Perustelut
Arvioinnin lähtökohtia
Perusoikeudet kuuluvat luonnolliselle henkilölle hänen
elinaikanaan ja hän on niiden suojan piirissä kuolemaansa
saakka (HE 309/1993 vp, s. 24/I).
Vainaja ei siten lähtökohtaisesti ole Suomen perusoikeusjärjestelmässä perusoikeuksien
subjekti. Perustuslain 1 §:n 2 momentin säännös
ihmisarvon loukkaamattomuudesta ulottaa kuitenkin vaikutuksensa
laajemmalle kuin elossa olevien ihmisyksilöiden kohteluun (PeVL
71/2002 vp, s. 2/I). Henkilöllä on
eläessään perustuslain turvaama itsemääräämisoikeus
ruumiiseensa. Vainajan kohtelulla on tärkeä merkitys
myös uskonnon- ja omantunnonvapauden kannalta. Tämän
vuoksi elimien, kudosten ja solujen irrottamista vainajalta on arvioitava
perusoikeuksien rajoituksena. Elimien tai kudoksien irrottaminen
vainajalta ilman toimenpiteen kytkemistä millään
tavoin hänen eläessään omaksumiinsa
käsityksiin voi johtaa siihen, että vainajan kohtelu
muodostuu ihmisarvon vastaiseksi.
Vainajan elimien ja kudoksien irrottaminen ei ole merkityksetöntä myöskään
hänen lähiomaistensa ja muiden läheistensä perus-
ja ihmisoikeussuojan kannalta (PeVL 71/2002
vp, s. 2/I). Perustuslain 10 §:n
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan säännökset
yksityis- ja perhe-elämän suojasta antavat suojaa myös
kuolleen henkilön lähiomaisille (ks. EIT:n tuomio
Pannullo ja Forte v. Ranska, 30.10.2001).
Elimien ja kudosten irrottamisesta kuolleilta henkilöiltä koskevia
määräyksiä sisältyy
Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamisesta biologian
ja lääketieteen alalla tehdyn yleissopimuksen
lisäpöytäkirjaan ihmisalkuperää olevien
elinten ja kudosten siirroista (SopS 23—24/2010).
Sopimus lisäpöytäkirjoineen on tullut
Suomen osalta voimaan 1.3.2010. Lisäpöytäkirjan
17 artiklan mukaan elimiä tai kudoksia ei saa irrottaa
kuolleen henkilön ruumiista, ellei tähän
ole saatu laissa edellytettyä suostumusta tai lupaa. Elimiä tai
kudoksia ei saa artiklan toisen kappaleen mukaan irrottaa, jos kuollut
henkilö on eläessään vastustanut sitä.
Ehdotuksen arviointi
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ihmisen elimien,
kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun
lain 9 §:ää. Ehdotetun 1 momentin mukaan
kuolleen ihmisen elimiä, kudoksia ja soluja saadaan irrottaa,
jos ei ole tiedossa tai jos ei ole syytä olettaa, että vainaja
eläessään olisi vastustanut toimenpidettä.
Jos vainaja on eläessään kieltänyt
elimien, kudoksien tai solujen irrottamisen toisen ihmisen sairauden
tai vamman hoitoon, toimenpidettä ei saa tehdä. Säännöstä ehdotetaan
muutettavaksi myös siten, ettei vainajan lähiomaisen
tai muun läheisen vastustus enää estäisi
toimenpidettä.
Esityksen tavoitteena on lisätä vainajien
elimien ja kudosten käyttöä toisten
ihmisten sairauksien ja vammojen hoidossa. Elin- ja kudossiirtojen
lisäämisellä voidaan säästää ihmishenkiä ja
edistää siirteen saaneiden henkilöiden
terveyttä. Esityksestä ilmenee, että elinsiirtojonoissa
on Suomessa yli 300 ihmistä ja vuosittain noin 5—10
prosenttia heistä kuolee, koska heille ei ole löytynyt
ajoissa siirrettävää elintä.
