväksyessään
järjestyksenvalvojien toimivaltuudet yleisten kokousten
ja yleisötilaisuuksien yhteydessä kiinnittänyt
huomiota erityisesti siihen, että säännöksissä tarkoitetut
järjestyksenvalvojan valtuudet ovat olleet tapauskohtaisia
ja myös ajallisesti rajallisia (PeVL 44/1998
vp, s. 3/I). Arvioidessaan tapauskohtaisuudesta
irtautuvaa yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöä valiokunta
on puolestaan antanut ratkaisevaa painoa sille, että vartijan
ja järjestyksenvalvojan valtuudet ovat pääosin
samat kuin kenellä tahansa yksityishenkilöllä.
Eräitä tätä laajempia toimivaltuuksia
tarkastellessaan valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen,
että toimivaltuudet eivät kokonaisarvioinnissa
saa muodostua erityisen olennaisiksi vallankäyttötavoiksi,
vaan niiden on oltava mahdollisimman lähellä yksityishenkilöllä olevia oikeuksia.
Valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa
on tällöin siten ollut ratkaisevaa se, millaisia
toimivaltuuksia vartijoilla ja järjestyksenvalvojilla on
(PeVL 20/2002 vp, s. 4—5 ja PeVL 28/2001
vp, s. 4—6).
Ehdotetut vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuudet
vastaavat pääosin perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella
säädettyjen nykyisten ja nyt kumottavaksi ehdotettavien yksityisistä turvallisuuspalveluista
annetun lain sekä järjestyksenvalvojista annetun
lain säännöksiä. Eräiltä osin
toimivaltuuksia on täsmennetty tai muutettu. Perustuslakivaliokunta
käsittelee seuraavassa valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellisiä toimivaltuuksien
muutoksia.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen,
että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien koulutus
vaihtelee huomattavasti. Jatkossa vartijoiden ja järjestyksenvalvojien
toimivaltuuksia koskevaa lainsäädäntöä kehitettäessä on
syytä ottaa huomioon myös se, että nykyistä laajemmat
tehtävät ja toimivaltuudet edellyttävät
perusteellista koulutusta tehtäviin. Myös kielilainsäädännön
vaatimukset on otettava huomioon vartijoiden ja järjestyksenvalvojien
tehtävissä.
Henkilön poistaminen ja kiinniottaminen
Järjestyksenvalvojan oikeudesta poistaa toimialueeltaan
henkilö ehdotetaan säädettäväksi
1. lakiehdotuksen 42 §:n 1 momentissa. Säännös vastaa
pääosin voimassa olevaa järjestyksenvalvojista
annetun lain 7 §:n 1 momenttia. Lakiehdotuksen
42 §:n 1 momentin 4 kohta, jonka perusteella järjestyksenvalvoja
voi poistaa toimialueeltaan alueella ilmeisen oikeudettomasti oleskelevan
henkilön, on kuitenkin uusi.
Säännöksen muotoilu on valiokunnan
mielestä varsin väljä etenkin, kun otetaan
huomioon se, että kysymyksessä on yksityiselle
järjestyksenvalvojalle annettava toimivalta puuttua merkittävästi
yksityisen henkilön perusoikeuksiin. Väljän
muotoilun ongelmallisuutta lisää vielä se,
että järjestyksenvalvojalla on pykälän
2 momentin perusteella eräin edellytyksin oikeus myös
ottaa henkilö kiinni. Esityksen perustelujen perusteella
(s. 61) sääntelyn tarkoituksena on antaa esimerkiksi
kauppakeskuksissa toimiville järjestyksenvalvojille oikeus
poistaa toimialueeseensa kuuluvalta ja yleisöltä suljetulta
alueelta siellä oikeudettomasti oleskeleva henkilö.
