PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 36/2012 vp

PeVL 36/2012 vp - HE 160/2012 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ja laiksi terveydenhuoltolain 20 §:n kumoamisesta

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 14 päivänä marraskuuta 2012 lähettäessään hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ja laiksi terveydenhuoltolain 20 §:n kumoamisesta (HE 160/2012 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi sosiaali- ja terveysvaliokuntaan samalla määrännyt, että perustuslakivaliokunnan on annettava asiasta lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

hallitusneuvos Riitta Kuusisto, sosiaali- ja terveysministeriö

johtava lakimies Sami Uotinen, Suomen Kuntaliitto

professori Mikael Hidén

oikeustieteen tohtori Mikael Koillinen

professori Olli Mäenpää

Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet

  • eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin, eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
  • professori Veli-Pekka Viljanen.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Laki täydentäisi sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädäntöä. Lain tarkoitus on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia sekä parantaa sen mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palvelujen kehittämiseen kunnassa. Lisäksi lain tarkoitus on parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä vahvistaa hänen mahdollisuuttaan vaikuttaa hänelle järjestettävien palvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan.

Laissa asetettaisiin kunnalle velvollisuuksia huolehtia ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin tukemisen ja iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin edellytyksistä. Kunnan tulee varata riittävät voimavarat ja monipuolista asiantuntemusta ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseen sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Laki sisältäisi perussäännökset iäkkäille henkilöille palveluja tarjoavien toimintayksikköjen palvelujen laadusta. Henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen olisi vastattava toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden lukumäärää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta. Toimintayksikössä olisi toteutettava omavalvonta palvelujen laadun ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Esitys liittyy hallituksen esitykseen valtion talousarvioksi vuodelle 2013 ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan heinäkuun alusta 2013.

Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa sääntelyä arvioidaan perustuslain 80 §:ssä säädetyn asetuksenantovallan ja lainsäädäntövallan siirtämisen ja 121 §:n kunnallisen itsehallinnon kannalta. Lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Yleistä

Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista säädettävän lain päätavoitteena on varmistaa, että kunnat varautuvat väestön ikärakenteen muutoksesta aiheutuvaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeen kasvuun. Lain tavoitteena on myös turvata, että iäkkäät henkilöt saavat sosiaali- ja terveyspalveluissa yksilöllisten tarpeittensa mukaista hoitoa ja huolenpitoa yhdenvertaisesti koko maassa. Pyrkimyksenä on myös vahvistaa ikääntyneiden mahdollisuuksia vaikuttaa kunnallisessa päätöksenteossa ja osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon.

Lakiehdotuksella on liittymäkohtia useisiin perusoikeuksiin, ja sen nimenomaisena tarkoituksena on parantaa iäkkäiden ihmisten perusoikeuksien toteutumista. Se toteuttaa myös Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan 23 artiklaa, jonka mukaan ikääntyvillä henkilöillä tulee olla mahdollisuus pysyä yhteiskunnan täysipainoisina jäseninä. Sääntelyn läheisimmät perusoikeuskytkennät ovat perustuslain 19 §:n 1 ja 3 momenttiin. Pykälän 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Välttämättömällä huolenpidolla säännöksessä tarkoitetaan sen esitöiden mukaan muun ohella palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset, ja siihen sisältyy vanhusten huoltoon kuuluvat tukitoimet (HE 309/1993 vp, s. 69/II).

Julkisen vallan on perustuslain 19 §:n 3 momentin perusteella turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Säännöksellä ei esitöiden mukaan määritellä näiden palvelujen järjestämistapaa, vaan sillä velvoitetaan julkinen valta turvaamaan palvelujen saatavuus (HE 309/1993 vp, s. 71/I). Palvelujen järjestämistapaan ja saatavuuteen vaikuttavat välillisesti myös muut perusoikeudet, kuten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto sekä oikeus elämään. Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa voidaan lähtökohtana perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan pitää sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä (HE 309/1993 vp, s. 71/II). Ehdotettu sääntely toteuttaa ikääntyneen väestön ja iäkkäiden henkilöiden osalta julkiseen valtaan ja lainsäätäjään perustuslaissa kohdistettua toimeksiantoa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että eduskunnan oikeusasiamiehen sijainen on vuonna 2010 todennut, ettei ole perustuslain edellyttämää lainsäädäntöä, joka oikeuttaisi vanhuksen itsemääräämisoikeuteen puuttumiseen. Käytännön hoitotilanteissa henkilökunta joutuu kuitenkin turvautumaan toimenpiteisiin, joihin heillä ei ole lainsäädännön antamaa valtuutusta. Tarvittavia säännöksiä ei myöskään ole käsiteltävänä olevassa lakiehdotuksessa. Tämän johdosta valiokunta pitää tärkeänä, että valtioneuvoston piirissä oleva säädösvalmistelu johtaa ripeästi tarvittaviin lainsäädännön uudistuksiin.