Ehdotetulla sääntelyllä on siten kiistaton
kytkentä perustuslain 7 §:n 1 momenttiin, jonka
mukaan jokaisella on oikeus elämään ja
19 §:n 3 momenttiin, joka velvoittaa julkista valtaa turvaamaan
jokaiselle riittävät terveyspalvelut ja edistämään
väestön terveyttä. Ehdotetulla sääntelyllä on
siten poikkeuksellisen painavia ja perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttäviä perusteita.
Ehdotetun sääntelyn lähtökohtana
on vainajan oletettu suostumus elimiensä ja kudostensa irrottamiseen.
Ehdotettu sääntely on merkityksellinen yksilön
itsemääräämisoikeuden kannalta.
Itsemääräämisoikeus kiinnittyy
useisiin perusoikeuksiin, erityisesti perustuslain 7 §:n säännöksiin
henkilökohtaisesta vapaudesta ja koskemattomuudesta sekä 10 §:n
säännöksiin yksityiselämän
suojasta (HE 309/1993 vp, s. 46/II
ja 53/I, PeVL 17/2006 vp, s.
2—3, PeVL 59/2002 vp, s. 3/II).
Perustuslailla suojatun yksityiselämän piiriin
kuuluu muun muassa yksilön oikeus määrätä itsestään
ja ruumiistaan (HE 309/1993 vp, s. 53/I).
Säännösehdotus ei aseta lainkaan velvoitetta
pyrkiä selvittämään vainajan
elinaikaista suhtautumista asiaan, vaikka säännöksen
perusteluista saa sen käsityksen, että sitä tiedusteltaisiin
hänen lähiomaisiltaan tai muilta läheisiltään.
Ellei vainajan lähimmäksi omaisekseen nimeämään
henkilöön saada yhteyttä, oletettaisiin
henkilön suostuneen elinluovutukseen ja se voitaisiin toteuttaa
(s. 10/I). Vainajan voidaan esityksen mukaan olettaa suostuneen
toimenpiteeseen, koska mielipidetiedustelun mukaan vain kymmenesosa
suomalaisista ei halua luovuttaa elimiään (s.
12/II).
Olettamusta henkilön suostumuksesta elimiensä ja
kudoksiensa irrottamiseen hänen kuoltuaan ei voida perustaa
siihen, miten muut ihmiset esimerkiksi mielipidekyselyjen mukaan
suhtautuvat asiaan. Lähtökohtana on oltava kyseisen
henkilön tosiasiallinen tai oletettu mielipide. Ehdotettua
sääntelyä on täydennettävä siten, että ennen
elimien, kudoksien ja solujen irrottamista pyritään
mahdollisuuksien mukaan selvittämään
vainajan oma, elinaikanaan mahdollisesti ilmaisema käsitys
asiasta esimerkiksi hänen lähiomaisiltaan tai
muilta läheisiltään. Tämä on edellytys
lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Tällainen sääntely vastaa myös
edellä mainitun lisäpöytäkirjan
selittävän raportin 102 kohtaa. Elinsiirroilla
on erityisen suuri ja konkreettinen merkitys oikeutta elämään
suojaavan perustuslain 7 §:n 1 momentin kannalta,
ja siksi elimien, kudoksien ja solujen irrottaminen vainajasta voidaan
tehdä myös hänen oletetun suostumuksensa
perusteella. Valiokunta pitää tärkeänä,
että vainajan lähiomaisia tai muita läheisiä informoidaan
mahdollisuuksien mukaan ennen toimenpidettä ehdotetun 9
a §:n mukaisesti samalla, kun heiltä tiedustellaan
vainajan elinaikaista mielipidettä toimenpiteestä.
Ellei vainajan elinaikaista mielipidettä pystytä käytettävissä olevan
ajan kuluessa yrityksestä huolimatta selvittämään,
voidaan elimien, kudosten ja solujen irrottaminen tehdä.
Pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukaan toimenpidettä ei
saa suorittaa, jos vainaja on eläessään
kieltänyt elimien, kudoksien tai solujen irrottamisen 8 §:n
1 momentissa säädettyyn tarkoitukseen. Viitatussa
säännöksessä mainittu tarkoitus
on toisen ihmisen sairauden tai vamman hoito. Säännösehdotuksen
mukaan vainajan eläessään esittämän
kiellon pitäisi näin ollen olla huomattavan tarkkasisältöinen.