Tällä tavoin rajattu poistamisoikeus ei valiokunnan mielestä muodostu
ongelmalliseksi. Säännöstä on
siksi välttämätöntä täsmentää esimerkiksi
lisäämällä siihen edellytys
siitä, että kysymyksessä on yleisöltä suljettu
alue, jotta 1. lakiehdotus voidaan hyväksyä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Poliisin säilyttämien henkilöiden
vartiointi
Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa oleva
vartija voi 2. lakiehdotuksen 5—7 §:n perusteella
toimia eräin edellytyksin vartijan tehtävissä poliisin
säilytystilassa. Poliisilaitos voi 6 §:n 1 momentin
mukaan määrätä turvallisuusalan
elinkeinoluvan haltijan palveluksessa olevan hoitamaan tilapäisesti
vartijan tehtävää säilytystilassa,
jos tehtävän hoitaminen muulla tavalla ei ole
säilytystilan sijainnin tai säilytettävien
suuren määrän vuoksi tarkoituksenmukaista.
Säilytystilassa tulee 2 momentin mukaan olla läsnä poliisilaitokseen
virkasuhteessa oleva säilytystilan toiminnan ohjauksesta
ja valvonnasta vastaava henkilö. Tästä poiketen
yksityinen vartija tai vartijat voisivat hoitaa vartijan tehtäviä ilman
virkasuhteisen henkilön läsnäoloa, jos
säilytystilassa ei vapautensa menettäneinä ole
muita kuin päihtymyksen vuoksi säilöön
otettuja henkilöitä. Tällöin
poliisilaitoksen on kuitenkin valvottava säilytystilaa
etävalvonnalla.
Ehdotus merkitsee huomattavaa muutosta nykytilaan, sillä kysymys
on tehtävästä, joka on tähän
asti ollut pelkästään viranomaisten hoidettavana.
Sääntelyä on arvioitava erityisesti perustuslain
124 §:n sen säännöksen kannalta,
jonka mukaan merkittävää julkisen vallan
käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan
antaa vain viranomaiselle. Tässä yhteydessä on
tarkasteltava myös sitä, merkitseekö sääntely
varsinaisen poliisitoiminnan yksityistämistä.
Pääsäännön mukaisissa
tilanteissa säilytystilan toiminnan ohjauksesta ja valvonnasta
vastaa aina poliisilaitokseen virkasuhteessa oleva henkilö.
Yksityisen palveluksessa oleva vartija toimii 7 §:n 1 momentin
perusteella poliisin apuna ja välittömässä ohjauksessa
ja valvonnassa. Hän on velvollinen toiminnassaan noudattamaan
poliisin antamia käskyjä. Nämä säännökset
ovat omiaan korostamaan viranomaisen roolin ensisijaisuutta. Vastaavasti
yksityisen palveluksessa olevan vartijan rooli jää tällaisessa
yhteydessä viranomaista avustavaksi ja täydentäväksi
ja siten epäitsenäiseksi.
Arvioinnissa merkitystä on myös sillä,
että järjestely on käytettävissä vain
tilapäisesti. Perustuslakivaliokunta on merkittävän
julkisen vallan käyttöä tarkastellessaan
pitänyt tapauskohtaisesti esimerkiksi voimankäyttöoikeuden antamista
muulle kuin viranomaiselle mahdollisena, jos voimakeinojen käyttö tapahtuu
tarkasti rajatussa tilassa tai tilanteessa ja silloin, kun on kysymys
tilapäisluonteisesta tarpeesta saada ulkopuolista apua
(ks. esim. PeVL 1/2008 vp, s. 3/II
ja PeVL 48/2005 vp, s. 4/I).
Tilapäisyyden perusedellytystä on esityksen perusteluissa (s.
101) korostettu toteamalla, että lähtökohtaisesti
poliisilaitoksen olisi käytettävä virkasuhteisia
vartijoita tai poliisimiehiä vartijan tehtävissä.
