Perustelut
Yleistä
Esityksessä ehdotetaan muutoksia vankeuslakiin ja tutkintavankeuslakiin,
jotka on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 20/2005
vp). Perusoikeusuudistuksen yhteydessä todettiin,
ettei vapaudenmenetys sellaisenaan muodosta perustetta rajoittaa
henkilön muita perusoikeuksia. Jos tarve henkilön
muiden perusoikeuksien rajoittamiseen tämän vapaudenmenetyksen
aikana on olemassa, rajoituksista on säädettävä lailla,
ja ne tulee voida oikeuttaa erikseen kussakin tapauksessa
ja kunkin perusoikeuden osalta (HE 309/1993 vp, s. 25/I).
Perustuslain 7 §:n 3 momentin viimeisen virkkeen mukaan
vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla. Perusoikeusuudistuksen
esitöissä tätä säännöstä on
luonnehdittu perustuslailliseksi toimeksiannoksi, jonka johdosta
lailla tulee turvata vapautensa menettäneelle kuuluvat
oikeudet muun muassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten
viitoittamalla tavalla (HE 309/1993 vp,
s. 49/I).
Esityksessä nyt ehdotettu lainsäädäntö toteuttaa
omalta osaltaan perustuslain 7 §:n 3 momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitettua
toimeksiantoa. Sääntely on samalla merkityksellistä perustuslain
useiden perusoikeussäännösten kannalta.
Se koskee esimerkiksi perustuslain 7 §:n 1 momentissa
turvattuja oikeuksia henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
samoin kuin perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvattua
yksityiselämän suojaa ja saman pykälän 2 momentissa
suojattua luottamuksellisen viestin salaisuutta. Ehdotuksia on
näin ollen arvioitava perusoikeuksien yleisten ja tarvittaessa
tietyn perusoikeuden erityisten rajoitusedellytysten kannalta. Rajoitusten
hyväksyttävyyden, tarkkarajaisuuden ja oikeasuhtaisuuden
lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota
vankien ja tutkintavankien oikeusturvaan (esim. PeVL 19/2012 vp,
s. 2/II, PeVL 20/2005 vp,
s. 2/II).
Vangin kirjeenvaihto
Vangin kirjeenvaihto-oikeutta koskevaa vankeuslain
12 luvun 1 §:n 1 momentin sääntelyä ehdotetaan
muutettavaksi siten, että vangilla on oikeus kirjeenvaihtoon
ainoastaan postin välityksellä. Vastaava säännös
ehdotetaan tutkintavankeuslain 8 luvun 1 §:n 1 momenttiin.
Eduskunnan oikeusasiamies on katsonut ratkaisussaan (Dnro 1621/4/05,
13.4.2007), että nykyisen sääntelyn mukaan
vangilla on oikeus käyttää vankien välisessä kirjeenvaihdossa
myös vankilan sisäpostia.
Ehdotettu sääntely on merkityksellistä perustuslain
10 §:n 1 momentissa suojatun yksityiselämän
suojan kannalta. Suojan piiriin kuuluu muun muassa yksilön
oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita
muihin ihmisiin (HE 309/1993 vp, s.
53/I). Valiokunta on tämän vuoksi katsonut,
ettei vangin yhteydenpito-oikeuksia pidä käytännössä rajoittaa
enempää kuin on kulloisessakin yksittäistapauksessa
välttämätöntä (PeVL 20/2005
vp, s. 5/II). Ehdotettua sääntelyä perustellaan
sillä, että sisäpostin käyttäminen
vankien välisen viestinnän ja yhteydenpidon välineenä voi
vaarantaa vankilan järjestystä ja turvallisuutta
(HE s. 43/I). Vankilan sisäpostin käyttö nopeuttaa
ja yksinkertaistaa vankien välistä yhteydenpitoa,
mikä voi olla merkityksellistä vankilan järjestyksen
ja turvallisuuden kannalta. Toisaalta vankien kirjeiden, postilähetysten
ja viestien tarkastamista, lukemista ja jäljennöksen
ottamista koskevat säännökset ovat samat
riippumatta siitä, toimitetaanko lähetykset tai
viestit postin tai vankilan sisäpostin välityksellä.
