Perustelut
Ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien kiintiö
Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi
yliopistolakiin (1. lakiehdotuksen 36 §:n 3 momentti) ja ammattikorkeakoululakiin
(2. lakiehdotuksen 22 §:n 3 momentti)
säännös, jonka nojalla korkeakoulut voivat
varata osan haettavista opiskelijapaikoista henkilöille,
jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen korkeakoulujärjestelmän
mukaista korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon
johtavaa opiskelupaikkaa. Lakiehdotuksissa ei aseteta rajoituksia
kiintiön suuruudelle tai edellytyksiä kiintiöiden
käyttämiselle. Korkeakoulut päättävät
itsenäisesti, käyttävätkö kiintiöitä ja
miten ne jakavat aloituspaikat kiintiöiden välillä.
Ehdotus mahdollistaa sen, että opiskelupaikan hakijat asetetaan
eri asemaan sen perusteella, ovatko he suorittaneet korkeakoulututkinnon
tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan.
Ehdotusta on arvioitava perustuslain 6 §:n 2 momentin ja
16 §:n 2 momentin kannalta.
Perustuslain 6 §:n 2 momentin syrjintäkiellon mukaan
ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa
eri asemaan säännöksessä erikseen
mainituilla erotteluperusteilla eikä henkilöön
liittyvien muiden syiden perusteella. Syrjintäkiellon ei
ole katsottu kieltävän kaikenlaista erontekoa ihmisten
välillä, vaikka erottelu perustuisi säännöksessä nimenomaan
mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko henkilöön
liittyvään syyhyn perustuva erottelu perustella
perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Perustelulle
asetettavat vaatimukset ovat erityisesti säännöksessä lueteltujen
kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla kuitenkin korkeat (ks. esim. PeVL 1/2006
vp, s. 2/I, PeVL 38/2006
vp, s. 2). Valiokunta on hyväksyttävän
perusteen arvioinnin lisäksi kiinnittänyt huomiota
myös valitun keinon oikeasuhtaisuuteen (PeVL 38/2006 vp,
s. 3/II).
Esityksen perusteluista ilmenee, että vuonna 2009 yliopistoissa
opintonsa aloittaneista opiskelijoista 37 prosentilla oli korkeakoulututkinto tai
aikaisempi opiskelupaikka korkeakoulussa. Ammattikorkeakoulussa
aloittaneiden osalta vastaava luku oli 18 prosenttia. Ehdotetun
sääntelyn tarkoituksena on nopeuttaa korkeakouluopintojen
aloittamista ja turvata mahdollisimman monelle hakijalle opiskelupaikka
sekä saattaa ensimmäistä korkeakoulupaikkaa
hakevat yhdenvertaiseen asemaan jo opiskelupaikan saaneiden kanssa
(s. 17, 35—36). Nämä ovat sellaisia perusteita,
joita voidaan pitää perustuslain syrjintäkiellon
näkökulmasta hyväksyttävinä perusteina
eri asemaan asettamiselle. Kysymys on sellaisista koulutuspoliittisista
tavoitteista, joiden saavuttamiseksi valiokunta on katsonut yliopistolla
olevan mahdollisuus kohtuullisessa määrin suosia
tiettyjä yleisin kriteerein määriteltyjä hakijaryhmiä,
kuten vastavalmistuneita ylioppilaita (PeVL 11/2009
vp, s. 5/I). Valiokunta on aikaisemmin todennut
myös, ettei perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännös
estänyt yliopistolain säännöstä,
jonka mukaan hakijat jaetaan opiskelijavalinnassa eri ryhmiin koulutustaustansa
perusteella (PeVL 19/2004 vp,
s. 3/I).
Ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien erikoiskohtelua
on arvioitava myös perustuslain 16 §:n
2 momentin kannalta. Se velvoittaa julkista valtaa turvaamaan jokaiselle
yhtäläisen mahdollisuuden saada kykyjensä ja
erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta.
Yksilön kannalta tämä oikeus merkitsee
elinikäisen koulutuksen periaatteen tunnustamista (HE 309/1993
vp, s. 44/I). Ehdotetulla sääntelyllä on
etenkin yliopisto-opintojen osalta liityntä myös
perustuslain 16 §:n 3 momentissa turvattuun tieteen, taiteen
ja ylimmän opetuksen vapauteen (PeVL 60/2010
vp, s. 3/I).