Tämän vuoksi yksityisten vartijoiden käyttö ei
olisi mahdollista jatkuvaluonteisesti, vaan ainoastaan perusteluissa
esitetyn kaltaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa. Tällainen
rajaus on tehtävien epäitsenäisen
luonteen ohella valiokunnan mielestä välttämätön
sen turvaamiseksi, että sääntely ei merkitse
poliisitoiminnan osittaistakaan yksityistämistä.
Tästä syystä myös 2. lakiehdotuksen
6 §:n 1 momenttia on syytä vielä täydentää esimerkiksi
maininnalla siitä, että momentissa tarkoitettua
poikkeuksellista järjestelyä voidaan käyttää vain
niin pitkään kuin se on vartiointitehtävien
asianmukaisen hoitamisen kannalta välttämätöntä.
Perustuslain 124 §:n sisältämän
tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen kannalta valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että erityisesti harvemmin asutuilla alueilla sääntelyn
tarkoittamiin tilapäisjärjestelyihin turvautuminen
saattaa olla perusteltua etenkin poliisin kiireellisten partiotehtävien tehokkuuden
takaamiseksi.
Yksityisen vartijan tehtävät ja toimivaltuudet vastaavat
2. lakiehdotuksen 7 §:n 4 momentin perusteella virkasuhteisten
vartijoiden tehtäviä ja toimivaltuuksia. Näistä tehtävistä säädetään pääasiallisesti
poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta
annetussa laissa. Perustuslakivaliokunta pitää perustuslain
10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän
suojan kannalta tärkeänä, että turvallisuusalan
elinkeinoluvan haltijan palveluksessa olevalla vartijalla ei ole
avustavia tehtäviä suorittaessaan pääsyä henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa
annetun lain 2 luvussa tarkoitettuihin poliisin tietojärjestelmiin
tai mahdollisiin muihinkaan viranomaistarkoituksia varten perustettuihin
tietojärjestelmiin. Tästä on tarpeen
ottaa lakiin nimenomainen säännös.
Erikseen on vielä syytä arvioida sääntelyn
sisältämää mahdollisuutta siitä,
että yksityisen palveluksessa oleva vartija voisi tietyin
edellytyksin hoitaa vartijan tehtävää säilytystilassa
ilman viranomaisen välitöntä ohjausta
ja valvontaa, mutta kuitenkin siten, että poliisilaitos
valvoo säilytystilaa etävalvonnalla. Perustuslakivaliokunta
on aiemmin katsonut, että vapautensa menettänyttä henkilöä ei
turvallisuusriskien merkittävyyden takia tule voida sulkea
pelkästään etävalvonnalla etävalvontakeskuksesta
valvottuun säilytystilaan. Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen
käyttämisen edellytyksenä valiokunta
piti tuolloin sitä, että lakiehdotuksesta poistetaan
säännökset etävalvonnasta. Vaihtoehtoisesti
sääntelyä oli tarkistettava niin, että etävalvontaa
on mahdollista käyttää vain apukeinona
henkilökunnan asianmukaisesti valvomissa säilytystiloissa
(PeVL 21/2006 vp, s. 5/II).
Ehdotettu sääntely merkitsee sitä,
että yksityisellä vartijalla olisi pääsäännön
mukaiseen tilanteeseen verrattuna selvästi itsenäisempi
rooli. Etävalvonta ei voi täysin korvata viranomaisen
välitöntä ohjausta ja valvontaa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin
huomiota siihen, että päihtyneiden käsittelystä annetun
lain nojalla poliisi voi poliisin säilytystilan asemesta
toimittaa päihtyneen henkilön selviämisasemalle
tai muuhun hoitopaikkaan. Nämä voivat olla myös
yksityisten ylläpitämiä. Vaikka poliisin
suljetussa säilytystilassa tapahtuva säilössäpito
ei täysin rinnastukaan esimerkiksi selviämisasematoimintaan,
voidaan vartiointitoimintaa valiokunnan mielestä eräin
edellytyksin tällaisissa tapauksissa uskoa myös
yksityiselle vartijalle. Säilössäpidettävän
henkilön turvallisuuden kannalta olennaisinta on, että säilytystilassa
on henkilö, joka voi ja jonka tulee välittömästi
reagoida esimerkiksi henkilön terveydentilan muutoksiin
ja muihin vaaratilanteisiin. Tämä korostaa erityisesti
lakiehdotuksen 6 §:n 3 momentin 2 kohdassa
tarkoitetun tehtävän edellyttämän koulutuksen
merkitystä. Lisäksi valiokunta painottaa tässä yhteydessä sitä,
että tällainen järjestely voi edellä mainituin
tavoin olla vain tilapäistä ja mahdollista ainoastaan
poikkeuksellisissa tilanteissa. Järjestely ei ehdotetun
sääntelyn perusteella voikaan muodostua jatkuvaluonteiseksi.
Perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä, että hallintovaliokunta
korostaa mietinnössään järjestelyn
poikkeuksellisuutta sekä tarvetta turvata etävalvonnan
toimivuus ja kattavuus samoin kuin yksityiselle vartijalle annettavan
tehtävän edellyttämän koulutuksen
asianmukaisuus erilaisten säilytystilassa mahdollisesti
tapahtuviin vaaratilanteisiin varautumisen kannalta.
Poliisilaitos voi 2. lakiehdotuksen 5 §:n 1 momentin
mukaan sopia laissa tarkoitettujen vartijan tehtävien hoitamisessa
avustamisesta turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan kanssa. Perustuslakivaliokunta
on pitänyt viranomaisen ja yksityisen välillä tehtäviä sopimuksia
perustuslain 2 §:n 3 momentin ja 124 §:n kannalta
ongelmallisina, jos yksityiselle annettava toimivalta esimerkiksi
voimakeinojen käyttöön perustuu sopimukseen
(ks. esim. PeVL 55/2005 vp, s. 3). Valiokunnan
mielestä 5 §:n 1 momentin sääntely
ei tässä mielessä muodostu ongelmalliseksi,
koska yksityisen vartijan toimivalta sen nojalla perustuu yksiselitteisesti
lain säännöksiin. Sopimusjärjestelyn
tarkoituksena on yksittäistapauksessa määritellä se,
minkä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa
olevat vartijat voivat hoitaa kyseisiä tehtäviä.
Valiokunta pitää selvänä, ettei
yksityisen vartijan toimivaltuuksia voida sopimuksella määritellä laissa
säädettyä laajemmiksi.
Kielto ottaa vastaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden
ylläpitämistä käsittävä toimeksianto
Voimassa olevan yksityisistä turvallisuuspalveluista
annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan vartioimisliike ei
saa ottaa vastaan toimeksiantoa, joka sisältää sitoumuksen
ylläpitää yleistä järjestystä ja
turvallisuutta. Säännöstä ei
enää ehdoteta uuteen lakiin.
Perustuslakivaliokunta katsoi nykyistä lakia arvioidessaan,
että 9 §:n 1 momentin säännös vahvistaa
sitä vaatimusta, että vartioimistoiminta ei ole
päällekkäistä poliisin hoidettavana
olevan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistehtävän
kanssa (PeVL 28/2001 vp, s. 5/I). Valiokunta
pitää tällaista säännöstä edelleen
perusteltuna.
Elinkeinovapaus
Vartioimisliiketoiminta on voimassa olevan lainsäädännön
perusteella luvanvarainen elinkeino. Perustuslakivaliokunta on tätä luvanvaraisuutta
perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun elinkeinovapauden
kannalta tarkastellessaan katsonut, että luvanvaraisuuden
muodossa aiheutuvia elinkeinovapauden rajoituksia puoltavat tärkeät
ja vahvat yhteiskunnalliset intressit. Niiden riittäväksi
ja asianmukaiseksi huomioon ottamiseksi luvanvaraisuus on valiokunnan
mielestä ollut välttämätön
keino. Valiokunta ei liioin ole pitänyt vartioimisliikeluvan myöntämiseen
liittyvää harkinnanvaraisuutta ongelmallisena.
