Perustelut
Sopimuksen valmistelun aikaisemmassa vaiheessa antamassaan lausunnossa
perustuslakivaliokunta totesi, että tuolloisen sopimusluonnoksen
perusteella Suomen rahoitusvastuu saattaisi vastoin Suomen omaa
kantaa kasvaa vakausmekanismin hallintoneuvoston määräenemmistöpäätöksellä — poikkeuksellisesti
jopa siitä enimmäismäärästä,
mitä se eduskunnan hyväksyttävän
sopimuksen ja sen liitteiden nojalla olisi. Valiokunnan käsityksen
mukaan tuolloin sopimusluonnokseen sisältynyt määräenemmistöpäätöksenteko
vaikuttaisi kansalliseen suvereniteettiin ja eduskunnan budjettivaltaan
siinä määrin, että sopimuksen
hyväksyminen ja voimaansaattaminen kaavaillussa muodossa
koskettaisi perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2
momentissa tarkoitetussa mielessä (PeVL 22/2011
vp, s. 2/II).
Nyt käsillä olevan sopimusluonnoksen 4 artiklan
4 kohta sisältää aikaisempaan luonnokseen
verrattuna tarkentuneet määräykset hallintoneuvoston
määräenemmistöpäätöksenteosta niin
sanotussa hätätilamenettelyssä. Määräysten uuden
muotoilun mukaan hätätilamenettelyä käytetään,
jos sekä Euroopan komissio että Euroopan keskuspankki
toteavat, että kiireellisen 13—18 artikloissa
tarkoitetun rahoitusavun myöntämistä tai
toteutusta koskevan päätöksen tekemättä jättäminen
vaarantaisi euroalueen talouden ja rahoituksen kestävyyden.
Menettely tulisi siten kyseeseen tilanteessa, jossa päätös
on tehtävä kiireellisesti ja koko euroalueen taloudellinen
kestävyys on uhattuna. Lisäksi menettely voi koskea
vain rahoitusavun antamista. Valiokunnan mielestä kyseessä on
hallintoneuvoston poikkeuksellinen päätöksentekomenettely, jonka
edellytykset on määritelty sopimuksessa varsin
täsmällisesti.
Sopimusluonnoksen mukaan hätätilamenettelyä käytettäessä tehdään
vararahastosta tai maksetusta pääomasta siirto
erilliseen hätätilarahastoon, jolla muodostetaan
erityinen puskuri tässä menettelyssä myönnetystä rahoitustuesta
aiheutuvien riskien kattamiseksi. Hallintoneuvosto voi keskinäisellä sopimuksella,
yksimielisellä päätöksellä,
päättää hätätilarahaston
purkamisesta ja sen varojen siirtämisestä takaisin
vararahastoon tai maksettuun pääomaan.
Valiokunta toteaa, että sopimuksen uusi muotoilu poistaa
yksiselitteisesti mahdollisuuden korottaa jäsenvaltion
rahoitusvastuuta määräenemmistöpäätöksellä rajatessaan
hätätilamenettelyssä tehtävät
päätökset vain 13—18 artikloissa
tarkoitettuun rahoitusapuun. Sopimuksen 10 ja 11 artiklassa tarkoitetut
päätökset vakausmekanismin peruspääoman
ja sen merkinnässä käytettävän
jakoperusteen muutoksista tehdään sopimusluonnoksen
mukaan aina yksimielisesti. Lisäksi hätätilamenettelystä aiheutuvia
riskejä vastaan suojautuminen erillisellä hätätilarahastolla
rajaa edelleen osaltaan Suomen vastuita sellaisessa tilanteessa,
että Suomi olisi äänestänyt
rahoitusapua vastaan. Ottaen huomioon sen, että vakausmekanismin
toiminnassa voi olla kyse poikkeuksellisen merkittävistä rahoitusvastuista,
on myös hätätilarahastoa koskevalla sääntelyllä merkitystä eduskunnan
budjettivallan turvaamisessa. Valiokunta katsoo edellä todetuin perustein,
ettei sopimusluonnos enää ole päätöksentekomenettelyä koskevilta
osin valiokunnan edellisessä lausunnossa todetulla tavalla
ongelmallinen Suomen täysivaltaisuuden ja eduskunnan budjettivallan
kannalta.
Hallintoneuvoston päätöksenteossa
tulee Suomen edustajan ottaa huomioon perustuslain 96 ja 97 §:n
asettamat vaatimukset. Viime kädessä eduskunta
päättää Suomen maksuosuuksista
pääomaan talousarviomenettelyssä.
Valiokunta on arvioinut Euroopan rahoitusvakausvälinettä (ERVV)
koskevan puitesopimuksen muutoksen yhteydessä valtion taloudellisen vastuun
euromääräistä kasvamista valtiosäännön
kannalta (PeVL 5/2011 vp, s. 4/II).
Tuolloin Suomen osuutta ERVV:n takauksista nostettiin hallituksen
esityksen mukaan noin 7,9 miljardista eurosta 13,97 miljardiin euroon
(ks. myös PeVL 14/2011 vp).
Valiokunta piti kyseistä määrää sinänsä merkittävänä.
Valiokunnan mukaan sen vaikutusta käsittelyjärjestykseen
oli kuitenkin arvioitava paitsi absoluuttisen eurosumman
kannalta myös suhteessa siihen, miten todennäköinen
riski on. Valiokunta ei pitänyt tällaisten riskien
toteutumista niin todennäköisenä, että se
vaarantaisi Suomen valtion mahdollisuudet vastata niistä velvoitteistaan,
jotka sillä Suomen perustuslain mukaan on.
EVM-sopimusluonnoksen johdantokappaleen 6 mukaan EVM:n rahoituskapasiteetin
riittävyys arvioidaan vielä ennen sopimuksen voimaantuloa.
EVM:n kapasiteettia voidaan tarvittaessa päättää lisätä hallintoneuvoston
yksimielisellä päätöksellä.
Kokonaisvastuuseen vaikuttaa myös se, miten ERVV:n ja EVM:n
kapasiteetit yhteensovitetaan. Sopimusluonnoksen liitteen II mukaan
Suomen merkintäosuus EVM:n peruspääomasta
on 12,58 miljardia euroa, mitä jo sinänsä voidaan
määrältään pitää huomattavan
suurena suhteessa esimerkiksi valtion vuotuiseen talousarvioon.
Valiokunta voi arvioida Suomen rahoitusvastuun kasvun merkitystä valtiosääntöoikeudelliselta
kannalta vasta edellä mainituista seikoista saatavan selvityksen
pohjalta.
Sopimusluonnoksen 35 artiklassa määrätään hallintoneuvoston
jäsenten oikeudellisesta koskemattomuudesta virkatehtäviensä osalta.
Valiokunta toteaa, ettei Suomea edustavan ministerin toiminta hallintoneuvostossa
voi jäädä perustuslain 114—116 §:ssä säädetyn
ministerivastuun ulkopuolelle. Valiokunnan mielestä sopimusmääräystä ei
ole näin ymmärrettäväkään (vrt.
kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännöstä annettu PeVL 45/2000 vp,
s. 5/II ja EU:n petostorjuntaviraston perustamisesta annettu PeVL 1/1999 vp).
Valiokunta kiinnittää kuitenkin suuren valiokunnan
huomiota mahdollisen selityksen tai sopimusvarauman tarpeellisuuteen,
jos sopimusmääräyksestä aiheutuisi epäselvyyttä kansallisen
ministerivastuun toteutumiselle vakausmekanismin hallintoneuvoston toiminnassa.