Ottaen huomioon kirjeiden, postilähetysten ja viestien
kattava tarkastus- ja lukuoikeus valiokunta katsoo, ettei
esityksessä ole esitetty riittäviä perusteita
rajoittaa vankilan sisäpostin käyttöä vankien
kirjeenvaihdossa. Tämän vuoksi lakivaliokunnan
tulee selvittää ehdotetun muutoksen välttämättömyys.
Viestin lukeminen
Vangille saapuneen tai häneltä peräisin
olevan kirjeen, muun postilähetyksen ja viestin lukemisesta
säädetään vankeuslain 12 luvun
2 §:ssä. Viesti saadaan lukea, jos se on tarpeen
tietynlaisesta perustellusta syystä rikoksen estämiseksi tai
selvittämiseksi, vankilan järjestystä uhkaavan
vaaran torjumiseksi taikka vangin tai muun henkilön turvallisuuden
suojelemiseksi. Pykälän 1 momenttiin lisättäväksi
ehdotetun uuden säännöksen perusteella
lukemiseen oikeuttava päätös voidaan
tehdä enintään kahden viikon määräajaksi.
Vastaava säännös ehdotetaan otettavaksi
tutkintavankeuslain 8 luvun 2 §:n 1 momenttiin.
Ehdotusta perustellaan sillä, että kirjekohtainen
päätöksenteko on osoittautunut ongelmalliseksi
ja huomattavasti aikaa sekä resursseja vaativaksi. Esityksen
mukaan tarkoitus ei ole muuttaa valiokunnan asettamaa lukemisen
kynnystä, joka on myös jatkossa korkea ja toimenpiteen
ankaruutta oikeasuhtaisesti vastaava (HE s. 74/I, PeVL
59/2006 vp, s. 5/II).
Ehdotusta on arvioitava perustuslain 10 §:n kannalta.
Sen 2 momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen
viestin salaisuus on loukkaamaton. Lailla voidaan saman pykälän 3
momentin perusteella säätää välttämättömistä rajoituksista
viestin salaisuuteen muun muassa vapaudenmenetyksen aikana. Perustuslakivaliokunta
on käytännössään korostanut
säännöksessä olevan välttämättömyysvaatimuksen
merkitystä ja sitä, että viestin salaisuutta
voidaan laitosoloissakin rajoittaa vain siinä määrin
kuin se on kussakin yksittäistapauksessa perusteltua (ks. PeVL 30/2009 vp,
s. 5/I, PeVL 59/2006 vp, s. 2/II
ja siinä mainitut lausunnot).
Ehdotetun pykälän 1 momentissa ilmaistaan riittävän
tarkasti ne perustuslain 10 §:n 3 momentin kannalta
hyväksyttävät vangin rikostaustaan, vankeusaikaiseen
käyttäytymiseen, lähetykseen tai sen
lähettäjään taikka sen vastaanottajaan
liittyvät syyt, joiden vuoksi viestien lukemista voidaan
pitää perusteltuna (vrt. PeVL 30/2009
vp, s. 3/II, PeVL 59/2006 vp,
s. 5). Ehdotus mahdollistaa viestin lukemiseen oikeuttavan päätöksen
tekemisen enintään kahden viikon määräajaksi
kerrallaan. Päätöksen edellytykset liittyvät
kuitenkin yksittäiseen vankiin, lähettäjään
tai vastaanottajaan, jolloin luottamuksellisen viestin suojaa rajoitetaan
vain, kun se on yksittäisessä tapauksessa perusteltua.
Ehdotus ei ole perustuslain kannalta ongelmallinen. Sama koskee
ehdotusta tutkintavankeuslain 8 luvun 2 §:n 1 momentiksi.