Valiokunnan käsityksen mukaan viittaus on syytä poistaa,
jolloin yleisluonteisempikin kielto täyttää laissa
edellytetyn vaatimuksen.
Pykälän 2 momentin mukaan alaikäisen
vainajan elimiä, kudoksia ja soluja saa irrottaa, jollei hänen
huoltajansa vastusta toimenpidettä. Perusteluiden mukaan
henkilön ilmaisema elinluovutuskielto selvennettäisiin
koskemaan vain täysivaltaisia (s. 10/I). Pykälän
1 momentista ei kuitenkaan ilmene, ettei alaikäisen tahdonilmaisulla
olisi lainkaan merkitystä.
Valiokunta pitää ehdotusta perustuslain 6 §:n 3
momentin kannalta ongelmallisena. Lapsia on momentin mukaan kohdeltava
tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän
tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin
asioihin kehitystään vastaavasti. Säännöksellä on
sen esitöiden mukaan (HE 309/1993 vp,
s. 45/I) korostettu vaatimusta lasten kohtelemisesta paitsi
keskenään yhdenvertaisesti myös aikuisväestöön
nähden tasa-arvoisina, periaatteessa yhtäläiset
perusoikeudet omaavina ihmisinä.
Perustuslaissa turvatut perusoikeudet suojaavat lähtökohtaisesti
myös alaikäisiä ja muita vajaavaltaisia.
Heidän osaltaan perusoikeussuojaan liittyy käytännössä perusoikeusuudistuksen
esitöiden mukaan kuitenkin kysymys siitä, kuka
käyttää perusoikeuksia koskevissa asioissa vajaavaltaisen
puhevaltaa. Myös muihin vajaavaltaisiin nähden
voidaan omaksua sama peruslähtökohta. (HE
309/1993 vp, s. 24/I ja s. 44/II). Myös
lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artiklassa on määräyksiä lapsen
oikeudesta ilmaista näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa
asioissa samoin kuin lapsen näkemysten huomioon ottamisesta
hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
Lapsen mielipiteen huomioon ottamisesta ja lapsen kuulemisesta
häntä koskevan päätöksenteon
yhteydessä on säädetty esimerkiksi lastensuojelulain
5, 20 ja 21 §:ssä, lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
annetun lain 11 ja 15 §:ssä sekä potilaan
asemasta ja oikeuksista annetun lain 7 §:ssä.
Sen mukaan alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen
on selvitettävä silloin, kun se on hänen
ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden
mahdollista. Jos alaikäinen ikänsä ja
kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään
hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen
kanssaan.
Valiokunta katsoo, että säännösehdotusta
on tarkistettava siten, että alaikäisen vainajan
elinaikanaan ilmaisema mielipide on toimenpiteen kannalta ratkaiseva,
jos hän on ikänsä ja kehitystasonsa perusteella
kykenevä antamaan suostumuksensa elimiensä, kudostensa
ja solujensa irrottamiseen tai kieltämään
toimenpiteen. Säännöksen muuttaminen
on edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Lain 9 §:ään ehdotettujen muutosten
jälkeen pykälän otsikko "Suostumus" ei
enää vastaa pykälän sisältöä,
jonka vuoksi otsikkoa on syytä tarkistaa.
Muuta
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että ihmisen
elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun
lain 8 §:n 2 momentin mukaan kuolema on todettava siten
kuin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään.
Ottaen huomioon perustuslain 7 §:n säännöksen
oikeudesta elämään ja 80 §:n
1 momentin säännöksen, jonka mukaan yksilön
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla,
valiokunta pitää välttämättömänä,
että valtioneuvoston piirissä ryhdytään
välittömästi toimenpiteisiin kuoleman
toteamista koskevan perussäännöksen säätämiseksi
lain tasolla.
Valiokunnalla ei ole huomauttamista 2. tai 3. lakiehdotuksesta.