Perustelut
Kotirauha
Yleistä.
Jokaisen kotirauha on turvattu perustuslain 10 §:n
1 momentissa. Lailla voidaan saman pykälän 3 momentin
nojalla kuitenkin säätää perusoikeuksien
turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan
piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Perustuslakivaliokunta
on käytännössään katsonut
kotirauhan piiriin ulottuvan toimen olevan hyväksyttävä "rikosten
selvittämiseksi", jos toimi sidotaan siihen, että on
olemassa konkreettinen ja yksilöity syy epäillä lakia
rikotun tai rikottavan (ks. esim. PeVL 12/2002
vp, s. 3/II). Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt
säännöksiin kirjattavaksi myös,
että tarkastus asunnossa voidaan toimittaa vain, jos se
on välttämätöntä tarkastuksen kohteena
olevien seikkojen selvittämiseksi (PeVL 46/2001
vp, s. 3/II).
Liiketilojen tarkastus.
Ajoneuvolakiehdotuksen 82 §:n 1 momentissa tarkoitetun
valmistus-, varastointi- ja myyntipaikan tarkastusta ei momentin
mukaan saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvassa paikassa, ellei
ole erityistä syytä epäillä,
että lain 6 §:n 2 momentin säännöksiä on rikottu.
Vastaavasti asennus- ja korjauspaikan tarkastus voi lakiehdotuksen
92 §:n 1 momentin nojalla ulottua kotirauhan piiriin vain,
jos on erityistä syytä epäillä lain
87 §:n 1 momentin tai 91 §:n säännösten
tulleen rikotuiksi.
Tarkastus voidaan ehdotettujen säännösten nojalla
toimittaa sellaisia rikkomuksia koskevien epäilyjen
perusteella, joista voi 96 §:n 2 momentin 4 ja
14 kohdan nojalla enimmillään seurata
sakkorangaistus. Kysymys on valmistus-,
maahantuonti- ja luovutuskiellon rikkomisesta
sekä asennus- ja korjaustöiden suorittamisesta
ilman asianmukaista lupaa tai vastoin niitä koskevia rajoituksia.
Jos tällainen rikkomus arvioidaan vähäiseksi,
ei siitä ehdotetun rangaistussäännöksen
mukaan tuomita rangaistusta lainkaan. Perustuslailla turvatun kotirauhan
suojaan puuttuminen ehdotetun kaltaisten, moitittavuudeltaan hyvin
vähäisten rikkomusten selvittämiseksi
ei valiokunnan mielestä täytä vaatimusta
perusoikeusrajoituksen oikeasuhtaisuudesta (ks. myös PeVL
26/2001 vp, s. 5/I). Mahdollisuus
toimittaa tarkastus kotirauhan piirissä ei tällaisissa
tapauksissa ole painavan tarpeen vaatima. Vähäisten
rikkomusten selvittämisessä tulee käyttää perusoikeuksien
suojaan vähemmän puuttuvia muita keinoja. Lakiehdotuksesta on
siksi poistettava 82 §:n 1 momentin ja 92 §:n 1
momentin säännökset kotirauhan piirissä toimitettavista
tarkastuksista, jotta se voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Tekninen tienvarsitarkastus.
Kotirauhan suojan kannalta on merkityksellinen myös
lakiehdotuksen 71 §:n 2 momentin 2 kohdan säännös.
Sen mukaan ajoneuvon teknisen tienvarsitarkastuksen toimittajalla
on oikeus päästä ajoneuvoon sisälle
ja tarvittaessa kuljettaa ajoneuvoa. Perustuslaissa turvattu kotirauhan
piiri kattaa lähtökohtaisesti myös ajoneuvossa
mahdollisesti olevat pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyt
tilat (PeVL 46/2001 vp, s. 3/II).
Tällaiset tilat jäävät kuitenkin
perustuslailla suojatun kotirauhan eräänlaiselle
reuna-alueelle, koska ajoneuvoja käytetään
sekä liikkumiseen että asumiseen (PeVL
17/1998 vp, s. 4/II).
