Perustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen päätarkoituksena on
sen perustelujen (s. 14) mukaan vahvistaa valtiovarainministeriön
asemaa sekä lisätä sen toimivaltaa ja
vastuuta julkisen tietohallinnon yhteentoimivuutta ohjaavana viranomaisena.
Valtiovarainministeriö saa lakiehdotusten hyväksymisen myötä hallinnonala-
ja toimialarajat ylittävän ja koko julkisen hallinnon
kattavan toimivallan ohjata tietohallintoa. Hallituksen esityksessä katsotaan
tällaisen kattavan ja koordinoidun ohjauksen
sekä tehokkaamman informaatio-ohjauksen mahdollistavan
parhaiden käytäntöjen levittämisen
ja vähentävän päällekkäistä työtä.
Valiokunta huomauttaa jäljempänä esitettävän
osoittavan, että esityksessä omaksuttu lähestymistapa
suhteessa julkishallinnon organisoinnin monimuotoisuuteen on liian
yksioikoinen. Tietojärjestelmien yhteensopivuus ja -toimivuus
ovat sinänsä varsin tavoiteltavia asioita. Nämä voidaan
valiokunnan mielestä monissa tapauksissa kuitenkin saavuttaa
eri viranomaisten keskinäisellä yhteistyöllä.
Tällainen vapaaehtoinen koordinointi myös kunnioittaa
sitovaa ohjausta paremmin viranomaisten erityisiä organisaatiomuotoja
ja mahdollista lainsäädännöllisesti
järjestettyä erityisasemaa.
Valiokunta on lakiehdotuksia käsitellessään kiinnittänyt
huomiota myös 1. lakiehdotuksen lainsäädännölle
epätyypilliseen, hyvin tekniseen käsitteistöön.
Nämä käsitteet jätetään
laissa määrittelemättä, mikä tekee
lakiehdotuksen sisällöstä hyvin vaikeasti
hahmotettavan. Hallituksen esityksen perusteluissa käsitteiden
sisältöjä on kyllä selostettu.
Perustuslakivaliokunnan mielestä hallintovaliokunnan olisi
syytä pyrkiä laatimaan lakiin erillinen käsitteiden
määritelmät sisältävä pykälä sen
ymmärrettävyyden parantamiseksi.
Lain tarkoitus
Ehdotetuilla laeilla pyritään tehostamaan
julkisen hallinnon toimintaa sekä parantamaan julkisia
palveluja ja niiden saatavuutta säätämällä tietohallinnon
ohjauksesta sekä tietojärjestelmien yhteentoimivuuden
edistämisestä ja varmistamisesta. Hallituksen
esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen perustelujen
(s. 23) mukaan tietohallinnolla tarkoitetaan ehdotetussa laissa
toimintoja, joiden tarkoituksena on tukea ja kehittää viranomaiselle
säädettyjen tehtävien hoitamista informaatio-
ja viestintäteknologian avulla. Tietojärjestelmien
yhteentoimivuudella tarkoitetaan puolestaan sitä, että tietojärjestelmät ovat
teknisesti ja tietosisällöltään
yhteentoimivia muiden julkisen hallinnon viranomaisten tietojärjestelmien
kanssa silloin, kun ne käyttävät samoja
tietoja.
Hallituksen esityksen tarkoituksena on siis poistaa olemassa
olevia teknisiä esteitä ja ongelmia viranomaisten
palvelujen tuottamisessa ja etuisuuksien myöntämisessä.
Tällainen tavoite on sinänsä varsin kannatettava.
Asian kääntöpuolena on kuitenkin se perusteluissa
(s. 23) todettu seikka, että 1. lakiehdotuksella ja sen
nojalla annettavilla asetuksilla rajoitetaan julkisen hallinnon
viranomaisten toimivaltaa päättää siitä tietohallinnon
osasta, joka on palvelujen laadun ja hallinnon tehostamisen näkökulmasta
tarkoituksenmukaista toteuttaa yhteneväisesti.
Viimeksi mainittu seikka huomioon ottaen on tärkeää arvioida
lakiehdotuksen soveltamisalaa. Lakiehdotuksen 3 §:ssä määritellään
valtion viranomaiset ja julkisen hallinnon viranomaiset. Määritelmät
yhdessä vastaavat melko pitkälle viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 4 §:ään
sisältyvää viranomaisen määritelmää.
