Perustelut

Eduskunnan suostumus

Hyväksymisen tarpeellisuus.

Hampurin sopimusta ei ole aikanaan saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi. Kuten esityksen perusteluissa todetaan (s. 71/I), sopimukseen vuonna 1998 tehdyt muutokset sisältävät määräyksiä, jotka perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintakäytännön (esim. PeVL 6/2001 vp) mukaan kuuluvat lainsäädännön alaan. Perusteluissa myös selostetaan lainsäädännön alaan kuuluvia sopimusmuutosten määräyksiä. Valiokunta kiinnittää huomiota lisäksi eräisiin seikkoihin.

Sopimuksen 2 luvun 2.1.2. kohtaan sisältyy määräys, jonka mukaan sopimuspuolten tulee joko yksittäin tai tarvittaessa yhteistyössä muiden valtioiden kanssa luoda pelastuspalvelun peruselementeistä muun muassa "oikeudelliset järjestelyt" ja "vastuuviranomaisen määrääminen". Meripelastuslakiehdotus osoittaa, että nämä velvoitteet yleisluonteisuudestaan huolimatta edellyttävät lainsäädäntötoimia ja kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 4 luvun 4.2.2. kohta liittyy meripelastuslakiehdotuksen 12—14 §:ään ja 5. lakiehdotuksen 18 §:ään. Samoin 4.2.3. kohta kytkeytyy meripelastuslakiehdotuksen 10 §:n 1 momenttiin. Näillä perusteilla nämäkin kohdat kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen käsitteitä määrittelee 1 luvun 1.3. kohta. Tällaiset sopimusmääräykset vaikuttavat välillisesti lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp, s. 2).

Hyväksymispäätöksen ala.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi sopimuksen muutokset kokonaisuudessaan. Tämä vastaa perustuslain 94 §:n 1 momentin sanamuotoa ja siihen perustuvaa perustuslakivaliokunnan käytäntöä (esim. PeVL 45/2000 vp).

Hyväksymisestä päättäminen.

Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Tästä ei ole kysymys käsiteltävänä olevassa sopimuksessa, joten sen hyväksymisestä päätetään eduskunnassa äänten enemmistöllä.

Voimaansaattamislakiehdotus

Perustuslain 95 §:n 2 momentin mukaan lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta käsitellään tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Jos ehdotus kuitenkin koskee perustuslakia, eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Esitys sisältää ehdotuksen sopimuksen voimaansaattamislaiksi (1. lakiehdotus). Se on ns. blankettimuotoinen laki, jolla saatetaan valtionsisäisesti voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Koska ne eivät koske perustuslakia sen 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, tämä lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Voimaansaattamislakiehdotuksen 2 §:n mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella. On vaikea nähdä perusteita sille, että kyseisiä säännöksiä annetaan tasavallan presidentin eikä valtioneuvoston asetuksella.

Lain voimaantulosta säädetään lakiehdotuksen 3 §:n mukaan tasavallan presidentin asetuksella. Ehdotus on sopusoinnussa perustuslain 95 §:n 3 momentin kanssa.

Meripelastuslakiehdotus

Velvollisuus osallistua meripelastustoimeen.

Lakiehdotuksen 10 §:n 3 momentti koskee jokaisen työkykyisen velvollisuutta osallistua meripelastusjohtajan määräyksestä avustustoimiin, jollei pätevä syy ole esteenä. Tällainen velvollisuus on valtiosääntöoikeudellisessa mielessä perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvatun henkilökohtaisen vapauden rajoitus. Avustamisvelvollisuuden taustalla on kuitenkin pakottava ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä syy. Ehdotetunlaista velvollisuutta ei voida valiokunnan käsityksen mukaan pitää suhteettoman raskaana puuttumisena henkilökohtaiseen vapauteen, kun otetaan nimenomaan huomioon velvollisuuden taustalla olevan intressin painavuus. Lisäksi lakiehdotuksen 21 §:n 2 momentti koskee tähän liittyviä korvauksia. Tämän kaltainen avustamisvelvollisuus ei ole ongelmallinen myöskään Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen sisältyvien pakkotyön ja muun pakollisen työn kieltojen kannalta (ks. PeVL 31/1998 vp, s. 3/II).

Sääntelyyn sisältyy jonkinlainen tarkkarajaisuutta koskeva puute, sillä ehdotuksen mukaan meripelastuspalvelutoimen tehtävässä voidaan velvoittaa avustamaan muuallakin kuin vaara- tai onnettomuusalueella oleskeleva eli periaatteessa missä tahansa oleskeleva henkilö. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin tarkoitettu poikkeukselliseksi, sillä se edellyttää erityistä syytä. Lisäksi mahdollisuus on perustelujen mukaan tarkoitettu ulotettavaksi erityistä ammattitaitoa omaavaan henkilöön. Näin tulkittuna ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti sovellettuna sääntely ei muodostu ongelmaksi perustuslain kannalta.