Kunnallinen itsehallinto

Laissa säädetään kunnille merkittäviä uusia ja laajenevia tehtäviä. Niistä on säädettävä perustuslain 121 §:n 2 momentin mukaan lailla. Kunnan asukkaiden itsehallintoon kuuluu, että kunnan tulee voida itse päättää tehtävistä, joita se itsehallintonsa nojalla ottaa hoidettavakseen, ja että muuten kunnalle voidaan antaa tehtäviä vain lailla. Olennaista on, ettei kunnille voida antaa uusia tehtäviä lakia alemmanasteisilla säädöksillä (HE 1/1998 vp, s. 176/I). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa käytännössään korostanut, että kuntien tehtävistä säädettäessä on samalla huolehdittava siitä, että kunnilla on tosiasialliset edellytykset suoriutua velvoitteissaan (esim. PeVL 12/2011 vp, s. 2/I ja siinä mainitut lausunnot). Hallituksen esityksen perusteluissa käsitellään varsin tarkoin esityksen taloudellisia vaikutuksia kunnille. Niistä ilmenee muun muassa, että vuonna 2013 esityksen johdosta kuntien kustannukset lisääntyisivät 50,2 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus olisi 27,3 miljoonaa euroa, ja vuonna 2015 kustannuslisäykset olisivat 151 miljoonaa euroa vuodessa, joista valtion osuus olisi 82 miljoonaa euroa. Esityksen perusteluista selviää, että ehdotuksen kustannusvaikutukset on otettu huomioon eduskunnan käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä HE 96/2012 vp, jossa ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamista, sekä valtionosuuksien lisäyksinä valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2013. Uudistuksen kustannusvaikutuksia kunnille on seurattava (vrt. PeVL 41/2010 vp, s. 5/II ja PeVL 37/2000 vp, s. 2/I).

Asetuksenantovaltuudet

Kunnan käytettävissä on lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentin mukaan oltava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemista sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukasta järjestämistä varten riittävästi monipuolista asiantuntemusta. Pykälän 2 momentti sisältää valtuutuksen antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä siitä, mitä osaamisalueita edustavaa asiantuntemusta kunnalla on oltava käytössään.

Pykälän 1 momentti on varsin yleisluonteinen, eikä se olennaisesti rajaa valtioneuvoston harkintavaltaa asetuksenantovaltaa käytettäessä. Pykälän yksityiskohtaisten perustelujen mukaan asiantuntemuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, gerontologisen hoito- ja sosiaalityön, geriatrian, turvallisen lääkehoidon, ravitsemuksen, monialaisen kuntoutuksen sekä suun terveydenhuollon asiantuntemusta (s. 39/I). Sillä, minkälaista käytettävissä olevaa asiantuntemusta kunnilta edellytetään, on kuntien kannalta merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Perusteluiden mukaan 10 §:ssä tarkoitetun asiantuntemuksen edellyttämästä lisähenkilökunnan palkkaamisesta ja asiantuntemuksen muusta hankkimisesta arvioidaan aiheutuvan kunnille kustannuksia yhteensä noin 40 miljoonaa euroa vuodessa (s. 25/I).

