Perustelut
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain
muuttamisesta (HE 244/2014 vp )
Opiskelijakiintiöt, syrjintäkielto ja sivistykselliset
oikeudet.
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 36 b §:n mukaan
yliopiston on yhteishaussa varattava osa opiskelupaikoista niille, jotka
eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän
mukaista korkeakoulututkintoa eivätkä vastaanottaneet
korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa tai ovat ottaneet
opiskelupaikan vastaan kevätlukukaudella 2014 tai sitä ennen
alkaneesta koulutuksesta, mutta eivät ole suorittaneet
korkeakoulututkintoa. Yliopistojen tulee kuitenkin turvata asianmukainen
mahdollisuus päästä koulutukseen myös
korkeakoulututkinnon suorittaneille ja opiskelupaikan vastaanottaneille.
Yliopiston tulee huolehtia siitä, että eri hakijaryhmiin
kuuluvien mahdollisuudet opiskelupaikan saamiseen eivät
muodostu hakijoiden yhdenvertaisuuden kannalta kohtuuttoman erilaisiksi. Kohtuullisuutta
arvioitaessa otetaan huomioon eri hakijaryhmiin kuuluvien osuus
hakijoista, mahdollisuus siirtyä opintoihin muutoin kuin yhteishaun
kautta ja muut näihin rinnastettavat seikat. Ammattikorkeakoulujen
osalta ehdotetaan samansisältöistä sääntelyä 2.
lakiehdotuksen 28 b §:ään.
Voimassa olevassa yliopistolaissa yliopistoille ja ammattikorkeakoululaissa
ammattikorkeakouluille on säädetty mahdollisuus
vastaavanlaisten ensikertalaisten hakijoiden kiintiöiden muodostamiseen.
Nykysääntely on syntynyt perustuslakivaliokunnan
myötävaikutuksella (PeVL 23/2012
vp, PeVL 13/2013 vp),
ja säännösten sanamuodot vastaavat perustuslakivaliokunnan
asiasta antamassaan lausunnossa hahmoteltua muotoilua (PeVL
13/2013 vp, s. 3). Perustuslakivaliokunta piti
edellytyksenä ensikertalaiskiintiön säätämisestä tavallisella
lailla sitä, että sääntelyä täsmennettiin
niin, ettei hakijoiden eri asemaan asettaminen muodostu käytännössä kohtuuttomaksi.
Valiokunta viittasi kannanottonsa tueksi perustuslain 6 §:n
2 momentin syrjintäkieltoon sekä 16 §:n
2 momentin säännökseen julkisen vallan
velvollisuudesta turvata jokaiselle yhtäläinen
mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa
mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta. Viimeksi mainittu merkitsee
valiokunnan mukaan myös elinikäisen koulutuksen
periaatteen tunnustamista. Valiokunnan mukaan korkeakoulututkinnon
suorittaneiden ja korkeakoulupaikan vastaanottaneiden asema ei saanut
muodostua kohtuuttomasti heikommaksi kuin ensimmäistä opiskelupaikkaa
hakevien. Lisäksi toisen korkeakoulututkinnon suorittamisen
ja opiskelualan vaihtamisen tuli olla jatkossakin mahdollista (PeVL 23/2012 vp,
s. 2—3).
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 36 b § ja
2. lakiehdotuksen 28 b § vastaa pääosin
perustuslakivaliokunnan aikaisemmin esittämiä kannanottoja.
Olennaisena erona nykysääntelyyn on ensikertalaiskiintiön
muodostuminen pakolliseksi sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa.
Tällä ei ole kuitenkaan valiokunnan mielestä ratkaisevaa
merkitystä arvioitaessa ehdotuksia perustuslain 6 §:n
2 momentin ja 16 §:n 2 momentin kannalta. Ehdotetut
muutokset eivät ole perustuslain mainittujen säännösten
kannalta ongelmallisia.