Omaisuuden luovuttaminen.

Meripelastusjohtaja voi lakiehdotuksen 11 §:n perusteella määrätä antamaan omaisuutta käytettäväksi meripelastustoimen tehtävässä. Tämä tulee kysymykseen sillä edellytyksellä, että luovuttaminen on tarpeellista merellä vaarassa olevien ihmisten etsimiseksi tai pelastamiseksi. Tällaiseen seikkaan nojautuvalla omaisuuden suojan rajoituksella on perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste, minkä lisäksi sääntely on riittävän täsmällinen. Perusoikeusrajoituksen suhteellisuuden ja myös omistajan aseman kannalta on oleellista, että rajoittamiseen liittyy lakiehdotuksen 21 §:n 3 momentin mukaan täysi korvaus tai kohtuullinen vuokra. Ehdotus ei näin ollen vaikuta käsittelyjärjestykseen (vrt. PeVL 31/1998 vp, s 3/I).

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että meripelastusjohtajan toimivalta on syytä sitoa 11 §:ssä tarpeellisuuden asemesta välttämättömyyteen (vrt. lakiehdotuksen 10 §:n 3 momentti; ks. myös pelastustoimilain 47 §). Lisäksi lakiehdotuksen 21 §:n 3 momentin sanamuoto viittaa siihen, että omaisuudesta käyttöajalta maksettava vuokra olisi alhaisempi kuin täysi korvaus. Valiokunnan mielestä on harkittava sanojen "käyttöajalta kohtuullisen vuokran" poistamista pykälästä (vrt. pelastustoimilain 47 §:n 2 momentti).

Säännökset meripelastusrekisteristä ja tietojen saannista.

Lakiehdotuksen 12 ja 13 sekä 18—20 § koskevat meripelastusrekisteriä sekä siihen talletettavia tietoja ja tietojen poistamista. Ehdotettu sääntely vastaa niitä vaatimuksia, joita perustuslakivaliokunnan käytännössä on perustuslain 10 §:n 1 momentin perusteella kohdistettu lailla säänneltäviin asioihin ja sääntelytapaan (esim. PeVL 21/2001 vp, s. 2).

Lakiehdotuksen 14—16 § oikeuttavat rajavartiolaitoksen saamaan näissä säännöksissä tarkemmin yksilöityjä tietoja. Ehdotetun 14 §:n 2 momentin 6 ja 7 kohdan nojalla tietojensaantioikeus ulottuu Ahvenanmaan maakuntahallituksen venerekisteriin ja alusrekisteriin. Meripelastustoimi kuuluu valiokunnan käsityksen mukaan valtakunnan lainsäädännölliseen toimivaltaan Ahvenanmaan itsehallintolain toimivallanjakoa koskevien, ennen muuta 18 ja 27 §:stä ilmenevien perusteiden mukaan. Rajavartiolaitoksen tietojensaannin ulottuminen mainittuihin maakuntahallituksen rekistereihin on välttämätöntä valtakunnan meripelastustoimivallan käyttämiseksi. Ehdotetut säännökset eivät lisäksi puutu näiden rekisterien pitämiseen tai sisältöön. Ehdotetut säännökset eivät näistä syistä ole ongelmallisia valtakunnan ja maakunnan välisen toimivallanjaon kannalta.

Perustuslain 124 §.

Lakiehdotuksen 6 §:n perusteella meripelastustoimessa voidaan käyttää apuna vapaaehtoisia yhdistyksiä ja muita yhteisöjä. Niitä ei kuitenkaan saada käyttää tehtävässä, johon sisältyy merkittävää julkisen vallan käyttöä.

Niille voidaan antaa muun muassa meripelastustoimen alaan kuuluvia tehtäviä. Meripelastustoimella tarkoitetaan 1 §:n 1 momentin mukaan merellä vaarassa olevien ihmisten etsimistä ja pelastamista, heille annettavaa ensiapua sekä vaaratilanteeseen liittyvän radioviestinnän hoitamista. Meripelastustoimessa on ainakin kokonaisuutena tarkastellen kysymys julkisesta hallintotehtävästä perustuslain 124 §:n merkityksessä.

Perustuslain mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle "vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia". Vapaaehtoisten yhdistysten harjoittaman meripelastustoimen tarkoituksenmukaisuus ja merkitys etsintä- ja pelastustoimessa on valiokunnan käsityksen mukaan tuotu vakuuttavasti esille esityksessä.

