Perustelut
Esityksen tavoitteet
Esityksellä pyritään vähentämään
kosmeettisista solariumpalveluista aiheutuvia terveyshaittoja asettamalla
toiminnanharjoittajalle erilaisia velvoitteita. Erityisesti tavoitteena
on suojella alaikäisiä rajoittamalla elinkeinonharjoittajan oikeutta
tarjota kosmeettisia solariumpalveluja alle 18-vuotiaille. Esitys
ei koske lääkärin määräyksestä tapahtuvaa
solariumhoitoa (säteilylakiehdotuksen 43 §:n 3
mom.).
Esityksen perustelujen mukaan säännöllisen solariumin
käytön on useissa tutkimuksissa osoitettu lisäävän
tilastollisesti merkittävällä tavalla
melanooman riskiä ja tämän riskin olevan sitä suurempi,
mitä nuorempana käyttö on aloitettu (s.
8). Esityksen tavoitteilla on välitön kytkentä perustuslain
19 §:n 3 momentissa julkiselle vallalle säädettyyn
väestön terveyden edistämistehtävään.
Tavoitteilla on myös liityntä perustuslain 7 §:n
1 momentissa turvattuun oikeuteen elämään
sekä alaikäisten osalta perustuslain 6 §:n
3 momentin ilmentämään lasten erityiseen
suojeluun ja huolenpitoon. Esitykselle on siten osoitettavissa hyväksyttävät,
painoarvoltaan merkittävät perusteet, jotka rinnastuvat
esimerkiksi tupakka- ja alkoholilainsäädännön
tavoitteisiin (ks. esim. PeVL 21/2010 vp, PeVL 54/2006
vp).
Elinkeinotoiminnan rajoitukset
Perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan
ja 18 §:n 1 momentissa turvatun elinkeinon harjoittamisoikeuden
kannalta 1. lakiehdotus merkitsee rajoituksia. Erityisesti alaikäisten
altistumista koskeva huolehtimisvelvoite aiheuttaa
toiminnan rajoituksia ja laitehankintoihin tai -korjauksiin liittyviä kustannuksia.
Säteilylain 43 ja 44 §:ssä ehdotetut
alle 18-vuotiaiden altistumista koskevat velvoitteet merkitsevät
valiokunnan käsityksen mukaan kaikkiaan vain lievähköä puuttumista
elinkeinonharjoittajan elinkeinonvapauteen ja omaisuudensuojaan
elinkeinotoiminnassa. Alaikäisten suojelu ja kansanterveydelliset
syyt muodostavat epäilyksittä sellaisen merkittävän
yhteiskunnallisen intressin, joka perustelee rajoituksia. Alaikäisten
solariumin käytön rajoittamisesta on jo nykyisin
sosiaali- ja terveysministeriön suositus eikä kyse
siten ole ennakoimattomasta muutoksesta toimintaedellytyksissä (ks. PeVL 31/2006
vp, s. 4/II, PeVL 56/2005 vp,
s. 2/II). Lisäksi esitykseen sisältyy
pitkähkö kolmen vuoden siirtymäaika,
jonka kuluessa toiminnanharjoittaja voi asettaa täysi-ikäisen
vastuuhenkilön valvomaan laitteiden käyttöä sekä toteuttaa tarvittavat
tekniset laitemuutokset itsepalvelusolariumeissa sen varmistamiseksi,
etteivät alle 18-vuotiaat voi käyttää laitteita
(vrt. esim. PeVL 41/2010 vp, s. 5/I, PeVL
58/2010 vp, s. 6/II). Erityisesti viimeksi
mainitun velvoitteen kohdalla pitkä siirtymäaika
on omaisuudensuojan näkökulmasta aiheellinen.
Alle 18-vuotiaiden asema
Esityksen mukaan alle 18-vuotiaat eivät saisi lainkaan
käyttää kosmeettisia solariumpalveluja.
Alaikäisten erilaiselle kohtelulle on osoitettavissa perustuslain
6 §:n 2 momentin edellyttämä hyväksyttävä peruste,
joka liittyy alaikäisten suojeluun liialliselta ultraviolettisäteilyltä ja
siitä aiheutuvalta kohonneelta melanoomariskiltä edellä kuvatulla
tavalla eikä valiokunnalla ole tästä huomautettavaa.