Tässä arvoinnissa valiokunta on ottanut huomioon
vartioimisliiketoiminnan luonteen perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna
julkisena hallintotehtävänä ja etenkin
toimintaan liittyvän voimankäyttöoikeuden
(PeVL 28/2001 vp, s. 7/I).
Toimilupasääntelyä ehdotetaan esityksessä laajennettavaksi
siten, että luvanvaraisuuden piiriin tulevat vartioimisliiketoiminnan
ja järjestyslaissa tarkoitettujen järjestyksenvalvontatehtävien
lisäksi myös muu ansiotarkoituksessa tapahtuva,
toimeksiantosopimukseen perustuva järjestyksenvalvojatoiminta
(1. lakiehdotuksen 24 §) sekä hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä käsittävä
turvasuojaustoiminta (1. lakiehdotuksen
60 §). Luvanvaraisuuden ulkopuolelle jää edelleen
järjestyksenvalvojatoiminta kokoontumislaissa tarkoitetuissa
yleisissä kokouksissa ja yleisötilaisuuksissa.
Ehdotettua turvallisuusalan elinkeinolupaa koskeva sääntely
vastaa asiasisällöltään pitkälti nykyistä vartioimisliikelupaa
koskevaa sääntelyä. Luvanvaraisuuden
laajentamista järjestyksenvalvojatoiminnassa puoltavat
vastaavat tärkeät ja vahvat yhteiskunnalliset
intressit. Luvan myöntämiseen liittyvää harkinnanvaraisuutta voidaan
pitää perusteltuna ottaen edellä esitetyn lisäksi
huomioon myös se, että alalle pyrkivät tyypillisesti
hakeutumaan myös järjestäytyneet rikollisryhmät.
Turvasuojaustoiminnassa ei vartioimisliiketoiminnasta ja järjestyksenvalvojatoiminnasta
poiketen
ole kysymys julkisen hallintotehtävän hoitamisesta.
Turvasuojaustoimintaan ei liioin liity voimankäyttöoikeuksia.
Luvanvaraistamiseen on tältäkin osin kuitenkin
esityksen perusteluissa (s. 114—115) mainittuja erityisesti
luottamuksellisen tiedon määrään
sekä kiinteistöjen valvontalaitteiden ja lukituksen
tekniseen toteutukseen liittyviä yhteiskunnallisesti painavia
perusteita. Perustuslakivaliokunta pitää perusteltuna
sitä, että luvan myöntäminen
perustuu tältä osin sidottuun harkintaan (1. lakiehdotuksen 71 §:n
3 momentti).
Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijalla on 1. lakiehdotuksen
74 §:n mukaan oltava palveluksessaan yksi tai useampi vastaava
hoitaja, jolla on Poliisihallituksen myöntämä voimassa oleva
hyväksyminen kyseisen turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan
vastaavaksi hoitajaksi. Vastaavaksi hoitajaksi hyväksymisen
edellytyksenä on 77 §:n 1 momentin perusteella
muun ohella se, että henkilö on hyväksytysti
suorittanut sisäministeriön asetuksella säädetyt
vaatimukset täyttävän, ammatillisesta
aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaisen turvallisuusvalvojan tai
sitä vastaavan erikoisammattitutkinnon. Perustuslakivaliokunta
kiinnittää elinkeinovapauden näkökulmasta
huomiota siihen, että ehdotettu sääntely
koskee myös turvasuojaustoimintaa. Sääntelyllä voi
olla erityistä merkitystä sellaisille elinkeinonharjoittajille,
joilla ei ole ollut palveluksessaan ulkopuolista henkilökuntaa.