Valiokunta on aikaisemmin katsonut, että kuntien taloudellisten velvoitteiden kannalta olennaisten kysymysten määrittelystä on perustuslain 121 §:n vuoksi säädettävä ainakin perusteiden osalta laissa (PeVL 50/2001 vp, s. 2/I, PeVL 41/2010 vp, s. 6/I). Myös lakiehdotuksen vahvat perusoikeuskytkennät korostavat vaatimusta, jonka mukaan laissa tulee olla mahdollisimman täsmälliset säännökset laista julkiselle vallalle aiheutuvista velvoitteista (PeVL 20/2004 vp, s. 4/I). Tämän vuoksi valiokunta katsoo, että asetuksenantovaltuutta on täsmennettävä esimerkiksi määrittelemällä pykälän 1 momentissa tarkemmin kunnilta vaadittavan asiantuntemuksen osa-alueet pykälän perusteluissa esitetyn mukaisesti tai muulla tavalla, joka ohjaa asetuksenantajan harkintavaltaa olennaisesti ehdotettua täsmällisemmin. Tämä on edellytyksenä lain käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Lakiehdotuksen 20 §:n 1 ja 2 momentin mukaan toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut. Jos toimintayksikön tiloissa hoidettavana olevan iäkkään henkilön toimintakyky on alentunut siten, että hän tarvitsee huolenpitoa vuorokaudenajasta riippumatta, toimintayksikössä on oltava riittävästi henkilöstöä kaikkina vuorokauden aikoina. Pykälän 3 momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, minkä verran henkilöstöä toimintayksikössä on oltava iäkästä henkilöä kohden ja mitkä kelpoisuusvaatimukset tämän henkilöstön tulee täyttää.

Säännöksen perusteluiden mukaan hallitus tarkastelee vuoden 2014 aikana lain toteutumisen perusteella ja muun kokonaisarvioinnin pohjalta annettavan asetuksen tarkkaa sisältöä. Jos asianomaiset viranomaiset osoittavat, että yksikin toimintayksikkö alittaa vähimmäismitoituksen nykysuositusten 0,5 hoitotyöntekijää asiakasta kohden mukaisen tason, valtioneuvosto antaa vuoden 2015 alussa voimaan tulevan asetuksen, jossa säädetään vähintään tätä suositustasoa oleva minimimitoitus hoitajien määrälle (s. 51—52).

Valtioneuvoston asetuksella on siten tarkoitus säätää kuntia sitovasti, minkä verran henkilöstöä toimintayksikössä on oltava iäkästä henkilöä kohden ja mitkä kelpoisuusvaatimukset henkilöstön tulee täyttää. Tällä sääntelyllä on pontentiaalisesti huomattavia taloudellisia vaikutuksia kunnille. Perustuslain 121 §:n kannalta voidaan pitää ongelmallisena sitä, että henkilöstömitoituksen määrittäminen jätetään kokonaan valtioneuvoston asetuksen varaan. Valtuutus on myös perusoikeusliitännäisyytensä vuoksi ongelmallisen avoin. Perustuslain 19 §:n 3 momentti edellyttää julkisen vallan turvaavan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut laintasoisin säännöksin. Jotta lakiehdotus voidaan tältä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, on toimintayksikön henkilöstön mitoituksesta säädettävä lailla tai 3 momenttia on täsmennettävä säännöksin, joilla olennaisesti rajataan asetuksenantajan harkintavaltaa.

Palvelutarpeesta ilmoittaminen

Lakiehdotuksen 25 §:n 1 momentissa säädetään henkilöistä, jotka ovat salassapitosäännösten estämättä velvollisia ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan. Ilmoituksen voi 3 momentin nojalla tehdä salassapitosäännösten estämättä myös muu henkilö. Lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilön on ilmoitettava 2 momentin perusteella kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle iäkkään henkilön kotiuttamisesta terveydenhuollon laitoshoidosta. Säännösten tarkoituksena on varmistaa, että iäkäs henkilö saa tarvitsemansa huolenpidon silloinkin, kun hän ei itse ymmärrä tai osaa sitä pyytää.

Ehdotettu sääntely on merkityksellistä perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän suojan kannalta. Sääntelyllä on painavat perustuslain 19 §:n 1 ja 3 momenttiin liittyvät perusteet, ja sääntely täyttää lisäksi myös muut perusoikeusrajoituksia koskevat yleiset edellytykset (vrt. PeVM 7/2006 vp, s. 2/II). Säännökset ilmoitusvelvollisuudesta tai -oikeudesta eivät vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.

Lausunto

Lausuntonaan perustuslakivaliokunta esittää,

että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 10 §:n 2 momentista ja 20 §:n 3 momentista tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon.

Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2012

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Johannes Koskinen /sd
  • vpj. Outi Mäkelä /kok
  • jäs. Tuija Brax /vihr
  • Ilkka Kantola /sd
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Anna Kontula /vas
  • Jukka Kopra /kok
  • Elisabeth Nauclér /r
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Tapani Tölli /kesk
  • Anu Urpalainen /kok
  • vjäs. Johanna Ojala-Niemelä /sd

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Timo Tuovinen