Perustelut
Opiskelun tukeminen
Arvioinnin lähtökohdista.
Julkisen vallan on perustuslain 16 §:n 2 momentin
perusteella turvattava jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus
saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös
muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään
varattomuuden estämättä. Säännöksellä on
julkiselle vallalle asetettu yleinen velvollisuus huolehtia muun
muassa siitä, että varattomuus ei estä opetuksen
saamista (HE 309/1993 vp, s. 64/I
ja PeVL 14/2003 vp, s. 2/I).
Oikeus saada muuta kuin perusopetusta varattomuuden estämättä on
turvattava sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Sääntelyvaraus edellyttää oikeuden
turvaamista koskevien säännösten antamista
lain tasolla, mutta jättää sääntelyn
tarkemman sisällön lainsäätäjän
harkintavaltaan (PeVM 10/1998 vp, s.
12/I ja PeVL 14/2003 vp, s.
2/I). Lainsäädäntö opintotuesta
täyttää omalta osaltaan perustuslain
16 §:n 2 momentissa säädettyä toimeksiantoa
(PeVL 14/2003 vp, s. 2/I).
Eräät opintotukilakiin ehdotettavat muutokset
parantavat opiskelijoiden taloudellista asemaa. Tällaisia
ovat ainakin ehdotukset opintorahan määrän
sitomisesta indeksiin (1. lakiehdotuksen 11 §:n 6 momentti)
sekä opintolainan valtiontakauksen määrän
korottamisesta (1. lakiehdotuksen 16 §). Maahanmuuttajille
tarkoitettujen valmistavan lukiokoulutuksen ja ammattikorkeakouluopintoihin
valmentavan koulutuksen sisällyttäminen opintotukeen
oikeuttaviksi opinnoiksi (1. lakiehdotuksen 5 a §:n 2 momentti
ja 4 §:n 2 momentin 2 kohta) parantaa puolestaan maahanmuuttajien
edellytyksiä opiskeluun. Nämä uudistukset
toteuttavat osaltaan perustuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettua
julkiselle vallalle säädettyä toimeksiantoa.
Muutoinkin ehdotetut muutokset ovat pääosin perustuslain
kannalta asianmukaisia. Valiokunta kiinnittää kuitenkin
huomiota kahteen sääntelyn yksityiskohtaan.
Opintotukikuukausien enimmäismäärän
alentaminen.
Opiskelijan kannalta opintotukioikeuden heikennyksenä voidaan
pitää opintotukilain muutosehdotusta (1. lakiehdotuksen
7 §:n 2 momentti), jonka mukaan korkeakouluopiskelua varten
opintotukea voi saada enintään 64 tukikuukautta.
Voimassa olevan säännöksen mukaan opintotukeen
oikeuttava aika on 70 kuukautta. Säännös
koskee henkilölle kaikkiin korkeakouluopintoihin myönnettävää enimmäistukiaikaa.
Ehdotettu muutos rajaa erityisesti korkeakoulututkinnon jo suorittaneen
tukiaikaa muihin korkeakouluopintoihin.
Ehdotuksen tarkoituksena on tuen käytön suunnitelmallisuuden
lisääminen (ks. HE 116/2013
vp, s. 1 ja 27). Oletettavasti tarkoituksena on esityksen
yleisen tarkoituksen mukaisesti vaikuttaa myös opintojen
nopeutumiseen ja työuralle siirtymisen aikaistamiseen.
Näitä voidaan valiokunnan mielestä pitää perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttävinä perusteina sääntelylle.
Sääntelyn opiskelijalle haitallisia vaikutuksia
lieventävät sekä esityksen sisältämät
päätoimisen opiskelun edellytyksiä parantavat
muutokset että voimaantulosäännökseen
sisältyvä rajaus, jonka mukaan ennen lain voimaantuloa
aloitettuihin korkeakouluopintoihin sovelletaan lain voimaan tullessa
voimassa olleita enimmäistukiajan säännöksiä.
Opintotuen enimmäisajan lyhentäminen kuudella
kuukaudella ei valiokunnan mielestä sääntelykokonaisuus
huomioon ottaen heikennä perustuslain 16 §:n
2 momentin kannalta ongelmallisella tavalla opiskelijan mahdollisuutta
saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta
kuin perusopetusta.
Vanhempien tulojen huomioon ottaminen.