Teknisillä tienvarsitarkastuksilla valvotaan ajoneuvojen
kuntoa niiden liikenneturvallisuuden ja ympäristövaikutusten
kannalta. Sääntelylle on siten perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttävät perusteet. Tarkastusten
kohteena ovat ajoneuvojen tekniset ominaisuudet. Niiden tarkastamiseksi
on asiallisesti välttämätöntä päästä ajoneuvoon
sisälle, joskin tarve tarkastaa ajoneuvossa mahdollisesti
olevia asumistiloja voidaan arvioida poikkeukselliseksi. Ehdotettu sääntely
ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Valiokunta kuitenkin tähdentää, että teknistä tienvarsitarkastusta
ei tule ulottaa ajoneuvossa oleviin pysyväisluonteiseen
asumiseen käytettyihin tiloihin, ellei se ole tarkastuksen
kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi välttämätöntä.
Tästä on asianmukaista ottaa lakiin säännös.
Muita seikkoja.
Lakiehdotuksen 49 §:n 2 momentin mukaiset tarkastukset
eivät käytännössä voi
ulottua perustuslaissa turvatun kotirauhan piiriin kuuluviin tiloihin.
Asuntoja koskevasta rajauksesta on kuitenkin asianmukaista lisätä pykälään
maininta (ks. PeVL 2/2002 vp, s. 2, PeVL
19/2002 vp, s. 4/II).
Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin
viranomaiselle
Perustuslain 124 §.
Julkinen hallintotehtävä voidaan perustuslain
124 §:n mukaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla
tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi
hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa
tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen
vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan
kuitenkin antaa vain viranomaiselle.
Liiketilojen valvonta.
Ajoneuvolakiehdotuksen 82 §:ssä säädetään
siinä tarkoitettujen valmistus-, varastointi- ja myyntipaikkojen
valvonnasta ja niissä toimitettavista tarkastuksista. Tarkastuksen
suorittajalla on oikeus päästä pykälän 1 momentissa
mainittuihin tiloihin, ottaa tutkimusta varten näytteitä sekä saada
tarpeellisia tietoja ja asiakirjoja salassapitovelvollisuuden estämättä.
Tarkastustoimivalta on myös valvontaviranomaisen tehtävään
valtuuttamalla asiantuntijalla. Asennus- ja korjauspaikan valvonnan osalta
vastaava sääntely sisältyy lakiehdotuksen 92 §:ään.
Tarkastus voi valvonnan kohteina oleviin seikkoihin liittyvien
ammatillisten ja teknisten erityispiirteiden vuoksi olla joissakin
tilanteissa tarkoituksenmukaista suorittaa viranomaisen siihen valtuuttaman
asiantuntijan toimesta. Tämän on tarkastustehtävässään
noudatettava 82 §:n 3 momentissa ja 92 §:n
2 momentissa mainittua yleishallinto-oikeudellista lainsäädäntöä.
Asiantuntija on lisäksi rikosoikeudellisen virkavastuun
piirissä (rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohta). Näiltä osin
ehdotetusta sääntelystä ei ole perustuslain
124 §:n kannalta huomautettavaa.
Tarkastustoimen kaltaisessa tosiasiallisessa toiminnassa voidaan
oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten turvaamisesta
huolehtia muun muassa tarkastustehtäviä suorittavien
henkilöiden sopivuuden ja pätevyyden avulla (ks. esim. PeVL
28/2001 vp, s. 5/II). Tältä kannalta on
puute, että lakiehdotus ei sisällä säännöksiä asiantuntijan
pätevyysvaatimuksista tai kelpoisuusehdoista. Näitä seikkoja
koskeva sääntely on perustuslain 124 §:n
takia lisättävä lakiehdotukseen, jotta
se voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Asiantuntija voi ehdotettujen säännösten
nojalla suorittaa tarkastuksen myös kotirauhan piiriin
kuuluvissa tiloissa. Tällainen tarkastusvaltuus
merkitsee oikeutta puuttua merkittävällä tavalla
perustuslaissa jokaiselle turvattuun kotirauhan suojaan eikä valtuudesta
näin ollen voida perustuslain 124 §:n takia säätää tavallisella lailla
(PeVL 46/2001 vp, s. 5/I, PeVL
48/2001 vp, s. 3/II). Kotirauhan piirissä toimitettavia
tarkastuksia koskevat 82 §:n 1 momentin ja 92 §:n 1
momentin säännökset on tämänkin
vuoksi poistettava lakiehdotuksesta.
Tekniset tienvarsitarkastukset.
