Perustelut
Työnhakusuunnitelma
Esitykseen sisältyy useita kohtia, joiden myönteisenä päätarkoituksena
on perustuslain 80 §:n 1 momentin sääntelyä vastaavasti
täsmentää lain tasolla yksilön
oikeusasemaa. Esityksen keskeinen tavoite kuitenkin on korostaa
aktiivisen työnhaun merkitystä erityisesti työnhakusuunnitelman
laatimis- ja noudattamisvelvoitteen kautta. Yksilöity työnhakusuunnitelma
on 1. lakiehdotuksen 10 c §:n mukaan yleensä laadittava viimeistään
silloin, kun työttömyys on kestänyt viisi
kuukautta, minkä lisäksi pitkäaikaistyöttömällä on
oikeus uudistettuun työnhakusuunnitelmaan. Tällainen
työnhakija on 10 e §:n nojalla velvollinen toteuttamaan
suunnitelmaa ja ilmoittamaan sen toteuttamisesta työvoimatoimistolle.
Työnhakusuunnitelman sääntelyyn liittyy työttömyysturvajärjestelmässä 2.
lakiehdotuksen 9 §:n 2 ja 4 momentin perusteella päivärahaoikeuden
menetys kahdeksi kuukaudeksi, jos työnhakija kieltäytyy
osallistumasta suunnitelman laatimiseen tai ilman pätevää syytä kieltäytyy
työvoimaviranomaisen tarjoamasta, suunnitelmaan kuuluvasta
työelämävalmennuksesta, työkokeilusta
työpaikalla tai kohtuulliseksi katsottavasta niihin rinnastettavasta
työllistymistä edistävästä toimenpiteestä taikka
laiminlyö ilman pätevää syytä suunnitelmansa
toteuttamisen. Työmarkkinatukijärjestelmässä samaa
seuraamusta koskee 3. lakiehdotuksen 17 §.
Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan lailla taataan
jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa työttömyyden
aikana. Tämä säännös
asettaa perusoikeusuudistuksen mukaan lainsäätäjälle
velvoitteen "taata jokaiselle perustoimeentuloturvaa tarvitsevalle
subjektiivisen oikeuden tällaiseen laissa säädettävään julkisen
vallan järjestämään turvaan"
(PeVM 25/1994 vp, s. 10/II).
Perustuslaki ei kuitenkaan sinänsä estä asettamasta
ehtoja perustoimeentuloa turvaavan etuuden saamiselle (PeVL 17/1995
vp, s. 2—3, PeVL 17/1996 vp,
s. 2, PeVL 25/1997 vp, s. 3 ja PeVL
44/2000 vp, s. 3/I).
Valiokunta on käytännössään
katsonut, että nämä ehdot voivat rakentua
sen varaan, että asianomainen itse aktiivisesti
myötävaikuttaa sellaisiin toimiin, jotka viime
kädessä ovat omiaan edistämään
hänen työkykynsä ylläpitämistä ja
työllistymistä. Turvan saamisen ehdot voivat siten
olla tuensaajan vastasuorituksia edellyttäviä.
Sanktiona käytetyn etuuden epäämisen
pitää kuitenkin olla asiallisesti perustellussa
suhteessa siihen, minkälaisia työllistymisen edistämistä tarkoittavia
toimintoja on ollut tarjolla ja mitä työttömänä olevan
henkilön syyksi voidaan lukea. Korvauksetta jääviä ajanjaksoja
ei myöskään voi kehittää niin
pitkiksi, että ne muodostuisivat perustuslaista aiheutuvan
velvoitteen kiertämiseksi.
Korvaukseton ajanjakso säilyy hallituksen esityksessä nykyisenä,
mutta tällainen sanktiointi liitetään
uudistuksessa uuteen perusteeseen, yksilöityyn työnhakusuunnitelmaan.
Suunnitelman on tarkoitus olla yksityiskohtainen, mikä on
omiaan vahvistamaan työnhakijan asemaa. Valiokunta katsoo
tähän astiseen käytäntöönsä viitaten,
että tällainen uudistus on ongelmaton perustuslain
19 §:n 2 momentin kannalta ja on sitä paitsi hyvin
sopusoinnussa perustuslain 18 §:n 2 momentin säännösten
kanssa. Asian jatkokäsittelyssä on kuitenkin
asianmukaista selvittää, miksi 2. ja 3. lakiehdotuksen asianomaisissa
sääntelyissä on sanonnallisia eroavuuksia.
Muita seikkoja
2. lakiehdotuksen siirtymäsäännös.
Ehdotetun siirtymäjärjestelyn mukaan työttömyysturvajärjestelmässä ei
sovelleta työnhakusuunnitelman laatimiseen ja sen laiminlyöntiin
kytkeytyviä seuraamuksia niihin, jotka lain voimaan tullessa ovat
työttöminä ja joilla on oikeus työttömyyspäivärahaan
lain 26 §:n 2 momentissa mainitulla perusteella. Tarkoitus
on, että suunnitelman merkitsemään uuteen
aktivointitoimeen liittyvää sanktiointia ei kohdisteta
57 vuotta täyttäneisiin työttömiin,
joilta ei tähän asti ole vaadittu aktiivisia toimenpiteitä.
Sääntelyn taustalla voidaan nähdä pyrkimystä sen
turvaamiseen, että iäkkäitä työttömiä ei
saateta kokonaan uudenlaiseen tilanteeseen. Käsillä on
valiokunnan mielestä sellainen hyväksyttävä peruste, joka
perustuslain 6 §:n 2 momentin näkökulmasta
oikeuttaa näiden työttömien muista eroavan kohtelemisen.
3. lakiehdotuksen 6 §.
Työharjoitteluun työpaikalla voidaan ehdotuksen
mukaan osoittaa alle 25-vuotias ammatillista koulutusta vailla oleva työmarkkinatuen
saaja, kun taas muut työmarkkinatuen saajat ovat työelämävalmennusmahdollisuuden
piirissä. Lakiehdotuksen 11 a §:stä taas
seuraa, että ylläpitokorvausta maksetaan yleensä vain
työelämävalmennuksen aikaisista matka-
ja muista ylläpitokustannuksista.
Tällaisten erottelujen tekeminen nuorten ammattikoulutusta
vailla olevien ja muiden työmarkkinatuen saajien välillä on
valiokunnan käsityksen mukaan hyväksyttävää (vrt. PeVL 32/2000
vp, s. 2). Työharjoittelun tarkoituksena on vasta
työelämään tutustuttaminen ja
perehdyttäminen, kun taas työelämävalmennuksessa tuetaan
työelämään paluuta.