Valiokunta on vastikään toisessa yhteydessä todennut
olevan ongelmallista siirtää aivan tiettyyn tarkoitukseen
luotu käsite sellaisenaan hyvin toisenlaista päämäärää palvelevaan
lakiin (ks. PeVL 38/2010 vp, s. 3/II).
Viranomaisen käsite on säädetty perustuslakivaliokunnan
myötävaikutuksella (ks. PeVL 43/1998 vp)
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa yleiskielessä ja
oikeustieteessä muutoin käytettyä viranomaisen
käsitettä huomattavasti laajemmaksi, jotta perustuslain 12 §:n
2 momentissa tarkoitettu viranomaisten asiakirjojen julkisuus toteutuisi
mahdollisimman hyvin kaikissa niissä tapauksissa, joissa kyse
on julkisen vallan käyttöön liittyvästä toiminnasta
(ks. HE 30/1998 vp, s. 49—53
ja HE 309/1993 vp, s. 58). Nyt laajalla
viranomaisen käsitteen avulla määritellään
käytännössä valtiovarainministeriön
ohjaustoimivallan kohteiden piiri.
Lain toimijakohtainen soveltamisala
Tuomioistuimet ja muut lainkäyttöelimet.
Hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen 3 §:n
1 momentin 1 kohdan b alakohdan mukaan lakia sovelletaan myös
tuomioistuimiin ja muihin lainkäyttöelimiin. Ehdotus
on merkityksellinen perustuslain 3 §:n 3 momentin kannalta,
jonka mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat
tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus
ja korkein hallinto-oikeus. Perustuslain esitöiden mukaan
tuomioistuinten riippumattomuudella tarkoitetaan säännöksessä sitä, että niiden
tulee olla lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia
muiden tahojen vaikutuksesta (ks. HE 1/1998 vp,
s. 76/I). Nyt esillä olevan lakiehdotuksen mukainen
ohjaus ei kohdistu edes välillisesti lainkäyttötoimintaan,
vaan puhtaasti tietohallintoon liittyviin teknisiin seikkoihin. Valiokunta
viittaa myös siihen, että se ei jokin aika sitten
pitänyt tuomioistuinten riippumattoman aseman kannalta
ongelmallisena säätää tavallisella
lailla tuomioistuimelle velvollisuutta ilmoittaa eräistä ratkaisuistaan
(ks. PeVL 39/2009 vp). Tuomioistuinten
hallinnollisiin tehtäviin rajautuvan ohjauksen sisällyttäminen nyt
ehdotetun lain soveltamisalaan ei ole valtiosääntöoikeudellisesti
ongelmallista. Tällaisesta rajauksesta on kuitenkin syytä ottaa
lakiin erillinen säännös.
Ahvenanmaan maakunnan viranomaiset.
Samaisen 3 §:n 1 momentin 1 kohdan d alakohdan mukaan
valtion viranomaisella tarkoitettaisiin myös Ahvenanmaan
maakunnan viranomaista sen huolehtiessa valtakunnan viranomaiselle kuuluvasta
tehtävästä maakunnassa. Perustuslain
120 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnalla on itsehallinto
sen mukaan kuin Ahvenanmaan itsehallintolaissa erikseen säädetään.
Itsehallintolain 32 §:n 1 momentin mukaan maakunnan hallituksen
suostumuksella voidaan valtakunnan hallinnolle kuuluvia tehtäviä ns.
sopimusasetuksella siirtää määräajaksi
tai toistaiseksi maakunnan viranomaiselle. Tällainen yksittäistapauksellinen
siirto ei kuitenkaan yksinään perusta yleistä oikeutta
ohjata maakunnan viranomaisten toimintamuotoja näiden tehtävien
hoitamisessa. Siksi ehdotettu kohta on ristiriidassa Ahvenanmaan
itsehallintolain kanssa. Säännös on poistettava
lakiehdotuksesta.
Kunnalliset viranomaiset.
Julkisen hallinnon viranomaisella tarkoitetaan 1. lakiehdotuksen 3 §:n
1 momentin 2 kohdan b alakohdan mukaan myös kunnallisia
viranomaisia. Säännös on merkityksellinen
perustuslain 121 §:n kannalta. Sen mukaan Suomi jakaantuu
kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kansalaisten itsehallintoon. Säännös
pohjautuu perustuslakivaliokunnan jo hallitusmuodon voimassa ollessa
vakiintuneeseen käytäntöön,
jonka mukaan perustuslainvoimaisesti suojattu kunnallinen itsehallinto
merkitsee kuntalaisille kuuluvaa oikeutta päättää kuntansa
hallinnosta ja taloudesta. Itsehallinto kattaa muun muassa kuntalaisten
oikeuden itse valitsemiinsa hallintoelimiin (HE 1/1998
vp, s. 175/II). Tavallisella lailla
ei voida puuttua itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin tavalla,
joka asiallisesti ottaen tekisi itsehallinnon merkityksettömäksi
(ks. esim. PeVL 37/2006 vp, s. 5/I, PeVL
22/2006 vp, s. 2/II ja PeVL
65/2002 vp, s. 2—3).