Perustuslakivaliokunta pitää kuitenkin tärkeänä,
että työttömyysturvalainsäädäntöön
sisältyvää nuorten opiskelupaikan vastaanottovelvoitetta
arvioidaan myös opiskelijakiintiösääntelyn
kannalta kohtuuttomien tilanteiden välttämiseksi.
Tämä johtuu siitä, että opintopaikan vastaanottovelvoitetta
koskeva sääntely on säädetty
tilanteessa, jossa opiskelijakiintiösääntelyä ei
nyt ehdotetussa muodossa ollut.
Yliopistojen itsehallinto.
Perustuslain 123 §:n mukaan yliopistoilla
on itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Opiskelijakiintiösääntelyä on
arvioitava myös tältä kannalta. Ammattikorkeakoulut
eivät kuulu kyseisen perustuslain säännöksen
piiriin (HE 1/1998 vp, s. 177),
joten tältä osin valtiosääntöoikeudellinen
arviointi rajoittuu vain ehdotukseen yliopistolain muuttamisesta.
Yliopistojen perustuslaissa turvattu itsehallinto jakautuu yhtäältä tutkimusta
ja opetusta koskevaan itsehallintoon, toisaalta taloudellis-hallinnolliseen
autonomiaan. Yliopistojen perustuslaissa turvatun itsehallinnon
piiriin kuuluu myös yliopistojen oikeus päättää opiskelijoiden
ottamisesta sekä opiskelijavalinnan perusteista. Perustuslakivaliokunta
on kiinnittänyt korkeakoulujen yhteishakua arvioidessaan
huomiota siihen, että yliopistot päättävät
jatkossakin opiskelijavalinnoista ja niiden perusteista, minkä vuoksi
ehdotus yhteishakumenettelystä ei ole muodostunut ongelmalliseksi
perustuslain 123 §:n kannalta (PeVL 23/2012
vp, s. 3).
Ensikertalaiskiintiön säätäminen
yliopistoille pakolliseksi merkitsee rajoitusta yliopistojen mahdollisuuteen
päättää itsenäisesti
opiskelijavalinnan perusteista. Toisaalta rajoitusta lieventää se,
että yliopistot saavat ehdotuksen mukaan itsenäisesti
päättää kiintiön suuruudesta
ottaen kuitenkin huomioon perustuslakivaliokunnan asettaman edellytyksen,
jonka mukaan kiintiöt eivät saa asettaa hakijoita
kohtuuttomasti eri asemaan. Yliopistot voisivat edelleen vapaasti määritellä muut
opiskelijavalintakriteerit ja niiden puitteissa itsenäisesti
valita opiskelijat yliopistoon. Ehdotetun kiintiösääntelyn
tarkoitus on nopeuttaa korkeakouluopintojen aloittamista ja turvata
mahdollisimman monelle hakijalle opiskelupaikka. Nämä ovat
perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan
hyväksyttäviä perusteita eri asemaan
asettamiselle opiskelijavalinnassa perustuslain 6 §:n 2
momentin kannalta (ks. PeVL 23/2012 vp,
s. 2).
Kun kiintiösäännös ehdotetulla
tavalla muotoiltuna edelleen jättää yliopistoille
ratkaisevan päätöksentekovallan opiskelijavalinnasta
ja kiintiöiden suuruudesta, valiokunta katsoo, ettei ehdotus
ole ongelmallinen myöskään perustuslain
123 §:n 1 momentissa turvatun yliopistojen itsehallinnon
suhteen.
Hallituksen esitys eduskunnalle yliopistolain ja ammattikorkeakoululain
muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 244/2014 vp) täydentämisestä (HE
308/2014 vp)
Lukukausikohtainen käsittelymaksu, yhdenvertaisuus
ja sivistykselliset oikeudet.
Hallituksen esityksen mukaan Opetushallitus perii muun kuin
Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion tai Sveitsin koulutusjärjestelmän
mukaisen koulutuksen perusteella hakevilta lukukausikohtaisen hakemuksen
käsittelymaksun, jonka suorittaminen on hakemuksen käsittelemisen
edellytys (1. lakiehdotuksen 8 §:n 2 momentti ja 2. lakiehdotuksen
12 §:n 2 momentti).