Tarkkailuvaatetuksen käyttö
Vangin eristämistarkkailusta säädetään
vankeuslain 18 luvun 4 §:ssä. Sen mukaan,
jos on perusteltua syytä epäillä, että vangilla
on kehossaan kiellettyjä aineita tai esineitä,
hänet voidaan sijoittaa huoneeseen tai selliin, jossa häntä ja
kiellettyjen aineiden tai esineiden poistumista hänen kehostaan
voidaan ympärivuorokautisesti tarkkailla ja valvoa. Pykälää ehdotetaan
muutettavaksi siten, että eristämistarkkailussa
olevalta vangilta voidaan edellyttää erityisen
tarkkailuvaatetuksen käyttöä. Tällä vaatetuksella
tarkoitetaan ns. tarkkailuhaalareita, joita vanki ei pysty itse
riisumaan päältään. Säännösehdotuksen mukaan
tarkkailuvaatetusta käyttävän vangin
tulee pyynnöstään päästä viivytyksettä WC-tiloihin.
Eristämistarkkailua saadaan vankeuslain 18 luvun
4 §:n 2 momentin nojalla jatkaa, kunnes kielletyt aineet
tai esineet ovat poistuneet vangin elimistöstä tai
kunnes eristämiseen ei enää muuten ole
syytä. Eristämistarkkailu ei saa kuitenkaan kestää yli
kuutta vuorokautta, ellei kiellettyjä aineita tai esineitä ole
havaittu henkilönkatsastuksessa, jolloin eristämistarkkailua saadaan
jatkaa vielä enintään kolme vuorokautta.
Vastaava sääntely ehdotetaan otettavaksi myös
tutkintavankeuslain 13 luvun 4 §:ään.
Muutosehdotuksen tarkoituksena on täyttää vaatimus
perusoikeusrajoitusten perustumisesta eduskunnan säätämään
lakiin. Oikeusasiamies on kanteluratkaisussaan (Dnro 2011/2/10, 31.12.2012)
katsonut, että tarkkailuhaalarin käytössä on
kysymys perusoikeusrajoituksesta, johon tulisi olla laissa annettu
selkeä toimivaltuussäännös.
Nykyinen vankeuslain 18 luvun 4 §:n 1
momentti ei hänen mukaansa anna perusoikeusrajoitusten
täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten kannalta
hyväksyttävällä tavalla valtuutta
haalareiden käyttöön. Myös Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossa Lindström
ja Mässeli v. Suomi (24630/10, 14.10.2014) katsonut,
että tarkkailuhaalareiden käyttö on loukannut
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua yksityiselämän suojaa,
koska haalareiden käytöstä ei ollut säädetty
asianmukaisesti laissa.
Säännösehdotus on merkityksellinen
myös perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvatun
henkilökohtaisen vapauden ja siihen sisältyvän
tahdonvapauden ja itsemääräämisoikeuden
kannalta (HE 309/1993 vp, s. 46/II).
Tarkkailuvaatetuksella pyritään varmistamaan se,
ettei vanki voi kuljettaa kehossaan vankilaan kiellettyjä aineita
tai esineitä. Vankien ja henkilökuntaan kuuluvien
henkilökohtainen turvallisuus on valiokunnan mielestä sellainen
perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä syy,
jonka vuoksi on perusteltua pyrkiä tehokkaasti estämään
kiellettyjen aineiden ja esineiden kuljettaminen vankilaan (PeVL
59/2009 vp, s. 4/II). Tarkkailuhaalareiden
käytön ja sitä koskevan sääntelyn
oikeasuhtaisuutta koskevan arvion kannalta on olennaista, että vankeuslain
1 luvun 6 §:n 3 momentti sisältää toimivaltuuksien
käyttöä koskevan yleisen suhteellisuusvaatimuksen.
Virkamiehen on momentin mukaan suoritettava virkatehtävänsä puuttumatta
enempää kenenkään oikeuksiin
ja aiheuttamatta suurempaa haittaa kuin on välttämätöntä ja
puolustettavaa tehtävän suorittamiseksi.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tarkasteli mainitussa tuomiossaan
tarkkailuhaalareiden käyttöä myös
ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan epäinhimillisen ja halventavan
kohtelun kiellon kannalta. Myös perustuslain 7 §:n
2 momenttiin sisältyy kielto kohdella ketään
ihmisarvoa loukkaavasti. Tuomioistuin päätyi enemmistöpäätöksellä siihen,
ettei suhteellisen lyhytaikainen tarkkailuhaalareiden käyttö eristämistarkkailussa
yksinään ylitä ihmisoikeussopimuksen
3 artiklan epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kiellon
soveltamiskynnystä, jos eristämiselle on vakuuttavat
perustelut. Kiellon kannalta on merkityksellistä, että sääntelyssä eristämistarkkailulle
ja haalarin käytölle on asetettu perustellun syyn
vaatimus ja että vangin on päästävä pyynnöstään
viivytyksettä WC-tiloihin. Myös säännökset
eristämistarkkailun ja haalareiden käytön
määräajoista, toimenpiteen keskeyttämisestä vangin
terveyden vaarantuessa samoin kuin vangin terveydentilan tutkimisesta
edellyttävät sellaisia menettelytapoja, jotka
varmistavat, ettei tarkkailuhaalarin käyttö ole
epäinhimillistä, halventavaa tai ihmisarvoa loukkaavaa
kohtelua.