Varoitusmerkinnät
Säteilylakiehdotuksen 44 §:n 2 momentin mukaan
toiminnanharjoittajan on huolehdittava, että solariumlaitteen
käyttöpaikalla on näkyvästi
esillä tiedot solariumlaitteen ultraviolettisäteilylle
altistumisen aiheuttamista vaaroista ja altistumisen rajoittamisesta.
Perustuslakivaliokunta on vastaavanlaisessa tilanteessa aiemmin katsonut,
etteivät elinkeinonharjoittajan velvoitteet terveyshaittoja
koskevista varoitusmerkinnöistä muodostuneet perustuslain
12 §:ssä turvatun sananvapauden kannalta ongelmallisiksi ottaen huomioon
velvoitteen taustalla olevat kansanterveydelliset syyt (PeVL 54/2006 vp, s. 3/II).
Nyt ehdotetusta velvoitteesta ei ole huomautettavaa. Säännöstä olisi
kuitenkin perusteltua täsmentää lisäyksellä liiallisen ultraviolettisäteilylle
altistumisen vaaroista.
Henkilötunnisteen käyttö
Esityksen 1. lakiehdotuksen, säteilylakiehdotuksen,
44 §:n 3 momentin mukaan solariumpaikassa, jossa ei ole
säännöllisesti henkilöstöä paikalla,
solariumlaitetta käyttävän henkilön
ikää ei tarvitse tarkastaa, jos kulku solariumpaikkaan
ja pääsy solariumlaitteeseen voidaan järjestää sellaisella
teknisesti tarkoituksenmukaisella tavalla, jolla voidaan pitävästi
varmistaa, ettei alle 18-vuotias pääse käyttämään
laitetta. Perustelujen ja valiokunnan saaman lisäselvityksen
mukaan tällainen "teknisesti tarkoituksenmukainen tapa"
olisi käytännössä asiakkaiden
rekisteröiminen ja henkilökohtaisen
käyttöoikeuden antaminen biometrisen tunnisteen
perusteella. Nykykäytännössä biometrinen
tunniste voi olla sormenjälki tai kasvokuva.
Lakiehdotuksessa ei sinänsä velvoiteta biometrisen
tunnisteen käyttöön, mutta perusteluissa
ei toisaalta esitetä selvitystä siitä,
millä muulla teknisellä tavalla voidaan "pitävästi"
varmistaa, ettei alle 18-vuotias pääse käyttämään
solariumlaitetta. Riittävänä henkilöllisyyden
varmistuksena ei perustelujen mukaan voida pitää ratkaisua,
jossa laitteen käyttö edellyttää ainoastaan
täysikäiselle myönnetyn kulkukortin esittämistä (s.
13/II).
Biometrisen tunnisteen kerääminen, käsittely ja
tallentaminen merkitsevät puuttumista yksityiselämän
ja henkilötietojen suojaan. Sääntelyä on
siten arvioitava perustuslain 10 §:n kannalta. Sen 1 momentin
mukaan henkilötietojen suojasta säädetään
tarkemmin lailla. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön
mukaan lainsäätäjän liikkumavaraa
rajoittaa tämän säännöksen lisäksi
myös se, että henkilötietojen suoja osittain
sisältyy samassa momentissa turvatun yksityiselämän
suojan piiriin. Kysymys on kaiken kaikkiaan siitä, että lainsäätäjän
tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan
pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän
kokonaisuudessa (ks. esim. PeVL 14/2009 vp,
s. 2).
Valiokunta on aikaisemmassa tulkintakäytännössään
passilain ja ulkomaalaislain yhteydessä suhtautunut varauksellisesti
biometristen tietojen tallettamiseen rekistereihin tietoturvaan
ja tietojen väärinkäyttöön
liittyvien vakavien riskien vuoksi (PeVL 14/2009
vp ja PeVL 47/2010 vp). Valiokunta
on myös katsonut biometristen tunnisteiden rinnastuvan
monin tavoin henkilötietolaissa määriteltyihin
arkaluonteisiin tietoihin sekä pitänyt yksityiselämän
ja henkilötietojen suojan kannalta erityisen tärkeänä huolehtia tällaisten
tietojen suojaamisesta oikeudettomalta käytöltä (PeVL
27/2005 vp, s. 3/II, PeVL 14/2009
vp, s. 3/I ja PeVL 55/2010
vp, s. 2/II). Valiokunta on kuitenkin hyväksynyt
esimerkiksi viisumihakemuksiin liittyvän biometristen tunnisteiden
keräämistehtävän antamisen muulle
kuin viranomaiselle, mutta vain EU:n "viisumisäännöstönkin
edellyttämänä viimesijaisena keinona"
(PeVL 55/2010 vp, s. 2).