Perustuslakivaliokunta on aikaisemmin pitänyt mahdollisena
sääntelyä, joka mahdollisti yliopistojen
maksujen perimisen vieraskieliseen ylempään korkeakoulututkintoon
johtavaan koulutukseen hyväksytyltä muulta kuin
Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalaiselta tai sellaisen
valtion kansalaiselta, joka unionin lainsäädännön
tai unionia sitovan sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin
kansalaiseen. Valiokunta piti EU/ETA-valtioiden kansalaisten
asettamista muiden ulkomaiden kansalaisia edullisempaan asemaan
perustuslain 6 §:n 2 momentin estämättä mahdollisena
viitaten sääntelyn liityntöihin Suomea
Euroopan unionin jäsenenä sitoviin säädöksiin
ja velvoitteisiin ja vastavuoroisuuteen (PeVL 11/2009 vp,
s. 7, ks. myös ammattikorkeakoulujen osalta PeVL 13/2009
vp, s. 2).
Ehdotettu käsittelymaksu ei suoraan liity kansalaisuuteen
vaan siihen, hakeeko henkilö yliopisto- tai ammattikorkeakoulutukseen
muun kuin EU/ETA-alueeseen kuuluvan valtion tai Sveitsin
koulutusjärjestelmän mukaisen koulutuksen perusteella.
Siten hakemusmaksu voi kohdistua periaatteessa myös Suomen
kansalaiseen, joka hakee koulutukseen EU/ETA-alueen ulkopuolella
hankkimansa koulutuksen perusteella.
Ehdotusta perustellaan sillä, että hakemuksen käsittelystä aiheutuvat
kustannukset eivät ole sidottuja hakijan kansalaisuuteen
vaan siihen, minkä maan koulutusjärjestelmän
mukainen korkeakoulukelpoisuuden tuottava tutkinto on. Hakemuksen
käsittelymaksu on tarkoitettu kattamaan EU/ETA-alueen
ulkopuolisten tutkintojen oikeellisuuden tarkistamisen ja korkeakoulukelpoisuuden
arvioimiseen liittyvien tukipalvelujen kustannuksia (HE, s. 5).
On oletettavaa, että juuri EU/ETA-alueen ulkopuolelta
tulevien hakijoiden korkeakoulukelpoisuuden tarkistamiseen liittyy
sellaisia erityispiirteitä ja suurempia kustannuksia, jotka
muodostavat perustuslain 6 §:n 2 momentin tarkoittaman
hyväksyttävän perusteen hakijoiden erilaiselle
kohtelulle koulutustaustan perusteella hakemusmaksun osalta.
Ehdotettua sääntelyä tulee arvioida
myös perustuslain 16 §:n 2 momentin kannalta,
jonka mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle mahdollisuus
saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös
muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään
varattomuuden sitä estämättä.
Säännöksen merkitystä korostaa
se, että hakijamaksun piiriin voivat joutua periaatteessa
myös Suomen ja muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien
valtioiden kansalaiset. Perusoikeusuudistuksen esitöissä katsottiin,
ettei kyseinen perustuslain säännös välttämättä edellyttänyt
esimerkiksi muun opetuksen kuin perusopetuksen maksuttomuutta, jos
muulla tavoin huolehditaan siitä, että vähävaraisilla
on tosiasiallinen mahdollisuus kouluttaa itseään
(HE 309/1993 vp, s. 64).
Hakemuksen käsittelymaksun suuruus määräytyisi
opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Esityksen
liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaan hakemuksen käsittelymaksun
suuruus olisi 100 euroa lukukaudessa/hakija (HE, s. 10).
Ehdotetun suuruinen käsittelymaksu ei valiokunnan mielestä muodostu
esteeksi tai olennaisesti rajoita mahdollisuutta hakeutua yliopisto-
tai ammattikorkeakoulukoulutukseen Suomessa. Ehdotus ei muodostu
valtiosääntöoikeudellisesti
ongelmalliseksi.