Käytännössä kysymys on siitä,
käytetäänkö kiintiötä ja
kuinka suuri kiintiö on. Ensimmäistä opiskelupaikkaa
hakevien osuus näyttää vaihtelevan eri
yliopistojen kesken sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
välillä. Keskimäärin ensimmäistä opiskelupaikkaa
hakevien osuus kaikista hakijoista on kaksi kolmasosaa (s. 18/I). Tämän
perusteella voi arvioida, että ensimmäistä opiskelupaikkaa
hakevien kiintiön pitäisi olla huomattavan suuri
asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ehdotettu sääntely voi käytännössä estää korkeakoulututkinnon
suorittaneen jatkamasta itsensä kehittämistä suorittamalla
toinen tutkinto tai korkeakouluopiskelijan vaihtamasta opiskelualaa,
jos kiintiö on hyvin suuri. Tilanne saattaa muodostua epäoikeudenmukaiseksi
erityisesti sellaisten henkilöiden osalta, jotka ovat työttömyysturvalain
koulutukseen hakeutumisvelvoitteen johdosta ottaneet vastaan opiskelupaikan,
johon he eivät ole ensisijaisesti hakeneet, ja haluavat
myöhemmin vaihtaa alaa.
Valiokunta on aikaisemmin yliopistojen kielikiintiöiden
osalta tähdentänyt, että kiintiösäännösten
soveltamisessa tulee estää kiintiön kasvaminen
niin suureksi ja eri ryhmiin sovellettavien valintaperusteiden erojen
muodostuminen niin merkittäväksi, että muodollisesta
yhdenvertaisuudesta poikkeamista ei enää voitaisi
pitää hyväksyttävänä (PeVL 3/1997
vp, s 3/I). Korkeakoulututkinnon suorittaneiden
tai korkeakoulun opiskelupaikan vastaanottaneiden asema ei saa muodostua
kohtuuttomasti heikommaksi kuin ensimmäistä opiskelupaikkaa
hakevien, sekä toisen korkeakoulututkinnon suorittamisen
ja opiskelualan vaihtamisen tulee olla jatkossakin mahdollista.
Niiden opiskelupaikan vastaanottaneiden osalta, jotka eivät
ole suorittaneet tutkintoa, 1. ja 2. lakiehdotuksen voimaantulosäännöksen
3 momentti lieventää tilanteen kohtuuttomuutta.
Valiokunta kiinnittää sivistysvaliokunnan huomiota
säännösten vaikeaselkoisuuteen. Jotta
lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä,
on 1. lakiehdotuksen 36 §:n 3 momenttia ja 2. lakiehdotuksen
22 §:n 3 momenttia perustuslain 6 §:n 2 momenttiin
ja 16 §:n 2 momenttiin liittyvistä syistä täsmennettävä niin,
ettei hakijoiden eri asemaan asettaminen muodostu käytännössä kohtuuttomaksi.
Korkeakoulujen yhteishaku
Korkeakouluopintoihin hakemisen sujuvoittamiseksi ehdotetaan
yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettavaksi
yhteisessä valtakunnallisessa yhteishakumenettelyssä.
Yliopistoilla on perustuslain 123 §:n 1 momentin nojalla
itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säännellään.
Yliopistojen itsehallinnon sisältöä ja
ulottuvuutta määrittelee myös perustuslain
16 §:n 3 momentti, jonka mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän
opetuksen vapaus on turvattu. Ammattikorkeakoulut eivät
kuulu perustuslain 123 §:n 1 momentin piiriin, mutta itsehallinnon
periaatteilla on merkitystä myös ammattikorkeakoulujen
osalta (PeVL 74/2002 vp, s.
2/II).
Yliopistojen itsehallinto jakaantuu kahteen osaan: tutkimusta
ja opetusta koskevaan sekä taloudellishallinnolliseen autonomiaan.
Tutkimuksen ja opetuksen vapaus edellyttää, että yliopiston
omat hallintoelimet käyttävät päätösvaltaa
näillä alueilla (PeVL 11/2009
vp, s. 2/II). Yliopistot ja korkeakoulut päättävät
jatkossakin opiskelijavalinnoista ja sen perusteista. Hakumenettelyn
uudistamista voidaan pitää tässä suhteessa
teknisenä. Ehdotetut säännökset
eivät ole ongelmallisia perustuslain 123 §:n kannalta.