Valiokunta on toisessa yhteydessä pitänyt mahdollisena
esimerkiksi sitä, että valtioneuvosto määrää kunnallisen
itsehallinnon estämättä samaan pelastustoimen
alueeseen kuuluvien kuntien yhteistoiminnan ehdoista, jos nämä eivät
pääse lain mukaisessa määräajassa
sopimukseen yhteistoiminnan järjestämisestä (ks. PeVL 32/2001
vp, s. 2—3). Nyt esillä olevalla lakiehdotuksella
ei puututa läheskään tähän
verrattavalla tavalla kuntien hallinnon hoitamiseen. Esimerkiksi
tietojärjestelmien yhteensovittamisen ohjaustoimivallan
antamista valtiovarainministeriölle voidaan perustella
sillä, että kunnat tuottavat nykyisin valtaosan
erilaisista hyvinvointipalveluista, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluista sekä perusopetukseen kuuluvista palveluista.
Valiokunnan mielestä on tärkeää,
että kuntien keskinäinen tai kuntien ja valtion
viranomaisten välinen yhteistyö voidaan tällaisissa
asioissa toteuttaa ilman tarpeettomia teknisiä esteitä.
Tällöin valtion viranomaisen ohjaustoimivallan
voidaan katsoa perustuslain 22 §:ssä edellytetyllä tavalla
edistävän esimerkiksi perustuslain 19 §:ssä taattujen
sosiaalisten oikeuksien sekä perustuslain 16 §:n
1 momentin mukaisten sivistyksellisten oikeuksien toteutumista.
Edellä esitetyn perusteella lakiehdotus ei valiokunnan
mielestä sinänsä ole vastoin perustuslaissa
turvattua kunnallista itsehallintoa. Valiokunta katsoo kuitenkin,
että kuntiin kohdistuva ohjaus on perustuslain 121 §:n
1 momenttiin kiinnittyvistä syistä välttämätöntä rajata
laissa vain niiden lakisääteisten tehtävien
hoitamiseen. Tämä on myös hallituksen
esityksen säätämisjärjestysperusteluista
(s. 33) ilmi käyvä tarkoitus. Tällainen
rajaus on myös edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle
tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Kansaneläkelaitos ja muut itsenäiset julkisoikeudelliset
laitokset.
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 3 §:n
1 momentin 2 kohdan c alakohdan mukaan julkisen hallinnon
viranomaisella tarkoitetaan myös muun muassa Kansaneläkelaitosta.
Kansaneläkelaitos on erikseen mainittu perustuslain 36 §:n
1 momentissa, jonka mukaan eduskunta valitsee valtuutetut valvomaan
Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja toimintaa sen mukaan
kuin lailla tarkemmin säädetään. Perustuslakiuudistuksen
perusteluissa (ks. HE 1/1998 vp, s.
89/I) mainitaan, että kansaneläkejärjestelmää 1930-luvulla
perustettaessa kyseistä uudistusta pidettiin niin tärkeänä,
että laitoksen hallinto haluttiin saattaa valtion muusta
hallinnosta osittain erilleen, eduskunnan valvontaan. Perustuslakivaliokunta
onkin luonnehtinut Kansaneläkelaitoksen asemaa niin, että se
on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka "esimerkiksi
on erillään valtioneuvoston ja ministeriöiden
alaiseen viranomaiskoneistoon kuuluvista ohjaus- ja valvontasuhteista"
(ks. PeVL 7/2001 vp, s. 3/I).
Kansaneläkelaitoksen tällaisen aseman vuoksi perustuslakivaliokunta
katsoo, että lakiehdotuksen käsitteleminen tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä edellyttää Kansaneläkelaitoksen
rajaamista lain soveltamisalan ulkopuolelle. Kansaneläkelaitoksen
tietojärjestelmien on epäilemättä jo
käytännön syistä oltava yhteentoimivia
valtionhallinnon ja kuntien hyvinvointipalveluja hoitavien
viranomaisten tietojärjestelmien kanssa. Tarvittava koordinaatio
muun hallinnon kanssa voidaan valiokunnan käsityksen mukaan
kuitenkin saavuttaa muin keinoin kuin valtiovarainministeriön
sitovalla ohjauksella.