Vaikka ehdotetulle sääntelylle sinänsä on hyväksyttävät
perusteet, voi vaatimus käytännössä yksittäistapauksissa
johtaa elinkeinonharjoittamisen edellytysten merkittävään
vaikeutumiseen tai jopa edellytysten tyrehtymiseen. Tämä ei
ole täysin ongelmatonta perusoikeusrajoitusten oikeasuhtaisuusvaatimuksen
kannalta (vrt. PeVL 8/2013 vp, s. 3
ja PeVL 28/2012 vp, s. 3—4).
Hallintovaliokunnan on tämän vuoksi syytä harkita
mahdollisuutta joko poistaa vaatimus pieniltä turvasuojaustoimintaa
harjoittavilta elinkeinonharjoittajilta tai vaihtoehtoisesti rinnastaa
näiden osalta esimerkiksi pitkäaikainen alan kokemus
erikoisammattitutkintoon.
Henkilötietojen säilytysaika
Vartijan (1. lakiehdotuksen 8 §) ja järjestyksenvalvojan
(1. lakiehdotuksen 33 §) on laadittava tehtävissään
havaituista kiinniottamiseen tai voimakeinojen käyttöön
johtaneista tapahtumista kirjallinen selvitys eli niin sanottu tapahtumailmoitus.
Tapahtumailmoitukseen saadaan havaintojen ja toimenpiteiden lisäksi
kirjata toimenpiteiden kohteena olleiden sukunimi, etunimet, henkilötunnus
ja osoitetiedot. Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan on säilytettävä tapahtumailmoitukset
kahden vuoden ajan niiden laatimispäivän kalenterivuoden
päättymisen jälkeen, jonka jälkeen
ne voidaan hävittää.
Tapahtumailmoituksista muodostuu henkilötietoja sisältävä rekisteri.
Tämän vuoksi sääntelyä on
arvioitava perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän
ja henkilötietojen suojan kannalta. Perustuslakivaliokunta
on vakiintuneesti pitänyt henkilötietojen suojan
kannalta tärkeänä sääntelykohteena
muun muassa tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä.
Valiokunta on katsonut, ettei tietojen pysyvä säilyttäminen
ole henkilötietojen suojan mukaista, ellei siihen ole tietojärjestelmän
luonteeseen tai tarkoitukseen liittyviä perusteita (PeVL
54/2010 vp, s. 2—3, PeVL 3/2009
vp, s. 3/I ja PeVL 51/2002
vp, s. 3/II).
Ehdotettu sääntely jättää tapahtumailmoituksiin
sisältyvien henkilötietojen säilyttämisajan kahden
vuoden säilyttämisvelvollisuuden jälkeen
käytännössä täysin
avoimeksi ja toiminnanharjoittajan omaan harkintaan perustuvaksi. Esityksen
perusteluissa (s. 35) todetaan, että nykyisestä laista
poiketen tapahtumailmoitusten hävittämiseen ei
olisi ehdotonta velvollisuutta säilyttämisajan
päättymisen jälkeenkään,
vaan tapahtumailmoituksia voitaisiin säilyttää pitempäänkin
esimerkiksi silloin, kun niihin ei olisi kirjattu henkilötietoja.
Perustuslakivaliokunta ei näe estettä sille, että sellaisia
tapahtumailmoituksia, joihin ei sisälly henkilötietoja,
säilytetään myös laissa säädetyn
säilyttämisajan jälkeen. Sen sijaan ehdotettu
sääntely on selvästi perustuslain 10 §:n
1 momentin kanssa ristiriidassa siltä osin kuin se koskee
henkilötietoja sisältäviä tapahtumailmoituksia.
Tietojen pysyvälle säilyttämiselle ei
tässä tapauksessa selvästikään
ole hyväksyttäviä perusteita. Tämän vuoksi
1. lakiehdotuksen 8 §:n 2 momenttia ja 33 §:n
2 momenttia on muutettava siten, että niistä käy
selkeästi ilmi henkilötietoja sisältävien
tapahtumailmoitusten enimmäissäilyttämisaika.
Näiden muutosten tekeminen on edellytyksenä sille,
että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.