Muutoksenhaku
Vankeuslain (20 luku) ja tutkintavankeuslain (15 luku) hallinnollista
muutoksenhakua koskevat säännökset ehdotetaan
uudistettaviksi kokonaisuudessaan. Perustuslakivaliokunta on pitänyt
näiden lakien muutoksenhakuoikeutta koskevaa nykyistä sääntelyä monelta
osin ongelmallisena (PeVL 20/2005 vp,
s. 7—8). Ehdotuksen mukaan lakiin sisällytetään
luettelo kaikista muutoksenhakukelpoisista ja muutoksenhakukiellon
alaisista päätöksistä. Ehdotetulla
sääntelyllä pyritään
poistamaan nykyisten säännösten tulkinnanvaraisuus
ja selventämään muutoksenhakukelpoisten
päätösten ja tosiasiallisen hallintotoiminnan
erottelua.
Muutoksenhakuoikeutta koskevat luettelot eivät valiokunnan
vakiintuneen kannan mukaan voi vaikuttaa eräänlaisena
välillisenä muutoksenhakukieltona, vaan hallintolainkäyttölaista, ennen
kaikkea sen 5 §:stä, ja viime kädessä perustuslain
21 §:n 1 momentista seuraa, onko kulloisessakin päätöksessä kyse
valituskelpoisesta ratkaisusta (esim. PeVL 15/2012
vp, s. 3). Vankeuslain muutoksenhakuoikeutta koskevan sääntelyn
osalta valiokunta on katsonut, että sen asianmukaisin sääntelytapa
on sisällyttää lakiin tavanomainen maininta
hallintolainkäyttölain soveltamisesta (PeVL
20/2005 vp, s. 7—8).
Ehdotettu sääntelytapa ei vastaa valiokunnan esittämää suositusta.
Ehdotettu sääntelytapa ei kuitenkaan muodostu
ongelmalliseksi. Lakiehdotuksen 20 luvun 1 § sisältää yksilöidyn
luettelon muutoksenhakukelpoisista päätöksistä. Luettelossa
mainittujen päätösten lisäksi
pykälän 1 momentin 16 kohdan mukaan muutosta saa hakea
myös muuhun vankeuslain nojalla tehtyyn hallintolainkäyttölain
5 §:ssä tarkoitettuun ratkaisuun, ellei muutoksenhakua
ole 20 luvun 2 §:n nojalla kielletty.
Perustuslain kannalta hyväksyttävistä muutoksenhakuoikeuden
rajoituksista on mahdollista säätää lakiin
otettavilla yksilöidyillä muutoksenhakukielloilla
(PeVL 20/2005 vp,
s. 8/I). Muutoksenhakukieltoja koskevaa sääntelyä on arvioitava
perustuslain 21 §:n sen säännöksen kannalta,
jonka mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan
koskeva päätös tuomioistuimen tai muun
riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Muutoksenhakukieltoa koskevat säännösehdotukset
on perusteltu hallituksen esityksessä, ja ne ovat yksilöityjä ja
täsmällisiä (PeVL 10/2012 vp,
s. 7). Esityksen perusteluissa on asianmukaisesti arvioitu
muutoksenhakukieltojen suhdetta perustuslakiin ja perustuslakivaliokunnan
tulkintakäytäntöön. Ehdotetut
muutoksenhakukiellot eivät ole perustuslain 21 §:n
1 momentin kannalta ongelmallisia.