Myös Suomen Pankki on mainittu perustuslaissa erikseen.
Sen 91 §:n 1 momentin mukaan Suomen Pankki toimii eduskunnan
takuulla ja hoidossa sen mukaan kuin lailla säädetään.
Suomen Pankin toimimisen "eduskunnan hoidossa" on katsottu merkitsevän
sen riippumattomuutta suhteessa hallitukseen ja erillisyyttä säännönmukaisesta
valtionhallinnosta (ks. HE 1/1998 vp,
s. 142/II ja PeVL 5/1997 vp,
s. 2/II). Suomen Pankista annetun lain (214/1998)
1 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan
Suomen Pankki on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos. Sen
riippumattomuutta valtioneuvostosta korostaa edellä mainitun
lisäksi se, että se toimii osana Euroopan unionin
toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaista Euroopan keskuspankkijärjestelmää.
Edellä mainituista syistä valiokunta katsoo, että 1.
lakiehdotuksen käsitteleminen tavallisen lain säätämisjärjestyksessä edellyttää Suomen
Pankin
rajaamista sen soveltamisalan ulkopuolelle.
Yliopistot.
Julkisen hallinnon viranomaisiin luetaan 1. lakiehdotuksen
3 §:n 1 momentin 2 kohdan c alakohdan mukaan myös
yliopistot. Perustuslain 123 §:n 1 momentin mukaan yliopistoilla
on itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Itsehallinnolla tarkoitetaan perustuslain esitöiden mukaan
ennen kaikkea sitä, että yliopiston sisäisestä hallinnosta päättävät
laissa säädetyin rajoituksin yliopiston omat,
eivätkä valtion yleiset, hallintoviranomaiset.
Voimassa olevaa yliopistolakia käsitellessään
valiokunta viittasi oikeuskirjallisuuteenKs. Tuori, Kaarlo:
Sivistykselliset oikeudet, teoksessa Hallberg, Pekka ym. (toim.):
Perusoikeudet, Helsinki 1999, s. 529., jossa yliopistojen
itsehallinnon on katsottu jakautuvan kahteen osaan: tutkimusta ja
opetusta koskevaan sekä taloudellis-hallinnolliseen autonomiaan.
Taloudellis-hallinnollisen autonomian mukaan yliopisto asettaa itse
hallintoelimensä, jotka päättävät
sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista. Tähän
itsehallinnon lohkoon kuuluu myös oikeus sisäiseen
norminantoon. Yliopistojen itsehallintoa on entisestään
vahvistanut niiden muuttuminen valtion tilivirastoista itsenäisiksi
oikeushenkilöiksi (ks. PeVL 11/2009 vp, s. 2—3).
Valiokunnan näkemyksen mukaan yliopistot eivät
ole sellaisessa yhteydessä valtion hallintokoneistoon,
että niiden sisällyttämiselle lain soveltamisalaan
olisi edes vahvoja yhteiskunnallisia perusteita. Valiokunnan arvion
mukaan yliopistojen tietohallinnon tarpeet liittyvät erityisesti
tutkimuksen ja opetuksen tarkoituksenmukaiseen toteuttamiseen sekä kansainvälisen
tutkimusyhteistyön ylläpitämiseen.
Edellä olevan perusteella valiokunta pitää perustuslain
123 §:ään liittyvistä syistä välttämättömänä,
että yliopistot poistetaan 1. lakiehdotuksen soveltamisalasta.
Tämä on edellytyksenä lakiehdotuksen
käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Eduskunnan virastot ja laitokset.
Hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen
3 §:n 1 momentin 2 kohdan d alakohdan mukaan julkisen
hallinnon viranomaisella tarkoitetaan myös eduskunnan virastoja
ja laitoksia. Valiokunta huomauttaa ensinnäkin siitä muodollisesta
seikasta, että eduskunnassa ei enää ole
laitoksia. Eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003)
2 §:n mukaan eduskunnan virastoja ovat eduskunnan kanslia
ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia sekä eduskunnan
yhteydessä olevat valtiontalouden tarkastusvirasto ja kansainvälisten
suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitos
(Ulkopoliittinen instituutti). Viimeksi mainittu tutkimuslaitos
on siitä annetun erillisen lain (544/2006) 1 §:n
mukaan riippumaton. Valtiontalouden tarkastusvirasto mainitaan erikseen
perustuslain 90 §:n 2 momentissa korostaen sen riippumattomuutta.