Valiokunnan käsityksen mukaan säteilylakiehdotuksen
44 §:n 3 momentti ei täytä täsmällisyydeltään
niitä vaatimuksia, joita henkilötietojen suojaa
koskevalta sääntelyltä on vakiintuneesti
edellytetty. Biometristen tietojen käsittelyä koskevalle
sääntelylle on valiokunnan aikaisemmassa tulkintakäytännössä asetettu
myös selvästi tiukempia vaatimuksia kuin muiden henkilötietojen
käsittelylle. Näin väljän säännöksen
perusteella ei voida velvoittaa toiminnanharjoittajaa järjestämään
henkilön tunnistamista ja siihen liittyvää henkilötietojen
käsittelyä tavalla, joka luotettavuudeltaan tosiasiassa näyttäisi
vastaavan vahvasta sähköisestä tunnistamisesta
ja sähköisestä allekirjoituksesta annetun
lain (617/2009) vaatimuksia. Tältä osin
on otettava huomioon myös se, että velvoitteeseen liittyy
lakiehdotuksen 61 §:ssä säädetty
rangaistusvastuu. Valiokunnan mielestä säännös
ei ehdotetussa, väljässä muodossaan mahdollista
biometristen tunnisteiden keräämistä ja
käsittelyä, vaan sääntelyä on
tältä osin välttämätöntä täydentää.
Biometristen tunnisteiden käyttömahdollisuudesta
on säädettävä laissa nimenomaisesti
samoin kuin tunnistetietojen väärinkäytön
estävistä, asianmukaisista tietoturvavelvoitteista. Tunnistetietoihin
sovelletaan henkilötietolakia, mikä tulee nimenomaisesti
mainita laissa. Lisäksi laissa tulee säätää siitä,
ettei tunnistetietoja saa tallentaa asiakastietokannan yhteyteen,
tai varmistaa tietoturva näiltä osin muulla vaihtoehtoisella
sääntelytavalla. Sääntelyn täydentäminen
on edellytys lain käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Asian jatkovalmistelussa tulee valiokunnan mielestä vielä vakavasti
harkita muita vaihtoehtoisia ja tarkoitukseen sopivampia,
oikeasuhtaisia tapoja estää itsepalvelusolariumin
käyttö alaikäisiltä. Biometrisillä tunnisteilla
ei tosiasiassa kyetä aukottomasti sulkemaan pois
alaikäisten mahdollisuutta solariumin käyttöön eikä tunnisteiden
käyttöä voida tämänkään vuoksi
pitää suositeltavana ratkaisuna ehdotetunlaisessa
yhteydessä. Itsepalvelusolariumyrityksiä on valiokunnan
saaman tiedon mukaan tällä hetkellä vain
noin kolmisenkymmentä. Valiokunnan mielestä on
mahdollista harkita sellaistakin, eräissä maissa
jo toteutettua vaihtoehtoa, jossa itsepalvelusolariumit kiellettäisiin laissa
kokonaan kohtuullisen siirtymäajan jälkeen.
Muuta
Säteilylakiehdotuksen 44 §:n muutoksella poistettaisiin
nykyinen 1 momentti, jossa on säädetty asetuksenantovaltuus
(lakiehdotuksen siirtymäsäännöksen
mukaan) edelleen voimaan jäävälle ionisoimattoman
säteilyn valvonnasta annetulle asetukselle (1306/1993).
Esityksen perustelujen mukaan valvontaa koskevat säädökset
on tarkoitus arvioida erikseen lähivuosina säteilylain
kokonaisuudistuksen yhteydessä (perustelujen s. 12/II).
Valiokunta huomauttaa, että valtuussäännöksen
puuttuessa mainittua asetusta ei voida vastaisuudessa lainkaan muuttaa, vaan
se voidaan ainoastaan kumota lailla.