Perustuslain 124 §:n kannalta on merkityksellistä,
että ajoneuvojen teknisiin tienvarsitarkastuksiin voi lakiehdotuksen
71 §:n mukaan osallistua asiantuntijoina myös
muita kuin viranomaisorganisaatioon kuuluvia. Lakiehdotuksen
74 §:stä ilmenee, että kysymyksessä ovat
katsastustoimipaikoilla katsastuksen suorittamiseen oikeutetut henkilöt
ja että Ajoneuvohallintokeskus järjestää heidät
tarkastuksen suorittajan tekniseksi asiantuntija-avuksi pykälässä säännellyn
sopimusmekanismin mukaisesti. Lakiehdotuksen 71 §:n
perusteella näyttää kuitenkin siltä,
että tienvarsitarkastukseen osallistuvalla asiantuntijalla
on myös itsenäisesti käytettäviä toimivaltuuksia.
Ajoneuvon kuljettaja on pykälän 2 momentin nojalla
velvollinen esittämään asiantuntijalle
momentin 1 kohdassa mainitut asiakirjat, minkä lisäksi
asiantuntijalla on oikeus ajoneuvon kuljettajan estämättä päästä ajoneuvoon
sisälle ja tarvittaessa kuljettaa ajoneuvoa.
Ehdotetun sääntelyn tarkoituksenmukaisuudesta
ei ole huomautettavaa. On perusteltua pyrkiä turvaamaan
ajoneuvojen teknisiin ominaisuuksiin ja niiden valvomiseen liittyvän
asiantuntemuksen käyttö teknisissä tienvarsitarkastuksissa.
Sääntelyä on kuitenkin välttämättä tarkistettava
niin, että siitä selvästi ilmenee, osallistuuko
asiantuntija tienvarsitarkastukseen viranomaisten epäitsenäisenä avustajana
vai onko asiantuntijalla myös itsenäisesti käytettävissä olevia
toimivaltuuksia. Jälkimmäisessä tapauksessa
lakiin on lisättävä säännökset
oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten kannalta tarpeellisen
yleishallinto-oikeudellisen lainsäädännön
soveltamisesta asiantuntijaan (ks. PeVL 52/2001
vp, s. 4—5), jotta lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslain 124 §:n kannalta ei ole ongelmatonta,
jos muulla kuin viranomaisella on itsenäinen oikeus päästä sisälle
myös ajoneuvossa mahdollisesti oleviin asumistiloihin.
Ajoneuvojen erikoisesta asemasta perustuslaissa turvatun kotirauhan
suojan kannalta kuitenkin johtuu, että tällaisen
toimivaltuuden säätäminen katsastuksen
suorittamiseen oikeutetuille henkilöille ei valiokunnan
mielestä vaikuttaisi lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Perustuslain 124 §:n periaatteiden kanssa on toisaalta
paremmin sopusoinnussa, että viranomaisorganisaatioon kuulumattomalla
asiantuntijalla on kotirauhan piirissä ainoastaan viranomaisia
tarkastuksessa avustavia tehtäviä.
Muita seikkoja.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan 5. lakiehdotuksen 2 §:n
3 momentin mukaan säätää, että katsastustehtävien
vähäisiä osia voi suorittaa muukin kuin
katsastustoimiluvan haltija. Valtioneuvoston asetuksella säädetään mm.
näitä tehtäviä suorittaville
asetettavista ehdoista ja heidän toimintansa valvonnasta.
Perustuslain 124 §:n vaatimusten takia ei ole asianmukaista,
että laissa ei ole täsmällisemmin luonnehdittu,
minkä tyyppisiä katsastuksen osia muu kuin luvanhaltija
voidaan asetuksella oikeuttaa suorittamaan. Perusoikeuksien, oikeusturvan
ja hyvän hallinnon säännösperusteisen
turvaamisen vuoksi on välttämätöntä,
että lakiin lisätään perussäännökset
tehtävien suorittamiseen oikeutettujen kelpoisuusehdoista
ja toiminnan valvonnasta (ks. esim. PeVL 28/2001
vp, s. 5/II). Tämä on edellytys
lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Elinkeinovapaus
Asennus- ja korjauslupa.
Ajoneuvolakiehdotuksen 11 luvun säännökset
erinäisten asennus- ja korjaustoimenpiteiden luvanvaraisuudesta ovat
merkityksellisiä perustuslain 18 §:n 1 momentissa
turvatun elinkeinovapauden kannalta.