Toisena ylimpänä lainvalvojana toimiva eduskunnan
oikeusasiamies on jo tehtävänsä laadun
puolesta riippumaton ulkopuolisesta ohjauksesta. Viime kädessä tässä ehdotuksessa
kysymys on kuitenkin perustuslain 2 §:ään
palautuvasta valtiojärjestyksen perusteisiin kuuluvasta
institutionaalisesta ratkaisusta, jossa lainsäädäntövaltaa
käyttävä ja valtiontaloudesta päättävä eduskunta
on ylimpänä valtioelimenä erotettu hallitusvaltaa
käyttävästä valtioneuvostosta.
Tämän perusratkaisun vastaista olisi valiokunnan
mielestä selvästi sellainen tilanne, jossa valtiovarainministeriö ohjaisi
eduskunnan virastojen tietohallintoa. Sen vuoksi tavallisen lain
säätämisjärjestyksen käyttämisen
edellytyksenä on, että maininta eduskunnan virastoista
ja laitoksista poistetaan 1. lakiehdotuksesta.
Valiokunta pitää itsestään
selvänä, että eduskunta ja valtioneuvosto
pyrkivät hyvässä yhteistyössä ilman
tämän lain soveltamistakin mahdollisimman sujuvaan
ja saumattomaan tietojärjestelmien yhteentoimivuuteen.
Valiokunta kiinnitti hallituksen vuoden 2008 toimenpidekertomuksesta
antamassaan mietinnössä huomiota tähän
seikkaan katsoen, että valtioneuvoston ja eduskunnan asiakirjajärjestelmät
on tarpeen saattaa yhteentoimiviksi ja -sopiviksi siten, että lainsäädäntöasiakirjat
voidaan luotettavasti toimittaa sähköisessäkin
muodossa valtioneuvoston ja eduskunnan välillä (ks. PeVM
1/2010 vp, s. 8/I). Eduskunta hyväksyikin
valiokunnan ehdotuksesta tätä tarkoittavan lausuman
(ks. EK 5/2010 vp).
Yksityinen henkilö.
Viimein julkisen hallinnon viranomaisena 1. lakiehdotuksen
3 §:n 1 momentin 2 kohdan e alakohdan mukaan pidetään yksityistä henkilöä hänen
käyttäessään julkista valtaa.
Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota
perustuslain 80 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan lailla on
säädettävä yksilön
velvollisuuksien perusteista. Nyt esillä olevan lakiehdotuksen
mukaan valtiovarainministeriön ohjaus toteutettaisiin käytännössä asetustasolla.
Ongelma konkretisoituu esimerkiksi ehdotetun 8 §:n 1 momentissa.
Perustuslakivaliokunta muistuttaa tässä yhteydessä vakiintuneesta kannastaan,
jonka mukaan perustuslain 80 §:n 1 momentin säännökset
rajoittavat suoraan valtuussäännösten
tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien
säännösten sisältöä (ks. esim. PeVL
44/2010 vp, s. 4/II ja PeVL
17/2010 vp, s. 2/I).
Koska 1. lakiehdotusta voidaan luonnehtia lähinnä väljähköksi
puitelaiksi, valiokunta pitää epätodennäköisenä,
että perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimukset
täyttyvät. Siksi valiokunta pitää valtiosääntöisesti
parhaana ratkaisuna, että yksityiset henkilöt
poistetaan lain soveltamisalasta.
Asetuksenantovaltuudet
Hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen
6 §:n mukaan valtiovarainministeriö voi päättää,
että julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan
antamaa julkisen hallinnon tietohallinnon yhteistä kokonaisarkkitehtuuria
ja sen edellyttämiä yhteentoimivuuden kuvauksia ja
määrityksiä koskeva suositus on julkisen
tietohallinnon standardi. Standardi ei ole vielä oikeudellisesti
sitova. Lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentin
mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää 6 §:ssä tarkoitetun
standardin sisältämästä julkisen
tietohallinnon yhteisestä kokonaisarkkitehtuurista siltä osin
kuin se koskee tieto-, järjestelmä- ja teknologia-arkkitehtuuria
ja sen edellyttämien yhteentoimivuuden kuvausten ja määritysten
sisällöstä.