Meripelastustoiminnassa on kysymys pääosin tosiasiallisesta toiminnasta ihmishenkien pelastamiseksi. Tältä osin ei valiokunnan mielestä ole vaikutusta sillä perustuslain 124 §:stä yleensä johdetulla vaatimuksella, että hallintomenettelystä, viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja viranomaisessa käytettävästä kielestä annetut yleiset säännökset saatetaan sovellettaviksi kyseisessä toiminnassa. Perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten turvaamisesta voidaan tällaisessa tosiasiallisessa toiminnassa huolehtia sääntelyn yleisen tarkkuuden ja muun asianmukaisuuden sekä asianomaisten henkilöiden sopivuuden ja pätevyyden avulla. Viime kädessä toimivaltuuksien sääntelyn tulee olla täsmällistä. Tällä seikalla ei ole käsillä olevassa yhteydessä merkitystä, koska vapaaehtoisyhdistyksille ei ole ehdotettu erityisiä toimivaltuuksia.

On tosin mahdollista, että meripelastusjohtaja asettaa esimerkiksi vapaaehtoisen yhdistyksen tai muun yhteisön etsintä- tai pelastusyksikön päällikön onnettomuuspaikan johtajaksi tai lentotoiminnan koordinaattoriksi. Tällaiseen tehtävään liittyy julkisen vallan käyttämisenä pidettävää toimivaltaa.

Muu kuin virkamies voi lakiehdotuksen 26 §:n 2 momentin mukaan toimia tällaisessa tehtävässä vain tilapäisesti. Saman pykälän 3 momentista taas johtuu, että rikosoikeudellinen virkavastuu liittyy onnettomuuspaikan johtajan ja lentotoiminnan koordinaattorin asemaan, vaikka he eivät kuuluisi viranomaisorganisaatioon. Lisäksi he toimivat meripelastusjohtajan alaisuudessa. Valiokunta pitää näitä järjestelyjä riittävinä perustuslain 124 §:n kannalta. Vastuun rajoittaminen pelkästään rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ei tässä yhteydessä kuitenkaan ole asianmukaista muun muassa siksi, että toiminnasta voi aiheutua merkittäviä vahinkoja. Tarkoitettujen henkilöiden tulisi siksi toimia täydellä virkavastuulla.

5. lakiehdotus

Televiestinnän tietosuojalain muutosehdotuksen 18 §:n 2 momentin mukaan teleyrityksen velvollisuutena on luovuttaa viranomaiselle, jonka tehtäviin kuuluu hätäilmoitusten vastaanottaminen, muun muassa hätäilmoituksen kohteena olevan matkaviestimen käyttäjän tiedossa oleva sijainti, jos liittymän käyttäjän voidaan hätäilmoituksen vastaanottaneen viranomaisen käsityksen mukaan perustelluin syin uskoa olevan hädässä tai vaarassa. Henkilön sijaintitieto kuuluu perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin. Viranomaisen ehdotettua oikeutta saada tieto henkilön sijainnista on siksi arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta.

Ehdotuksen yleisenä tarkoituksena on suojata perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattua oikeutta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Kysymys on nimenomaan akuutissa hädässä tai vaarassa olevan yksilön omasta hengestä ja turvallisuudesta konkreettisessa tilanteessa. Yleinen edellytys perusoikeusrajoituksen taustalla olevan perusteen hyväksyttävyydestä täyttyy valiokunnan mielestä. Suhteellisuusvaatimuksen kannalta valiokunta pitää keskeisenä, että matkaviestimen sijaintitiedolla on todellinen ja tehokas merkitys kyseisen perusoikeuden toteuttamiseksi. Paikantaminen pelkän tukiaseman sijaintitiedon pohjalta ei mahdollista välttämättömiä pelastustoimia yhtä nopeasti. Valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa merkitystä on myös sillä, että matkaviestimen sijaintipaikasta tiedon sisältävät asiakirjat ovat salassa pidettäviä.

Ehdotetun sääntelyn täsmällisyydessä ja tarkkarajaisuudessa on joitain puutteita. On selvää, että teleyrityksen velvollisuus voi toteutua yksittäistapauksessa vasta toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä. Säännös ei siten perusta pysyvää tai jatkuvaa velvollisuutta luovuttaa sijaintitietoja. Tämän seikan näkyminen itse säännöksestä on asianmukaista muun muassa lakiin lisättäväksi ehdotetun 18 §:n 3 momentin takia. Sääntelyn täsmällisyys paranee myös, jos sijaintitietojen antamisvelvollisuus kytketään siihen, että liittymän käyttäjä on hätäilmoituksen vastaanottaneen viranomaisen perustellun käsityksen mukaan ilmeisessä hädässä tai välittömässä vaarassa. Esityksen mukainen kriteeri liittyy mahdollisuuteen uskoa, että tällainen tilanne vallitsee. Lisäksi hätäilmoituksia vastaanottavan viranomaisen käsite on esityksen valossa laaja. Perusoikeusrajoituksen tarkkarajaisuuden kannalta ei ole hyvä, jos jonkin verran epämääräiseksi jäävä viranomaiskenttä oikeutetaan saamaan yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia tietoja. Tuleekin harkita tämän tiedonsaantioikeuden nimenomaista määrittelemistä rajavartiolaitokselle, meripelastuskeskukselle ja hätäkeskuksille.