Muussa oppilaitoksessa kuin korkeakoulussa opiskelevalla 18—19-vuotiaalla,
joka asuu muualla kuin vanhempansa luona, on opintotukilakiehdotuksen
19 §:n 4 momentin mukaan oikeus täysimääräiseen
opintorahaan, jos vanhempien puhtaiden ansio- ja pääomatulojen
määrä on enintään 53
000 euroa vuodessa. Ehdotus merkitsee nykyiseen verrattuna sinänsä vanhempien
tuloihin perustuvan tarveharkinnan lieventämistä säännöksessä tarkoitettujen
henkilöiden osalta. Nämä olisivat kuitenkin
edelleen heikommassa asemassa kuin 20 vuotta täyttäneet muussa
kuin korkeakoulussa opiskelevat sekä kaikki täysi-ikäiset
korkeakouluopiskelijat, joiden osalta vanhempien tuloja ei oteta
lainkaan huomioon opintotukea myönnettäessä.
Sääntely on merkityksellistä sekä perustuslain
16 §:n 2 momentin että perustuslain 6 §:n 2 momentin
syrjintäkieltosäännöksen kannalta. Jälkimmäisen
säännöksen mukaan ketään
ei saa ilman hyväksyttävää perustetta
asettaa eri asemaan muun muassa iän tai muun henkilöön
liittyvän syyn perusteella.
Sekä voimassa olevalla että nyt ehdotetulla lievemmällä sääntelyllä on
yhteys lapsen elatuksesta annetun lain 3 §:ään,
jonka mukaan vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista
kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on
täyttänyt kahdeksantoista vuotta, mikäli
se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti
huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien
kustannusten määrä sekä lapsen
mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse
vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista (ks. HE 116/2013 vp, s. 46/II).
Kun kuitenkin on kysymys täysi-ikäisistä henkilöistä,
voidaan opintotukilakiin — ja myös ehdotukseen — sisältyvää sääntelyratkaisua
pitää valiokunnan mielestä kyseenalaisena
erityisesti siltä osin kuin se kohdistuu muualla kuin kotona
asuviin opiskelijoihin. Tätä korostaa perustuslain
yhdenvertaisuussääntelyn näkökulmasta
se, että vastaavia rajoituksia ei sovelleta opintotukilain
19 §:n 1 momentin perusteella 18—19-vuotiaisiin
korkeakouluopiskelijoihin.
Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä kuitenkin
huomiota siihen seikkaan, että nyt ehdotettu sääntely
merkitsee tässä suhteessa parannusta nykytilaan
verrattuna. Hallituksen esityksen perusteluissa (HE 116/2013
vp, s. 46—47) todetaan, että vanhempien
tulojen vähentävästä vaikutuksesta
itsenäisesti asuvan täysi-ikäisen toisen
asteen opiskelijan opintorahaan on tarkoitus vaiheittain luopua
kokonaan. Tavoitteena on lisäksi, että eri koulutusasteiden
opiskelijoiden tarveharkintaperusteet yhtenäistetään.
Näitä uudistuksia on valiokunnan mielestä syytä kiirehtiä.
Tämä on tärkeää paitsi
perustuslain yhdenvertaisuussääntelyn myös
perustuslain 16 §:n 2 momentin sen säännöksen
kannalta, jonka mukaan mahdollisuus saada muuta kuin perusopetusta
on turvattava yhtäläisesti.
Asetuksenantovaltuudet
Opintotukilakiehdotuksen 4 a §:n 1 momentissa on säännökset
opintotukioikeuden myöntämisestä muuhun
kuin julkisen valvonnan alaiseen koulutukseen. Momentissa on lueteltu
ne koulutuksen järjestäjään
ja koulutuksen sisältöön liittyvät
vaatimukset, jotka ovat edellytyksenä opintotukioikeuden
myöntämiseen. Saman pykälän
3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi opintotukioikeuden
perumisesta. Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston
asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä opintotukioikeuden
myöntämisen edellytyksistä, opintotukioikeuden
hakemisesta, myöntämisestä ja perumisesta
sekä koulutuksen järjestäjän
selvitys- ja ilmoitusvelvollisuudesta.
Ehdotettu sääntely täyttää perustuslain
80 §:n 1 momentista johtuvat vaatimukset. Valiokunta kiinnittää kuitenkin
huomiota esityksen perusteluihin (HE 116/2013
vp, s. 35), joiden mukaan kyseisen asetuksenantovaltuuden
nojalla säädettäisiin muun muassa siitä,
että opintotukeen oikeuttavassa koulutuksessa
aloittaneet opiskelijat olisivat oikeutettuja opintotukeen koulutuksensa
loppuun, vaikka koulutuksen järjestäjältä peruttaisiin
kyseisen koulutuksen opintotukioikeus. Asetuksenantovaltuuden
sanamuoto ei kuitenkaan kata tätä tilannetta.
Kyse on siitä, millä edellytyksin henkilöllä on
oikeus opintotukeen. Tältä osin perustuslain 80 §:n
1 momentin vaatimus, jonka mukaan yksilön oikeuksien perusteista
on säädettävä lailla, edellyttää,
että asiasta otetaan säännökset
lakiin eikä asiasta säätämistä voida
jättää asetuksen varaan.