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että tässä ainakin
sanonnallisesti sidotaan valtioneuvoston asetuksenantovalta valtiovarainministeriön
päätökseen. Valiokunnan mielestä tämä ei
ole valtioneuvoston valtiosääntöisen aseman
kannalta asianmukaista. Sen vuoksi valiokunta katsoo, että säännöksen
sanamuotoa olisi tarkistettava esimerkiksi niin, että valtioneuvoston
asetuksella voidaan säätää "6 §:ssä tarkoitettuun
standardiin perustuvasta julkisen hallinnon tietohallinnon kokonaisarkkitehtuurista...".
Saman lakiehdotuksen 9 §:n 2 momentin mukaan "valtioneuvoston
tai ministeriön asetuksella" voidaan säätää ajasta,
jonka kuluessa 4 ja 8 §:ssä tarkoitettujen
asetusten voimaantulosta julkisen hallinnon viranomaisen tietojärjestelmät
on saatettava vastaamaan 4 ja 8 §:ssä tarkoitettuja
valtioneuvoston tai ministeriön asetuksella säädettyjä yhteentoimivuuden
vaatimuksia.
Valiokunnan mielestä on perustuslain 80 §:n 1
momentin lähtökohtien vastaista ehdotetulla tavalla
rinnastaa valtioneuvoston ja ministeriön asetuksenantovaltuus,
koska ministeriölle voidaan säädösvaltaa
delegoida lähinnä silloin, kun kyse on selvästi
teknisluonteisista ja toimeenpanovaltaan soveltuvista säännöksistä (ks. HE 1/1998
vp, s. 132/II). Siksi tavallisen lain säätämisjärjestyksen
käyttämisen edellytyksenä on, että asetuksenantotoimivalta
asianmukaisesti erotellaan säännöksessä.
Tarkoitus lienee, että 9 §:n 2 momentissa
tarkoitetusta asiasta säädetään
4 §:n osalta valtioneuvoston asetuksella ja 8 §:n
osalta ministeriön asetuksella.
Omaisuudensuoja
Edellä mainittu 9 §:n 2 momentti sisältää ainakin
teoriassa sellaisen mahdollisuuden, että viranomainen joutuu
asetuksella säädetyn aikarajan umpeutuessa irtisanomaan
palvelujen hankintasopimuksen. Hallituksen esityksen perusteluista
(s. 6) käy ilmi kuntien tietohallinnolle olevan ominaista,
että ratkaisut ostetaan markkinoilla toimivilta yksityisiltä toimijoilta.
Niin ikään lakiehdotuksen 9 §:n 2 momentin
perusteluissa (s. 30) todetaan tarkoituksena olevan, että ehdotetun
lain velvoitteiden aiheuttamat muutokset tietojärjestelmiin
voitaisiin toteuttaa osana tietojärjestelmien normaalia
elinkaarta ja kehitys- ja rahoitussuunnitelmaa. Sama lähtökohta ilmenee
hallituksen esityksen vaikutuksia koskevan jakson alusta (s. 16).
Perustuslakivaliokunta on useaan otteeseen arvioinut lainsäädännöllä toteutettavaa
taannehtivaa puuttumista sopimussuhteisiin (ks. esim. PeVL
41/2010 vp, s. 4/II ja kokoavasti PeVL 36/2010
vp, s. 2/II). Omaisuuden perustuslainsuoja turvaa
myös sopimussuhteiden pysyvyyttä, joskaan kielto
puuttua taannehtivasti sopimussuhteiden koskemattomuuteen ei ole
valiokunnan käytännössä muodostunut
ehdottomaksi. Varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pysyvyyden
suojan taustalla on ajatus oikeussubjektien perusteltujen odotusten
suojaamisesta taloudellisissa asioissa. Perusteltujen odotusten suojaan
on valiokunnan käytännössä katsottu kuuluvan
oikeus luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia
sääntelevän lainsäädännön
pysyvyyteen niin, että tällaisia seikkoja ei voida
säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti
heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa.
Hallituksen esityksen perustelujen valossa 9 §:ssä olevan
sääntelyn tarkoituksena ei kuitenkaan ole puuttua
olemassa oleviin sopimussuhteisiin kesken sopimuskauden. Siksi valiokunta pitää viime
kädessä perustuslain 15 §:n 1 momenttiin
palautuvista syistä aiheellisena, että myös
9 §:ään otetaan samankaltainen
siirtymäsäännös kuin ehdotetun
13 §:n 3 momentissa on tai että 9 §:n
2 momentissa oleva valtuutus siirretään 13 §:n
3 momentin yhteyteen niin, että sen siirtymäsäännöksen
sanamuoto koskee myös 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuja
aikarajoja.