Luvanvaraisuus kohdistuu vain tiettyihin, laissa määriteltyihin
asennus- ja korjaustoimenpiteisiin, eikä asennus- ja korjaustoimeen
kokonaisuudessaan. Näin rajatulle luvanvaraisuudelle on
liikenneturvallisuuteen ja kuluttajansuojaan liittyvät
ja siten perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät
perusteet. Viranomaisen lupaharkinta on lakiehdotuksen 89 §:n
säännöksin sidottua. Sääntely
ei näiltä osin vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Valvontaviranomainen voi lakiehdotuksen 89 §:n
4 momentin nojalla antaa toiminnanharjoittajalle huomautuksen tai
varoituksen taikka peruuttaa luvan määräajaksi
tai kokonaan, jos luvan haltija ei enää täytä luvan
saamisen edellytyksiä taikka asennus- tai korjaustyötä ei
ole suoritettu asianmukaisesti. Luvan peruuttaminen on yksilön
oikeusasemaan puuttuvana viranomaistoimena vaikutuksiltaan jyrkempi
kuin haetun luvan epääminen. Siksi on sääntelyn oikeasuhtaisuuden
kannalta välttämätöntä,
että luvan peruuttamismahdollisuus sidotaan säännöksessä vakaviin
tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen,
että luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset
ja varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden
puutteiden korjaamiseen. Sääntelyn tällainen
tarkistaminen on edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle
tavallisen lain säätämisjärjestyksessä (ks.
esim. PeVL 19/2002 vp, s. 2/II). — Samaa
asiaa koskeva 92 §:n 4 momentin sääntely
on syytä poistaa.
Lakiehdotuksen 90 §:n mukainen mahdollisuus poiketa
yksittäistapauksissa luvan myöntämisen
edellytyksistä on epäasianmukaisen mutkikas ja
viittaa tarpeettomasti viranomaisen erivapaustoimivaltaan. Tarkoitus
näyttää olevan, että hakijalle
voidaan harkinnanvaraisesti myöntää väliaikainen
asennus- ja korjauslupa, vaikka pysyväisluonteisen luvan
myöntämisedellytykset eivät heti olisikaan
käsillä. Esityksen perustelujen mukaan kysymys
on lähinnä tapauksista, joissa yritystoimintaa
aloittava hakija käyttää väliaikaisesti
toisen laitteita. Pysyväisluonteisen luvan edellytyksenä ei
89 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kuitenkaan ole, että hakijan
käytettävissä olevan laitteiston olisi
oltava hänen omistuksessaan. Väliaikaista lupaa
koskevan sääntelyn tarpeellisuutta on aiheellista
vielä harkita. Jos se arvioidaan tarpeelliseksi, on säännös syytä muotoilla
lupasääntelylle tavanomaiseen tapaan niin, että se
sisältää harkinnanvaraisen väliaikaisluvan
myöntämisedellytykset.
Tutkimuslaitos.
Liikenne- ja viestintäministeriö hyväksyy
lakiehdotuksen 47 §:n 2 momentin nojalla saman pykälän
1 momentin vaatimukset täyttävän tutkimuslaitoksen
suorittamaan 36 ja 45 §:ssä säänneltyjä julkisia
hallintotehtäviä. Hyväksynnän
peruuttamisesta säädetään 50 §:ssä.
Viranomaisille lähtökohtaisesti kuuluvien hallintotehtävien
hoitaminen ei valiokunnan mielestä tällaisessa
tapauksessa kuulu perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun
elinkeinovapauden piiriin. Ehdotettu sääntely
ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Viranomaisorganisaatioon kuulumattoman yksityisen toimijan oikeuksia
ja velvollisuuksia koskevan sääntelyn oikeasuhtaisuuden
kannalta on kuitenkin välttämätöntä,
että hyväksynnän peruuttamismahdollisuus
sidotaan 50 §:ssä vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin
tai laiminlyönteihin sekä siihen, että tutkimuslaitokselle
mahdollisesti annetut huomautukset ja varoitukset eivät ole
johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen.
