Perustelut

Työnhakusuunnitelma

Esitykseen sisältyy useita kohtia, joiden myönteisenä päätarkoituksena on perustuslain 80 §:n 1 momentin sääntelyä vastaavasti täsmentää lain tasolla yksilön oikeusasemaa. Esityksen keskeinen tavoite kuitenkin on korostaa aktiivisen työnhaun merkitystä erityisesti työnhakusuunnitelman laatimis- ja noudattamisvelvoitteen kautta. Yksilöity työnhakusuunnitelma on 1. lakiehdotuksen 10 c §:n mukaan yleensä laadittava viimeistään silloin, kun työttömyys on kestänyt viisi kuukautta, minkä lisäksi pitkäaikaistyöttömällä on oikeus uudistettuun työnhakusuunnitelmaan. Tällainen työnhakija on 10 e §:n nojalla velvollinen toteuttamaan suunnitelmaa ja ilmoittamaan sen toteuttamisesta työvoimatoimistolle.

Työnhakusuunnitelman sääntelyyn liittyy työttömyysturvajärjestelmässä 2. lakiehdotuksen 9 §:n 2 ja 4 momentin perusteella päivärahaoikeuden menetys kahdeksi kuukaudeksi, jos työnhakija kieltäytyy osallistumasta suunnitelman laatimiseen tai ilman pätevää syytä kieltäytyy työvoimaviranomaisen tarjoamasta, suunnitelmaan kuuluvasta työelämävalmennuksesta, työkokeilusta työpaikalla tai kohtuulliseksi katsottavasta niihin rinnastettavasta työllistymistä edistävästä toimenpiteestä taikka laiminlyö ilman pätevää syytä suunnitelmansa toteuttamisen. Työmarkkinatukijärjestelmässä samaa seuraamusta koskee 3. lakiehdotuksen 17 §.

Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa työttömyyden aikana. Tämä säännös asettaa perusoikeusuudistuksen mukaan lainsäätäjälle velvoitteen "taata jokaiselle perustoimeentuloturvaa tarvitsevalle subjektiivisen oikeuden tällaiseen laissa säädettävään julkisen vallan järjestämään turvaan" (PeVM 25/1994 vp, s. 10/II). Perustuslaki ei kuitenkaan sinänsä estä asettamasta ehtoja perustoimeentuloa turvaavan etuuden saamiselle (PeVL 17/1995 vp, s. 2—3, PeVL 17/1996 vp, s. 2, PeVL 25/1997 vp, s. 3 ja PeVL 44/2000 vp, s. 3/I).

Valiokunta on käytännössään katsonut, että nämä ehdot voivat rakentua sen varaan, että asianomainen itse aktiivisesti myötävaikuttaa sellaisiin toimiin, jotka viime kädessä ovat omiaan edistämään hänen työkykynsä ylläpitämistä ja työllistymistä. Turvan saamisen ehdot voivat siten olla tuensaajan vastasuorituksia edellyttäviä. Sanktiona käytetyn etuuden epäämisen pitää kuitenkin olla asiallisesti perustellussa suhteessa siihen, minkälaisia työllistymisen edistämistä tarkoittavia toimintoja on ollut tarjolla ja mitä työttömänä olevan henkilön syyksi voidaan lukea. Korvauksetta jääviä ajanjaksoja ei myöskään voi kehittää niin pitkiksi, että ne muodostuisivat perustuslaista aiheutuvan velvoitteen kiertämiseksi.

Korvaukseton ajanjakso säilyy hallituksen esityksessä nykyisenä, mutta tällainen sanktiointi liitetään uudistuksessa uuteen perusteeseen, yksilöityyn työnhakusuunnitelmaan. Suunnitelman on tarkoitus olla yksityiskohtainen, mikä on omiaan vahvistamaan työnhakijan asemaa. Valiokunta katsoo tähän astiseen käytäntöönsä viitaten, että tällainen uudistus on ongelmaton perustuslain 19 §:n 2 momentin kannalta ja on sitä paitsi hyvin sopusoinnussa perustuslain 18 §:n 2 momentin säännösten kanssa. Asian jatkokäsittelyssä on kuitenkin asianmukaista selvittää, miksi 2. ja 3. lakiehdotuksen asianomaisissa sääntelyissä on sanonnallisia eroavuuksia.

Muita seikkoja

2. lakiehdotuksen siirtymäsäännös.

Ehdotetun siirtymäjärjestelyn mukaan työttömyysturvajärjestelmässä ei sovelleta työnhakusuunnitelman laatimiseen ja sen laiminlyöntiin kytkeytyviä seuraamuksia niihin, jotka lain voimaan tullessa ovat työttöminä ja joilla on oikeus työttömyyspäivärahaan lain 26 §:n 2 momentissa mainitulla perusteella. Tarkoitus on, että suunnitelman merkitsemään uuteen aktivointitoimeen liittyvää sanktiointia ei kohdisteta 57 vuotta täyttäneisiin työttömiin, joilta ei tähän asti ole vaadittu aktiivisia toimenpiteitä. Sääntelyn taustalla voidaan nähdä pyrkimystä sen turvaamiseen, että iäkkäitä työttömiä ei saateta kokonaan uudenlaiseen tilanteeseen. Käsillä on valiokunnan mielestä sellainen hyväksyttävä peruste, joka perustuslain 6 §:n 2 momentin näkökulmasta oikeuttaa näiden työttömien muista eroavan kohtelemisen.

3. lakiehdotuksen 6 §.

Työharjoitteluun työpaikalla voidaan ehdotuksen mukaan osoittaa alle 25-vuotias ammatillista koulutusta vailla oleva työmarkkinatuen saaja, kun taas muut työmarkkinatuen saajat ovat työelämävalmennusmahdollisuuden piirissä. Lakiehdotuksen 11 a §:stä taas seuraa, että ylläpitokorvausta maksetaan yleensä vain työelämävalmennuksen aikaisista matka- ja muista ylläpitokustannuksista.

Tällaisten erottelujen tekeminen nuorten ammattikoulutusta vailla olevien ja muiden työmarkkinatuen saajien välillä on valiokunnan käsityksen mukaan hyväksyttävää (vrt. PeVL 32/2000 vp, s. 2). Työharjoittelun tarkoituksena on vasta työelämään tutustuttaminen ja perehdyttäminen, kun taas työelämävalmennuksessa tuetaan työelämään paluuta.