Asetuksenantovaltuudet
Lakiehdotuksiin sisältyy useita säännöksiä valtioneuvoston
ja ministeriön asetuksenantovallasta. Ehdotukset ovat merkityksellisiä perustuslain
80 §:n kannalta. Sen 1 momentin mukaan valtioneuvosto ja
ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa
laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin
säädettävä yksilön
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista,
jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lainsäädännön
alaan. Asetuksenantovaltuuksiin on perustuslakivaliokunnan käytännössä kohdistettu
vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja
tarkkarajaisuudesta (ks. esim. PeVL 19/2002 vp,
s. 5—7).
Perustuslakivaliokunta on toistuvasti korostanut, että perustuslain
80 §:n 1 momentin säännökset
rajoittavat suoraan valtuussäännösten
tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten
sisältöä (ks. esim. PeVL 48/2001
vp, s. 4). Valtioneuvoston tai ministeriön
asetuksella ei siten voida antaa yleisiä oikeussääntöjä esimerkiksi
yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteista eikä asioista,
jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan (ks. esim. PeVL
16/2002 vp, s 2/II).
Valtioneuvoston asetuksella voidaan ajoneuvolakiehdotuksen 41 §:n
3 momentin nojalla säätää, ettei
tavaramerkkiä tai tyyppimerkintää taikka
muuta hyväksymismerkintää tarvitse merkitä.
Asetuksella voitaisiin näin ollen rajoituksetta poiketa
saman pykälän 2 momenttiin sisältyvistä nimenomaisista
merkitsemisvelvollisuuksista. Jotta lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä,
on valtuutta täsmennettävä asetuksenantovallan
käyttämistä rajaavin ja ohjaavin maininnoin
esimerkiksi siitä, missä tarkoituksessa (vrt.
ajoneuvolakiehdotuksen 27 §:n 1 mom.) tai millaisia tilanteita
silmällä pitäen asetuksella voidaan antaa
lähinnä vähäisinä pidettäviä (vrt.
ajoneuvolakiehdotuksen 61 §:n 2 mom. ja 64 §:n
2 mom.) laista poikkeavia säännöksiä.
Ajoneuvon määräaikaiskatsastuksesta
annettava todistus on lakiehdotuksen 58 §:n 1 momentin
mukaan pidettävä ajoneuvossa mukana ajon aikana,
jollei valtioneuvoston asetuksella toisin säädetä.
Tässäkin on kysymys asetuksenantajan rajoituksettomasta
mahdollisuudesta poiketa lain säännöksistä.
Valtuuden täsmentäminen on edellytys lakiehdotuksen
käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Sama koskee lakiehdotuksen 60 §:n 3 momentin valtuutta
säätää asetuksella mitä (muita
kuin saman pykälän 1 momentissa tarkoitettuja)
ajoneuvoja ei tarvitse esittää rekisteröintikatsastukseen
samoin kuin 66 §:n 1 momentin, 73 §:n ja 85 §:n
1 momentin sekä 2. lakiehdotuksen 92 §:n 1 ja
2 momentin avoimia valtuuksia antaa asetuksella laista poikkeavia
säännöksiä.
Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säädetään
ajoneuvolakiehdotuksen 7 §:n 2 momentin mukaan mm. ajoneuvon
rakenteen muuttamisen ehdoista sekä vaurioituneen ajoneuvon kunnostamisesta.
Ajoneuvon rakenteen muuttamisehtojen osalta valtuus kiinnittyy riittävästi pykälän
1 momentin sääntelyyn. Kysymys on siten lakia
tarkempien säännösten antamisesta. Tästä on
syytä lisätä valtuussäännökseen
maininta. Ajoneuvon kunnostamisen ja rakentamisen osalta sanamuodoltaan
laajan valtuuden sidonnaisuus lain säännöksiin
jää epäselväksi. Sääntelyä on
syytä tältäkin osin täsmentää lakia tarkempien
säännösten antamista tarkoittavaksi.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
66 §:n 4 momentin 1 kohdan nojalla velvollisuudesta pitää rekisteröintitodistus
mukana ajoneuvossa. Velvollisuuden laiminlyönti on 96 §:n
2 momentin 9 kohdan mukaan rangaistava teko. Perussäännös
rekisteröintitodistuksen mukanapitovelvollisuudesta on
syytä sisällyttää lakiin (vrt. 58 §:n
1 mom.).
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lakiehdotus
ei sisällä perussäännöksiä 41 §:n 3 momentissa
tarkoitetusta vaatimuksenmukaisuustodistuksen toimittamisvelvollisuudesta eikä momentissa
tarkoitettujen seikkojen ilmoittamisvelvollisuudesta, 66 §:n
3 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta ilmoittaa ajoneuvon haltija
eikä 89 §:n 3 momentissa tarkoitetuista ilmoitus-
ja kirjaamisvelvollisuuksista. Koska tällaisia velvollisuuksia
ei voida luoda asetuksella, jää ehdotettujen asetuksenantovaltuuksien
merkitys epäselväksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan lakiehdotuksen
81 §:n nojalla säätää pykälässä tarkoitetun
selosteen antamisvelvollisuudesta, jonka laiminlyönti on
96 §:n 2 momentin 13 kohdan perusteella rangaistava teko.
Laissa tulee kuitenkin olla perussäännös
velvollisuudesta, jolloin valtioneuvosto voidaan valtuuttaa antamaan asiasta
lakia tarkempia säännöksiä.
Sama huomautus koskee 2. lakiehdotuksen 108 §:n 1 momentin
sisältämää asetuksenantovaltuutta.
Laissa tulee olla perussäännös oikeudesta
käyttää maastoajoneuvoa tiellä.
Lakiehdotuksen 55 § ei sisällä säännöstä niistä muista
määräaikaiskatsastuksen keskeyttämisen
syistä, joista pykälän nojalla säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Lakiin on lisättävä ainakin
yleinen luonnehdinta asetuksella tarkennettavissa olevista keskeyttämisen
syistä.
Ulkomailla annetun ajokortin kelpoisuudesta Suomessa säädetään
2. lakiehdotuksen 107 §:n nojalla valtioneuvoston asetuksella.
Sääntelyssä on asiallisesti kysymys henkilön
oikeudesta käyttää ajoneuvoa Suomessa,
minkä vuoksi lakiin on lisättävä — esimerkiksi
Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin tai EY:n lainsäädäntöön
viittaava — perussäännös ulkomailla
annetun ajokortin kelpoisuudesta. Tämä on edellytys lakiehdotuksen
käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
2. lakiehdotuksen 87 §:n 3 momentin sanamuodon perusteella
näyttää siltä, että liikenne- ja
viestintäministeriö voi antaa asetuksella tapauskohtaisia
normeja viranomaisen myöntämän luvan
voimassaoloajasta ja muista ehdoista. Momentti on tästä syystä muotoiltava
toisin, ja se on tarvittaessa jaettava useammaksi momentiksi niin,
että yleisten oikeussääntöjen
antajan ja niitä soveltavan viranomaisen toimivaltuudet
eivät jää epäselviksi.
Puolustusministeriön asetuksella säädetään ajoneuvolakiehdotuksen
1 §:n 4 momentin nojalla siitä, miltä osin
lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ei
sovelleta sotilasajoneuvoihin. Nämä ajoneuvot
voidaan sulkea lain tai sen joidenkin säännösten
soveltamisalan ulkopuolelle, mutta perussäännökset
lain soveltamisalan rajaamisesta on tältäkin osin
asianmukaista antaa lailla (ks. esim. PeVL 26/2001
vp, s. 6/II, PeVL 8/2002 vp,
s. 3/II).
Valiokunta huomauttaa, että valtioneuvoston asetuksella
ei lakiehdotuksen 36 §:n 2 momentissa ja 38 §:n
2 momentissa olevien valtuutuksien nojalla voida antaa
momenteissa tarkoitettuihin menettelyihin liittyviä säännöksiä yksilön
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Sama huomautus
koskee säännösten antamista lakiehdotuksen
69 §:n 2 momentissa tarkoitetusta menettelystä ja
98 §:n 2 momentissa tarkoitettujen erikoiskuljetusten suorittamisesta.
Ajoneuvolakiehdotus sisältää tavanomaisen valtuussäännöksen
lain täytäntöönpanoa koskevien
tarkempien säännösten antamisesta valtioneuvoston
asetuksella. Esityksen perustelujen mukaan valtuus sisältyy
lakiehdotukseen varmuuden vuoksi, koska ajoneuvoala on nopeasti kehittyvä eikä laissa
voida ennakolta varautua kaikkiin tarpeisiin säätää asioista
tarkemmin. Valiokunta torjuu perustelulausumasta välittyvän
sen käsityksen, että lain täytäntöönpanosääntelyyn
oikeuttavan valtuuden nojalla olisi mahdollista asetuksella antaa
säännöksiä mistä tahansa
lain alaan kuuluvasta asiasta. Perustuslain 80 §:ään
perustuvasta valtuussääntelyn täsmällisyys-
ja tarkkarajaisuusvaatimuksesta johtuu, että täytäntöönpanosäännösten
antamiseen oikeuttavaa valtuutusta on tulkittava supistavasti. Tällaisen
valtuuden nojalla voidaan antaa esimerkiksi lain voimaantullessa
välttämättömiä viranomaistoimintaa
ohjaavia säännöksiä.
Muita seikkoja
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate.
Perustuslain 8 §:ssä vahvistettu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate
sisältää vaatimuksen sääntelyn
täsmällisyydestä. Sen mukaan kunkin rikoksen
tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten,
että säännöksen sanamuodon perusteella
on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti
rangaistavaa (ks. esim. PeVL 26/2002 vp,
s. 2/I). Rangaistavan toiminnan sisältö jää tältä kannalta
ajoneuvolakiehdotuksen 96 §:n 2 momentin 10 kohdan perusteella
täysin avoimeksi, kun rikkomisen kohteina ovat valtioneuvoston
asetuksella 66 §:n nojalla annetut säännökset
"rekisteritunnuksesta ja -kilvistä" sekä "kansallisuustunnuksesta".
Lakiin on välttämättä lisättävä säännös,
jonka perusteella on mahdollista ennakoida, millainen näihin
tunnuksiin ja kilpiin liittyvä toiminta on rangaistava
teko. Tämä on edellytys sille, että lakiehdotus
voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Lakiehdotuksen 96 §:n 2 momentin 7 kohdassa viitatun
51 §:n nojalla ei voida säätää velvollisuudesta
pitää mukanaan kohdassa mainittuja todistuksia.
Rangaistussäännös on poistettava laista
tai siinä on viitattava sellaiseen säännökseen,
joka sisältää perussäännöksen
kyseisten todistusten mukanapitovelvollisuudesta. Tämä on
edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä.
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sisältää vaatimuksen
rikoksesta seuraavien rangaistusten määrittelemisestä laissa.
Perustuslakivaliokunta on äskettäin kiinnittänyt
tältä kannalta huomiota rikesakkoa koskevien rikoslain
säännösten kirjoittamistapaan (PeVL
20/2002 vp, s. 7—8, PeVL
31/2002 vp, s. 2/II). Valiokunnan esittämät
huomautukset tulee ottaa asianmukaisesti huomioon 6. lakiehdotuksen
jatkokäsittelyssä.
Muutoksenhakukielto.
Esityksen 11. lakiehdotuksen 13 §:n 4 momentti sisältää pykälän
nojalla tehtyjä päätöksiä koskevan
muutoksenhakukiellon. Kysymys on polttoainemaksun määränneen
viranomaisen päätöksestä peruuttaa
ajoneuvoon 13 §:n 3 momentin perusteella kohdistuva
käyttökielto määräajaksi
tai kokonaan. Hakijan oikeussuojatarpeiden kannalta on ongelmallista,
että viranomainen voi peruuttaa ajokiellon väljästi
muotoillun säännöksen nojalla "määräämillään
ehdoilla". Muutoksenhakukiellon tarvetta ei ole esityksessä mitenkään
perusteltu. Koska tarpeettomien muutoksenhakukieltojen säätämistä tulee
perustuslain 21 §:n takia välttää,
on valituskielto poistettava lakiehdotuksesta.
Liikennelupa.
Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi
tarpeellisia lainsäädäntöteknisiä tarkistuksia luvanvaraisesta
henkilöliikenteestä tiellä ja luvanvaraisesta
tavaraliikenteestä tiellä annettuihin lakeihin.
Lait on säädetty ennen perusoikeusuudistusta
eikä sääntelyä siten ole arvioitu
perustuslain 18 §:ssä turvatun elinkeinovapauden
kannalta. Sen vuoksi valiokunta suosittelee liikennevaliokunnalle,
että se edellyttäisi hallitusta ryhtymään
toimenpiteisiin liikennelupasääntelyn elinkeinovapauden
kannalta merkityksellisten kohtien arvioimiseksi ja mahdollisesti
tarvittavien lainsäädäntömuutosten
valmistelemiseksi.